Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Author Archives: Tapio Laakso


by 10 kommenttia

Ristiriitaista vai riitaa rististä

Tämä ei ole teksti kirkon tai seurakunnan tilasta vaan teksti uskosta ja sen aiheuttamasta riidasta ihmisen sisimmässä.

En voi olla sivuamatta kuitenkaan sitä mitä ympärilläni näen. Jumala on kuljettanut minut kaiken keskelle, Sanan, evankeliumin ja seurakunnan keskelle.  Ympärillä oleva maailma näkyy Ristin läpi, myös oman syntisyyteni ja rikkinäisyyteni kuvastuu rististä. Näen miten asiat ajatuvat sivuraiteille ja ihminen itse nousee keskiöön. Näen vain ihmisen tarpeet ja intohimot. Ihminen katselee maailmaa ja itseään etsien tietä onnellisuuteen ja rauhaan ohittaen Jumalan todellisuuden. Kukaan ei mieti mitä Jumala tahtoo.

Kuuntelin tänään juoksulenkillä Vanhan testamentin viimeisiä kirjoja ja sekä Danielin kirjaa. Moni, joka lukee niitä, näkee noissa kirjoissa vain verta ja ruumiita. Kostonhimoisen Jumalan, joka kerta toisensa jälkeen lyö milloin Israelia, milloin Juudaa ja milloin kansan vihollisia. Siinä juostessa ja kuunnellessa minulle avautui kuitenkin toisenlainen näky. Näky armahtavasta Isästä, joka näki miten ihminen yksinään yritti selviytyä ja sotia tietä läpi elämän ilman Jumalan siunausta, kumartaen Baalia ja puisia jumalia. Hakien omaa kunniaansa matkien naapurikansoja ja unohtaen Luojansa, todellisen Jumalan kasvot. Profeetat kertoivat miten kansa voisi palata takaisin ja miten Jumala ottaisi omansa takaisin yltäkylläisyyteen ja rauhaan.

Meidän silmissämme Raamatun sanoma voi olla ristiriitainen. Vanhan testamentin Jumalakuva avautuu helposti lakihenkisenä ja osin julmana  ja taas Jeesuksen sanoma rakkaudesta on kuin toisesta uskonnosta. Mutta kun kuuntelin noiden profeetoiden saamaa sanaa Jumalalta tajusin miten niissä toistui jatkuvasti Jumalan ikävä ihmistä kohtaan sekä  ehdoton oikeudenmukaisuuden vaatimus. Jos kansa olisi kuunnellut Jumalaa ja elänyt hänen tahtonsa mukaan, moni kärsimys olisi jäänyt väliin ja moni taistelu käymättä.

Profeettojen sana yltää myös meidän päiviimme saakka, sillä ihminen ei ole muuttunut juurikaan. Sodimme ja riitelemme aivan samalla tavalla ja sydämistämme puuttuu rauha.

Nyt riitelemme rististä ja kuka sen omistaa kenellä on oikeat sanat ja oikeat avaimet. Jopa niin, että otamme vallan tulkita kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei. Haluamme omistaa kunnian joka kuuluu yksin Jumalalle.

Raamattu on tarkoitettu luettavaksi kokonaan ja yhdessä. Yhdessä lukiessa ei ole niin helppo riidellä, on kuunneltava toista ja samalla on mahdollisuus kuulla myös Jumalaa, joka puhuu tekstin takana.

Ihmisen sisimässä asuu ristiriita,noten kuvat 443 sielu tahtoisi kapinoida Henkeä vastaan. Liha kipuilee Pyhän Hengen koulutuksessa. Kasvaminen kohti iankaikkisuutta, tässä vieraassa maailmassa satuttaa. Luulen, että moni turvautuu uskonnollisuuteen päästäkseen eroon tästä omantunnon ja Hengen yhdessä aloittamasta koulusta. Olisi niin helppoa vain suorittaa rukoukset ja jatkaa arkisia askareita niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta Jumala ei tahdo meidän tekojamme tai suorituksiamme. Hän tahtoo meidän läsnäoloamme ja palvontaamme ja hän tahtoo palvella meitä.  Hän tahtoo sitä aivan samalla tavalla kuin hän tahtoi sitä Israelilta erämaavaelluksella ja sen jälkeen.

Ihmisen oma epäpuhtaus estää ymmärtämästä ja sulautumasta Jumalan kanssa yhteen, mutta Jumala itse voi kuluttaa meistä pois kaiken epäpuhtaudet,riidat ja itsekkyyden näin tuoda meidät Hänen läsnäoloonsa.


by 1 kommentti

Seurakunnan alennustila

Image

Käsitys Jumalan valtakunnasta ja sen läsnäolosta ei voisi olla vääristyneempi kuin se tänä päivänä on. Seurakunnan olemus on enemmän palvelulaitos kuin hoitava yhteisö, jossa Pyhän Hengen lahjat saavat toimia ja ihmiset yhdessä rukoilisivat ja kiitoksella ylistäisivät Jumalaa. Vain pieni uskollisten joukko jaksaa kokoontua Sunnuntaisin yhteen nykymuotoisessa kirkossa. Sama on tapahtumassa muissakin kirkkokunnissa. Vain sielä missä paikallisseurakunta  yhdessä tuumin toimii Pyhän Hengen ohjauksessa ja Raamattu on keskeisellä paikalla, tapahtuu kasvua. Tarvitaan seurakuntakarismaattisuutta.

Ihmiset ovat vieraantuneet seurakunnasta koska he eivät koe tarvitsevansa sitä. Me uskovat osaamme luetella tusinan hyviä syitä olla mukana seurakunnan toiminnassa mutta miksi ne syyt eivät avaudu tavalliselle ihmiselle? Vai pitäisikö kysyä miksi meistä kukaan ei ole kertomassa niitä syitä kadunmiehelle?

Mietintäänpä mikä mättää. Seuraavista asioista voipi olla ihan vapaasti eri mieltä.

