Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Category Archives: Uncategorized


by Jätä kommentti

#NWHimos18 Pakkaamista ja jalkapalloa

Huomenna on ehkä vuoden odotetuin päivä sitten koulujen kesälomien alkamisen kun NW-kesäjuhla alkaa. Mökki on varattu jo talvella ja ilmoittautuminen hoidettu kerrankin ajoissa.  Pakkaamista haittaa hieman jalkapallon MM-kisojen välieräpeli. Jalkapallo ei varsinaisesti ole suosikkilajini, olen enemmän yksilöurheilija ja hiihtolajien ystävä. Kuitenkin MM-kisat ja hyvätasoinen jalkapallo on hyvää viihdettä.

Odotettavissa on taas hyvä  kattaus varustavaa opetusta, rukousta ja ystävien kohtaamista. ”Yksilöurheilijana” koen aina ahdistusta kun edessä on isomman väkijoukon kohtaaminen. Näin myös nytkin. Tekisi mieli jäädä kotiin, nukkua omassa sängyssä ja murista ihan yksikseen elämän suloisen katkeraa vaikeutta. Kuitenkin tiedän että Himoksella on tuttua Jumalan perheväkeä, joka aika nopeasti  sulattaa pois ahdistuksen ja penseyden. Näin on ollut joka vuosi.

Luulen, että aika moni muukin suomalainen miehenpuoli kokee jotain samanlaista. On aikuistuttu nuoruuden retkistä, otettu vastuuta ja vakavoiduttu. Otettu vastaan iskuja hiljaa itsekseen ja painuttu metsään nuolemaan haavoja. Aika moni mies on ”yksilöurheilija”, joka ei mielellään lähden paljastamaan omaa sisintään kenellekään ulkopuoliselle, etenkää jos on pieninkin vaara, että oma elämä joutuu arvioitavaksi ja muokattavaksi. Jumalan perheväki, seurakunta on Jumalan kohtaamisen paikka ja ympäristö ja jokainen mies tietää, että Jumalan edessä mikään ei jää kätköön.

Jumalan valtakunta on joukkuepeliä. Jalkapallokentällä ei ole yhtään turhaa pelaajaa. Toisaalta hyvin toimivassa joukkuessaan on jokaisella pelaajalla oma tehtävänsä ja paikkansa, mutta ahdistuksen hetkellä jokainen pelaaja tulee apuun ja puolustamaan. Itseäni joskus tällainen apu pelottaa. Miehen mieli sanoo, että kyllä tässä pärjätään  ihan hyvin itsekin. Mutta Henki sisällä vaistoaa ja kaipaa yhteyttä toisiin ja sitä apua, joka on tarjolla. Ihminen on kolminaisuus kuten Jumalakin. Sielu, henki ja ruumis muodostavat kokonaisuuden, jossa Henki hakee yhteyttä Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Usein se yksilöpelaajan sielu haluaa vastustaa tuota kaiken paljastavaa yhteyttä. Jumalan valtakunnan yksi salaisuus lieneekin siinä, että meillä kaikilla on Jumalan meihin puhaltama henki.

Seurakunnan ja hengellisen yhteisön tulee olla turvallinen paikka, jossa jokaisella on turvallinen olla, olipa sitten luontojaan yksin puurtaja tai porukassa touhuaja. Itselleni on ollut tärkeää huomata, että vaikka Himoksen tapahtuman teemat ovat vuodesta toiseen samat, seurakuntaa ja kristittyä seurakuntaan varustavaa, niin jokainen vuosi on mahdollistanut löytää paremmin omaa identiteettiään kristittynä ja kasvamaan myös sellaiseksi ihmiseksi kuin Jumala on alunperin minut tarkoittanut. Tämä onnstuu vain turvallisessa ilmapiirissä, jossa Pyhä Henki saa tehdä lempeästi työtään. Sen lisäksi, että yhä kaipaan omaa metsäkirkkoani, niin tarvitsen myös seurakuntaa ja New wine ystäviäni. En enää selviä enkä haluakaan selvitä elämäni ottelusta yksin.kuusamo

 


by 2 kommenttia

#New Wine -Kesäjuhla lähestyy

Palasin juuri Härmästä kattotalkoista. Kaksi päivää veljien ja vanhempieni kanssa työntouhua, yhdessä syömistä ja rukousta. Oli kuin pieni seurakunta olisi elänyt raamatun arkea. Kaikki palaset olivat paikoillaan ja ihmiselämän kaikki ilot ja tuskat, jotka toimme mukanamme, tekivät kaikesta yhtäaikaa arkea ja juhlaa, inhimillistä ja pyhää.

Isä ja äiti hiljentyvät Jumalan sanan äärelle useamman kerran päivässä, lukemalla Raamattua, hartauskirjoja ja hengellisiä runoja. Kaikki käy luontevasti ruokapöydässä ikäänkuin hyvänä jälkiruokana.  Siinä saimme osamme me veljekset, samalla kun huokailimme katolla kiipeilyn rasituksia ja huoparullien painoa. Elävänä oli läsnä Jeesuksen sanat -Minun ikeeni on kevyt kantaa!

Ennen kotiin lähtöä kävin äidin kanssa kaupassa. Pohdimme yhdessä sitä miten Jumalan sana lohduttaa ja parantaa ihmistä. Säännöllinen ja sitoutunut rukous takaa, että mielialat eivät ratkaise sitä jaksanko lukea Sanaa vai jätänkö väliin. Kun sille on varattu luonteva aika ja paikka, siitä tulee tottumus ja pakonomaisuus jää pois. Tulimme siihen tulokseen, että se kenen ja minkä läsnäoloa harjoitat sen suuntaan kasvat ja vahvistut. Jumalan sanan valossa kasvamme suoraan ylöspäin kuin valoisalla paikalla kasvava puu. Mikään puolemme ei jää varjoon ja piiloon kuolettaen oksia ja lehtiä.

Tavallaan olen kesän ensimmäisen NW-juhlani pitänyt tälle kesää lapsuuden kotini keittiössä ja isoisäni vanhan talon huopakatolla, katsellen Anttilan-kylän tasaisia peltolakeuksia.

NW-kesätapahtuma  alkaa viikon kuluttua. Starttaamme kahdeksatta kertaa juhlimaan ystäviemme kanssa Jeesusta, pelastajaamme. Vajaan viikon ajan ylistystä, opetetusta ja rukousta isolla joukolla.  New Wine poikkeaa muista kesätapahtumista niin, ettei sielä korostu erikseen mikään oppi tai teologia. Jatkuvasti keskipisteenä on Jeesus ja se mitä hän yhä tahtoo tehdä meille ja meidän kanssamme. Kristillinen kirkko yhä uskoo, että Jeesus elää ja on Pyhän Henkensä kautta läsnä omiensa kanssa ja että hän tulee takaisin. Tähän yhtaikaa arkiseen ja pyhään elämään New Wine tahtoo ihmisiä je eri seurakuntia varustaa. Pohjana on se, että Jeesuksessa meillä armo ja iankaikkinen elämä ja siksi ihminen tahtoo ylistää, rukoilla ja elää Jumalalle mieluista elämää, kuten Paavali meitä opettaa ja opastaa, ilman pakkoa ja velvollisuuden tuntoa.

