Ihmismieli on jännä kapistus. Sen olen saanut huomata, kun olen viimeisen kuukauden viettänyt mummolan rantasaunalla ja touhunnut päivät kaiken näköisissä työhommissa kartanolla.  Rakennusten korjaukset, traktorihommat ja aitanrakennusprojekti ovat pitäneet huolen, että illalla mies on ollut aika valmis saunaan ja nukkumaan.  Aika-ajoin olen saanut puurtaa rauhassa ja yksin. Silloin on ollut hetkiä, jolloin on voinut huokaista Jumalan puoleen, mutta Jumalan sanan lukemiseen ei ole enää jäänyt voimia. Olen huomannut, että sen myötä on Jumalan läsnäolossa olemisesta on tullut vaikeampaa ja oma mieli on taas nostanut kapinaa ja napinaa pintaan.

Jaakobin kirje, jota olen työstänyt alkukesän mielessäni, puhuu uskosta, joka on kuollut ilman tekoja. Jaakob liimaa kuitenkin teot siihen millainen on tekojen tekijän sydämen tila. Tekijät ovat ihmisiä, jotka ovat kiinni Jumalan sanassa ja siinä mitä Kristus on tehnyt ensin. Jaakob ikään kuin katselee ihmisiä, jotka ovat Kristuksen omia ja tulossa Iankaikkisuuteen. Jaakob lähestyy uskoa ruohonjuuritasolla, sielä missä usko saa aikaan rakkautta ja rakkaus toimintaa. Tärkeää on toiminnan motiivi eli Kristus, joka saa juron suomalaisenkin rakastamaan ja auttamaan ihmisiä.

Se, että olen ollut tekevinäni kaikenlaista koko kesän, mutta ajatukseni ovat olleet omissa huolissani ja omassa navassani, niin touhuamiseni ei ole vienyt minua yhtään lähemmäksi Jeesusta. Jaakobin syy-seuraussuhteet ovatkin hyvin todellisia jokaisen ihmisen elämässä. Kiusaukset synnyttävät synnin ja synti, tullessaan täyteen mittaansa, tuo kuoleman. Kuolema on oman uskonelämän suistuminen kaaokseen ja lopulta pois Jumalan kasvojen edestä.

Oma kokemukseni kuluneena kesänä osoittaa selkeästi, että jos en ole ehtinyt lukemaan Raamattua, etäännyn Jeesuksesta. Se ei riistä minulta sovitusta, mutta se, että en vietä aikaa Jeesukseni kanssa karkottaa minut vähitellen pois.

Huomenna alkaa New Wine kesätapahtuma ja olen viime päivinä pohtinut edellisvuosien tapaan millaista vahvistusta ihmisenä kaipaan ja millaisten kysymysten kanssa lähden matkaan. Mutta luulen että Jumala tietää minua paremmin sen mitä tarvitsen. Siksi lähden tyhjän repun kanssa matkaan.

Tästä on jo aikaa kun erään lain muutoksen myötä tytär sanoi:” äiti, tästä päivästä lähtien me olemme lain ulkopuolella jos uskomme niin kuin uskomme.”

Niin, kuinka ihanaa olisikaan voida kirjoittaa vain Hyvää Sanomaa, rohkaisua ja toivorikkautta. Ja Se Sanoma joka meillä, kaikesta huolimatta onkin, on tuota kaikkea. Mutta on muutakin. Sellaista joka tekee mielen ja elämän haikeaksi ja sellaisen vanhan virren sanat todeksi joita ei enää löydy ilmeisesti mistään virsikirjasta. Jääköön siis sanomatta.

On totta että Jumala on Rakkaus ja Hänen on myös Armo. Totta on Jeesuksen ristin uhri ja voitto. Toivokin on totta ja lohdutus, mutta totta on myös että ihminen on itsessään perisyntinen. Ihminen on kapinassa Luojaansa, Jumalaansa vastaan. Ihmisen täytyy saada tulla tuntemaan Jeesus Kristus henkilökohtaisena Vapahtajanaan voidakseen uskoa syntinsä anteeksi ja uudestisyntyneensä Jumalan lapseksi.

