Voiko tyhjyyteen hukkua?
Kyllä varmaan, jos ei ole mitään
mistä pitää kiinni

Siksi hiljaisuudessa
kuuntelen ja odotan
kaikupohjasta kumpuavaa vastausta

Sillä lopulta täytyy olla valhetta
että tyhjyyttä olisi äärettömiin.

Niin riippuvainen olen
Sinun rakkaudestasi, läsnäolostasi,
että jokainen hetki
uudella pettävän tuntuisella maaperällä
ilman sinun lämpöäsi
tuntuu hukuttavan

Ja niin opettelen puhumaan
sielulleni rauhaa,
koska siten ovat viisaat
tehneet jo muinoin
Ja koska sinä siihen kutsut

Sinun ihmeellinen olemuksesi
voi kutsua äänettömän
autiomaan keskellä
Se voi nostaa pienen hiljaisen
äänen joka sanoo:

Katso, vielä löytyy keitaita,
löytyy kaupunkeja ja virtoja
Löytyy ihmisiä jotka odottavat sinua
minun lämpöni sydämessään.

Heitä on täällä autiomaassa
matkasi varrella kertomassa
ihmeellisestä kaupungista
ja että minä rakastan
sinua ja näitä kaikkia muita

Kun jatkat, älä juokse vaan katso ympärillesi
että voit pysähtyä
niin kuin sinunkin luoksesi on pysähdytty
jakamaan toivon pisaroita

Sillä minä olen rakkaus
olen ääni autiomaassa
olen kallio joka ei horju
olen tie tiettömälle
Koskaan en hylkää enkä jätä
Luota vain ja odota

Jokseenkin syvissä mietteissä on aamuni alkanut. Mitään valmista ei liene tullut. Mennyt ja tämä nykyinen maailma näyttäytyy hämmentävän ristiriitaisena. Mihin uskoa, miten elää tätä Kristityn elämää?

Ja samaan aikaan blogitaivaalla Ilkan viimeisin?
Omana kokemuksenani moninaisia elämän sirpaleita. Toisaalta, mitä vahvemmin ja voimakkaammin paha saa aikaan otsikoita, myös hyvä tuntuu lisääntyvän. Mietin mikä ”rooli” tässä kaikessa on itsellä, onko minkäänlainen.?

Täyttäessäni viimeksi pyöreitä vuosia, sain kortin jossa oli teksti psalmista 92 jakeet 13-15: ” Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit. Heidät on istutettu Herran temppeliin, he kukoistavat Jumalan esipihoilla. Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat”.

Teksti veti hiljaiseksi ja itkettikin, sitten kun olin yksin. Kun luen koko psalmia nyt, liikutun jälleen. Sillä, minun mielestäni, luinpa mitä tahansa kohtaa Raamatusta, voin täysin sopeuttaa sen kaikkiin aikoihin, myös tähän jota nyt elämme.

Psalmi 92, kuten niin moni muukin, alkaa kiitoksella ja Jumalan suuruuden ylistämisellä. Sitten todetaan kuinka mielettömät eivät voi ymmärtää Jumalan suuria tekoja ja syviä ajatuksia vaikka he, jumalattomat, rehottavat kuin ruoho ja väärintekijät kukoistavat.

Vastakkainasettelu on ihmiskunnan historiaa syntiinlankeemuksesta lähtien, ja tätä päivää. Usein se on tahallista ja tahdottua, tai tietämättömyyttä, jota ihminen luulee viisaudeksi kohdallaan. Ja usein myös ihmisten erilaisuudesta  johtuvaa. Vastakkainasettelu ei siis ole uusi asia, vaikka se tänä päivänä näyttääkin saavan kaikkein räikeimmät muotonsa.

Kun oikein ahdistun nykymenosta, minua lohduttaa ja auttaa niinkin outo asia Raamatussa kuin on kirjoitettu:” Kun laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus”! Se pitää minut hereillä ja riippumassa kiinni Herrastani ja Vapahtajastani Jeesuksesta Kristuksesta. Hänestä ja Hänen sanomattoman käsittämättömästä kärsimyksestään ja Voitostaan!
Jumalan suuresta Armosta ja Rakkaudesta luomiaan kohtaan!

