Blogitaivas

”Oi Herra, valtaa mun sydämeni. Se synnin saastasta puhdista, mä että voisin sun sanaas kylvää ja veren voimasta kertoa.
Nyt Sulle tahdon ma kaiken antaa. Ja pyydän Pyhitä huuleni, suo Hengen liekin mua kosketella niin Sua kiittelee kieleni.
Myös käten Herra, mä sulle annan, ne tahdon työhösi uhrata. Suo kärsivälle mun apu tuoda ja lientää kuumeisen tuskia.
Suo armo mulle, niin että aina mä rauhan viestiä viedä saan. On sielut synkässä synnin yössä. Oi, auta Sulle ne voittamaan!”

Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
Sillä Sinä tunnet rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa Sinun silmissäsi, mutta Sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi….
Katso totuutta Sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni Sinä ilmoitat minulle viisauden.

Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä valkeammaksi tulisin. Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet. Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.
Minä tahdon opettaa väärille Sinun tiesi, että syntiset Sinun tykösi palaisivat.
Ps. 51: 1-15

Niin paljon pahaa mieltä on ollut viime päivinä ilmapiiri sakeana että tekee mieli tunnustaa olevansa syntinen ja kaipaavansa kaikkea sitä mitä joskus viattomuuden ajassa lapsena oli. Saada huuhtoa korvansa, silmänsä, huulensa, ajatuksensa ja sydämensä ja pyytää: Pese minut puhtaaksi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo. Anna minun kuulla iloa ja riemua, kaiken pimeyden ja ahdistuksen keskellä. Jumala, luo minuun puhdas sydän. Oi, Herra, valtaa mun sydämeni!

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et Sinä Jumala hylkää!

Eilen ja tänään on kirkostamme eronnut arkkipiispan sanojen takia tuhansia ihmisiä. Se on heidän oikeutensa ja ratkaisunsa. Kuitenkin arkkipiispan mielipiteet eivät ole radikaalisti muuttuneet aikaisemmasta. On muistettava että emme ole kirkossa piispojen tai pappien takia vaan seurakunnan takia.

Jos nostamme Seurakunnan keskiöön näyttää kirkko aivan toisenlaiselta. Seurakunta on se paikallinen Kristuksen ruumis joka toimii yhteisön hyväksi. Sen pää on Kristus joka on Isän Jumalan tykönä. Seurakunnan voimana ja oppaana on Pyhä henki. Siihen ei Mikään tämän maailman voima, laki tai ihminen pysty vaikuttamaan.

Ei ole seurakunnan heikkoutta että olemme tässä tilassa vaan heikkous on ihminen joka ei kykene kuulemaan Jumalan ääntä ja rakentamaan seurakuntaa seuraamalla Jeesusta. On parannuksen teon paikka. On mentävä polvilleen ja kaduttava Jumalan kasvojen edessä omaa kyvyttömyyttämme ja pelkuruuttamme siinä että olemme hylänneet oman paikallisen seurakuntamme omien intohimojemme ja mieltymystemme takia. Olemme valikoineet seuran johon menemme ja lähteneet muualle. Olemme menneet ihmisten perässä kuka tuohtuneena, kuka kauniisiin sanoihin ja hyvään voiteluun lumoutuneena! Olemme jättäneet oman paikkakuntamme ihmiset ilman paimenen ääntä joka puhuu meidän kauttamme.

Nyt jos koskaan on mentävä seurakuntaan ja annettava oma panoksemme sen toimintaan. On etsittävä oma kutsumuksemme ja sukellettava rohkeasti elämän virtaan. Pyhä henki on valmiina tekemään oman osansa ja odottaa rukouksiamme. Vapauttakaa siis Hänet uudistamaan sydämemme. Vain näin voi valkeus syttyä pimeään. Pienikin valo voittaa sen. Jos nyt puheemme rakkaudesta muuttuu vihaksi ja otamme Jumalalta hänen kiivautensa itsellemme poltamme kaiken lopullisesti.