Miksi? Siksi että elämä ei lopu kuolemaan vaan jatkuu. Synnitön ei voi olla tässä maailmassa, mutta Jumala luo uuden johon kaikki ne, jotka ovat elämänsä tahtoneet Hänelle, Luojalleen, antaa ja sen mukaisesti elää, pääsevät. Raamattu on uskon, toivon, rakkauden ja voiton kirja, vaikka joudummekin uskomme tähden ahtaalle.  Niin ovat aina Jumalaan uskoneet ja hänen tahtonsa mukaan eläen halunneet ihmiset joutuneet.
Aina on ollut ihmiskunnan historiassa vaikeita aikoja, luetaanpa vaan Raamattua vaikka kannesta kanteen.

Lainsuojaton vai omantunnon vapaa!?
Kuinka säilyttää usko elävänä ja toivo ahdistuksissa jos ja kun, omatunto ei salli mukautua maailman lakien mukaiseksi.  Vaikeinta se on jos uskovien yhteys rakoilee tai sitä ei oikeastaan olekaan. Ei sellaisena kuin sen lukee ja kokee että pitäisi olla.- On tullut kuunneltua piispojenkin kannanotot.

Vanhassa Raamatun käännöksessä on jo vuosikymmeniä sitten oppimani lause Matteuksen evankeliumin 24 luvusta:” Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” Vanha käännös esittelee tuon luvun näin:” Jeesus puhuu maailman lopun yleisistä enteistä, Jerusalemin hävityksestä, vääristä kristuksista ja vääristä profeetoista sekä tulemuksestaan. Puhuu vertauksen viinipuusta, sanoo tulemuksensa hetken olevan tuntemattoman ja vaatii uskollisuutta!”

Jumalan laki ja suunnitelma tämän ja tulevan maailman suhteen ei koskaan muutu! Ei missään olosuhteissa! Ja mikä kaiken tämän takana on tärkeintä, on lupaus paremmasta! Siitä täydellisyydestä jota me Jeesuksen seuraajat yli kaiken kaipaamme! Se kaipuu on kuulunut ja näkynyt myös täällä meidän omalla rakkaalla blogitaivaallammekin, mitä erilaisimmin kirjoituksin ja sanoin!!! Ei meillä täällä ole ”pysyväistä sijaa”.

Ja kuitenkin, Me täällä, rakastamme Herraa!!! Meillä on ikävä Hänen läsnäoloonsa! Nyt ja iankikkisesti! Tähän ikävään me tarvitsemme rohkaisua ja lohtua tässä pahassa ajassa. Ja se, että olemme toisiamme varten on Jumalan suunnitelma! Niin vähäpätöiseltä kuin se esim. omalla kohdalla saattaa tuntuakin.

Olen poiminut raamatunkohtia joissa näistä ylläolevista ajatuksista kirjoitetaan. Huomannut, vaikka kuinka vaikeaa tekstiä lukisi kaikesta siitä pahasta jota tämän maailman ihmisinä aiheutamme ja on aiheutettu, Jumalan Sanan rohkaisu on lopputulema aina. Siksi uskallan vielä tämänkin kirjoittaa kokonaisuudessaankin, mutta myös siksi ettei ole mahdotonta vastustaa maailman henkeä Jumalan Pyhän Hengen avulla ja olla omantunnon vapaa!

Ollaan siis rohkeita, pidetään Sanasta kiinni, rukoillaan itsemme ja toistemme puolesta ja rohkaistutaan Pyhässä Hengessä olemaan Jumalan lapsia. Jumala On Rakkaus ja kaiken voiman ja lohdutuksen lähde! Olemme Hänelle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle elämämme velkaa!

