Blogitaivas

Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe; sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa. Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. Elävät, elävät sinua kiittävät, niin kuin minä tänä päivänä. Isä ilmoittaa lapsillensa sinun totuutesi. Jesaja 38: 17-19

Avasin Raamattuni kuninkaiden kirjasta, kahdeksannesta luvusta. En ole oppinut enkä todellakaan pidä itseäni minään sanan selittäjänä, mutta minä rakastan Jumalan Sanaa ja sen lukeminen elähdyttää ja ilahduttaa sydäntäni. Tässä mainitussa 8 luvussa Elisa auttaa suunemilaista naista. Kokonaisuutta tähän tekstiin en hae, vain tämän minkä koin ikuiseksi sanomaksi kaikkina aikoina. Se on sama kuin tuossa Jesajan kirjan kohdassa jonka tähän myös laitoin..

Jostain syystä Elisa halusi pelastaa tämän suunemilaisen naisen jonka pojan hän oli aiemmin herättänyt henkiin. Elisa sanoi naiselle ”Nouse sinä ja perheesi, ja mene muualle asumaan, missä vain voit asua, sillä Herra on kutsunut tähän maahan nälänhädän, ja se myös tulee seitsemäksi vuodeksi. Nainen teki niin kuin käskettiin, lähti ja asui muukalaisena filistealaisten maassa sen seitsemän vuotta. Sen jälkeen hän palasi, meni kuninkaan luo ja vetosi tähän saadakseen taaksensa jättäneet talonsa ja peltonsa takaisin. Kuningas oli juuri silloin puhumassa Jumalan miehen palvelijan kanssa ja oli pyytänyt että tämä kertoisi kaiken Elisan suurista teoista. Kun nainen alkoi valittaen pyytämään taloaan ja peltoaan takaisin, Geehasi, Jumalan miehen Elisan palvelija sanoi kuninkaalle:” Herrani, kuningas, tämä on se nainen, ja tuo hänen poikansa, jonka Elisa herätti henkiin”. Kuningas tiedusteli asiaa ja nainen kertoi hänelle kaiken. Silloin kuningas lähetti hoviherransa naisen mukaan ja sanoi:” Järjestä hänelle takaisin kaikki, mikä hänelle kuuluu, ja korvaa kaikki pellon sadot siitä päivästä alkaen, jona hän lähti maasta, tähän päivään asti.”

”Järjestä hänelle takaisin kaikki, mikä hänelle kuuluu, ja korvaa kaikki pellon sadot siitä päivästä alkaen, jona hän lähti maasta, tähän päivään asti.” Raamattu todistaa että Herra on hyvä ja ettei Jumala jää kenellekään mitään velkaa. Jumala on suuri armossaan ja uskollinen, hän pitää minkä lupaa. Ihmisten elämässä tulee monenlaisia vaiheita ja meissä asuu syntiinlankeemuksen seurauksena taipumus uskottomuuteen ja usein käännymme katselemaan maailmaa ja sen tarjoamia helyjä ja maallista kunniaa, joita luulemme tarvitsevamme ja jonka luulemme tuovan jotain arvon lisää siihen mitä muuten koemme olevamme. Se on meidän luonnossamme.

Raamatun kertomukset eri muodoissaan toistavat samaa sanomaa. Sanomaa siitä että Jumalan rakkaus on ikuista, hän korvaa meille katovuodet jotka kalvajasirkka ja tuhosirkka ovat syöneet. Me saamme palata, saamme kääntää katseemme siihen käsittämättömään kirkkauteen joka Kristuksen Jeesuksen olemuksesta lähtee. Saamme palata, kukin sellaisena kuin olemme, kun palaamme sydämemme palosta ja tahdosta, kaipuusta saada olla Isän Jumalan läheisyydessä ja sillä etäisyydellä että kuulemme itsessämme hänen sydämensä sykkeen. Mikä on se etäisyys? Millä etäisyydellä kuulemme toisen ihmisen,  sydämen sykkeen? Silläkö että painamme päämme hänen sydäntänsä vasten. Että painamme päämme pienen kärsivän lapsen sydäntä vasten, kaikkien yksinäisten ja avuntarpeessa olevien sydäntä vasten ja olemme hiljaa. Kuuntelemme mitä sydän sykkii, mitä Jumala puhuu ihmisten sydänten sykkeessä. Tämä syke ja puhe on kuultavissa Kristuksen kautta. En tiedä mitään kalliimpaa, en arvokkaampaa, en suloisempaa, en korvaamattomampaa!

Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta siitä mitä Hän on minulle antanut, kaikki mitä minulla on, on Jumalan lahjaa mikään ei ole lähtöisin minusta. Sen tähden tarvitsen Herraani joka hetki joka ainoana elämäni päivänä. Kiitän suurta auttajaani siitä että olen saanut syntyä tähän maahan, tähän kansaan ja että Hän on antanut rukoilevat esivanhemmat ja on pelastanut minut kuolemasta elämään ja että minä voin vapaasti viettää Jeesuksen syntymän muistojuhlaa. Sydämeni täyttää Ilo ja suru samanaikaisesti. Ilo ylös nousseesta Elävästä Jumalasta, joka rakastaa luotujaan niin paljon että tuli kuolemaan tähtemme, antaakseen meille iankaikkisen elämän täydellisessä, uudeksi luomassaan maailmassa johon Hän tulee omiaan kerran noutamaan, ei ”kauan näitten päivien jälkeen”.Ei Hän viivytä lupauksensa täyttymistä, mutta Hän on armosta rikas antaessaan monien vielä tulla tuntemaan Hänet ja voiman tulla  pysymään hänessä.

