Viime aikoina olen lukenut parikin hyvää kirjaa. Viimeisin on Pekka Eskelisen ”Minä olen teidän kanssanne” Ahaa elämyksiä Matteuksen evankeliumista. Nautin kirjasta täysin siemauksin, taas yksi kirja jonka haluaisin omistaa.
Loppu on yllättävä. Hän, rovasti, kirjoittaa: ”Matteuksen evankeliumin äärellä voi joutua toteamaan oman kristillisyytensä surkean tason suorastaan masentavasti. Itselleni paljastui.”
Ja sitten hän luettelee pitkän listan synneistään evankeliumin lukuihin ja jakeisiin verraten. Luettelo käy kohti. Rehellisyydessään/totuudessaan ihmisestä, se koskettaa. Kaksi viimeistä laitan tähän. Ensimmäisenä hiukan hymyilyttävänäkin kokemani tunnustus:” En ole myynyt kaikkea enkä antanut rahoja köyhille (19:21), tuskin niin teenkään.” – Tekisinkö minä, tekisitkö sinä?
Toisena:
”En ole jättänyt kaikkea enkä seurannut Jeesusta.

Sitten hän toteaa ilman Jeesusta joutuvansa varmasti helvettiin, mutta. ”Jeesuksessa ja hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan on ainoa toivoni. Siksi kiitän Jeesusta, että hän on Isän tavoin täydellinen, että hän täytti Isän tahdon, luopui kaikesta, ei tehnyt pahalle vastarintaa, vaikka sai iskuja molemmille poskilleen, että hän ristillään maksoi kaiken velkani.
Voi, miten paljon minulla vielä olisi opittavaa! Herra, armahda minua syntistä!”

Minut tämä johdatti mm. psalmin 51 äärelle jossa Daavid toteaa mm. tietävänsä Jumalan tahtovan totuutta salatuimpaan saakka. Ja näinhän se on Jumalalta ei voi kukaan salata mitään, oikeastaan se on autuas tunne, puhdistava ja lohdullinen, mieltä ylentävä tunne. Onhan Jumalan lapsella kuitenkin Hengessä kaipuu Jumalan mielen mukaiseen kasvuun. Samassa psalmissa Daavid vielä rukoillen pyytää ettei Jumala ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeään. Ihminen voi oikeasti kokea olevansa siinä vaarassa kun on oikein kuiva ja kaipaa virvoitusta Jumalalta. Psalmi 51 on syvällinen ja ytimeen keskittyvä. Siinä rukoillaan että saisi tulla pestyksi lunta valkeammaksi että murtunut mieli elpyisi ja pyydetään että Jumala loisi puhtaan sydämen uudistaisi ja antaisi vahvan hengen. Sydämeen käyviä rukouksia synnin painaessa.

Psalmi johdattaa edelleen Apostolien tekoihin aivan toisessa merkityksessä. Siinä ei ole kyse synnin tekemisestä vaan Jumalan tahdon toteuttamisesta. Apt.5: 27-29: Apostolit tuotiin neuvoston eteen, ja ylipappi alkoi kuulustella heitä. Hän sanoi:” Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme.” Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat:”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”! Vanhemmassa käännöksessä taitaa olla ”ihmistä”.

Tästä johduin ajattelemaan Pietaria, jälleen kerran. (Markus 14:66-72) Me kaikki tunnemme tuon syvästi sydämeen käyvän kertomuksen siitä kuinka Pietari kieltää Jeesuksen ja me muistamme Pietarin puhkeamisen itkuun. Minuakin itkettää. Niin inhimillistä kaikki on täällä ihmisten maailmassa. Kuka meistä ei lankeaisi? Saan sanoa kuten rovasti Eskelinen kirjansa loppusanoiksi: Herra, armahda minua syntistä. Ja uskoa että hän armahtaa ja on jo armahtanut. Lopuksi mielestäni maailman kaunein synnintunnustus.

