Mitä sinulle merkitsee sana lahja? Maistele hetkinen tuota sanaa. Muistele, milloin viimeksi olet saanut jonkin lahjan. Oliko se mieluinen? Miltä se tuntui? Mitä sanoit lahjan antajalle?

Muistan, kun täytin 11 vuotta. Meidän perheessämme oli perinteitä, jotka liittyivät merkkipäiviin, ja yksi sellainen oli kellon saaminen lahjaksi. Tiesin, että isoveljeni oli saanut kellon, kun hän oli täyttänyt 11 vuotta, ja osasin odottaa samaa lahjaa. Minulla itselläni oli kuitenkin mieluisampi lahjatoive, starttipistooli. Siihen sai ostaa oikeita nalleja, samanlaisia kuin oli oikeassa aseessa. Ainoastaan sen piippu oli umpinainen. Samanlainen pistooli oli käytössä lähettäjällä urheilukilpailuissa. Olin nähnyt pyssyn myynnissä Osuuskaupan lasivitriinissä, ja eräällä kaverillani oli samanlainen. Kerjäsin ja anoin epätoivoisesti isältäni pyssyä  lahjaksi kellon sijaan.

Voitte arvata jo aseen kuvauksesta, miten toiveelleni kävi. Huolimatta siitä, että taisin jopa rukoilla pyssyä lahjaksi viime metreille asti, oli synttäripäivänä kakun vieressä pitkänmallinen, ohut paketti, ja paketissa Nivada-merkkinen rannekello. En saanut oikean näköistä ja -kuuloista pyssyä, jolla olisin noussut sotaleikkien kingiksi kylän poikien silmissä, vaan jouduin edelleen tyytymään entisiin puupössyköihin.

Olisko minun pitänyt saada pyssy, koska niin hartaasti sitä halusin? Tuskinpa siitä olisi mitään hyvää seurannut. Kova ääni, kalliit panokset ja aseen sylkemät lieskat olisivat olleet enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Toiveeni oli älytön. Isä näki, että kello oli koko perheen kannalta hyödyllinen ja arvokas lahja. Itse en vain sitä sillä hetkellä ymmärtänyt. Ilo lahjasta seuraisi myöhemmin, ja isä tiesi sen. Niin kävikin. Pettymys haihtui, ja kello oli ranteessa jo seuraavana koulupäivänä.

Lahja ei siis aina ole heti mieluinen, mutta se voi olla tarpeellinen sen saajalle. Raamattu opettaa meille armolahjoista, jotka liittyvä Pyhän Hengen toimintaan ja seurakunnan elämään. Myös nämä lahjat tulevat meille huolimatta siitä, mitä me itse haluamme tai odotamme. Me voimme, ja meidän kuuluukin toivoa Isältä näitä lahjoja jopa niin, että tavoittelemme niitä kiihkeästi. Emme siltikään saa määrätä ja määritellä, millaisia lahjoja tulemme saamaan. Oma maallinen isäni tiesi, että Tapsan käyttöön ei passaa lähes oikeanmallinen pistooli, vaan hän tarvitsee jotain hyödyllisempää. Samalla tavalla ajattelee Taivaallinen Isämme meille annettavista lahjoista.

Jumalan antamat lahjat annetaan aina tarpeeseen ja armolahjoilla on aina jokin tehtävä seurakunnassa. Siksi armolahjojen perusteella ei voi koskaan määritellä kenenkään hengellistä tilaa. Usein kielilläpuhumista pidetään uskoontulon ja Pyhän Hengen kasteen merkkinä. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkita aiheesta. On totta, että moni saa ensimmäisenä lahjanaan kielen vahvistamaan rukouselämää, mutta uskoontulon määrittelynä sitä ei ehdottomasti saa käyttää, sillä todellinen ensimmäinen armolahja on usko itse. Vain Pyhän Hengen voimalla voi ihminen tunnustaa ääneen, että Jeesus on hänen Herransa ja Vapahtajansa.