Lapsuuden kodissani, keittiönpöydän äärellä, kesän ensimmäisessä epävirallisessa NW-seminaarissa, sain opetuksen siitä, mitä on arkinen pyhä elämä, mitä vaikuttaa rakkaus Jeesukseen.

 


by 2 kommenttia

Nimettömät Nimellä Kutsutut

On mennyt aikaa kun olen kirjoittanut. Ajatuksia on ollut ja kertynytkin, mutta hajanaisia.

En puhuisi totta jos nyt sanoisin että kaikki on hyvin. Olen kovasti odottanut kevättä ja kesää päästäkseni vihdoinkin olemaan ulkona. On kuitenkin tullut takapakkeja terveyteni suhteen, vaikkakaan ei täysin yllätyksenä, eikä mieleni  ole oikein tahtonut kestää. Olen kokenut pettymyksiä jaksamiseni suhteen ja muitakin kiusoja, yllättäviä hyökkäyksiä ja valheita jotka ovat kohdistuneet minuuun ja joita on levitelty. Minusta on tuntunut että juuri silloin kun ihminen  on heikoimmillaan, suorastaan jo maahan lyöty, Jumala sallii ikäänkuin kuormaa kuorman päälle. Rukouskin tuntuu silloin usein vain tekohengitykseltä. Vaikka tiedän ettei se ole totta. Näistä lähtökohdista on ollut vaikea alkaa kirjoitella…

Kiitollinen olen kuitenkin että kaiken keskelläkin olen saanut hyvää lukemista pihatöiden puurtamisen vastapainoksi, niinä hetkinä kun kroppa on sanonut itsensä irti ja kipu ajanut keskittymään olennaiseen. Saamme olle kiitollisia meillä olevista hyvin palvelevista kirjastoista –  paljon olen lukenut. Koskettanut on esim. sellaiset henkilökohtaiset elämänkerta teokset joista voi lukea kuinka ihmeellisesti muslimit löytävät Elävän Jeesuksen ja kuinka he sen myötä menettävät kaiken mikä on tästä maailmasta ja joutuvat henkensä uhalla pitämään uskostaan kiinni. Tätän sarjaan, omalla panoksellaan osittain, kuului myös Jukka Norvannon ” Vainotut”.

Hassilan Juha kirjoitti lukeneensa pienen kirjasen juutalaisuudesta jokin aika sitten. Sen innoittamana tilasin itselleni Jouni Turtiaisen kirjoittaman ”Juutalaisten ja Kristittyjen Jumala”!  Olen tiennyt että Raamattu on kirjoitettu ennenkaikkea juutalaisesta näkökulmasta ja juutalaisille, jotka ovat Jumalan valitsema kansa mutta tämän kirjan luettuani Raamattu aukesi entistä rikkaammin ja ihanalla tavalla. Kirjat ovat intohimoni ja hengellistä kirjallisuutta olen aina saanut niin monipuolisena kuin olen osannut toivoa. Kiitos Jumalalle.

Mitä näihin nyt viimeaikaisiin luettuihin tulee kaikkein lohduttavin ja itkettävin kirja juuri nyt, näiden nimeltämainitsemattomienkin joukossa, oli kuitenkin Juha Pihkalan ” Kiitos tästä elämästä”. Tahtoisin niin lainata tähän monia koskettavia ja hiljentäviä kohtia, mutta ehkä vain vähän, mutta suosittelen!

Otsikolla ”Tie valitsi sinut” Hän kirjoittaa mm. ” Tie on auki, mutta ahdas myös siksi, että tien kulkijana samastun tiehen itseensä. Paavali on sanonut: Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa”…Ja Korinttilaisille hän kirjoittaa: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hyljättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja”.

Tässä yhteydessä Pihkala kirjoittaa esim. Dag Hammarskjöldistä, tästä YK:n aikoinaan olleesta pääsihteeristä joka oli uskon mies, mutta joka kerran uupumuksensa tilassa kirjoitti seuraavasti:” Väsynyt oon ja yksin./Väsynyt/ niin että mieltä särkee./Kalliopaasia alas/ valuu sulanut lumi./ Sormet puuduksissa,/polvet tärisevät,/juuri nyt,/juuri nyt et saa hellittää. Itke/Jos voit, tke mutta älä valita.Tie valitsi sinut – / ja sinun osasi on kiittää. Ja Pihkala jatkaa:” On tie, jota ei voi hylätä, koska Tie itse ei hylkää.” (kursiivi minun).

Ettei kirjoituksesta tulisi liian pitkä palaan aamun ajatuksiini. Mieleeni tuli tuttu psalmi missä luvataan ettei meidän varjelijamme torku eikä nuku (Ps.121). Tässä psalmissa on juutalainen leima vahvana, mutta uskon sen olevan yhtä syvästi myös meille kaikille jotka turvaamme Herraan ja Häntä avuksemme huudamme kaikissa kivuissamme.

Kun sitten avaan, sieluni kuivuudessa ja ikävässä rakkaan vanhan, puhki luetun Raamattuni, en voikaan lopettaa, sillä Herra on hyvä ja vetää aina uudelleen puoleensa. Jatkan psalmia 121 etenkin jakeet 26-31 ja ps. 127 sekä profeetta Jesajaa, vaikkapa lukua 40 jonka otsikko on ”Rohkaisun sana Herran kansalle”. Sana alkaa jälleen elää, mutta tiedän että toipumiseni on vasta alussa/alkamassa – ehkä….

Juha Pihkalan kirja on syvä ja hiljaa luettava. Loppua kohden mentäessä tulee esim. teksti nimeltään: ” Raja jonka vain Jumala voi ylittää”. Käsitän ettei ihminen pysty Jumalaa koskaan määrittelemään, ei tekemään hänestä kuvaa, vain epäjumalan kuvan jos yrittää. Ihminen ei pysty Jumalaa määrittelemään koska ”Ilmoittaessaan itsensä Hän kuitenkin jää pohjimmiltaan ihmiseltä salatuksi – Rajattoman ja rajallisen välissä on raja  Jonka vain rajaton itse voi ylittää. Näin hän kirjoittaa ja sitten.. Salattu Jumala paljastuu rakastavaksi Isäksi – Jonka lahjojen varassa lepäävät elämä ja olemassaolo. – jossa ” Koko kosmos puhkeaa säteilemään armoa, sen kauneus Jumalan kauneutta (Joh.1:14)

Kaiken tämän jälkeen en tiedä koska saan yltäni murheen ja kivun vaipan (?) ja saan taas aidosti kiittää ja iloita, mutta uskon Psalmin 134: 5-7 jakeisiin:” Sillä minä tiedän, että Herra on suuri, ja meidän Herramme korkeampi kaikkia jumalia. Kaiken mitä Herra tahtoo, Hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä. H Ä N joka nostaa pilvet maan ääristä, tekeesalamat ja sateen ja tuopi tuulen sen säilytyspaikoista”!

