Kun luin Tapion ja – varsinkin Heikin, viimeisimmät, kävin läpi monet tunteet ja ajatukset.
Ensin eilen 4.1 tätä vuotta, ja ajattelin että minulla ei ole enää mitään sanottavaa – jatkossakaan. Eikä se tuntunut yhtään huonolta! Ei ollenkaan – eikä tunnu tänäänkään, pikemminkin huvittavalta, sillä Jumala On. Hän yllättää! Jumalalla on omat aikataulunsa ja myös huumorinsa.

Koko aamun mielessäni toistuivat sanat jotka ovat otsikkona. Tein kaikenlaista ja ajattelin unohtaa koko asian, mutta ei, sanat vaan palasivat.
Lounaan aikaan laitoin radio Dein päälle ja ajattelin kaikessa rauhassa katsella kaunista ja aurinkoista luontoa ikkunastani samalla kuin lounastan. Kuinka ollakaan sanat jotka ensimmäisinä kuulin olivat:” Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattelevat ikuiset käsivarret” (5.Moos.27) jota seurasi ihana laulu ”Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus. Anna elämälle suunta ja tarkoitus..” En tiennyt itkeäkö vai hymyillä vai sekä että.  Ohjelman nimi oli: ”Yhdessä ylistämään”!

Ukkosenjylinän pojat! Niin hehän olivat Sebedeuksen Jaakob ja Johannes (Mark.3;17)
Näitä Johannes nimisiähän on aika monta Raamatussa ja välillä on vaikea erottaa kuka heistä kulloinkin on kyseessä, ainakin minun. Onneksi on viisaita!
Yksi heistä on esim. Jukka Norvanto joka on kirjoittanut mm. kirjan ”Sisälle Raamattuun” monen, monen muun kirjoittamansa ohella. Tämän kirjansa lopussa hänellä on teksti jonka otsikkona on ”Kuka oli Johannes”? Johannes joka kirjoitti ilmestyskirjan.

Eri lähteisiin vedoten hän pitää todennäköisenä kirjoittajana ”Rakkauden apostoli Johannesta” eli juuri tätä Sebedeuksen poikaa jota Jaakobin ohella kutsuttiin ”ukkosenjylinän pojaksi”. Minua huvitti ja siunasi kun ajattelin mitä ikä ja kokemus oli Johanneksen kohdalla saanut aikaan! Vaikka, loppuelämä kaivossa ei huvittavaa ollutkaan, mutta Jumala oli hänen kanssaan.!

Tälläkin hetkellä kun tätä kirjoitan, minunkin sisälläni on lempeän ihana tunne, kuin Jumalan lämmin olemus olisi kietonut minut hellään syleilyynsä. Ja minä voisin katsella kaikella rakkaudella ja hellyydellä, sekä tämän ajan ”ukkosenjylinän poikia,” että myös menneen – ja tyttöjäkin. Sillä onhan näitä ”sisariakin” ollut joita Jumala on saanut käyttää niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa. Muistan kuinka suuren vaikutuksen minuun teki esim. Debora kun aikoinaan kuulin hänestä ja Baarakistaan. Kuten myös Rahab. Kaksi urheaa naista Vanhassa testamentissa.

Samalla kun näitä mietin muistin myös bogitaivaan alkuajoilta kun, Koiviston Ilkka,  kirjoitti jonkin tekstin jossa hän vertasi itse kutakin silloista kirjoittajaa johonkin Raamatun henkilöön. Muitten kirjoittajien vertaishenkilöitä en muista, mutta omani kyllä, joka oli juuri Johannes. Hän kirjoitti vielä jotenkin niin, että jos hänen pitäisi valita joku opettamaan rakkautta se olisi Tuulikki?! Vieläkin muistan kuinka häkeltynyt olin.

Mitä naisiin tulee en ole naispappeuden, saatikka piispojen kannattaja, sen enenpää selittelemättä, vaikka Jumala ei katso henkilöön kun hän valintansa tekee, siis silloin kun HÄN tekee. Hän katsoo ihmiseen, olkoon omaa heimoa tai muukalainen. Hän tietää kenet mihinkin valitsee, mutta ei vastoin omaa sanaansa.