Jos kielillä puhuminen asetetaan uskon merkiksi, tuottaa se paljon uskostaan epävarmoja ja horjuvia ihmisiä, jotka joko matkivat toisten puhetta tai ahdistuvat niin, että luopuvat seurakunnasta ja uskosta ilman, että heille koskaan selviää, minkä armolahjan Pyhä Henki tahtoo heille antaa. Raamattu ei nimittäin missään kohtaa aseta lahjaa uskon mitariksi, vaan sanoo, että jokaiselle annetaan jokin lahja. Lahjat eivät voi muuttua vaatimuksiksi, sillä ne lakkaavat silloin olemasta lahjoja.Kyseenalaistamme myös Pyhän Hengen työn jos alamme määrittelemään sivusta sitä, millaisia lahjoja kullekin kuuluu.

Usko ilmeneekin enemmän Hengen hedelminä ulospäin kun Pyhä Henki ja sen armolahjat saavat hoitaa ihmistä. Läsnä on silloin rauha, vapaus ja lepo.

Kulunut kirkkovuosi on ollut itselleni uudistumisen aikaa. Kuulun Tuomasten heimoon. Sisälläni on vellonut aina epäilysten ristiaallokko, jonka keskellä purjehdin. Välillä maali ja Jumala katoaa näkyvistä aallonharjanteiden taakse ja välillä Jumalan majakka antaa selvän suunnan veneretkelleni. Välillä suorastaan potkin veneeni keulassa nukkuvaa Jeesusta hereille, jotta voisin uskoa. Uudistumiseni ei siis liity uskonelämäni virkistymiseen tai Pyhän hengen täyteyteen, vaan siihen ihmisen yksinkertaiseen epäilykseen, että mitäs jos tämä kaikki uskoon ja uskontoon liittyvä on sittenkin vain ihmisen omaa luomusta ja keksintöä. Minulle ei riitä kulttuuriuskovaisuus ja opilliset teoreemat. Ei myöskään filosofiset Jeesukset ja humanismi. Minä haluan, että Jeesus on minulle lihaa ja verta. Pala ihmiskunnan historiaa, jota ei voi ohittaa. Uskonnoista vain usko Jeesukseen on varteenotettava pohja elämälle. Vain se seemiläisen heimon Jumala joka sanoo -Minä olen se mikä minä olen, pystyy vastaamaan minun kaipaukseeni kun puhutaan Jumalasta. Vain hänelle voin sanoa -Abba, Isä!

Mitä on siis tapahtunut? Kyse on siitä, että olen ymmärtänyt millainen Jeesus oli ihmisenä. Hänen toimintansa oli niin radikaalia, loukkaavaa ja kulttuuria murtavaa, että vain todellisesta henkilöstä voidaan kirjoittaa tällaista mitä Raamatussa kirjoitetaan. Vain Jumalan poika voinut elää siinä kulttuurissa puhuen ja opettaen niinkuin hän teki. Liian paljon on meille näytetty kuvaa kiiltokuva Jeesuksesta, joka on täysin epäuskottava, imelä ja vailla särmiä.

Minun veneeni keulassa nukkuu nyt todellinen, elävä Jeesus.

Mutta miksi otsikkona on Alfa-kurssi? No siksi, että eilen saimme päätökseen seurakuntamme ja Keitaan ensimmäisen yhteisen Alfakurssi. Meille luterilaisille se oli ensimmäinen laatuaan ja osoittautui heti äärimmäisen tärkeäksi ja onnistuneeksi kurssiksi. Neljän kuukauden matka yhdessä Alfan parissa vahvisti jokaisen osallistujan yhteyttä Jeesukseen ja toisiimme. Kurssi-iltamme oli maanantai ja se oli kurssin mittaan viikon odotetuin päivä. Oli huikeata nähdä, miten Pyhä Henki teki työtä ihmisissä viikkojen aikana. Kun siiten lopussa opiskelimme sitä mitä Pyhä henki tekee oli mahtavaa nähdä miten rukous alkoi saada jokaisen kohdalla aivan uuden merkityksen. Jumala alkoi puhua ja kuunnella tavalla jonka saattoi ymmärtää. Esirukous muuttui todelliseksi ja alkoi kantaa ja kannatella ihmisiä. Raamatun sana tuli rakkaaksi koska se alkoi avautua monelle ensimmäistä kertaa.