Suuri rakkaus synnyttää vastarakkautta, se ei voi olla synnyttämättä. Tätä on Jumalan maailma, tätä Hänen tahtonsa ja näissä Hänen lupauksensa. Haluatko Sinä yltäkylläisen iankaikkisen elämän? Jos haluat, kyllä Hän sen tekee, Hän antaa Elämän lahjaksi ja pitää kaikki lupauksensa voimassa. Käänny hänen puoleensa ja pyydä takaisin oikeutesi siihen taloosi ja peltoosi, jotka sinulla aikojen alussa oli ennen kuin syntiinlankeemus sen sinulta riisti.

” On rakkaus Herran niin mittaamaton, sille rantoja löydy ei. kuin virta tuo verensä ihmeinen on, minun syntini kaikki se vei. – Käy ystävä aaltoihin puhdistaviin, armovirtahan Jeesuksen. Se nostavi maasta pois taivaallisiin, syntikuormasi kirvoittaen.
Vie maailman äärihin asti viesti Golgatan rakkauden. Se kerro niin armahtavasti, että kaikki voi uskoa sen”.

Ei ole joulua ilman pääsiäistä, eikä kumpaakaan ilman Kristusta Jeesusta. Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua ja antakoon sinulle Elävän leivän nälän ja Elävän veden janon, niin ettet koskaan enää olisi nälissäsi etkä janoissasi. Sinun Herrasi Jeesus on se Leipä ja Vesi.

Allaolevan laitoin ylös joskus keväällä. Haluan sen myötä toivottaa rohkeutta ja kestävyyttä jokaiselle, joka kokee tien kohti Jeesuksen tuntemista ryteikköisenä. Jotkut kielikuvat saattavat olla outoja, mutta toivon että tekstistä välittyy Jumalan ihmeellistä luonnetta, jolle ominaista on kylvää pieniä alkuja uudestaan ja uudestaan. Elämä Jeesuksen kanssa on lopulta yksinkertaista, mutta joillakin tutustumisvaiheeseen liittyy vanhojen kipujen kohtaamista ja hankaluuksia. Toivon ettei kukaan luovuttaisi tässä vaiheessa. Elämä Jumalan yhteydessä on onnellista kaikkien olosuhteiden keskellä.

Niin paljon armoa tarvitaan, että voisi nähdä itsensä niinkuin Sinä näet. On vain yksi joka näkee oikein. Ja kuitenkin tämä ketku, sydämen valtaistuimelle pyrkivä valehtelija yrittää kertoa ohi Sinun, kuka olen, mitä olen jäänyt paitsi, miten minut korjataan. Ikäänkuin Sinä et olisi jo ollut  kun maan perustukset laskettiin. Olit tässä jo kun minun perustukseni laskettiin. Olit tässä jo kun ensimmäinen väärä kivi kaivettiin herkkään maaperään pohjustamaan linnaketta, jonka ei olisi koskaan pitänyt alkaa rakentua. Ei olisi pitänyt. Siellä pesivät tuholaiset jotka vääntävät sielun kaipaamaan pettävien lähteiden luo, huutamaan korville jotka eivät kuule. Tuholaiset joiden valheen voima on suuri. Mutta valta niin olematon Sinun lähelläsi. Ne juoksevat väliin joka kerta, kun yritän nähdä Sinut sellaisena kuin olet. Sellaisena kuin haluat näyttäytyä minulle, Pelastajana, Puolustajana, Kuninkaana, Laupiaana Samarialaisena, jolla on sydäntä pysähtyä. Kun kaipaisin Sinua lohduttajana, ne jahtaavat vääristyneillä naamioilla, valhekuvilla jotka vain satuttavat.

Kuitenkin Sinä olet ikuisesti rakkaus, armo ja voima. Suuren Pyhän Hengen voima kulkee kuin pehmä öljy sinne mihin kukaan ihminen ei voi koskea, kuin lempeä tuuli sinne missä kaikki muu kaataa hentoja versoja. Ihmeellinen Pyhä Henki. Autat ojentamaan heikon käteni pyytämään apua, osoittamaan lohtua ystävälle, puhumaan toivon sanoja erämaahan, kääntämään katseeni uuteen polkuun, jonka Sinä jo tunnet jokaista kortta myöten. Se on polku joka tihkuu kunnioitusta, jonka varrella ylväinkin puu kumartuu kunnioittamaan Kuningasta, jolle hennoinkin taimi on kallisarvoinen. Sinä pysähdyt kun minäkin pysähdyn, kannat kun en jaksa, nappaat kiinni kun juoksen väärään suuntaan, korjaat verson, jonka minä hölmöyksissäni juoksin nurin. Sinun kanssasi tämä polku on niin kaunis, säteilee ikuista voimaa. Minun tarvitsee vain suostua kuulumaan Sinulle. Kun alan todella ymmärtää että tulit minuakin varten, ei ole enää vierasta aina uudestaan ja uudestaan kiittää, rakastaa ja ylistää, pyytää Sinun kunniaasi ilmestymään. 

