Blogitaivas

Pieni poika asteli Isänsä rinnalla pellon reunaa rohkeasti. Poika yritti tavoitella pienillä jaloilaan isän askelten mittaa. Vaikka miten hän pinnisti ja loikki jäi hänen askeleensa joka kerta isän askeleita lyhyemmäksi. Aina silloin tällöin poika tupsahti nenälleen mättäikköön josta isä nosti tarpeen tullen ylös. Ojien kohdalla poika ihmetellen katsoi sitä voimaa, jolla isä hyppäsi yli seuraavalle palstalle. Jokaisen ojan kohdalla  isä  kannusti poikaa hyppäämään perässään. Kun poika oli ollut aivan pieni, Isä toimi ikäänkuin linkona ojanpientareella ja avitti pojan käsistä yli ojien. Jo silloin poika alkoi uskoa että ojan yli voi lentää. Kokemukset syöpyivät vähitellen hänen mieleensä. Nyt, vähän isompana hän lähti rohkeasti  ylittämään ojaa aina, kun Isä oli ojan reunalla turvaamassa yli pääsyä. Viisaasti pienempien ojien kohdalla isä asettui hieman kauemmas ojan reunasta ja riemu oli suunnaton kun pojan rohkea loikka vei hänet ensimmäisiä kertoja ojan yli päättyen isän syliin, joka nauraen ja kannustaen odotti pientä hyppääjää.

Muistan selvästi nuo kävelyreissut isäni kanssa pelloilla, milloin ojanpientareiden kevätkulotuksessa, milloin peltojen ojarumpujen avaus ja puhdistus töissä.

Sanotaan, että Isäsuhteemme heijastelee sitä millainen on Jumala suhteemme. Voisin kuvitella miten vaikeaa ihmisen, etenkin miehen käsitellä uskoa suhteena Jumalaan,  jos hänen suhteensa isäänsä on ollut rikkinäinen. Sen tiedän että Pyhän Hengen kautta Jumala korjaa ja kirkastaa ihmisen suhdetta itseensä.

Olen pienen hämmennyksen vallassa seurannut keskustelua evankelistoista ja harhaopeista. eksyttäjistä ja eksyneistä. Kun kuljin Isäni perässä jäljitellen ja matkien häntä tiesin olevani oikealla tiellä ja oikeassa suunnassa. Mutta mistä nyt käynissä olevassa keskustelussa on kyse. Koska en ole koskaan näiden Jenkkiveljien opetusta kuunnellut enkä edes kirjoja lukenut jää pohdintani omien, hajanaisten artikkelien ja Raamatun varaan joka ei liene huono ”vara”

Jumalan Valtakunta on tullut lähelle.

Ensimäiset ajatukseni nousevat Matteuksen evankeliumista. Kaikki alkaa Jeesuksen asettuessa Kapernaumiin,  sielä hän ensitöikseen julistaa Jumalan valtakunnan tulleen lähelle. Tämän jälkeen hän tavan takaa muistuttaa ihmisiä siitä miten heidän tulee etsiä Jumalan valtakuntaa.  Matteuksen evakeliumin 11. luvussa Jeesus soimaa kaupunkeja, jotka eivät ottaneet parannusta vastaan vaikka Jeesus opetti ja teki tunnustekoja noissa kaupungeissa. Jeesukselle itselleen oli selvää että edes Jumalan pojan tunnusteot eivät saa kaikkia tulemaan Jumalan kasvojen eteen. Kuitenkin luvun lopussa ovat ne lohdulliset sanat siitä miten Hänessä meillä on lepo  ja miten ottaessamme hänen ikeensä kannettavaksi osoittautuu tuo taakka kevyeksi kantaa.

