Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


by 2 kommenttia

”Huvitamme itsemme hengiltä”

Katselin maaliskuun ensimmäisenä päivänä YLEn uutisten viikon luetuimpien juttujen listaa.

10 kärjessä näytti tältä:

  1. Lastenpsykiatri: On vaarallista ajatella, että syli on lapselle palkinto
  2. Testaa, osaatko uusimpien suositusten mukaista suomea ja osaatko käyttää ajankohtaisia sanoja.
  3. Paavo Arhinmäki Sotshin tapahtumista: ”No, sammuin tai väsähdin”
  4. Papukaija puhui presidentti Niinistölle tuhmia
  5. Istuminen pannaan Joensuussa – oppilaat hytkyvät palloilla
  6. Autoilijat käyttävät pissapoikaa väärin ja pesevät autojaan liian laiskasti – kalliiksi tulee
  7. Krimin tilanne kärjistyi – Yle Uutiset seuraa hetki hetkeltä
  8. Todellinen yllätys yliopistolla – liito-orava lensi kuudenteen kerrokseen
  9. Professori: Suomalaiset pitäisi velvoittaa elättämään omat vanhempansa
  10. Ukrainalaiset pääsivät ihmettelemään presidentinpalatsin luksuselämää

Kopioin listan Facebook-seinälleni sitä mitenkään kommentoimatta. Mietiskelin, herättääkö listä minkäänlaisia kommentteja.

Herättihän se pienen keskustelun: Lukevatko ihmiset, mitä heille kirjoitetaan, vai kirjoitetaanko ihmisille sitä, mitä heidän kuvitellaan lukevan. Tai halutaan lukevan.

Tässäpä lista uudelleen jaoteltuna:

  1. Ukrainan kriisiä oli kestänyt viikon verran; Krimin tilanne oli juuri alkanut. Sinne päin viittaa kaksi uutista.
  2. Niiden vastineeksi kutakuinkin täyttä hömppää ovat papukaija, liito-orava ja eivätköhän pissapoika ja Arhinmäkikin aika hötöisiä ole.
  3. Yksi poliittinen avaus!
  4. Pari muuta asia- tai lähes asia-aihetta.
  5. Ja huraa, tietenkin testi, joka tässä tapauksessa on kyllä meikäläiselle läheisestä aiheesta.

Kravatilla se maailma paranee

Top 10 -otos kertoo , mitä ihmiset ovat lukeneet – ei keltaisen lehdistön vaan – Suomen valtion Yleisradion uutissivuilta. Kyllä YLEn sivuilla muutakin luettavaa olisi ollut, mutta ihmisten klikkausten perusteella lista näytti tältä. Minulle tuli mieleen Neil Postmanin kirjan nimi vuosikymmenten takaa: Huvitamme itsemme hengiltä.

Sitten törmäsin Ulla Appelsinin blogitekstiin. Appelsin oli seurannut ministerien twiittailua samaisena päivänä, 1.3. Ulkomaanasioista perillä oleva ministeri oli kiinnostunut stadilaisesta lätkästä. Toinen ministeri harmitteli, että nytpä meni krimiläisten takia vapaailta pilalle. Yksi ministeri oli ajan tasalla; oli valinnut sini-keltaisen kravatin.

Ministerien kannanotot ovat selkeästi linjassa sen kanssa, mitä ihmiset lukevat YLEn sivuilta.

Mitä ihmiset pitävät tärkeänä? Mikä todella on tärkeää? Jos näiden kahden kysymyksen vastausten välillä ammottaa kuilu, maailma ei ole kovin tukevalla pohjalla – ei poliittisesti, hengellisesti eikä millään muullakaan mittarilla.


by 3 kommenttia

Kysymyksiä Kalevalanpäivä kunniaksi!

Kuuntelin eilen iltahartautta, jossa lähestyttiin evankeliumia l. ilosanomaa kerjäämisen kautta. Pohjana oli tietysti nainen, joka Raamatussa sinnikkäästi koiran tavoin kerjäsi armopaloja Jeesukselta. Olen aikoinaan kyennyt samaistunut tuohon naiseen, mutta armon saatuani ja liityttyäni Jeesuksen seuraajaksi, en jäänyt pöydän alle vikisemään. Olisko pitänyt?

Saatan yhä sanoa Jeesukselle,  että minä uskon, auta minua epäuskossani, mutta en minä uskoa Jeesukseen ole menettänyt, sillä ei hän sitä lahjaa pois ota. En vaan aina jaksa tarttua kaikkiin niihin ihmeellisiin lupauksiin, joita raamatussa annetaan. Kuitenkin eihän minun epäuskoni tee noita lupauksia tyhjiksi. En myöskään syytä ketään menestysteologiksi, jos joku älyää pyytää Jumalalta jotain ja myös saa pyytämänsä.

Mietinkin tässä sitä, että millä perusteilla voidaan sanoa, että apostolinen aika on ohi? Paavali kohtasi Jeesuksen ilmestyksen kautta ja luotamme häneen kuin vuoreen, mutta jos nykyihminen sanoo kohdanneensa Jeesuksen ilmestyksessä, lätkäistään hänen otsaansa hurmahenkisen leima. On kummallista, että uskomme Jumalan luoneen maailman ja että Jeesus syntyi neitseestä, mutta emme hyväksy ajatusta, että Jumala voisi toimia yhä nykykristityn kautta ja parantaa sairaita ihmisen seuratessaan Jeesuksen esimerkkiä.

Elämme kuulemma seurakunnan aikaa eli tarkoittaako se sitä, että meidän tulisi töröttää aloillamme ja kuunnella pappien juttuja kerran viikossa, eläen iloista elämää ja kerjäten armopaloja silloin tällöin Jeesuksen pöydästä. Eli onko näin, että ihmeiden ja profetioiden aika on ohi?