Kukaan ei ole niinkuin Sinä, vain Sinun rakkautesi puhuu näin suurta toivoa. Vain Sinun rakkautesi voi koota Jumalan lasten yhteyden palvelemaan sitä mihin meidät on luotu, polvistumaan sen ääreen, jonka puolesta Sinä annoit henkesi, ja sanomaan taas kerran: Sinun tahtosi on hyvä. Tämä polku on hyvä. Sinun tahtosi on hyvä. Sinä puhut kestävämmin kuin mikään menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden valhe. Sinun äänesi ympäröiköön minut tässä, nyt ja iankaikkisesti. Piirrä minulle taivaanrantaan pilvi, jossa on Sinun kuvasi. Ja opeta ymmärtämään se sydämellä, jonka Sinä muovaat. 

Edellisen blogini nimi oli ”Joskus”. Tälle piti tulla nimeksi ”Väkevä ja Voimallinen”. Kävi kuitenkin näin että ajatukseni sinkoilevat sinne, tänne, ja sanoja on liikaa.
Aamuyöstä ajattelin kaikkea sitä mitä tähän, kohta menneeseen vuoteen on mahtunut, ja sitäkin minkä Tapio viimeisimmässään mainitsee, eli tätä yhteistä taivalta täällä blogitaivaallamme. Aika vähäiset ovat olleet varmaankin voimamme, mutta hyvän arvosanan saanemme kaikesta ahkeroinnistamme, tai ainakin ne jotka ovat ahkeroineet 😉 !
Selasin omatkin kirjoitukseni läpi kyllä, kun muistelin myöskin kirjoittaneeni otsikolla ”Minä Uskon” ja niin oli. Koskaan ei voi tarpeeksi todistaa uskostaan, ei Herrastaan ja Vapahtajastaan eikä siitä elävästä Sanasta joka meillä Jumalan ilmoituksena Raamatussa on.

Valma, joka kirjoitti täällä ennen, kirjoitti ajankohtaisesta aiheesta tuolla toisaalla ja sai paljon kommentteja puolesta ja vastaan.
Mikä oli aiheenaan? Pari Tv haastattelua eräänä lauantaiaamuna. Kerettiläiseksi papiksi itseään nimittäneen, sekä arkkipiispan. En koskaan katso kyseistä aamuohjelmaa, mutta nyt katsoin. En viitsi sanoa mitä pappi sanoi, se oli minusta Jumalan pilkkaa. Arkkipiispa sen sijaan ilmoitti ettei hän usko Raamattuun vaan Jumalaan. Koska kommentoin jo siellä en paljoa tässä enää, mutta laitoin sinne vastineeksi Room. 10:13-17. –  Saatesanoikseni:” Mikä muu kirja kertoo totuuden Kristuksesta kuin Raamattu? … Kuinka kukaan voi ajatella olevansa viisaampi kuin Jumala. Jos Raamattu ei ole kannesta kanteen Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle, niin eikö silloin ihminen tee itsestään viisaamman kuin Jumala? Minulla ei ole siihen varaa. Alusta loppuun Hän On, Minä Olen!  –
Raamatun lukijoita, evankeliumin rohkeita ja tinkimättömiä julistajia ja opettajia jotka Raamattunsa tuntevat, tarvitaan. Minusta Raamattu on todellakin maailman tärkein kirja, mutta saahan siitä tämän maailman viisaat olla vapaasti toista mieltä. Itse en ilman Raamattua tietäisi missä on Tie, Totuus, Elämä, ja Valkeus! Näin siis siellä.

Väkevä ja Voimallinen! Kuka on tämä Kunnia Kuningas? Sen ilmoittaa mm. Psalmi 24. Herra on kunnian kuningas!
Ja mikä ihmeellisintä me saamme Hänessä tulla olemaan, ja olla, Hänen temppelinsä. 1 kor.3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä!

Kun tätä ajattelin, välittömästi tuli mieleeni ajankohtainen Luukkaan evankeliumi joka kertoo Jeesuksen syntymästä. Ja sieltä kaikki se kuinka Jumala vahvistaa sanansa useaan kertaan. Hän ilmoittaa Marialle hämmästyttävän uutisen Jeesuksen syntymästä ja asemesta 1:32 -33 ”Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen. Hän hallitsee kuninkaana Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen valtakunnallaan ole loppua.” Kun Maria sitten menee Elisabetin luo ja kuulee sanat jotka tämä sanoo, Maria puhkeaa ylistämään ja kiittämään Herraa. Sen jälkeen enkelit ilmestyvät paimenille ja paimenet todistavat messiaasta jonka jälkeen vanha Simeon ottaa lapsen syliinsä ja ylistää Jumalaa jne. Emme tietäisi kaikesta tästä mitään ilman Raamatun vahvaa kerrontaa ja todistusta että Jeesus kristus syntyi maailmaan valkeudeksi ja Vapahtajaksi ihmiskunnalle..