– Mutta muuten, olen katsellut jo useamman vuoden ikkunastani pienen pientä sinitiaista. Se käy ”eineellä” aina silloin kun muita lintuja ei ole, se on aina yksin?! En tiedä miksi, mutta se sattuu minun sydämeeni. Minä olen emo luonne ja tahtoisin niin ottaa sen hoiviini kuin Jumalankin sanotaan ihmisen ottavan. Jumalassa, kuten koko kolminaisuudessa on myös äidillinen piirre luettavissa ja koettavissa. Kiitos Jumalalle.

Kiitos myös sinulle jos jaksoit tänne asti! Herran Jeesuksen Kristuksen Armo olkoon kaikkien meidän kanssamme!

” Kosketa Jumalan Henki syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen. Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani. Valaise Jumalan Henki, silmäni aukaise. Että voisin olla ystävä toisille. Kosketa minua Henki, herätä kiittämään. Sinun lähelläsi Armosta elämään”!

Tavallisesti otsikkoa jatketaan kysymyksellä, oletko valmis? Tällä kysymyksellä viitataan Jeesuksen toiseen tulemiseen ja nykyisen maailman järjestyksen loppumista. Jeesus kehoitti  meitä kyllä tarkkailemaan ajan merkkejä, mutta samalla antoi ymmärtää, ettei meidän tehtävämme ole keskittyä lopunajan odottamiseen vaan aivan toisenlaiseen toimintaan. Luther, joka todennäköisesti odotti ajan loppumista omana aikanaan, heitti ilmaan ajatuksen omenapuun istuttamisesta, vaikka tietäsikin, että maailma loppuu huomenna.

Minä ajattelen, että Jeesus haluaa tulla sinun elämääsi. Hän kolkuttaa ovellasi ja tahtoo tulla aterioitsemaan kanssasi. Siis ihan elävä Jeesus omassa persoonassaan. Ei mikään joulupukki tai keijukainen. Tämän mahdollistaa Jumalan Pyhä Henki.

Paavali kohtasi elävän Jeesuksen Damaskoksen tiellä. Mietitäänpä tätä hetki, Saulus, jota kutsumme Paavaliksi, oli sillä hetkellä menossa tuhoamaan Jeesuksen seuraajia. Vihainen, omaa uskoaan puolustava fariseus joka uskoi aidosti siihen mitä teki. Hän muuttuu yhdessä hetkessä, kun hän kohtaa elävän Jeesuksen. Mikään idea tai filosofia ei voi muuttaa ihmistä noin radikaalisti. Vain se, että mies, joka tuntee kirjoitukset, tapaakin kuolleista nousseen Messiaan elävänä ja tajuaa, että kirjoitukset ovatkin tulleet täytetyksi. Lain aika on ohi! Alkaa lopun ja seurakunnan aika. Tämän kaiken oppinut Saulus ymmärtää. Olen itse aika jäykkäniskainen ja siksi tämä puhuttelee minua.

Me suomalaiset olemme kummaa porukkaa. Toisaalta olemme itsepäisiä ja periksiantamattomia ja toisaalta taas olemme kuin lammaslauma, joka kulkee johtajansa perässä mihin vain. Nyt laumaltamme puuttuu selvästi johtaja. Aikanaan kunnioitimme Jumalaa ja johtajiamme, jotka jakoivat uskomme. Pystyimme sopimaan keskinäiset riitamme ulkoisen uhan hetkellä kun oli pakko. Mutta nyt, kun Suomi ei tiedä mihin uskoo, niin meidän mieliämme hallitseekin jokin, jota luulemme yleiseksi mielipiteeksi. Olemme aina luottaneet julkiseensanaan. Kuuntelemaan ns. järjen ääntä. Ja monissa asioissa se onkin luotettava, mutta ongelma on siinä että julkinen sana ei enää luota Jumalaan. Se ei voi tehdä sitä, koska yhteiskuntamme on sekularisoitunut ja muuttunut avoimemmaksi. Tämä luo meille harhan siitä, että Suomi ei enää usko Jumalaan. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että hädän hetkellä suurin osa suomalaisista rukoilee. Miksi? Koska Jeesus elää ja vaikuttaa. Hän kolkuttaa ovella.