Tässä kohtaa mietin sitä miten moni sortuu pian uskoontulon jälkeen tuolta tieltä. Voimme hakea asiaan yhden ulottuvuuden siitä mitä Jeesus opettaa saastaisen hengen paluusta (Matt 12:43-45).  Jos Ihminen jää ilman Pyhää henkeä tai ei jää Jumalan läsnäoloon,ei uskoon tulo pitkään pidä häntä erossa maailman hengistä vaan meno on pian pahempaa ja kurjuus syvempää. Eli olipa uskoontulevien määrä  millainen hyvänsä on seurakunta ja Pyhän Hengen täyteydessä ja johdatuksessa eläminen kallisarvoisen tärkeää. Ilman Seurakuntaa ja sen hoitavaa yhteyttä vain harva pysyy Sanalle uskollisena. Ja usein yksin uskoaan hoitava uskovan liekki kituu ja savuttaa hyvin kitkerää silmiä ja henkeä ahdistavaa savua jonka läheisyydestä  moni tahtoo aika nopeasti pois.

Jeesuksen opetus vei opetuslapsia vähitellen yhä syvempään Jumalanvaltakunnan tuntemiseen mutta jos tarkastelemme noiden miesten kommentteja ennen Helluntaita voimme vain todeta että suurimmat harhaoppiset olivat aivan siinä Jeesuksen rinnalla. Kun samarialaiset eivät halunneet hekään ottaa Jeesusta vastaan, opetuslapset hermostuivat siitä, ja halusivat rukoilla tulta ja tulikiveä alas niskoittelevien päälle. Ei ollut Jeesuksella helppoa silloin, eikä taida olla nytkään 🙂

Mielenkiintoinen on myös seuraava episodi Markuksen evankeliumin 9. luvusta. Se osoittaa miten Jeesus itse suhtautuu meidän ihmisten taipumukseen villiintyä hengellisten ilmiöiden kanssa. Vaikuttaa siltä että Jeesus kaikessa toiminnassaan on hyvin käytännöllinen.  Miten usein me oman viitekehyksemme kautta erottelemme ja tuomistemme ihmisiä ja jätämme kokonaisuuden huomiotta. Jeeukselle oli täysin selvää, että me ihmisinä toimimme kuin pienet lapset, yli-innokkaasti ja suinpäin. Tämän takia kaikki Raamatun opetukset tähtäävät siihen että toimimme yhdessä ja olemme toisistamme riippuvaisia.

Vieras henkienmanaaja

38 Johannes sanoi hänelle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.”

39 Mutta Jeesus vastasi:

”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. 40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. 41 Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.

Kun sitten koittaa Helluntai ja tapahtuu Pyhän Hengen vuodattaminen, muuttuu opetuslasten asenne ja toiminta. He ymmärtävät lopullisesti mikä on Kristuksen salaisuus, josta Paavalikin myöhemmin puhuu opetuksessaan. He ovat oppineet näkemään asioita Kristuksen silmin. Ajatus , mitä tarkoittaa ”Kristus minussa”, oli heille kristallin kirkas. Kun opetuslapset Helluntain jälkeen menivät temppeliin näkivät he todennäköisesti samat köyhä, rammat, orvot ja sokeat kerjäämässä temppelin edustalla. On luultavaa että jo Jeesus oli nähnyt nuo samat Ihmiset mutta hän on ohittanut heidät syystä tai toisesta. Tässä kohtaa on korostettava, että Jeesus sanoi tekevänsä vain sen mitä Isä hänelle näytti. Eli oli Jumalasta kaikki se parantaminen mitä Jeesus teki ja näin oli silloin myös Pietarin ja kumppaneiden laita. Jeesus toimi kuin ihminen vaikka oli Puhdas ja synnitön.

Helluntain jälkeen saapuessaan temppeliin, Pietari näki ramman miehen eri silmin kuin aikaisemmin. Meidän on oletettava, että Pyhä Henki kertoi hänelle mitä Jumala tahtoi hänen tekevän. Pietari uskoi nyt täysin Jeesuksen opetuksen siitä että Jumalan valtakunta oli tullut lähelle ihmisiä ja tätä maailmaa ja että tämä tapahtui  myös heidän sekä tulevien opetuslasten kautta. Hän Luotti Jeesuksen opetukseen siitä että He tulevat tekemään samoja tekoja kuin hän ja vielä suurempia. Hän oli nähnyt miten Jeesus eri tilanteissa löysi juuri oikean tavan toimia. Siksi Pietari astuu rohkeasti ja luotavaisesti eteenpäin. Hän hyppää omalta mukavuusalueeltaan pois, koska tietää, että Isä toimii hänen kauttaan ja näin tapahtuu Ihme, tunnusteko. Pietari oli jo saanut maistaa ensimmäisen kerran tätä astuessaan ulos veneestä Genesaretin järvellä. Silloin Jeesus vielä otti kiinni mutta nyt hän toimi yksin ja täysin valtuuksin.

