Jumala loi Ihmisen omaksi kuvakseen. Ihmisessä on löydettävissä Jumaluudelle ominaisia piirteitä. Mutta mitä on jäljellä kaiken kompastelun jälkeen? Onko ihmisessä jäljellä Jumalan hyvyyttä?
Mitä on hyvyys? Onko leskivaimon viimeinen ropo sittenkään parempi kuin paljosta antaneen kroisoksen? Jumala lupaa palkita hyvän ja hyvyyden, siunata anteliaan antajan. Kuitenkaan edes usko ei tunnu takaavan ihmisen hyvyyttä.
Hengellistä keskustelua nettissä seuratessani, olen nähnyt enemmän pahaa kuin hyvää. Raamatulla lyödään hyvin kipeästi toisia uskovia. Usein takana on ymmärtämättömyys ja yhteisen kielen puute. Kiivautta perustellaan sillä, että Jumalakin voi olla kiivas. Olen viime aikoina törmännyt jopa arvosteluun, joka kohdistuu toisten puolesta rukoilemiseen. On kuulemma vaivaannuttavaa ja outoa jos julkisesti rukoillaan kädet toisten päälle laskien luterilaisessa kirkossa. Ihmiset ahdistuvat moisesta toiminnasta. Mitä tämä kertoo Raamatun tuntemuksesta? Eikö rukous ole hyvä asia? Onneksi toisten palveleminen armolahjoilla on saanut sijaa myös Luterilaisuudessakin ja Hengen hedelmät saavat kasvaa. Uuden testamentin opetus kehoittaa keskinäiseen rakkauteen puolueesta huolimatta.
Logiikka loistaa poissaolollaan silloin, kun samat ihmiset torjuvat järkeen vedoten karismojen käytön seurakunnassa koska ne eivät sovi luterilaiseen perinteeseen. Liittyneekö tämä pelkoon siitä, että teoilla pyritään taivaaseen, vai mistä on kyse.
Ilman toimintaa lähetyskäsky jää puolitiehen. Jeesuksen käskyt nousevat tekovanhurskauden yläpuolelle, koska ne avautuvat armosta käsin. Tekovanhurskaus on synnin ja parannuksenteon ongelma, ei Jumalan valtakunnan ja seurakunnan rakentamisen ongelma. Näitä asioista ei pidä sekoittaa keskenään. Jos ne sekoitetaan on edessä hengellinen uupuminen joka johtaa helposti tuhoon. Jokaisella Jeesukseen uskovalla on oikeus luottaa armoon vaikka taivallus olisikin raskasta!
Miksi hengellistä keskustelua hallitsee jatkuvasti puhe pahuudesta ja väärintoimimissesta. Jos pelkäämme jatkuvasti virheitä kaikki toiminta halvaantuu. Jos miettii sitä mikä on kristinuskon kova ydin, Evankeliumi, ilosanoma, niin uskovat käyttävät ainakin sosiaalisessa mediassa valtavan määrän energiaa kiivailuun ja riitelyyn. Luulisi, että positiivisuus ja ilo näkyisi kristittyjen yhteydessä.
Ehkä ongelma on se, että yritämme edelleen hahmottaa Jumalaa omista lähtökohdistamme ja riisumme pois kaiken sellaisen mikä ei sovi omaan järkeemme. Samalla korostamme jotain omaa oivallustamme ja nostamme sen ylimmäksi ohjenuoraksi kaikille muillekin. Itse kuitenkin epäilen sitä että vanha sukupolvi pelkää että uusien tuulien puhaltaessa ja vanhojen tapa uskoa on ollut väärä. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Uusi Viini vain tarvitsee uudet leili, Minusta kuitenkin vanhojen on oltava tekemässä näitä uusia leilejä joihin uusi viini lasketaan.
Seurakunnan rakentamisessa tarvitaan kaikkia kynnelle kykeneviä ihmisiä. Seurakunnan yhteydessä Jumala ottaa käsiinsä ohjat ja kasvattaa ihmisiä opetuslapseuteen. Meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja alttiutta kuunnella Jumalan puhetta. Seurakunnan yhteydessä ihminen on kiinni pelastuksessa ja hänellä on mahdollisuus solmia henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja oppia tuntemaan Jumala.
Ihmisellä on kyky hyvyyteen mutta maailmassa olemme antaneet yhä enemmän valtaa sielunviholliselle. Valehtelija harhauttaa surutta ihmistä pois Jeesuksen luota. Jumalan johdatus ja tahto toteutuu vain niiden ihmisten kohdalla jotka sitä tahtovat. hän ei väkisin puutu kenenkään elämään. Toki varjelusta hän tarjoaa kaikelle mutta pelastuksen hän antaa Jeesuksen omille ja Jeeksuksen omat ovat tajunneet oman pahuutensa. Olemmeko siis hyviä ja pahoja vai onko kysymys sittenkin väärä?
Blogitaivas 