Varmasti julistus Jumalan teoista ja Jeesuksesta Kristuksesta on ollut aina väkevää, mutta niin on tänäänkin, Jos (?) on kuulolla.

Tänä päivänä on erittäin hyvää opetusta yllin kyllin ja monin tavoin. Sellainenkin kuin minä, introvertti yksinelelevä ihminen, voi päästä Sana kuuloon omissa oloissaankin, kun tahtoo. Eihän yksin kuunnellen tai lukien samaa ole kuin yhteisössä kokeminen, mutta kun siihenkin on jo lapsesta tottunut, se menettelee. Sydämen ja sielun tila on riippuvainen paljolti siitä millä itseään ruokkii. Ja  valvomisesta – Hengellisestä valvomisesta.

SANA on minulle rakas. Sanat yleensäkin suuri merkitykselliset. Kielen kauneuden ja runollisuuden tähden pidän paljon vanhasta testamentista, ja erityisesti psalmeista, mutta myös profeetoista.
Ilkan tekemä luettelo edellisessä blogissaan, oli minusta kaunis ja koskettava! Kun ajattelin niiden myötä Daavidin elämää ymmärsin tuon luettelon omalla tavallani, niin usein olen noita kohtia käyttänyt rukouksissa kun hätä on ollut suuri. Ja saanut apua ja rohkaisua.

Kun vanhenen, huomaan muuttuvani. Tunnen huolta millainen minusta vielä tuleekaan.

Tunnen monia joihin tuon psalmin 92 jakeet 13-15 sopivat oikeasti ja totisesti mutta itselleni voin vain rukoilla edes jonkinlaista armoa voidakseni katsoa itseäni peilistä, tai oikeammin Sanan Valossa. Toivoisin totisesti, jo pois menneeltä, vanhalta kotiseutuneuvoksen arvon omaavalta naiselta, oppimani rukouksen sanoin saavani edes osittain säilyttää:” järkeni valon ja sydämeni lämmön” kuolinhetkeeni saakka.

Jumala armahda minua syntistä.

”Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat, kertovat Herran oikeamielisyydestä! Herra on minun turvakallioni, Hän ei vääryyttä tee.”

Älä jätä minua, älä ole minua kohtaan äänetön, älä ole minusta kaukana, älä viivy, älä kätkeydy, älä peitä kasvojasi.
Älä ole kuuro, älä ole hiljaa, älä ole minusta kaukana, älä kätke minulta kasvojasi, älä sulje minulta laupeuttasi.
Älä hylkää minua kun voimani loppuu. Älä salli minun eksyä.

Älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.  Älä jätä kesken kättesi työtä.

Ps. 94: 9. Hän, joka on luonut korven – hänkö ei kuule? Hän, joka on tehnyt silmän – hänkö ei näe?
jakeet 17–19 ja 22: Ellei Herra olisi tullut avukseni, asuisin jo hiljaisuuden maassa. Aina kun olin vähällä kaatua, Sinun Armosi, Herra, oli minun tukenani.
Kun huolet painavat mieltäni, saan sinulta lohdun ja ilon!” 22… – Herra on minun linnani, Jumala on turvakallioni”!

Virsi 42 siunaten!

Viime viikolla starttasi vuoden mittainen Kansan Raamattuseuran Evankelistakurssi. Evankelistakurssille osallistuminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Ei riitä, että kurssin ajankohtaan saa raivattua aikaa, sovittua perheen kanssa kurssiin liittyvistä haasteista ja saa raha-asiat kuntoon. Myös jonkinlainen kutsu Jumalalta kuuluu asiaan, ei ehkä täysin selvä, mutta jonkilainen sisäinen kutina kuitenkin. Näistä edellä mainituista syistä kieltäydyin esteiltä jo toista tai kolmatta kertaa kun Matikaisen Mikko vihjaisi kurssista meille. Puuskahdin Jumalalle, että jonkun kyllä pitää pyytää kurssille ja raha-asioihinkin pitää löytyä jokin ratkaisu, niin sitten lähden mukaan. En edes kuvitellutkaan ehtojen toteutuvan, etenkin kun oli viimeinen päivä hakea kurssille. Mutta Jumalalle ei kannata laittaa ehtoja tällaisissa asioissa. Seuraavana iltana nimeni oli kurssilaisten listassa.