Jos haluat lukea mistä Raamattuun perustuvat ajatukseni kumpuavat niin osa on tässä: Matt.24:1-14 ja 29-44  2Timoteuskirje 3:1-17 ja 4-15 sitä parempi mitä enemmän luemme. Itse asiassa tämä on minimi, parasta aina lukea luku luvulta kokonaisuuksina 😉  Sanassaan Puhuu Pyhä Jumala! Kiitos, Kunnia ja Ylistys Hänelle!
Ole siunattu Jeesuksen nimessä!

Istun rantakivellä ja katselen paljaita kinttujani. Polvet ja sääret ovat täynnä arpia ja naarmuja. Viiden vuosikymmenen aikana tulleet kolhut ovat tulleet leikeissä ja urheillessa. Monta kertaa on mies langennut millon kivikkoon metsässä ja milloin rullasuksilla asfalttiin. Jotenkin tuntuu siltä, että joka kesä arpikokoelma kasvaa. Lankeamisen summa on vakio. Arvet eivät varoita eivätkä estä kaatumasta uudestaan.

Aasinsilta, jota tässä rakentelen johtaa tietysti ihmisen maalliseen taivallukseen. Lankeemukset kun näyttävät kuuluvan myös siihen osaan elämää. Arvet sielussa ovat häpeää ja pettymystä itseensä. Kaipa me tarvitsemme elämässä näitä kompastuksia, jotta emme tulisi ylpeiksi. Tarvitsemme Kristusta joka päivä, koska häpeän arvet muistuttavat meitä omasta heikkoudestamme.

Jumalan suuri sovitustyö Golgatalla kannattelee meitä vaikka kompastelisimme jatkuvasti. Armo kun ei kulu eikä lopu. Siksi Jeesus kulkee Pyhässä Hengessä kanssamme koko elämämme ajan siihen saakka, kunnes saamme kohdata hänet kasvotusten.

Jatkan varpaitteni liottamista juhannuksen kunniaksi. Hyvää Juhannusta sinulle!

– Symbolismia, totesi ystävä.

Hyvin kauan sitten taapersin hänen kanssaan verkkoaidan viertä Puolassa, Poznanin esikaupunkialueella. Äkkiä huomasin, että oranssinkeltainen kukka kurottaa aidan läpi kadun puolelle. Jo silloin minulla roikkui tavan takaa kamera kaulassa. Koska kukka puhutteli minua verkon takaa, siitä oli otettava valokuva.

– Symbolismia!

Yhden sanan äänensävystä ymmärsin, että symbolismi on jotain, joka on ikuisiksi ajoiksi tuomittu olemaan out of time.

Elettiin Solidaarisuuden aikaa. Rautaesiripun murtumiseen oli vielä muutama vuosi mutta vastarinta eli jo vahvana. Niin vahvana, että symbolismia pidettiin lällärikamana. Piti puhua suoraan. Minä taas tulin kulttuurista, jossa tosin vasemmistolaisuus yhä oli voimissaan mutta omat mielipiteeni vielä eivät. Siksi symbolismi maalautui mielessäni mustaksi.

Tuosta yhdestä tokaisusta on minulle vuosikymmenten saatossa avautunut, mitä tuomion sanat tarkoittavat. Juuri valokuvatessani sana nousee mieleeni, kun otan tietynkaltaisia kuvia. Niin kävi myös lenkillä viikonloppuna. Päivänkakkarakategoriaan kuuluvia kukkia oli urheilukentän aidan katveessa. Verkko heitti kukkien päälle varjon. Olin pyyhältää kukkien ja varjon ohi – koska kuva kuitenkin olisi ollut symbolismia.

