Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: Jumala


by 11 kommenttia

Isä, ABBA!

Koko elämäni ajan olen etsinyt itselleni hyväksyntää ja rakkautta. Rakkauden etsiminen tekee ihmisestä sokean ja joskus tyhmän. Rakkauden ja hyväksynnän nälkä on meihin sisään kirjoitettu asia. Se miten tuo nälkä tyydyttyy, määrittää sen mitä meistä kustakin tulee elämän mittaan. Yli 20 vuotta koulumaailmaa on antanut jonkinlaisen kuvan siitä mitä rakkaus ja perusturvallisuus merkitsee ihmistaimelle ja se on antanut syvyyttä myös oman elämän tarkastelulle.

Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt omasta lapsuudestani, että kaikkeen ei tainnutkaan olla rahaa. Se ei kuitenkaan näkynyt koskaan kotimme arjessa. Myöskään vanhempien työntäyteinen elämä ei koskaan haitannut onnellista lapsuutta, päinvastoin. Voin vieläkin tuntea varpaissani kostean navetankeittiön lattian, kun aamuisin hiippailin uunipadan luo lämmitelemään ja tuijottelemaan tuleen.

Missä kohtaa aloin kaivata hyväksyntää ja milloin koin että jotain puuttui? On ehkä turha miettiä sitä, sillä tärkeintä on se, että olen tajunnut sen miten kaipaus ja etsiminen ohjaa ihmistä. Tämän hyväksyminen itsessäni on avannut minussa lukkoja, jotka ovat olleet esteenä minun ja Jumalan välillä.  Kaipaukseni ei olekaan johtunut yksinäisyydestä vaan siitä, että jossain vaiheessa hukkasin yhteyden Jumalaan. On merkillistä miten yksin ihminen voi olla vaikka hänellä on lauma rakastavia ihmisiä lähellä. Yksinäisyys ei aina johdukaan ihmisistä vaan siitä, että kaiken täydelliseksi tekijä, Jumala, ei pääse vaikuttamaan elämään.

Jeesus tahtoo että huudamme yksinäisyydessämme Jumalaa apuun. Ei ole sattumaa, että hän puhui meistä lapsina ja Jumalasta Abbana, isänä. Minulle yltäkylläisyys ei olekaan tavaroita ja ruokaa, vaan Jumalan läsnäoloa. Se on kuin uunipadan liekkien lämpö joka lämmitti varpaita ja aamu-unista pojan olemusta navetankeittiössä.


by 1 kommentti

Isän sydän ja Jeesuksen veljeys

Olen merkkipäivien muistamisessa aivan onneton. En muista läheisteni syntymäpäiviä, hääpäivistä puhumattakaan. Isänpäivä  ei eroa tässä suhteessa muista. Vain kollegoiden esittelemät Isäinpäivä korttimallit saavat minut heräämään siihen tositilanteeseen, että en ole taaskaan muistanut valmistautua asiaan.

Isänpäiviin liittyy monenlaisia muistoja. Elävin muisto liittyy ensimmäiseen itse ostamaani isäinpäivälahjaan. Olin säästänyt hieman rahaa ja päätin ostaa sillä paikallisesta kyläkaupasta isälle uuden lompakon. Isän vanha lompakko oli musta kiiltävä nahkalompakko, joka oli repeillyt kulmista. Isän lompakko oli jotenkin taianomainen esine, jota varjeltiin ja välillä etsittiinkin kuumeisesti. Joten minusta oli valtavan hieno idea ostaa isälle uusi omilla rahoilla. Kilttinä poikana kysyin äidiltä luvan ostokseen ja perjantaina koulusta tulessani tein hankinnan. Kun tulin koulusta, sisälläni kupli riemu ja päästyäni keittiöön, julistin ensimmäiseksi hankitani edullisuutta unohtaen täysin, että sen piti olla salaisuus. Häpeä jota tunsin tuolla hetkellä oli suunnaton, olin pilannut yllätyksen, sillä koko muu perhe, isä mukaan lukien, istui keittiössä. Itkuhan siitä tuli ja tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut. Isän lohdutus oli kuitenkin tuossa tilanteessa se joka merkitsi ja lupasi unohtaa mitä olin ostanut. Totta kai tiesin että se ei olisi totta, mutta ymmärsin isän tarkoituksen ja sunnuntaihin mennessä oli asiat asettuneet  oikeisiin mittasuhteisiin