Olen jo jonkin aikaa tahtonut kirjoittaa rukoilemisesta, mutta en ole rohjennut. Laakson Tapion, lähes kaiken mainittavan sisältänyt, viimeisin blogi antoi rohkeutta ja ikään kuin pakottaa nyt aiheesta jotain sanomaan. Meinasin ensin kommentoida, mutta siitä olisi tullut liian pitkästi tekstiä, joten!
Tunsin aikoinaan erään helluntaiseurakuntaan kuuluvan sisaren joka tunnettiin esirukoilijan tehtävästään. Kerran tulin kysyneeksi häneltä kuinka hän jaksaa kaikkien niiden pyyntöjen kanssa joita hänelle esitetään, olin silloin aika nuori näissä uskon asioissa vielä. Hän vastasi ettei hän ota niitä rukousaiheita kantaakseen vaan jättää ne Herralle, ja lisäsi vielä että rukoilee niiden pyyntöjen puolesta joihin Pyhä Henki yhtyy. Silloin en oikein ymmärtänyt mitä hän sanoi koska minusta tuntui siltä että hän otti jotenkin kevyesti ihmisten hädän. Tänään ymmärrän paremmin.

Minulla oli ystävä, aivan muutaman kuukauden ikäisenä polioon sairastunut ja jaloistaan halvaantunut. Olin pyydetty ”vetämään” kristillisiä leirejä kesäisin erääseen lomanviettopaikkaan Pälkäneellä. Muistan kun näin tämän ystävän ensimmäistä kertaa. Olimme suuressa salissa jossa sekä ruokailimme että pidimme kaikki hartaus ym. ohjelmalliset tilaisuudet. Tytär oli mukanani näillä leireillä, hän oli silloin ehkä peruskoulun 2 luokalla. Istuimme jo pöydän ääressä paikallamme kun tämä ystävä tuli kainalosauvoineen sisään. Hän oli kaunis, loisti jotain sisäistä valoa ja hymyili kauniisti katsoen suoraan ja avoimin kasvoin eteensä. Sanoin hiljaa tyttärelleni:” Tuo täti on uskossa”. Ja niin oli. Hän oli yksi väkevimmistä esirukoilijoista joita olen koskaan tavannut. Hän oli ompelija ammatiltaan ja sanoi sen helpottavan hänen varsinaista työtään, eli rukousta. Pitkät päivät hän ompeli mm. helluntaievankelistoille vaatteita, miehille jopa paitoja jne. Ja rukoili. Todisti myös lauluillaan ja puheillaan, uskoi Jumalan hänet parantavankin ja ”todisti” siitä ilolla. Meni Benny Hinnin kokoukseen aikoinaan ja Hinn laskeutui lavalta nosti ystäväni sauvat kattoa kohti ja sanoi tämän parantuvan. Hän ei parantunut, vaikka minäkin uskoin että jos joku paranee jo pelkästään uskonsa voimalla ja sillä antautumisella jolla hän Jumalaa palveli niin se on hän. Ei parantunut. Vuosia myöhemmin kuulin että hän oli saanut aivohalvauksen ja kuollut siihen.

Itse olin aina pitänyt itseäni huonona rukoilijana, mutta silti olin kokenut joskus joissain rukoustilanteissa pakottavaa tarvetta rukoilla ääneen. Sain yllättävää palautetta. Kerrankin eräs vahvasti uskossa oleva, väkevästi aina esiintyvä mies alkoi lähes hillittömästi itkeä rukoukseni aikana. Olin silloin jo sen verran kokenut että itsekin tiesin rukouksen olevan todennäköisesti profetian hengestä. Ja niin oli. Itse oikeastaan olin aika järkyttynyt kun tajusin ketä se rukous kosketti, me emme oikein olleet tulleet toimeen keskenämme, mutta tämä vahva mies sai avun.