Oivalsin sentään jarruttaa, ottaa kuvan ja alkaa ajatella näitä ajatuksia. Kauan sitten verkkoaidan äärellä minä olin liian nuori oivaltamaan, että minuun oli helppoa vaikuttaa. Eikä vaikuttajakaan loppujen lopuksi välttämättä siinä 80-luvun puolivälin tilanteessa vaikuttanut täysin omilla ajatuksillaan, vaikka hän ehkä olikin sekä yhteiskunnallisesti että taiteellisesti valveutuneempi kuin minä. Mutta sanalla oli valtaa.

Olen minä symbolistisia kuvia uskaltanut ottaa jo ennen mennyttä viikonloppua. Kömpinyt yli siitä tuomiosta, että symbolistisen kuvat olisivat aivan tolkuttoman tyhmiä. Symbolismia on harrastettu niin kauan kuin tässä maailmassa on ollut taidetta tai valokuvaamista tai runojen rustaamista. Tietyissä tilanteissa se tosiaan saattaa olla naiivia, mutta noin yleisesti ottaen symboleillahan taide toimii. Ja viihde. Ja politiikka. Ja uskonto. Symbolismia kaikki tyynni! Noooo, ainakin jossain määrin.

Itse asiassa uskallan uskoa, että minä en ole ainoa ihminen, joka on langennut tuomion sanoihin samalla tavalla. Varmasti moni muukin elää monissa asioissa vahvan luulon vallassa. Mikä pahinta, olen varmasti tietämättäni tai ainakin jossain määrin tietoisesti tuomioita jaellut. Sellainen on uskomattoman helppoa. Symbolismia! Liberalismia! Ihan liian Konservatiivista! Farisealaista! Huuhaata! Mitä kukakin meistä nyt harrastaa tai haluaa tuomita.

Toisinaan mietin, moniko ihminen seuraa hyvää paimenta pohtimatta, mitä paimen sanoo. En nyt viittaa Jeesukseen enkä edes vanhaan kaveriini Paavaliin. En edes keneenkään nimeltä mainitsemattomaan tai nimeltä mainittuun hengelliseen johtajaan. Vaan nimenomaan jokaiseen ihmiseen.

Minä olen jo yli 50. Kun kuulin tuomion sanat, olin 23, ja ne vaikuttavat minuun yhä. Kyse oli vain valokuvasta. Mutta entäpä jos kyseessä olisi jokin elämän tai kuoleman kysymys. Oikeasti tuomion sanat.

Pelottavinta on se, että itse on kauhean vaikea tietää, milloin toimii tuomion sanojen alaisena. Missä asioissa minua vahvasti likinäköistä johdattelee joku sokea. Tai ainakin melkein yhtä likinäköinen.

Päivänkakkarakategoriaan kuuluvia kukkia oli urheilukentän aidan katveessa. Peltosaunioitahan ne olivat, tuttuja tyyppejä. Mutta nepä olivat samalla puolen aitaa kuin minä.

Nyt kahtena perättäisenä päivänä on Taivas Hipaissut Maata!

Eilen lauantaina, olimme saattamassa ystävää, hänen päästyään Herransa lepoon jättäessään tämän maan.
Monissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa olen jo ollut mutta näissä oli Taivaan tuoksu.

On ihmeellistä millaisen jäljen joku ihminen vain olemuksellaan ja tekemisillään jättää jälkeensä. Niin  kuin tämä ”veli” seurakunnastamme. Mahtoiko hän tietää kuolemaa odotellessaan, kuinka paljon hyvää ja oikeaa oli tehnyt eläessään ja kuinka monia puheita ja ”todistuksia” niistä jälkeensä jätti?

Juhlat kestivät pitkään ja musiikki oli taivaallista, oli monta loistavaa laulajaa ja soittajaa. Hänessä, hiljaisessa itsestään numeroa tekemättömässä miehessä, toteutui toisen korinttilaiskirjeen 2 luvun sanat:” Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua…SE on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän.”.  Kiitos Jumalalle näistä joissa tämä taivaan tuoksu lähimmäistensä hyväksi on.