Tänään lähdin juoksulenkille ilman, että olin saanut isää puhelimeen. Siksi ajatukset lenkillä jäivät pyörimään aiheen ympärille. Lapsen ajatus isänpäivästä on täynnä antamisen iloa ja halua miellyttää. Ehkä siinä on myös hieman kilpailua sisarusten kanssa siitä kuka onnistuu parhaiten yllättämään isän. Isänpäivä on lapsen silmissä pullollaan iloa,ylpeyttä ja hyvää tahtoa, joka pursua iloa siitä, että saa miellyttää oman elämänsä sankaria.  Tältä se näytti ainakin  kymmenvuotiaan Tapsan silmin, mutta kaikille eivät asiat näytäydy tällä tavalla. Omien oppilaiden kanssa olen kokenut monenlaisia isänpäiviä ja kipeimpiä ovat olleet ne hetket kun isänpäiväkorttia on valmisteltu vietäväksi haudalle. Lapsen suru on pohjaton mutta samalla lapsilla on kyky ottaa lohdutus vastaan Iankaikkiselta Jumalalta.

Kun juostessani mietin näitä, antoi Jumala minulle pohdittavaa. Mietin Jumalaa, Isää joka rakastaa minua ollen samalla äärettömän Pyhä, niin Pyhä että joskus tuntuu etten voi lähestyä häntä tuntematta häpeää omista teoistani. Vaikka kuinka yritän miellyttää, onnistun tölväisemään ja pilaamaan aina kaiken. Kuulen kuitenkin miten hän lohduttaa minua ja kehoittaa valmistautumaan rauhallisella mielellä tulevaan juhlaan. Hän unohtaa tyhmyyteni ja antaa ne anteeksi. Hän kehoittaa minua kilvoittelemaan ja Jeesuksen kautta ja kanssa valmistelemaan juhlaa, jossa Isän lapset juhlistavat omaa Isäänsä.

20131021_171423

Jumala on suhteiden Jumala. Suhde muodostuu aina elävien persoonien välille. Jeesus on minulle esikuva siitä miten muodostetaan suhde Jumalaan. Miten Jumalan poika oli kuuliainen ja nöyrä mutta samalla vapaa toteuttamaan Isän tahdon. Jeesus kutsuu seuramaan itseään ja valmistelemaan Isäinpäiväjuhlaa. Samalla hän tahtoo armahtaa minut, puolustaa ja pyyhkiä kaiken häpeän pois Isän Jumalan edessä niin, että voin puhtaana iloita ja ylistää Herraa.


by 2 kommenttia

Kärsimys, jumalallista evoluutiota vai pahuuden palkka

noten kuvat 423

Kärsimys on uskon yksi suurista ongelmista, joka on paaluttanut historiaan monta tapahtumaa ja niiden selitystä. Milloin onnettomuus on ollut Jumalan lähettämä voitto vihollisesta ja milloin rangaistus kansakunnan synnistä. Puhumattakaan yksilötasolla tapahtuvasta raamatulla päähän lyöntikilpailusta.  Yhtä kaikki, kärsijän osa on aina yhtä huono.

Olen viimeisten päivien aikana miettinyt tätä mahdotonta yhtälöä. En väitä löytäneeni siihen mitään valtaisaa selitystä mutta kuitenkin sellaisen muodon, että se tyydyttää minua itseäni.

Ensimäiseksi tulee mieleen syntiinlankeemus ja siihen liittyvä armotalous. Ihmisen lankeemus vaati äärimmäisen kalliin uhrin. Ilman kärsimystä ei tuo uhri olisi ollut edes mahdollinen. Maailma olisi parempi ilman kärsimystä,  mutta se olisi myöskin vajaa maailma. Se olisi Jumalan ikioma marionettiteatteri, josta puuttuisi vapaus. Samalla kuitenkin ajatus siitä, että ihminen olisi Jumalan kuva, muuttuisi mahdottomaksi.