Minusta tuo Marian kiitosvirsi on yksi ihanimmista mitä tiedän. Se sopii lukea muissakin yhteyksissä.! ”Minun sieluni ylistää Herraa ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, pelastajastani…”
Minunkin sieluni ylistää ja kiittää, sillä Voimallinen on tehnyt minullekin suuria! Mikä voisikaan olla suurempaa kuin saada olla Jumalan lapsi ja perillinen. Saada vaeltaa Jeesuksen jalanjäljissä ja Hänen ohjauksessaan. Saada tuntea Hänet henkilökohtaisesti ja olla Pyhän Hengen opetettavana ja hoidettavana. Mikä ihmeellinen ja autuas osa, mahtava ja väkevä. Saa ilosta itkemään ja sielun voimaantumaan, saa tuntemaan Elävänsä ja väkevöityvänsä siksi että Herra on Kuningas!

Jesaja 9: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus. Sinä teet kansan suureksi, annat sille suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän hartioitaan lyövän kepin ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niin kuin Midianin päivänä. Kaikki taistelun melskeessä kulutetut sotasaappaat ja veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruuaksi. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas!

Hän Jeesus, rakas, rakas Jeesus, ei Hän jäänyt kapaloihin, ei ristin puulle, vaan Hän nousi kuolleista ja Elää, elää, elää! Ja tästä elämästä minäkin, ja me kaikki jotka Häntä tunnustamme, saamme elää! Elää ikuista elämää jo täällä, Hallelujaa!

Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on Hänen Pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on tehnyt. Hän joka antaa kaikki syntini anteeksi ja parantaa kaikki sairauteni, joka lunastaa henkeni tuonelasta ja kruunaa minut armolla ja laupeudella! – Kiitä minun sieluni Herraa! (Psalmista 103)

Kiitos myös teille, kaikille rakkaille sisarille ja veljille, jotka olette täällä Sanaa ja elämäänne jakaneet! Tämä vuosi on ollut elämässäni raskas, mutta teidän avullanne olen jaksanut! Herra on hyvä ja te olette siunatut. Kuinka Jumala teitä kaikkia rakastaakaan.
Kiitos myös tästä mahdollisuudesta saada itsekin täällä kirjoitella! Kiitos Jumalalle että Hän on ilmoittanut itsensä ja meitä rakkaudellaan armoonsa kutsunut jotta saamme tukea toinen toistamme ja olla yhteisellä Tiellä kohti iankaikkista kotia!
Hyvää ja siunattua joulua kaikille henkilöön katsomatta. Herra kanssanne.

Aihe on rassanut minua pitkää ja nyt kun kaikenkarvaiset saarnamiehet kulkevat pitkin Suomenmaata, kellä viiniopas ja kellä Taivaan  ainoat avaimet, tuntuu, että kirkon seinien natina ja nitinä vain pahenee. Kun luin reaktioita Metrolehden herättäjä-juhla uutiseen jäin miettimään mitä rippipappini, vakaa körttipappi opetti meille seurakuntanuorille uskosta ja uskossa elämisestä. Edelleen hän on se, jonka viitoittamalla tiellä olen tänäkin päivänä.

Minulla ei ole Paavo Ruotsalaisesta pahaa sanaa sanottavana ei myöskään Herännäisyydestä. Löyhkä-Paavon elämän alkutaival oli melkoista taistelua. Ainoan pojan kuolema oman kylän miesten käsissä repi miestä ja omat muistot ankarasta isästä  löi jälkensä Paavon Jumala suhteseen. Pietismin ja hengellisen murroksen ajat olivat alkaneet ja isien usko alkoi muuttua henkilökohtaiseksi uskoksi kun valistus löi läpi kansan ja perinteiset yhteiskunnan rakenteet alkoivat järkkyä. Maailmanlopun odotusta oli ilmassa. Paavosta kasvoi jotain muuta mitä isä olisi tahtonut. Paavosta tuli etsijä, joka pienestä pitäen tarttui sedältä saatuun Raamattuun. Raamattu oli kuitenkin nuorelle miehen alulle tuomion kirja eikä se päästänyt miestä irti, vaikka hän yritti olla parempi ja tehdä parannusta lähes hulluden rajoille saakka. Tuskin Telpäsniityn Lustigin seurat parannussaarnoineen helpottivat Paavon sielun tuskaa.

Kun sitten seppä Högmannin  opetus avasi Paavon silmät näkemään armon, muuttui miehen matkanteko kertaheitolla. Paavo tajusi mitä usko on. Hän ymmärsi,  että Jeesuksen sisäinen tuntemus oli  tajua siitä mitä on armo. Samalla suhteesta Jeesukseen tuli henkilökohtainen, joka ei kaivannut hurmahenkisiä, uskoa vahvistavia kokemuksia, joista hän oli saanut vain hetkellisen rauhan synnintunnon murtamaan sydämeensä. Ristin teologiasta tuli lohdutus kärsiville ihmisille.