Rukousta on yhtä monenlaista ja yhtä moneen tarpeeseen kuin on meitä ihmisiäkin. Jumala käyttää meitä jokaista juuri oikealla tavalla ja ajalla. Täytyy vaan uskaltaa. Olen senkin kokenut kuinka Jumalan Henki on kehottanut mutta en ole uskaltanut ja kuinka sen kyllä muistan. Onneksi myös tiedän että ellen minä niin Jumala löytää kyllä jonkun toisen. Apua tarvitseva ei jää apua vaille, mutta parempi olisi jos hän saisi sen juuri silloin kun tarvitsee. Itse olen huono vastaamaan myöntävästi jos joku pyytää puolestaan rukoilemaan, en ole hyvä siinä. Yleensäkin olen aika riippuvainen Pyhän Hengen läsnäolon tunnosta voidakseni tehdä jotain. Tapion blogissa tuli ihanasti esiin kuuliaisuus. Todellisuudessa mikään ei ole meistä itsestämme lähtöisin vaan kaikki kaikessa vaikutta Jumala. Meiltä odotetaan vaan kuulevia korvia, herkkyyttä ja nöyryyttä. Julkinen rukous tms. julkinen Hengen vaikutuksesta tapahtuva toiminta ei todellakaan ole helppoa luterilaisuudessa. Olen itse kokenut jo pelkästään armolahjoista puhumisen sellaiseksi jota jotkut pitävät itsekorostuksena, kyllä se panee hiljaiseksi. Surullista, kun Jumalalla olisi niin paljon enemmän meille kaikille annettavaa. Rukoustakaan ei oikeastaan kovin tärkeänä armolahjana pidetä, mutta itse olen kokenut sen ihmeenä lähes joka kerta rukoillessani. Kuinka lähellä Herraa siinä saakaan olla.

”Tahtosi Herra tapahtukoon. Kädessäs, Jeesus, savea oon. Aivan kuin tahdot muovaile mua. Nöyränä hiljaa ootan mä Sua.
Tahtosi Herra, tapahtukoon. Syömmeni tutki, eessäsi oon. Irroita täysin kahleista maan. Alttiina auta Sua seuraamaan.
Tahtosi Herra tapahtukoon. Voimia anna väsynyt oon. Valta ja Voima Sulla on vain. Paranna auta, Vapahtajain.
Tahtosi Herra, tapahtukoon. Suo, että aina valmis mä oon. Hengellä täytä niin kokonaan. Sinulle että eläisin vaan!”

Joh.12: 24-26

Kohtasin aamulla kaupassa ihmisen, jonka puolesta olin rukoillut sunnuntaina postilaatikolla. Kysyin vointia ja sain hämmästyksekseni kuulla, että hän oli nukkunut nyt kaksi yötä hyvin ilman, että kivut olisivat vaivanneet. Samalla sain kuulla hieman taustoja niin vaivasta kuin myös tilanteesta, joka oli johtanut rukouspyyntöön. Ystäväni oli  nimittäin nähnyt ennakkokuvan siitä, että tulen häntä vastaan juuri tuossa paikassa kotiportillani ja hän voisi pyytää siinä rukousapua. Kun hän sitten käveli kotimme ohi ja olin tullut kotiin juuri kuten hän oli nähnyt, olinkin juossut suoraan sisälle. Hän oli pettynyt kun tilanne olikin mennyt ohi ilman mahdollisuutta keskusteluun ja pyyntöön. Kun sitten olin myöhemmin päivällä samassa paikassa, lähdössä lenkille ja moikkasin häntä jolloin hän rohkaistui pyytämään rukousta.