Jeesus elää ja kolkuttaa. Jumalan siunaus on sielä, missä on siunaukseen kärkkäitä suita. Rukoukseen taipuvia niskoja ja käsiä tavoittamaan Jumalan valtakunnan lahjoja tekemään rakkauden tekoja.

Jeesus opetti, että  Jumalan valtakunta on tullut lähelle! Se tarkoittaa sitä että hän on sielä missä on häneen uskovia ihmisiä. Me olemme Jumalan valtakunnan suurlähettiläitä  ja me valtaamme pinta-alaa Jumalalle takaisin! Jeesus tulee sinne minne me ikinä menemme!

Käväisin päivällä korjailemassa osan jouluvaloista jo pois. Jäin hetkeksi istumaan vielä oven rakoon hyvin puettuna, että tarkenin. Ilma on vaihdellut rankasti paksusta pyrystä vesisateeseen. Nyt oli lämpöasteita ja kosteaa.

Katselin pihani paria isoa puuta, mäntyä ja pihlajaa. Viimemainittuun lensi hämmästyksekseni punatulkku? Se katseli siinä hetken ehkä etsien syötävää? Kun ei ollut lensi pois. Oli ollut liian sateeton ja liian kuuma kesä, pihlaja ei ollut pystynyt kukkimaan aikä tuottamaan hedelmiään pihlajanmarjoja.

Ajatukseni palasivat Heikin kirjoittamaan tekstiin profetoimisesta. Kun sen aamulla luin mieleeni nousi muutama Raamatun jae: ”Koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä on hyvää, älkää kaikkia henkiä uskoko. jne.”  Maallikkona usein miettii missä kaikessa mahdollisesti ymmärrys ei riitä, missä luulee ymmärtävänsä, ja kuinka rohkea tai arka olisi hyvä olla opin ja sanojensa suhteen.? Ja ennenkaikkea armolahjojen. Piilottaako sen ainoan leiviskänsä maahan jonka on saanut tai uskoo saaneensa? Kumpi on huonompi vaihtoehto, toimia vai olla toimimatta?

Nyt juuri äsken kävin lukemassa Tapion kirjoituksen näistä vuosista jotka olemme täällä blogitaivaalla kirjoitelleet. Tapion teksti oli levollisen hoitava! Itkuiikkana minulle jälleen silmät kostuivat ja sydän otti pari ylimääräistä lyöntiä.. Kaksi (erilaista) miestä? Kun ei henkilökohtaisesti ole kumpaakaan tavannut muutoin kuin kirjoitusten kautta tulkinta kummastakin on ainoastaan tunteen tasolla. Tapion koen turvalliseksi ja lempeäksi, ymmärtäväiseksi ja armonhenkiseksi. Heikistä en oikein osaa sanoa (vieläkään) mitään, ei kai tarviikkaan.

Miksi otsikkona on ”Hedelmätön puu”? Ajattelen kauhulla olenko mahdollisesti itse sellainen? Itsessäni kyllä, mutta kun Jeesus on Herra, Jumalan Sana Elävä ja voimallinen ja sitä kaipaan lukea ja annan Sanan tehdä tehtävänsä Pyhän Hengen kautta, Uskon ettei Jumalan Sana tyhjänä palaa. Minä uskon vaikka en näe. Uskon koska Jumala On.

Ihminen tarvitsee sekä Vettä että Ravintoa. Jos on liikaa hellettä on vaara nääntyä ja lakata tuotamasta hedelmää, ja jos pääsee kuivumaan elämä kaikkoaa. Tässä me tarvitsemme toisiamme ja kykyä nähdä ja ymmärtää milloin mitäkin tarvitaan että Elämän Leipä ja Vesi olisi tasapainoista. Ettei kukaan jäisi hedelmättömäksi.
Siksi myös tämä blogitaivas on niin tärkeä! Ja minä uskon että Jumalan tahto on täälläkin tapahtunut, tavalla tai toisella.