Kun katselen ja kuuntelen herännäisyyden piiriin ilmestyneiden ns.herännäishenkisten kritiikkiä ja piikittelyä uskovaisuudesta ja ns. ratkaisukeskeisestä uskosta, en voi kuin ihmetellä miten nämä samat ihmiset pitävät esikuvanaan Paavo Ruotsalaista, joka teki uskon suhteen kovia ratkaisuja ja juurtui Jumalan sanaan ja uskoon, eikä suostunut päästämään irti. Hiihtomatka kaukaa Savosta Keski-Suomeen on ollut taistelu jonka voitti lopulta Jeesus.

Minä tiedän että 2016 Vantaan Myyrmäen valtaa todellakin uskovaiset, Jumalaan uskovat körtit eikä herännäishenkiset hipsterit. He ikävöivät armoa eivätkä uskoa sillä ne Heränneet ihmiset jotka tunnen juurtuvat Jumalan sanaan, armoon ja uskoon koska heillä ei muutakaan ole esittää Jumalan edessä. Armon he tulevat saamaan.

Körttiläisyys ei avaudu minulle kevyenä virsiä ja viiniä iltana vaan tietoisuutena siitä että ihminen tarvitsee elävän Jumalan sanaa ja elävän vapahtavan Jeesuksen sisäistä tuntemista joka antaa minulle armahduksensa aina kun käännyn hänen puoleensa.

En ole körtti, enkä ehkä enää edes evankeelinen ja vielä vähemmän körttihenkinen, mitä luojaparatkoon se tarkoittaakin, vaan olen Jeesuksen opetuslapsi, joka lapsellisesti uskoo ja on tullut tuntemaan Jeesuksen sisäisesti samalla tavalla kuin Paavo. Se että nautin ylistää Jumalaa ja rukoilen sairaidenpuolesta on luultavasti kaukana Telpäsniityn jälkeisten maailmanlopuntunnelmien hurmahenkisyydestä. Olen ratkaissut elämäni samalla tavalla kuin Paavo ja en päästä irti raamaatustani vaan uskon sen sanaan silloinkin kun omat tunteeni heittävät häränpyllyä

Minä kaipaan niiden Etelä-Pohjalaisten vakaiden körttipappien lyhyitä,ytimekkäitä puheita ja vanhojen naisten viisita sanoja. Kirkkomme ei kaipaa hipstereitä ja riidankylväjiä vaan ymmärtämystä, pitkämielisyyttä ja rakkautta joka sulkee sisälleen kaikki Kirkon jäsenet herätysliiketaustaan katsomatta. On vähän korni toive, toivoa kirkon sisälle yhteiskristillisyyttä jäsenten kesken, mutta olemme jo tilanteessa, että juuri sitä toivon. Monet uskovat ovat löytäneet yhteyden Luterilaisen kirkon ulkopuolella oleviin uskoviin.

Täällä maalla seurakunnissa me maallikot teemme töitä yhdessä kaikkien kanssa ja keskitymme evankeliumiin ja Jeesukseen. Aikaa ja tarvetta ei ole pohtia kunkin syntisen synnin laatua tai suuntautuneisuutta vaan energia kuluu Jeesuksen tahdon toteuttamiseen. Olisi hyvä kun tutustuisimme toistemme tapaan uskoa ja olla Jumalan kasvojen edessä ennenkuin alamme arvioimaan. Suosittelen menemään niin körttiseuroihin kuin myös karismaattisiin ylistystilaisuuksiin ja tutkimaan millä sykkeellä sielä olevat ihmiset elävät. Se vaatii ripauksen luottamusta Jumalan toimintaan, ei muuta! Kannattaa katsoa sitä mitä ihmiset saavat itselleen eikä aina sitä miltä itsestä tuntuu. Ehkä minäkin joskus opin ymmärtämään mitä on körttihenkisyys, körttiläisyys on ollut tuttua jo nuoruudesta.

On tajuttava että mikään meidän ihmisten luoma oppirakenelma ei tule kestämään Jumalan tarkastelussa. jos näin olisi mihin me Jeesusta tarvittaisiin. Jeesuksen armon varaan joudun heittäytymään tämän sepustukseni kanssa.

Hyvin sekalaisin tuntemuksin olen lukenut keskusteluja viime päivinä eri tahoilla siitä, miten meidän pitäsi kertoa ja julistaa Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesuksen seuraajat käyvät sanallista sotaa ja muodostaen jälleen puolueita ja kehuen omia esikuviaan ja vähätellen toisten sanomisia. Traagista ja surullista, sillä näin suuri valehtelija tahtoo, että toimimme, hän haluaa estää meitä näkemästä asioiden tärkeysjärjestyksen ja kylvää hajaannusta. Katseet  kääntyvät pois Kristuksesta ja eksytys käynnistyy. Eksytystä on ennenkaikkea seurakunnan hajoaminen, ei niinkään ihmisen opetus, joka yrittää vajavaisella tavalla ymmärtää, kuvata ja julistaa Jumalan voiman mahtavuutta omalla vajavaisella ymmärtämyksellään. Toki tietoista eksytystäkin on olemassa. Tässä tapauksessa  on eksytyksessä Suomen pieni siioni, joka hukkaa energiaansa riitelyyn. En todellakaan tarkoita sillä sitä, että ei saisi arvioida tai puolustaa jonkun opetusta, en todellakaan, vaan sitä että sielunvihollinen iloitsee jokaisesta agressiosta, joka syntyy Kristuksen ruumiin sisälle.