Aamulla saatoin kertoa hänelle syyn miksi minulla oli ollut kiire sisälle. Olin nimittäin saanut samana aamuna tekstiviestin, jossa pyydettiin rukousta erään toisen asian puolesta ja kun minulla oli kiire sisälle telkun ääreen, koska asia liittyi sieltä tulevaan suoraan lähetykseen.  Myöhemmin iltapäivällä  kauppareissulla, joka taas oli viivästynyt telkkariohjelman takia, tapasin tutun, jota nähdessäni sain kehoituksen kysyä  hänen vointiaan ja samalla rukoilla sitten hänen terveytensä puolesta. Siksi taas lenkille lähtö oli viivästynyt niin, että kun sitten lopulta pääsin ulos ja lenkille, osui ystäväni tähän saumaan paikalle uudestaan ja esittämään pyyntönsä.

Tapahtuma sarja osoitti kuinka Jumalan Pyhä henki järjesteli ihmisten kulkuja ja aikatauluja niin että jokainen rukouksen tarvitsija tuli huomioitua. Mietinkin tässä, millainen mahtaa olla se Jumalan toimisto, josta hän katselee meitä, laatii aikataulujaan ja etsii ihmisiä, jotka malttavat kuunnella ja totella Pyhän Hengen kehoituksia.

Itselleni päivä oli erikoinen, koska vaikka opetan rukouksesta Majatalo-illoissa omassa seurakunnassamme, ei luterilaiselle ole tavallista se, että sunnuntaipäivä menee rukoillessa toisten puolesta.

Rukoileminen julkisella paikalla ei tuntunut kovin luontevalle ja sanatkin ovat hukassa. Sydän hakkaa ja pelottaa. Päällimmäiseksi oloksi eri tilanteista jäi riittämättömyyden tunne ja epävarmuus. Päässäni jauhoi pelko siitä, että olen outo ja naurettava rukoillessani julkisella paikalla. Voisi kuvitella, että sisälläni olisivat Pyhän Hengen lieskat loimunneet toimiessani Jumalan välikappaleena. Olo oli jotakuinkin päinvastainen. Kuitenkin se että en enää paennut kehoitusta sisälläni lohdutti.

Riitämättömyyden tunne on inhimillistä ja onkin ymmärrettävä, että vaikka itse onkin epävarma, niin Jumala kuitenkin on se joka vaikuttaa. Mitä heikompi ja tyhjempi itse on sitä todennäköisemmin Pyhä Henki saa tilaa toimia. Rukoilija on vain välikappale Jumalan voimalle.

Tämän aamun kohtaaminen ja tieto siitä, että parantumista alkoi tapahtua ystävässäni, avasi silmäni ja rohkaisi. Tajusin että olen oikealla tiellä touhujeni kanssa. Aikaisemmin olin kuullut, että myös tekstiviestipyyntö oli saanut toivotun vastauksen.

Se että itse kuljen erämaassa ja hiljaisuudessa ei tarkoitakaan, sitä etteikö Jumala käyttäisi minua. Kyse on siitä annako Jumalalle mahdollisuuden. Raamatun kohta, heikkoudessa olemme vahvoja, avautui aivan uudella tavalla. Se, että minä en kokenut mitään muutakuin oman pääkoppani tyhjyyttä antoikin Jumalalle tilaa toimia.

Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Se ei ole pelkästään sitä, että rukoilemme ja odotamme vastauksia, vaan se on myös jotain mikä tapahtuu ennen rukousta. Se on  Jumalan äänen kuuntelemista omassa sisimmässään ja toimimista sen mukaan. Rohkeutta pyytää rukousta ja tarjota sitä. Se on rohkeutta tunnustaa että se Jumala johon uskomme on oikeasti Jumala joka puhuu meille ja tarvitsee meitä. Hän tarvitsee meitä siihen että hänen valtakuntansa todellisuus ja hyvyys voisi tavoittaa toiset ihmiset.

Ihmisarvosta keskusteleminen on vaikea aihe. Ensinnäkin miten arvottaa ihminen.