Langenneeseen maailmaan kuuluu myös pahuus, joka tuottaa kärsimystä. Luonto ja luonnon lait ovat ihmiselle mahdottomuus hallita. Jos mietimme ihmisen levittäytymistä yli maan huomaamme siinä paljon ahneuden ja vihan jälkiä. Ihminen on asettunut asumaan alueille jotka ovat luonnonvoimien armoilla. Talouselämä on sanellut elämän tyylin ja pakottanut asumaan kaupunkeihin. Synnin jälki on kaikkialla. Ihminen altistuu luonnon omille tuhovoimille. Ihminen myös itse tuhoaa luomakuntaa ja samalla itseään.  Onko Ihminen kuunnellut Jumalaa asuttaessaan tämän maan.

Ei ole mikään yllätys, että kun ihmisen keski-ikä nousee, sairaudet yleistyvät ja geenistömme heikkenee. Olemme alttiita maailmalle.

Kärsimys on osa täydellisyyttä vaikka Jumala ei alunperin tarkoittanut sen realisoitumista luodessaan maailman.

Miten sitten on salliiko Jumala kärsimyksen? Kyllä siinä mielessä, että se kuuluu elämään maailmassa. On huomattavasti tärkeämpää se miten me suhtaudumme kärsimykseen, joka on väistämätöntä. Jumalan suuri suunnitelma on pelastaa ihmisiä iankaikkiseen elämään hänen kanssaan. Kaikki Jumalan teot tähtäävät tähän. Jos elämämme on suunnassa tämän todellisuuden kanssa olemme Jumalan johdatuksessa, mutta emme silti pääse eroon ruumiistamme ja maailmasta. Olemme yhä kärsimyksen evoluutiossa mukana.

Kestämämme kärsimys kasvattaa meitä, Se lujittaa suhdettamme Jumalaan, se pakottaa meidät lähemmäs Häntä. Jumala ei voi ottaa kaikkea kärsimystä pois vaikka suojelusenkelit huhkivat varmasti hikihatussa minkä voivat. Jumala ei riko maailmamme järjestystä turhaan jos ollenkaan.

Onko Kärsimys Jumalan tahto. Kysymys on oikeastaan turha, me emme voi tietää. Toisaalta voimme vastata että kyllä on, jos kerran ihmisen vapauskin on Jumalan tahto ja jos kerran kaiken täydellisyys on Jumalan tahto.

Mutta tahtooko Jumala että Ihminen kärsii? Ei sitä hän ei halua, mutta syntiinlankeemuksen takia Jumalan oli pakko sallia se, koska Kärsimyskin kuului täydellisyyteen ja ilman kärsimystä Jeesuskaan ei olisi voinut kuolla puolestamme?

Jeesus opetti meille oman lähestymiskulman kärsimykseen. Tuo näkökulma on rakkaus. Hän opasti miten voimme lievittää maailman kärsimystä parantamalla ihmisiä joita kohtaamme. Jokaisessa kohtaamisessa syntyi suhde toiseen ihmiseen joka johtaa Jumalan luo. Tätä varten Pyhä Henki tuli voimaksemme. Me emme ole siis hampaattomia maailman edessä vaan voimme lievittää toistemme kärsimyksiä. Huomatkaa toistemme, emme itsemme. Jeesus tekee tässä meidät riippuvaiseksi toisistamme ja Jumalan rakkaudesta.

Kärsimyksen evoluutio huipentui Golgatalla ja kuolema voitettiin. Siksi kärsimyksen palkka on iankaikkinen elämä. Tuota kuvaa vasten kestän tämän maailman kärsimyksen.


by 2 kommenttia

Haparointia ja puhetta Jumalasta

käsi

Kotimaa 24 otsikko pöllähti silmille kuin vieteriukko tai Smurffien yllätyslahjalaatikko. Jutussa viitattiin kahteen uutuuskirjaan joista A.Kontulan kirja on mennyt minulta kokonan ohi. Pitänee laittaa listalle.

Otsikko jäi hiertämään mieltä vaikka en sen syvemmin perehtynytkään Kotimaan juttuun enkä myöskään siinä viitattuun Blogiin. Eli tämä ei ole millään muotoa vastakirjoitus tai vastine vaan oma pohdintani otsikosta.

Jumalamme ei ole  mikä tahansa filosofisen ajattelun tai ilmiöiden ihmisten mieliin nostama kuva tai hahmo. Jumala ilmoittaa itsensä Sanana. Samalla tähän muotoon liittyy myös Voima. Sana Jumalalta on laittanut kaiken alulle. Raamatun Jumala on persoona eikä mikään persoonaton energiapurkaus tai voimakenttä. Mysteerin Jumalasta tekee Jumalan täydellisyys.