Otsikkoni viittaa tietenkin opetukseen jota David Herzog antaa kiertäessään Suomea. En ota kantaa sen syvemmin, mutta hän puhuu paljon ja pohjaa opetustaan omiin kokemuksiinsa Jumalan läsnäolosta, tulkiten samalla Raamattua niiden pohjalta. On äärimmäisen vaikea lähteä arviomaan toisen näkyjä tai kokemuksia. Raamatun valossa voimme tutkia hänen puheitansa ja todeta niistä asioita. Mutta lopultakin arvioitavaksi jää se, mitä tuo kierros Suomessa jättää jälkeensä. Pelkään pahoin, että yksi perintö tulee olemaan syvä haava uskovien keskuuteen. Haavat kyllä parantuvat, mutta jokainen tietää, että arpia tahtoo kutittaa tämän tästä.

Mitä sitten on kirkkaudesta kirkkauteen. Tuo ilmaisu tuntuu olevan yksi kompastuskivi. Oman ymmärrykseni mukaan Jeesus opetti että Jumalan valtakunta on tullut hänessä lähelle, hän lähti täältä Jumalan kirkkauteen ja lähetti Pyhän Hengen meille kirkastamaan Kristusta ja syntien sovitusta. Me olemme Kristuksen ruumis ja meidän päämme, Jeesus on Taivaallisen isän sylissä, Taivaan kirkkaudessa. Kirkkaus edustaa Raamatussa puhtautta ja Jumalan tulta.  Mooses ei suoraa katsekontaktia Jumalaan kestänyt vaan hän joutui olemaan Jumalan läsnäolossa kasvot pois käännettynä.

Me saamme pukeutua tuohon kirkkauden asuun Jeesuksen sovintoveren kautta, joka takaa jokaiselle häneen uskovaan opetuslapseuden ja täyden perintöoikeuden siihen Jeesus mitä meille voitti kuolemassaan. Jumalan valtakunta tulee jokaisessa uskovassa tämän takia maailmaa lähelle. Jumalan kirkkautta on siis jokaisessa Jeesukseen uskovassa. Siinä ei ole välimuotoja tai aste-eroja, tasoista puhumattakaan. Sen sijaan olemme uskon taipaleella jokainen eri kohdalla menossa. Ymmärryksemme ja kutsumme ovat erilaisia siksi myös armolahjat ovat erilaisia, joku puhuu myös voitelusta, mutta meille luterilaisille käsitteenä se on hieman vieras vielä.

Olemme myös kilvoittelijoina erilaisia, sillä joku kestävä maratoonari ja taas joku räjähtävä spritteri, joka hetken kamppailun jälkeen väsyy ja tarvitsee lepoa. Joku on sohvaperuna, joka tarvitsisi kipeästi lisää voimaa ja viisautta. Joku hapuilee jatkuvasti uskonsa kanssa ja etsii yhteyttä. Kaikki kuitenkin yhtä Kristuksessa, jos he hänet tunnustavat Herrakseen ja ovat hänelle antaneet elämänsä. Tämän asian tulee olla keskiössä armon kokemuksen kanssa.

Armo on kertakaikkinen asia ja on olemassa vain yksi ansio ihmisen hyväksi Jumalan kasvojen edessä ja sekin on Jeesuksen ansaitsema. Kaikki muu on kehällistä, joko Jeesusta lähelle tuovaa tai Armosta syntyvää ja Pyhän Hengen kirkastamaa. Mikään ei voi mennä Raamatun ohi tai yli, olipa Raamattu näkemys ihmisellä millainen tahansa.

Jeesus meni köyhien ja sairaiden luo parantaen ja antaen lohtua heidän elämäänsä. Kaikella tavalla hänen toimintansa oli radikaalia suhteessa sen aikaiseen yhteiskuntaan. Tämän perinnön hän jätti opetuslapsilleen, siis  myös meille ja se on aivan yhtä radikaalia nyt kuin silloin. Jeesus toimii meidän kauttamme tuoden kirkkauden muiden hyljeksimien arkeen, jossa pienikin valo ajaa pimeyden voimat pois. Pienikin hyvä on siellä monikertaista verrattuna siihen mitä se on yltäkylläisyyden keskellä eläville.

Näin toimien,   Jumala antaa siunauksen  ja sitä kautta alkaa herätys, joka syttyy ja syntyy Pyhän Hengen voimasta ja rakkaudesta. Matkasaarnaajia tulee ja menee mutta tärkeintä olisi että jokaiselta paikkakunnalta nousee omat Jeesuksen seuraajat, jotka alkavat kysellä omien armolahjojensa perään, asettaen ne seurakunnan käyttöön ja palvelukseen.

Soitellaan usein Turun Sinitaivassalilla lyömäsoitinvoittoisella kokoonpanolla. Eilen menossa mukana oli flyygeli, viulu, kolme–neljä djembeä ja rumpusetti. Viulu on tuossa orkesterissa vähiten lyömäsoitin. Välillä meno yltyy jonkin verran äänekkääksi. Miten siinä kolinassa voi kuulla viulun kauniin äänen?