Minä uskon, että Raamattu on Jumalan ilmoitus itsestään ja ilmoitus sisältää lain, joka pyrkii suojaamaan kaikkein pyhintä eli sitä että ihminen ei loukkaisi Jumalan Pyhää Henkeä ja samalla tuhoaisi itseään. Pelastushistorian myötä myös ihmisen arvo paljastuu. Jumala lunastaa ihmisen suurimalla mahdollisella hinnalla. Uhraamalla oman poikansa. Kyse ei ole mistään symbolisesta eleestä vaan historiallisesta tapahtumasta. Kirkko perustuu tälle uskolle. Kaikki mikä poikkeaa tästä on ihmisen omaa kehitelmää.

Jumala arvottaa elämää  iäisyysnäkökulmasta. Me ihmiset taas arvotamme elämäämme omien kokemustemme ja tarpeidemme mukaan. Haluamme toteuttaa omia unelmiamme ja elää mahdollisimman hyvin. Arvokkaimmat asiat elämässämme  jaamme toisten ihmisten kanssa. Meille elämän arvot määräytyvät omien tunteitemme kautta. Tunteista rakkaus on suurin.  Rakkaus on luonteeltaan epäitsekästä ja sen tehtävä on suojella elämää. Ihmisen rakkauden muodoista suurinta on äidin rakkaus. Se on heijastusta siitä mitä Jumala tuntee ihmistä kohtaan.

Mitä on ihmisyys? Kuka sen määrittelee. Jos sen määrittelee ihminen itse, määritteleekö ihminen myös kaiken muunkin itse? Voiko  ihminen  määritellä aina sen mikä on oikein ja väärin? Yhteiskunnan koossa pysyminen ja oma turvallisuus ovat silloin ne rajat joiden sisällä etiikka ja moraali käsitykset muotoutuvat ja pysyvät. Natsi-Saksan esimerkki on äärimmäinen esimerkki siitä miten pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään silloin kun riittävän suuri määrä ihmisiä määrittää moraalin uudella tavalla.Samanlaisia esimerkkejä löydämme myös uskonyhteisöistä, joissa ihminen ottaa vallan ja alistaa yhteisön valtansa alle.

Jumala arvottaa ihmisen ikuisuusolentona ja luomuksena. Ihminen on Jumalan ja samalla koko elämän kuva. Tätä kuvaa ei voi ymmärtää ilman että tarkastelemme sitä miehen ja naisen suhteena ja kasvutarinana. Vanhat herätysliikkeet puhuvat morsiusmystiikasta, ehkä meidän tulisi yhä puhua Seurakunnasta morsiamena jotta emme unohtaisi mistä on kyse.

Raamattu on kertomus, joka kuvaa elämää ja rakkautta. Ihminen ja Jumala, mies ja nainen. Nämä kaksi teemaa kulkevat rintarinnan läpi Raamatun. Raamatusta kuvastuvat Ihmisen kasvukivut kun hän joutuu erilleen Jumalasta. Jumalan, Isän suhde lapsiin näkyy läpi kaikista Raamatun kertomuksista. Raamatun kertomukset ovat ihmisen kynän suodattamia mutta se ei poista siitä sitä tosiasiaa että Jumala pitää Sanastaan huolta. Jumalaa kuvastaakin yksi hänen nimistään eli Sana!

Meillä on kaksi mahdollisuutta lähestyä tätä kaikkea. Joko uskomme Jumalaan jonka Raamattu ilmoittaa tai uskomme itseemme ja määritämme itse tulevaisuutemme ja onnemme. Raamattua ei voi pilkkoa tai ohittaa ja on ymmärettävä että meidän on vietävä Jumalan eteen koko ihmisyytemme ja luotettava Jumalaan.

Jos käännymme Jumalan puoleen, kohtaamme Kaikkivaltiaan Jumalan, joka ei jätä mitään kesken. Voimme luottaa siihen että se mitä Raamatusta luemme on meille se mitä tarvitsemme. Näin Jumalan tahto toteutuu ja hänen pelastussuunnitelmansa muuttuu todeksi.