Seitsemän päivän mittainen irrottautuminen arjesta kesken kiivaimman työjakson ja marinoituminen Pyhän Hengen kostuttamassa ilmapiirissä voisi kuvitella johtavan siihen että kurssin jälkeen paluu arkeen olisi kylmää kyytiä. Vaan eipä ole ollut. Vaikuttaa siltä, että kokemus Jumalan valtakunnasta ja sen ilmapiiristä ei ole pelkästään kiinni ympäröivistä ihmisistä, tunnelmasta tai ylipäätään mistään ulkoisista tekijöistä. Kun ihmisen sisällä, Hengessä tapahtuu jotain suhteessa Jumalaan ja kun tuo tapahtuma on riittävän voimakas ja suuntaa antava, ihminen
muuttuu pysyvästi. Muutos tapahtuu yhtäaikaa hengen, tunteen ja ymmärryksen tasolla. Muutokseen liittyy selvästi se, että Jumala toimii ihmisen välityksellä ympärillä olevissa ihmisissä niin, että syntyy yhteys Pyhän Hengen vaikutuksesta kaikkien osapuolten välille.

Vivamon 100-vuotisjuhlakesän ensimmäisessä juhlajumalanpalveluksessa Ulla Saunaluoma saarnassaan puhui termistä ”thinplace”, kyse on paikasta, jossa Jumalan valtakunnan todellisuus on erikoisen lähellä. Jumalan todellisuus läpäisee näkyvän maailman rajan ja sielä ihmiset saavat kokea Jumalan hyvyyttä.  Kurssiviikko oli osoittanut tuon termin Vivamon osalta varsin osuvaksi. Ei ole kovin tavallista että kahdessa päivässä, kolmetoista täysin erilaista ja eri-ikäistä ihmistä ryhtyvät jakamaan elämänsä kipukohtia rukoillen toistensa puolesta ja vieläpä äänen ja silminnähden tosissaan. Yhteyden syntyminen näin nopeasti on hämmästyttävää. Useaan otteeseen koin sen, että Jumalalla on kiire tuoda meidät yhteen ja vahvistaa yhteyttämme. Myös kouluttajamme uivat sujuvasti tuohon Pyhän Hengen marinointiin kuten Matikaisen Mikko asian ilmaisi.

Kurssin kantava teema oli siunaaminen. Opiskelimme sitä miten me voimme toimia Jumalan siunauksen välittäjinä.
L10T-kurssi, joka kuului opintokokonaisuutemme, opettaa elämäntapaa jossa Jumalan todellisuus kurottautuu ympäröivään maailmaan meidän siunaajien ja rukoilijoiden kautta. Me olemme Jumalan valtakunnan suurlähettiläitä omilla paikoillamme.  Siunaus ei ole mitä tahansa päivittelyä ja toivottelua toisillemme vaan tuntuvaa ja todellista Jumalan vaikutusta tähän meidän todellisuuteemme. Siunaaminen muuttaa myös siunaajia. Muutoksen saa aikaan armo ja rakkaus. Siunaajat ovat Jumalan eläviä kutsukirjeitä ihmisille pelastukseen.

Mikä sitten on muuttunut. Vaikka olen yhä sama Tapsa, niin se miten näen maailman on muuttunut. Suhde Jeesukseen on selkiytynyt ja vahvistunut. Sydämessä on nyt pieni kalpea aavistus siitä miten Jeesus rakastaa ihmisiä ja itselläni on halu kertoa se heille. Pyhän Hengen täyteys on aiheuttanut sen, että astia sisälläni vuotaa yli, myös keskellä arkea.

”Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, Hän Kietoo minut vanhurskauden viittaan niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa.

Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi!”

Kun minulla on murhe ja huolet kasautuvat ympäröimään minua, yksikään sanomattomista sanoistani tai huokauksistani ei ole salassa. Ei mene hukkaan, koska Hän joka On, on Täydellisesti Läsnä! Hän on tullut ja tulee luokseni uskollisesti, Hänellä on aikaa koska Hän on ikuinen ja ajaton. Hän, joka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista – ja on pelastanut.

