Blogitaivas

Aina silloin harvahkosti kun tänne julkaisen jotain, olen tekstin kirjoittanut valmiiksi johonkin muistioon. Nyt menee riskin päälle sekä aiheen puolesta että siksi että kirjoitan aihion suoraan. Toivottavasti ei jää kovin hajanaiseksi…

Jeesus oli voimakas mies. Hänellä olisi ollut valtaa osoittaa voimansa niin moninaisin tavoin. Silti hänen esimerkkinsä oli olla kuuliainen auktoriteetille, jonka läsnäolossa hän valitsi käyttää paljon aikaa. Jeesus vetäytyi säännöllisesti rukoilemaan Isää. ”Minun ruokani on että teen lähettäjäni tahdon.”(n. Joh4)

Jeesus myös sanoi opetuslapsilleen, että nämä tulisivat tekemään suurempia tekoja kuin hän. Ja myös että jos häntä on ymmärretty väärin > vainottu, tämä on myös osuu myös hänen opetuslapsilleen.

Hiljattain kuulin (netistä) hyvän opetuksen, jossa käsiteltiin ns dominion-oppia. Tässä suuntauksessa ollaan ymmärretty ’maan päällä niinkuin taivaassa’ siten että tulee aika, jolloin Jeesus laskee kuningaskuntansa hallintavallan tänne maan päälle ja kristityillä tulee olemaan hallintavalta. Sitten kun Kristuksen ruumis(Jeesuksen seuraajat) on vailla tahraa ja ryppyä. Näen tässä ajattelussa suuren riskin johtopäätöksille jotka eivät ole Jeesuksen kokonaisilmoituksen mukaisia. Yritän hahmotella…

Tällaisen valtakunta-ajattelun lieveilmiönä voi olla oman uskonelämän – ja toisten paremmuuden ja jalostumisen vaatimus siten että heikkous ja kärsimys aletaan nähdä uhkana ja hidasteena tuon valtakunnan ilmestymiselle. Voi käydä kuten huonolle palvelijalle, joka alkoi lyödä kanssapalvelijoitaan, kun isännän paluu viipyi. Myös naapurin kärsimys ja epäonnistumiset uskonelämässä aletaan nähdä uhkana oman tulevan onnen saapumiselle. Ja niin alkaa nousta tarve hylkiä ja syrjäyttää yhteydestä ’hankalia tapauksia’, epäonnisia ihmisiä jotka eivät edusta Jeesusta kuten voitokasta valtakuntaa kuuluisi edustaa. Ja näin ns paremmat kristityt valikoivat ja syrjivät… Kärsimys ja heikkous halutaan eliminoida.

Jeesus kuitenkin tuli ihmisten keskelle pelastamaan, ei tuomitsemaan. Hän sanoi etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Jeesus tuli meitä lunastamaan. Hänen kärsimyksensä oli todellista ja ohittamatonta.

Paavali vihasi kristittyjä alkuun. Hän vainosi ja tapatti. Kun Jeesus ilmestyi ja pysäytti miehen, tapahtui pysyvä muutos. Paavali sai vuosien mittaan kristittyjen luottamuksen. Kolossalaiskirjeeseen hän kirjoitti (saneli): ”Iloitsen kärsimyksistä Kristuksen ruumiin hyväksi, joka on seurakunta”

En usko että Paavali oli mitenkään kärsimyshakuinen. Hän vain oli nähnyt ja kokenut että Jeesuksen nimen tunnustamisella oli hintansa. Ja myös kärsimyksen sietämisen hedelmän.

Nyt tänä päivänä, jos jonkun kristinuskon suuntauksen mantrana on kärsimyksetön voittouskonto, ollaan vaarallisilla teillä. Tällaisiin suuntauksiin sisältyy aina riski syrjintään ja jopa hengelliseen väkivaltaan. Riski siihen, että ei kuunnella ketään ja samalla halutaan sysiä yli laidan ne, jotka ’eivät täytä mittaa’. Samalla nämä kuitenkin ovat niitä joita varten Jeesus tuli. Niitä varten jotka tarvitsevat Jeesuksen voimaa ja apua selvitäkseen.

Toivottavasti en nyt piirrä liian synkkää kuvaa kristillisyydestä. Nostan vain esiin juonnetta, joka minua vaivaa ja jonka näen haitallisena.