Jos taas itse määritelemme sen mikä totta ja mikä ei, niin silloin Jumalan todellisuus jää pelkäksi filosofiseksi aatteeksi, josta poimimme vain sen mikä palvelee omia tarpeitamme. Nuo tarpeet eivät aina ole itsekkäitä ja ne palvelevat yhteistä hyvää niin kauan kun ne ne ovat linjassa sen kanssa mitä pidetään oikeana. Mutta  käsitys siitä mikä on hyvää muuttuu ja muutospaine on riittävän voimakas, se voi kääntyä ihmisyyttä vastaan. Ukrainan tapahtumat ovat siitä hyvä esimerkki. Venäjän kansa näkee tällä hetkellä itselleen hyväksi laajentaa omia rajojaan Ukrainalaisten verta vuodattamalla. He antavat omille johtajilleen siihen hyväksynnän. Itsekkyys alkaa määrittää sitä mikä on hyvää ja oikein.

Näin on ollut kautta ihmisen historian. Kansan yleinen mielipide on vienyt ihmistä poispäin Jumalasta. Epäilys ja Jumalan palvomisen siirtäminen papeille ja myöhemmion kirkolle on ollut meille ominaista. Huudamme Jumalalle:- anna meidän elää omaa elämäämme ja siunaa meitä, mutta emme anna Jumalalle sitä kunniaa mikä hänelle kuuluu.

Kuitenkin näin adventin alla palaamme näkyyn, jossa Jeesus ratsastaa aasilla luoksemme. Hän tulee heikkona ja haavoittuvana, alttiina kaikelle pahalle, jonka hän tuli ottamaan päälleen. Jeesuksessa Jumala arvottaa meidät perillisiksi jotta saisimme elää Hänen valtakuntansa todellisuudessa.

Jeesuksen elämä on meille malli, jonka ympärille rakentuu seurakunta. Seurakunnan ydin on kuva Jumalasta, ihminen, mies ja nainen, elämä ja sen jatkuvuus. Pyhä Henki antaa tälle kaikelle elämän sykkeen. Jumala tahtoo, että Ihminen palaa yhteyteen hänen kanssaan. Elämämme on alku tuolle matkalle.

Jokainen, joka avoimin mielin ja rehellisesti astuu Jumalan eteen ihmisenä, on tervetullut tähän yhteyteen juuri sellaisena kuin on, vikoineen, synteineen ja ominaisuuksineen. Mutta sellainen, joka kätkee Jumalalta jotain ja pyrkii omin voimin voittamaan hänen mielisuosionsa joutuu huomaamaan että Jumala ei vastaakkaan.

Daavidin ja Saulin esimerkki osoittaa meille hyvin mitä tapahtuu Jumala suhteellemme jos käännämme selkämme tai pysymme Jumalan kasvojen edessä.

Ihmisarvo ei ole siis ole jotain minkä voimme itse määritellä sillä jos teemme sen itse, määrittelemme vain sen mikä meistä itsestämme on tärkeää. Jumalan määritelmä ihmisen arvolle on aina enemmän.

On se vaan sanomattoman suloista kun kuivuuden jälkeen sataa raikasta vettä.  Kun Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki antaa elävän veden virrata yllin kyllin.
Hän on uskollinen! Hän jaksaa olla hiljaa ja odottaa, mutta kun Hän alkaa puhua ja muistuttaa kuinka Hän elämän päivinä on ollut aina lähellä ja läsnä, johdattanut ja opastanut, hoitanut haavat ja rakastanut niin Hän puhuu rikkaasti ja runsaasti.

Eri kanavilta on nykyisyyteeni kuulunut Pyhän Hengen tuttu ja läheinen ääni joka on vahvistamalla vahvistanut hervonnutta otettani. Myös Heikin blogi sai muistelemaan menneitä ihanuuden aikoja ja ajattelemaan että pakko on saada purkaa tämä onnen tunne.
Sydämeni ja sieluni ovat edelleen toipilaina, mutta ilo on jo hoitamassa. Ilo ja Valo. Olen saanut muistaa ensirakkauden aikaani ja sitä suurta herätystä jolloin minäkin sain herätä, ymmärtämättä, osaamatta, olematta mitään tai pyrkimättä mihinkään. Ja sydämessäni soi laulu!