Myös Vanhasta Testamentista löytyy  tähän kohtaa Sana. Kun kansa oli vihdoin tilanteessa, jossa oltiin ylittämässä Jordan virtaa neljänkymmenen erämaa vuoden jälkeen.  Jumala päättää toimia kansan suhteen samoin kuin Isä joka yllytti poikaa hyppäämään ojan yli. Vielä Egyptistä lähtiessä Jumala toimi Israelin kansan kanssa, kuin pienen lapsen kanssa ja toimi taluttajana Mooseksen pitäessä kädestä avaten väylän meren poikki. Mutta nyt Jordanilla komento olikin toinen. Pappien oli astuttava ensin liitonarkin kanssa, sulamisvesistä  tulvivaan ja kuohuvaan veteen ja vasta sitten vedet sesahtuivat yläjuoksulla. Joosua toimii kuuliaisesti ja empimättä. Varhain aamulla kansa on valmiina ja Papit astuvat veteen ja ihme tapahtuu. Voitte kuvitella sitä epäuskon määrä jonka vallassa nuo arkin kahvoissa olleet miehet  ja Papit olivat jotka astuivat heidän edessään. Kyse oli kuuliaisuudesta.

Apostolien teot kertovat ensimmäisen seurakunnan toiminnasta. Jerusalemin kristityt osallistuivat yhä ympäröivän yhteisön elämään ja kokoontuivat myös temppelissä mutta vainot pakottivat heidät nopeasti piiloon ja kokoontumaan kodeissa. Ihmeet ja tunnusmerkit kuuluivat heidän jokapäiväiseen elämään sillä he elivät Kristuksen opetuksen mukaisesti.

Merkittävin käänne Helluntain jälkeen oli Korneliuksen talossa tapahtunut Pyhän hengen vuodattaminen. Jumalan voima virtasi nyt niin pakanoiden kuin Juutalaisten ylle. Opetuslapseus alkoi levitä apostolien mukana Kreikankieliseen maailmaan. Antiokiassa jossa Paavali ja Barnabas tekivät töitä vuoden Otettiin ensimmäisen kerran käyttöön nimitys Kristityt. Sanan juuri tulee Kreikan kielisestä sanasta Χριστός eli Kristus.. Kristitty voisi olla käännettynä suomeksi Pieni voideltu. Raamattu sanoo suoraan että opetuslapsista alettiin käyttää tätä sanaa. Siitä voidaan kääntäen myös sanoa että jokainen Kristitty, pienivoideltu on yhtäkuin opetuslapsi.

Opetuslapseuttamiseen kuuluu opetus Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen toimintaa ei voida kahlita ihmisen mittapuun mukaan. Ainoaksi tavaksi mitata ja punnita asioita jää Raamattu.  Jeesus itse toimi monasti hyvinkin yllättävillä tavoilla. Jokainen ihminen kohtasi hieman eritavalla toimivan Vapahtajan. Mutta aina kohtaaminen tapahtui rakkauden hengessä. Tosin jyrkännteeltä syösty sikalauma ja sen omistajat saattoivat olla asioista eri mieltä.

Meitä kutsutaan opetuslapseuteen ja toimimaan niin että Jumalan valtakunta tulisi näkyviin meidän kauttamme.  Se on Jeesuksen selkeä käsky. On oltava kuuliaisia ja toimittava silläkin uhalla, että epäonnistumme kuin, että jäämme paikallemme. Joskus joudumme toimimaan jopa järjen vastaisesti noudattaessamme Pyhän Hengen ohjeita ja joudummekin monesti arvioimaan jälkikäteen onnistuimmeko kirkastamaan Kristusta. Tässä seurakunnan tulisi olla  läsnä ja apuna. Mutta niin kuin Jeesuksen toiminta oli rakkauden täyttämää, niin tulee olla myös meidän toimintamme, sillä silloin näkyy toimissamme Jumalan Henki. Tuhon ja vihan henki on aina sortamassa ja syrjimässä sekä painamassa alas toista ihmistä.