Onko kaikki mitä kyselen velvollisuuksia ja kovaa lakia. Miksi Jeesus sitten käski meitä toimimaan evankeliumin hyväksi. Kun afrikkalainen tai kiinalainen saa raamatunkäteensä, hän lukee sen ja ryhtyy oitis toteuttamaan sen opetuksia, parantamaan sairaita ja rukoilemaan ihmisten puolesta. Jopa herättämään kuolleita.  Paikalla kun ei ole yhtään suomalaista pyörittelemässä päätään. Merkillisintä on, että ihmeitä tapahtuu

Jokin tässä kaikessa, mitä me teemme Suomessa, on ristiriidassa sen kanssa mitä Paavali opettaa seurakunnasta. Häntä ei kreikkalainen tieteenfilosofia jarrutellut, vaan Paavali jakoi Jeesuksen maailmankatsomuksen surutta. Hän opetti seurakuntaa anomaan armolahjoja itselleen, jotta seurakunta eläisi ja kasvaisi. Profetointinnin lahjaa hän suorastaan käski vaatimaan.  Sitten kun joku  nykyihminen  tekee niin, on  oikeaoppisten palokunta paikalla hetkessä sammuttelemassa liiallista Hengen paloa, koska se ei  sovi länsimaiseen maailmankatsomukseen.  Miksi emme ymmärrä, että Jumalanvaltakunta ei ole yhtäkuin länsimainen maailma

Kertokkaapas minulle myös, mitä Pyhä Henki tekee meissä, jos kerran elämme seurakunnan aikaa. Jeesus lähetyskäskyssään puhui opetuslapseuttamisesta ja lupasi opetuslapsilleen, että he saavat Pyhän Hengen ja voiman tehdä samoja tekoja kuin Jeesus ja niin he tekivätkin. Tämän me hyväksymme muitta mutkitta.  Mutta kun puhumme nykyihmisestä, on opetuslapseus muuttunut kirkon jäsenyydeksi. Mihin se opetuslapseus katosi ja millä perusteella?  Mihin katosi profetointi ja kielilläpuhuminen. Mihin on mennyt Pyhän Hengen tuli, joka sai ihmiset puhumaan kielillä, vapisemaan Jumalan voimasta ja ylistämään Jumalaa.

Nyt kun olemme kirkollistaneet maamme, ulkoistaneet Jumalanpalveluksen papeille ja seurakuntien hallinto keskittyy tekemään seurakunnista palvelulaitoksia, olemme tilanteessa, jossa tavallinen kansa on vieraantunut kristillisestä uskosta lähes kokonaan. Ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä mitään raamatusta. He luovat käsityksensä sen pohjalta mitä he näkevät ja kuulevat median kautta. Jos sen perusteella minun pitäisi lähteä nyt mukaan seurakuntaan kiertäisin sen kaukaa. Omassa elämässäni on ristiriitoja jo ihan tarpeeksi omastakin takaa.

Länsimainen maailmankatsomus järkeistänyt uskon lasilliseksi haaleaa maitoa. Vahvempaa evästä ei ole tarjolla.   Maljat jäävät vajaiksi vaikka niiden piti olla ylitsevuotavia niin, että muutkin saavat juodakseen elämän lähteestä. Pyrimme selittämään Raamatun ihmeet ihmisjärjellä vaikka Pyhässä hengessä meidän tulisi nähdä koko elämänkirjo Jumalan ihmeenä. Järkemme tulisi olla Pyhän Hengen kyllästämä.

Nykyinen sukupolvi etsii jotain. Koska kirkko ei näytä ulospäin tarjoavan mitään yhteyttä elävään Jumalaan, niin ihmiset hakeutuivat uudelleen shamaanien,druidien, enkelipiirien ja jopa kalevalaisten jumalien pariin.  Usko Jeesukseen sen sijaan varastoituu uskovien omiin pippaloihin ja bunkkereihin. Väinämöinen sanoikin Kalevalan lopussa, että minä tulen takaisin. En olisi uskonut että näin tulisi vielä käymään.

Iltahartaudessa voimme toki puhua kristityille armon kerjäämisestä ja pietistisen perinteen tuntevalle asia avautuu hoitavana sanana mutta jollain tavalla tuntuu siltä, että Jumalan lapsen identiteetti on jotain paljon enemmän. Olisiko meillä vihdoin oikeus ottaa se vastaan ja elää sitä todeksi Jumalan, Isän kasvojen edessä ja luottaa että hän johdattaa ja pitää meistä huolta kun levitämme ilosanomaa, evankeliumia  meitä ympäröivään maailman.


by 5 kommenttia

Somessa somen tavalla

.tapio_laakso

Naamakirja on meille suomalaisille vaikea paikka. Olemme tottuneet jurnuttamaan asioita hiljaa selän takana ja haukkumaan esimiehemme ja tympeät ihmiset työkavereille ruokatunnilla tai kuppilassa. Kaikkein vaikeimmat asiat olemme tottuneet riitelemään itseksemme kun  jupisten kannamme  kauppassimme kotiin, jossa puoliso on saanut sitten kuulla kiteytetyt tulikivenkatkuiset loppupäätelmämme asiasta, joka sillä hetkellä on ollut kivenä kengässä.  Tällä tavalla  suomalainen on säilyttänyt kasvonsa ja on kyennyt, enemmän tai vähemmän hymyillen, kohtaamaan naapurinsa, työkaverinsa tai pomonsa seuravana päivänä.

Nyt meillä on kuitenkin ongelma. Sen nimi on sosiaalinen media tai tarkemmin sanottuna Facebook. Kun nuoriso jo pakenee vanhempiaan muihin internetin medioihin, me keski-ikäiset olemme vasta siirtämässä hiljaiset jurotushetkemme naamakirjan ääreen.

