Istun keittiön ikkunan ääressä. Tuulee ja sataa niin että sade tulee ryöppyinä vaakatasossa. Kauempana, kauniissa, mutta sateen harmaannuttamassa maisemassani on kolme kellanruskeaa koivua jo nyt, elokuun puolessa välissä. Istun hiljaa mietteissäni ja katselen tapahtumaa. Yllättäen minut täyttää ilo?

Voi kuinka hyvä minun on olla. Tunnen Hänet joka minua lähestyy. Tahdon olla tässä sanoin kuvaamattomassa lempeyden ilmapiirissä. Kunpa ei kukaan, eikä mikään, nyt häiritsisi…

Olin aikaisemmin kuunnellut, tiskatessani, radiosta haastattelua jossa paljon kuuluisuutta ja näkyvyyttä saanut taidemaalari kertoi elämästään ja taiteestaan. Olen paljon nähnyt hänen töitään. Ne ovat värikylläisiä mutta minut värien ihmisen ne ovat jättäneet, muutamaa työtä lukuun ottamatta, syvemmin koskettamatta. Sellainen oli haastattelukin. Haastattelija ja taiteilija olivat täysin eri maailmoista, puhuivat toistensa sivu.

Koska kyseessä oli uskonnollinen ohjelma, haastattelija yritti johdattaa taiteilijan ns. perimmäisten kysymysten äärelle, mutta ei syntynyt kontaktia. Se tuntui pahalta. Taiteilijan jumala oli luotu….

Jumala sanoo sanassaan Nehemian kautta (8:10) …”Älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne” ja Matteus 6:21-22 ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu”…

Kuinka nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. En tiedä, mutta jotenkin taas ymmärsin mikä on kaikkein tärkeintä ihmisen elämässä! Olla yhteydessä Jumalaan. Yhteydessä Jeesukseen sen Pyhän Hengen kautta joka on taivaasta lähetetty. Olkootpa elämä aivan millainen tahansa. Olkootpa siinä mainetta ja kunniaa tai olkoonpa se ihmisten silmissä mitätön Jumala On, eikä ole mitään eikä ketään hänen vertaistaan. Ei silloinkaan kun kaikki muu on mennyt. Alkanut luopumisen aika.

Hän, Jeesus elää ja ihminen saa Hänessä elää. Nuo sanomattoman suloiset kohtaamiset joita saa, Jumalan armosta, silloin tällöin kokea ovat todistus ihmeestä! Niissä ei vaadita ihmiseltä yhtään mitään, ne ovat pelkkää lempeyttä ja hyvyyttä ja armoa armon päälle. Enemmän kuin voi kuvata. Enemmän kuin osaa ajatella, saati pyytää. Ihana taivaallinen tuoksu, ihana Valo, vastakohtana maailman pimeydelle. Kuinka ihmeellistä että on saanut tämän osan.

Psalmi 22 on otsikoitu uudemmassa käännöksessä ”Jumala, miksi olet minut hyljännyt?” siinä on Jeesus. Siinä on myös lukemattomien ihmisten huuto. Huuto joka jää niin usein vastausta vaille. Joka tekee hiljaiseksi.

Jos kuitenkin poimin samasta psalmista irralleen muutaman jakeen, ne saattavat lohduttaa silloin kun ahdistus, vaiva ja tuska ovat jokapäiväistä leipää, eikä vastausta ole. Sekin on ihmisen osaa, ja mitä iäkkäämmäksi ihmisenä tulee sen suuremmin riisutaan kaikesta. Mitä ihmiselle jää ilman Jumalaa, ei mitään. Mutta se jonka aarre on iankaikkisissa ei tarvitse pelätä eikä menettää uskoaan ja toivoaan, siitä Hyvä Jumala pitää huolen.

Ps.22:11-12 ”Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, Sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen. Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta.” Jakeet 24-32 joista poimin jakeen 25 ” Ei Hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin (26) Sinua minä ylistän seurakunnan keskellä..”
Kiitos ilosta jonka läsnäolosi tuo!