Alfa-kurssimme oli monella tavalla tärkeä. Pyhä Henki sai tilaa toimia ja tuli tunnetuksi elävänä persoonana ja yhteys eri seurakuntataustoista tulevien ihmisten välillä kasvoi. Meidän Alfamme mursi muureja ja synnytti Jumalan valtakunnan kristittyjä, jotka tahtovat tehdä työtä omassa seurakunnassaan osana maailmanlaajuista Jeesuksen seurakuntaa. Itselleni se todistaa että Jeesus todella elää, sillä oppiriidoissa painiva kristittyjen yhteisö ei sitä kykene tekemään.

Koko kuluvan talven olen törmännyt otsikon ajatukseen. Yksinkertainen mutta suuri ajatus. Se että olen kelvollinen, hyväksytty ja rakastettu on jotain niin suurta ja merkittävää että sen pohjalle rakentuu koko elämä. Miksi? Siksi että kelpaamattomuus, merkityksettömyys ja rakkaudettomuus tuhoaa elämän. Se että oma arvo on nolla, halvaanuttaa ihmisen. Ihmiseen alkaa kertyä kuonaa, katkeruuttaa, itsesääliä ja lopulta vihaa. Vapaus on enää vain muisto.

Syy kelpaamattomuuteen ei nouse meistä itsestämme. Jumala ei luonut tähän maailmaan yhtään luuseri ja tappion kärsinyttä. Syy kelpaamattomuuteen löytyy katsomalla sivuillemme.

Synti, joka vaikuttaa meissä ja meihin on kuin ruoste, joka iskee elämän rakenteisiin. Se syövyttää, rikkoo ja tahraa. Synti on katkaisut yhteytemme Jumalaan, yhteyden ylös. Kun yhteys ylös on poikki, niin yhteys sivuille, kanssa matkaajiinkin alkaa katkeilla. Yhteyttä Jumalaan kuvataan usein virtaavalla vedellä. Jeesus sanoo olevan elävän veden  lähde. Me suomalaiset tiedämme mitä pakkanen tekee vedelle. Vesijohtoputkien sulattelu on suomalaisille tuttua puuhaa talvisin. Jumalan vesi ei jäädy, Pyhän Hengen tuli pitää sen sulana. Rakkaus on jäänesto ainetta, joka tepsii kylminpäänkin suomalaiseen.

Kun yhteys on poikki ylös on ihminen altis tämän maailman kylmyydelle. Kylmyys ja pimeys johtaa itsekkyyteen, josta käsin ihminen kykenee hyvään vain silloin kun se palvelee hänen ja korkeintaan hänen läheistensä hyvää. Tällaisessa olotilassa ihminen lakkaa kestämästä iskuja joita maailma väkisinkin antaa. Ihminen väsyy ja katkeroituu. Miksi kysymykset kaikuvat tyhjille seinille. Ihminen joko käpertyy sisään tai alkaa antaa takaisin. Silloin syntyy kelpaamattomia ihmisiä, lyöjiä tai lyötyjä.

Eilen illalla Ylivieskalaisia kohtasi suuri onnettomuus kirkkopalon myötä. Sielä lyöty löi. En todellakaan tiedä tekijän taustoja tai motiivia mutta usein heikkous laittaa tekemään voimatekoja, jotka johtavat katastrofiin. Kirkon polttaminen voi olla äärimmäinen hätähuuto jonkun sellaisen suuntaan, jonka toivoisi olevan olemassa ja totta. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan vastannut. Voisiko olla, että me, jotka kulutamme polkua kirkonmäellä, olemme jotenkin jumittuneet sinne mäelle. Emme ole olleet Kristus toiselle vaan olemme olleet ikäänkuin katsojia katsomossa. Etäisiä hahmoja kaukana itse näyttämöltä, joka on elämä. Voiko palannut kirkko nousta elämän symboliksi. Pakottaa meidät takaisin ihmisten joukkoon sanomamme kanssa. Sanoman, joka on arjen rakkauden tekoja ja Pyhän hengen toimintaa meissä. Rukousta sairaiden puolesta ja  ennenkaikkea Sanaa, joka kertoo, että Hauta on tyhjä, Jeesus on kuollut ja nousut ylös, koska sinä kelpaat hänelle vaikka muut ovat jo jättäneet.