Oi Sinä kaikkein armollisin ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi silmin, niin kuin Sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut, ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja ryöväriin ristinpuulla. Anna minulle armosi, että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni, niin kuin syntinen nainen Sinua sydämestäni rakastaisin ja ryövärin kanssa saisin katsella Pyhiä Kasvojasi taivaassa iankaikkisesti.

Joh.3:16: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän 17. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Aamen

Aamupäivällä tyhjensin peseytyneet vaatteet pyykkikoriin. Avasin ulko-oven ja havahduin ropinaan. Loppukesän sade oli päässyt yllättämään. Yllättäähän sade, jos aurinko samaan aikaan paistaa.

Pyykit saivat jäädä koppaansa. Hain kameran ja aloin kuvata pisaroita kynnyksen takana kasvavan pihlajan lehdillä. Kristallia. Kuvaaminen onnistui yhtä hyvin kuin pyykkien levittäminenkin.

Sade laantui tiheäksi ilmankosteudeksi ja päätin kuitenkin levittää pyykit. Eipä niitä viitsinyt seisottaa ryppyisinä pyykkikorissakaan.

Kastuvat, jos kastuvat. Sataa, jos sataa.

Lähdin kävellen kauppareissulle. Poikkesin kirpputorille. Farkkutakki oli kiikarissa, samoin Tintit ja Asterixit. En löytänyt mitään. Yhdestä kaupasta hain loisteputken (ja heräteostoksena muistikortin, jolle tosin on tarvetta). Toisesta kaupasta kertyi enemmän ruokatarvikkeita kuin mitä reppuun mahtui. Piti ostaa muovikassi, mistä tunsin keskiraskasta syyllisyyttä.

Sitten tehtiin ruokaa, ja se nautittiin vain perheen miesten läsnä ollessa. Ryyditimme siis tarjouskokolihan aromia sarjakuvilla. Paitsi minä olin niin hurskas, että luin kristillistä nuortenlehteä. Mietin, että voisin antaa palautetta poikkeuksellisen syvällisestä numerosta.

Tämän lusmulauantain ainoa suunniteltu ohjelmanumero uhkaa mennä myttyyn. Sää ei tunnu suosivan suunnittelemaani valokuvauspiipahdusta Nautelankoskelle. Tai sitten täytyy vain mennä.

Sataa, jos sataa. Kastun, jos kastun
.

On niin tyyntä ja kosteaa, että pyykit roikkuvat raukeina ja kosteina narulla. Aurinko paistaa, mutta paksut siniset pilvet tuntuvat muka suurelta uhalta kaikelle. Ehkä uhmaan uhkaa ja pakkaan itseni matkalle.

Paistaa, jos paistaa.

Jos haluat tietää todellisesta ihmeestä, mene Seurakuntalainen.fi sivustolle. Kävin siellä eilen, menin vielä tänäänkin, mutta se jota varten sinne menin oli jo arkistoitu. Kuitenkin se löytyy sieltä. Blogin nimi on ”Mies meni meidän edeltä” kirjoitettu 11.8. Löytyy Teuvo Riikosen kirjoittamana, palkin alta jossa ensin lukee Blogipoiminnat ja sitten ”lisää blogeja”. Jos kertomuksen miehet eivät mitään muuta koko elämänsä aikana olisikaan tehneet, kertomuksen teko on enemmän kuin taivasosuus kunniamerkkien kera.

Oli siellä useampikin blogi, kovasti koskettava, mutta tämä jonka luin, oli sellainen että toivoisin sen muistavani. Minun mielestäni po.  kertomus, jos mikä, kirkastaa tuhannesti enemmän Kristusta Jeesusta, kuin mikään ”ihmeiden ajan” ihme. Minä kohtasin  kertomuksessa, sellaisen Herran ja Vapahtajan joka loisti kirkkaammin kuin mikään pitkään aikaan sitä Jeesuksen sydämen laatua ja tehtävää jonka Hän tuli tänne rikkinäisten ja synnin kahlitsemien ihmisten maailmaan toteuttamaan.