Jumalan valtakunta on vanhurskautta (hänen mielisuosiotaan) ja iloa Pyhässä Hengessä. Mutta kunpa tämä ei vääntyisi oman kokemuksen tavoitteluksi, josta on liian pitkä matka polvistua kärsivän ihmisen äärelle.

Vaikken tiedä mitä sanoa,
toivon sinulle
ja läheisillesi
suurta Jumalan lohtua
ja voimaa surussa.
Rukoilen polkua, jolla suru ja kaipuu ei kokonaan näännytä.
Rukoilen että saat kokea miten iankaikkiset käsivarret kannattelevat.
Ja että musertavan surun ja kaipuun ajat täyttyvät lohdun pisaroista.
Rukoilen että hyvät, rakkaat ja kauniit muistot muodostavat kudelman jolla voit levätä.
Surun tieltä ei voi paeta,
vaikka niin toivoisin.
Ikiaikojen Jumala vahvistaa.
Hänen läsnäolossaan on
tulevaisuus ja toivo.
Jälleennäkemisen lohtu,
helpotus ja ilon lupaus

Siitä on jo 43 ja 1/2 vuotta kun minulle, suuressa ahdistuksessa yksin kotona ollessani tapahtui se Suuri Ihme, joka ennen minua oli tapahtunut lukemattomille, Jumalan tiedossa oleville ihmisille. Tulin tuntemaan Elävän Jeesuksen, Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kautta ja  Uudestisynnyin. Rakastuin Jeesukseen ja kaikkiin joista Raamatussa kerrotaan, jotka Häneen olivat ennen minua rakastuneet.

Luin kyynelin aina vaan uudestaan esim. Johanneksen evankeliumia ja varsinkin sen 3 lukua. Tuo kohta toistuu toistumistaan kun kerrotaan Jumalan rakkaudesta ja siitä kuinka me pelastumme ja saamme lupauksen iankaikkisesta elämästä Jumalan Valtakunnassa, Hänen rakkaan Poikansa Jeesuksen, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen ansiosta.

Rakkaaksi tulivat Apostolit. Erityisesti Pietari ja Paavali. Heidän kirjeitään luen uudelleen ja uudelleen. Pietarin ensimmäinen kirje on nyt juuri vertaansa vailla. Jakeesta 13, joka on otsikoitu ”Kutsu pyhään elämään”. En haluaisi rajoittaa, mutta jakeista 20-25 muutama jae:” Hänet oli valittu jo ennen maailman perustamista, ja nyt aikojen lopulla hänet on tuotu julki teitä (meitä) varten. Hänen kauttaan te uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että te uskoessanne myös panette toivonne Jumalaan. Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. Olettehan te uudestisyntyneet, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta …” Jatkoksi Ps.34 .

Uuden elämäni alkuvuosina tiedän monien rukoilleen puolestani ja kaiken lisäksi Jumala johdatti tielleni muutamia uudestisyntyneitä uskovia joiden tuki oli aivan ratkaiseva sille että pysyin hengissä. Miksi tämän kirjoitan? NO.

Harvoin olen pyytänyt puolestani rukoilemaan, mutta nyt olen sen tehnyt ja kokenut ihmeen. Harvoin olen saanut rukousvastauksia uskonelämäni alun jälkeen, ainakaan niin, että ne olisivat tulleet tietooni –  tai nopeasti. Nyt tunsin tarvetta pyytää seurakuntani sisarten apua ja vastaus tuli välittömästi, seuraavana aamuna, kun he olivat illalla rukoilleet. Apu oli valtava todistus Jumalan, pieneen ihmiseen kohdistuvasta hyvyydestä, rakkaudesta ja armosta. Mitä sitten tapahtui?

Ei mitään, kovin ulkonaisesti, vaan jälleen kerran vapauduin ahdistavasta elämäntilanteesta. Kun heräsin, sisimmässäni oli Jumalan Rauha, olin kuin kiedottuna pehmeään peitteeseen, suojamuuriin ja mikä ihmeellisintä, rakkauteen. Sellaiseen että sen sisälle mahtui koko ihmiskunta. Tunsin sääliä, myötätuntoa ja lempeyttä kaikkia harhaanjohdettuja sieluja kohtaan ja tiesin myös että en voi muuttaa mitään omin voimin, en pelastaa ketään! Olin yksi pieni lenkki vain siinä lukemattoman pitkässä ketjussa jonka Jumala oli valmistanut ja suunnitellut tarkoituksiaan varten.