Jumala on Pyhä ja Hyvä! Hän katsoo kaikkia ihmisiä samalla armolla ja rakkaudella. Hän antaa itse kunkin toimia niillä lahjoilla joita on armossaan kullekin jakanut. Lahjat ovat tarkoitetut käytettäviksi, kiitos Jumalalle!  – Pieni lintu ilman einettä laittoi ajatuksia  mieleeni  jotka sitten johtivat avaamaan Raamatun, kirjan joka on kallein aarteeni. Luin efesolaisille kirjoitettua kirjettä, ja voi kuinka se siunaakaan!

Vaikka meillä kaikilla on vaikeutemme ja monet ahdistuksemme, olemme kuitenkin onnellisessa asemassa moneen muuhun maahan ja kansaan verrattuna. Jumala on totisesti siunannut meitä. Meidän tulisi ymmärtää tämä aarre ja toimia sen mukaisesti. Me emme saisi pilkata Jumalaa, emme poistaa Häntä elämästämme emmekä toistemme elämästä. Jumala ei siunaa syntiä. Kuinka me saisimme tämän sanoman kalliisti ostetun kansamme sydämiin uudelleen niin että Tapahtuisi Jumalan Tahto.

Minulla on auki nyt efesolaiskirjeestä neljäs ja viides luku viidennen jakeeseen 21 asti, se sopinee kaikille.

”Isä meidän joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa. Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä Sinun on Valtakunta, ja Voima ja Kunnia Iankaikkisesti. Aamen!”

Jumalan armoa ja rakkautta alkaneelle vuodelle 2019 Siunaten!

Blogitaivas on ollut avoinna nyt kuusi vuotta. 830 000 käyntiä on paljon, vaikka alkuvuosien isoista, neljännesmiljoonan vuotuisista määristä ollaankin tultu alas. Tekstit ovat tavallisesti raamattukeskeisiä ja sisällöltään hoitavia ja kannustavia. Moderointi noudattaa myös tätä samaa linjaa. Hengellinen, toisten alas painaminen ja vihanpito ei kuulu Blogitaivaalle.

Tulevaan vuoteen lähdemme siunaus suussamme. Toivon että oppisimme siunaamaan toisiamme ja rukoilemaan ihmisten puolesta, kuten Jeesus tahtoo meidän tekevät.  Antamaan aidosti anteeksi toistemme rikkomukset, pahat sanat ja teot. Näkemään ihmisten sydämiin eikä ulkokuoreen ja tekoihin. Nähdä ihmiset samalla tavalla kuin Jeesus näkee.

Jeesus elää ja tahtoo kulkea meidän kanssamme tänäkin vuonna. Hän sanoo sinullekin,   -Seuraa minua!

-Tapsa-

 Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: »Missä sinä olet?» Mies vastasi: »Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.»

Heikki aloitti hyvän keskustelun. Miehet missä olette? Miksi te ette kuule hyvän paimenen ääntä? Onko näin, kuten oli Jeesuksen eläessäkin, että naiset ymmärtävät Jeesusta paremmin kuin opetuslapset, jotka viimeiseen asti yrittivät estää Jeesusta menemästä ylös Jerusalemiin? Missä on  miesten herkkyys kuulla Jumalan ääntä? olemmeko yhä alasti ja yllätettyjä?

Hävettääkö meitä tunnustautua Jeesuksen omaksi ja seuraajaksi. Onko väärin olla herkkä ja nostaa katse arjesta ja kiireestä iankaikkisuus asioihin, itkeä ja huutaa Jumalalta apua kun elämä  satuttaa. Itkeä kun työkiire uuvuttaa tai kun läheinen kuolee? Pelkäämmekö Jumalan tuomiota vai  sitä,  että  joku sittenkin on meidän yläpuolellamme ja  kaipaamme Hänen  lohdutusta. Annammeko muiden viedä meiltä ainoa lohdutus, joka meillä on kun emme pärjää maailmalle ja elämä murjoo?

Room.8:31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

Miksi me miehet pakenemme metsäkirkkoihimme kun meidän puolella on maailmankaikkeuden herra, Jeesus? Miten kannamme oman vastuumme Jumalan valtakunnan työssä?

