Hyvä ystävä, älä käsitä seuraavaa kirjoitustani väärin vaan pohdi kanssani otsikon teemaa. Hieman kuitenkin johdantoa alkuun.

Kun lasten kanssa koulussa pohdimme jotain ongelmaa, käännämme usein asioita päälaelleen, jotta voimme katsoa ja päätellä millainen ilmiö on ja mitkä asiat muuttuvat jos ilmiö tai tapahtuma olisikin kokonaan erilainen tai sitä ei olisi ollenkaan.

Eilen ajellessani kohti Savoa pojan kanssa mietimme uskontoon ja seurakuntaan liittyviä asioita. Poitsu oli menossa Pääsiäisleirille ja repussa oli mukana filosofian kirjat ylioppilaskirjoitusten takia. Keskustelu kimpoili filosofian ja omien elämänkokemusten välimaastossa. Löysimme monta yhtymäkohtaa omista koulukokemuksista ja samoin näkemyksistämme uskosta ja uskonnosta. Keskustelu uskonnosta sai alkunsa siitä, että oliko Juudas aikansa anarkisti, joka pettyi toiseen anarkistiin Jeesukseen ja petti tämän rahasta. Siitä keskustelu siirtyi kiirastorstain aiheeseen ja siihen, että asettiko Jeesus ehtoollisen niin, että se nykyään tarvitsee ympärilleen liturgisen kaavan ja pappeja, jotta Jumalan teko siinä toteutuisi ja tapahtuisi. Vai onko sittenkin niin, että Ehtoollisen yhteys onkin se mitä Jeesus halusi korostaa. Sitä että leipä ja viini tulisi siunatuksi silloinkin kun ihmiset tulevat yhteen ja Jumala todella on läsnä ja me nautimme hänen verensä ja ruumiinsa. Kirkko mielellään puhuu pappeudesta ja katkeamattomasta ketjusta palveluvirassa, jonka perusteella ehtoollinen vaatii siunaajan tästä ketjusta. Se onkin merkittävä asia mutta siinä unohtuu minusta Pyhä henki, joka muodostaa suoran yhteyden itse Jumalaan ja silloin tuo filosofinen ajatus ihmisketjuista apostoliseen aikaan on vain ihmisen uskoa tukeva rakenne, ei Jumalan toimintaa määrittävä asia. No joka tapauksessa ehtoollinen messussa on tärkeä ja olennainen osa kristillistä uskoa mutta haluaisin hieman avata ja avartaa näkemystämme siitä niin että happi kulkisi paremmin.

Olen ollut huomaavinani, että uskontofilosofit ja teologit vuosituhansien saatossa ovat nostaneet pyhyyttä ja pyhiä toimituksia historiasta ja kirkkojen pyhien ajatuksista ja tulkinnoista enemmän kuin suoraan raamatusta. Kirkkoa muurattu hartaasti ja isosti.

Hyvänä tarkoituksena on ollut suojata oppia ja kirkollista perinnettä. On hyvä, että suojelemme uskoa muodostamalla käytäntöjä, jotka varjelevat alkuperäistä asiaa ja tarkoitusta. Mutta entäpäs jos Konstantinus aikoinaan ei olisikaan ottanut ristiä valtakuntansa tunnukseksi ja seurakunta olisi jatkanut leviämistään tavallisen kansanparissa ilman syntynyttä kirkollisuutta. Liturgiset muodot ja menot olisivat muodostuneet ns ”maan alla”, piilossa. Ehtoollista vietettäisiin edelleen kodeissa ja pienissä yhteisöissä samalla tavalla kuin alkuseurakunnissa. Olisiko ehtoollinen silloin vähemmän pyhää? Olisko muodostunut tapakulttuuri meidän silmissä vääräoppinen, jos se tuotaisiin eteemme nyt?

Riisuttaisiinko silloin alttarivaatteita kiirastorstaisin ja veisattaisiin virsiä ilman urkuja. No urkuja tuskin olisikaan, sillä urut tuotiin kirkkoon vasta melko myöhään pauhaamaan Jumalan kunniaa.Nyt urut ovat lähes yhtä pyhä asia kuin raamattu.