Herra auta ja armahda, katso kaikkien voimattomien ja sinua kaipaavien puoleen, muista kaikkia kärsiviä ja vahvista heitä, varsinkin niitä jotka sinun todistamisesi tähden menettävät kaiken ja kärsivät enemmän kuin jaksamme ymmärtää. Anna meille kaikille, Rakas Herra, Sinun rauhasi, apusi ja Henkesi Voima ja läsnäolo. Anna meille kirkkautesi Valo ja Ilo, Usko ja Toivo! Uudista meidät jotka sitä kaipaamme ja odotamme.!

Pyhä Isä, Sinun, Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme ja Pelastajamme ja Pyhän Hengen nimeen, Siunaa ja varjele meitä! Aamen.


by 3 kommenttia

Voiko Jeesuksesta pitää lomaa?

Kun ihminen kippuroi omien ongelmiensa kanssa, väsyttää se kehon ja mielen vaikka kuinka olisi lomalla. Meillä uskovaisilla tahtoo olla jonkinlainen pakkomielle , että joka hetki kokisime olevamme Jumalan läsnäolossa ja hengellisyytemme kuplisi kuin Ruuneperin lähde uutta  elämänvoimaa ja energiaa loputtomasti.

Kesäloma on toisaalta mahtava keksintö mutta Suomessa myös hengellinen kesäloma alkaa toukokuussa kun hengelliset yhteisöt ja seurakunnat siirtyvät vähitellen kesärytmiin odottamaan kesäjuhliaan.

New Age-uskomuksiin kuuluu ajatus, että kaikenlaiset energiakentät ja voimat vallitsevat ja hallitsevat ihmistä ja niiden kautta voimme ikäänkuin etänä saada itsellemme energiaa. Ja voi olla, että ilmavaltojen herra mielellään tarttuu tällaisiin enkeliuskovaisiin ja lataa heidän akkujaan tyhjillä lupauksilla ja energioilla.

Jeesuksen omille ei kuitenkaan tällaista ilmaista energiaa ja voimaa luvata. Enemmän meille luvataan taistelua arjen ja hengen kentillä. Alkuseurakunta koki voimaantumista ja vahvistumista kokoontuessaan yhteen, jotta Jumalan Pyhän Hengen yhteys tulisi todelliseksi. He kohtasivat Kristuksen toistensa kautta. He muodostivat Kristuksen ruumiin ja saivat olla Jumalan läsnäolossa. Ihminen saa voimaa myös Jumalan sanasta ja rukouksesta, jossa ihminen luo yhteyden Jumalaan kommunikoidakseen hänen kanssaan.

Heräsin tänä aamuna uneen. Unessa olin pienessä rähjäisessä mökissä, jonka kammarissa oli alkamassa hengellinen kokous. Muistan, että olin pakottautunut menemään tuohon tilaisuuteen. Pieneen huoneeseen oli ahtautunut kahteen riviin  kymmenkunta vanhaa miestä ja naista kauhtuneissa vaatteissa. Näky oli kuin vanhoista suomalaisista elokuvista. Hampaattomia ukkoja ja naisten hapsottavia hiuksia. Huonetta järjesteli nuori poika, joka puhutteli naisia eukoiksi. Muistan nuhdelleeni poikaa epäkunnioittavasta puhetavasta. Kaikkein vanhin mies, hampaaton ukko, kertoi laulaneessa kelanauhurin kakkosraidalle psalmeja ykkösraidalta kuuluvan laulun mukana. Hän kertoi ihmetelleensä, miten kauniisti hänen käheä  äänensä oli soinut yhteen kuoron kanssa jälkeenpäin kuunneltaessa.

Seurakunnan koostumuksella ei ole  merkitystä vain Jeesus merkitsee, Hän on kaikkemme!

Jotta jaksaisimme, tarvitsemme aktiivista Jumalan läsnäolon harjoittamista Jumalan sanan, seurakunnan yhteyden ja rukouksen avulla. Mutta tärkeintä on, että vaikka ei tuntuisikaan  miltään ja vaikka sisällä oleva lähteemme vaikuttaisi täysin kuivuneelta, niin Jumala ei hylkää meitä eikä petä lupauksiaan. Silloin Jeesus uskoo meihin, koska olemme tunnustaneet hänet Herraksemme ja hän rukoilee ja lannoittaa viikunapuuta odottaen kärsivällisesti sen ensi hedelmää. Vastuu meistä on siirtynyt meiltä itseltämme hänelle.

Me emme ole itse Ruuneperin lähteitä emmekä itsessämme ole mitään, vaan Pyhä Henki meissä synnyttää ja ylläpitää Jumalan läsnäolon ja yhteyden lähdettä. Se ei ole riippuvainen meidän omista tuntemuksistamme ja ajatuksistamme. Jos vaellemme Jumalan kasvojen alla, välillä kompuroidenkin niin Jumala odottaa vain tilaisuutta, jotta voisi täydentää ja vahvistaa meitä. Vaikka kokisimme, että olemme Jeesuksesta kesälomalla, Jeesus ei ota lomaa meistä. OLYMPUS DIGITAL CAMERA


by 2 kommenttia

Katsokaa lemmikkielämiä: eivät ne kynnä, kylvä eivätkä kokoa

Vietettiin kuopuksen kanssa laatuaikaa, eli istuttiin talon päädyssä haukkaamassa happea ensimmäisen, pidemmän ja toisen, lyhemmän löylyttelyn välissä. Katseltiin taivaan lintuja, kuten Raamatussa käsketään, ja juteltiin elämistä. Meidän laatuaikakeskustelut kääntyvät usein eläimellisiksi.

Vaikka uskonkin Raamattuun pääpiirteittäin, niin joskus epäilen vahvasti, että siihen on lipsahtanut pieniä epätarkkuuksia. ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne”, sanoo Jeesus. (Matt. 6:26) Minä olen ymmärtänyt, että ainakin joidenkin pikkulintujen on urakoitava sapuskansa eteen ihan tosissaan, syötävä muutama kerta oma painonsa vuorokaudessa. Elämän ruuhkaviikkojen aikaan, kun poikaset ovat pesässä, pitää etsiä vielä niillekin sapuskaa. Ja lentämäänkin ne pitäisi opettaa. Mielestäni pikkulintujuttu on pikkuisen epätarkkaa argumentointia kolmiyhteyden sektorilta, joka kristinuskon mukaan on ollut juuri noita visertäjiä luomassa. Luulisi hänen tietävän, miten kovaa on talitintin elämä.

