Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


by 14 kommenttia

Vahvista ääni toisen maailman

IMG_20140306_084059

Me Luterilaiset olemme omaksuneet ääneksemme järjen äänen. Olemme valistuksen ajan lapsia. Lapsemme ovat koulussa, joka on maailman paras. Olemme mukana tietotekniikan kärkihankkeissa. Teologinen tietämyksemme on maailman huippua. Tuotamme jatkuvasti tietoa Raamatusta ja raamatun maasta. Yhteiskuntamme lainsäädäntöä ja elinolosuhteita arvostetaan kaikkialla maailmassa. Maailman mittakaavassa naisille on lottovoitto syntyä Suomeen.

Suomen pitäisi olla siis lintukoto ihmisille, Shangri La, paratiisi vailla vertaa.

Meillä olisi kaikki eväät olla maailman johtava maa. Pohjoinen, jossa Jumalan henki lepää, kuten vanha kansa hieman toiveikkaasti Raamattua tulkitsi. Mutta emme ole sitä. päin vastoin raahaudumme lamassa jonka ne oudot markkinavoimat ovat laukaiseet.

Ja kun katsomme maailmaa, uutisia, ja karttaa, niin lintukotoa ei löydy. Sosialismin aate ja idea oli upea. Suomessa ensimmäisten rauhanomaisten sosialistien tavoitteet ovat toteutuneet ja tuoneet hyvinvointia ihmisille aivan kuin varkain. Nyt me tavalliset ihmiset pidämme kynsin ja hampain kiinni noista samoista punaisen aatteen ideoista ja äänestämme kuitenkin oikeistoa tai kristillisiä, ne kun ovat osanneet sulauttaa nuo sosiaaliset aatteet itseensä. Mutta se on politiikkaa. Ei siitä sen enempää.

Pointtini on ,että ihminen on häilyvä olento. Se järki, jonka varassa me uimme tässä virrassa, näyttää olevan kiinni siitä mitä toiset ajattelevat. Ideamme ovat yhteisiä. Viisautemme on yhteistä. Nimeämme asioita uudestaan ja uudestaan, muodostaen puolueita sen mukaan. Haluamme olla oikeassa ja jotta voi olla oikeassa, on toisten pakko olla väärässä. Emme halua kompromisseja vaan oman totuuden.

Haluan palauttaa meidät alkuun, hyvän ja pahan tiedon puun äärelle ja haluan ensin muistutta mikä on Raamatun viimeinen ajatus, sielä sanotaan:-Herran Jeesuksen Armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

Me olemme Jumalan kuviksi luotuja ja myös Jumalallisella tiedolla varustettuja. Olen useasti miettinyt että antoiko tuo puu meille vasta järjen ja tiedon, mutta tuo ajatus on vastoin sitä ajatusta, että olemme Jumalan kuvia. Jumalan yhteydessä meillä oli tieto suoraan kuinka elää järkemme kanssa. Nyt meille Kristityille tuo tieto on vain kuvajainen, jota vasten kaikki toimintamme ja tekomme peilautuivat. Alussa toimintamme oli Jumalan tahdon suuntaista. Hyvän ja pahan tiedon puun vaikutus meihin oli se, että tietomme ei ollut enää suuntautunut niin että se olisi ylläpitänyt yhteyttä Jumalaan ja palvellut samalla myös ihmistä. Aloimme palvella omaa tahtoa, tahtoa joka ei nähnyt asioita sulkupolvien yli ja suojellut elämää.

Kun Raamattu päättyy ajatukseen armosta ja Jeesuksesta, vie se meidät myös takaisin paratiisiin. Jeesus on kapea ahdas portti. Mutta tuon portin takana aukeaa yhteys Jumalaan, Isään joka on kiinnostun meistä. Tuon portin takana aukeaa myös yhteys Isään, joka suuntaa ajatuksemme, järkemme ja tunteemme takaisin alkuperäiseen, luonnolliseen (=Jumalan luomisjärjetyksen perusteella alkuperäiseen) ja meille jokaiselle persoonalliseen tilaan. Voimme kutsua sitä eheytymiseksi tai uskoon tuloksi tai parannukseksi. Joka tapauksessa Jumala vie meidät prosessiin, joka vaikuttaa meissä rakkauden ja antaa ymmärryksen Jumalan valtakunnan salaisuuksista.
Jumala näkee persoonamme ja haluaa että elämme ja toimimme sen mukaan. Hän haluaa että käytämme lahjojamme ja nautimme niistä. Näin palvelemme itseämme, seurakuntaa ja Jumalaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän sisältyy ajatus Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Mitä sitten Jeesus liittyy tähän kaikkeen.

Olet varmaan kuullut ajatuksen ”mennä eteenpäin uskossa” tai ”Kasvaa uskossa”. Jokainen Jeesuksen seuraaja on osallinen armosta. Pelastukseen ei kuulu ”mutta” sanoja. Meidän on tutkittava Raamattua, jotta ymmärtäisimme. Ensimmäinen kuva on temppelin esiripun repeäminen Pitkäperjantaina. Sen kuvan mukaan me emme jää enää temppelin tai ilmestysmajan liepeille notkumaan. Esirippu Jumalan ja ihmisen väliltä on poissa. Olemme kaikki pappeja, jotka saavat lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä suoraan.