Minä sain vain olla, minun ei tarvinnut yrittää pelastaa maailmaa, ei tehdä muuta kuin olla Herran tahdossa ja suojeluksessa. Sain rauhan ja levon, tiesin Pyhässä Hengessä, mikä minun osani tässä ketjussa oli! Osoittaa rakkautta ja lempeyttä lähimmäistäni kohtaan. Opin myös uudelleen sen, että me kaikki kristityt tarvitsemme toisiamme ja seurakuntaa! Tarvitsemme toistemme apua ja tukea.
Sain kokea yhteisen rukouksen todellisen ja muuttavan Voiman.

Raamatussa ovat syvälliset totuudet. Yksi niistä on Apostolien teoissa 5:29 ” Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat” Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (jatko jakeeseen 32 asti) Voiko Raamatussa muuta ollakaan kuin totuus. Yksi lause, monista, minua on myös aina rohkaissut ja kannustanut, silloinkin kun olen ollut ”tulisessa pätsissä” ja se on ”Uskollisuutesi mukaan sinut palkitaan”! Emme ehkä juuri sellaista pätsiä ole kokeneet kuin Daniel 3:16-19 jne. Mutta sekin on totta että ”Maailmassa teillä on ahdistus.” Tosin tähän Jeesuksen sanomaan jatkossa, on  vastaus joka tuo lohdun, tulevaisuuden ja toivon!

Kun me ihmiset emme kaikkea voi ymmärtää, vaikka saman Isän lapsiakin olemmekin, niin helposti neuvomme toisiamme ihmisviisain ajatuksin ja sanoin ja kuitenkin Vain Jumala Yksin tuntee jokaisen luomansa ihmisen ja hänen elämänsä. Koska Hänellä ja vain Hänellä on alku ja loppu tiedossaan ja kaikki siltä väliltä, Hän yksin osaa ja voi neuvoa, opastaa ja johdattaa jokaista ihmistä oikein. Minä uskon että kukin meistä oppii erottamaan Jumalan Pyhän Hengen puheen sisimmässään, Sanaan perustuen ja sen valossa, niin ettei tarvitse omaa tietään ja tehtäväänsä ihmisiltä kysyä. Kysyä voi ja saa mutta lopulta kuitenkin päätös on kahdenkeskinen, Jumalan ja ihmisen välillä.

Tässä maailmassa rakkaus tulee koetelluksi moneen kertaan ja monin tavoin. Varsinkin kun tahtoo seurata Herraa. Jeesuksen seuraaminen ei ole tämän maailman mielen mukaista. Ihmiset ovat joutuneet paljon kärsimään uskonsa tähden, jo aikojen alusta ja viimeistään Jeesusta seuraten. Silloinkin kun rakkaus tulee koetelluksi se on Jumalallista rakkautta. Jumala rakastaa ihmistä, ihmisen iankaikkiseksi hyväksi, sinun ja minun ja lähimmäistemme, vaikka emme sitä ymmärtäisi tai jaksaisi uskoa, Hän Rakastaa.

Ja jälleen tuo hurskas ja kärsimyksissä koeteltu Job. Hän sanoo koettelemusten keskeltään että oli vain korvakuulolta Jumalan tuntenut, mutta kaikessa ahdistuksessaan hän oli saanut lopulta nähdä Jumalan!

–  Näin minäkin, kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen, sain taas uudestaan nähdä ja tuntea Suuren ja Pyhän, Kaikkivaltiaan ja lempeän, yli kaiken rakastavan ja kaikkia ihmisiä kutsuvan Jumalan, jolla on maailman kaikkeus hallinnassaan! Kun Häntä ajattelen, tiedostan kuinka köyhä on sanavarastoni! En mitenkään saa omalla kielelläni kuvattua kuinka arvokasta, rakasta ja kallista minulle on että Hän armossaan vetää minua väsymättä puoleensa, että saan Häntä rakastaa ja olla Hänen omansa, Hänen suojeluksessaan ja johdatuksessaan. Saan olla pienen pieni lenkki suuressa ketjussa kaikkien pyhien kanssa.

Kiitos, ylistys ja kunnia Hänelle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle hengelle, nyt ja ikuisesti, aamen.
Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia, niin kuin Hän tahtookin tehdä!