Lapsena opimme Jumalan pyhyyttä sillä, että pitkänäperjantaina elämä lähes halvaantui, kun emme saaneet leikkiä kovalla äänellä. Piti olla hiljaa. Sitä oli vaikea ymmärtää.Eihän Jeesus enää ole kuollut, niin oli pyhäkoulussakin opetettu.Vilkaan pojan oli vaikea tajuta sitä, että ihmistä, joka nousi kuolleista, piti surra joka vuosi yhä uudestaan ja uudestaan. Minut Jeesus armahti tästä jossain vaiheessa elämää ja nyt minulle koko Pääsiäinen on suuri ilon juhla. Voitko ymmärtää tämän?

Usko ja uskonnollisuus ovat kaksi rinnakkaista asiaa, jotka kietoutuvat ihmisessä toisiinsa. Usko on Jumalalta saatu suuri lahja ja me ilmennämme sitä omalla uskonnollisuudellamme. Kun nämä kaksi asiaa ovat hyvässä tasapainossa niin, että Usko saa määritellä asioita, joita uskonnollisuutemme meiltä vaatii, niin kaikki on hyvin. Mutta jos uskonnollisuus alkaa määrittää uskomme sisältöä ja rajata yhteyttä toisiin ihmisiin, niin silloin olemme eksyneet pahasti. Sillä Yhteys ja usko ovat erottamaton sanapari.

Kaikki mitä me teemme uskovina, tehdään Jumalan silmien alla ja kaikki mitä teemme Jeesuksen nimissä ja rakkudella, siinä Jumala toimii ja voimme luottavaisesti toteuttaa kaikkia hengellisiä asioita ilman, että meidän tarvitsee miettiä sitä että onko sillä Jumalan siunaus. Meidän ei tarvitse miettiä ja pelätä harhaoppisuutta jos Jeesus on läsnä ja ammennamme viisautta raamatusta. Yhteys Jeesukseen on kaikki kaikessa. Jeesuksen veressä on sellainen voima, että meidän ihmisten teot ja toiminta ovat toisarvoisia sen rinnalla. Jeesus asettaa asiat oikeaan perspektiiviin.

Siksi usko on tärkeämpää kuin uskonnollisuus. Jeesus haluaa kohdata myös ne,jotka ovat epäkorrekteja, ylivilkkaita ja ei niin uskonnollisia ihmisiä. Niitä jotka eivät osaa asettua kaavaan ja aloilleen kokemaan hartautta. Jeesus haluaa muodostaa yhteyden ihan jokaiseen ihmiseen. Liturgia on keino ilmaista uskoa mutta se ei ole uskon sisältö. Uskon sisältö on Ylösnousut Vapahtaja, Jeesus Kristus, siksi älä loukkaannu ihmiseen, joka iloitsee tänään Pitkänäperjantainakin eikä jaksa olla harras ja surra hautaa, joka on ollut tyhjä jo yli 2000 vuotta.

Käväisin seurakuntalainen.fi sivustolla ja siellä oli erinomaisen kiinnostava artikkeli ylläolevalla otsikolla, kirjoittajana Leevi Launonen.
Tuosta asiasta usein väitellään suuntaan, kenen usko on oikea, millä tavalla tulisi uskoa oikeaoppisesti?

Itseäni tuon kaltainen pohdinta on aina turhauttanut, koska itse ajattelen uskosta hyvin yksinkertaisesti. Minä vain uskon sen minkä Raamatusta luen. Ymmärrys lisääntyy sitten elämän myötä. Juuri tänään joku kohta on näin ja huomenna se voi kirkastua taas, mahdollisesti, toisella tavalla. Hengen elämä on uudistuvaa.

Sydäntä ja järkeä, molempia tarvitaan. Jumala on järjestyksen Jumala – ja järjen, jota ei ihminen kuitenkaan yllä ymmärtämään kuin juuri sen verran kuin ihmiselle on Jumala järkeä antanut. Sydämellä uskotaan toisin, siinä järki ei ole se kaikkein merkittävin asia. Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan, sanoo Sana.