Raamatussa Joosua himmaili ilmestysmajan liepeillä ja hänellä oli taju siitä kuka Jumala oli ja myöhemmin, hän oli se, joka ei pelännyt luvatun maan jättiläisiä vaikka jäikin vähemmistöön. 40 vuotta myöhemmin juuri hän johti Israelilaiset luvattuun maahan.

Jeesuksen pääjulistus oli Jumalan valtakunnan lähelle tuleminen. Hän osoitti omalla esimerkillään mitä se tarkoittaa. Hän näytti miten meidän tulisi toimia, jotta Jumalan valtakunta voittaisi alaa opetuslapseuden kautta Pyhän Hengen voimassa. Hän itse asettui pelastuksen portiksi pelastuksen ja kuoleman väliin.

Me kapinoimme tuota ajatusta vastaan koska me miellämme armon yksittäiseksi erilliseksi asiaksi kaikesta. Päässämme on ajatus, että sitten joskus taivaassa. Mutta armoon kuuluu ajatus paluusta Isän yhteyteen, Armoon kuuluu Jumalan valtakunnan todellisuus koska ilman sitä emme voisi toteuttaa lähetyskäskyä! Armon lupaukset ovat tässä ja nyt, sillä ilman noita lupauksia emme voisi palvella seurakuntaa siten kuinka Paavali opettaa.

Tässä kohtaa tulemme olennaisen äärelle. Jäämmekö tuon avoinna olevan, mutta ahtaan portin, joka on Jeesus, liepeille vain notkumaan vedoten omaan järkeemme, jonka näkö on sumennettu, siltä mitä on tuon portin tuolla puolen vai käymmekö siitä läpi. Otammeko askeleen eteenpäin, jotta näkisimme sen mitä Jumala meille lupaa. Käytämmekö sen sinapinsiemenen verran uskoa ja kylvämme sen odottaen kasvua. Sillä se pienikin usko on uskoa, ei epäuskoa.

On kyse tehtävästä ja kuuliaisuudesta. On kyse seurakunnasta, joka on lähellä ihmistä. Ei ole kyse liturgoista tai kirkoista ja niiden tavoista. Niistä Jeesus ei puhu sanakaan. Paavali laittaa meitä järjestykseen mutta paikallisesti ja hilliten, ei Pyhän Hengen toimintaa kieltäen, päinvastoin hän kehoittaa meitä kerjäämään Jumalalta Hengen lahjoja.

Ihmisen evankeliumi julistaa järjen voittoa ja omaa tulkintaamme sanasta kieltäen sen, mikä meistä tuntuu syyllistävältä tai ahdistavalta. Emme kykene näkemään Jumalan omaa suunnitelmaa kaikkesta, koska omat suunnitelmamme rajoittuvat tähän maailmaan. Tämä maailma kuitenkin lannistaa meidät, koska ihminen ei pysty luomaan tähän hajaannukseen järjestystä. Paatissamme on viisi reikää ja käytössä on vain neljä raajaa niitä tukkimaan ja vielä pitäsi ohjata tätä paattia. Emme kykene kävelemään yksin vedenpäällä kun paatti uppoaa.

Kun Dietrich Bonhoeffer kirjoitti runon josta tulee virren 600 sanat, oli hän keskitysleirillä,jossa hänet teloitettiin 9.4.1945. Hänen maailmansa pysyi järjestyksessä olosuhteista huolimatta. Hänen katseensa oli kauempana ja hän aisti hyvyyden voiman keskellä kauheuksia. On syytä miettiä miksi me emme aisti tuota voimaa vaikka meitä ei uhkaa mikään. Vai uhkaako? Katso ympärillesi, onko tässä maailmassa asiat järjetyksessä? Ajattelemme, että kun elän hyvin, niin minun kohdallani kaikki on hyvin, mutta onko sittenkään. Puuttuko jotain?


by 3 kommenttia

Vieraanvaraisuuden armolahja – Best of New Wine, part 1

Montako teiniä mahtuu syömään yhteen pieneen mökkiin?

Minulle yksi New Wine -tapahtumien hauskimpia ja jännimpiä hommia on ollut ruuanlaitto. Kolme vuotta sitten yhtenä NW-iltapäivänä keittelin perheelle pastaa ja kerma-kinkku-kastiketta. Yllättäen mökkiimme pöllähti viitisentoista teinihirmua. Syömään tietenkin. Lautasia, veitsiä ja haarukoita ei ollut kaikille. Ruokarauha sisälsi melkoisesti naurua, naljailua ja muuta positiivista mekkalaa. Ja ruokaa riitti myös perheelle. Se oli ruokkimisihme.

Tänäkin vuonna odottelin, millaisia ruokapöytäseurueita mökkiimme kertyy ja riittääkö sapuska. Ihan viisi leipää ja kaksi kalaa -tyyppisiin kokemuksiin ei päästy, mutta parista pienestä lohifileen pätkästä riitti kahdeksalle, ja uusia perunoita jäi vielä vasullinen.

Tänä vuonna mökkikummallisuudet eivät rajoittuneet ruokailuun. Kun ottaa huomioon, että meidän perheestämme läsnä oli neljä ihmistä ja vakituisena yövieraana yksi nuorimies, niin elämä mökissä oli välillä melko vilkasta. Varsinkin silloin, kun isäntäväki ei ollut paikalla.