No, istuttiin siis talon päädyssä. Varis lensi pellon yli. Kova kiire näytti olevan jonnekin. Kohta se lensi takaisin ihan yhtä vauhdikkaasti ja istahti koivunlatvaan pellon toiselle puolelle. Siinä tuli jotain keskustelua lähipuussa piileksivän harakan kanssa.

– Ymmärtävätköhän linnut toistensa puhetta, mietti kuopus.

Minä olen ymmärtänyt, että esimerkiksi valaat voivat kommunikoida keskenään, mutta voivatko eri lajien edustajat keskustella toistensa kanssa, vaikka varis ja harakka.
– Kaunis ilma tänään, ei ole satanut koko päivänä.
– Nokka kiinni, mulla on nälkä ja olen pahalla tuulella.
– Ookoo, ota ihan iisisti, tuolla joen mutkassa on tuore monttu. Siellä on pulleita matoja.
– Ai, tänks, kiitti tiedosta. Anteeksi, että ärhentelin. Lähden katsomaan.
– No, mitäs tosta. Raakutaan kun tavataan.
– Sitten minä lupaan nauraa.

Yleensäkin eri lajien elämä näyttää olevan aikalailla sapuskan etsimistä ja hyvällä tuurilla sapuskan sulattelua. Leijonat pötköttelevät varjossa, kun masu on täynnä antilooppia. Pennut temmeltävät siinä ympärillä ja purevat hännästä.
– Antaas olla puremati!

Ihminen on vähän samanlainen kuin eläimet. Suomessakin aikalailla iso osa elämää menee siihen, että tienataan rahaa sapuskaa ja asuntoa varten. Ihminen on vaan sikäli pöljä, että saavutettua peruselintason, eli pari–kolme lämmintä ateriaa päivässä ja katon oman ja perheensä pään päälle, hän onneton menee ja asettaa lisävaatimuksia. On saatava säännöllisesti uusi Bemari ja päästävä kaksi kertaa vuodessa ulkomaille ja kerran Lappiin laskettelemaan tai ainakin viettämään afterskiitä. Täytyy siis tienata enemmän ja loikolla ja sulatella lämpimiä aterioita vähemmän.

Maapallolla on kuitenkin yksi elämänmuoto, joka täyttää Jeesuksen sanat. ”Eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon.” Juhannusaattoiltana oltiin ystäväperheen luona. Perheen koira kiersi ja keräsi rapsutuksia koolla olevilta ihmisiltä. Välillä se kävi syömässä ruokaa, jota ei itse ollut metsästänyt. Sitten se hyppäsi sitten sohvalle, työnsi kuononsa minun takalistoni ja sohvan selkänojan väliin ja nukahti. Omituista toimintaa, sanoisin, mutta tyytyväiseltä tuo vaikutti, musta pieni koira.

Lemmikkieläimet! Kyllä minä olen nähnyt, kuinka varikset leikkivät keskenään ja huvittelevat taivaan tuulenpuuskissa. Pitävät hauskaa. Mutta kohta on pakko taas etsiä suuhunpantavaa. Löytyisikö jostain vain puoliksi syöty hampurilainen. Neljänneskin riittäisi alkupalaksi. Mutta lemmikkieläimet. Ne ovat aivan toista maata. Ne huvittelevat päivät pitkät; leikkivät ihmislasten kanssa. Syövät varta vasten lemmikeille tuotettua ja tuotua ruokaa. Ottavat nokkaunet, jos ei ole muutakaan tekemistä tai jos sattuu vain huvittamaan. Ei vastaavanlaista elämää ole maan päällä muilla kuin lemmikkieläimillä.

En ole varmaa, onko lemmikin elämä tavoiteltava elämänmuoto. Välillä minusta tuntuu, että sellainen on monien ihmisten haave. Mutta luulen, että lemmikkieläimen elämän kaltainen oleminen ei ehkä sittenkään ole ihmiselämän perimmäinen tarkoitus.

Näitä me juteltiin kuopuksen kanssa. Mentiin sitten takaisin löylyyn ja jatkettiin keskustelua harvakseltaan. Lopuksi käytiin suihkussa ja pestiin hiukset. Tosi mukavaa. Mietiskelin sitä, että on juhannuspäivä ja kevätkauden työputki on takana. Yhtäkään lomapäivää ei vielä ole edes käytetty. Vähään aikaan ei tarvitse tehdä mitään leipänsä eteen. (Toki välillä täytyy käydä kaupassa ja urakoida pyykkihommia ja komentaa kuopusta tyhjentämään tiskikonetta ja keittää uusia perunoita.)

Kuinka moni ihminen maailmassa voi elää suomalaisen ihmisen lomaelämää?


by 6 kommenttia

Kun mieli alkaa hajota

En ole asiantuntija enkä terapeutti enkä tiedä paljoakaan masennuksesta. En osaisi lohduttaa masentunutta mieltä saatika sitten parantaa. Jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämää jonkinasteista masennusta ja osa meistä ei edes ymmärrä oman mielensä muutoksia. Kunhan takkuaa elämän jollain tavalla läpi.

Opettajana olen kohdannut elämässäni valtavan määrän ihmisiä ja heidän lapsiaan. Koulun arki ja lasten maailma ovat ympäristö, jossa elämä viiltää ihmiseen ensimmäiset ja syvimmät haavat. Oma historiani koulukiusattuna on avannut omat silmäni näkemään elämän raadollisuuden ja pimeät kulmat, jossa elämä raapii pahimmin.

Koulun arjesta on tullut opetussuunnitelmien ja raporttien arkea. Opettajat joutuvat säntäilemään ja juoksemaan uudistusten tahtiin. Täyttämään lomakkeita ja suunnitelmia aina kun jotain tapahtuu. Lapsia puhutetaan paperi nenän alla ja tarkan säännöstön alaisena. Kun jokainen pykälä on täytetty, on asia hoidettu ja seuraavaa ongelma pukkaa jo niskaan. Lapsen kohtaamisesta on tullut byrokratiaa.

Lasten tavallisin toteamus on, että aikuiset eivät puutu kun heille kertoo ongelmista ja kiusaamisesta. Aikuisista on tullut lasten silmissä avuttomia ja lapsista samalla turvattomia. Turvattomuus on koulukiusaamisen yksi juuriaihe.

Perusturvattomuus syntyy, kun lapset itse joutuvat päättämään ja hoitamaan asioita, jotka kuuluvat aikuisten hoidettavaksi. Aikuisten tehtävä on päättää lasten harrastuksista, syömisestä, pelaamisesta ja iltamenoista. Koulussa aikuisten on osoitettava oma turvallisuutensa osoittamalla, että he kykenevät päättämään ja selvittämään asioita. Kuuntelemaan lapsia ja viemään heidän asioitaan maaliin saakka.