Väistämättä sitä ajattelee omaakin kuolemaansa ja tällaisten kristillisten saattojuhlien valossa (tai varjossa) niitä vähäisiä omaisiaan joita vielä tuntee ja on, joista ei kukaan vaella uskossa Jeesukseen. Jos ihmettä ei tapahdu pienet ja karut ovat lähtiäiset. Mutta Jumala On. Hän on kolminkertaisesti PYHÄ! Ja niin kauan kuin Herra suo elinaikaa täällä, voi rukoilla ja rukoileekin.
Jumala itse kaikessa pyhyydessään on Niin Pyhä ettei hänestä uskaltaisi sanoa mitään ellei Hän armossaan olisi uhrannut omaa poikaansa, antanut hänen syntyä ihmiseksi ja kuolla meidän syntiemme edestä meidät pelastaakseen. Ja sitten Poika jonka lupaus oli Pyhän Hengen osallisuus niille jotka Isään ja Poikaan uskovat.

Ja tänään, meidän joka sunnuntaisessa tyttären ja äidin Jumalan Palveluksessa. Tässä jossa Herra itse meitä palvelee Pyhän Henkensä kautta, taivas jälleen hipaisi maata, tuhkaa ja tomua ja muutti sen Taivaan tuoksuksi ja ihanuudeksi. Kyynelin sekin kylvettiin, ja avattiin Raamattu koska väkevästi tuntui siltä että meille on asiaa, on viesti taivaasta. Tunsimme että eräs ja/ tai jotkut tarvitsevat väkevää rukousta.
Tytär avasi ps.110 ja 111 ja luki ne ääneen.  Pyhä Henki laskeutui Sanan ylle ja uskallan sanoa – Voimalla. Me myös saimme hengessä tietää kenen puolesta rukoilemme, ja miksi rukoilemme. Olen nyt lukenut nuo psalmit kolmesta eri käännöksestä ja kaikissa sama sanoma, vähän eri sanoin, mutta ytimeltään samat. Ja me uskomme että Jumala vastaa.! Tyttäreni rukoilee sellaisella auktoriteetilla jotka itse usein  koen profetaalisessa Hengessä syntyneiksi. JUMALA ON!

Mitä Herran lepoon siirtyneen miehen ensimmäiseksi virreksi tulee lauloimme 509 ”Herra elämääni valvo etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten..” sanat osuvat täydellisesti hänen elämäntapaansa. Virsihän on rukous jo sinälläänkin. Mutta lopuksi koko saattoväki seisoen lauloi laulun jota ei vanhassa virsikirjassa ole mutta sanat on tässä edessäni ja ne sopivat jokaiseen Herran päivään jotka elämme.

Silmäni aukaise, Jumalani. Kaikki muu turhaa on rinnallasi. Aamulla noustessa vierelle jää. Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää!
Viisauden lähde, vie viisauteen. Tietäni ohjaa, kun matkaani teen. Luottaa voin Isäni rakkauteen. Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.
Yksin en pystyisi taistelemaan.  Voiman ja viisauden sinulta saan. Heikkojen auttaja voittamaton, ainoa toivoni sinussa on.
Valta ja suosio jää päälle maan. Perinnön taivaassa sinulta saan. Arteeni kallein nyt luonasi on. Lahjoitat rauhan tuot sovinnon.
Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen! Valaista täällä jo voit sydämen. Silmäni aukaise, osoita tie. Luoksesi taivaaseen perille vie!

Vihkosessa, josta saattojoukkona ohjelmaa seurasimme, oli kannessa kohta psalmista 116:6-7. Psalmi on kokonaankin lukemisen arvoinen niin kuin kaikki mikä Jumalan Sanasta on saatavissa..
Siunattu olkoon Hän, joka tulee ja tuli Herran nimeen. Jeesus Kristus Vapahtajamme.
Ja siunattu sinä joka tätä luet! Jumalan Rauha kanssasi.