Aika tavanomaista on se, että pihaan kaartaa asuntoauto ja sen matkustajat lämmittävät oma-aloitteisesti mökkimme saunan. Eihän parhaiten varustetuissa asuntoautoissakaan sentään saunaa ole. Ja hyvä, että saunalle oli käyttöä. Eihän isäntäväki saunaan ehtinyt, kun piti hengailla vanhojen ja uusien ystävien kanssa.

Epätavanomaisempaa oli se, että kun toinen perheemme nuoristamme ja vakkari yövieras aikoivat chillailla kaikessa rauhassa mökissä, niin ovesta rymistelee pienin väliajoin pari keski-ikäistä rouvashenkilöä. Ensimmäinen töytäisee suoraan tualetin puolelle. Nuoret chillailijat olivat vähän hämillään. Ovi avautui ja sisään tuli toinen nainen.

– Teidän äiti sanoi, että mä voi tulla tänne, sanoi tämä jälkimmäinen.
– Mä taisin tulla ihan ilman lupaa, kuului ääni vessasta.

No, ei siinä vielä mitään. Mutta kun vakkari yövieras on räppäri, niin hänhän alkoi ominaisuudelleen uskollisena räpätä mökissämme. Ja mitäpä tekee toinen mökkiin tulleista tädeistä? No, hän alkoi tietenkin tanssia hip-hoppia räppäyksen tahdissa. Voi näitä nykyajan keski-ikäisiä!

Räppäyksen päätyttyä naiset löysivät tietenkin purtavaa jääkaapista. Koska vastasin jossain määrin keittiöpuolestä mökissämme, olen kovin kiitollinen siitä, että naiset laittoivat käyttämänsä astiat tiskikoneeseen.

Haluan täsmentää, että tässä oli nyt kerrottuna vain jänniä yksityiskohtia mökissämme tapahtuneesta mystisestä elämästä. Se on aika pientä verrattuna siihen, mitä kaikkea muuta New Winessä tapahtui.

Yhden asian olen päättänyt. Ensi kesäksi hankin mökkiin webbikameran. En halua jäädä paitsi kaikesta siitä hauskasta, mitä mökissämme tapahtuu silloin, kun en itse ole paikalla.

Tässä kuva mökkimme edustalta sellaisella hetkellä, kun siellä ei näennäisesti tapahtunut mitään. Mutta mikä on kuvassa oleva risti?
WP_20140710_016


by 17 kommenttia

NW Himos- Mielekkäät ja mielettömät tiedon sanat

Tämä ei ole teksti profetoinnista tai tiedon sanoista, vaan pieni palanen matkaa, jolle olen lähtenyt tai lähetetty. Matka on alkanut 49 vuotta sitten, viisi vuotta sitten ja tänään. Tai matka on voinut alkaa jo silloin, kun Isä päätti luoda kaiken. Kyse on ihmisestä ja Jumalasta. Suhteesta, jossa on kaksi suuntaa. Joko kohti Jumalaa tai Jumalasta pois. Muita vaihtoehtoja tuossa suhteessa ei ole. Tiellä voi olla harhapolkuja tai paluuperiä kuin jäniksellä, jota ajetaan takaa, metsästäjä ymmärtää tämän ilmaisun. Jänis osaa juosta jäljet joita pitkin se palaa takaisin ja yhytettyään takaisin paikalle jossa se teki mutkan, se loikkaa pitkän loikan sivuun niin että hajujälki katkeaa ja takaa ajaja joutuu ymmälleen kun jäljet päättyvät kuin seinään. Usko on loikka kohti Jumalaa ja irti vanhasta pois pedon hampaista joka tahtoo vain tappaa ja tuhota.

Aamulla päätin, että tänään ei sitten itketä. Oikein miehinen päätös, mitä sitä jatkuvasti märisemään. No, kun sitten kokoonnuimme pienemmällä porukalla aamusta kuulemaan muiden seurakuntien kuulumisia, saimme lopuksi rukoilla pienissä ryhmissä toistemme puolesta ja jakaa tiedon sanoja toisillemme  rohkaisten toisiamme. Taas kerran Jumala osoitti minulle kaapin paikan tarttuen lupaukseeni ottaa vastaan ja olla valmis kuulemaan hänen tahtoaan. Ystävieni sanat antoivat avaimet lukkoon, jotka aukesivat sitten aamutilaisuuden aikana ja rukouspalvelussa. Voisi sanoa että minun syvyyden lähteet aukesivat ja itku joka on ollut poissa vuosikymmenet pulppusi vuolaana. Itku oli erilaista kuin aikuisella Tapsalla. Se oli lapsen itkua, ikävää ja kaipausta, aluksi lohdutonta hiljaista huutoa ja sitten loputonta kyynelten virtaa, joka sitten vaihtui helpotuksen huokauksiin ystävän sylissä.

Kaiken takana oli muisto siitä mitä olen koko elämäni ajan etsinyt, kaivannut ja joskus lapsena jopa huutanut osakseni. Se mitä olen aina unelmoinut aivan pienestä asti. Sitä yksinkertaisinta asiaa eli ääretöntä, jakamatonta ja loppumatonta rakkautta. Tajusin että rakkaus on minun juttuni, kaiken hyvä ja myös pahan alku syy.  Asia joka on niin hyvien kuin huonojen päätösten takana.