Tätä ennen meidän omalla blogitaivaallamme Juhan laittamat muutamat lauseet pysäyttivät todella ajattelemaan. Jatkan ajatusta.
– Helppo on kirjoittaa rakkaudesta, vaikea osoittaa rakkautta. Helppo laittaa kauniin empaattisia sanoja peräkkäin kuin osoittaa todellista empatiaa kenelle tahansa vastaantulijalle. Helppo on iloita ja säteillä valoa omiensa joukossa, mutta kirkkaus, valo ja säteily himmenee kun kohtaa naapurin rähisevän juopon. On hyvä olla hyvä hyvien joukossa. Muistaa rukoilla monien, nytkin kärsivien ja kuoleman uhan alla olevien kristittyjen perheiden puolesta, mutta. Pystynkö tekemään sen sydämestäni ja hiljentyen sen murheen ääressä jota on vaikea ymmärtää, kestänkö sen?  ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” voi kääntää näinkin, kohteletko lähimmäistäsi niin kuin itseäsi kohtelisit? En. En pysty siihen.

Kaiken tämän ohella ajattelin Jeesusta uudella tavalla. Näin hänet yksin pimeässä, väsyneenä, hikisenä, ympärillään pelkkää pimeyttä jossa hän uupuen riensi työmiehen asussa auttamaan avuntarvitsijoita  ihmiseen katsomatta!! Ei hänellä ollut aikaa miettiä kuka ansaitsee avun, kenellä on varaa maksaa siitä ja saako hän itse valonheitinten loiston ja ihmisten suosion. Ei. Hän kosketti ihmistä Hengen, sielun ja ruumiin puolesta. Hän kärsi ihmisen kärsimystä, ja pyysi: ”Isä, anna heille anteeksi”.

Herrani, anna anteeksi! Anna anteeksi pieni itsekäs hyväosainen elämäni.
Ja kuitenkin Herra, minä pyydän, varjele elämääni ja koko kansani elämää. Varjele maatamme, niin kuin olet tähänkin asti tehnyt. Herra siunaa koko maailmaa ja kaikkia rakkaitani. Armahda Herra meitä ja kosketa. Anna meidän koskettaa sinun sydäntäsi niin että me oppisimme koskettaisimme toisiamme. Jokaista ihmistä joka kosketusta kaipaa, niin sydämen kuin mielen tasollakin. Rohkaise tarttumaan käteen, silittämään poskea ja, katsomaan silmiin rakastaen. Herra suo minun kierrättää vajavuuteni sinun kauttasi, niin että minä muistaisin kuka Sinä Olet, ja mitä Sinä Olet tehnyt ja teet. –  Herra minä näin sinut niin yksin ja väsyneenä, yksin työssä. Mutta tiedän että sinä vain tahdoit minun sinut sellaisena näkevän. Niin kuin olisit sanonut: ”Minun on mentävä uudelleen ristiin naulittavaksi”. Herra, toivottavasti et minun takiani! Auta ymmärtämään se minkä Paavalikin ymmärsi ettemme ole lain vaan armon alla.

Sinun ristisi, kuolemasi ja ylösnousemisesi armon alla. Meissä virtaa Elämä. Sittenkin Sinun elämäsi. Tahdon kiittää sinua tästä maasta ja kansasta jota olet niin monesti siunannut ja varjellut uudeksi tekevällä ja herättävällä Hengelläsi. Herra pyydän ja rukoilen että varjelisit omiasi kaikkialla maailmassa.

Kosketa minua Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elämälle suunta ja tarkoitus.
Kosketa Jumalan Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani.
Valaise, Jumalan Henki, silmäni aukaise, että voisin olla ystävä toisille.
Kosketa minua, Henki! Herätä kiittämään, Sinun lähelläsi armosta elämään!

Asiat eivät synny ilman juurta, alkulähdettä. Miksi niin usein kuitenkin ihminen on taipuvainen näkemään pinnallisemman todellisuuden, vallitsevan tilanteen siten kuin se helpommim uskottavana esiintyy? Syyt ja seuraukset jäävät vähemmälle huomiolle.