Siunattua illan jatkoa ja huomista Pyhäpäivää!

Kun sukeltaa Jobin kirjan maailmaan, joutuu väistämättä sen kysymyksen eteen, -millainen meidän Jumalamme oikeasti on? Miten Jumala voi sallia sen, että Saatana saa koskea Jobiin ja hänen lapsiinsa. Minulle ei ole riittänyt kaiken pois selittäväksi totuudeksi Jobin kirjan loppu, jossa Job saa hyvän loppuelämän. Silloin koko kirjasta tulee riemusaatto menestysteologialle, aatteelle, jota vastaan koko kirja sotii. Raamattu ei ole kirja, josta totuuksia luetaan jakeittain tai vaan kertomuksen loppu.

Raamatun kaikki kirjat, kuten koko Raamattu on ymmärrettävä kokonaisuuksina. Vanha Testamentti  marssittaa eteemme suuria totuuksia Jumalasta ja hänen auktoriteetistaan yli ihmiskunnan. Uusi Testamentti taas kertoo millainen meidän Jumalamme sydän on. Se paljastaa Jumalan pelastussuunnitelman koko laajuudessaan.

Juutalainen ja seemiläinen opetus on vuosituhansia perustunut kertomuksiin ja tarinoihin. Siksi myös heidän historiansa on tallentunut niihin hyvin tarkasti. Kun me valistuksen ajan lapset rakastamme yksityiskohtia ja faktoja niin juutalainen kertoo vertauksia ja tarinoita. Mitä tärkeämpi asia sitä useampi tarina. Jobin kirja on Raamatun vanhimpia tekstejä ja on siksi niin riipaiseva kaikessa karuudessaan. Se paljastaa millaista on elää fyysisesti erillään Jumalasta maailmassa, jossa vähitellen ihmiskunta on antanut lisää tilaa sielunviholliselle ja pahuudelle.

Johdantokertomuksessa Saatana saa vapauden valita mitä hän Jobille tekee. Jumala luottaa Jobiin. Luottamus on tässä kaksi suuntaista. Kertomuksen kärki ei ole mielestäni siinä, että Jumala sallii Jobin koettelemukset, koska syntiinlankeemus on jo tapahtunut. Jos luemme Raamattua kokonaisuutena, tämä on silloin meille selvä asia. Jo Saarnaaja kirjassaan toteaa lakonisesti: 1 Turhuutta on maan päällä tämäkin: on hurskaita, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet vääryyttä, ja on jumalattomia, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet oikein. Minä sanon: se on turhuutta. Niinpä minä ylistin iloa, koska ihmisellä ei ole auringon alla muuta onnea kuin syödä ja juoda ja iloita. Tämä ilo seuraa häntä kaiken vaivannäön keskellä niinä elinpäivinä, jotka Jumala on hänelle antanut auringon alla.

Jobin ystävät pyrkivät sälyttämään Jobin niskoille syyn onnettomuuksista. Aivan kuin Jumala löisi aina ihmistä, kun hän tekee syntiä. Jumala ei näitä ystäviä ja heidän apuaan Jobille katsonut hyvällä. Vanhanliiton tapaan he joutuivat uhraamaan sovitus uhrin puheidensa takia. Elihu sen sijaan soimaa Jumalan arvostelijoita ja Jobia Jumalan oikeudenmukaisuuden arvostelemisesta. Elihun asenne ja näkökulma on oikea.

Jumala silmissä jokainen luodulla on vapaa tahto, myös Saatanalla. Mutta Raamattu selvästi ilmoittaa mitä Sielunvihollinen haluaa, itse asiassa Jobin kirjan yksi pointti on selkeästi kertoa mitä lankeemus ja Saatana aiheuttavat tälle maailmalle ja siinä eläville ihmisille. Ero Jumalasta syvenee ja laajenee samalla pahuuskin saa tilaa. Saarnaajan kirjan kirjoittaja ikäänkuin vahvistaa omalla tavallaan tätä samaa.

Jumalan oikeudenmukaisuus piilee siinä mikä on ihmisen suhde ja asenne Luojaansa. Siinä missä Vanhan liiton ihminen pyrki elämään oikein ja sovittamaan uhrein oman syntisyytensä niin Uudenliiton ihminen sitoo itsensä kertakaikkiseen uhriin, Jeesuksen. Yhteys tulee säilyttää elävään Jumalaan.