Miksi siis pilkomme jonkin luvun tai jakeen Raamatusta tikulla kaivaen väännellen ja käännellen. Miksi emme vain yksinkertaisesti usko? Siten kaikki olisi helpompaa ja ilokin useammin läsnä elämässämme. Eikö juuri turha järkeily, silloin kun se on turhaa, vie raikkautta uskostamme olla, elää ja hengittää vapaasti. Eikö sydämen puhdas ja lapsenkaltainen usko hyvään Isään ole sitä, joka saattaa levottoman ihmisen siihen  Valoon joka Sanasta säteilee, luo uskoa, toivoa ja elämän täyteyttä.. ?

Silloinkin kun on vaikeaa.

Ihminen voi harjaantua luottamaan Jumalaan ja osaansa siinä ja sen kaltaisessa terveessä ja raittiissa uskossa jossa toteutuvat sekä sydän että järki. Liian usein katseemme, ainakin minun, näkee vain vaakatasoon jossa elämän kiusat, vaivat ja väsymykset näyttävät pimentävän tien jota kuljen –  ja taivaan todellisuuden. Usein saan sanoa itselleni usko vaan vaikka et valoa näkisikään juuri nyt. Usko sillä sydämen uskolla joka on sinut tehnyt vanhurskaaksi. Usko ristin mieheen, usko Sanaan.

Usko siihen minkä näet puhtaimmillaan ympärilläsi Jumalan luomakunnassa ja ihmettele suurta Jumalaa, kaiken kauniin ja täydellisen luojaa ja yllä pitäjää: ” mikä on ihminen että sinä häntä muistat”! Ja kuitenkin Sinä, Jumala, teit hänestä lähes jumalolennon.

Nämä kirjoittamani ajatukset ovat omiani, mutta suosittelen lukemaan tuon erittäin antoisan tekstin Leevi Launoselta, kannattaa!
Häneltä on tämä loppulause:” Ilman kokemusta teologia on tyhjä, ja ilman teologiaa kokemus on sokea. Siksi ne tarvitsevat toisiaan.
Ja siksi usko on sekä sydämen että järjen asia”!

Onnea matkaan.

Hänellä on toivo, jota kukaan ei voi täyttää paremmin. Vain Jeesus voi täyttää Jeesuksen muotoisen kolon. Hänellä on valta sanoa, että hän on kärsinyt itse kaiken kärsimyksen, jota ihmiset ovat maan päällä kärsineet. Tämä kaikki ladattiin hänen päälleen ristillä. Risti ei ollut ilmentymä Jumalan vihasta, vaan siinä kulminoitui kaikki se viha, johon ihmisyys on kykenevä. Jeesuksen suosio kääntyikin pilkaksi, koska hän ei täyttänyt kansan ajatusta messiaasta. Pettymys kääntyi vihaksi. Jeesus kuitenkin sanoi ristillä: Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Vielä tänä päivänä anteeksiantamus, johon Jeesus antaa voimaa, tuo ihmiselle vapauden ja mahdollisuuden päästä eteenpäin. Jeesus tietää, hänellä on ikuisen elämän avaimet ja hän haluaa antaa ihmisille sisäisen vapauden. Jo ennen viimeistä rajaa.

Ihmeellinen on Jumalan armo.
Hän, Pyhä ja Kaikkivaltias, tulee ja vastaa vaikka ei osaa edes pyytää. Hän hoitaa, hän ruokkii. Hän rakastaa enemmän kuin ihmisenä osaa ajatellakaan. Hän yllättää. –  Kuinka valtava hän onkaan.

Hän Elämän Leipä!
Tänään hän tuli kuin hellääkin hellempi äiti? Lempeästi, pehmeästi – murtaen. Hänen sanansa voitelivat kuin nardusöljy.
Kesken papin puheen oli poistuttava salista, ihmisten silmien alta, itkemään. Jumala puhui sanastaan suoraan siihen kohtaan sielussani, sydämessäni ja mielessäni, jossa oli Hengen mentävä aukko. Siunattu hetki. Teki mieli tehdä siihen pysyvä maja, niin kuin opetuslapset kirkastusvuorella. Kuinka ihmistä uudistaakaan murtuminen.