”Joka menee naimisiin ajan hengen kanssa, jää usein leskeksi” Suunnilleen näin luki kerran teepussin narun toisessa päässä. Hyvin taipuvainen olen allekirjoittamaan tuon ajatuksen. Tunnetilat, mieltymykset, totutut turvalliset kaavat ohjaavat mille johtopäätöksille oman vakaumuksensa asettaa.

Monesti ihminen on itseltään kätköksissä. Motiiveja, ajattelun ja mielipiteiden syntymekanismien kulkureittejä on monimutkaista jäljittää. Joidenkin ajatuskulkujen reitit voivat ajoittain kulkea niin vahvojen tunnemekanismien kätkeminä tai siivittäminä, ettei niihin pääse maltillisella ajattelulla käsiksi.

Mihin sitä malttia sitten tarvittaisiin? Muunmuassa siihen ettei olisi helpolla vietävissä yleisen mielipiteen mukaan etenkin silloin kun se sotii ihmisyyttä vastaan.

Ihmiset liittyvät toisiinsa ehkä eniten tunne- ja hyötysyistä. Ollaan ystäviä niiden kanssa, jotka lisäävät hyvää mieltä ja oloa. Ja valitaan niitä, joiden kanssa vastapalvelusten vaihtotalous toimii hyvin. Elämä helpottuu ja on turvallisempaa. Ehkä tämä kuvio toimii myös mielipiteiden ja näkemysten valikoitumisen moottorina. Monet käsitykset syntyvät intuitiivisesti ilman motivaation tiedostamista ja ajatuksenkulun jäljittelyä. Syystäkin. Arkielämä ja päätösten teko olisi hankalaa, jos jokainen motiivi pitäisi tietoisesti seuloa ennen ratkaisua. Mutta mitä isommista asioista on kyse, sitä tärkeämpää olisi olla jollain lailla kärryillä, mihin omaa ajatusmaailmaansa ja mielipiteidensä pohjaverkkoa nojaa. Ettei olisi yleisen mielipiteen vietävissä silloin kun se ei ole turvallista, kestävää ja oikeudenmukaista.

Ääretön on jokaisen kidutettavan jokahetkinen tuska.

Mittaamaton on jokaisen läheisensä menettäneen suru.

Järjetön on päänsä nostanut pahuus.

Minun ymmärrykseni ei riitä.

Mitä muuta voi tehdä kuin rukoilla? 

Inspiroiduin edellisen tekstin muutamista kommenteista. Etten vastaisi niihin liian pitkästi ajattelin voivani kirjoittaa hiukan lisää tärkeäksi kokemastani aiheesta. Virpi otti esille Apostolien teot omalla kommentillaan ja siihen vastasinkin, mutta omassa blogissani mainitsin myös Johanneksen evankeliumin, jota suosittelen ahkerasti lukemaan. Otsikon aiheeseen liittyen laitan tähän muutaman raamatunlauseen ja sitten vähän muuta tekstiä.

Joh. 16 ja 17. molemmat mutta lainaan tähän luvusta 17 jakeet 20-23 ikään kuin vastauksena Virpin kommenttiin. Jeesus rukoilee tässä  ylimmäispapillista rukoustaan, näin sanoen: ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi Sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja Sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut, ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Erittäin tärkeä jatko samalle asialle on Matteus 11:25-30 hyvin tunnettu, mutta tänä päivänä jotenkin toisarvoiseksi annettu ymmärtää. Otsikkona on uudemman käännöksen mukaan Jumalan salaisuuden tunteminen!!! ”Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: Minä ylistän Sinua Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin Sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä, eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne  ja Katsokaa minua: Minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani kevyt.”

Kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta taivasten valtakuntaan vain itseään varten. Vaikka olemme saaneet nähdä ja kuulla aikojen saatossa ns. valemessiaiden sitä omineen. Kirkonkin aika, jota olemme eläneet, ei ole ihmisvoimin rakennettu. Sen on alun alkaen rakentanut Jumalan Pyhä Henki.(Apt) Ja kuten tuossa yllä Jeesus itse sanoo, Taivasten Valtakunta on tietynlaisia ihmisiä varten, ei hengellisesti itseään korottavien. Lapsenmieliset, eivät omasta mielestään viisaat, ovat otollisimmat, kuten työn ja kuormien uuvuttamat. Olemme nyt juuri siinä tilanteessa jossa ihmisviisaus repii Jumalan Sanan ilmoitusta kappaleiksi. Se on se synti joka oli alussa ja joka nostaa ihmisessä päätään yli Jumalan viisauden ja Pyhyyden. Siihen ansaan älä rakas Jumalan lapsi kompastu.