Vastaus on yksinkertainen: muiden täytyy muistaa välillä soittaa hiljempaa. Niin hauras mutta vahvasti elävä ääni kantautuu kuulijoiden korviin asti.

Täytyy välillä muistaa soittaa hiljempaa!

Kun sanoja ei ole
– Tai niitä on liikaa…..

Kun joku sanoo:
olen väsynyt – sallittakoon se hänelle.
Kun joku haluaa aamulla vetää tilkkutäkin
päänsä yli
ja nukkua pahan päivän ohi –
kunpa se sallittaisiin!
kun joku haluaa
elää omaa elämäänsä toisin
kuin normittaja on suunnitellut –
kun se vain ei vahingoita muita
sallittakoon se.

Orjuuttajia on monia
elämä itse niistä pahin, lahjomattomin.
Sallittakoon ihmiselle vapaus
hengittää omaan tahtiinsa.
Yleensä ottaen: sallittakoon enemmän.
ja katso
sallijankin elämä helpompaa.

Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa Snl.25:11

Joskus sana satuttaa,
yksi ainoa. Joskus sanattomuus.
eikä parempaa lääkettä suurempaa lahjaa
kuin sana silloin kun on sen aika.
Hyvä sana lohtunasi vielä
kun sanojaa eivät enää
sanat saavuta.

Tulee päivä, jolloin sinun muurisi rakennetaan, sinä päivänä rajasi laajenevat. Miika 7: 11

Tähän
juuri tähän aurinkopälveen
haluaisin istuttaa sinut joka sanoit:
Olen niin uupunut. Peloissani. Yksin.
olen aivan lopussa.
Tässä istuisin viereesi, kuuntelisin sinua,
sinä lintuja, veden helinää
puiden lempeää puhetta.
Tässä luonto hoitaisi meitä. Elämä armahtaisi.
Rakastaisi.

”Hedelmätarhojen asujatar, ystävät kuuntelevat ääntäsi. Anna minunkin kuulla sitä”
”Riennä, rakkaani, ja ole kuin gaselli tai nuori peura tuoksuvilla vuorilla”. Laulujen laulu 8:13-14

Kuulkaa kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää. Tulkaa, ostakaa ilman rahaa, ilman hintaa viiniä ja maitoa. Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, ja annatte työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja sielunne nauttii yltäkylläisyydestä. Kallistakaa korvanne, tulkaa minun luokseni. Kuulkaa, niin sielunne saa elää. Minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, Daavidille antamani armolupauksen mukaisesti. Jes. 55: 1-3

Joskus kun sanoja ei ole, niitä on lainattava. Runot Maaria Leinosen teoksesta ”Silta joka kantaa” Ilon ja Voiman runoja.

.

Itsenäisyyspäivä kotisohvalla on meikäläisen mieleen. Kotisohva on mun oikeuteni ja nautintoni. Valtosen Olli kyseli facebook päivityksessään onko anteeksiannolle vaihtoehtoa. Eipä taida olla.

Suomi on taiteillut ja taistellut idän ja lännen rajalla koko olemassaolon ajan. Ennen kansallisaatteen nousuakin tämä heimo on opetellut elämään pohjoisissa metsissä jatkuvan paineen alla, Savo asutettiin puskuriksi idän uhkaa vasten. Idästä on tullut niin viholliset kuin kauppiaat. Sotien haavat ovat iskeneet suonta mutta Suomi on kääntänyt aina tappion voitoksi. Suomalainen kun ei anna koskaan periksi. Ja suomi on omilta pitkospuiltaan astellut tiedonvaltateille maailman kärkimaiksi. Suomessa on sanonta, että tehdään töitä vihan vimmalla. Liekö se syynä, että anteeksiantamisen teema on meille niin vaikea asia.Kun ei ole mahdollisuutta kostoon on tuo tunne kompensoitava jotenkin. Silloin on osoittauduttava jotenkin paremmaksi kuin vihan kohde. Hammasta purren mennään eteenpäin ja unohdetaan omat tunteet ajattelematta sitä, että joskus on takaisin maksun aika ja tukahdutetut asiat pupahtavat pintaan tavalla tai toisella. Elämää alkavat ohjailla voimat joita ei kyetä hallitsemaan. Kansallisella tasolla se merkitsee poliitisia liikeitä joiden kautta pettymykset kanavoituvat päätöksinä ja kansallisna valintoina ja yksilötasolla pahoinvointi kohdistuu läheisiin ja ihmiseen itseensä.

 Koettu vääryys ja tappio johtaa häpeään joka kanavoituu katkeruutena ja vihana tai sitten se lyö yksilön alas ja elämän pois raiteilta. Oikeusjärjestelmämme perustuu tietyssä mielessä kostoon, koska luonnollinen  ihminen itse ei kykene saatuaan anteeksi kokemaan anteeksisaamisen eheyttävää vaikutusta.Rikollinen jatkaa rikoksiaan. Emme myöskään ole kyenneet kitkemään pahuutta pois vaan tarvitsemme pelotteen ja mahdollisuuden eristää pahuus pois keskuudestamme  siinä kuitenkaan onnistumatta. Samoin on myös anteeksiantajan kohdalla, ellei hän ymmärrä mitä on todellinen anteeksiantaminen, hän ei koskaan pysty irottautumaan siitä häpeästä minkä on kokenut ja se sitoo häntä koko loppuelämänsä. Todellinen vapaus jää puuttumaan elämästä.