Kun sanani loppuvat, Hän, vuodattaa käsittämättömän lempeytensä ylleni ja antaa täydelliset sanat joilla ilmaista kaiken juuri oikealla tavalla. Hänessä saan olla koska Hän On! En tiedä kuinka Häntä kiittäisin ja palvoisin. Mutta Hän tietää! Hän antaa minulle kielen ja sanat.

Hän kokoaan kaikki kyyneleeni maljaansa ja minua odottaa uusi nimi valkoisessa kivessä. Nimi jonka vain Jumala voi antaa ja joka on täydellinen.

Hän!
Hän joka antaa ilon, Hän joka antaa levon. Hän joka vuodattaa ilon öljyä kyynelten sijaan, juhlapäähineen tuhkan sijaan ja murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan! Sillä, Herran voideltu tuo ilosanoman:

” Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille ilosanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautta ja kahlituille kahleitten kirpoamista. Julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä.”

Jumalan maailmassa on paljon kaunista. Hänen luomissaan, Hänen omissaan on runsaasti kauneutta. Hän on jakanut lahjojaan ylenpalttisesti ja suurin niistä on Hän itse, Isä, Poika ja Pyhä Henki!!! Jokaisella Hänen omallaan on oma tehtävänsä.

Minulle laulujen lauluna on juuri tänään, Jumalan armosta, Jumalan luokse päässeen Riki Sorsan ihana laulu ” Elän niin kuin haaveilin”! Ja toisena Juha Tapion ” Rakastettu”. Löytyvät you tubesta ken tahtoo! Molemmista on löydettävissä myös hengellinen sanoma.

Eivät kaikki kyyneleet ole surun ja murheen. Parhaimmat kyyneleet ovat ilon, kiitollisuuden ja nöyryyden kyyneleet! Kuinka suuri onkaan meidän Herramme. Kuinka täynnä myötätuntoa ja hellyyttä. Kuinka täynnä täydellistä Läsnäoloa!

Riki laulaa jotenkin näin:” Elän täydesti juuri nyt ja saan olla maan päällä hetken. Minut kaipuuni tänne toi, mistä haaveilen, sen myös sain. Itse valitsin tämän tien siihen luotin. Muun jätin taakse ja näin taivaan pilkahduksen, johon milloinkaan yllä en. Täysin rinnoin elää tahdon hetken jonka sain. Elää niin kuin haaveilin, tuntea sen täysin rinnoin että riitän sittenkin! Sisimmästäin luopunut en, sen vain kauan nukkua annoin…” –
Nyt hän on Herransa avulla yltänyt, ei ainoastaan katsomaan taivaan pilkahdusta vaan odottamaan täydellistä ylösnousemuksen aamua! Jumalalle kiitos.

Juha Tapion kertosäkeessä toistuu sanat:” Älä pelkää, älä pelkää, sinä et pääse putoamaan. Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan! Ja edelleen:” Kun on riisuttu kaikki ihmeen hyvä minun on. Eipä tarvitse mitään mies tarpeeton. Minä leijun ja vajoan. Unessani näen kiven valkoisen, tuulessa keinuvat verhot ja Sinun äänesi kuulen sen!”

Älä pelkää, älä pelkää, sinä et pääse putoamaan. Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan!

Siunattua helluntaita, siunattua Pyhän Hengen juhlaa ja Jumalan armolahjaa Jeesuksessa Kristuksessa!

Raamatun lauseet Jesaja 61:1-3 ja 10-11.

Mitä sinulle merkitsee sana lahja? Maistele hetkinen tuota sanaa. Muistele, milloin viimeksi olet saanut jonkin lahjan. Oliko se mieluinen? Miltä se tuntui? Mitä sanoit lahjan antajalle?

Muistan, kun täytin 11 vuotta. Meidän perheessämme oli perinteitä, jotka liittyivät merkkipäiviin, ja yksi sellainen oli kellon saaminen lahjaksi. Tiesin, että isoveljeni oli saanut kellon, kun hän oli täyttänyt 11 vuotta, ja osasin odottaa samaa lahjaa. Minulla itselläni oli kuitenkin mieluisampi lahjatoive, starttipistooli. Siihen sai ostaa oikeita nalleja, samanlaisia kuin oli oikeassa aseessa. Ainoastaan sen piippu oli umpinainen. Samanlainen pistooli oli käytössä lähettäjällä urheilukilpailuissa. Olin nähnyt pyssyn myynnissä Osuuskaupan lasivitriinissä, ja eräällä kaverillani oli samanlainen. Kerjäsin ja anoin epätoivoisesti isältäni pyssyä  lahjaksi kellon sijaan.