On ravisuttavaa muistaa ne hetket, kun olen  huutanut Jumalalle maailman tuskaani. Miettikääpä pientä poikaa, joka yöllä sängyssään miettii television uutiskuvia Vietnamista ja ihmettelee miksi ihmiset eivät ymmärrä. Muistan miten haaveilin miten voisin ottaa valkoisen lipun ja kiivetä juoksuhautojen päälle ja huutaa LOPETTAKAA! Tai pientä poikaa joka haaveilee ystävästä, joka ei kiusaa vaan on  aina lähellä ja turvallinen.

Avain tuohon sieluni lukkoon oli nuorukaisen antama kuva ja tiedon sanat pienestä tytöstä, jota rakastan ja josta haluan pitää huolta. Nuorukainen ajatteli sen olevan kuva tyttärestäni, mutta ei, minulla on vain poikia.  Mutta sisälläni on ollut pikkupoikana kuva tytöstä, joka olisi ystäväni ja joka pitäisi minusta sellaisena kuin olen.  Kuva, jota olen ilmeisesti kantanut mukanani koko elämäni. Se on kuva pyyteettömästä rakkaudesta, jota jokainen ihminen tarvitsee. Tänään tuo kuva ehkä muuttui oikeammaksi, tytön tilalla on Jeesus. Kaiken keskus, joka jostain syystä jäi lapsena piirtymättä sieluni galleriaan sille kuuluvalle paikalle. En tarkoita sitä ettenkö olisi uskonut Jeesukseen vaan sitä, että Jeesuksen kuvaa ei voi säilyttää millään sivuseinällä tai piirongin laatikossa.

Jeesus on kaiken rakkauden lähde, Armon lähde, josta virtaa hyvyys ja voima. Hän on myös luovuuden ja inspiraation  lähde kunkin meidän elämäämme.  Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä mitä me teemme. Koko päivän olen saanut kuulla rohkaisun ja lohdutuksen sanoja. Aivan kuin otsassani olisi merkki, että kertokaa tälle kaverille, että olet hyvä juuri tuollaisena ja Isälle rakas. Sanoja joita juuri nyt olen eniten tarvinnut.  Tällaistako on olla osa seurakuntaa, joka kuulee paimenen ääntä.  Tällainenko on seurakunta, joka on  kiinni Raamatussa ja Jeesuksen sanoissa eläen niiden mukaan?

Opetuslapseus on lapsena elämistä, ei lapsellisena. Minä olen saanut maistaa tänään Isän rakkautta ja Pyhän Hengen lempeää kuritusta ja ohjausta. On rankka kokemus yhtä-äkkiä muistaa kuka on ollut ja elää ne lapsen tunteet uudelleen läpi. Se on saman aikaisesti puhdistavaa ja traagista. Ilman Pyhän hengen voimaa sitä ei jaksaisi tai olisko se edes mahdollista?

Tässä kohtaa ystäväni teen poikkeuksen kirjoittamisessani ja pyydän. Avaa kätesi ja sulje silmäsi. Pyydä, että Pyhä Henki paljastaisi sen mitä eniten rakastat ja halajat elämältäsi ja sen, että Jeesus ottaisi paikkansa elämässäsi ja mahdollistaisi sen, että unelmasi voisivat täyttyä jos vain mahdollista ja jos se on Jumalalle mieleen. Muista että Jumala on kiinnostunut kaikesta mitä teet ja hän ei halua ottaa elämästäsi hyviä asioita pois. Ne asiat,jotka ovat ristiriidassa Isän tahdon kanssa jäävät pois, koska et halua enää niitä elämääsi. Jeesus piirtää kuvansa verkkokalvollesi ja sydämeesi jääden sinne asumaan.

Tämän illan tilaisuudesta jäin pois vahtimaan sisareni poikia, koska sydämeni on täynnä ja silmäni arkana kaikesta vollottamisesta.  Omat lapseni ovat jo isoja ja lapsiperheen äidit ovat niitä jotka harvoin jos koskaan pääsevät rauhassa keskittymään sanan äärelle rauhassa rukouspalvelusta ja ylistyksestä puhumattakaan. Jospa hän omalta osaltaan voimaantuisi saaden paukkuja ja eväitä arkeensa.  Huomenna on päätöspäivä ja edessä kotimatka, arki ja seikkailu. Mutta niistä sitten myöhemmin.IMG_0003

 


by 5 kommenttia

NW Himos, ajatuksenvirtaa, kuvia ja kohtaamista

Aamu aukesi minulle lenkillä Himoksen päälle. Aamun aurinko paistoi niin hyville kuin pahoille. Tuntui hyvältä juosta. Mietin tässä, että mahtoiko Jeesus ja opetuslapset juosta, he kun olivat nuoria miehiä elämänsä kunnossa. Toisin kuin minä, joka riemuitsen jokaisesta lenkistä, jonka vielä jaksan, koska kehoni kello alkaa jo tikittää myöhäistä iltapäivää, jolloin parhaat eväät on jo syöty.

Oletko koskaan ajatellut sitä, että Jeesuksen uhri annettiin hänen ollessa mies parhaimillaan. Ainakin minun silmissäni lasteni isänä uhrin hinta nousee.