Tyypillisintä löysyyttä on aikuisten toteamus, ”Hyvä kun tulit sanomaan. Minäpä hoidan asian” Liian usein lapset tietävät jo, että asia jää luultavasti siihen. Lasten maailma on konservatiivinen ja oikeudenmukainen. Siinä maailmassa vääryyksiin puututaan ja paha saa aina palkkansa. Käänteisesti he kokevat, että asia, josta ei tule rangaistusta on sallittua. Jos kiusaajat eivät saa rangaistusta, on se sama kuin lupa jatkaa kiusaamista. Oikeuden saaminen taas auttaa ja hoitaa uhrin haavoja. Kokemus siitä, että saa oikeutta auttaa lasta. Vaikka kiusaaja on yleensä oman elämänsä uhri ja tarvitsee apua mutta hänen tekonsa on silti se veitsi joka on viiltänyt toista ja se vaatii että oikeus tapahtuu. Kiusatulta ei voi vaatia sitä, että hän ymmärtää kiusaajan ongelmia. Se on aikuisten tehtävä.

Lapset pitää kohdata aidosti aina ja joka kerta. Heidän unelmansa ja kipunsa tarvitsevat kuulijoita ja todistajia. Jokainen lapsi on tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Lapsen ensisijainen kasvun paikka on koti. Ensimmäiset kolme elinvuotta ovat tärkeimmät. Silloin molempien vanhempien läsnäolo tai sen puute luo raamit tulevaisuudelle. Kouluun tullessa lapsi on jo saannut suunnan kasvulleen. Koulu voi ainoastaan korjata näitä suuntia.

Koulun arki on muuttunut. Sieltä on riistetty aika. Aikaa yritetään saada lisää digitaalisesti, sanomalla kuinka netti tarjoaa rajattomat mahdollisuudet. Digitaaliset taidot eivät kuitenkaan korvaa sitä harjaantumista, jota käsialakirjoitus ja ulkoaoppiminen tarjoaa aivojen neurologian kehittymiseen. Tietyt asiat vain ovat tarpeellisia jos halutaan tasapainosesti kehittyviä lapsia. Koulutyön pitää olla opettajajohtoista ei digijohtoista.

Samoin lasten arki on vaarassa mennä rikki, kun he kohtaavat toisensa virtuaalisesti. Todellisuus ei kestä virtuaalisen minän paljastamista. Netissä on helpompi olla auki, mutta se ei ole todellista avoimmuutta. Sen valheellisuus on näennäisessä rohkeudessa sanoa ja kertoa asioita toiselle. Vasten kasvoja lapset eivätkä aikuiset uskaltaisi sanoa samoja asioita ääneen. Olen pohtinut sitä miten seurakunta voisi ojentautua ja tukea rikki menneitä koululaisia.

Niin kauan kuin aikuiset pompottelevat vastuutaan kohdatessaan lapsiaan ja oppilaitaan, saamme kohdata lisää hajonneita mieliä. Niin kauan kun uhri vaihtaa koulua tai työpaikkaa ollaan epäonnistuttu ihmisen kohtaamisessa.

Oma mieleni ja sieluni hajosi osittain kun olin koululainen. Jos Jumala ei olisi johdattanut minua nuoren seurakunnan yhteyteen, kukaan ei olisi koskaan ryhtynyt parsimaan palasia kasaan. Tietoisuus siitä, että Jumala on, piti minut kiinni elämässä ja oikeilla raiteilla. Nyt, aikuisella iällä olen saanut kokea sen miten Jeesus, savenvalaja murtaa kovan rikkinäisen saven ja valaa minussa uutta. Nykyaika on riistänyt myös lapsilta uskon Jumalaan joka auttaa ja on kiusaajien yläpuolella.

Jeesuksen opetus köyhälle ja pelastukseen kelpaamattomalle ihmiselle on terapeuttinen armon sanoma, ihminen kelpaa hänelle sellaisenaan omana itsenään. Ihmisen ei tarvitse parantaa itse itseään, koska Jeesus haluaa tehdä sen. Jeesus ei jätä ketään eikä käännä selkäänsä kenellekkään vaan hän sanoo, -Älä pelkää!


by 2 kommenttia

Uni

Aamuyöstä mieleeni tuotiin uni jonka olen nähnyt yli 40 vuotta sitten. Pohdin voisinko sen tänne kirjoittaa, mutta 2 asiaa tältä päivältä tuli niin kohti että otan risikin, jos vaikka  tällä olisi jokin tarkoitus? Unen kertomiseksi voin käyttää vain kovin maallisia sanoja jotka eivät kuvaa kaikkea sitä mitä unessa oli.

Ensin vielä vähän tästä päivästä! Helluntai on minulle henkilökohtaisesti  suuri päivä, juhlien Juhla. Kappelillamme rakas pappimmekin puhui väkevästi helluntain Hengessä, puhui niin ettei sanat riitä kertomaan, kiitos Jumalalle! Toivotan kaikille niillekin, jotka tätä kenties lukevat, siunattua Pyhän Hengen juhlaa!

Uni.
Olin jossain tilassa joka vaikutti ikäänkuin matkalta. Kunnes edessäni oli pieni vanha mökki johon menin sisään. Eteisessä ”porstuassa” oli hämärää mutta näin kaksi viereistä huonetta joista toinen oli melko pimeä. Sen ovella seisoi vanhahko nainen. Me vaihdoimme sanoja ajatuksin ja tulin tietämään että siinä hämärässä huoneessa makasi toinen vanha nainen joka odotti kuolemaa. Eteisessä oleva nainen sanoi: ”Kuka nyt jatkaa meidän työtämme kun me olemme iälliseksi tulleet”? Sanoin riemulla ”minä”, vaikka en tiennyt mitä piti tehdä.?

Nainen kaatoi kädestään lattialle pienen jyvistä koostuvan kasan. Hän sanoi minulle että minun pitäisi syödä ne jyvät siitä lattialta eikä yhtään jyvää saanut jäädä syömättä vaikka se olisi ollut lattian raossa. Kun olin sen tehnyt ja olin täysi (?) niin  hän sanoi:” Katso, jyvänkantaja”.