Aaamukahvilla ollessani ja tytärtä odotellessani laitoin radio Dein auki. Siellä kirsi Rostamo kertoi millä tavalla muualla kuin Suomessa vietetään joulua. Sitä ei vietetä aattona vaan Joulupäivänä, Ja että kun meillä ollaan hartaita ja totisia (perinteisesti) niin muualla toisin iloisissa jopa riehakkaissa tunnelmissa. No, makunsa kullakin ja mkäpä meilläkään enää olisi niin kuin ennen, vaikka minulla kyllä tuppaa olemaan.

Itse tuosta puheesta tuli mieleeni laulu Jouluilta:” Taivahalla syttyi juuri, tähti kirkas tähti suuri, josta viisaat itämaan riemastuivat aikoinaan…. viimeisessä säkeistössä muistetaan joulun päähenkilöä sanoin:” Seimen lasta muistakaamme koska taasen laulaa saamme: Joulu, joulu, joulu on, lasten juhla verraton”. Kaikki jotka sen osaavat muistavat sen melodialtaan reippaana.

Kun saan joulutervehdyksiä kirjallisina niissä pääsääntöisesti ei ole mitään kristillistä, itselläni päinvastoin.
Meillä lapsuukodissa oli tuo harras, vähän ehkä jännittäväkin ilmapiiri. Isä aina pukeutui jouluaaton illan päivälliselle tummaan pukuun ja meillä luettiin, pöydän ympärillä seisten, jouluevankeliumi. Kovin riehakas ei ilta ollut ja aamulla kirkkoon, jos mahdollista. Isä ainakin hän oli reipas kävelijä matka, vaikka pitkäkin, ei ollut hänelle este.

Mietin kuinkahan rauhallinen, tai ei, ihmisten joulunvietto nykyään on ja mistä se koostuu, onko seimen lapsella, aikuiseksi kasvaneella Kristuksella sijaa jouluajan ajatuksissa? Tiedän että ainakin jossakin on. Hurstin tarjoamalla joulujuhlalla Helsingin kaupungissa! Jumala häntä ja hänen vieraitaan siunatkoon!

Tästä pääsenkin sitten yhteen rakkaista vanhoista lauluista joita mielelläni vieläkin laukeskelen. Nimi on tuossa otsikossa.

Tätä ”Pyhäaamun rauhaa” toivon koko maailmaan! Kaikille jotka ehtivät kiireeltään ja aivan kaikille. Tätäkin laulua lauletaan vähän eri sanoin, sen takia laitan vaan pari säkeistöä, sen olennaisen kuitenkin. Tosin tämä ei ole vain varsinainen joululaulu vaan sitä lauletaan läpi vuoden ja ihana se on. Laulu on vuodelta 1900.
Tämän myötä hyvää jatkoa sinun jouluaikaasi ja senkin jälkeen kun arki koittaa.

” Pyhä aamun rauhaa Hiljaa huokaa maa. Kiire, melske tyyntyy, työmme taukoaa. Kuule juhlakellot kaukaa kuminoi. Herran temppelistä meille kutsu soi.
Herra juhlamieli sydämiimme luo, lepoa ja rauhaa sieluilemme suo. Anna meille voimaa Korkeudesta. että suloisesti voimme palvella”!

Psalmi 138 vanhan käännöksen mukaan, otsikolla: ”Ylistys Herralle, joka täyttää lupauksensa”!
Sydämellisin toivotuksin!

Useampikin aihe on ollut ajatuksissani, mutta Tapio on kahdessa viimeisimmässä blogissaan niitä omalla tavallaan jo käsitellyt, joten jatkan uudella aiheella.
Julkisuudessa on nyt kyselty mikä ihmisille on pyhää. En siihen muuten ota kantaa kuin lyhyesti, muutamin omin sanoin ensin.

Minusta on surullista etteivät ihmiset ymmärrä ettei ole mitään Pyhää eikä hyvää ilman Lähdettä. Pyhyys on kaiken hyvän alku ja ainoa Pyhä on Jumala, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luoja. Hän josta kaikki on!