Ihmisen sakkokierros saa päätöksensä Golgatalla kun temppelin esirippu repeää ja sen takana ammottaa tyhjyys. Ihminen ei enää tarvitse välimiestä itsensä ja Jumalan välille, koska Kristukseen liitettynä hän saa itse puhutella Jumalaa, Isää ja Luojaa. Jumala ilmottaa näin olevansa läsnä kaikkialla missä hänen nimeään kunnioitetaan, ylistetään ja siihen vedotaan Jeesuksen nimessä. Pyhä Henki toimii maailmassa luoden yhteyden Jumalaan.

Siksi Raamatun suurin opetus ei ole menestyminen maallisessa elämässä vaan menestys ja siunaus Hengessä. Job menestyi oikeamielisyytensä tähden. Hänen asenteensa elämään oli oikea ja luottamus Jumalaan poiki myös luottamuksen ympärillä oleviin ihmisiin ja yhteisöön. Jumala antoi hänelle voimaa toimia näin. Sama pätee nykyihmiseen paitsi että meidät syntimme on jo sovitettu ristillä.

Siunaus ja rukous vaikuttavat myös mitä tapahtuu siinä näkymättömässä Jumalan todellisuudessa, joka on läsnä meidän elämässämme. Jumalan kosketus voi parantaa sairauksia ja kohentaa elämäämme, mutta maallinen menestys on sidottu aina kanssa matkaajiimme. Raha tottelee aina omistajaansa.

Kun Jeesus lupaa meille rauhan, nostaa se meidät omien olosuhteittemme yläpuolelle. Kansa jolle Jeesus puhui, oli kuullut satoja vuosia hengelliseltä eliitiltä olevansa kirottu ja pelastukseen kelpaamattomia. Tälle kansalle Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on tullut heitä lähelle ja heidät Jeesus vuorisaarnassaan julistaa autuaiksi, armahdetuiksi. Siksi taakka, jonka Jeesus heille antaa on kevyt kantaa ja siksi hekin saavat vihdoinkin rauhan. He saavat omalla kielellään huutaa Abba, Isä!

Rakkaat ystävät! En tiedä ketkä ja millä tavalla ajattelevat ihmiset näitä blogeja lukevat, mutta tämä vetoomus koskee kaikkia, sopien kaikille. Niillekin, jotka itse opettavat ja niille joille Jumalan Valtakunnan asiat ovat jo tutut ja rakkaat.

Kuuntelin toistamiseen saarnan, jota edellisessä blogissani suosittelen, mutta en päässytkään sitä kautta perille. Siksi tämä.

Menkää, ystävät, Suomen Raamattuopiston sivulle ja etsikää vuoden 2016  saarna jonka julisti Pekka Heiskanen sunnuntaina 9.10 ! Saarna käy suoraan sydämeen ja puhdistaa sielua. Vahvistaa uskoa ja toivoa siihenkin ettei iankaikkisen elämän todellisuus riipu siitä, kuka tai mikä ihmisen arvo tai arvottomuus maallisessa mielessä on vaan korostaa Jumalan armoa ja kutsumista kaikille, jotka tahtovat ottaa vastaan ja uskoa todeksi Jumalan Sanan, niin kuin on kirjoitettu.

Kuuntele itse mitä se sinulle kertoo ja sanoo! Minut se laittaa rukoilemaan entistä tiiviimmin lähimmäisteni ja koko maailman puolesta.
Jostain muistojeni aarrearkusta nousi mieleeni laulun sanat: ”Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies?” En löytänyt sitä enää mistään, en uudesta enkä vanhasta virsikirjasta, en edes hengellisestä laulukirjastakaan? Melodian muistan, ehkä joku sen osaa, hyvä!

Kaikkivaltiaan ja hyvän Jumalan armon varaan, Jeesuksen kristuksen nimessä ja täytetyssä työssä taas tänäkin päivänä. Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kanssamme ja täyttäköön meidän sydämemme ilolla, rauhalla, rakkaudella ja rukouksella aamen.