Uskollisuutesi suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma, on Sinun armosi Herrani mun.
Yhtyvät kiitokseen kesä ja talvi, kevät ja syksy myös Sua ylistää. Kuu sekä aurinko, tähtien parvi Herralle virtensä ne virittää.
Anteeksi synnit suot, rauhan Sä annat, ja näytät missä on oikea tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, tiellä mi valkenee, taivaaseen vie.Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon!

En ole ollut ainoa jolla on ollut jonkinlaista, ei hoitavaa, hiljaisuuden aikaa viime aikoina. On olemassa hyvää ja ei niin hyvää hiljaisuutta. Hiljaisuutta tarvitaan se on useimmiten kuitenkin rakennukseksi ja sen aikana on hyvä olla kuulolla, mutta jos ei mitään kuulu hiljaisuus voi kääntyä itseään vastaan. Toisaalta totuus on kuitenkin virrenkin sanoin:” Kaikki kääntyy parhaaksemme, myöskin kuolo voitoksemme”.
Apostoleista suurin ja kärsinein sanoi Elämän olevan hänelle Kristus ja kuoleman voitto, mutta elävänäkin voi olla kuollut tai melkein kuollut.

Ihminen tarvitsee Jumalaa ja lähimmäisiä. Hyviä ja rohkaisevia sanoja, uskollisuutta ja tunnetta läheisyydestä. Kaiken sen muistamista mitä Jeesus on ja mitä Hän on tehnyt hyväkseni ja sinunkin hyväksesi. Mitä kaikkea näemmekään uudessa maailmassa, kun näemme uusin silmin!
Mikä muuten tekee täysin vieraista ihmisistä toisilleen rakkaita, eikö sama kokemus Herrasta, tunnetko sinä sen?

Olen kirjoittanut seuraavat sanat tänne ennenkin mutta ne ovat niin todet ja kauniit että tässä jälleen.

Maan ääriin, pimeyden ääriin
hiljaisuuden ja kysymysten rajoille
ja niiden yli
ulottuu Jumalan armo.
Ihmisen tieto, ihmisen pelot,
ajatukset ja murheet
eivät sitä murenne,
eivät vähennä rakkauden määrää,
jolla Jumala omaansa rakastaa.

(Pia Perkiö)

Nuoruudessani olin viikon verran testeissä joissa oli tutkittavana elämäni ja koulutukseni mahdollinen uusi suunta. Eli joko joku toinen ammatti tai korkeampi koulutus joka minulla oli. Testitulos oli hämmästyttävä, olin keskitasoa huomattavasti älykkäämpi ja voisin opiskella vaikka akateemikoksi asti? Hämmästynyt en ollut siitä että testien perusteella olin myös vahvasti luova ja verbaalisesti lahjakas. Mitä sitten tapahtui? Ei mitään erityistä, ei ollut rahaa mihinkään pidempään opiskeluun eikä aika ollut kohdallani enää ajankohtainen. Olin tehnyt elämänvalintoja jotka sitoivat minut silloisiin olosuhteisiini. Minusta ei siis tullut korkeakoulutettua. En puhuisi totta jos se ei olisi myöhempinä vuosina ollut kipeä ja harmittava asia, olen tyhmyydestäni todella kärsinyt. Muita en voi kuitenkaan syyttää kuin lapsellisuuttani ja vääriä valintojani.