Moni puhuja puhuu oman oivalluksensa ja kutsunsa kautta ja niin kauan kun hänen sanansa johdattavat Kristuksen armon luo, silloin voimme olla melko turvallisella mielellä. Mutta heti kun opetus nostaa ihmisen armon tarpeen yläpuolelle ja ihmeet tulevat tärkeämmiksi eivätkä kirkasta enää Vapahtajaa silloin voi olla varma että Valehtelija on  asialla!

”Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi.”

Jos ihminen laittaa oman kuvansa Facebookiin tai ansioluetteloon, hän tuskin valitsee kaikkein epäonnistuneinta kuvaa. Ainakaan hän ei ala muokata kuvaa huonommaksi. Ei ala fotoshoppailla nassuaan possumaiseksi tai säätää kasvojaan vihreiksi. Haastavaan paikkaan laitetaan hyvä kuva.

Joskus joku sanoo Jumalaa julmaksi. Joskus itsekin kummastelen, että onkohan Isä Taivainen nukahtanut tai menettänyt mielenkiintonsa joko koko ihmiskuntaan tai ainakin minuun.
– Hetkinen, kenen kuva minä olenkaan?

Tuskin Jumalan intresseissä on tökkiä kuvaansa parsinneulalla tai suttuisella tussilla. Tuskin Jumala haluaa kiusata lastaan. Jos oikein tarkasti tuumin ja tutkin ympäristöäni, huomaan, että eipä Hän ole nukahtanutkaan. Tässä pari dokumenttia minun tuttavapiiristäni siitä, mitä Hän on tehnyt.

Tämän kaverin polvi on toiminut New Winen jälkeen jo kuukauden reistailematta.
Tämän kaverin pää on fiksuimpia päitä, joita tiedän.

Jumala tietää, että ihminen on haastavassa paikassa. Elämän ristivedossa sukat pyörivät jalassa, mutta Hän haluaa tehdä ihmiselle hyvää.

Hän haluaa palauttaa ihmisen ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen.

Sain tänään viihdemyrkytyksen, vaikka ainoa viihde, jota päivän mittaan olen harrastanut, ovat muutamat Facebook-päivitykset. Suunnittelimme erään kampanjakokonaisuuden medianäkyvyyttä. Eteeni avattiin muutaman TV-kanavan ohjelmatarjonta. Ei ole kenellekään yllätys, että tositeeveetä on tarjolla sen moninaisissa muodoissa hirmuisesti. Sarjoja tulee sarjan perään. Väliin mainoksia. Mutta kun koko viihteen kirjo koko harmaudessaan avautui silmieni eteen muutamalla powerpoint-dialla, sain viihdemyrkytyksen.

– Mulle on ihan oikeasti tosi tärkeää katsoa, että minun suosikkini leipoo paremman paakelssin kuin sinun suosikkisi”. Varmistaakseni asian tarun kännykkään ja pudotan sinun suosikkisi ulos koko ohjelmasta. Tämä tositelkkari on niin totta.

En minä ole täysin viihdevastainen. Kuuntelen poppismusiikkia, kun vain ennätän. Enemmän hukkaan aikaani joutavaan FB:ssä roikkumiseen. Skarpattavaa on minullakin. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että joku katsoo telkkarista lempiohjelmiaan. Mutta kun näin TV-tarjonnan edessäni, näin silmissäni myös valtavan määrän ihmisiä tuijottamassa telkkarista kaiken, mitä sieltä valuu.

Yritin keskittyä siihen, miten turvallisuuskampanjamme tavoittaa ihmisiä ja kuinka heihin vaikutamme. En onnistunut.

Minun teki mieli huutaa telkkarintuijottajille hirmuiseen ääneen:
– Mitä te oikein teette?
No, en huutanut. TV-mies ja työkaveri olisivat saattaneet pikkasen pelästyä.

Nyt kun olen pari tuntia toipunut ohjelmatarjottimen annista, minun tekisi mieleen huutaa:
– Mitä te oikein ette tee?
Kumpi on oikeasti tärkeämpää, Tanssii tähtösten kanssa vai tanssii lapsensa kanssa? Putous telkkarissa vai puron lorina lähimetsässä? Big Brother vai Isä Taivainen?