Emme enää toissamme ja koko sydämmellä etsi Jumalan kasvoja ja jää hänen eteen kuuntelemaan Hänen tahtoaa kaikessa mitä teemme. Emme sido ratkaisujamme Hänen sanaansa. Emme ole lujia uskossamme vaan vetoamme heikkoon ihmisen luontoomme. Hebrealaiskirje kuitenkin puhuu aivan muuta 11. luku alkaa Uskon määreellä.  Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy

Jumalan etsimisen yhteydessä etsimme samalla kutsumustamme.  6. jae jatkaa: Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Ihmisen heikkous kääntyy Pyhän Hengen voimassa uskoksi ja sen avulla tämä kaikki on mahdollista. Luku jatkuu esimerkillä Nooasta joka alkoi pykätä valtavaa paattia kuivalle maalle. Hän noudatti kutsumustaan kärsivällisesti ja pysyi Jumalan kasvojen edessä vaikka kaikki muut luopuivat.

Toinen kysymys on: Oletko sitoutunut paikallisen seurakunnan yhteyteen, Oletko juurruttanut itsesi Herran huoneeseen joka on paikallisseurakunta, paikallisten Pyhien yhteisö. Jeesus on tuon seurakunnan rakentaja ja hän tarvitsee meitä työtovereikseen rakentamaan tuota seurakuntaa. 1.kor 12:18 laittaa asian aivan uuteen valoon, Jeesus rakentaessaan seurakuntaa asettaa sinut ja minut haluamalleen paikalle, sellaiselle joka parhaiten palvelee Seurakuntaa. Hän ei kysy sitä meiltä! Voit ajatella ettet kelpaa tai sinusta ei ole siihen mutta Herran temppelin kulmakivikin tuli kivestä jonka muut rakentajat olivat hylänneet. Miksi siis et sinäkin siis kelpaisi.

Vaikein kysymys meille on, olemmeko sitoutuneet Jeesukseen. Raamatun vaikeimpia kohtia on nuoren Jeesuksesta intohimoisesti innostuneen miehen kohtalo. Jeesus näki hänen innostuksensa läpi sydämeen ja paljasti muutamalla lauseella sen mikä meitä kaikkia mietityttää. Mitä sitten jos seuraan Jeesusta, mistä joudun luopumaan ja mihin hän vie meidät. Luuk.9:57-62 Olemmeko kiinni taloudellisessa turvallisuuden tunteessa vai jossain synnissä josta emme halua luopua. Syyt ovat moninaiset. Jeesus näkee noiden syiden läpi. Luotammeko Pyhän Hengen voimaan ja uskallamme irtautua sidoksistamme luottaen ne Jeesuksen hoitoon.

Kaiken kaikkiaan paikallisseurakunta pelastaa, se on osa Kristuksen ruumista jonka Pyhä Henki yhdistää maailman laajuiseen seurakuntaan. Karismat, armolahjat ovat paikallisen seurakunnan palvelutyökaluja joita vastaanottamaan meitä kutsutaan. Se ei ole menestysteologiaa vaan Jumalan lahjaa omille perillisilleen matkalla kohti pelastusta!


by 1 kommentti

Hengellistä sohlaamista

Kirkollinen keskustelu on muuttunut pitkälti omien näkemysten julistamiseksi ja melkoiseksi sohlaamiseksi. Tavallisen tallaajan on vaikea poimia enää  joukosta linjaa tai punaista lankaa, joka kertoisi mitä kirkko tahtoo antaa ihmiselle.

Kalareissulla pohjoiseen oli aikaa jutella kavereiden kanssa siitä miten he näkivät kirkon ja sen toiminnan. Se mitä kuulin ei ollut yllätys mutta surullista kuitenkin. Päällimmäisenä oli kaksi asiaa. Ensinnäkin kirkko näyttäsi olevan änkyräuskovaisten riitelypaikka, jossa asiasta kuin asiasta väännetään kättä erilaisten lahkojen välillä. Rakkautta ja lämpöä ei juuri näy. Tämän myrskyisän pinnan läpi oli vaikea nähdä oikeasti tapahtuu.

Toinen asia oli tuomitsevaisuus. Kuuntelin järkyttyneenä tarinoita elämän kolhimista ihmisistä, joiden viimeiset maanrakoon nuijijat olivat uskovaisia ihmisiä. Arkkipiispojen tai muiden kirkollisten vaikuttajien tekemiset tai sanomiset eivät juuri hetkauttaneet ketään, sillä heidän viestinsä hukkui riitelyyn ja kieleen joka ei ole enää nykysuomalaisen tajuttavissa.

Päällimmäiseksi jäi ihmettely siitä mihin kirkkoa tarvitaan ja pääsimme jutussa Seurakunnan tasolle. Tätä pohtiessamme alkoivat jalat jo yltää pohjaan ja löytyä jopa jotain positiivista sanottavaa.

Paikallisella seurakunnalla olisi mahdollisuus tavoittaa ihmisiä ymmärrettävällä ja mielekkäällä tavalla. Mutta siihen tarvitaan lisää ihmisiä jotka ymmärtävät sen mitä Paavali raamatussa tarkoittaa seurakunnalla. Jokaisella seurakunnan jäsenellä on oma tehtävänsä seurakunnassa, olla siis jokin Kristuksen ruumiinjäsen.

Seurakunnan tulisi näyttäytyä ulos rakkaudenyhteisönä johon on hyvä tulla. Armolahjat toimivat Seurakunnan jäsenten kesken ja ne eivät ole kauppatavaraa tai jotain kummallista esitelykamaa vaan arkipäiväistä toimintaa. Jos tuttavien kesken yhteinen spontaani rukoushetki on hankalan tuntuista on silloin jotain pielessä raamatun näkökulmasta katsottuna. Miettikääpä miten asia on. Minä ainakin jäin tässä kohtaa kiinni.

Kun luin muutamia Facebook kommentteja Jumalanpalveluksesta ja hengenpalosta jäin miettimään miten me uskovat näemme Kirkollisen menon.

Hyvin moni vetoaa Jumalanpalveluksen puolesta kun puhutaan Pyhänhengen täyteydestä ja palavasta uskosta. Kuitenkin monasti keskustelijat puhuvat aivan eri asioista ja eri tasolla.