Jos puhutaan hyvistä asioista joita myös ne, jotka kieltävät Jumalan, voivat tehdä tai arvostaa, niin niittenkin aikaansaaja on Hän joka Itse on Pyhä. Ihminen on Hänen varassaan, Hänen armonsa ja rakkautensa. Vain Hän, Jumala, saa aikaan ihmisessä aitoa, epäitsekästä hyvyyttä ja ymmärrystä pyhyydestä. Kaikki hyvä lähtee Elävän Veden Lähteestä ja Jeesus Kristus Vapahtajamme on Elävän Veden ainoa Lähde.

Nyt alamme viettää joulua. Millainen se itsekunkin elämässä tulee olemaan, ja nyt on, riippuu niin monesta asiasta.
Itselläni on helppoa kun saan rauhoittua jo tänään, lauantaina, ja jättää kaikki kiireet ja aikataulut vaikka aatto onkin vasta maanantaina ja itse Pyhä tiistaina. Siksi mieleeni nousi, kaikkien uusien kauniiden joululaulujen ja virsien joukosta kaksi vanhempaa, sillä toivoisin jokaiselle edes hetken rauhaa kaikesta, koko maailmasta. Aikaa lukea Sanaa ja hiljentyä joulun Suuren Sanoman ääressä, hiljaisuudessakin ja – rukouksessa.
Hyvää joulua sinulle kahden kauniin vanhan laulun ja yhden uuden sanoin, sen kaikkein koskettavimman tänä jouluna, joka laulettiin meidän kappelimme joululaulukirkossa!

Ensin vanhat:

” Jumalan rauhaa mä tahdon sulle toivottaa. Jumalan Rauhaa saat tänään ammentaa. Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön se näin. Jumalan rauha saavuttaa sut tänään ystäväin.
Yhteys Luojaan, se yhdeksi myös meidät saa. Rakkauden tuojaan saat kätes kohottaa .Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön se näin. Jumalan rauha saavuttaa sut tänään ystäväin.
Jumalan rauha se kaikkialla vallitkoon. Jumalan rauha se meitä hallitkoon. Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön se näin. Jumalan rauha saavuttaa sut tänään ystäväin”

”Sinua siunata tahdon jos olet väsynyt työstä. Tai levottomasta yöstä. Sinua siunata tahdon!
Sinua siunata tahdon Jos joudut elämään yksin. Voit kulkea käsityksin. Sinua siunata tahdon!
Sinua siunata tahdon. Herra sun kuormasi kantaa, Ja sinulle rauhan antaa. Sinua siunata tahdon.
Sinua siunata tahdon lyhyen elämän ajan. Kun ylität kerran rajan. Sinua siunata tahdon!

Ja uusi:

”HÄN seimessä nukkuu, ei vuodetta saa, vain oljille päänsä hän saa kallistaa. Yötaivaalta tähdetkin näkevät sen: On seimessä lapsi tuo ihmeellinen!
Nyt ääntelee karja, jo heräilee hän – Hän kuuleeko laulun yön säteilevän? Jää luokseni Jeesus, niin kylmä on maa. Jää luokseni Jeesus jo aamu saa.
Jää vierelle Jeesus, kun matkaani teen, ole voimani aina ja tie huomiseen. Ja siunaa, oi Jeesus, nyt LAPSIA MAAN. Me liitymme joukkoosi riemuitsevaan!”

Siunattua, armollista ja suloista Vapahtajamme syntymä juhlaa!
Jumalan Rauhaa!,

Kulunut kuukausi on  ollut täynnä haasteita ja vastuksia. Yöunet ovat jääneet lyhyiksi ja mieli on ollut matalalla. Hengellinen elämä on ollut kaksijakoista. Toisaalta on huutanut apua ylöspäin ja välillä  taas on tuntunut, että viimeinenkin uskonpisara valunut jonnekkin tienvarren loskaan. Elämä ei säästä ketään eikä käytä silkkihansikkaita. Siksi tuntuukin ihmeelliseltä, että Jumala haluaa käyttää heikkoja ja köyhiä ilmentääkseen Jumalan valtakunnan todellisuutta.