Heti kuultuani että ääriliikkeitä alettaisiin lailla valvoa ajattelin välittömästi sen uhkaavan myös sanan ja uskon vapautta entisestään. Myös me uskovat, olisimme vaaravyöhykkeessä. Milloin tahansa joku meistä voisi joutua sanoistaan tai teoistaan tuomiolle, jos joku keksisi vähän muuntaa jotain sanomaamme tai tekemäämme. Olin helpottunut kun uutta lakia ei laadittukaan, mutta sekin on varmasti vielä tulossa. Ihmiset joutuvat entistä tarkemman valvonnan alaisiksi.

Tuossa edellisessä blogissa mainitsen joitain ihmisryhmiä joille olen avuntarpeessani joutunut antamaan työpaikan. Olen runsaan 12 vuoden ajan toiminut avustajieni työnantajana ja ollut heistä ja itsestäni vastuussa. On ollut mm. varottava avustajaa palkatessani, etten missään tapauksessa saa syytettä syrjinnästä. En saa esim. laittaa rajaa iälle, kansallisuudelle tai elämänkatsomukselle. Ainoa poikkeus on sukupuolen suhteen. Kaikkein vaikeimmissa tapauksissa avustaja joutuu hyvin henkilökohtaiseen, jopa intiimiin, kosketukseen avustettavansa kanssa. Meillä on, ainakin ollut, oikeus valita sukupuolemme mukainen avustaja.

Mukana ääriliikkeessä? Niin, mielestäni olen. Eikö kaikkein radikaalein ääriliike ole löydettävissä Johanneksen evankeliumin 3 luvun 16 jakeessa!? ”Sillä – Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”!

Ei yksikään, joka häneen uskoo!

Mitä minun suhteeni tähän ääriliikkeeseen kulumisessa tulee, voin joutua joskus siitä vastaamaan maallisen tuomarin edessä, vaikka oikea ja vanhurskas tuomarien Tuomari on Poikansa uhrin kautta minut vapauttanutkin, ja tulee vapauttamaan lopullisesti. Ei sen tähden kuka minä olen, vaan sen tähden kuka Hän on ja kuka Hänen Poikansa on. Mutta on kaksi seikkaa jossa varmasti saisin maallisen tuomion jos joku sitä minulle tahtoisi. Se on rakkaus Isänmaahan ja Kotiin. Ellei olisi puoluetta nimeltään perussuomalaiset, sanoisin että olen kasvanut perus suomalaiseksi omassa lapsuuskodissani jonka arvoina olivat Koti, Uskonto ja Isänmaa.Vanhempani olivat sodankäynyttä sukupolvea. Tästä huolimatta minussa ei ole hiukkaakaan rasistia. Jos niin olisi en voisi sanoa itseäni kristityksi.

OI, tulipa pitkästi, vaikka piti muutamaan lauseeseen jättää ja laittaa taas linkki aivan aivan mahdottoman hyvään saarnaan! Eli
http://www.sro.fi/ohjelmat-radio-deissa/jumalanpalvelusten-saarnat-2016
saarnaajana Pekka Heiskanen! Etsivä löytää 🙂

Lopuksi: ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa. Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme Kristus, rauha tuo!
Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäiväkin!

Kiitos Jumalalle hänen suunnattomasta armostaan ja käsittämättömästä rakkaudestaan luotujaan kohtaan!

On oikeasti olemassa tuollaisen nimen omaava tie. Nimi on aina kiehtonut ja inspiroinut minua. Kun menen kiertotietä mökille, näen tuon kyltin. Nyt, kun nuori tuttavaperhe havittelee siellä myynnissä olevaa taloa, tuo Laitamaantie alkoi inspiroida. Vaikka suunnitelmat olivatkin tälle päivälle toiset, lähdin kiertotielle. Monta muutakin aihetta on pyörinyt mielessä menneellä viikolla, mutta kun elämä joskus vie ja tuo yllätyksiä, kaikesta huolimatta, niin katsotaan mitä otsikosta syntyy.

Tilanteeni on jälleen kerran aika hankala. Vakituinen avustajani on kuuden viikon harjoitusjaksollaan, liittyen opiskeluihinsa. Sijaista on ollut vaikea löytää. Sain tarjouksen syntyperältään somalialaisesta naisesta jonka vastaanotin. Vaativaksi, tässä suhteessa, on käynyt osittainen erikielisyys ja kulttuurien ja uskon erilaisuus. Ei se aivan poikkeuksellista ole eikä kävisi niin raskaaksikaan, kuin on osoittautunut, ellei aiemmin olisi ollut kokemusta niin Jehovan todistajista, itämaisia uskontoja harrastavista, erilaisien henkisien ongelmien kanssa kipuilevista ja ”tietynlaisen” taustan omaavista henkilöistä. Meillä, jotka julkisella haulla avustajia joudumme hakemaan ei ole oikeutta, missään tapauksissa, tutkia kenenkään taustoja, ainoastaan haastatella ihmisiä ja uskoa mitä kukin itsestään kertoo.