Jos tuijotan telkkaria tai Facebookia kolme tuntia illassa, niin olenko laskenut päiväni oikein? Toivon, että moni muukin saa viihdemyrkytyksen.

Pelattiin aamupalan jälkeen neidin kanssa lasten alfabet-peliä. Tyttö veti kirjainpussista esiin kirjaimet P, E ja R. Katseli niitä pöydällä hetken hieman hämmentyneenä ja kuiskasi minulle hiljaa (ettei äiti kuulisi): ”Isi, tiedätkö, että nämä kirjaimet on alku yhdestä kirosanasta.” Vastasin tietäväni. Samalla ajattelin mielessäni, että tiedän tuon sanan liiankin hyvin ja sen mitä se edustaa. Silti se on joskus lipsahtanut myös minun huuliltani.

Valitettavasti sama per… sana oli tullut ensimmäisenä myös minun mieleeni. Likka sijoitti kirjaimet laudalle eri sanojen päälle, peli jatkui ja tuhma sana painui taka-alalle… kunnes vaihdoimme UNO-korteihin ja pelasimme niillä kaksistaan. Halusin palata noihin mieltämme askarruttaneisiin kirjaimiin ja kysyin: ”Tiedätkö mikä kivan sanan alku on P, E ja R?” Neiti nosti katseensa, hymyli ja vastasi saman tien: ”Tiedän isi, sana PERHE alkaa niillä.” Katseemme kohtasivat ja hymyilimme molemmat leveästi. Sydämeen tulvahti ilo ja kiitollisuus. Ensin ajattelin meidän perhettä ja sitten Jumalan perhettä. Ihana sana PERHE. 

Se toinen Per… sana tarkoittaa hajoittajaa, tuhoajaa, veljien (myös siskojen) syyttäjää sekä erilleen heittäjää. Pyhä Henki puolestaan luo ja palauttaa yhteyttä ihmisten välillä, kutsuu anteeksiantoon sekä yhteyteen sellaisena kuin on. Hän kirkastaa Jeesuksen, ristin armon, uudelleen aloittamisen ja palauttaa yhteyden. Tämä ajatus mielessäni ja hymy naamallani jatkoin peliä.

Hetkeä myöhemmin työhuoneesta kuului rouvan ääni: ”Sillä alkaa myös sana perhonen.” Ahkeroitsija oli siis kuullut keskustelumme ja jatkoi työtään. Viisauden sanako se oli? En tiedä, mutta se nosti välittömästi mieleeni ajatuksen metamorfoosista. Toukka ryömii, syö, kotiloituu, kuoriutuu perhosena ja oppii lentämään tuulessa ja tuulen mukana. Kristityn ei tarvitse madella loputtomiin. Hän saa lentää ja nauttia tuulesta, vaikkei pystyisikään kunnolla liikkumaan. Hengessä ihminen on vapaa.

Per…, perhe ja perhonen sentään miten upea aamusaarna arkiaamun keskellä. Pyydän, että Jumalan rakkauden henki vaikuttaisi ajatteluuni siten, että sinne tulisi enemmän tilaa pyhälle intuitiolle. Näin kirjaimet P, E ja R toisivat tullessaan mieleeni heti oikeat sanat, toisivat mukanaan ilon ja keveyden sekä poistaisivat ahdistavia näköaloja. Jumalan perheeseen on kivaa kuulua. (ja siinä saa jokainen tulla näkyväksi :-))

Otsikko voisi yhtä hyvin olla Jumala puhuu! Ei Hän ole lakannut puhumasta, Hän puhuu sisimmmässäni siinä tilassa joka Hänellä minussa on. Aamulla heräsin puhelinviestin piippaukseen klo 8.  Ilman mitään ennakkovaroitusta tiesin viestin sisällön.

Vanhin neljästä veljestäni on ollut minulle rakas ja olen joskus antanut hänelle lempinimen jota ei juuri kukaan muu hänestä käytä. Tällä lempinimellä sanoin ääneen K…U on kuollut, ja nousin hitaasti katsomaan viestiä. Tiesin ettei kiirettä enää ollut.
Sairastihan hän paljon pidempään kuin ennustekaan oli. Tieto ei ollut sinänsä uutinen, mutta ajankohta oli. Hänen kärsimyksensä oli pitkä ja raskas. Olimme rukoilleet hänelle poispääsyä.