Hän on uskollinen, Hän on ylitse kaiken, Hän On Ihme! Hänessä on kaikki ja Hänestä On kaikki, Hän antaa ja ihminen saa ottaa vastaan. Kunpa aina yhtä selkeästi ymmärtäisi tämän. Sinua minä ylistän, ilosta kiitän, elämästä kiitän! Minulla on kaikki Sinussa ja lopulta Sinun luonasi!

Monta kertaa olen  ollut tilanteessa, että olisi pitänyt sanoa mutta en uskaltanut. Lähes yhtä monta kertaa olisi pitänyt jättää sanomatta. Sanoja tulee käytettyä melko huolettomasti. Unohdamme että sanat ovat työkaluja ja rakennuspalikoita, joiden varaan rakennetaan elämää. Väärät sanat ovat usein meidän kompastuskiviämme ja ne vievät Ristin piiloon ja näkyville jää vain suljettuja ovia.

Ei siis sattumaa, että Johannes aloittaa evankeliuminsa puhumalla Sanasta kaiken alkuna ja luojana. Sanasta puhutaan kaksiteräisenä miekkana ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen  miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. (Hebr.4:12,13)” 

Jeesuksen Pyhä kirja oli vanhat kirjoitukset. Hänen tekonsa ja opetuksensa ovat meille Sanaa, joka synnyttää meissä elämää tai ovat meille tuomioksi. Meidän omien sanojemme käyttö vetää tässä linjaa. Kun tuomitsemme, olemme samalla myös itse tutkittavina. Jeesuksen linja synnin suhteen on kuitenkin tiukka ja sanat ajatuksissamme ovat myös Jumalan tiedossa.

Siksi meidän on mietittävä ja pohdittava tarkkaan omat sanamme, joita käytämme, koska ne paljastavat millaisia ovat meidän motiivimme. Samalla meidän tulee miettiä mitä ovat ne meidän sanomatta jääneet sanamme koska Jumala kuulee nekin. Meidän pitää tutkia mitä sydämessämme liikkuu ja mikä meitä ajaa eteenpäin.

Jos jatkuvasti mielemme suoltaa vain arvostelua ja painii pimeyden harhoja etsien, olemme jo ehkä joutuneet pois kurssilta, joka johtaa Jeesuksen luo.

Jeesus rukoili sitä, että hänen seuraajansa voisivat olla yhtä. Hän tiesi miten vaikeaa ihmisten on ymmärtää toisiaan. Hän tiesi miten synti vääristää sanojan ja kuulijan välistä yhteyttä. Hän tiesi, että sen missä toinen kuulee saavansa kultaomenia hopeamaljassa niin toiselta sanat palaavat tyhjinä. Emme me voi tietää sitä miten Pyhä Henki toimii ja arvioida sen puutetta tai läsnäoloa. Sen tiedän että ilman Pyhän hengen kosketusta ihminen ei voi suullaan Jeesusta tunnustaa Herrakseen.

Liian usein kuulen sanat ”veljeni, kaikella rakkaudella, mutta…” Kuitenkin rakkaus noista sanoista on kaukana ja viestin sisältö on täynnä helvetin tulta ja pimeyttä.

Jos haluamme oikeasti voittaa ihmisiä Jumalalle takaisin, silloin suussamme tulee olla siunaus ja käsissämme rakkaus. Vain se puhuttelee ihmistä joka etsii tietään läpi elämän. Jeesus itse kulki rakkauden teot ja sanat edellään. Pahuudelle hän näytti ovea eikä jäänyt piehtaroimaan sen kanssa.

Se suuri ja ainutlaatuinen kertomus joka sisältää kaiken?
Alun ja lopun ja – loppumattoman Uuden alun. Kertomus josta jokainen etsiessään löytää sellaista jota ei mistään muualta löydä?