Jumalan Valtakunta On vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä ja vapaata pääsyä Vapahtajan luo taakoitetulle syntiselle Jeesuksen lempeässä hoivassa. Se on ennen kaikkea sitä, mutta myös työtä sen hyväksi että sanoma tästä levosta ja vapaudesta leviää niiden kautta jotka Jumalaa rakastavat. Valtakunta tarvitsee jokaista Herran omaa. Palvelu työssä, Jumalan Valtakunnan hyväksi, tuo juuri sen ilon jota mekin saamme omassa tehtävässämme kokea. Eikä ole eritelty tärkeitä ja vähemmän tärkeitä tehtäviä vaan riittää että palvelemme Jumalan antamilla armolahjoilla joissa ei tarvitse ponnistella yli voimiensa, koska oma yrittäminen ei mitään lisää armon lahjaan. Kristus itse valmistaa Valtakunnan, ”Hän kutsuu nöyryyteen ja antaa seuraajilleen levon ja juuri hänelle sopivan ikeen” lainaten Eskelisen sanomaa.

Lopuksi pari tärkeää asiaa vielä itse itsensä suosittelusta. Snl. 27:2 sanoo ”Kehukoon sinua toisen, ei oma suusi” Ja sama ajatus löytyy Jeremiasta 9:23. 2Kor. 10:17-18 sanotaan sama kuin Jeremiassa ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.” Luotettava ei ole se, joka itse suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee”! Tämän kirjoitin siksi että se on hyvä ohje kaikenlaista sellaista yritystä kohtaan jossa Herran Henki ei ole mukana, vaikka siltä näyttäisi. Joka uskoo Jumalaan, jaksaa odottaa oikeaa aikaa Jumalan kutsuun siinä että löytää oman paikkansa palvella työtä tehden. Kokemuksesta sanon ettei itse itseään tarvitse suositella, mutta pitää tarttua uskollisesti mihin tahansa työhön seurakunnassaan ja suuri ilo on kun sinut huomataan ja sinua suositellaan ”toisen suun kautta”. Se ei sulje pois sitäkään etteikö Jumalan henkilökohtainen kutsu voi olla yhtä pätevä, mutta usein sen toteutuminen vaatii aikaa jotta kutsu tulisi koetelluksi.
Niille ystäville tiedoksi jotka eivät vielä tiedä: tämän kirjoittaja on maallikko, joka rakastaa Jeesusta ja Jumalan sanaa. Jumaluusoppineet antakoot anteeksi.

Tämän tekstin otsikko olisi voinut olla niinkin negatiiviis sävyinen kuin ristivetoa? Joten kovin selkeää tekstiä tästä ei varmaankaan tule. Kuitenkin lähden raamatunlauseesta jossa sanotaan että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”!
Meillä kaikilla lienee sellaisia asioita omassa uskonelämässämme jotka ovat henkilökohtaisesti kullekin erittäin rakkaita ja syvästi koettuja. Meihin/minuun sattuu jos joku niihin suhtautuu kovin armottomasti arvostellen. Siitäkin huolimatta että pitkän kokemuksen ja vaelluksen kautta ymmärtää sen toisenkin ihmisen kannan. Koska, itsekin on elänyt samat vaiheet aikoinaan, ja ollut asioista yhtä varmasti samaa mieltä. Kunnes Jumalan koulussa vuosikymmenten mittaan on saanut oppia että koko tämän elämänaika menee opettelussa. Sen huomaaminen ja ymmärtäminen tekee ihmisestä aika hiljaisen ja sävyisän. Jotkut ovat sitä nopeammin, jotkut hitaammin. Samanlaista ei ole yhtäkään.