Yhtä-äkkiä edessämme on puoli maailmaa täynnä uusia jurottamisen aiheita ja mikä parasta, laumoittain uusia ihmisiä, joiden takia voimme pahoittaa mielemme. Nyt yksinäinen poikamies Lapista tai itäsuomalainen, työhuolien parkitsema perheenäiti voi vaihtaa henkilökohtaisen angstinsa kollektiiviseen angstiin ja purkaa sen kaikkien nähtäväksi omalle seinälleen. Lisäksi voi perustaa oman ryhmän kaikille, joiden angstit jotenkin liittyvät yhteen.

Feissari on siitä kiva, että jurnuttamisen kohteita voi hakea lisää etsimällä kavereiksi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista, mutta ovat eri mieltä. Näin päästään väittelemään ja syventämään omaa angstia. Ja kun siten onnistuu tavoitteessaan ja pääsee pahoitamaan mielensä, voi  sitten mennä jurnuttamaan oman ryhmänsä keskuuteen kärsimäänsä pahaa. Hauskinta kaikessa on, että kukaan ei oikeasti tunne toisiaan. Kerrankin saa jurnuttaa asioista ilman, että tarvitsee  jännittää seuraavana aamuna työpaikalla tai postilaatikolla, että mitäs tuli taas sanottua ja mitä seurauksia sillä on.

Suomi on väärinymmärtäjien ja -ymmärrettyjen luvattu maa. Meistä on mukavaa päästä sanomaan ”että mitäs minä sanoin”.  Viimeisen sanan sanojat sitten seppelöidään voittajina ja tavallisesti vielä marttyyrinviitan kera.

Miksi tällainen teksti? Siksi, että meitä ihmisiä vaivaa kiivailun henki, joka on villiintynyt sosiaalisenmedian tulon myötä. Meistä on tullut inttäjiä, jotka tivaavat yhä uudestaan samoja asioita eri foorumeilla.  Unohdamme ettemme oikeasti tunne ihmisiä, joiden kanssa netissä keskustelemme .   Jos nyt jatkuvaa tivaamista ja perustelujen hakemista samaan postaukseen voi keskusteluksi sanoa.

Järkevä ja hyvätapainen keskustelu vasta-argumentointeineen loistaa poissaolollaan. Tyypillisimpiä intoksia ovat itseään puhdasotsaisina luterilaisina pitävien ja karismaatikkojen väliset keskustelut, joissa kilvan kyllä korostetaan Jeesuksen tärkeyttä mutta kummallekaan ei anneta armoa tai jos sitä toinen tarjoaa, niin se ei kelpaa. Väärin sammutettu sanoisi entinen palomestari.

Meillä olisi paljon opittavaa juutalaisilta opettajilta. Missään muualla ei väitellä niin paljon, kuin heidän keskuudessaan. Tunnetuimpien opettajien ympärille on muodostunut aikojen kuluessa melkoisia koulukuntia. Väitely on kiivasta, mutta väittelijät säilyttävät keskinäisen kunnioituksen. Siihen on yksi selkeä syy. Väittelyä käydään hengellisessä mielessä kehällisistä asioista. Kaikkein olennaisimmasta asiasta, Jumalasta, ei tarvitse kinata. Juutalainen laki on kuin sipuli. Sen  useat kerrokset suojelelevat uskon ydintä, sitä, että Pyhää Jumalaa ei loukattaisi, sitä, että ihminen ei veisi itseään tuhoon.

Me suomalaiset vedämme aika nopeasti, väitellessämme kehällisistä asioista, esiin pelastuskortin ja julistamme vastustajan sielunvihollisen kätyriksi ja väärien henkien palvojiksi. Ihmiset, jotka ylistävät Jumalaa ja Jeesusta,  ovatkin valhehenkien vallassa.  Samalla kun on vedetty pelastuskortti esiin, on myös huomaamatta vedetty laki omien tekemisten ylle.

Minusta olisi hyvä verrata fb-kaverin seinää naapurin olohuoneeseen. Sinne harvoin mennään kutsumatta tai ilman mitään syytä. Hyvä postaus on kuin kutsu kommentoimaan, mutta on syytä muistaa edelleen, että kannattaa ottaa ensin kengät pois, ennen kuin menee valkoiselle matolle kävelemään.  Kotoisasti istuessasi toisen vieraana, ilman kenkiä, keskustelukin on sävyisämpää ja turha terävyys jää pois. Ja jos alkaa ottaa pattiin, on syytä poistua, ennen kuin munaa itsensä naapurin perheen silmissä, koska et voi tietää kuinka moni lopultakin lukee mitä olet sanonut. Lisäksi kannattaa muistaa, että Raamatunkohdilla ei kannata täyttää kaverin seiniä, hänellä on varmasti itselläänkin Raamattu. Ja milloin viimeksi kylässä käydessäsi otit Raamatun käteen  ja vastailit sen jakeilla. Raamattu voi olla selkänojasi, mutta se ei kerro miten sinä olet asian ymmärtänyt.

Kiivailun henki on tuhon henki. Se tahtoo tallata muut alleen ja häivyttää Pyhän Hengen hoitavan ja eheyttävän toiminnan ja ennen kaikkea sen alle katoaa Hyvän Paimenen ääni. Kun se katoaa, katoaa myös oikea suunta.

Kun lähdet keskustelemaan toisen Kristityn kanssa, kuvittele mielessäsi, että olette matkalla saman ristin juurelle, koska te molemmat olette sitä riippuvaisia…konkreettisesti.

Rauhaa veljet ja siskot!


by 5 kommenttia

Onko Ihmisessä hyvyyttä?

IMG_20130309_222918

Jumala loi Ihmisen omaksi kuvakseen. Ihmisessä on  löydettävissä Jumaluudelle ominaisia piirteitä. Mutta mitä on jäljellä kaiken kompastelun jälkeen? Onko ihmisessä jäljellä Jumalan hyvyyttä?