Sain tänään katsella Jeesuksen kasvoja, kun odotin vuoroani esirukoukseen ja lauloin muiden mukana. Suljettujen silmieni edessä oli myös muiden kasvoja, vanhoja pyhiä miehiä, jotka katselivat minua. En tiedä mitä heillä oli asiaa ja arvoitukseksi jäi myös esirukoilija Markin sanat, joita en kuullut enkä oikein ymmärtänyt vaikka hän kahteen kertaan kävi luonani rukoilemassa. Kielitaitoni ei oikein riitä tuon lontoonmurteen kanssa. Vasta jälkikäteen havahduin miettimään asiaa kun vaimoni tiedusteli, että mitä Mark oli sanonut. Asia jäi kaivelemaan minua ja kaivelee yhä. Mutta uskon että asia selviää vielä.

Päivä oli itse asiassa kuvia täynnä. Eilinen ajatus Elisasta ja hänen palvelijastaan ajankohtaistui kun iltatilaisuuden ylistyksen aikana suljettujen silmieni edestä marssi sotajoukko ulos teltasta, jonka jälkeen kuva silmissäni vaihtui hääjuhlaksi. Tajusin, että Taivaallinen sotajoukko lähti taistelemaan ja me jäimme juhlimaan Kuningastamme.

Nämä kuvat ovat hämmentäviä ja hieman aristelen niiden kirjoittamista, mutta silti uskallan ne tänne laittaa sillä mitä menetettävää minulla on. Jumalan valtakunnan todellisuus on meidän alkuperäinen todellisuutemme ja nämä kuvat ovat Jumalan puhetta meille. Tosin onhan mahdollista että omat ruuansulatushäiriömmekin tuovat oman lisänsä asiaan.

Päivä on ollut jonkinlaista elämän kuonasta puhdistautumista, kuin sielun kuorinta hoitoa kun Pyhä Henki kaivaa esiin sen Tapsan, joka kiljaisi runsaat 49 vuotta sitten ensimmäisen kerran.

Monta itkua on itketty, osa silkasta ilosta ja osa helpotuksesta, koska minäkin olen armahdettu ja rakastettu. Itkun kautta usko muuttuu tiedoksi. Sydän ymmärtää paremmin.

Päivä oli myös ystävien kohtaamista ja uusien löytämistä. Verkostoituminen ja rohkaistuminen muiden sanoista on täällä todellisuutta. Täällä kaikenkarvaiset kristityt kohtaavat toisensa ja erilaiset katsantokannat ja opilliset erimielisyydet jäävät Ristin varjoon. Täällä jos missä tajuaa mitä tarkoittaa, että seurakunta Kristuksen ruumis.

Vaan nyt nukkumaan, Hyvää yötä Jeesus myötä, Kiitos tästä päivästä.


by 8 kommenttia

NW Himos, Jumala toimii!

Älä soimaa pimeyttä vaan sytytä kynttilä!

Vuorokausi New Wine elämää Himoksella on takana ja siskolikan pojilla on iltavilli. Naapurimökillä yli kymmenpäinen nuorisolauma grillaa makkaroita hersyvän naurun säestyksellä. Ennen yöpuulle painumista kelailen päivän tapahtumia. Tänne tultaessa päätin, että jätän ponnistelemisen ja yrittämisen pois. Väsynyt mieli ja sielu kaipasi Pyhän Hengen uudistavaa voimaa ja kotiinpaluun tunnetta. Jokaisella meillä on oma viitekehyksemme ja on ilmeistä, että voin allekirjoittaa ne arvot, jotka täällä kohtaan. On helppo lukea arvot NW:n sivuilta, mutta sivut eivät pysty välittämään sitä miten niitä eletään todeksi. Sitä miten Jeesus tulee seurakunntansa välityksellä lähelle ja lohduttaa. Lohtu on se jota tällä hetkellä eniten tarvitsen.

Aamun ensimmäinen kohtaaminen toi eteeni tuon avauslauseen Simo Lintisen suulla. Omaan pimeyteeni syttyi valo, joka valaisi sisintäni ja paljasti pienen pojan, joka yli 40 vuotta sitten etsi toveruutta ja lohtua. Pienen pojan, joka alkoi elää miellyttääkseen muita ja on tehnyt sitä siitä lähtien. Pyhä Henki hellävaraisesti näytti asioita, joista tarvitsin vapautumista ja anteeksiantoa, jotta voisin olla taas oma itseni, lapsi joka kirkkain silmin jatkaa matkaansa.

Tuon näky silmissä olen tehnyt matkaa koko päivän. Tähän liittyy kaikkeen liittyy 2.Kuningastenkirjan 6.luvun kertomus Profeetta Elisasta joka pyytää, että Herra avaisi hätääntyneen palvelijan silmät näkemään millaiset ovat Jumalan sotajoukot näkymättömässä maailmassa. Raamatun kohta on ollut itselleni tärkeä, sillä se toisaalta kertoo siitä, että on olemassa jotain mitä emme näe ja sen, että olemme sodassa. Sotaa käydään meistä. Kun rukouspalvelija lähestyi minua tuolla raamatunkohdalla tiesin että Jumala on kuullut minua. Oli vapauttavaa jättää omat taakat ja synnit Jeesukselle ja kuulla synninpäästö toisen suusta ja saada siunaus.