Raamattua, Pyhän Jumalan ikuista Sanaa, ei saata lukea niin ettei se tekisi mitään vaikutusta. Toisen se muuttaa, toisen suututtaa. Siihen joka muuttuu se myös kantaa, lohduttaa ja vaikuttaa uskon ja toivon syntymisen. Kyyneltenkin vuotaessa, ja ehkä juuri silloin, se antaa myös kivusta nousevan ilon ja voiman nousta matkaan.

Minulla on tapana turvautua psalmeihin kun muuta en jaksa. Luen mieluiten vanhasta käännöksestä ja viimeksi olen lukemalla lukenut psalmia 33. Voin nyt yhtyä sen sanomaan sydän täynnä:” Riemuitkaa Herrassa, te vanhurskaat. Oikeamielisten on soveliasta Häntä kiittää. Ylistäkää Herraa kanteleilla, soittakaa Hänelle kymmenkielisillä harpuilla. Veisatkaa Hänelle uusi virsi, helkyttäkää kieliä ihanasti ja riemullisesti. Sillä Herran Sana on oikea ja kaikki Hänen tekonsa ovat tehdyt uskollisuudessa. Hän rakastaa vanhurskautta ja oikeutta; Maa on täynnänsä Herran armoa!” – Kaikesta ulkonaisesta huolimatta.

Raamatussa on se ns. punainen lanka, jonka minä voisin kiteyttää ihmisen iankaikkiseksi osaksi Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa.

Jesajan luvusta 40. Alku jo lupaa hyvää:” Lohduttakaa, lohduttakaa, minun kansaani”… Tässä kehotetaan puhumaan suloisesti Jerusalemille joka on Kuninkaan kaupunki, mutta voin omistaa sen omalle kohdallenikin, kuten kaikille muillekin Kuninkaan lapsille, kuulummehan Jeesuksen tähden hänen kansaansa. Jesaja profetoi tässä luvussa tulevasta Messiaasta Jeesuksesta aivan ihanasti – ja myös Johannes Kastajasta joka tuli ”Huutavan ääneksi” valmistaakseen Herrallemme tietä. Ihana on tämä Jesajan luku.

Siirryn Pietarin ensimmäiseen kirjeeseen ja ensimmäiseen lukuun; jakeesta 3:” Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta, turmeltumattomaan, saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan Voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. Sen tähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa..” Pietari kirjoittaa lohduttavasti ja vakuuttavasti, hän myös neuvoo kuinka meidän tulisi vaeltaa tämä maailman aikamme.

Oma elämäni on jo varhaislapsuudessa mennyt rikki, eikä elämäni ole sittemminkään ehjää ollut (ja kenenpä olisi). Siitäkin huolimatta että olen saanut armon lapsuudestani asti tulla tuntemaan Jumala Sanaa. Olen kuitenkin koko elämäni etsinyt turvaa, tarvinnut tukea ja lohdutusta, kaivannut syliäkin, –  ja paikkaa jonka tuntisin kodikseni.  Sellaista en ole löytänyt kuin Jumalan Sanasta. Kiitos vanhemmilleni kuitenkin Sanan kunnioittamisesta ja Pyhän opettamisesta.

Jo nuorena minulle tuli erityisen rakkaaksi, psalmien ja virsien lisäksi Ilmestyskirja, sen 21 ja 22 luvut. Ja ovat edelleen. ” Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole!” Ja siitä eteenpäin erityisesti jakeet 3-7 ja… Ja jae 27 lohduksi – ja siksi että ihmiset ovat ymmärtämättömyyttään tuottaneet paljon tuskaa toinen toisilleen puheillaan ja käytöksellään.