Millainen on Jumalanpalvelus joka sekä vahvistaa ihmistä että myös lähettää ulos kirkosta julistamaan evankeliumia kaduille ja kujille, vieraiden ja tuttujen luo. Millainen on Jumalanpalvelus jossa rukoileva seurakunta saa ilmestyksiä ja tiedon sanoja ja heillä on myös mahdollisuus kertoa niistä rohkaisten läsnäolevaa pyhien joukkoa.

On aivan eri asia puhua Jumalanpalveluksesta jossa saamme jotain itsellemme sakramenttien ja liturgian kautta kuin puhua Jumalanpalveluksesta jossa jokaisella on mahdollisuus antaa jotain toisille.

Jumala loi meistä joukkuepelaajia ja hän nimenomaan tahtoi että me ihmiset olemme yhtä Kristuksessa. Hän myös tahtoo että tuomme uusia ihmisiä mukaan seurakuntaan. Siksi Jeesus kehoittaa meitä tarttumaan Jumalan lupauksiin ja Pyhä Henki lähetettiin avuksemme että voisimme todistaa edelleen Jumalan voiman. Jeesuksen tehtävä oli mallintaa meille miten meidän tulee toimia jotta syntyy uusia uskovia ja Paavali opettaa meille miten elää keskenämme seurakuntana.

Tenon reissu oli siis varsin antoisa vaikka itse en kalaa saanut, sen sijaan sain runsaasti ajattelemisen aihetta sekä uusia ystäviä.Kuva


by 6 kommenttia

Viinapirun matkassa

Image

Viinapiru istui tyhjän lasin reunalla ja katsoi miestä. Musiikki pauhasi taustalla ja ärsytti pirua. Se ei osannut tanssia, vielä vähemmän tätä nykyrenkutusta. Oli se joskus yrittänyt, mutta ei siitä mitään tullut, eihän sitä tietenkään kukaan ollut huomannut, mutta noin periaatteelisesti asia jäi kaivelemaan. Pirulainen havahtui ajatuksistaan, kun mies pyöritteli lasia käsissään. Se tiesi mitä oli tulossa. Ensimmäinen näkäräinen oli saavutanut päämääränsä ja mieli kaipasi lisää. Harmaus oli haihtumassa ukkoparan tajunnasta ja iloisesti hän tilasi lisää konjakkia raskaan työpäivän kunniaksi.

Pirulaisen paras kaveri, Masennus oli jälleen hoitanut homman kotiin. Pitkä ja iloton duunipäivä vaati piristystä ja muutenkin elämä tuntui päämäärättömältä. Aivojen dopamiini tasot olivat alhaalla ja ahdistus pyrki pintaan. Mutta muutama terävä ja jo alkoi aivoissa surrata mukavasti.

Pirulainen hieroi käsiään yhteen, sillä se tiesi, että kerta kerran jälkeen mies tarvitsi useamman paukun saavuttaakseen valaistumisen. Itse asiassa tilanne oli melko hyvällä mallilla, sillä miehen jääkaappiin alkoi ilmestyä kaljapullo poikineen pitkin viikkoa. Mitä nyt pari olutta illassa haittaa ja ruokakin maistui paremmalta oluen kera, mies ajatteli. Ja kyllä se maistuikin. Parissa vuodessa kiloja oli kertynyt vatsan seudulle parikymmentä. Mies oli jo unohtanut miltä tuntui olla pirteä ja levännyt. Masennus ja raskas humala olivat tunneskaalan ääripäät.

Viinapiru oli yhyttänyt miehen tavatessaan Tuomion hengen, tuo tumma-asuinen kaveri oli istuskellut miehen olkapäällä ja kilisytellyt avainnippua, joita se väitti taivaan avaimiksi. Se oli heilutellut nippua miehen naaman edessä perjatai-illan hämyssä. Aikansa se oli ilkkunut ja heiluttellut avaimia ja heittänyt ne sitten kapakan vessanpönttöön, josta mies oli yrittänyt epätoivoisti mutta turhaan tavoitella niitä. Siitä illasta asti oli Viinapiru pysytellyt miehen seurassa ja keksinyt hyviä syitä ilon pitoon ja vahvistanut miehen uskoa siihen, että taivas oli häneltä suljettu ja että ilo oli revittävä nyt, niin kauan kuin henki pihisisi.

Viinapirun ainoa huoli oli enää miehen täti, joka oli ryhtynyt rukoilemaan miehen puolesta. Muut olivat jo antaneet periksi. Se tiesi, että jos täti jatkaisi ja saisi vielä muita mukaansa, sille saattaisi tulla lähtö ennen kuin saisi työnsä päätökseen.


by 4 kommenttia

Manifestien aika

DSCN0834Luterilainen kirkko on palannut manifestien aikaan. Lähetysseuran päätös lähteä ”laillisuuden”  tielle voidaan tulkita joko rohkeana tekona ihmisyyden puolesta tai astumisena luopumuksen tielle. Utsjoen seurakunnan kirkkoneuvosto veti omat johtopäätöksensä ja otti tukensa pois Lähetysseuralta. Jään seuraamaan mitä jatkossa tapahtuu.

Oli niin tai näin Lähetysseuran päätös rikkoo rajusti kirkon ykseyttä.  Päätöstä on paha mennä perumaan nykyisessä tilanteessa jälkikäteen ja näyttää, että sillä on kauaskantoiset seuraukset. Itse toivoisin nyt jäitä hattuun sielä ja täällä. Sinällään Utsjoen päätös on hyvä, sillä se osoittaa miten vakavasta asiasta on kyse, kun puhutaan Kristittyjen ykseydestä.  Silti toivon, että tämä ei ole se tie mikä on edessä, sillä niin moni ihminen Lähetysseurassa tekee tärkeää ja arvokasta työtä ympäri maailman.

Raamatullisessa mielessä Lähetysseuran päätös on selkeästi virhe. Humaanissa mielessä se kertoo sen missä ollaan todellisuudessa menossa. Suurin osa suomalaisista  tuhahtaa koko jupakalle. Heille Kirkko ei enää merkitse juuri kuin kulttuuria ja suvivirttä. Kirkon oma esite on siitä hyvä osoitus. Eihän Jeesus merkitse kirkon tiedotuksellekaan enää oikeasti mitään. Suuri osa suomalaisista ei välitä juurikaan kuka kenenkin kanssa makaa.