Kun tein matkaa en ollut yksin vaan tunsin että joku oli minun kanssani, mutta en nähnyt häntä enkä tiennyt kuka hän oli. Naisen sanojen jälkeen näin siihen toiseen huoneeseen. Se oli valon kirkastama ja ajattelin että siellä on iso ikkuna kun se valo oli niin valkoista ja kirkasta että se melkein häikäisi. Näin myös että huoneessa ei ollut muuta kuin suuri jyvä byramidi kasa valkoisia, puhtaita, suuria jyviä, ja minun sieluni täyttyi ilon tunteesta ja toivosta. Vaikka kourallinen jyviä oli pimeän huoneen oven edessä jossa joku teki kuolemaa ja lattialla, joka oli vanha eikä kovin ehjä, niin tuon valohuoneen jyvät loistivat noiden pienten jyvien.  Ja minä tiesin ettei se jyväbyramidi vajene vaikka siitä ottaisikin.

Kaikkea en muista mutta välttämättömimän, ja koko ajan ”joku” oli siinä kanssani? – Unet ovt unia, mutta näen tuon kaiken vieläkin sisäisillä silmilläni sellaisena kuin se oli. Ja sen pimeän ja Valoisan vastakohdan. Uni voi olla mitä vaan, mutta nyt jo vuosikymmeniä myöhemmikin voisin ajatella sitä hengellisesti. Kyllä me todellakin olemme kahden maan kansalaisia. Me joudumme tässä maailmassa tekemisiin joka päivä sekä pimeyden että Valon kanssa. Pimeys tulee lähes kaikkia kanavia myöten päivittäin eteemme ja myös sisältämmekin, tahdoimme tai emme. ?!

Useimmiten emme todellakaan tahdo, jos tiedämme olevamme Jumalan lapsia. Pimeys kuitenkin usein voittaa valkeuden koska olemme syntisiä. Se tekee surulliseksi ja vie parannuksen paikalle, mutta joskus tuntuu siltä kuin olisi aivan avuton oman syntisen luontonsa suhteen, niin kuin onkin! Vain Jumalan armo ja rakkaus siinä tulee pelastukseksi ja lohdutukseksi. Sillä Jumalan lapsi ei tahdo tehdä syntiä, ei tahdo tekemällä tehdä syntiä. Huomaa kuitenkin tekevänsä, ellei muuten, niin ajatuksin, sanoin, laiminlyönnein ja asettaen oman mukavuutensa helposti parhaimman rinnalle.

Meidän rakas pappimme puhui, ja minä itkin. Hänen sanansa olivat Hengen Hedelmää ja helmiä, kuin nuo ihmeelliset taivaalliset jyvät unessani; ”Katso jyvänkantaja”!

Maailma on pimeä ja me joudumme taisteluihin ja ehkä eväämme ovat joskus lattian raossa ja niitä on vähän, mutta on toinen todellisuus se, joka on totisesti tosi! Jumalan jyvät eivät lopu, eikä niitä kaiveta lattian raosta vaan ne annetaan Valosta! Mitä enemmän niitä nautimme, mitä enemmän niitä jaamme sen enemmin ne lisääntyvät! Taivaallinen byramidi ei vajene. Jumalan Sana ei ehdy kun sitä oikein julistetaan. Suloista on kuitenkin sekin, vaikka olisi pienetkin jyvät, ne kelpaavat  Jumalalle, nekin ovat Jumalan rakkauden jyviä!

OI, siunattu Helluntai! Eikä minulta kyyneleet ehdy. Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus murtavat pohjia myöten. Kiitos, ylistys ja Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Amen.

Sana koskettaa: Apt.2

 


by 2 kommenttia

Ketä palvomme?

Olen vaihteeksi sairaslomalla. Tällä kertaa revähti vasemman jalan pohjelihas, kun kevätkunnossa oleva latupohja petti juostessa alta. Vääntöä tuli kintulle sen verran, että vahinkoa syntyi jännittyneeseen lihakseen. Lääkäri määräsi pakkolepoa miehelle ja kintulle. Kyynärsauvat iskettiin käteen terveyskeskuksen välinehuollon ovelta ja toivotettiin  ”ei niin pikaista paranemista”. Harmittaako? Kyllä harmittaa. Olkapää ei ole täysin parantunut ja nyt sitten pöllötän pitkälläni kinttu kohti taivasta jääpussi kaverina.

Olen yrittänyt ymmärtää tätä loukkaantumiskierrettäni. Ensi olkapää menee rikki ja nyt kun se on melkein parantunut, niin jalka hajoaa. Olen 13 vuotta liikkunut tavoitteellisesti pyrkien pitämään painoni kurissa ja kunnon niin hyvänä, että voin osallistua kesällä ja talvella yhteen pitkään kuntourheilutapahtumaan. Polkujuoksusta on tullut lähes intohimo ja viime talvena vanha into perinteiseen hiihtoonkin palautui. Liikkumaan ajaa myös tietoisuus sukurasitteista. 2-tyypin diabetes vaanii geenien kätköissä odottamassa tilaisuuttaan iskeä mieheen kiinni.

Mietin, että olenko liiankin kiintynyt liikuntaan ja sen tuomaan tyydytykseen.

Olen tyyppinä sellainen että innostus herkästi asioista ja käytän aikaa ja rahaakin innostukseni kohteisiin. Mutta monet innostukseni aiheet ovat kuitenkin lopahtaneet aikaa myöden. Liikunta on kuitenkin säilynyt mukana läpi vuosien.

Tänään lojuessani sängyllä, kuuntelin Jukka Norvannon opetusta Ilmestyskirjan viidennestä luvusta (Ilm. 5:7-14). Raamatun kohdan kysymys kuuluu, ketä pitäisi palvoa ja ylistää? Mielessäni heräsi ajatus, että voisiko Jumala kysyä minulta jotain näiden kompurointien kautta. Mikä on aina motiivini lähteä liikkeelle. Miksi on tärkeää olla niin hyvässä kunnossa, eikö vähempi riitä? Ketä varten elän ja ketä palvon? Itseänikö? Huomaan itsestäni sen, että kerron muille ihmisille  mielelläni liikuntaharrastuksistani ja näistä kolareistani. Samalla tuon esiin kiitollisuutta siitä, että Jumala on varjelut pahemmilta vammoilta. Mutta itsekseni sitten harmittelen ja murisen vaimolleni kovaa kohtaloani. Kerään näin sääliä ja huomiota itselleni.

Ilmestyskirjan viidennessä luvussa puhutaan Karitsasta, jolle ojennetaan seitsemällä sinetillä varustettu kirjakäärö. Vain hän on arvollinen murtamaan käärön sinetit. Raamatun kohdassa 24 vanhinta ja neljä elänkasvoista olentoa heittäytyvät karitsan eteen ylistämään häntä virittämällä uuden laulun. Tuo ilmestyskirjan kohta näyttää meille ylistyksen kohteen ja hän on Jeesus Kristus.

Elämme aikaa, jossa ihminen korottaa itsensä nautintojen ja itsensä toteuttamisen takia Jumaluuden yläpuolelle. Koemme oikeudeksemme toteuttaa itseämme jopa toisten ihmisten kustannuksella. Mutta vielä kavalampaa on itsensä korottaminen palvomalla omaa kuvaansa. Hyvän terveyden tavoittelu ei saisi kääntyä itsensä palvomiseksi jolloin jokainen juostu kilometri kirkastaa omaa kuvaamme suorittajana ja itsensä voittajana.