Mitä on hyvyys? Onko leskivaimon viimeinen ropo sittenkään parempi kuin paljosta antaneen kroisoksen? Jumala lupaa palkita hyvän ja hyvyyden, siunata anteliaan antajan. Kuitenkaan edes usko ei tunnu takaavan ihmisen hyvyyttä.

Hengellistä keskustelua nettissä seuratessani, olen nähnyt  enemmän pahaa kuin hyvää. Raamatulla lyödään hyvin kipeästi toisia uskovia. Usein takana on ymmärtämättömyys ja yhteisen kielen puute. Kiivautta perustellaan sillä, että Jumalakin voi olla kiivas. Olen viime aikoina törmännyt jopa arvosteluun, joka kohdistuu toisten puolesta rukoilemiseen. On kuulemma vaivaannuttavaa ja outoa jos julkisesti rukoillaan kädet toisten päälle laskien luterilaisessa kirkossa. Ihmiset ahdistuvat moisesta toiminnasta.  Mitä tämä kertoo Raamatun tuntemuksesta? Eikö rukous ole hyvä asia? Onneksi toisten palveleminen armolahjoilla on saanut sijaa myös Luterilaisuudessakin ja Hengen hedelmät saavat kasvaa. Uuden testamentin opetus kehoittaa keskinäiseen rakkauteen puolueesta huolimatta.

Logiikka loistaa  poissaolollaan silloin, kun samat ihmiset torjuvat järkeen vedoten karismojen käytön seurakunnassa koska ne eivät sovi luterilaiseen perinteeseen. Liittyneekö tämä pelkoon siitä, että teoilla pyritään taivaaseen, vai mistä on kyse.

Ilman toimintaa lähetyskäsky jää puolitiehen. Jeesuksen käskyt nousevat tekovanhurskauden yläpuolelle, koska ne avautuvat armosta käsin. Tekovanhurskaus on synnin ja parannuksenteon ongelma, ei Jumalan valtakunnan ja seurakunnan rakentamisen ongelma. Näitä asioista ei pidä sekoittaa keskenään. Jos ne sekoitetaan on edessä hengellinen uupuminen joka johtaa helposti tuhoon. Jokaisella Jeesukseen uskovalla on oikeus luottaa armoon vaikka taivallus olisikin raskasta!

Miksi hengellistä keskustelua hallitsee jatkuvasti puhe pahuudesta ja väärintoimimissesta. Jos pelkäämme jatkuvasti virheitä kaikki toiminta halvaantuu. Jos miettii sitä mikä on kristinuskon kova ydin, Evankeliumi, ilosanoma, niin uskovat käyttävät ainakin sosiaalisessa mediassa valtavan määrän energiaa kiivailuun ja riitelyyn. Luulisi, että positiivisuus ja ilo näkyisi kristittyjen yhteydessä.

Ehkä ongelma on se, että yritämme edelleen hahmottaa Jumalaa omista lähtökohdistamme ja riisumme pois kaiken sellaisen mikä ei sovi omaan järkeemme. Samalla korostamme jotain omaa oivallustamme ja nostamme sen ylimmäksi ohjenuoraksi kaikille muillekin. Itse kuitenkin epäilen sitä että vanha sukupolvi pelkää että uusien tuulien puhaltaessa ja vanhojen tapa uskoa on ollut väärä. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Uusi Viini vain tarvitsee uudet leili, Minusta kuitenkin vanhojen on oltava tekemässä näitä uusia leilejä joihin uusi viini lasketaan.

Seurakunnan rakentamisessa tarvitaan kaikkia kynnelle kykeneviä ihmisiä. Seurakunnan yhteydessä Jumala ottaa käsiinsä ohjat ja kasvattaa ihmisiä opetuslapseuteen.  Meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja alttiutta kuunnella Jumalan puhetta. Seurakunnan yhteydessä ihminen on kiinni pelastuksessa ja hänellä on mahdollisuus solmia henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja oppia tuntemaan Jumala.

Ihmisellä on kyky hyvyyteen mutta maailmassa olemme antaneet yhä enemmän valtaa sielunviholliselle. Valehtelija harhauttaa surutta ihmistä pois Jeesuksen luota. Jumalan johdatus ja tahto toteutuu vain niiden ihmisten kohdalla jotka sitä tahtovat. hän ei väkisin puutu kenenkään elämään. Toki varjelusta hän tarjoaa kaikelle mutta pelastuksen hän antaa Jeesuksen omille ja Jeeksuksen omat ovat tajunneet oman pahuutensa. Olemmeko siis hyviä ja pahoja vai onko kysymys sittenkin väärä?


by 9 kommenttia

Kirjoittaakko vai ei; Kiitos

Tässäpä pulma. Pelkästään jo senkin takia että on kertynyt aiheita liikaa ja niistä pitäisi osata valita se, omasta mielestäni, tärkein? Tosin aiheeseeni haen rohkaisua Ilkan kommentista Virpille jossa hän sanoo jotenkin näin, Virpin avoimesta tekstistä,  että joskus olisi helpompi olla kirjoittamatta kuin kirjoittaa. En käynyt tarkistamassa kuinka tuo meni oikeasti, mutta ajatus lienee sama. Itse en taida ollenkaan hahmottaa kuinka laajalle nämä blogit saattavat levitä ja kuinka henkilökohtaisia olisi syytä harkita kirjoittaa. Olen sen verran lapsellinen että annan tulla mitä tunnen ajattelematta riskejä. Siis, alkulauseista ”asiaan”.