Aina kun olen tilanteissa joissa tarvitsen erityistä voimaa, rauhaa, lohtua ja viisautta, luen Raamatustani psalmeja tai uuden testamentin kirjeitä, rukoilemisen lisäksi. Onneksi seurakunnassa on myös sisarten rukouspiiri. Kesän kaikenlaisten ikävien yllätysten lisäksi nykyinen tilanteeni on alkanut tuntua kuormana ja käännyin heidän puoleensa kysyen, voisivatko muistaa minuakin rukouksin.?

Muutama aamu sitten tullessani koneelle postia lukemaan, täällä odotti pieni viesti. Rakkaiden toivotusten lisäksi oli kohta psalmista 34 jae 8:”Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät”. Kuinka hyvältä se tuntuikaan.  – Varsinkin kun olin itkien katsellut TV kuvista Aleppon tilannetta ja niitä pieniä viattomia, kärsiviä lapsia joita kaivettiin raunioista haavoittuneina, pölyisinä ja kärsivinä. Hengessäni huusin Herran puoleen, Herra armahda ja auta!

Avasin aamulla rakkaan Kirjani ja aloin lukea psalmeja. Ensimmäisenä katseeni osui psalmiin 94 jakeeseen 18 ja 19:” Aina kun olin vähällä kaatua, sinun armosi Herra, oli minun tukenani. Kun huolet painavat mieltäni, saan sinulta lohdun ja ilon”.
Luin lisäksi ympäröiviäkin psalmeja kuten, 91,92,93 jne. Panin merkille tekstien samankaltaisen sisällön ja usein toistuvan ajatuksen.” Herra on minun linnani, Jumala turvakallioni. – Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan. Sinä Herra, olet iäti korkein jne…”

Tosiasia on kaiken kaikkiaan, ja joka tapauksessa, huomata ja ymmärtää ettei minulla ole mitään hätää siihen verrattuna mitä Aleppossa ja kaikkialla muuallakin tapahtuu. Siellä, missä viattomia surmataan kaiken päivää, sairaaloita tuhotaan ja avustuskuljetuksia estetään.

Olen lähinnä huolissani siitä kuinka voisin auttaa, mitä voisin tehdä maailmassa hätää kärsivien hyväksi omalla mitättömän pienellä paikallani. Mitä Jumala minulta odottaisi?

Joudun tässä ihanassa ja jotenkin vielä vapaassa maassa, toteamaan kuinka etuoikeutettuja me olemmekaan. Täällä, vielä, saa julistaa ja kertoa Jeesuksesta Kristuksesta. Niillekin joilla ei ole oikeaa, Jumalan Sanan, mukaista tietoa eikä ymmärrystä iankaikkisesta ihmisen osastaan. Tosin lähes kolmisenkymmentä vuotta vihaa uskovia kohtaan sisällään kantaneen, jumalattoman aviomiehen kanssa eläneenä, tiedän myös ettei sanoin ole aina mahdollista kertoa sielujen pelastumisesta Jeesuksessa Kristuksessa. Eikä iankaikkisesta elämästä Hänen, Kristuksen, ansiosta ja Jumalan Pyhän ja armollisen suunnitelman toteutumisesta, uskon kautta.

Rukoilen että Jumala, antaisi jokaiselle päivälleni, jona lähimmäisiäni kohtaan, ennen kaikkea viisautta, voimia ja rakkautta, tai ainakin myötätuntoa toisin ajattelevia kohtaan jotta Kaikkivaltias Jumala, kirkkauden ja Valon Herra voisi heidät sanoittakin herätellä. –  Että niin osaisin vaeltaa!