Ihmeellistä on ollut elämässäni, sen jälkeen kun uudestisynnyin elävään uskoon, kaikki se tieto jota Pyhä Henki  usein eri elämän tilanteissa on etukäteen antanut. Liian usein ajattelen että no, se nyt vaan on jokin ohimenevä ajatus jolla ei ole sen kummempaa merkitystä. Ja kuitenkin jälkeenpäin näen ja ymmärrän että minulle annataan tietoa.

Olimme tyttäreni kanssa torstaina 1.8 rukoilemassa täällä luonani. Usein Jumalan Henki antaa meille aiheet, näitä rukouksia nimitämme ”voimarukouksiksi”. Sellaisen koimme torstaina. Tyttäreni oli lähdössä perjantaina 2. 8 lähdössä seurakuntamme järjestämälle kirkkovenesoturetkelle Porkkalasta Viron Koseen. Tätä retkeä oli suunniteltu pitkään ja huolella, eikä sitä olisi voinut muu estää kuin huono keli. Tässä on ensimmäinen ihme. Veneet pääsivät lähtemään niin suotuisassa säässä että pelastusveneen miehistössäkin ihmeteltiin. Yö oli ollut monelle soutajalle rankka esim. pahoinvoinnin takia, mutta tyttäreni oli yksi niistä jotka eivät tulleet merisairaaksi. Viroon rantauduttiin klo 2 maissa yöllä. En ole vielä tavannut tytärtäni, kaikkea kuullakseni, mutta tapaan tänään. Netistä seurasin tapahtuman etenemistä.

Kuinka tämä liittyy aiheeseeni. NO, kun tämän ”uhkarohkean” urakan puolesta rukoilimme kiittäen ja ylistäen Jumalaa, minulle tuli ”tunne” että tässä ei ole kaikki. Sain aavistuksen veljeni lähdöstä. Tyttärelleni en sanonut mitään. Tänä aamuna tiesin että ”taivaallinen ilmoitus” koski etukäteistietoani. Tapahtui muutakin jonka Henki minulle kertoi etukäteen. Kuitenkin nämä ovat sellaisia asioita joita eivät kaikki usko. Sen tähden niistä on vaikea – ja ehkä tarpeetonkin liikaa puhella.

Minua ei itketä nyt ainoastaan Ilo siitä että tyttäreni ja koko venekunnan retki, ilmeisesti, täyttyi parhaalla mahdollisella tavalla ja Jumalan Henki oli läsnä sekä merellä veneissä, että seuraavan päivän ilojuhlassa ystävyys-seurakunnassamme Kosessa. En itke surusta enkä ilosta myöskään ainoastaan veljeni puolesta. Itken ilosta että JUMALA PUHUU!  Että saan jatkuvasti, arjessanikin, olla osallinen Jumalan Pyhästä Hengestä aivan konkreettisellakin tavalla. Se on ihmeellistä, se on elämäni suurin ja tärkein asia. Se on ihme ihmeiden! Tämä minua murtaa! Hyvän Jumalan rakkaus ja armo.

Veljestäni en tiedä mikä oli hänen iankaikkinen kohtalonsa, mutta uskon parasta. Tieto hänellä oli. Erääseen kirjeeseeni hän vastasi soittamalla ja sanomalla:” Kylläpä kirjeen kirjoitit” vastasin: ”Niin kirjoitin”. Tämä tapahtui ennen kuin tiesimme hänen kuolemaan johtavasta sairaudestaan. Samassa kirjeessä olin lähettänyt hänelle ”missio” kirjan, Mahdollisuus muutokseen. Kaikki suvussamme tietävät elämän katsomukseni. Meillä on ollut myös uskonnollinen koti ja kasvatus. Iso-äitimme ovat olleet uskovia ja rukoilleet paljon.