Useamman päivän ajan olen saanut tuntea jälleen jotain taivaallista, olosuhteistani riippumatonta iloa sisimmässäni. Tänä aamunakin, fyysisen tuskan riepotellessa minut aikaisin hereille, mieleeni tulvi kaikkea sitä mistä olen saanut iloita, nauttia ja hurmioitua elämän aikana. Kiitos Jumalalle täytti koko ajatusmaailmani ja itkupilli kun olen, itkin.
Uudenvuodenpäivänä oli tyttäreni hakenut minut pitkästä aikaa luokseen kylään. Hänellä on hyvin pienet ja ahtaat tilat, siellä ei pysty juurikaan liikkumaan p-tuolilla. Ja niinhän siinä sitten kävi että kaaduin ja siitä asti on ollut joku, lähes sietämätön kipu lähinnä vasemmassa puolessa kehoani. Eilen olin hermorata tutkimuksessa tunnin ja hermoja kiusatessa ne ärtyivät ja yö oli tuskaa. Ennen kuin tähän asti olen päässyt on mieli, ajatus ja rukoukset vaihdelleet äärestä toiseen. Nyt olen tyyntynyt ja otan hetken kerrallaan.

Rakastan lauantai aamuja, nämä ovat arkiaamuistani niitä jolloin tiedän saavani elää oman itseni kanssa, eikä tarvitse nousta väkisin ylös muutoin kuin pitääkseni päivärytmini oikeana. Oli siis ihana aamu, kiitollinen ja taivaallinen. Ajattelin pystyisinkö tästä kiitollisuudesta laittamaan jotain tänne Ilkan luomalle taivaallekin. Kiitos Ilkka! Taivasta tämäkin on, uskon kaikille meille jotka saamme täällä kirjoitella!

Jotenkin johduin lukemaan Hesekieliä? Luin Hes.33 ja 34. Kuinka ajankohtaista. Eniten varmaankin on tutut luvun 34 jakeet 11-16, mutta minua liikutti myös jae 18 jossa Herra sanoo:” Onko teistä niin pieni asia olla hyvällä laitumella, että te vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne? Tehän saatte juoda kirkasta vettä, miksi siis likaatte jaloillanne loput siitä.
Tutkin vielä uuden testamentin puolelta näihin lukuihin viittaavia paikkoja ja nehän ovat niitä lopunajan viestejä. Miksi siis olen kiitollinen? No juuri siksi. Olen niin sanomattoman kiitollinen elämästä! Tästä Jumalan ilmoituksesta itsestään, maailmasta ja ihmisestä. Kuinka voisin jaksaa ja kestää tämän ajan kaiken kauhun ja kivun, murheen ja surun ellen tietäisi että Jumala on Minä Olen!

Me, ihmiset saamme tietää kaiken minkä vain voimme ottaa vastaan kaiken alusta ja lopusta. Se on Jumalan armoa ja suurta ihmettä. Ajattelin aamulla kaikkea sitä mikä elämästäni on tehnyt suuresti nautittavan, ihastuttavan ja elämisen arvoisen. Ennen kaikkea se on tämä ihmeellinen ja kaunis luomakunta, luonto, ja eläimet. Illanruskot ja auringon nousut, vuodenajat, metsät ja järvet. Kaiken Jumala teki kauniisti aikanaan. Toinen itseäni aina uudestaan hurmaava asia on luovuus ihmisessä. Kuinka paljon on ihania säkeitä ihmiskunnassa kirjoitettu, kuinka taivaallista musiikkia sävelletty ja kuvataiteita aikaansaatu. Olen aina ollut sitä mieltä että itse elämän lahjan lisäksi suurinta Jumalan lahjaa on ihmiselle annettu luovuus. minusta se on enemmän kuin kipinä Jumaluutta. Jumala kaiken Luoja ja ylläpitäjä, kaiken kauniin ja täydellisen aikaansaaja, on uskonut ihmiselle osan itsestään luovuutena. Tosin ihmisraukka on saanut ehken enemmän pahaa ja tuhoa aikaan kaikella luovuudellaan kuin sitä kaunista ja hyvää, mutta sitä en tahdo ajatella.

Rakastan lukea Raamattua, Jumalan Puhetta ihmisille. Sen alkua ja loppua ja kaikkea siltä väliltä. Kun luen tuota Jumalan Sanaa, olen jo kuin olisin perillä. Mitä on tämä lyhyt ja hetken kestävä ahdistus, jonka suurin osa maailman ihmisistä jollain tasolla joutuu henkilökohtaisessa elämässään kokemaan, ikuisuuden rinnalla. Eikö tämä saa minua ajattelemaan kuinka tärkeätä olisi, että maalliset paimenet ja jokainen Jumalan perheeseen jo kuuluva pyrkisi tekemään kaikkensa, että mahdollisimman moni vielä saisi mahdollisuuden löytää Jeesus elämäänsä ja ymmärtää kuinka kuoleman vakavasta asiasta tässä on kysymys. Kun mikään ei meitä voi erottaa Jumalan rakkaudesta sen jälkeen kun olemme saaneet tulla hänen omikseen, ei mikään! Eikä varsinkaan kuolema joka kukistetaan vihollisista viimeisenä! Ilmestyskirja on ehtymätön toivon ja uskon lähde, jota en taaskaan voi itkemättä lukea. Lue sinäkin ystävä, ainakin lopusta luvut 20-22. Kiitos, ylistys ja kunnia maailman kaikkeuden Luojalle Pyhälle Jumalalle Hänen Sanastaan ja armostaan!