Päivän seminaari sisälsi riemukkaita kohtaamisia Some-maailman ystävien kanssa mutta sen kaiken kertominen vaatii oman jutunsa ja jospa sen joku meistä blogitaivaan lampaista kirjoittaakin.

Iltatilaisuus meni sydän kevyenä ylistäessä vaikka, joku saattoi tulkita märät silmäni toisinkin. Koin, että olin vihdoin vapaa ylistämään Jumalaa, niinkuin minun se kuuluu tehdä, katsomatta ympärilleni ja miettimättä muut tekevät. Ainoa jota halusin ylistää ja miellyttää oli Jumala. Voihan joku kysyä, että pitääkö Jumalaa miellyttää, vastaan siihen jo etukäteen, että en tiedä, mutta sitä minä minä haluan tehdä!

Ilta päättyi kahteen merkilliseen kokemukseen. Minulla ei aikaisemmin ole ollut lempivirttä, mutta Simojoen Pekka tutustutti minut vuosi sitten virteen 600 ja siitä lähtien sen sanoma, johtuen virsirunoilijan kohtalosta, on ollut minulle tärkeä ja rakas. Aamulla löysin siitä Katajaisen kansan tekemän version joka toi mieleen sen valon jossa virren tekijä on saanut olla keskitysleirin pimeässä maailmassa. Kun sitten Illan rukouspalvelussa ylistybändi yllättäen alkaa soittamaan kyseistä virttä avutuivat viimeisetkin padot sisimmästäni mielessäni. Sydämeni sopukoista nousi kiitos ja sanat avoin valtakirja sekä ajatus viedä oma paikkakuntani Jumalan eteen. Niiden kanssa menin Rukouspalveluun.

En tiedä kuinka moni on ollut vastaavassa tilanteessa mutta tässä kaksi esirukoilijaa laittoivat kätensä olkapäälleni ja alkoivat rukoilla puolestani ja minä suljin silmäni. Tunsin kun joku kolmas liittyi rukoilijoiden joukkoon ja laski kätensä päälleni kohta tunsi miten ympärilläni oli joukko rukoilijoita. Kun sitten avasin silmäni ketään kolmatta tai ketään muitakaan ei näkynyt ja taisin olla melko hölmön näköinen kysyessäni ettei teitä olekaan kolmea. Isä oli Pyhässä hengessä ottanut minut syleilyynsä lohduttaen lastaan. Sitä mitä hän sillä avoimella valtakirjalla tekee, se jää nähtäväksi.


by 13 kommenttia

Mihin tämä tie vie?

jalat

Olen ollut loppukevään ja alkukesän pyörien päällä ja kirjoittamista on ilmennyt kovin vähän. Kun ei ole mitään sanottavaa, niin mitäpä sitä turhaan naputtelemaan.

No tämä on puoliksi totta, mutta totuuden toinen puoli on se, että monella tavalla ja myös monella ihmisellä, myös itselläni on enemmän tai vähemmän hukassa se, miksi olen olemassa ja mihin tämä kaikki vie. Itselläni se on kelvottomuuden ja epäonnistumisen tunnetta, sekä epävarmuutta siitä mikä ja mitä olen ihmisenä.

Olen nähnyt miten ihmisten unelmat murskaantuvat ja tarkoitukselta putoaa pohja. Jäljellä on vain kasa kysymyksiä, jotka eivät koskaan saa vastausta.

Miksi juuri minä? Mikä on arvoni? Miksi alun pitäen olen olemassa ja mitä tarkoitusta varten?Osaanko elää oikein, jotta olisin arvollinen? Arvollinen saamaan sen, mikä minulle kuuluu tai mitä olen toivonut elämältäni. Määrittääkö saavutukseni sen, mitä olen vai romuttavatko pettymykset ja kärsimykset arvoni ja merkityksen ihmisenä? Katkeaako suhteeni Jumalaan kun ihmisenä epäonnistun kerta toisensa jälkeen. Merkitseekö se tyhjyys, jota ihminen tuntee sisimmässään, arvottomuutta Jumalan edessä?  Enkö ole arvollinen saamaan itselleni arvon?

Tänään Hilvon Heikki heitti minulle ajatuksen että kirjoita juttu Tien päällä olemisesta, sillä sitähän tämä alkukesä on ollut. Ajatus jäi kytemään kun lähdin lenkille. Mietin mihin olen matkalla. Nappasin mukaan mp3-soittimen, jossa oli muutama seminaariluento tallennettuna. Eräästä luennosta jäi mieleen ajatus siitä, että kenenkään arvo ei ole olla vain nöyrä Jumalan palvelija, koska jokaisen arvo Jumalan edessä on olla identiteetiltään Jumalan lapsi, vasta sen jälkeen tulee se, mitä merkitystä tai tehtävää elämällämme on. Nuo tehtävät ja merkitykset muuttuvat ja häilyvät, koska olemme vain ihmisiä ja tämän maailman tuulien kuritettavina.

On vaikea hiljentyä kuuntelemaan Jumalaa, varsinkin jos etsimme arvoamme siitä mitä olemme tehneet tai suorittaneet ja miten olemme epäonnistuneet tai kärsineet. Kärsimys ja tuska vievät voimamme ja tuntuu siltä, että on lähes mahdotonta kurottaa kohti Jumalaa.  Jotta käsittää mikä arvo on olla Jumalan lapsi on katsottava pidemmälle kuin se, mitä tämä maailma tarjoaa tai ottaa pois. On katsottava sinne missä Jeesuskin on tällä hetkellä eli Isän sylissä.