Yritin tiedustella veljeltäni hänen hengellistä tilaansa ja hän vastasi:” Ollaanhan me kasvettu samassa kodissa, ei ne (uskon asiat) ole mihinkään karisseet”. Minulle tuli hyvä mieli ja ajattelin että kukin ”uskon määränsä mukaan”. Rukoillessamme hänen puolestaan saimme usein vahvistusta siitä että Herra hänet tuntee. Kuitenkaan veljeni ei halunnut ehtoollista eikä Herran siunausta kun pyysin tyttärensä häneltä tätä kysymään. Tosin veljeni oli jo niin lopussa että ei juuri puhunut eikä syönyt, nukkui morfiinin vaikutuksen alaisena vaan. Kysyn itseltäni, missä hän nyt on? Riittääkö lapsikaste, riittääkö usko joka lapsena oli? Riittääkö/kohtasiko häntä Jumalan armo ja rakkaus. Joka tapauksessa sisimpäni puhuu minulle uskollisesta Herrasta! Jeesuksesta joka raksti/rakastaa kaikkia luotujaan kuolemaansa asti. Hän on ylösnousemus ja elämä. Hän on TIE.

Tien, Totuuden ja Elämän tähden, kysyn sinulta: Oletko Sinä lähtenyt kulkemaan tarjottua Tietä?!. Täällä blogitaivaalla ei liene tarpeen tämä kysymys, mutta jos joku ei vielä tunne olevansa Jeesus Tiellä, niin lähde sinne nopeasti ennen kuin on liian myöhä. Lähde oman itsesi tähden ja läheistesi! Lähde vielä niin, että kerrot olevasi sillä Tiellä! Ei ole parempaa, ihmeellisempää, autuaampaa, riemullisempaa,lohduttavampaa eikä pelastavampaa TIETÄ!  Jumala siunatkoon kaikki Tien kulkijat!

”Ota hänet vastaan, Suuri Pyhä Jumala. Ota hänet vastaan, kaipaavia lohduta, Ota hänet vastaan, taivaan kotiin avaraan, ota hänet vastaan iloon loppumattomaan. Ota hänet vastaan, tuuli hiljaa puhaltaa. Ota hänet vastaan, virta kantaa kulkijaa. Ota hänet vastaan rantaan suuren rauhan maan. Ota hänet vastaan kotisatamaan!”

Ota hänet vastaan, meillä on niin ikävä. Ota hänet vastaan, murheellisten ystävä. Ota hänet vastaan, silta yli pimeyden. Ota hänet vastaan syli rakkauden!”

Opin tänä kesänä, että aito ja oikea lähetyskäsky kuuluisi oikein käännettynä suunnilleen näin: ”Kulkiessanne opetuslapseuttakaa kaikki kansat.”

Ei siis: Menkää ja käännyttäkää kaikki kansat kristinuskontoon.

Ei myös: Menkää ja järjestäkää kaiken maailman kristityille hengellistä huvitusta.

Vaan jotenkin näin: Tallistellessanne omassa elämässänne etteenpäin näyttäkää esimerkkiä siitä, kuinka Jeesuksen opetuksen mukaan eletään. Näyttäkää esimerkki niin, että Jeesuksen opetuksen noudattaminen houkuttaa ja koukuttaa.

Eilen Hengen uudistuksen kesäjuhlassa Keld Dahlmann Tanskasta muistutti, kuinka kulkiessa opetuslapseuttaminen tapahtuu:
”Minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee,” sanoi Jeesus.
Hän näytti esimerkkiä palvelemisesta. Vaikka Keld ei etsinytkään palvella-sanalle mahdollisia synonyymejä, luulen, että rakastaa voisi olla mahdollinen. Mutta rakastaa on kovin abstrakti sana. Päässäni alkaa soida Dave Lindholmin laulu: ”Joo joo, mä rakastan sua.” Onko rakkaus täysin leipääntynyt ja horrokseen vaipunut olemisen tila?

Jeesus valitsi hyvän sanan ja vaikean sanan. Palveleminen on oikeaa toisen ihmisen puolesta tekemistä. Keld muistutti, että vaikka uskovilla on maailman Luojan lapsen identiteetti, palveleminen on Jeesuksen sanojen mukainen toimintamalli.

Kulkiessanne opetuslapseuttakaa kaikki kansat palvelemalla.