Voitte arvata jo aseen kuvauksesta, miten toiveelleni kävi. Huolimatta siitä, että taisin jopa rukoilla pyssyä lahjaksi viime metreille asti, oli synttäripäivänä kakun vieressä pitkänmallinen, ohut paketti, ja paketissa Nivada-merkkinen rannekello. En saanut oikean näköistä ja -kuuloista pyssyä, jolla olisin noussut sotaleikkien kingiksi kylän poikien silmissä, vaan jouduin edelleen tyytymään entisiin puupössyköihin.

Olisko minun pitänyt saada pyssy, koska niin hartaasti sitä halusin? Tuskinpa siitä olisi mitään hyvää seurannut. Kova ääni, kalliit panokset ja aseen sylkemät lieskat olisivat olleet enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Toiveeni oli älytön. Isä näki, että kello oli koko perheen kannalta hyödyllinen ja arvokas lahja. Itse en vain sitä sillä hetkellä ymmärtänyt. Ilo lahjasta seuraisi myöhemmin, ja isä tiesi sen. Niin kävikin. Pettymys haihtui, ja kello oli ranteessa jo seuraavana koulupäivänä.

Lahja ei siis aina ole heti mieluinen, mutta se voi olla tarpeellinen sen saajalle. Raamattu opettaa meille armolahjoista, jotka liittyvä Pyhän Hengen toimintaan ja seurakunnan elämään. Myös nämä lahjat tulevat meille huolimatta siitä, mitä me itse haluamme tai odotamme. Me voimme, ja meidän kuuluukin toivoa Isältä näitä lahjoja jopa niin, että tavoittelemme niitä kiihkeästi. Emme siltikään saa määrätä ja määritellä, millaisia lahjoja tulemme saamaan. Oma maallinen isäni tiesi, että Tapsan käyttöön ei passaa lähes oikeanmallinen pistooli, vaan hän tarvitsee jotain hyödyllisempää. Samalla tavalla ajattelee Taivaallinen Isämme meille annettavista lahjoista.

Jumalan antamat lahjat annetaan aina tarpeeseen ja armolahjoilla on aina jokin tehtävä seurakunnassa. Siksi armolahjojen perusteella ei voi koskaan määritellä kenenkään hengellistä tilaa. Usein kielilläpuhumista pidetään uskoontulon ja Pyhän Hengen kasteen merkkinä. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkita aiheesta. On totta, että moni saa ensimmäisenä lahjanaan kielen vahvistamaan rukouselämää, mutta uskoontulon määrittelynä sitä ei ehdottomasti saa käyttää, sillä todellinen ensimmäinen armolahja on usko itse. Vain Pyhän Hengen voimalla voi ihminen tunnustaa ääneen, että Jeesus on hänen Herransa ja Vapahtajansa.

Jos kielillä puhuminen asetetaan uskon merkiksi, tuottaa se paljon uskostaan epävarmoja ja horjuvia ihmisiä, jotka joko matkivat toisten puhetta tai ahdistuvat niin, että luopuvat seurakunnasta ja uskosta ilman, että heille koskaan selviää, minkä armolahjan Pyhä Henki tahtoo heille antaa. Raamattu ei nimittäin missään kohtaa aseta lahjaa uskon mitariksi, vaan sanoo, että jokaiselle annetaan jokin lahja. Lahjat eivät voi muuttua vaatimuksiksi, sillä ne lakkaavat silloin olemasta lahjoja.Kyseenalaistamme myös Pyhän Hengen työn jos alamme määrittelemään sivusta sitä, millaisia lahjoja kullekin kuuluu.

Usko ilmeneekin enemmän Hengen hedelminä ulospäin kun Pyhä Henki ja sen armolahjat saavat hoitaa ihmistä. Läsnä on silloin rauha, vapaus ja lepo.