Olen lukemassa nyt Pekka Eskelisen kirjaa ”Minä olen teidän kanssanne” alaotsikkona ”Ahaa- elämyksiä Matteuksen evankeliumin äärellä”. Kirjassa on niin paljon hyvää asiaa että en ota siitä kuin yhden kohdan tähän tuekseni, kaikki muu on omaa pohdintaani. Eskelinen kirjoittaa lyhyen kappaleen siitä kuinka erilaisia apostolit olivat taustoiltaan, hän sanoo:” olivat varsin monen kirjava joukko”,  ja luettelee:” Siihen mahtui jopa publikaani ja kiivailija (selootti). Edellinen oli Rooman vallan kätyri, jälkimmäinen kiihkokansallisen liikkeen edustaja, liikkeen, joka saattoi syyllistyä terrori-iskuihin roomalaisia miehittäjiä ja näiden hännystelijöitä vastaan, ja joka myöhemmin toimi juutalaiskapinan nostattajana.” Tärkeää tästä erilaisuudesta kirjoittamisessa oli että eri taustoista lähteneet rajutkin vastakohtaisuudet sulautuivat yhteen Jeesuksen seurassa. Ja kuten tiedämme olihan siellä kavaltaja Juudaskin.

Mekin kaikki olemme, emme ainoastaan eri ikäisiä vaan myös taustoiltamme aivan erilaisia. Ja niin on joskus hyväkin, silloin Jumala voi käyttää meitä paremmin lähestymään monenlaisia ihmisryhmiä. Kun olemme keskenämme, saman perheen jäseninä uskoessamme samaan Isään Jumalaan, Poikaan Jeesukseen ja Pyhään Henkeen, meidän tulisi pyrkiä esiintymään yhdessä sopuisasti. Varsinkin maailman edessä, eikä sen tarvitse olla teeskentelyä. Minä sanoisin sitä kasvuksi. Tilannetta ei edelleenkään helpota se että meillä on erilaiset taustat myös hengellisten kotiemme suhteen. Menneinä aikoina on ollut kovin jyrkät rajat esim. kirkollisten ja vapaitten suuntien kesken, ei tarvitse mennä kuin -70 luvulle. Onneksi nyt on tämä yhteiskristillisyys, ainakin teoriassa, työn alla. Tosiasia joka tapauksessa on että me kristityt tulemme entistä enemmän tarvitsemaan toinen toistamme. Meillä on ollut helppoa täällä kotimaassa, mutta välttämättä niin ei tule aina olemaan. Alkusoittoa siitäkin jo on. En lakkaa korostamasta Raamatun luvun tärkeyttä, siellä on kaikki mitä me tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen.

Itse olen sekä pataluterilainen syntymäni perustalta, se lienee käynyt ainakin niille selväksi jotka ovat tällä ”taivaalla” pidempään jo olleet. Sain sitten elämäni ahdingossa kokea uudestisyntymisen/heräämisen armon. Se teki minusta sen mikä nyt olen, Jeesuksen seuraajan. Tuo ”uudestisyntyminen” sanana ja käsitteenä on jakanut ja jakaa kristikuntaa oppiensa puolesta, niin kuin armolahjatkin. Ja kuitenkin nämä molemmat ovat täysin luettavissa Raamatusta. Uudestisyntymisen selittää itse Jeesus Joh. 3:1-15. Armolahjat 1.Kor.14 mutta hyvä on aloittaa jo 13 luvusta. Liisi Jokiranta on selittänyt Hengellisten kokemusten syntyvän vain Jumalan sanan vaikutuksesta, koska vain Pyhä Henki tekee sanan eläväksi! Tämän todistan oman kokemukseni perusteella. Kokemukset kuitenkaan ilman Raamatun sanaa ovat ns. sielullisia. Ihminen on kokonaisuus, ruumis, sielu ja Henki. Kaikki meissä vaikuttaa, mutta jos meillä ei ole Pyhää Henkeä ja sanan tuntemusta, mitä tahansa voidaan pitää jumalasta lähtöisin, mutta siis ei Jumalasta ilman noita mainittuja.