Tässä ruokapöydän ääressä istuessani, pyykkikoneen linkousta kuunnellessani yritän muistella, olenko minä toteuttanut Jeesuksen opetuslapseuttamiskäskyä palvelemalla. Muisteleminen saattaa nimittäin olla paikallaan. Keld visioi tilanteen Taivaan portille. Keldin mukaan Jeesus ei portilla kysy, montako ihmistä paransit. Minulta hän ei taida kysyä, monessako tilaisuudessa kävit bassottelemassa tai djembettemässä.
”Montako ihmistä opetuslapseutit kulkiessasi?” kysyy Jeesus.

Niin että armon problematiikkaan päästiin taas.

Herra on minun Paimeneni ja Hän on luvannut pitää minusta huolen, jos yritänkään paeta Hänen kasvojensa suojasta, ottaa Hän minut kiinni. Minulta ei tule puuttumaan mitään, minulta ei puutu kokemuksia, Hänen viisauttaan ja Hänen ymmärrystään, vain minua varten, eikä minulta puutu ongelmiakaan, joita Hän kanssani avaa, opettaen niiden kautta.

Hän vie minut vihreille niityille; Hän tietää tarpeeni ja puhuu minulle levosta, jota tarvitsen aina silloin, kun yritän omin voimin edetä kompuroiden. Hän asettaa minut viheriölle jalkojensa juureen. Hän pyytää minut vetten ääreen janoani sammuttamaan ja virvoittumaan kaikesta siitä touhusta, joka ei ravitse sieluani, henkeäni ja kehoani. Hän rakastaa minua niin paljon, että Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä kunnian tähden. Hän heilauttaa kieltomerkkiä, jos olen kääntymässä väärälle tielle. Hän on armollinen minua kohtaan, sillä Hän tuntee minun tieni.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, omissa, pahan väijyttämissä ajatusmaailmoissani tai totutuissa reaktiotavoissani loukkauksiin, en pelkäisi mitään pahaa, sillä Hän on minun kanssani. Hän suojelee minua kädellään ja estää minua joutumasta pahan valtaan. Hän johtaa paimensauvallaan minut kasvuun sanansa lupausten mukaisesti ja uudistaa minua. Hän kattaa minulle pöydän sekä vihollisteni silmien eteen että oman sisimpäni itse tuottamien vihollisteni eteen, luomalla minussa uutta vanhan sijaan. Hän voitelee pääni ja sisäiset haavani tuoksuvalla öljyllä ja saattaa minun maljani ylitsevuotavaksi jälleen. Hänen hyvyytensä ja rakkautensa sulautuvat minun koko olemukseeni ja jokaiseen soluuni, ympäröiden minut elämäni kaikkina päivinä. 

Minä kiitän siitä, kun saan asua Herrani huoneessa päivieni määrän.

I näytös

– Hullun hommaa, manaan joskus itselleni, kun juoksen junaan. Viimeisten kymmen vuoden aikana olen lukemattomia kertoja juossut talvitakin liepeet lepattaen kilpaa IC-junan kanssa. Muistaakseni olen hävinnyt kisan vain kaksi kertaa. Siinä vaiheessa, kun minä vielä jaksan pyyhältää, on junan jo pakko pysähtyä laiturille huohottamaan. Mutta hullun hommaa juokseminen on.

– Kukaan muu aikuinen mies juokse tällä tavalla!

II näytös

Eilen meillä oli jonkinlaiset ylistysjamit. Kitara, pari – kolme rumpua ja laulua. Meno oli melkoinen ja improvisaation puolelle mentiin välillä.

– Sinä laskeudut vuorelta nopeammin kuin minä sinne kiipeän, runoili kitaristi englanniksi.

III näytös

Mielessäni olen aina nähnyt tuhlaajapojan isän seisomassa vuoren laella, kun hän näkee pojan nostaman pienen tomupilven lähestyvän. Isä pinkaisee juoksuun. Hän laskeutuu vuorelta nopeammin kuin mitä poika uupuneena pystyy laahustamaan ylöspäin. Isän viitan liepeet heiluvat, kun hän ryntää rinnettä alas.

– Kukaan patriarkka ei juokse tuolla tavalla!

*  *  *

Kiitos, Laura ja Regine.