Täydellisyyteen liittyy oikeudenmukaisuus, joka ei järky missään tilanteessa. Sen minkä Jumala on säätänyt myös pitää. Ihmisen näkökulmasta täydellisyys on ongelma. Sitä ei voi käsittää. Jos me omista lähtökohdistamme yritämme määrittää Jumalaa emme voi onnistua siinä, sillä antamme kuva ei olisi enää täydellinen, koska emme näe ja ymmärrä kaikkea sitä mitä täydellisyyteen kuuluu.

Jumalan laki on myös täydellinen. Ihmisen kohdalla se merkitsee huonoja uutisia, sillä ollakseen täydellinen laki vaatii myös toteutuakseen tuomion. Täydellinen Jumala ei tingi tuomiosta.  Tuomio annetaan kaikelle epätäydelliselle.  Jumala loi täydellisen maailman jonka hauraus johtui luodulle, ihmiselle annetusta vapaudesta. Täydellisyys vaati vapauden läsnäoloa elämässä mutta ihminen ei omassa hauraudessaan kyennyt vastustamaan pahaa.

Jumalan yksi olemus on myös rakkaus. Kuitenkaan rakkaus ei poista tuomiota maailmasta vaan Jumala toimii loogisesti tässäkin. Hän tekee  jotain käsittämätöntä. Hän antaa uhrin johon vain täydellinen kykenee. Hän antaa täydellisen uhrin ihmisen takia, jotta ihminen voisi tulla uudestaan täydelliseksi. Täydellisyyteen kuuluu Pyhyys, joka annetaan niille, jotka ottavat vastaan uhrilahjana Jeesuksen puhtaaksi pesevän veren. Vaikka emme tulekaan tuossa hetkessä teoiltamme täydelliseksi me osoitamme vakavaa tahtoa luopua elämässämme niistä teoista jotka pitävät meidät erossa Jumalasta. Meistä tulee Pyhiä!  Jumalalle on tärkeämpää asenteemme koska tekomme eivät tule koskaan riittämään!

Onko sitten Uskomme haparoivaa?  Jos tutkimme sanaa,  löydämme sieltä lupauksen Pyhästä Hengestä, joka mahdollistaa uskon. Onko siis haparointia kiinnittää itsensä tuohon lupaukseen. Mielestäni ei. Epäusko vaivaa mieltä mutta silti  Raamatun sanaan kiinnittyminen ja Pyhän Hengen täyteys tekee uskosta määrätietoista vaikka järki vikuroikin vastaan. On tärkeää säännöllisesti katsoa taaksepäin elämäänsä ja huomata ne tilanteet joista löytyy Jumalan johdatus. Löytää ne hetket joissa on kokenut Pyhän Hengen kosketuksen.

Pyhän Hengen kosketus näkyy ja tuntuu ja sen ilmenemismuodot eivät ole tärkeitä vaikka joku kaatuu, itkee tai nauraa hervottomasti. Pyhän Hengen hedelmät näkyvät pitkässä juoksussa ja ne ovat niitä tärkeitä ilmenemismuotoja.

Mistä tämä haparoinnin kulttuuri uskoon tulee. Kirkomme herätysliikeet ovat perustaltaan vakaita ja Raamattukeskeisiä.  Esimerkiksi Herännäisyys on aina tunnistanut ihmisen heikkouden ja huonouden Jumalan edessä. Ihminen ei omassa voimassaan kestä Jumalan edessä. Siksi vain takertuminen Jumalan antamaan armoon on ainoa vaihtoehto. Ukko-Paavo löysi tämän armon tien kun hän löysi itsestään Kristuksen. Hän uskoi tähän,  Hän sairasti uskoa kun tajusi ettei ole muuta tietä Jumalan luo. Mutta Paavo uskoi ja suuntasi elämänsä tämän tiedon mukaan haparoimatta. Evankeelisuus jatkoi löytämällä Jumalan antaman pyhyyden ihmisestä ja sitä kautta pelastusvarmuuden. Jokainen herätysliike on tuonut Suomen siioniin oman selkeän suunnan kohti Kristusta. On muistettava että Kristus ei käännä kenellekään selkää, Hän kuulee jokaista, joka kääntyy hänen puoleensa.