Sinusta Jeesus laulan ilomielin. Mun lauluni, mun lauluni. Ja kiitostasi sydämin ja kielin matkallani, matkallani.
Jokainen laulaa rakkahimmastansa. Niin minäkin, niin minäkin. Sua kiittää sieluni nyt riemuissansa, myrskyissäkin, myrskyissäkin.
Maailman korvessa mä kuljin harhaan. Sä tielle toit, sä tielle toit. Sain sulta ahdinkooni avun parhaan. Sä toivon soit, sä toivon soit.
Sä olet onneni kun täällä kuljen. Ja toivoni, ja toivoni. Sun armohosi itseni mä suljen. Mun Herrani, mun Herrani.
Sun turviis Jeesus, riennän aamuvarhain. Se virvoittaa, se virvoittaa. Suo Herra, luonasi myös lepo parhain, kun ilta saa, kun ilta saa!

Liina Sandell-Berg


by 1 kommentti

Tois pual elämää

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin tänään turistina Turusssa. Kävin ystävän kanssa kahvilla CaféArtissa. Halusin myös napata pari turistikuvaa ihan treenatakseni. Erään valokuvausliikkeen ikkunassakin oli näkymä sillalta tois pual jokke, rannan vanhoihin kivitaloihin. Jos nyt nappaan kuvan muulla kuin kännykkäkameralla, saisinko likimainkaan yhtä hyvää otosta kuin kaupan ikkunassa.

Sillalla aloin miettiä, mitä ihmiset kuvaavat ja mitä eivät kuvaa. Muistin nimittäin erään aamun toisella sillalla.

Kun menen Pariisiin, valokuvaan Riemukaaren ja Eiffel-tornin. Se kuuluu asiaan. Kuvaan sen puiston, joka on sen pytingin edessä, jossa on joko tauluja tai sitten siinä asui joku Ludvig. Anyhow, maisema on kaunis.

Kuinka paljon on sitä Pariisia, jota miljoonat matkailijat tai Ranskan alkuasukkaat eivät kuvaa?

wp_20130626_004Viime keväänä laahustin kohti Onnibussin pysäkkiä Kupittaalla. Tieni vei yli Tykistökadun sillan. Sillan alta kulkee moottoritie ja rautatie. Sillalla oli Diapam-rasia, rasian vieressä folioita, joissa lääkkeet olivat olleet. Ne olivat tyhjiä. Joku oli syönyt ne kaikki. Itse asiassa se joku oli ollut niin epätoivoinen, että ei ollut viitsinyt edes peitellä identiteettiään. Nimi oli laatikossa. Myös lääkärin nimi.

Joku kulkee aivan toispual elämää kuin minä.

Minä kumarruin ja kuvasin tyhjän rasian ja tyhjät foliot. Sillan alla ei maannut ketään. Asvaltilla ei ollut rumia jälkiä. En varmaan koskaa saa tietää, mitä oli tapahtunut tai mitä ei ollut tapahtunut.

Tykistökadun sillan näkymän kaltaisia kuvataan harvemmin. Maisema ei ollut kaunis.

Ennen kuin lähdin Tuomiokirkkosillalta kohti kotia, kuvasin vielä Pinellan. Se on täl pual jokke.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 


by 7 kommenttia

Toivo Vihmakoski: Kehen tai mihin verrata tai miten muuten hahmottaa Jumalan suuruutta

Motto:

”Keneenkä siis te vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin”, sanoo Pyhä. (Jes. 40:25)

Vertaamisia ja/tai vertaamisyrityksiä on tehty varmaan paljonkin, tässä minun, ei yrityksiä vaan näkemyksiä. Suuruusjärjestyksessä pienemmästä suurempaan.

1. Neutriino, Jumalan luoma, fermioneihin kuuluva lähes massaton alkeishiukkanen. Osittain määritelty.

2. Elektroni, Jumalan luoma, edellistä suurempi fermioneihin kuuluva alkeishiukkanen. Elektroneja on jokaisessa atomissa vähintään yksi. Ne sijaitsevat atomiytimen ympärillä yhdellä tai useammalla kuorella. Osittain määritelty.

3. Atomi, Jumalan luoma, edellistä suurempi alkuaineen kemiallisesti pienin perusosa. Atomeista ”pienin” on protium eli tavallinen vety, jonka atomissa on vain yksi protoni ja yksi elektroni . Osittain määritelty.

4. Molekyyli, Jumalan luoma, edellistä suurempi kemiallisen yhdisteen pienin osa. Ehkä yleisessä kielenkäytössä tunnetuin molekyyli on vesimolekyyli  (H2O). Osittain määritelty.

5. Solu, Jumalan luoma, edellistä suurempi kaikkien elävien organismien rakenteellinen ja toiminnallinen perusyksikkö. Solut voivat lisääntyä jakautumalla joko mitoottisesti (jakautumalla kahteen identtiseen yksilöön)tai meioottisesti (jakautuminen pariutumalla). Osittain määritelty.

6. Muurahainen, Jumalan luoma, edellistä suurempi eläinkuntaan kuuluva hyönteinen. Osittain määritelty

7. Kissa, Jumalan luoma, edellistä suurempi eläinkuntaan kuuluva nisäkäs. Osittain määritelty-

8. Ihminen, Jumalan luoma, edellistä suurempi ainoa nykyisin elossa oleva ihmisten sukuun kuuluva laji. Osittain määritelty.

9. Valas, Jumalan luoma, edellistä suurempi eläinkuntaan kuuluva nisäkäs. Tähän luokkaan kuuluva sinivalas on kookkain nykyään elävistä Jumalan luomista lajeista . Osittain määritelty.

10. Maapallo, Jumalan luoma, edellistä suurempi Jumalan kaikkien luomakuntaan kuuluvien lajien asuinsija. Osittain määritelty.

11. Aurinko, Jumalan luoma edellistä suurempi maapallon elämän mahdollistava kuuma kaasupallo. Osittain määritelty.

12. Linnunrata-galaksi, Jumalan luoma, edellistä suurempi satoja miljardeja Auringon kaltaisia ja tätä pienempiä tai suurempia kiintotähdiksi kutsuttuja kuumia kaasupalloja niitä kiertävine planeettoineen sisältävä kokonaisuus. Sisältää myös mustia aukkoja eli valtavia massakeskittymiä, sumua ja näkymätöntä materiaa ja vapaasti kiitäviä neutroneja. Osittain määritelty.