Mikä on siis merkityksellistä tässä tilanteessa. Mihin kiinnittää fokus? Edelleen Jumala haluaa pelastaa ihmisen. Jeesuksen kuolema ei ole turha tänäänkään. On vain jatkettava evankeliumin saarnaamista ja luotettava siihen että Jumala siunaa sanankylvön ja uskoon tulleet käyvät Jumalan kasvojen eteen tekemään parannusta synneistään. Ja edelleenkin on muistettava, että meillä ihmisillä ei itsessään ole mitään annettavaa Jumalalle. Olemme kaikki samassa veneessä olimmepa miten erinomaisia hyvänsä. Jumala tekee meistä armossaan Pyhiä, emme me itse.  On muistettava että meille jää ainoastaan selänkääntämisen mahdollisuus. Ikävää on että niin moni sen tekee ja tällä menolla niin moni jää vaille kutsua. Jumalalle tässä tilanteessa ei ole mitään uutta!

Olen miettinyt tätä Kirkon demokratiaa. Oikeastihan sellaista ei ole. Kirkon jäsenyys ei vaadi uskomista Jumalaan tai Raamattuun. Kirkon vaaleissa äänestää hyvin pieni joukko ihmisiä. Äänestysvilkkautta on yritetty nostaa kikkailemalla äänestysiällä ja viemällä äänestyspaikkoja kauppakeskuksiin. On aika hurjaa että Kirkon, jonka perusta on Raamatussa ja Raamattuun perustuvissa tunnustuskirjoissa, valitsee vanhemmistonsa tällä tavoin. Valtion ja Kirkon herkkä suhde ei ehkä sovellu enää sekulaariin nyky-yhteiskuntaan. Se on varmaa, että kirkosta eroaminen tulee yltymään ja sen seuraukset ovat arvaamattomat. Kun seuraan eräiden seurakuntien valtuutettujen kannanottoja julkisuudessa, voisi toivoa pientä nöyryyttä, sillä niin hataraa on kirkollinen demokratia, ettei se anna kovinkaan uskottavaa äänipottia suhteessa jäsen määrään. Äänestysprosentit ovat sen verran alhaisia, että heidän julkisuutensa perustuu pitkälti lehdistön suopeaan kohteluun. Lehdistö onkin melko suuressa roolissa, kun luodaan mielikuvia kirkosta. Homo-kortilla saadaa taiottua kuva synkästä ja tuomitsevasta kirkosta  ja sanalla rakkaus höyhensaarilla kellivästä vaaleanpunaisesta untuvakirkosta. Näiden kuvien ristiriidassa kirkomme johto tasapainoilee. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta. Ristillä kärsivä Jumala poika on liian karu kuva, jotta se purisi ja Pyhä Henki aivan tuntematon tekijä, jotta siitä voisi kirjoittaa. Synti sanana herättää keskiaikaisia mielikuvia inkvisitiosta ja helvetin liekeistä. Nyky-ihmiselle taivas nautintoineen pitäsi avautua tässä ja nyt.

Se on fakta, että kivien heittelijöiksi meistä ei kenenkään pitäisi ryhtyä. Ensimmäisen kiven heittäjät ovat yleensä niitä jotka kykenevät todistajiksi asialle, he ottavat vastuun tuomiosta ja ovat itse puhtaita lain edessä. Kysynkin tässä kenellä meistä on niin puhtaat paperit, että voimme kivittää toisen. Toinen kysymykseni on se, että luotammeko todellakin Jumalan lupauksiin ja Jumalan sanaan. Jos luotamme meillä ei ole mitään hätää. Meidän on rukoiltava ja elettävä niin että meistä edelleen näkyy Pyhän Hengen valo ja tuntuu Kristuksen tuoksu. Helvetin paloa uhoavasta ihmisestä ei näy eikä tunnu kumpaakaan. On luotettava Jumalaan. Myös tuomio on Jumalan kuin myös kunnia.

Nyt tarvitaan rukousta ja jäitä hattuun. Paikallinen seurakunta on edelleen se yhteisö joka toimii ja on tärkeä. Kristuksen ruumis on se uskovien yhteisö, jonka hallussa on Jumalan valtakunnan salaisuus.  Kristuksen seurakunta on se ainoa oikea seurakunta ja sen eteen meidän on tehtävä töitä.

Rukoile Jumalaa ja pyydä että hän ohjaa sinua. Rukoile Pyhää Henkeä kirkastamaan Kristusta ja ohjaamaan käsiäsi ja jalkojasi ja pyydä häntä antamaan viisauden sanoja suuhusi. Pyydä samaa myös kirkomme johdolle. Muu ei auta!  Jumalan rakkaus on se mitä ihmiset tarvitsevat, ei tätä oppineiden ja oppimattomien riitaa. Todelliset Sakkeukset ja kaivojen naiset eivät ole osallisia tästä riidasta, he ovat yhä pimeässä ja pelkäävät. Heille meidän tulee osoittaa  valoa. Iankaikkisuus  on maalimme ja sinne tahdomme johtaa ihmisiä.

Itse jään odottamaan mitä tapahtuu.  Ymmärrän niiden tuohtumuksen jotka rakastavat Kirkkoa, mutta muistakaa että meidän tulee rakastaa Kristusta enemmän ja  ymmärtää että hän rakasti syntistä ihmistä! Mutta varoituksen sanakin on paikallaan, sillä kirkkoja on kuollut ennenkin!


by 1 kommentti

Tunne ja usko

Tulen yhteisöstä, jossa uskon perustaa korostetaan enemmän tiedolla kuin tunteella. Usko ei saa perustua tunteeseen vaan Raamatun antamaan tietoon Jumalasta. Minulle opetetetiin, että tunteet pettävät ihmisen ja  tunteisiin ei voi luottaa.

Karismaattisia liikkeitä arvostellaan tunteiden nostattamisesta ja jopa kiihkoilusta. Paavo Ruotsalainen aikoinaan oli varovainen liikutusten ja hurmoksellisuuden suhteen. Kaikki tämä on tarpeellista ja hyvää varovaisuutta. On tärkeää ettei ihmisten herkkyyttä hyväksikäytetä missään asiassa. Tunteiden etsimiseen perustuvalla uskolla ei ole pitävää pohjaa!