Kaiken kruunuksi luku 22:” Ja HÄN näytti minulle Elämän Veden Virran, Joka kirkkaana kuin kristalli virtasi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta…Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä..”  Ja sitten luvataan että Hän joka on A ja O, alku ja loppu tulee pian. Ja Henki ja morsian sanovat ”Tule”! Ja luvataan, joka janoaa tulkoon ja joka tahtoo, ottakoon Elämän Vettä lahjaksi!
Sitä Vettä joka on meille ikuiseksi elämäksi jo tässä ajassa, ja jota ilman meissä ei elämää ole. Jae 20:” Hän joka näitä todistaa, sanoo: Totisesti minä tulen pian”. Aamen tule Herra Jeesus!

Oi, katso mikä aamu, yön varjot katoaa ja linnut pienimmätkin ylistää Jumalaa. Niin täydellinen nytkin on Herran luomistyö. Oi, katso mikä aamu, kun väistyy pitkä yö.
Oi, katso mikä aamu, saat alkaa uudelleen, tien kaidan kulkijana uskoen Jeesukseen. Saat rukoilla saat pyytää tänäänkin armoaan. Oi, katso mikä aamu, saat alkaa alusta.
Oi, katso mikä aamu, kun uusi taivas, maa, soi ylistystä Herran, Jumalan kunniaa. Kun silmäsi saa nähdä kasvoihin Jeesuksen. Oi, katso mikä aamu edessä istuimen!!!

Kuinka vaikea onkaan aloittaa kun on vähänkin pitempään ollut kirjoittamatta, mutta Kiitos Jumalalle että Hän on uskollinen silloinkin kun itse en ole.!

Olen katsellut lauantai iltaisin TV7  Cafe´ Raamattua melko säännöllisesti koska se on mielestäni se toinen paras ohjelma sieltä jota katselen. Eilen 23.7 sieltä tuli ohjelma joka käsitteli herätystä/herätyksiä. Vieraana oli SRO:n Juha Vähäsarja. Yritin saada linkin tähän tekstiini, mutta ko. aihetta ei vielä ollut.

Harvoin kuulee niin täyttä ja Raamattuun pitäytyvää puhetta/opetusta kuin oli tässä illassa, vaikka puhetta herätyksistä paljon ja jatkuvasti onkin. Tuo keskustelu Vähäsarjan ja Leif Nummelan kanssa herätti itseäni tutkistelemaan omaa sisäistä ja ulkoista tilaani. Eikä näyttänyt hyvältä. Eikä ole tuntunutkaan.

Pisteenä iin päälle, tuli taas tänäkin aamuna SRO:n Jumalanpalvelus Kauniaisista, ohjelma jonka pyrin aina kuuntelemaan. Löytyy http://www.sro.fi/ohjelmat-radio-deissä/jumalanpalvelusten saarnat. (uusinnat torstaisin klo 17.30) – Tosin sitä tämänaamuista ei sitäkään vielä ollut. Saarnaamassa oli joku eläkkeellä oleva rovasti jonka nimi ei ollut minulle tuttu, mutta viimeistään tämä saarna tämän sunnuntain aiheeseen perustuen, sai minut itkemään.

Yllä oleva johdanto ei ole mainos!

Mutta jos jollakin muulla on ollut sellainen olo että on jotenkin kauempana Jumalasta kuin toivoisi, niin ainakin minä sain näistä ohjelmista paljon ajattelemisen arvoista. Jouduin menemään monessakin kohtaa itseeni ja toteamaan kuinka avuton itsessäni olen. Kuinka penseä ja mahdoton jos laiskistuen laiminlyön Sanan! Kun laiminlyön Sanan, etäännyn Herrastani Jeesuksesta Kristuksesta Kaiken Elämän lähteestä. Ja tulen ikäväksi ihmiseksi, sellaiseksi jollainen kristittynä en saa, enkä totisesti tahtoisi ollakaan. Huomasin myös että huolet ja murheet tuovat tullessaan epätoivon pimeyden jossa Kristus Elämän Valo ei pääse loistamaan niin kuin pitäisi. En katso Häneen vaan mahdottomuuksiini.

Sieluni vihollinen on ovela ja taitava. Kun olen etäällä Herrastani, näen itseni väärässä valossa. Valossa joka ei ole Valoa.