Meidän arvomme on olla Jumalan, Taivaan Isän lapsia ja paikkamme on Isän lohduttavassa sylissä. Se syli on avoinna meille olimmepa ihmisinä omasta mielestämme arvollisia tai arvottomia.

Jumalan lapseuteen kuuluu ajatus, että meidän ei tarvitse kurottaa tai suorittaa mitään, vaan voimme huutaa Abba, Isä en jaksa enää. En osaa olla arvokas tai hyödyllinen, ota ota minusta kiinni ja hoida.

 


by 29 kommenttia

Yksinkertainen usko lopun aikoina

Aikamoinen otsikko? Tätä aloittaessani luotan siis siihen että kaikki jotka täällä kirjoittavat tuntevat Raamatun hyvin, sillä niin laaja olisi aihe Raamatun alusta sen loppuun saakka etten poimi tähän luultavasti montaakaan sanan paikkaa.

Itse koen että tänä aikana yksinkertainen, puhdas ja raitis, Sanan mukainen usko on harvinaista ja vaikeaa. Ihmisten tieto ja tekniikan ylenpalttinen kehitys ja käyttö tavallisessa arjessakin on sitä luokkaa että jos uskaltaisin, sanoisin että tätä käyttää hyväkseen myös tämän maailman ruhtinas. Autuaita ovat, siis ne harvat puhdassydämiset joita ehkä vielä jossain on. Toisaalta tosiasia on myös se että ihmisten evankelioiminen on nyt aivan toisella tavalla mahdollista kuin aikaisemmin. Ei ole enää kovinkaan mahdotonta toteuttaa Jeesuksen käskyä mennä kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumin ilosanomaa ihmisten iankaikkiseksi pelastukseksi.

Lopun ajat. Nehän alkoivat kun Jeesus tuli maailmaan. Kun Hän nousi taivaaseen alkoi myös Pyhän Hengen aika. Tästä ajasta ennustivat jo vanhan testamentin profeetat ja Pyhät. Jokainen, jonka silmät on Herramme lähettämä Pyhä Henki avannut, tunnistavat että elämme näiden aikojen ristitulessa. Paha tekee työtään eksyttääkseen jos mahdollista valitutkin, mutta Pyhä tekee myös työtään ja seulonta on alkanut.

Rakastan Apostolien tekojen kirjaa. On uskomatonta millaisesta aineksesta Jeesus opetuslapsensa valitsi – ja valitsee myös tänään. Eli sellaisista joiden Hän tietää ottavansa Hänet Herranaan ja Messiaanaan vastaan. Mikä se luettelo siis olikaan missä sanotaan ettei ollut montaa viisasta, ei vaikutusvaltaista, eikä jalosukuista (1 kor.1).Yksinkertainen usko, jos sinä tunnustat suullasi että jeesus Kristus on Herra. Sydämen usko ja suun tunnustus riittää Raamatun mukaan, mutta riittääkö se minulle tai sinulle. Onko meillä taipumusta lisätä jotain, tuntea tarvetta tehdä jotain, uskoa enemmän, olla enemmän, hakea etummaisia paikkoja, etsiä mainetta ja kunniaa, miellyttää yleistä mielipidettä. Missä kohtaa menee raja!?

Entäs Pyhä Henki? Saako Hänestä ilolla puhua? Saako Häntä spontaanisti ylistää riemulla niin ettei lähimmäinen tee tulkintoja? Joku kokee että kun hänellä ei ole tunnetta Pyhän Hengen läsnäolosta sisäisessä maailmassaan eikä kokemusta sellaisista armolahjoista joita sisarella tai veljellä, hänen täytyy puolustella omaa uskoaan.
Miksi? Etkö voi uskoa että olet Jumalan lapsi vaikka et koe samalla tavalla kuin tuo toinen, joka on herkkä Pyhän Hengen vaikutuksille. Salli minun sanoa, ettei sinun tarvitse puolustella, mutta et sinä saa myöskään asettaa kyseenalaiseksi tai arvostella ylhäältäpäin sitä joka toisin kokee. Niin kuin perheessä, maanpäällä, on erilaisia lapsia samoista vanhemmista, niin on Jumalan lastenkin perheessä. Yksinkertainen asia, jonka me kaikki tiedämme, sietäkäämme siis toisiamme, vaikka emme ihan rakkauteen kykenisikään.
Itse olen kokenut että kun oikein hyvin tutustun toisenlaiseen Herran omaa kuin itse olen, opin häntä rakastamaan jos koen että hänellä on kuitenkin elävä usko Jeesukseen. Ihan totta, se on itsellenikin ihme mutta sellaista Jumalan rakkaus saa aikaan.