Hänen on kaikki!
Kedon kukkaset, taivaan linnut, Ilo, elämän kaikki rikkaudet.
Hänen On Rakkaus. Kaikkea muuta voin huonona päivänä epäillä mutta en Hänen rakkauttaan. Minua aivan huikaisee kun hän avaa silmäni näkemään ja Henkeni ymmärtämään. En ole tätä ansainnut, mutta hänen on myös hyvyys ja armo.

Minua on pitkään jo puhutellut 2 sanaa. Jos ja Kun. En voi maallikkona tehdä mitään syvä analyysiä asiasta, mutta olen tullut siihen tulokseen että noissa kahdessa sanassa on läsnä suuri ja armollinen rakkaus. Suurempi kuin voi kuvitellakaan.

Minä koen nuo sanat Jos ja Kun, isällisenä huolenpitona, en ankaruutena ja tuomiona. Joskin Jumala näissä myös asettaa rajoja ihmistä suojellakseen. Sanat esiintyvät niin uudessa kuin vanhassakin testamentissa useasti. Varsinkin Jumalan puheessa profeetoille. Raamattu on kertausten ja vertausten kirja, kuten kaikki tietävät.

Kuinka onnellinen saankaan olla siitä historiallisesta perinnöstä joka on maassamme saanut vallita Jumalan Sanan rikkautena. Meillä on kaikki mitä tarvitsemme tässä sanassa, siinä ei puutu mitään. Ei silloinkaan kun en ymmärrä. Olen oppinut odottamaan, näkeekö Herra hyväksi paljastaa minulle joskus jonkun asian, tai tilanteen, joka on jäänyt askarruttamaan tai johon olen hartaasti rukoillut vastausta, eikä sitä ole tullut. Tai se on ehkä tullutkin tai jäänyt tekemään tuloaan mutta  niin etten ole ymmärtänyt – vielä?

Olen varma ettei mikään, ainakaan omassa elämässäni, ole ollut sattumaa. Kaikella on tarkoituksensa, sen todistaa minulle Sana ja Henki. Minun ei tarvitse tietää ja silti voin olla turvassa ja levollinen. Silloinkin kun huolet pimentävät taivaan  Jumala On ja hallitsee tilanteen. Hän pitää huolen kaikista luoduistaan. Ei Hän katso karsaasti siipirikkoa harakkaakaan 🙂 vaikka sana sanookin että me ihmiset olemme arvokkaampia kuin yksikään taivaan linnuista, tai kedon kukkasista.-  Eikä hän katso ihmisriepuakaan ylen vaikka tämä  harakkaparan puolestakin rukoilee vaan ymmärtää senkin 😉

Minä en ihmisenä voi ymmärtää suurta Jumalaa, mutta silloin kun en ollenkaan ymmärrä, ajattelen Jeesusta! Hänessä Jumala tuli kaikekseni! Hänessä on Paimenuus ja kaikki mitä elämään ja Jumalisuuteen tarvitsen. Kuinka ihmeellinen onkaan tämä tietoisuus.

Kiitos Jumalalle, Uudeksi luovasta, uutta synnyttävästä sanastaan jolla Hän kaiken loi kaiken ja kaikkea ylläpitää.

Kaikeksi lopuksi:
Minua liikuttaa ja lohduttaa valtavasti kun  Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa kerrotaan kuinka Jeesus kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen oli vielä aterialla opetuslastensa kanssa. Hän sanoo 4-5 jakeissa” Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.” Ja kertomus jatkuu opetuslasten kysymyksillä ja Jeesuksen vastauksilla.

Jeesus sanoo mielestäni ihanat sanat, jotka antavat meille levon ja luottamuksen, antoi silloin ja antaa tällekin ajalle:” Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa, ja Samariassa  ja maan ääriin saakka.!”

Mekin saamme Voiman Pyhässä Hengessä kaikkiin elinpäiviimme.  Ja olemme saaneet jos vain uskomme Häneen ja otamme vastaan! Tämä lupaus on ollut voimassa ensimmäisestä Hengen vuodatuksesta lähtien ja on siihen saakka kun Jumala hyväksi näkee.