Pimeässä minua on helppo manipuloida, viedä usko ja toivo, katsoa omaan mitättömyyteeni ja siihen että mikä minä olen mitään sanomaan tai tekemään, en mitään. Kuitenkin Jumala, joka minutkin loi, ei ole samaa mieltä. Minua suunnattomasti rohkaisi tämän 24 päivän saarna, josta tuossa edellä mainitsen, koska siinä sanottiin (mm. omin sanoin) että meillä kaikilla Jumalan lapsilla on oma asemamme ja tehtävämme Jumalan Valtakunnan kansalaisina.

Niin yksinkertaista mutta vaikeaa, kun ei ole oikeaa mielenlaatua, eikä nöyryyttä. Sitä nöyryyttä joka katsoo itsestä pois/ulospäin Häneen joka on Minä Olen!

Avasin Raamattuni, silmäni kyyneltyvät. Se aukeni psalmista 138 ja kun en malttanut lopettaa, rakas ja tuttu psalmi 139 kruunasi kaiken näinä kahtena päivänä kokemani! Ihmeellinen on Minun Jumalani!!! Jumalalle kiitos että pääsen Häntä ylistämään kerran –  ehkä jo piankin iankaikkisesti –  ja laulamaan uutta virttä Hänen kansansa kanssa!

Mutta tänään vielä tämä laulu siunauksin:
”Käännä katseesi Jeesukseen ja odota Herraasi vaieten. Sillä Jeesuksen suuren rakkauden, saahan syntinen osakseen.
Suuntaa mielesi Jeesukseen ja syvälle armonsa syvyyteen. Näet tyhjäksi kaiken turhuuden, näet Jeesuksen suuruuden.
Tunnen Jeesuksen Pyhyyden ja Ylistän, rukoilen kiittäen. Nytkin edessä Herran Jeesuksen, tahdon viipyä palvoen”!

Miten tästä osaa puhua? Miten tästä voi vaietakaan?  Pia Rendic osaa, sillä hän on ollut lähellä ihmiskaupan uhreja työnsä kautta, ollut näiden vangittujen ja vaiennettujen auttamiseen omistautunut pioneerityöntekijä jo vuosia. Istun kuuntelemassa hänen puhettaan, katson videoita, joissa yksi seksityöläisyydestä pelastettu puhuu. Kertomukset eivät nosta mieltä, vaan ahdistavat ja itkettävät. Samalla on kiitollinen mieli, että on ihmisiä, jotka ovat lähteneet liikkeelle. Puhumaan niiden puolesta, jotka eivät itse pysty itseään puolustamaan.

Maailmassa on tällä hetkellä arvioitu olevan ihmiskaupan uhreja yli 27 milj. Heistä suurin osa on seksiperäiseen ihmiskauppaan pakotettuja. Euroopasta on viime vuosina tullut kansainvälisen ihmiskaupan suurin kohdealue. Yli 60 prosenttia Euroopassa työskentelevistä seksiorjista tulee EU:n omista jäsenvaltioista, lähinnä Bulgariasta ja Romaniasta.

Pornografian myyntiin sisältyy myös virtuaalista ihmiskauppaa. Käytännössä tällä on erilaisia ilmenemismuotoja. Amerikkalainen pornoteollisuuden guru on sanonut, että pornofilmeissä on nähtävissä suuntaus, jossa mikään ei enää riitä. Tämä tarkoittaa myös lisää uhreja filmien valmistuksessa. Kuvauksiin pakotetut naiset eivät välttämättä selviä.

Yksi rahanlähde on internetin kautta myytävä live akti. Usein länsimaiset ostavat Aasiassa tehtyjä kuvauksia, joissa käytetään paikallisia ihmisiä, myös lapsia. Jokin aika sitten tehtiin testi, jossa animoitiin 7-vuotiaan tytön hyväksikäyttö. Pia Rendic sanoi puheessaan, että kuvaus oli tehty hyvin aidoksi. Sitä myytiin netissä ja palvelin meni minuutissa tukkoon.