Me emme voi käsittää täydellisen Jumalan tarkoitusta. Emme ymmärrä aina Sanaa mutta me uskossamme ojentaudumme silti  tuon Sanan mukaan, koska Täydellinen seisoo tuon Sanan takana. Meidät se vapauttaa seuraamaan Jeesusta koska mikään tekomme tai toimemme ei auta meitä täydellisyyteen takaisin. Sen tekee vain Jeesus!


by

Hyvä paimen

noten kuvat 423Tiistaisen avantosaunan lämmityskeikan anti oli hämmentävä. Palasin ajatuksissani vuosi sitten lukemaani kirjaan ja pohdintaan Kultaisesta vasikasta. Kirjoitin aiheesta ylös oivalluksia ja pitänee palata niihin myöhemmin. Aihe vei minut kuitenkin yllättäville vesille ja kuin tilauksesta eräs ystäväni soitti kertoakseen rukoushaasteesta paikkakuntamme hyväksi.  Hän tiedusteli oliko meillä Luterilaisilla rukouspiiriä joka voisi ottaa työn alle esirukouslaatikon sijoittamiseen liittyvän asian. Heillä oli omassa yhteisössään nousut näky että ihmiset tarvitsisivat paikan tuoda esirukouspyyntöjä mutta sijainti oli vielä epäselvä. En osannut antaa kysymykseen vastausta vaikka tiesin että päiväsaikaan ilmeisesti jokin rukouspiiri oli olemassa. Keskustelu ajautui Luterilaisen kirkon kipukohtiin ja siihen miten ohutta opetus voi pahimmillaan olla. Pian olimme keskustelemassa uskon lähteestä, itse Jumalasta.

Tärkeintä minulle oli  se että puhelu osui juuri siihen hetkeen kun tarvitsin ajatuksilleni opponentin ja henkilön joka oli painiskellut juuri samojen asioiden kanssa.Molemmat olimme miettineet miten uskossa tapahtuu kypsymistä ja kasvua. Pitkälle puhelulle ei ollut tulla loppua kun Jumala alkoi ohjata keskustelua ja ajatusrakennelmien palikat alkoivat putoilla oikeille paikoilleen. Hetken ajan näin silmissäni jälleen uskomattoman kaaren jonka raamatun tekstit muodostavat ja kuinka Jeesus itse vahvistaa opetuslapsia Emmauksen tiellä käyttämällä vanhoja kirjoituksia todistuksena.

Yksi ajatus tai näynomainen mielikuva nousi ylitse muiden ja samalla paljastaen karmaisevan puutteen länsimaisessa  kristillisyydessä. Se on kuva paimenesta joka paimentaa Isännän lampaita. Isäntä on Jumala, Kaikkivaltias Herra. Länsimaisesta kuvasta puuttui kokonaan Jumala. Sen tilalla oli voimaton hahmoton, himmeä hahmo jota ei voi tuntea.

Jeesus on paimen, joka on tuomassa omia lampaitaan Isän luo siksi että ne pelastuisivat. Opetuksemme armosta jää puolitiehen kun käymme kuittaamassa osamme armosta kevyesti ja palaamme takaisin entiseen elämäämme ilman että juuri mikään ei muutu. Hengellisyytemme on usein yritystä ja suorittamista joka ei johda minnekkään. Emme astu sisään Isän luo koska pelkäämme tai emme ymmärrä että tuo Armo ei ole vain armahdus kuolemasta vaan se on alku elämälle Isän yhteydessä. Itse asiassa uskomme kultaiseen vasikkaan jota sitten sanomme Jeesukseksi

Jumala on se joka odottaa ihmistä, Jumala on se joka odottaa rukouksiamme, palvontaamme ja ylistystämme. Jeesus  on se reväisty esirippu jonka ansiosta ja kautta saamme käydä kaikkein pyhimpään, suoraan isän luo lepoon ja rauhaan.

Tähän asti olen miettinyt kenelle kohdistaisin rukoukseni mutta nyt ymmärrän että Isä tekee kaiken koska Jeesus on minut tuonut verensä takia armon tielle, matkalle kohti pelastusta.  Tästä Jumalan kunnioitamisesta nousee oikea asenne,  joka on Isän mieleen. Jumalaa ei juurikaan kiinnosta tekemiseni kuin se millainen on sydämeni tila.