Ilkalla oli tuolla pieni testi meille 🙂 . Johannestahan se näytti aika tavalla pukkaavan (siis näytti 🙂 ), mutta rakastan minä Pietariakin, oikein paljon rakastankin. Millainen muutos hänessä tapahtuukaan helluntain jälkeen.( Apt. 2 )erityisesti tuo valtava todistus ja puhe jonka Pietari nousee pitämään 14 jakeesta lähtien. Siinä hän poikkeaa jo vanhan testamentin ennustustenkin puolelle profeetta Joelin myötä, todistukseksi kaikille ettei se mitä tapahtui ollut mitään maallista, vaan ennustettua ja taivaallista joka nyt toteutui.
Näin siis todistetaan että lopunaikoja eletään ja myös Pyhän Hengen aikaa jossa ilmenevät armolahjat niin kuin niistä on opetettu 1Kor.13-14 luvuissa.

 Lopuksi vielä minulle rakkaan profeetan Jeremia kirjasta 9:22-23. Näin sanoo Herra: – Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon. Sillä Minä Olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden, ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.”

”Luoksesi Herra saan tulla, nyt aivan tällaisena. Eihän kätkössä voi mitään olla, Sun eteesi saan vaipua. Ja vaikka sä näät kaiken heikkouden tään, olen pienoinen lammas paimenen. Sillä näin tullessaan oppii sen tuntemaan, että aina Sä mua rakastat!
Herra, voin Sinulle antaa kuormani tuskani maan. Olet luvannut taakkani kantaa. Ja auttaa ain vaeltamaan. Nyt pyydän mä vaan, että kulkea saan Sinun kanssasi kautta tämän maan. Kaiken puolestain teit, synnit ristille veit. Sinussa elän nyt ainiaan.
Luoksesi Herra saan tulla, päivä jo pian iltaan käy. Luonas rauha on armoitetulla, ei vaivoja maan enää näy. Niin turvaisaa on, Sinä viet lepohon, silloin luonasi aina olla saan. Nyt Sä voimasi suot, uutta uskoa luot, että saapuisin luoksesi Sun!

Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan, Isäni Taivaan. Oi johdata jalkani totuuden teitä, et Isäni armahin lastasi heitä. Lastasi heitä.

Kiitos Sinulle Vapahtajani Herra Jeesus Kristus! Jää siunaamaan ja varjelemaan yksinkertaista uskoa ja vuodata Pyhän Henkesi voima koko maailman ylle, ennen paluutasi. Aamen.


by 9 kommenttia

Senkin hölmö!

Pastori saarnasi huonosta itsetunnosta:
– Jokainen, joka on vihoissaan itselleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo itselleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo itselleen: ’minä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

Silloin astui lempeäkatseinen mies alas alttaritaulusta ja sanoi:
– Jotain rajaa!

Image


by 9 kommenttia

Oikeassa valossa – syvällisehköä viisastelua 4

DSC_2943

Aurinko oli laskemaisillaan. Jahtasin kameralla muurahaisia, mutta pitihän ohdakepalloista ottaa kuva ihan ilman ötököitäkin. Poikkeuksellisesti käytin salamaa kuvatessani. Vasta myöhemmin huomasin, että ohdakkeissa oli hämähäkinverkkoja.

Hämähäkinverkkoja oli vaikeaa nähdä hämärässä. Ne näkyivät vasta oikeassa valossa.


by 32 kommenttia

Kristityt kinaavat – sarvipää taputtaa

Koilliskulman tasavallassa oli kristittyjen yhteistyö päässyt hyvään alkuun. Työtä Jumalan Valtakunnan puolesta tehtiin yli seura- ja kirkkokuntien rajojen. Jumala katseli touhua tyytyväisenä ja antoi siunausten ropista maan ylle.

Maassa oli käynyt myös ulkomaalaisia saarnaajia. Heistä keskusteltiin. Jotkut olivat yhden puolesta, jotkut toista vastaan. Mutta semmoistahan ihmisten elämä on. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Enollakin on ihailijansa.

Taas oli saarnamies tulossa. Hänelle haluttiin järjestää oikein stadionluokan tapahtuma. Silloin näki vastustaja tilaisuutensa tulleen. Hän jakoi määräyksen pikkuisille sarvipäille:

– Koilliskulman kristityillä menee liian hyvin. Ovat alkaneet purkaa raja-aitojaan. Nyt menette ja supatatte ihmisten korviin äärimmäisiä viisauksia. Yhdelle sanotte, että saarnamies on itse Jumalasta seuraava. Toisille kerrotte, että hän on minun luotettu adjutanttini.

Pikkupirut pukivat lämpimästi ylleen ja lähtivät Koilliskulman hyiseen alkukesään levittämään sanomaansa. Kohtapa oli koko maan kristikansa tukkanuottasilla.

– Se on saatanasta!

– Eipäs! Sen evankeliumi avaa Taivaat!

Vastustaja myhäili. Näin sitä pitää. Muureja alettiin rakentaa takaisin ja muurinaukkoihin löytyi seisojia. Teilipyörä oli lähtenyt vierimään, ja hajaannus lisääntyi tehokkaasti ilman pirullisia ponnisteluja. Ihan ihmisvoimin. Vastustaja vaipui myhäillen muistelemaan vanhoja hyvä aikoja, kun kristityt pitivät omaa mielipidettään niin vilpittömänä, että se oikeutti vaikka tappamisen.
– Ne olivat aikoja, hän huokaisi.

Toisaalla myös Jumala huokaisi:
– Koilliskulmalaisten kanssa ei Meikäläiseltä hommat lopu.

DSC_9867