”Jeesus, askeleesi painoit pintaan maan. Työn ja uupumuksen tulit tuntemaan. Iloitsit ja itkit, ystäviä hait. Viinin, ohraleivän syötäväksi sait. Nälän, puutteen mailla murruit leivän lailla meille elämäksi.
Kuljit keskellämme, suostuit ihmisiin. Silloin meidät kaikki toivoon kutsuttiin. Kaikki luomakunta, ilma, meri, maa, läsnäolostasi uuden toivon saa. Maksoit toivon hinnan: kärsit vastarinnan, elämäsi murtui.
Jeesus, askeliisi meidät kastetaan, sinun maailmaasi aina suostumaan. Ihmiskunnan tähden, niin myös luonnon muun, kutsut kärsimykseen, liität taisteluun. Niin me ylistämme, niin voi elämämme tarkoitustaan täyttää.!

Meillä ei todellakaan ole sellaista ylimmäistä pappia joka ei voisi meitä heikkouksissamme ymmärtää ja auttaa. Siunattu seurakuntayhteys, siunattu Kristusruumis! Ole kiitetty Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ole kiitetty Herrani Jeesus Kristus kaikesta mitä olet ollut, olet ja tulet olemaan!
Aamen!

Jotain on tapahtumassa sisäisessä olennossani.
Olen ollut, omalla tavallani, vähän samanlaisissa aatoksissa kuin on (käsittääkseni) Ilkalla nämä kaksi viimeisintä (tähän asti) ”taivaalla” olevaa blogia.

Olen herkistyneillä silmillä joutunut katselemaan ja korvilla kuuntelemaan ns. ajan ilmiöitä. Olen joutunut tekemään parannusta. Myöntämään että en ole pystynyt täyttämään Jumalan lakia, enkä tule pystymäänkään. Tunnustan etten  ole rakastanut Jumalaani yli kaiken enkä lähimmäistäni, niin kuin itseäni.

Olen karsastanut muukalaista ja pelännyt oman turvallisuuteni ja toimeentuloni puolesta. Olen ollut pettynyt hallitukseen, joka mielestäni ottaa/vie omilta köyhiltä ja sairailta ”tuhkatkin pesästä,” antaakseen vieraille ja muukalaisille.

Olen joskus ajatellut miksi minun tarvitsee joka kerta kun menen ”Herran Huoneeseen” tunnustaa olevani syntinen, koska olen jo kauan sitten tahtonut lähteä seuraamaan koko sydämestäni, mielestäni ja tahdostani Jeesusta? Koska tiedän ja uskon etten ilman Häntä minä ole mitään muuta kuin tuhon oma. Sitä paitsi Hän on niin rakastanut minua, ettei kukaan eikä mikään, voi sitä koskaan korvata. Ja minä rakastan Häntä!

Olen syyllinen, mutta Hän Jeesus Kristus, on kantanut syyllisyyteni, kuollut edestäni, ylös noussut ja elää ikuisesti. Hän On ”Minä Olen” – pelastanut minut itseltäni ja luvannut minulle taivaan ja iankaikkisen elämän kaikesta pahuudestani huolimatta!

Olen katsellut ja kuunnellut niiden ihmisten hätää, jotka ovat henkensä uhalla lähteneet tuntematonta kohti, toivoen helpotusta elämäänsä ja ajatellut sen jostain löytyvän. Olen itkenyt kun miehet ovat itkeneet silmieni edessä kaikkea kokemaansa ja katsellut säälien äitejä lapsineen. On ollut äitejä jotka ovat synnyttäneet täysin epäinhimillisissä oloissa ja lapsia jotka ovat kuolleet. Minä olen nämä nähnyt.

Ja Hän joka On, on nämä nähnyt!

Olen lakannut katselemasta hyvin puettuja varakkaan oloisia kännykkäänsä ”räplääviä” nuoria ja vähän vanhempiakin miehiä – ja naisia. Lakannut vertaamasta heitä köyhään itseeni. Sillä minä todellakin olen köyhä, sairas ja ikääkin on karttunut. Mutta minulla on silti kaikki hyvin! Paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Koska voin sanoa niin kuin Filippus Joh. 1: 45 ” Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet Jeesuksen”.

Hänet, joka suuren neuvoston edessä kysyttäessä; (Matt.26:63-64) :” Minä vannotan sinua elävän Jumalan edessä: Sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika” todisti sanoen:” Itsepä sinä sen sanoit..Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä”!