Pari vuotta sitten näin ihmiskauppaa maailmanlaajuisesti kuvaavan dokumentin Nefarious – A Merchant of Souls. Ulkomuistista muistan siinä välähdyksen, jossa kerrottiin ihmiskauppaa harjoittavien tahojen sanoneen, että esimerkiksi Ruotsissa on vaikeampi myydä naisia, koska seksin osto on kriminalisoitu. Kriminalisointiin on havahduttu myös muualla. Suomessa on nyt mahdollisuus vaikuttaa kansalaisaloitteen kautta.

Pia Rendic sanoo uskovansa, että kirkko on kutsuttu auttamaan. ”Kukaan ei usko Jumalaan, joka kulkee kärsivän ohitse.” Hänen mukaansa kysymyksenasettelu: missä on Jumala, on väärä. Itsekin tätä kysyneenä hän sanoo, että meidän tulisi kysyä, missä ovat Jumalan ihmiset. Niin kauan kuin yhdenkin ihmisen silmiin syttyy takaisin toivoa ja luottamusta, kannattaa työtä tehdä. Ja taas yhden ja yhden. Kaikki eivät voi mennä pahimpiin kohdemaihin auttamaan, mutta jokainen voi tehdä jotain.

Nousin täyteen pitkän matkan bussiin kera koirien ja tavaroiden. Saattamaan tullut poika nosti kipeäselkäisen koiramme kyytiin, sillä ylös kapuamiset sattuivat. Allergiaohjeiden mukaisesti lähdimme hivuttautumaan mahdollisimman taakse. Paikka löytyi peräseinältä aivan wc.vierestä. Sinne tähdätessä toiseksi viimeisen penkkirivin selkeästi päihtynyt mies alkoi jutellen vastaanottaa meitä.

Mielessä nousi nopeasti rukous: ”Herra, ei juuri nyt tätä tähän hetkeen… Vaan anna minulle nöyryyttä ja armoa!” Joka kerta vastaavanlaisissa kohtaamisissa tiedän, että tässä olisi taas mahdollisuus avata jotenkin kanavia  Jumalan puoleen. Olen kuitenkin huomannut, että usein hetkissä ei tule mahdollisuutta puheelle Jeesuksesta, mutta rukoukselle on aina tilaa. Ja niin rukoilen, että tuo mies ja hänen seuralaisensa tulisivat Jumalan kohtaamisen paikalle.

Seuralaisia on kaksi, vieressä istuva tyttöystävä ja edessä istuva jokseenkin vain venäjää puhuva kaveri. Päihtynyt mies (kutsuttakoon vaikka Vanjaksi) alkaa selkeällä suomella mutta venäläisellä pehmeällä aksentilla selittää: ”Tykkään koirista niin kovin, meilläkin on… Olen ollut kaksi vuotta pois Suomesta, olin Ukrainassa sotimassa. Tyttöystävä odotti ja tässä me nyt olemme” Puhetta jatkuisi, mutta koska olen huono puhumaan pitkiä rupeamia päihtyneiden kanssa, pyytelen anteeksi etten nyt jaksa keskustella.

Vanja alkaa puhua edessään istuvan venäläisen ystävänsä kanssa. Mitä ilmeisemmin ovat olleet rintamatovereita, kuvia panssarivaunuista näytetään kännykältä. Kun polttavimmat jutut ovat päättyneet ja miehet ovat hetken hiljaa, Vanja kääntyy takkiaan kohti, ottaa povitaskusta Camel-askin ja kömpii vessaan. Voi ei, puuskahdan mielessäni, ei kai tuo nyt tuolla tupakoi. Vaan kyllähän hän, koko nikotiininhimon kyllyydestä. Savua ja hajua tihkuu käytävälle ja jotkut kääntyvät katsomaan. Päätän pitää suuni kiinni, mutta harmittaa.