Suomalainen perusluonne on jäyhä, Emme ole italialaisia tai ranskalaisia, jotka räiskyvät helposti tai kohteliaita brittejä jotka ovat anteeksipyyntö suussa joka mutkassa.  Afrikkalaisten iloisuutta ja väljyyttä me ihailemme koska se on tarpeeksi eksoottista mutta emme uskalla itse lähteä tälle tielle. Thaimaassa suomalainen jo sekoaa. Emme osaa suhtautua oikein omiin tunnneilmastomme muutoksiin. Heimoissamme on eroja. Itse olen Etelä-Pohjalainen, joka elää Savon porteilla, pitäjässä jossa Savon ja Pohjanmaan herännäisyys löi kättä konkreettisesti Jonas Laguksen aikana. Molemmat heimot ovat omalla tavallaan jäyhiä ja suomalaisia tavoiltaan ja ajattelultaan.

Maailmalla hyvin voimakkakkaasti leviävä Pyhän Hengen herätys on otettu Suomessa hyvin ristiriitaisin tuntein vastaan. Liike näyttäytyy usein suurina väenkokouksina ja konsertteina, joissa ihmiset kädet ylhäläällä ylistävät Jumalaa. Samaan ajankohtaan osuu länsimainen uskon liberalisoituminen. Tämän  liberaalin liikkeen pohjavire lähtee individualismista ja yksilön oikeuksien korostamisesta niin, että Raamatun sanaa pitää venyttää jotta se sopii ihmisen ymmärrykseen. Tämä johtaa siihen , että kun yksi totuus pudotetaan pois pian myös muut asiat on pakko muuttaa jotta kokonaisuus pysyisi edes jotenkin kasassa.

Kuitenkin Raamatua pitäsi lukea niinkuin lapsi lukee, sikäli kuin se on aikuiselle mahdollista. On kestämätöntä että otamme jonkin asian pois kirjasta jonka alkujuuri on Jumala. Kysyinkin tässä millaiseen Jumalaan uskomme. Heikkoon erehtyvään virheitä tekevään Luojaan joka ei osannutkaan nähdä mitä tuleva tuo vai kaikkivaltiaaseen, täydelliseen Jumalaan?

Millainen on siis suhteemme Jumalaan? Minä-se, minä-hän vai minä-sinä suhde.

Voisin kuvitella että ensimainittu suhde jättää ihmiselle pelivaraa Raamatun suhteen. Uskon kilvoitus on enemmänkin periaatteellista ja uskosta tulee uskonnollisuutta. Se voi olla tärkeääkin yksilölle mutta Jumalan itse on etäinen tuntematon ja vaikuttamaton.

Kahteen jälkimäiseen liittyy kunnioitus Jumalaa ja Jumalan sanaa kohtaan. Mutta Hän, salattu Jumala ei tule iholle, Häntä ei voi lähestyä. Jeesuskin esittäytyy kuin pyhäkoulun kauniissa kuvissa eteerisenä poissa olevana hahmona. Tunnetaso suhteesta jää uupumaan täysin.

Minä-sinä suhde,mitä se on?  Minä ja veljeni Jeesus, Abba, isä jota voin lähestyä  ja Pyhä Henki jonka täyteydessä voin elää kokea ja tuntea Jumalan läsnäolon elämässäni. Raaán Pyhän Hengen voiman tai sen lempeän kosketuksen. Minä sinä suhteessa puhutaan rakkaudesta ja rakastumisesta Jeesukseen. Usko ei voi perustua tunteeseen, varsinkaan jos pidämme tunteita jonkilaisena ulkokohtaisena erillisenä kokemuksena irrallaan tiedosta ja järjestä. Mutta Usko ja Jumala tuntuu ja vaikuttaa. Ihminen on Luojan luoma kokonaisuus jossa tunteen ja järki, keho ja mieli, henki ja sielu ovat yhtä. Pyhä Henki tuntuu ja vaikuttaa, Se on Persoonallinen, tietoinen toimija. Pyhä Henki on voima jota emme ymmärrä mutta jonka voimme aistia tai tuntea. Siksi tunne ja tunteet ovat tärkeää myös Jumala suhteessamme. riviin voi laittaa myös kunnioituksen ja pelon tunne, Miksipä ei myös suuttumuksen ja riemun tunne. Mieleeni tulee tanssiva ja riemuitseva Daavid.

Mikä sitten tässä kaikessa on tärkeää? Se että olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Jeesuksen veri pelastaa heikon ihmisen mutta pelastus koittaa vasta kun Jeesus tulee takaisin. Siihen asti käymme Uskon tietä ja kyse on uskon säilymisestä ja kilvoituksesta. Vain henkilökohtainen Kristuksen tunteminen,  Minä-Sinä suhde kestää maailman myrskyissä ja vie perille.

Olemme herkkyydeltämme ja tempperamentiltamme erilaisia. Koemme asioita eri tavalla ja itse ajattelen Jumalan tekevän kaiken hyvin käytännöllisesti, myös sen miten koemme asioita. Raavas mies ei välttämättä koe Pyhän Hengen kosketusta kukkatarhassa mutta jylhä metsä onkin sitten eri asia. Joku nauraa ja iloitsee toinen herkistyy ja itkee kolmannelta menee jalat alta.