Internetin kuvapalvelut pursuavat ihmisten omia kuvia kuntosaleilta  ja juoksupoluilta. Ihannoimme terveyttä ja haemme hyväksyntää toisilta ihmisiltä. Mutta kun oma kuva hajoaa ja ylistyksen aiheet loppuvat, niin mihin silloin voimme kiinnittää elämämme ja mistä saamme lohdutuksen.

Tämä viimeisin loukkaantuminen tapahtui Vuokatin vaaroilla ja pelästytti minut pahanpäiväisesti. Kova kipu jalassa sai huutamaan ääneen apua Jeesukselta. Parin kilometrin taivallus revähtäneellä jalalla kesti kauan välillä lumella kipukohtaa viilentäen, välillä yhdelläkin jalalla kinkaten. Onneksi tavoitin puhelimella ystävän, joka lopulta antoi kyydin lähimmältä tieltä omalle autolleni ja pääsin pois metsästä.

Sen tajuan nyt etten voi turvata elämässäni itseeni enkä rakentaa mitään oman erinomaisuuteni varaan. Siksi haluan kiittää  ja korottaa ylistykseni Hänelle jolle kuuluu kaikki. Hänellä on valta suojella ja armahtaa omiaan. Hän antaa aiheen kiittää vaikka omat suunnitelmat romahtavat.

He lauloivat uuden laulun:

— Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
ja avaamaan sen sinetit,
sillä sinut on teurastettu,
olet verelläsi ostanut Jumalalle
ihmisiä kaikista heimoista,
kaikista kielistä, kansoista ja maista.

Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä. Valtaistuimen, olentojen ja vanhinten ympärillä näin suuren joukon enkeleitä ja kuulin heidän äänensä. Heitä oli lukemattomia, kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he lausuivat kovalla äänellä:

— Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ja minä kuulin, kuinka kaikki luodut taivaassa, maan päällä, maan alla ja meressä, kaikki mitä niissä on, lausuivat:

— Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti.

          Ne neljä olentoa sanoivat: ”Aamen”, ja vanhimmat heittäytyivät kasvoilleen ja osoittivat kunnioitustaan.

Mikään tässä ajassa ja maailmassa ei saisi mennä Jeesuksen edelle. Jeesus on Isän kanssa yhtä valtaistuimellaan ja hänelle kuuluu kaikki ylistys ja kunnia mitä meillä on tarjota.

Lue loppuun →


by 2 kommenttia

Jumala On

Kaikista vuodenajoista kaikkein väkevimmin juuri kevät todistaa minulle Jumalan olemassa olosta! Hänen käsittämättömästä hyvyydestään ja armostaan luomaansa ja luotujaan kohtaan! En koskaan muulloin ole niin riemuissani niin elinvoimainen, kuin juuri keväisin, kaikista rasitteistani huolimatta.

Runoilijan säkein:
Hän käärii pois lumilakanat, herättää ruohon leposijoiltaan./
Taivaan Hän pyyhkäisee sinisellä ja aukaisee veräjät pilvikaritsoille.
Hän panee laulut lintujen suihin, Hän käskee tuulen liikkua kepeästi/
ja pukea hartioilleen sateensiivet./
Että voi antaa kukkien lehtivihreän tulla/ ja aukaista salvat ilontupien ovilta!
Tule kanssani kedolle voikukkien aikaan,/ jotka äkkiä rävähtävät piilostaan kaikkialle. /
Katso: Näin paljon aurinkoja Hän antaa meille pitkän pimeän jälkeen.
Mihin varastoisimme tämän valtavan määrän Valoa?!

Ei ainoastaan tämän rakkaan pohjoisen maamme Valo, vaan kaikki se kasvun ihme joka pitkän pimeän ja kylmän jälkeen rävähtää kaikkialle aistittavaksi, Vaan että Jumala On Armollinen!

Juuri tänään saamme, kalenterin mukaan, viettää Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, taivaaseen astumisen muistopäivää, Kiitos Jumalalle! –  Eikä tarvitse kauaa odottaa sitäkään juhlapäivää josta Raamattu kertoo,  jolloin Jeesus lupasi taivaaseen astumisensa jälkeen, silloisille opetuslapsilleen lähettää toisen puolustajan, Pyhän Hengen. Eikä ainoastaan niille, jotka saivat tuntea Hänet henkilökohtaisesti ihmisen osassaan, vaan myös kaikille jotka tulisivat hänet myöhemminkin tuntemaan ja vastaanottamaan luvatussa Hengessä.

Omalta kohdaltani saan todistaa! Vaikka lapsesta asti olen saanut kuulla Jumalasta ja häneen lapsellisesti uskoa, en olisi elämästäni selvinnyt ilman Jeesuksen  kohtaamista henkilökohtaisesti juuri Pyhän Hengen kautta. En olisi tässä, jos olisin ollenkaan, ilman tätä ihmeellistä puolustajaa, lohduttajaa ja minussa rukoilijaa Pyhää Henkeä jonka Herrani ja Vapahtajani minullekin lähetti. Usko Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ei olisi mahdollista ilman tätä ihmettä ja armoa!

Minä luen Raamattua uskoen sen mikä kirjoitettu on ja saan kokea Sanan todeksi! Toinen korinttilaiskirje 13 luku on juuri nyt minulle tärkeä, niin kuin kaikki muukin minkä voin Jumalan Sanasta lukea. Erityisesti luvusta 13 jakeet 3-5:  ” Koska te etsitte todistetta siitä, että minussa (Paavalissa) puhuu Kristus, joka ei ole heikko teitä kohtaan, vaan on teissä voimallinen. Sillä vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, etlää hän kuitenkin Jumalan Voimasta: Olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme Hänen kanssaan Jumalan Voimasta teitä kohtaan. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa, tutkikaa itseänne!  Vai ettekö tunne, että Jeesus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”

On totta että me tulemme monin tavoin, sekä elämässämme, että uskossamme koetelluksi emmekä kestä ellemme tunne että Kristus Pyhän Hengen kautta on meissä ja auttaa kaikissa heikkouksissamme ja vaikeuksissamme. Kuitenkin, vaikka emme pääsekään ilman koetuksia olkoot millaisia hyvänsä, meillä Pyhässä Hengessä uskon kautta, on Toivo paremmasta ja myös Voittovoima jonka turvissa voimme kestää.