Seuraavaksi vessaan tulee ikäiseni nainen, joka pyörittelee silmiään ja tuulettelee wc.n ovea kunnes saa mentyä sisään. Hän astuu taas sujuvasti koirani yli mennessään takaisin paikalleen ja hetken saadaan jatkaa hiljaisuudessa eteenpäin. En malta torkahtaa vaikka väsy on kova. Sitten Vanja nousee ja pujahtaa jälleen sauhuilleen. Mietin, tunkeeko hän nyt useampaa savuketta kerralla suuhunsa, kun vessanoven saranapuolelta tihkuu matkustajien niskaan sankempi savu kuin viimeksi. Bussin keskiosasta nousee joku kuljettajan luo ja kuljettaja kuuluttaa miten tupakointi on ehdottomasti kielletty. Vanja se vain istuu vessassa. Jokusen kilometrin päästä, Vanjan asetuttua paikoilleen, kuski pysäyttää ja tulee kertomaan, että Lahden linja-autoasemalla katkeaa Vanjan matka. Minun käy vähän sääliksi, mutta samalla ajattelen, että hyvä näin, koska eihän ole oikein toisten joutua altistumaan myrkyille, joita eivät halua keuhkoihinsa vetää.

Vanjan tyttöystävä kihisee kiukkua koko tilannetta kohtaan. Sättii Vanjaa ja siinä samalla saavat useammat matkustajat kuulla, miten hanakalassa suossa ovat tapahtuneen takia ja muutoin. Vanja on kyllä peruksiltaan sympaattisen oloinen, mutta toimii vain juuri kuin tuntuu huvittavan. En tietenkään voi olla miettimättä, millaisia jälkiä sodassa oleminen ihmisen sisimpään jättää. Lahdessa Vanja jää pois huolimatta tyttöystävän yrityksistä puhua kuljettajaa ympäri. Neitonen tulee takaisin paikoilleen ja bussin takaosasto tuntuu torkkuvan loppumatkan.

Espoon bussien laitureille kulkeudumme vielä parin laiturin päähän toisistamme. Istun hiljaa koirien kanssa ja yhtäkkiä ohitse kävelee Vanja tyttöystävänsä kanssa. Nopeasti tuo on Lahdesta jollain toisella kulkupelillä saanut seurueensa kiinni. Tyttö puhuu miten hirveä nälkä hänellä on ja että tarvitsee ruokaa. Hampurilaiselle menevät. Vanja pitää kiinni tytön kädestä, jossa on kipsi. Ihan sovussa näyttävät olevan, taas jälleen.

Minulle jää vahvasti tarve rukoilla heidän puolestaan. Loppujenlopuksi, kaikki ihmiset ovat ’meikäläisiä’, kaikille kuuluisi olla yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus saada päästä osalliseksi Taivaan Isän vahvistavasta rakkaudesta ja armosta. Miten usein ja paljon joudummekaan näkemään sitä, että Jumalaa ei nähdä luotettavana. Ehkei ole ketään, joka välittämisen saattelemana kertoisi. Tai elämä on jotenkin saatellut ihmisen siihen pisteeseen, ettei oikein kykene vastaanottamaan keneltäkään mitään. Mutta kenenkään ihmisen tilanne ei ole sinetöity, ennen kuin kuin se on Jumalan kasvojen edessä sinetöity. Jumala sinnikkyydessään ja hyvyydessään haluaa kohdata kaikki ihmiset. Rukousten kautta on mahdollisuus kanavoida Jumalan apua niihin tilanteisiin, joihin ei itse pääse eikä kykene. Ja ehkä rukouksilla voi mahdollistaa sen, että joku toinen kykenee. Pyhä Henki on valmistanut tilaa kohtaamiselle, avannut sydämiä, nostanut kaipuuta Jumalan puoleen ja antanut toivoa paremmasta tulevaisuudesta.