Ja sitten:” Kun Hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka Hänet otettiin ylös, ja pilvi vei Hänet heidän näkyvistään” Ja kun opetuslapset vielä tähystivät taivaalle heidän viereensä ilmestyi kaksi valkopukuista miestä jotka sanoivat:”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän”!

Halleluja, Aamen!
Ylistys, kiitos ja kunnia Jumalalle.

Kulunut kirkkovuosi on ollut itselleni uudistumisen aikaa. Kuulun Tuomasten heimoon. Sisälläni on vellonut aina epäilysten ristiaallokko, jonka keskellä purjehdin. Välillä maali ja Jumala katoaa näkyvistä aallonharjanteiden taakse ja välillä Jumalan majakka antaa selvän suunnan veneretkelleni. Välillä suorastaan potkin veneeni keulassa nukkuvaa Jeesusta hereille, jotta voisin uskoa. Uudistumiseni ei siis liity uskonelämäni virkistymiseen tai Pyhän hengen täyteyteen, vaan siihen ihmisen yksinkertaiseen epäilykseen, että mitäs jos tämä kaikki uskoon ja uskontoon liittyvä on sittenkin vain ihmisen omaa luomusta ja keksintöä. Minulle ei riitä kulttuuriuskovaisuus ja opilliset teoreemat. Ei myöskään filosofiset Jeesukset ja humanismi. Minä haluan, että Jeesus on minulle lihaa ja verta. Pala ihmiskunnan historiaa, jota ei voi ohittaa. Uskonnoista vain usko Jeesukseen on varteenotettava pohja elämälle. Vain se seemiläisen heimon Jumala joka sanoo -Minä olen se mikä minä olen, pystyy vastaamaan minun kaipaukseeni kun puhutaan Jumalasta. Vain hänelle voin sanoa -Abba, Isä!

Mitä on siis tapahtunut? Kyse on siitä, että olen ymmärtänyt millainen Jeesus oli ihmisenä. Hänen toimintansa oli niin radikaalia, loukkaavaa ja kulttuuria murtavaa, että vain todellisesta henkilöstä voidaan kirjoittaa tällaista mitä Raamatussa kirjoitetaan. Vain Jumalan poika voinut elää siinä kulttuurissa puhuen ja opettaen niinkuin hän teki. Liian paljon on meille näytetty kuvaa kiiltokuva Jeesuksesta, joka on täysin epäuskottava, imelä ja vailla särmiä.

Minun veneeni keulassa nukkuu nyt todellinen, elävä Jeesus.

Mutta miksi otsikkona on Alfa-kurssi? No siksi, että eilen saimme päätökseen seurakuntamme ja Keitaan ensimmäisen yhteisen Alfakurssi. Meille luterilaisille se oli ensimmäinen laatuaan ja osoittautui heti äärimmäisen tärkeäksi ja onnistuneeksi kurssiksi. Neljän kuukauden matka yhdessä Alfan parissa vahvisti jokaisen osallistujan yhteyttä Jeesukseen ja toisiimme. Kurssi-iltamme oli maanantai ja se oli kurssin mittaan viikon odotetuin päivä. Oli huikeata nähdä, miten Pyhä Henki teki työtä ihmisissä viikkojen aikana. Kun siiten lopussa opiskelimme sitä mitä Pyhä henki tekee oli mahtavaa nähdä miten rukous alkoi saada jokaisen kohdalla aivan uuden merkityksen. Jumala alkoi puhua ja kuunnella tavalla jonka saattoi ymmärtää. Esirukous muuttui todelliseksi ja alkoi kantaa ja kannatella ihmisiä. Raamatun sana tuli rakkaaksi koska se alkoi avautua monelle ensimmäistä kertaa.

Alfa-kurssimme oli monella tavalla tärkeä. Pyhä Henki sai tilaa toimia ja tuli tunnetuksi elävänä persoonana ja yhteys eri seurakuntataustoista tulevien ihmisten välillä kasvoi. Meidän Alfamme mursi muureja ja synnytti Jumalan valtakunnan kristittyjä, jotka tahtovat tehdä työtä omassa seurakunnassaan osana maailmanlaajuista Jeesuksen seurakuntaa. Itselleni se todistaa että Jeesus todella elää, sillä oppiriidoissa painiva kristittyjen yhteisö ei sitä kykene tekemään.