Tänään sain olla mukana keskustelusaarnassa omassa kirkossamme. Pohdimme Mirva-papin kanssa Johannes Kastajan elämää ja Jeesusta, jonka luokse Johannes lähettää opetuslapsiaan varmistamaan sitä onko Jeesus todellakin se, jota on odotettu. Jeesus vastaa Johannekselle Raamatun sanalla. Hän ei lähde vakuuttelemaan omaa erinomaisuuttaan vaan liittää oman toimintansa profeettojen ennustuksiin tulevasta Messiaasta. Itse asiassa Jeesus lähettää Sanan, itsensä, Johanneksen luo. Evankelista Johannes kuvaa tätä ehkä parhaiten oman evankeliumikirjansa alussa. Jeesus tietää, että Johannes Kastaja ymmärtää viestin ja saa rauhan. Ääni erämaasta voi rauhassa vaieta. Kuningas on sittenkin tullut.

Emme tiedä oliko Johannes epäuskoinen lähettäessään omia opetuslapsiaan kyselemään asiaa. Emme tiedä oliko hänellä ollut erilaisia odotuksia Jeesuksen suhteen, mutta tiedämme, että hän oli uskollinen kutsulleen loppuun saakka.  Herodes, joka surmautti Johanneksen sai aikanaan eteensä ruoskitun Jeesuksen. Hän oli puetuttanut Jeesuksen hienoihin asuihin ja odotti häneltä  ihmeitä. Antamaan merkkejä omasta Jumaluudestaan. Mutta Jeesus on vaiti. Hän ei ollut kenenkään käskettävissä. Jeesus ei kertakaikkiaan vastaa kenenkään meidän odotuksiin, vaan hän on kaiken sellaisen yläpuolella. Hän tietää mitä ihminen kulloinkin tarvitsee ja lähettää sanansa paikalle.

Me kaipailemme aika-ajoin kunnon parannussaarnaa ja -saarnaajaa. Ajattelemme, että kunno ravistelu saisi aikaan herätyksen ja muutoksen tämän paatuneen sukupolven ihmisissä. Mutta niin kuin Jeesuksenkin aikana, myös  me nykyihmiset katsomme ohi Kristuksen, emme näe sitä rakennuskiveä maassa, jota oma rakennelmamme tarvitsee. Osa loukkaa itsensä tuohon halpaan kulmakiveen. Johanneksen luo menivät ne ihmiset jotka ymmärsivät olevansa köyhiä ja rikkinäisiä. He suostuivat kuulemaan parannussaarnaa, he suostuivat mielenmuutokseen. Jeesus tulee ja kolkuttaa ovellemme ja odottaa että ottaisimme vastaan sovinnon jota hän tarjoaa. Hän näkee kyvyttömyytemme omaan parannuksen tekoon. Hänen rakkautensa opettaa meille kuinka kauas olemme Jumalastamme etääntyneet. Vain hän saa meidät kääntymään Luojamme puoleen

Johannes puhui aikansa ihmisten kieltä ja raivasi tietä Kuninkaalle. Hän oli kirjoitusten Elia. Johannes kuoli tietäen että tästä eteenpäin Jumala ottaa vastuun ihmisestä ja sovituksesta.

Tarvitsemmeko siis Johanneksen ehdotonta parannuksen saarnaa. Kestäisimmekö sen? Johanneksen kaste oli köyhälle, oikeutta vaille jääneelle kuitenkin mahdollisuus päästä Jumalan yhteyteen ja Jeesus on sinetti pelastukselle. Siksi Jeesus sanoo  »Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.  Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla.

Uutta Eliaa emme siis tarvitse vaan apostoleita ja evankelistoja jotka  huokuvat Jeesuksen rakkautta ja tekevät rakkauden tekoja. Herättävät tämän kuolleen maan näkemään mitä rakkaus saa aikaan.

Tämä aika tarvitsee ihmisiä jotka kuulevat Paimenensa äänen ja seuraavat häntä. Tämä aika tarvitsee Jumalan hulluja jotka elävät Pyhän Hengen täyteydestä ja eivätkä kätke aaretta joka on heille uskottu. Me olemme nyt vuorossa kantamassa Johanneksen perintöä ja raivaamassa tietä sydänten kuninkaalle.