Herra on kuningas!
 Mahti on hänen viittanaan, hän on vyöttäytynyt, kietonut vyötäisilleen voiman! Maanpiiri on lujalla perustalla, se ei horju. Sinun valtaistuimesi on luja, se on ollut luja halki aikojen. Sinä olet ollut iäti.
Virrat pauhaavat, Herra, virrat pauhaavat kohisten, virrat pauhaavat ja jylisevät. Mahtava on meren aallokko, mahtavampi vaahtopäinen myrsky, Mahtavin on korkeuden Herra!

Sinun säädöksesi, Herra ovat lujat ja varmat, pyhänä hohtaa sinun temppelisi ajasta aikaan! Ps. 93: 1-5

Oli ilta, puhelin soi, tuntematon numero. Vastasin nimelläni, toisesta päästä toivotettiin ikääntyneen ihmisen äänellä, hyvää iltaa, nimikin sanottiin. Kuulin kysymyksen:” oletko sinä se kirjoittaja”? Myönsin. ”Oletko sinä uskovainen”? Olenhan minä. ”No sittenhän me olemme sisaruksia”. Niinhän me varmaankin olemme. ”Voisitko sinä kuunnella mitä minulla on asiaa”? Kyllä minä voin.

Niin alkoi ihmeellinen tarina, kertomus Elämästä, kovasta elämästä, kuoleman porteilla käymisestä ja vammautumisesta lopuksi elämää. Hän kertoo kirjoittavansa kirjoja ja nyt jo sangen iäkkäänä, ilman tietokonetta, elämänkertaansa jonka toivoo saavansa valmiiksi ennen ”lähtöään” ja vieläpä julkaistavaksikin.

Tarina alkaa. Mitä pitemmälle hän pääsee, sitä voimakkaammaksi ja selkeämmäksi hänen äänensä käy. Kuuntelen ihmettä ihmeen perään, mitä enemmän kuulen sen pienemmäksi itseni tunnen. Minä pienenen pienenemistäni sitä mukaa kuin Kaikkivaltias Jumala, jonka johdatuksista hän kertoo, suurenee sellaisiin mittoihin etten ole eläessäni kokenut. Tunnen Pyhän läsnäolon.

Sanon muutaman sanan silloin tällöin. Sanon ihailevani hänen rohkeuttaan totella ja lähteä vailla varmuutta matkaan, ilman tietoakaan vastaan tulevasta, kun Jumala kehottaa. Innostumme puhumaan taivaallisista ja siitä kuinka väkevä ja suuri meidän Jumalamme on. Käsittämättömän suuri sellaisen ihmisen elämässä joka on kuuliainen ja joka ei epäile ja puntaroi, ei järkeile ja jää vain paikalleen, silloinkaan, kun tarvitsee apua kaikessa mikä normaalin elämän puitteista puuttuu.

Kun olemme itsemme uuvuksiin puhuneet, toisiamme kuunnellen, hän kysyy voisimmeko tavata, voisiko hän lahjoittaa minulle kirjojaan. En anna suoraa vastausta, lupaan miettiä asiaa. Puhelumme aikana hän sanoo kolmesti:” Onko tämä unta”, tämä, että hän saa puhua näin ja että meillä on sama usko ja sama Henki. Onko tämä unta, vastaan hänelle, jos on, niin tässä on se ihme että me näemme sitä samanaikaisesti.

Mennessäni levolle en saa unta. Kaikki mitä kuulin ja koko tapaaminen pyörii mielessäni ja tiedän kohdanneeni Suuren Tarkoituksen!

Olen luullut tuntevani Jumalan! Mutta vain kuin korvakuulolta, mutta nyt sain nähdä hänet! Ymmärrän miksi profeetta toteaa Jumalansa kohdatessaan, minulla on saastaiset huulet. Lähetä joku muu. Seuraavana päivänäkin olen lähes Pyhän pelon vallassa, mutta se on kunnioittavaa pelkoa Pyhyyden ja Kaikkivaltiuden edessä. Pelkoa jota tomu tuntee. Nytkin vielä, usean päivän perästä, arkuus valtaa mieleni ja tekee hiljaiseksi. Jälleen kysyn, mikä on ihminen että sinä häntä muistat.

Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, niin sanon silti, Jumala on rakkaus, ääretön, mittaamaton, käsittämätön rakkaus!
Rakkaus jota ihminen ei voi ymmärtää.

”Vuoteen vieressä
vuotten vieriessä
näit elämän läheltä.
Virtasi kyynelpuroina,
ymmärsitkö? –
elämän virta.

runo, Irja Haapiainen