Pyhä Henki avaa ihmisen sydämen Jumalalle, se mahdollistaa uskon ja rakastumisen Jeesukseen. Rakkaus on rakastumista, tahtoa ja riippuvuutta, Pyhän Hengen täyteys mahdollistaa uskossa uusiutumisen joka päivä, rakastumisen joka päivä. Sen että suhteemme säilyy minä-sinä suhteena. On tärkeää tajuta, että Pyhä Henki toimii ja tekee kaiken kirkastaen näin Kristusta. Ihmiselle jää vain alttiina olemisen osa, sillä emme voi tuoda itsemme lisäksi mitään tähän suhteeseen. Olemme kuin lapsia, jotka aamulla nousevat vuoteestaan ja kömpivät vanhempiensa viereen, turvaan tuntien turvallisuutta ja rakkautta.


by Jätä kommentti

Koulut loppuu, kiusaaminen ei

sekalaista 485Kevään lehtikirjoittelu huipentui lööpeissä siihen miten lapsia saa rangaista. Aikaisemmin kohuttiin häiriköistä ja opettajan oikeuksista ylipäänsä. Olen huomannut että kesälomien alla on ollut tapana kirjoitella kouluaiheisia juttuja. Usein sävy on negatiivinen. Kuitenkin on hyvä, että herätään ainakin hetkellisesti miettimään sitä millaisissa olosuhteissa koulua käydään. Suomi on varakas maa ja sen koulujärjestelmä on hyvä. Opettajien työmoraali on korkea ja siksipä suomalaislasten yleinen tieto- ja taitotaso on huippuluokkaa. Suurin uhka on koulujen eriarvoistuminen kun ongelmia alkaa kasaantua tietyille kaupunkikouluille isoissa kaupungeissa. Pienemmillä paikkakunnnilla tätä ongelmaa ei  ole. Kouluviihtyvyys ei ole ollut Suomen kouluissa koskaan kansainvälistä huippua mutta tuloksiin se ei ole juurikaan vaikuttanut.

Kaikista ongelmista koulukiusaaminen on suomalaisen koulujärjestelmän pahin kanto kaskessa ja sen kitkemiseen pois ei tunnu löytyvän minkäänlaista konstia. Kiusaamisen jäljet ovat pelottavia. Jokaisen aseeseen tarttuneen joukkosurmaajan taustalta tuntuu löytyvän kiusaamista.

Hiljattain luin blogin joka kertoo tarinaa siitä miten nuori tyttö sairastui koulukiusaamisen seurauksena masennukseen. Kun vielä terveydenhoidon ammattilaiset alakoulu luokilta asti muistuttelivat painokäyrästä,  oli 16 vuotiaan elämä päättyä nälkäkuolemaan. Nyt tyttö jakaa kokemuksensa muiden kanssa kertoen selviytymistarinaansa.

Itse tuijottelin aikoinaan  koululaitoksen vessanpyttyä sisäpuolelta kun luokkakaverit päättivät hieman huvittaa itseään kustannuksellani. Peruskoulun ajan jatkunut kiusaaminen oli tehdä minustakin aivan jotain muuta kuin mitä nykyään olen. Minun onnekseni vahva perhe ja seurakunta piti miehen pinnalla. Mutta ilman jälkiä psyykkeessä minäkään en ole selvinnyt

Kiusattu nuori on kiusaajilleen kulutushyödyke jonka avulla viihdytetään itseään koulussa. suomalaiseen kouluun on pesiytynyt äijäkulttuuri johon kuuluu rankka huumori toisten kustannuksella. Alakoulussa vielä jollain tavoin kiusaamiseen päästään kiinni nollatoleransilla ja jatkuvalla kasvatustyöllä mutta viimeistää seiskaluokalla tukahdetut ongelmat ryöpsähtävät esiin ja nopeasti irvileuat löytävät kohteensa jonka kimppuun käydään surutta.

Usein kiusaaminen on järjestelmällistä syrjimistä jonka avulla kohde pullautetaan pois porukoista. Syyksi kelpaa ylipaino, harrastus, asuinpaikka tai vain väärä sana väärässä paikassa. Yhden kaverin sopiva letkautus toisesta saattaa levitä koko koulun tietoisuuteen pian kiusaamiskierre on valmis.

Pahinta kaikessa on että kiusaamiseen osallistuu aivan tavallisia nuoria ja lapsia. Ei pelkästään ns. häiriköitä ja siksi asioiden selvittäminen on niin epätoivoisen vaikeaa. Näiden lasten vanhempien on luonnollisesti vaikea hyväksyä ajatusta että heidän lapsensa osallistuisi moiseen touhuun. Fakta on kuitenkin se että suuri osa lapsista on niitä tavallisia lapsia ja nuoria ja jostainhan ne kiusaajat tulevat. Eivät tyhjät seinät huutele käytävillä : -Läskiperse, kävisit lenkillä!

Ja ne jotka eivät kiusaa, pitävät visusti suunsa kiinni, etteivät joutuisi valittajien listalle ja kiusattaviksi. Tavallista yläkoulussa on se, etteivät kiusatut uskalla juuri kertoa kiusaamisesta ennen kuin on myöhäistä. Nuoret eivät usko, että siitä olisi apua ja vaikuttaakin siltä, kun vanhemmat alkavat selvitellä asioita, he törmäävät melkoiseen muuriin koulun ovella. On vaitiolovelvollisuusmuuria ja yksilönsuojamuuria. Lapsen suojaksi on rakennettu muureja, jotka voivat  kääntyä  lasta vastaan jos vanhemmilla ei ole kunnollista näyttöä.

Lasten ja nuorten maailma tuntuu olevan vielä kovempi kuin aikaisemmin. Sosiaalinen media nopeuttaa tiedonkulkua ja sana leviää nopeasti. Nuorilla on pitkä lista siitä mikä on noloa ja mikä sallittua. He tuntuvat elävän melkoisessa tapojen ja arvojen viidakossa joka sääntelee heidän toimintaansa. Nuoruuden vapaus ja leikki alkaa olla harhaa.

Mikä olisi sitten hyvä tapa toimia kiusaamista vastaan. Ryhmä jonka jäsenet tuntevat toisensa ja ovat toisistaan riipuvaisia eivät yleensä kiusaa toisiaan. Keskinäinen arvostus ja ryhmähenki nostaa huonolla itsetunnolla varustetut pinnalle ja poistaa tarpeen kiusata. Johtajuus nousee tässäkin arvoonsa. Opettaja, joka osaa kohdata oppilaan oikealla tasolla  pystyy muuttamaan asioista.

n. 2000 vuotta sitten eräs opettaja tiesi tämän kerätessään opetuslapsia ympärilleen puhumattakaan Paavalista joka ei muusta puhunutkaan kuin siitä miten elää yhdessä.


by 9 kommenttia

Kirkon/seurakunnan tehtävä

Kirkon  toimintamallit, messut ja tapahtumat ovat puhtaasti ihmisen käsialaa. Kulttuurit ja aika muokaa ja muuttaa toimintamalleja ja rakenteita.  Koko historian ajan jumalanpalvelus on ollut muutoksessa.  Alun alkaen Jumalanpalvelus oli yksinkertaisesti Jumalan läsnäolossa elämistä ja yhden ainoan käskyn pitämistä, ”älä syö tuosta puusta!”