13. Universum, Jumalan luoma, edellistä suurempi kaiken luodun aineen ja energian sisältävä kokonaisuus, jonka ulkopuolella ei ole mitään fyysisin keinoin havainnoitavissa olevaa. Sisältää satoja miljardeja Linnunrata-galaksia vastaavia ja osittain paljon suurempiakin paikallisia materia- ja energiakeskittymiä. Osittain määritelty.

Numerotta. JUMALA.  — Ei luotu vaan aina ollut ja aina oleva ” Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm.  22:13) Ilmoittanut nimekseen ”Minä olen” ; ” Jumala vastasi Moosekselle: ”Minä olen se, joka minä olen.” Ja hän sanoi vielä: ”Sano israelilaisille näin: ’Minä olen’ lähetti minut teidän luoksenne.” (2. Moos. 3:14) On sekä Universumissa ihmisen lähellä ” että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;”  (Ap.t. 17:27) että Universumin ulkopuolella ” Mutta asuuko todella Jumala maan päällä ihmisten seassa? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut!” (2. Aikak. 6:18) Tekee kerran kaiken uudeksi ” Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki.” Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet.” (Ilm. 21:5) —On ÄÄRETÖN ja määrittelemätön!

Ja vielä lopuksi:

Kuvaanpa asiaa vielä näin:

Matematiikassa äärettömän merkki on  ∞

Jumala on ääretön eli:

Jumala = ∞

Matematiikan sääntöjen mukaan esim. 1 000 000 000 kertaa ∞ eli 1 000 000 000 * ∞ = ∞

Ja samoin ∞ jaettuna 1 000 000 000:lla eli ∞/1 000 000 000 = ∞

Koska Jumala siis = ∞, niin voidaanko siis sanoa:

Jumala on samalla kertaa:

sekä

ÄÄRETTÖMÄN SUURI

että

äärettömän pieni

AMEN!


by 2 kommenttia

Jumalan työtoveruus, mahdoton ajatus?

Onko merkitystä sillä mitä ajattelemme Jumalasta ja siitä onko hän rakastava Isä vai Luoja-Jumala joka suvereenisti mutta salaisesti vaikuttaa kaiken elämän taustalla. Vai onko hän molempia?

Läpi Raamatun on luettavissa miten Jumalaa ylistetään ja kunnioitetaan elämän antajana ja kaiken hallitsijana. Kun ihminen etääntyi Jumalasta ja pyrki itse hallitsemaan itseään,  antoi Jumala ihmiselle ”köyttä”,  koska muuten ihminen olisi kadottanut lopullisesti yhteyden Jumalaan.

 Jumala otti yhden kansan omakseen ja sen vaelluksen kautta hän ilmoitti itsensä  ja samalla näytti myös voimansa ja sen millaisella asenteella hän oli yhä  liikkeellä ihmisen suhteen ja kun aika oli kypsä tuli  Jeesus  ja räjäytti pankin. Hän näyttää millainen Isä, Jumalamme on ja miten häneen tulisi suhtautua. Mielenkiintoista on että sivisaatioiden kehdosta on vasta nyt löytynyt Jumalanpalveluspaikkoja jotka ovat ajalta ennen viljelyskulttuurien syntyä. Ja kas kummaa alue on kaksoisvirranmaan liepeillä.

Jeesus puhuu Jumalasta isänä. Jeesuksen vallankumouksellinen opetus ravisteli sen ajan maailmaa. Jeesuksen toiminta rikkoi yhteiskunnan rakenteita ja perinteitä. Arvoton ihminen sai arvon Jumalan kasvojen edessä ilman että hän itse ansaitsi sitä teoillaan. Sydämen asenne  nousi arvoonsa. Jeesus osoitti, että ihminen oli Jumalan sydämellä.

Jumala adoptoi uudestisyntymän kautta  jokaisen Jeesuksen opetuslapseksi tulevan ihmisen perillisen asemaan.  Kasteessa syntiinlangennut ihminen kuolee vanhalle minälle, jonka Henki uudesti synnyttää sitten Jumalan lapseksi. Mutta koska Jumala tuntee ihmisen ja hän kaikessa tekemisessään oikeuden mukainen, Jumala tarjoaa kaiken armosta Jeesuksen uhrin kautta. Mitkään teot tai ansiot eivät merkitse mitään ja vain usko Jeesukseen pelastaa.

Jumala tarkoitusperät ovat meille monella tavalla salaisuus mutta, kuitenkin ilmiselvistä teoista voimme päätellä paljon. Jumala ei luonut ihmistä missään luovuuden puuskassa huvittaakseen itseään kesken tylsän iankaikkisuuden.  Hän ei turhaan antanut ihmiselle vapautta valita ja olla oma-aloitteinen elämänsä suhteen. Jumala ei halunnut rinnalleen marionettia vaan olennon joka kykeni itsekin luomaan ja synnyttämään uutta.

Raamatun kantava teema onkin kertomus Isästä joka lunastaa lapsensa takaisin elämään. Jokainen raamatun kirja omalta osaltaan paljastaa Jumalan pelastussuunnitelman palasia samalla kun Jumala osoittaa sanassa ihmiselle ikäänkuin muistutuksena kuka hän on. Ehkä kuvaava on se, että maailman ja maailmankaikkeuden hän loi sanalla mutta Ihmisen hän muovasi omin käsin ja puhalsi siihen Hengen. Ihmisestä Jumala maksoi Jeesuksessa kalliin hinnan, mutta maailman luominen ei maksanut hänelle mitään.