Jos kuka tahansa meistä haluaa tutkia totuutta itsestään, voi mennä lukemaan Hengen hedelmistä ja koetella itseään (Gal.5) Niitähän ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen, ainakin. Tosin ne hedelmät eivät löydy eikä kasva katselemalla itseämme ja toinen toistamme, vaan ne toteutuvat katselemalla ristin uhria, joka on annettu puolestamme. Siinä kärsivää ja puolestani kuolevaa Vapahtajaa katsoen tulen pieneksi ja haluttomaksi katsella sisarta tai veljeä arvostellen. Arvostelun henki häviää. Niin kallis kuin armo on ja syvä ymmärrettäväksi, sitä ei ole ilman Golgatan ristiä jossa saamme syntimme anteeksi ja joka vapauttaa meidät synnin tuomiosta ja omantunnon syytöksistä, kuten myös vapauttaa sisareni tai veljeni, erilaisuudessaankin, kaikesta arvostelusta. Jos arvostelun sijaa oikeasti on ja hänen pelastuksensa on vaarassa mennä synnin tai harhaoppisuuden tähden turhaksi niin Raamattu kyllä kehottaa varoittamaan, mutta siinä tarvitaan suurta viisautta, lempeyttä ja armoa. Ja lopulta vain Jumala näkee ihmisen sydämeen ja totuuden meistä.

Lopuksi, mitä armolahjoihin ym. kiistan alaiseen käyttäytymiseen tai ilmenemisiin tulee niin olemme yksilöitä, se pitää muistaa. Ja näissäkin, kuten kaikessa muussakin ilman Jumalan armoa ei ole mitään todellista Hengen elämää. Hengen elämä lähtee siitä että Jumala näyttää meille todeksi synnin ja sen voittajan! Kun Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan. Ja kun Hän on puolellamme me saamme voiman ja oikeuden Jumalan lapseuteen johon on kätketty kaikki hyvä ja oikea, kaikki totuus ja käsittämätön rakkaus ja laupeus, kaikki anteeksianto.

Johanneksen evankeliumi on ihana, siinä on niin paljon Jeesuksen puhetta ja ihana jäähyväisrukous. Eikö se murra meitä hyväksymään toinen toisemme, antamaan anteeksi sekä itsellemme että toinen toisillemme kaiken sen mitä emme itsessämme ole kasvaneet ja toisissamme sen, mikä heilläkin vielä kasvussa puuttuu, rakkaan Jeesuksemme tähden. Kärsitään toinen toistamme ja rakennetaan Jumalan seurakuntaa kukin uskollisesti omalla paikallamme.

”Lähemmä Jeesus, lähemmä vaan, kaipaan mä ääntäsi kuuntelemaan. Sulje oi Jeesus armohosi, siellä on turvaisa satamani, siellä on turvaisa satamani”

Mitä ihmettä tarkoittaa ”hengellisesti köyhät”? Hengellisesti köyhät aloittavat Vuorisaarnan autuaaksi julistamisen. Minulla on ollut vain tuumailuja, mitä tämmöinen köyhyys tarkoittaa.

Hengen uudistuksen kesäjuhlilla Ilkka Puhakka opetti Jesajasta ja selitti sanoja. Köyhät kummittelevat Jesajankin teksteistä. Köyhä ei ollut pelkästään rahaton tai jotenkin varaton. Puhakan selityksen mukaan köyhä oli täysin kelpaamaton.

Sovelsin siis oppimaani:
”Autuaita ovat hengellisesti kelpaamattomat, sillä heidän on Taivasten valtakunta.”

Jeesuksen julistus oli radikaali. Köyhä oli kelpaamaton, koska hän ei pitänyt sapattia eikä maksanut kymmenyksiä. Nämä olivat köyhyyden määritelmiä: kymmenykset ja sapatti. Puhakka toi esiin vielä jonkin kolmannenkin seikan, jota en saanut muistiin.

Koska Jeesus julisti, että Taivasten valtakunta on hengellisesti kelpaamattomien, minullakin on toivoa.