Psalmissa, joka nyt on minulle niin ihana että luen sitä joka päivä uudestaan, sanotaan mm. :”Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan”. Jos en saanutkaan tohtorin hattua, sain pitää synnyin lahjana saamani  lapsellisen mielen. Pienen lapsen lailla olen herkästi tuntenut suurta nautintoa kaikesta mikä mielestäni on ollut kaunista ja ihmeellistä. Olen saanut pitää luovan mieleni vaikka vain vähän enää pystyn varsinaista tulosta saavuttamaan. Olen näinä päivinä ajatellut paljon Jumalan lapsilleen antamia lahjoja,  suurella riemulla ja kiitoksella.

Psalmin 145, joka nyt on se ihana, otsikko on ”Ylistäkää Herraa, kaikki luodut!” Kun itselleni luovuus on ollut taivaan lahja ja koitunut pelastukseksi monesta vaikeasta ja ahdistavasta elämän tilanteesta, niin samalla olen nähnyt Luojani uusin silmin. Luovuus on ihana pakko, se ei kysy saako se tulla se vaan tulee. Minä en, aloittaessani jotain tekemään, tiedä mikä on lopputulos ja kaiken aherruksen, jopa viikkoja kestäneen jälkeen, vasta näen mitä tuli.  Sisältö paljastuu sitten pikkuhiljaa ja saan kertoa itselleni mitä kuvasin.

Minulle kaikki taiteenalat ovat ihastuttavia usein liikutuksiin saakka. Samoin luonto ja eläimet herkistävät mieleni ja niin ovat tehneet lapsetkin. Tänään istuin hetken ulkona ja katselin panoraamaa jossa mahtavat moniväriset pilvet liikkuivat nopeasti muotoa ja värejä vaihdellen. Aika ajoin jostain kuviosta tuli taivas näkyviin ja sieltä kultaisen auringon valo. Näky oli kuin elokuvaa ja kuitenkin paljon enemmän kuin ihminen koskaan saa aikaan. Minä liikutuin ja ylistin mielessäni Häntä joka kaiken kauniin ja hyvän on luonut, ja jota edelleenkin ylläpitää meidän ihmisten tuhoyrityksistä huolimatta.

Ja minä ajattelin Jumalaa. Jos minussakin on luomisen syvä tarve ja halu jopa pakko tuloksesta riippumatta, kuinka suuri olikaan Jumalan halu ja pakko kaikesta huolimatta luoda ihminen, luomakunta, taivaat ja maa kaikkineen. Kuitenkin Hän tiesi mitä tuleman pitää mutta niin paljon Hän rakasti että otti riskin. Mutta ei sokeasti vaan tietäen että jonain päivänä Hän palauttaa kaiken alkuperäiseen tilaansa ja saa nauttia kättensä töistä iankaikkisesta iankaikkiseen yhdessä rakkaittensa kanssa. Kuinka Hyvä Hän onkaan! Kuinka suuri Hänen rakkautensa kaikkia luotujaan kohtaan! Kaikki mitä hänestä olen oppinut ymmärtämään, on vielä vähän, mutta silti enemmän kuin välillä jaksaisin kestääkään. Hän todellakin puhuu niin ihmeellisiä, ei välttämättä aina niin kuin kuullaan korvin, vaan sydämellä, silmillä ja kaikella kauniilla jonka ympärilläni aistin. Tämän blogin otsikko on psalmista 45 joka on rakkauslaulu vrt. korkea veisu/laulujen laulu.

Ennen kuin aloin kirjoittaa mieleeni tuli eräs nuoruuteni laulu josta pidin paljon ja pitkään. Kävin googlessa katsomassa vieläkö se elää, ja eläähän se. Laulu on Luis Armstrongin What a wonderful world!
Kaunis on Jumalan taivas ja maa, kaunista kaikki mikä on hänestä lähtöisin sillä kaikki minkä hän on tehnyt, on tehty suurella rakkaudella. Suuremmalla kuin kukaan ihminen voi ymmärtää.

”Minä laulan sinun kunniaasi, Jumalani, kuninkaani! Minä kiitän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti. Joka päivä minä sinua kiitän, minä ylistän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti. Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken, tutkimaton hänen suuruutensa.” Ps.145:1-3