Joten:” Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan Hänelle, joka heidän edestään  on kuollut ja ylösnoussut” ! (2kor.5: 14-15 v. 38)

Älköön nyt kukaan pahastuko jos jälleen laitan erään lapsuuteni herkimmistä lauluista tähän loppuun. Laulu joka ei koskaan lakkaa vaikuttamasta! Tätä olen laulanut suurella rakkaudella ja liikutuksella.

”Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään. Näin lauloi kerran musta Saara, pien, neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa ja huokaukset kokonaan. Siell´Herran kasvot mulle loistaa. siell´luonaan aina olla saan.
Hän kertovan on kuullut kerran näin opettajan valkoisen. Hän armosta sai kuulla Herran ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla, Joll´ompi autuus muurinaan. Hän siellä kerran riemusuulla myös tahtois kiittää Jeesustaan.
Nyt riutuu raukka tuskissansa hän siinä olkivuoteellaan, mut rauha lepää kasvoillansa ja riemu loistaa katseestaan
Ja ystävää ei vierellänsä, vaik´kova ompi vuoteensa. Hän tuskat kantaa yksinänsä niin onnellisna, iloisna.

Ei miettimästä voi hän laata nyt noita ihmesanoja. Hän muistaa tuota ”uutta maata” ja ”uuden taivaan” riemua.
”Oi, kuolemaa ei taivahassa”, hän laulaa yhä hiljempaa. ”Ei tuskaa niin kuin maailmassa, ei itkua, ei yötäkään”
Hän huokaa yhä heikommasti:” Oi, kaupunki sä kultainen! – Ei kuolemaa” ja rauhaisasti hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi hän soittaa siellä kanneltaan. Karitsan veri puhtahaksi sai mustan Saaran kokonaan

Näin me kaikki olemme mustia, mutta meistä tulee puhtaita karitsan veren – Jeesuksen ristinkuoleman kautta,  ja Hänen ylösnousemuksensa laulun tavoin, vapauttaa meidät kaikista kivuistamme ja synnin rikkomista haavoistamme. Taivaan Valtakunnassa me laulamme kaikki yhdessä Uutta Virttä Jumalan kunniaksi! Voiko olla mitään sen vertaista!

Sillä:”Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room.8:38-39 /38.

laulun sanat Lina Sandell (1832-1903) suomeksi v. 1882

Tämä laulu alkoi soida mielessäni jo eilen aamulla herätessäni. Pidän itseäni onnekkaana kun saan herätä näihin kuolemattomiin lauluihin jotka soivat mielessäni. Tässä yksi jota jo varhain opetin tyttärelleni kun hän oli aivan pieni. Tämä sopii myös niille jotka juuri nyt kaipaavat lohduttavaa syliä, tai lepoa mieltä raskauttavista asioistaan. Vaikka meri ja aallot pauhaavat on meillä ikuinen Isä joka rakastaa jokaista luotuaan. Vaikka olisikin vaikeaa olla turvallisella ja murheettomalla mielellä lauletaan silti.

” Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan. Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan. Isäni Taivaan.
En suotta saa peljätä. Murhetta kantaa, kun sen minkä tarvitsen, Isäni antaa, Isäni antaa.

Kun voimani uupuvat,  käsilläs kannat.  Ja syntini armostas anteeksi annat,  anteeksi annat.
Oi, johdata jalkani totuuden teitä.  Et Isäni armahin lastasi heitä, lastasi heitä!”

”Itse Herra tulee suuressa voimassaan, hän hallitsee vahvalla kädellään. Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa laumaa jonka on omakseen hankkinut. Paimenen lailla hän kaitsee sitä, omin käsin hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita hän kantaa sylissään, emolampaita hän ohjaa eteenpäin! (Ps.40:10-11)

Herra siunatkoon ja varjelkoon alkaneenkin viikkomme ihanalla taivaallisen auringon paisteellaan.

Tiedän ottavani riskin, mutta joskus on toteltava ja uskallettava, vaikka ei pappi olekaan.
Eräs hengellinen laulu on jälleen noussut mieleeni ja vaikka kuinka yritän sitä poistaa se palaa. Niinpä se johdatti minut Raamatun ääreen.

Tänä aikana ihmisillä on vaikeaa. On sellaista ahdistusta jota ei kenties ole aikaisemmin ollut. Sellaistakin jota on ollut. Ihminen ei muutu, mutta ei Jumalakaan muuta sanaansa.