Jumalan työtoveruus toteutuu jo tässä ajassa. Jeesus opetti meille miten Jumalan valtakunta on hänessä tullut lähelle. Kuinka se kurotautuu Iankaikkisuudesta, arjen keskelle Pyhän Hengen voimalla. Jumala tarvitsee  meitä kutsumaan ihmisiä takaisin kotiin. Saamme olla Jumalan kasvojen, rakastavan isän silmien alla uudestisyntyneinä Jumalan lapsina ja luottaa hänen huolenpitoonsa.

Ei tarvitse olla teologian tohtori jotta voisi päätellä Jumalan olevan rakastava isä, joka haluaa lapsensa kotiin ja samalla kasvattaa häntä taivaankansalaiseksi. Niin kuin maallinen rakastava isä hän näkee ja tuntee heikkoutemme ja siksi antaa Pyhän Hengen meille jotta uskossa ymmärtäisimme tämän kaiken. Maallinen isä voi sortua kasvattajana mutta Jumala ei sitä tee vaan hän on uskollinen omille lupauksilleen ja uskollinen myös meitä kohtaan. Siksi hän on rakkauden, kunnioituksen ja ylistyksemme kohde eikä etäinen mystinen luoja.

20131021_171423

Valosydämiä

by 2 kommenttia

 

Joku kysyi joskus miksi toisinaan ylistyslauluissa lauletaan samoja lauseita toisintoina. Ma luulen jotta:

– oma sydän ehtisi syvimmiltään ymmärtää mitä laulan

– ylistyslaulussa on kyse elävästä kohtaamisesta elävän ihmeellisen Jumalan kanssa. Hän ennenkaikkea kiinnostunut miten sydämemme voi, haluaa auttaa läheiseen suhteeseen

– toistoilla ehkä enemmänkin muistutamme omalle sydämellemme Jumalan läsnäolossa Hänen lupauksiaan kuin Jumalalle Hänen ikuisesi voimassa olevasta liitostaan. Kyllä Hän tietää mitä on luvannut

– kiitollisuus kaikesta hyvästä vahvistaa – kaikkea hyvää
Tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa on suuri voitto. Jeesus on kerran pyyhkivä kaikki kyyneleet koko Kuninkuutensa hyvyydestä käsin. On aihetta kiittää

– ylistäessä saa laskea sydämensä rukoilemaan toistamiaan asioita muiden puolesta. Jeesuksen ystävyys antaa suuntaa

-armo riittää

On elämässä mitkä säädöt tahansa, älä lakkaa ylistämästä, laulaen, tanssien, maalaten, hiljaa sydämelläsi, ystävällisellä hymyllä ohikulkijalle. Sydämen saa päästää valotaajuuksille. Jeesus on turvallinen. Elämäntilanteet ei ehkä ehkä aina ole, mutta Jeesus on.


by 3 kommenttia

Kummia ääniä laatikosta

Asioilla on usein itseään kuvaava nimi. Kuten soittimilla. Käyrätorvea ei ole pilattu suoruudella. Piccolo taas on selvästi käyrätorvea pienempi.

On soittimia, joilla on eksoottinen nimi. Vaikka djembe ja cajon. Mutta djembe ja cajon ne vasta kuvaavia nimiä ovatkin: djembe on afrikkaa ja tarkoittaa rumpua, cajon taas on latinalaista amerikkaa ja tarkoittaa laatikkoa. Istuin tänään laatikon päällä ja paukutin sitä. Meneillään oli Mikaelin talvipäivät. Aivan erinomaiset talvipäivät.

Eilen jouduin vahingossa (lue: pääsin) salin eteen esirukoilijaksi. Rukouskoulutuksen olen käynyt pariin – kolmeen kertaan. Olen ihmisten puolesta rukoillutkin, mutta oikeassa tilaisuudessa en kai aiemmin ole esirukoillut. Rukoilin tuttuni kanssa muutaman ihminen puolesta. Kokemus oli innostava. Sain auttaa ihmisiä. Sainpa kerran jopa näyn, jonka rukousparini vahvisti. Hurjaa!

Mutta minä en olisi minä, ellei jokin asia vähän raastaisi. Vaikka ihmisten puolesta oli upeaa rukoilla, kärsin musiikista, joka kaikui salissa. Kärsin siksi, että en ollut itse mukana soittamassa. Bändi musisoi lempparibiisejäni ja vieläpä oikein hyvin. Minäkin haluan soittaa!

Tänään ylistysbändissä oli jäsenkato. Flunssa iski.
Näin cajonin salin nurkassa.
Kamppailin itseni kanssa.
Hävisin.

– Jos siitä on yhtään apua, voin paukuttaa vähän cajonia, sanoin ylistyksenjohtajalle.

Hän taisi suorastaan ilahtua.

Vasta juuri, kun alettiin soittaa, basisti oivalsi kysyä:

– Oletko koskaan soittanut cajonia.

– Nooooooo, olen mä pari kertaa pikkasen kokeillut.

Eivät enää ehtineet viskata minua alas laatikon päältä, koska piti alkaa soittaa.

Niinpä sain tänään paukutella tykkäämiäni kappaleita melkolailla ammattitaitoisen porukan kanssa. Välillä rytmini harhaili, ja olin tietoinen siitä, että cajon kuulostaa jonkun verran armeijan marssipäristimeltä (jolla on niin harhaan johtava nimi kuin virveli). Mutta siinä istuin, enkä muuta voinut. Laatikon päällä. Hurjaa!

Homma esirukouspalvelijana, ja homma laatikonkolistajana. Siihen päälle erinomaiset puhujat. Voisiko olla parempi viikonloppu!

Asioilla on usein itseään kuvaava nimi. Niin kuin Mikaelin talvipäivät. Paitsi että Mikaelissa tai koko Turussa ei ole talvi nimeksikään.