Joitakin aikoja sitten aamulla herätessäni, mielessäni olivat sanat: Rukous meissä on Pyhän Hengen hengitystä. Se kantaa vaikeinakin aikoina sillä Jeesus on lähellä ja yhteydessä minuun Pyhässä Hengessä, joka rukoilee puolestani joka hetki, puolustaen, lohduttaen, antaen voimaa ja viisautta ja kykyä kestää sitä mikä on läpi elettävä.

Näissä viime aikaisissa olosuhteissani sain myös runsasta siunausta Tapion ”Siipirikko” blogista. Teksti todisti sanojen olevan Pyhästä Hengestä ja siten Jumalan, Isän sydämeltä lähtenyt. Lukiessani oli, kuin olisin kuunnellut viestiä Taivaalliselta Valtaistuimelta, kuinka se mursikaan, kuinka sitä tarvitsinkaan. Kuinka suunnattoman ilon ja lohdutuksen se toikaan.! Kuinka ihana onkaan Jumalan omien yhteys, korvaamaton lohdutuksen ja rohkaisun tuoja. Kiitos, kaikille, mutta ennen kaikkea Tapiolle tästä yhteydestä, kiitos siitä että jaksat tätä blogia  ylläpitää. Kaikki tämäkin todistaa:

Jumala On. Hän elää!

Koska kaikki ympärilläni oleva luontokin niin väkevästi todistaa ikuisesta, niin vielä yksi Jumalan hyvyyttä ja armoa kuvaava runo jotka ovat Anni Korpelan Kootuista runoista.

Tänä aamuna säteilevänä:

Tänä aamuna säteilevänä sydän autuas ihmettelee, miten jokainen ruohonkorsi niin säihkyy ja kimaltelee./ Ja pieninkin kukanterä on aamuun nostanut pään/ ja sen lehdissä kasteisissa kuin Jumalan hymyn nään!
Tänä aamuna säteilevänä sydän pyytäen kumartuu: Suo Jumala, minunkin loistaa/ kuin ruoho, kukka ja puu ja julistaa suuruuttasi/ ja säteillä rakkauttas:
Minä tahtoisin lakkaamatta olla armosta autuas!

Koska Isä Jumala luo, rakastaa ja lähettää. Poika Jeesus, lunastaa, sovittaa ja pelastaa ja Pyhä Henki, opettaa, pyhittää ja varjelee oikeassa uskossa  ja Jumalan Sana antaa turvan harhaoppeja vastaan, olemme turvassa ja saamme olla armossa autuaita. Näin uskon, Isän ja Pojan ja Pyhä Hengen nimeen Aamen.
Siunattua juhlapäivää!

 

 

 

 

 


by 2 kommenttia

Siipirikko

Olkapään parantelu jatkuu vaihtelevissa merkeissä.  Lepokipu on ystävä yöllä  ja niskasärky päivällä. Kuitenkin joka päivä käpälä nousee paremmin ja paremmin. Pohjois-Pohjanmaan talvi on armahtanut hiihtointoilijaa niin, että sain nauttia keväthangista hitaan hiihtelyn merkeissä. Näin hiihtokausi ei päättynytkään hiihtoloman keikaukseen. Siipirikkona olo jäikin odotettua lyhyemmäksi. Nyt on jo lenkkarit kaivettu komerosta ja polut odottavat juoksijaa. Koen siinä (kin) vahvaa Jumalan johdatusta ja myös Pyhän Hengen parantavaa toimintaa että pystyn vielä liikkumaan. En jaksa nykyään erotella sitä mikä on luonnollista ja mikä ihme. Koko elämä on samalla luonnollista ja yliluonnollista. Jokainen elämä on ihme.

Liekö kivun ja väsymyksen syytä, mutta viime aikoina olen huomannut olevani aika ärtynyt monista Kirkkoon liittyvistä asioista. Samalla on taas omassa seurakunnassa ollut hyviä tapahtumia ja hyvää yhteistyötä oman paikkakunnan Kristittyjen kesken. Jäsenkortteja ei olla juuri katsastettu eikä ajateltu sitä mikä olisi kulloinkin korrekti tapa toimia ja puhua. Tärkeintä on ollut Jeesus ja yhteys hänessä toisiin ihmisiin. Miksi siis ärtyä.

Voi olla, että täällä pohjoisessa uskalletaan vielä puhua asioista oikeilla nimillä ja seurakunnilla on hyvä maine. Jeesuksen nimi on vielä käyttökelpoista kamaa kun rakennetaan seurakuntaa. Uskoa ei hävetä eikä sen määrää  niin kauheasti pohdita.

Mutta mikä  ärsyttää? Sekö, että Kirkon pitäisi päivittää uskon määritelmää lähemmäs nykyaikaa. Sitäkö, että Raamatun tulkintaa pitäisi muuttaa ajanmukaisemmaksi. Ehkä meidän suurin ongelma on juuri tuo  valtava tarve tulkita. Maamme teologinen  opetus pohjaa saksalaiseen teologiaan. Maailmankatsomuksemme on länsimainen.

Jeesus oli ja eli maanpäällä juutalaisena  ja Jumala ilmoittaa muutenkin itsensä Israelin kansan kautta. Kuitenkin viimeiset 1700 vuotta Kristinuskoa on tulkittu lännen kulttuurien kautta. Kirkko isä Augustinuksen uskonnnollinen kieli oli perujaan kreikkalaisen filosofian, kielen ja puhetaiteen läpikyllästämää. Kuitenkaan emme voi yksinkertaisesti tulkita ja ymmärtää Raamattua ellemme opettele uudestaan kuulemaan Jeesusta seemiläisen kulttuurin laseilla ja korvilla. Sen maailman kielikuvilla ja ilmaisuilla joita Jeesuksen aikalaiset puhuivat. Pitäsikö uskoa päivittääkin aivan toiseen suuntaan?

Raamatun keskiössä on Jeesus. Siksi Kirkon on puhuttava joka käänteessä Jeesuksesta ja Jeesuksen sanoin. On annettava Jeesuksen sitoa ihmiset itseensä. Kerrottava, että ainoa tie elämään on usko Häneen. Kirkon on tehtävä sama kuin mitä Jeesus opetti ja teki.

Kirkko ei ole vain palvelulaitos se on myös pelastuslaitos. Kirkon tulisi olla vapaapalokunta, jossa kaikilla osallisilla on oma paikkansa. Pelastuslaitoksen johdossa on Jeesus Pyhän Henkensä kautta.

Siipirikkona oleminen on tässäkin opettanut nöyryyttä. Olen tajunnut että Jumalan toiminta ei ole minusta riippuvaista. Päinvastoin, kun olen väsyneenä jaksanut vain huokailla rukoukseni Jeesukselle, niin hän on kuullut ja vastannut rukouksiin. Ikään kuin hän tahtoisi näyttää että hänelle riittää se että vain olen hänen jalkojensa juuressa kuin  Maria. Jotain tällaista Sanan ääreen nöyrtymistä odotaisin myös kirkoltani.