Meidän raamattupiirissä on eräs iältään vanhahko nainen, aivan valtava uskossaan. Kaikki hänessä todistaa hänen Herransa elävän ja olevan voimallinen. Hän on seurakuntamme pylväitä. Rukouksen ihminen ja Hengessä valveilla. Viimeksi kun lähdin ”piiriin” olin täysin kuiva, en odottanut mitään. Olin kuitenkin rukoillut illan puolesta ja hänen joka piiristä vastaa. Meitä oli tavallista enemmän ja yksi uusikin mukana. Heti alusta tunsin Pyhän Hengen läsnäolon. Illasta tuli siunaava, enemmänkin! Rakkaus oli läsnä, ilo, riemu ja kiitollisuus Jumalalle!

Tämä vanhempi sisar otti kuitenkin vakavan asian esille ja pyysi että oikein rukoiltaisiin asian puolesta. Jotka ymmärsivät hänen pyytäneen jatkuvaa rukousta, varmaan veivät toiveen sydämissään mukanaan – ja muistavat rukoilla. Viisas saattaa lukea sen tästäkin tekstistä.

Minulla on auki Jeremian ja Jesajan kirjat. Kaksi suurta profeettaa erilaisin sanomin ja luontein. Ja kuitenkin täysin samalla asialla. Minä en selitä, lainaan Sanaa, kukin miettiköön itsekseen. Ensin Jeremia 7:

”Jeremia sai Herralta tämän sanan: Mene Herran temppelin portille ja julista näin; kuulkaa Herran sana, kaikki te Juudan asukkaat, jotka käytte näistä porteista sisälle rukoilemaan Herraa! Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä anna teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.
Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako  vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita Jumalia, sillä se on teille turmioksi. Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.”

Kun Jumala loi maailman ja ihmiset kaikki oli hyvää ja täydellistä. Olen ajatellut mahtoiko Hänellä olla jonkinlainen kipu kuitenkin sydämessään koska Hän varmasti myös tiesi kuinka ihminen tulee käyttäytymään ja tuottamaan sekä Hänelle että koko luomakunnalle vahingon.
”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä”.- Jumalan Henki, Pyhä Henki. – ” Jumala sanoi:” Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän… Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen…”! Ottiko Jumala tietoisen riskin?

Joka tapauksessa jo alussa oli Jumala jossa oli yksi ja kolme. Nämä Jumalan kolme, sopivat yhdessä kaikesta tulevasta. Pelastus joka koittaisi ihmisille aikanaan oli valmistettu ja oli tuleva ja on tuleva. Pyhä Henki, Jumalan Henki oli myös oleva, –  ja tuleva näkyvällä ja kuultavalla tavalla, ja tuli. Onneksi Jumala on ajattomuudessa. Meille ihmisille aika käy joskus ylivoimaiseksi.

Ei Jumala luonut kärsimystä, ei tahtonut sitä. Kärsimys on kärsimystä, siinä ei ole mitään jaloa eikä hyvää, sitä ei kukaan tahdo, mutta se on. Ja kun se on, se on yhteinen kannettavamme, kunnes…. Meidän on kannettava toistemme kuormia, pyrittävä ymmärtämään ja armahtamaan kaikkia lähimmäisiämme heidän/meidän kärsimyksissämme. Ehkä, kun tuska ja ahdistus on yhteinen kokemuksemme, toisilla yhdenlainen ja toisilla toisenlainen, voisimme oppia siitä sen mikä sen kantamisessa auttaa.

Jesaja 40. 1-31. Liian pitkä kokonaan kirjoitettavaksi mutta, kiitos Jumalalle, meillä kaikilla voi olla vapaus lukea tuo luku omista Raamatuistamme. Aloitan sen, jatka sinä.
”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo Teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.” Ääni huutaa: – Raivatkaa autiomaahan Herralle Tie! Tasoittakaa yli aron Valtatie meidän Jumalallemme!

Täyttykööt notkot, alentukoot huiput mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut. Ääni sanoo:” – Julista! Ja minä kysyn: Mitä minun pitää julistaa? Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin, Ruohoa ovat ihmiset, Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti”!…..