Istuessani kotisohvalla riemuitsen vapaudesta vain olla ja istua tässä. Elän vapaassa maassa, minulla on oikeus ja vapaus olla vapaasti sitä mitä olen. Armahdettu ja vapautettu. Olen antanut anteeksi vaikka joudun läpi elämäni etsimään eheyttä elämääni. Kokemani vääryydet eivät kuitenkaan sido minua enää ja olen vapaa nuorempana vannomistani valoista. Pyhä Henki on puolustajani!

Olen siis vapaa mies vapaassa maassa koska Kristus on minut vapauttanut ja sohvani on linnani!

Liedon kirkon ensimmäisen adventin iltamessussa laulettiin ja tanssittiin. Kuulin sähkökitarasoolonkin. Tanssiryhmää katsoessani muistin kuulemani parin nappulaliigalaisen isän keskustelun. Isät olivat sitä mieltä, että kaikki pelaa -ohjelma tuhoaa suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuuden. Minun maallikonaivoni taas ovat ymmärtäneet asian niin, että kaikki pelaa -ohjelmalla yritetään varmistaa se, että kaikki lapset, jotka harrastavat jalkapalloa, saavat pelata jalkapalloa.

Ymmärrän, että jollain tavalla ajateltuna se, että kaikki tumpelotkin saavat pelata, saattaa jotenkin häiritä huipulle tähtäävien erityislahjakkaiden juniorien kehitystä. Huiput joutuvat kikkailemaan kaikenlaisten toistaitoisten kanssa. Huipulle pääseminen vaatii kunnon vastuksen ja paljon treeniä. Ymmärrän siis jotenkin tämän ajatusrakennelman, mutta en onnistu sitä täysin hyväksymään. Jos lapsi haluaa pelata jalkapalloa, olisi oikein kiva, että hän saisi pelata jalkapalloa. Piste.

Minusta jokin on ehtinyt mennä vikaan, jos lasten tai nuorten harrastuksessa tarvitaan kaikki pelaa -ohjelmia.

Liedon seurakunnan nuorten tanssiryhmä on nimeltään Dance&Praise, tuttavallisemmin D&P. Se esiintyi pari viikkoa sitten Maata Näkyvissä Festareilla.  D&P oli juuri päättänyt esityksensä, ja juontaja kapusi lavalle.
– Vau! Kahdeksan tanssia ja viisitoista tanssijaa. Katsokaa mitä voi saada aikaiseksi, kun käyttää aikansa oikein. Ja tällaista tulee jostain Liedon seurakunnasta. Eihän Lieto ole edes kaupunki! Jos nämä pystyvät tekemään seurakunnassaan tällaista, niin miettikää, mitä kaikkea te pystytte tekemään teidän seurakunnassa.

Maata Näkyvissa Festarit kansainvälisine tähtineen on vähän kuin Ruisrock, iso juttu. Tapahtumaan osallistui yli 20000 nuorta, 31 bändiä ja 8 muuta taitelijaa tai taiteilijaryhmää. Dance&Praise sovelsi siis kaikki pelaa -ohjelmaa Euroopan suurimmassa kristillisessä nuorisotapahtumassa. Osa porukasta on harrastanut tanssia pitkäänkin, osa alle vuoden. Silti homma toimi niin hyvin, että juontajan hehkutus oli aivan paikallaan. Myös ammattitanssijat kiittelivät.

Ajatellaanpa, että seurakunnassakin pelikentälle päästettäisiin vain lahjakkaimmat. ”Kyllä me hoidetaan tämä evankeliointi, olkaa te vaan hiljaa.” ”Me todistetaan Jumalasta, älkää te tulko sotkemaan ympyröitä.” ”Me ihmeparannetaan sairaat, ei teitä tarvita.” Loput saisivat istua katsomon puolella ja laulaa kannustuslauluja, kunhan eivät vain sotkeudu ylistysryhmän toimintaan.

Olisi seurakuntaelämä aika kurjaa.

Jo apostoli Paavali oli hajulla kaikki pelaa -ohjelmasta: ”Ei silmä voi sanoa kädelle: ’Minä en tarvitse sinua’, eikä liioin pää jaloille: ’Minä en tarvitse teitä.’ Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä.”

Paavali oivalsi, että heikot – siis ne jotka eivät vielä ole virtuooseja – eivät ole riesa vaan keskeinen osa seurakuntaa. He eivät ole uhka vaan mahdollisuus. Heille on tilaa Taivaan Isän pelikentällä. Eikö seurakunta ole seurakunta siksi, että siellä ei tähdätä tähtien tekemiseen viihteen areenoille. Seurakunnan matkassa kaikki voivat Tanssia&Ylistää, ja kaverit pyydetään mukaan Juhliin.