Sitten tuli synti, työ ja uhraaminen. Vanha testamentti kertoo miten Jumala yritti pitää kansaa luonaan mutta ihminen pakeni uskonnollisuuden ja muotomenojen taakse ja todellinen hakeutuminen Jumalan läsnäoloon vaihtui kuvainpalvontaan. Kultaisen vasikan jumala-nimitys oli sama kuin todellisen Jumalan. Ihmiset sekoittivat omaan uskoonsa vieraiden uskontojen ulkoisia muotoja.

Kun kristinusko levisi, muutamassa sadassa vuodessa tapahtui aivan samanlainen kehitys kuin mitä tapahtui Israelin kansalle. Maalliset tarpeet, kruunajaiset ja vanhat eurooppalaiset uskonnot muokkasivat alkuseurakunnan yksinkertaisesta juhlasta prameita messuja,  joissa  nyt kuvien sijaan keskityttiin oikeanoppiseen tekemiseen ja puhtaaseen oikein suoritettuun liturgiaan. Alettiin puhua sakramenteista. Vanhan testamentin uhrimenojen tilalle tuli messujen oikeaoppinen toimittaminen. Papit ovat tarttuneet veneen airoihin ja seurakunta alkoi istua tekemisen sijaan kyydissä. Leeviläisten tilalle tuli leipäpapit.

Nyt on kysyttävä, että tätäkö Jumala todella haluaa. Haluaako hän kaavoja ja liturgioita?  Mitä merkitsee Jeesuksen sana: Jumalan valtakunta on tullut lähelle?. Paratiisissa ihminen eli Jumalan läsnäolossa. Jeesuksen ylösnousemus toi voiton kuolemasta ja avasi portin Jumalan luo. Pyhä Henki avasi suoran yhteyden Jumalan valtakuntaan. Voimme henkilökohtaisesti elää jälleen Jumalan läsnäolossa.

Kun tätä taustaa vasten katsomme seurakunnan merkitystä, löydämme kolme keskeistä asiaa, joista ensimmäinen on Jumalanpalvelus.

Se on seurakunnan juhla, jossa päälimmäisenä tulisi olla Jumalan kirkkauden ylistys, epäitsekäs Jumalan palvominen ja hänen läsnäolossaa oleminen. Lepääminen rauhassa armahdettuna. Teoista ja suorittamisesta vapaana. Messu ei ole viikottainen yksityinen hartaudenharjoitus tilaisuus vaan juhla, jossa seurakunta kokoontuu yhteen. Nyt tuijotetaan jäykkinä edessä istuvan niskaa.

Seurakunnan toinen tehtävä on evankeliointi l. opetuslasten tekeminen. Se on selkeä jatkuva prosessi. Se ei ole vain lähetystyötä ulkomailla vaan  se on ensisijaisesti lähellä, omalla paikkakunnalla tehtävää työtä Jeesuksen mallin mukaan.  Tämä on täysin yksiselitteinen käsky.

Kolmas tehtävä on Seurakunnan jäsenten keskinäisen yhteyden säilyttäminen ja vaaliminen.  Tämä on asia, jossa olemme pahiten epäonnistuneet. Emme ole oivaltaneet sitä miten Kristuksen ruumis toimii ja miten Pyhä Henki tekee lahjojensa avulla ihmisistä toisistaan riippuvaisia.  Yhteyteen kuuluu olennaisesti esirukous ja rukouselämä. Jumala kohtaa meidät toisen ihmisen kautta.

Miksi näin on siis käynyt, Siksi koska meidän kolmiyhteinen Jumalamme on liian usein Isä, Poika ja Raamattu,  Eikä  Isä,Poika ja Pyhä Henki.

jarkkosynttärit 709


by 3 kommenttia

Heikoin lenkki

Pienen konserttisalin takahuone tuoksui vienosti viskille. Muusikot olivat roudanneet soittimensa pieneen pakuun ja ajaneet tiehensä.  Pullo lojui sohvalla väsyneen laulajan vieressä. Taksi tulisi kunhan ehtisi.

Vuodet olivat jättäneet jälkensä miehen kasvoihin. Juonteet olivat syviä ja yhä hien täyttämiä. Väsymys painoi harteita alas ja lievä ärtymys nousi jostain syvältä mielen sopukoista pintaan. 

Turhautuminen ihmisten ahneuteen ja maailman epäoikeudenmukaisuus oli saanut hänet aikoinaan liikkeelle, puhdas otsaisena nuorukaisena hän oli ajatellut muuttavansa jotain maailmassa. Kitara istui hänen käteensä kuin valettu ja karhea olemus puhutteli kuuntelijoita  samoin kuin hänen elämän makuiset laulunsa.

Vuodet vierivät ja Suomen seurakunnat tulivat tutuksi mutta ihmiset eivät muuttuneet. Sen sijaan tyhjyys omassa sisikunnassa alkoi kasvaa. Itsensä takia hän ei tätä tehnyt vaan ihmisten, jotka hänen laillaan etsivät jostain lohtua elämäänsä. Mutta ei hänestä olisi lohdun jakajaksi. Korkeintaan hän saattoi kulkea palan matkaa rinnalla. 

Jotkut lauloivat Jumalasta, ikäänkuin heillä olisi hänestä jokin varma tieto. Hän lauloi ihmisestä ihmiselle sillä se oli hänestä rehellisempää. 

Kaipausta joka kyti sisimmässä, hän ei osannut selittää, mutta siitä hän yritti laulaa. 

Se vain oli kummaa, että vastausta ei tuohon ikävään ei mistään tullut. Kymmeniä ellei satoja kertoja hän oli huutanut tuuleen: -Näytä itsesi! 