Minä uskon että kun meillä on Isä Jumala, Kristus Jumalan Poika ja Pyhä Henki, meillä on kaikki! Ahdistuksissammekin HÄN ON.

Tänä aikana ihmiset ovat pahasti jakautuneet ja minun mielestäni se johtuu siitä että Jumalan Pyhä Sana on käynyt liian monien kohdalla halvaksi. Siksi on hyvä lukea myös, armon ja rakkauden vastapainoksi siitä,  mitä Jumala meiltä vieläkin odottaa. Ei Hän ole tuomiorovasti, mutta Hän kertoo mikä johtaa turmioon ja mikä pelastukseen ja iankaikkiseen elämään Hänen Valtakunnassaan. Ei pelotukseksi vaan rohkaisuksi ja tiedoksi, ettei kukaan tietämättään joutuisi kadotetuksi. Meillä on vastuumme.

Siltikin että meidän syntimme ovat totisesti sovitetut ja saamme elää Jumalan rauhassa, ilossa, uskossa ja toivossa.

Siunaus suo OI, Herra, taivahan. Rukoillen nyt mä sua odotan. Sieluni on niin tyhjä, köyhä vaan. Sinulta yksin vain mä avun saan.
Yksin en voi Sun tietäs taivaltaa. Kun vaarat vaanii, synti houkuttaa. Voimasi suo, niin kuljen voittaen. Helteessä kiusojen ja taistojen.
Henkesi suo, mua yössä johtamaan. Silloin en eksy harhaan kulkemaan. Valkenee tie, jo hohtaa määränpää. Sieluni Herraa vain Nyt Ylistää!”

Viikko sitten sunnuntaina istuin pitkästä aikaa päiväjumalanpalveluksessa . Oma seurakuntani ja yhteiskristillinen Keidas ry yhdessä järjesti kokoussarjan jonka opettajana toimi Ilkka Puhakka. Ilkka on armoitettu evankelista, Raamattuopettaja ja Jeesuksen ajan yhteiskunnan ja kulttuurin asiantuntija. Keitaan väki oli saanut Ilkan paikalle ja yhdessä onnistuimme luomaan hienon tapahtuman, joka päättyi Jumalanpalvelukseen.

Ilkka onnistui maalaamaan kuulijoiden mieliin aidon kuvan Jeesuksesta ja ihmisistä hänen ympärillään. Me järjen ja logiikan perilliset pääsimme hetkeksi irti ranskalaisista viivoista ja määritelmistä. Saimme maistaa ja haistaa elävää elämää kahden vuosituhannen takaa. En ole koskaan ennen itkenyt omassa kirkossani vaikka olen muuten varsinainen itku iikka hengellisissä tilaisuuksissa. Kun Pyhä koskettaa itken aina. Mutta tämä oli jotain konkreettisempaa. Itku tuli ymmäryksen seurauksena.

Ymmärsin kuinka suurista asioista on kyse ja miten pienille ihmisille tämä ilmoitettiin. Se mitä Nasaretin synagogan väki sai kuulla puusepän pojan suusta oli tyrmäävää. Uskon ammattilaiset, Paimenet ja tavalliset nasaretilaiset saivat kuulla miten kotikaupungin mies, avasi käärön Jesajan kirjasta ja julisti, miten köyhät, pelastuksesta osattomat ja jopa paimenet, kansasta arvottomimmat tulisivat saamaan  osakseen parannuksen ja pelastuksen jota ilman he olivat tähän asti olleet.

Jeesuksen sanojen todellinen merkitys salpasi hengitykseni. Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin todellisen Jeesuksen puhuvan kieltä, jonka minäkin ymmärsin täydellisesti ilman suomalaisen minäni asenteita ja ennakko-oletuksia.  Koko evankeliumin salaisuus paljastui.  Tunsin miten Jeesus puhui juuri minulle.  Jeesuksen sanat paransivat minut.

Jolla on korvat….niin miten me kuulemme Jeesuksen sanat Raamatusta. Viikonlopun opetusten jälkeen Raamattun sana on alkanut elää aivan uudella tavalla. Se että kuulee asiat Jeesuksen aikalaisten tavoin tekee asioista enemmän tosia. Jeesus tulee iholle.