Pullo kilahti lattialle ja mies havahtui ajatuksistaan. Hän kirosi itseään ja omaa heikkouttaan. Samalla hän tajusi mitä oli olla ihminen, joka oli ketjun heikoin lenkki. Hän huokasi hiljaa ja painoi päänsä alas. Ehkä armoa riittäisi minullekin. Jospa en huutaisikaan enää vaan jäisin vain  hiljaa kuuntelemaan, hän ajatteli.

Taksimies löysi nukkuvan miehen polviltaan takahuoneen sohvan äärestä. Hän oli nähnyt matkan varrella monenlaista eikä tämäkään hätkäyttänyt vaan hän istahti hiljaa sohvan ääreen odottamaan illan viimeisen asiakkaan heräämistä. Kuski katseli takahuoneen seinällä olevaa Krusifiksia ja huokaisi. Pieni pyyntö kohosi ylös sillä hän aavisti että illasta tulisi vielä pitkä.

Tämäkin tarina voisi olla totta….


by 4 kommenttia

Keskity Kristukseen

Kovin erilaiselta näyttää se kirkon uudistuminen jonka kuvittelin olevan käsillä. Arkkipiispa avasi kirkolliskokouksen puhumalla Avioliittoteologiasta ja sen nykyaikaistamisesta. Hän tahtoo näin tukea humaania ja tasa-arvoista yhteiskuntaa ja ennenkaikkea osoittaa omalta osaltaan suvaitsevaisuutta niitä ihmisiä kohtaan jotka tahtovat sitoutua läheiseen kestävään ihmissuhteeseen.  Mäkisen avaus ei ollut yllätys. Kirkko hakee paikkaansa yhteiskunnassa jonka arvot muuttuvat hurjaa vauhtia. Kirkon isät yrittävät hakea sellaista keskusteluyhteyttä ihmisiin joka toisi Jumalan keskelle arkea. Tarkoitus on hyvä mutta onko se tie taivaseen jos jotain olennaista muuttuu?

Ihmisen psyyke on merkillinen asia ja emme voi mestaroida asioita toisten puolesta.  Mitä voimme tehdä kun ihminen kaikesta meidän hyvittelyistämme huolimatta löytää Raamatusta tuomion omille teoilleen. Oli se sitten mitä tahansa ihmisen ja Jumalan väliin tulevaa asiaa  Mitä voimme tehdä kun ihminen tajuaa kaikista selittelyistä huolimatta olevansa syntinen.  Ihminen kokee huonouden Jumalan edessä  valtavana.  Silloin hän tajuaa tarvitsevansa armoa enemmän kuin ikinä.  Kaikesta huolimatta hän joutuu lähestymään asiaa Jumalan näkökulmasta ei humanismin. Raamatun sana tulee edelleen kohti huolimatta omista valinnoista. Hän, syntinen ihminen kokee Jumalan koko lain päällään ja hakee armoa. Siinä ei opilliset tulkinnat juuri auta. Hänelle on julistettava evankeliumia,noten kuvat 260 ei humanismia!

Voiko tämän pohjalta lähteä luomaan uutta teologiaa avioliitosta? Muuttaako Kirkon siunaaminen mitään. Voiko se muuttaa ihmisen kokemuksen  synnistä Kun se perustuu uskoon kolmiyhteisestä Jumalasta ja  nousee raamatun sanasta.  Me elämme syntisessä maailmassa, jossa iso osa ihmisistä ei koe tekevänsä syntiä  eivätkä koe tarvetta armoon, onko oikein tyynnyttää heidät tähän olotilaan?

Erään ystäväni kokemus tällaisesta kertoo yksilön tuskasta Jumalan kasvojen edessä, tuskasta kun oma keho ja mieli kapinoi Jumalaa vastaan. On kyse eräällä tavalla periksi antamisesta, ei himolle tai irstailulle vaan ihmisen luonnolle. Sille samalle luonnolle jolle me kaikki olemme  antaneet periksi ennenkuin tajusimme tarvitsevamme armoa, päästäksemme Taivaaseen.

Pääseeko tämä ystäväni taivaaseen? Asia ei ole minun ratkaistavissa eikä sinun! Asia on hänen ja Jumalan välinen, Voinko julistaa hänelle synninpäästön? Tässä mennääkin jo hieman kimurantimpaan suuntaan. Jeesus ei käännä kenellekään selkäänsä, mutta Ihminen voi kääntää omansa.  Mitä on aito katumus ja parannus? Jos tietää synnin mutta ehdoin tahdoin jatkaa sitä, mitä siitä seuraa?

Toisaalta itse tiedän olevani koko ajan syntinen, ja synninpäästön jälkeenkin löydän itseni puuhailemassa omien helmasyntieni kanssa. Luontoni elää jatkuvassa kapinassa Jumalaa vastaa ja sen tiedostaminen tekee kipeää.

Täydellisen Jumalan edessä olemme täysin aseettomia ja tuomittuja. Olemme puhtaasti armon varassa joka käänteessä. Ainoa mahdollisuutemme on pitää katseemme kiinni Kristuksessa. Olemme Pyhiä vaikka emme ole vielä puhtaita synnistä.  Jumalan edessä matkaaminen  kohti pyhyyttä tekee meistä kelvollisia ottamaan vastaa Pyhyyden.

Kirkon suhteen tämä merkitsee sitä että se ei voi tehdä tyhjäksi tätä kipuilua muuttamalla sitä mitä Raamatussa sanotaan. Täydellinen Jumala ei ole jättänyt Sanaa, jossa hän ilmoittaa itsensä, suojatta.  Epätäydellinen ei voi lähteä oikaisemaan Täydellistä. Savi ei voi neuvoa valajaansa.

Rakastan ystävääni kuten lähimmäistä kuuluu rakastaa. Hän tuntee Sanan ja joutuu kärsimään sen takia kuten me kaikki joudumme. Haluan muistuttaa, että emme ole vielä pelastuneita vaan olemme kulkemassa pelastusta kohti. Pelastus kohtaa meidät siten kun Täydellinen saapuu ja joudumme punnittavaksi sanojemme ja tekojemme tähden. Luste erotellaan viljasta ja poltetaan.

Voin luottaa että Pyhä Henki toimii puolustajana ja neuvonantaja. Siksi minä keskityn Kristukseen koska hän on ainoa toivoni!