Me kelpaamme Jeesukselle juuri sellaisina kuin me olemme. Kun Jeesus sanoo:-Tehkää parannus! hänen äänessään on rakkautta ei vihaa, koska parannus on sitä että me saamme kääntyä hänen puoleensa ja hän parantaa meidät. Nostaa olosuhteittemme yläpuolelle ja antaa toivon. Heikon ei tarvitse enää nostaa kättään suojaksi tai lyöntiin vaan hänellä on puolustaja ja lohduttaja, Pyhä Henki joka antaa voiman elää. Hyvä sanoma korjaa yhteyden ylös ja sivuille. Se voittaa synnin vallan antaen toivon ja vapauden.

Hyvä ystävä, älä käsitä seuraavaa kirjoitustani väärin vaan pohdi kanssani otsikon teemaa. Hieman kuitenkin johdantoa alkuun.

Kun lasten kanssa koulussa pohdimme jotain ongelmaa, käännämme usein asioita päälaelleen, jotta voimme katsoa ja päätellä millainen ilmiö on ja mitkä asiat muuttuvat jos ilmiö tai tapahtuma olisikin kokonaan erilainen tai sitä ei olisi ollenkaan.

Eilen ajellessani kohti Savoa pojan kanssa mietimme uskontoon ja seurakuntaan liittyviä asioita. Poitsu oli menossa Pääsiäisleirille ja repussa oli mukana filosofian kirjat ylioppilaskirjoitusten takia. Keskustelu kimpoili filosofian ja omien elämänkokemusten välimaastossa. Löysimme monta yhtymäkohtaa omista koulukokemuksista ja samoin näkemyksistämme uskosta ja uskonnosta. Keskustelu uskonnosta sai alkunsa siitä, että oliko Juudas aikansa anarkisti, joka pettyi toiseen anarkistiin Jeesukseen ja petti tämän rahasta. Siitä keskustelu siirtyi kiirastorstain aiheeseen ja siihen, että asettiko Jeesus ehtoollisen niin, että se nykyään tarvitsee ympärilleen liturgisen kaavan ja pappeja, jotta Jumalan teko siinä toteutuisi ja tapahtuisi. Vai onko sittenkin niin, että Ehtoollisen yhteys onkin se mitä Jeesus halusi korostaa. Sitä että leipä ja viini tulisi siunatuksi silloinkin kun ihmiset tulevat yhteen ja Jumala todella on läsnä ja me nautimme hänen verensä ja ruumiinsa. Kirkko mielellään puhuu pappeudesta ja katkeamattomasta ketjusta palveluvirassa, jonka perusteella ehtoollinen vaatii siunaajan tästä ketjusta. Se onkin merkittävä asia mutta siinä unohtuu minusta Pyhä henki, joka muodostaa suoran yhteyden itse Jumalaan ja silloin tuo filosofinen ajatus ihmisketjuista apostoliseen aikaan on vain ihmisen uskoa tukeva rakenne, ei Jumalan toimintaa määrittävä asia. No joka tapauksessa ehtoollinen messussa on tärkeä ja olennainen osa kristillistä uskoa mutta haluaisin hieman avata ja avartaa näkemystämme siitä niin että happi kulkisi paremmin.

Olen ollut huomaavinani, että uskontofilosofit ja teologit vuosituhansien saatossa ovat nostaneet pyhyyttä ja pyhiä toimituksia historiasta ja kirkkojen pyhien ajatuksista ja tulkinnoista enemmän kuin suoraan raamatusta. Kirkkoa muurattu hartaasti ja isosti.

Hyvänä tarkoituksena on ollut suojata oppia ja kirkollista perinnettä. On hyvä, että suojelemme uskoa muodostamalla käytäntöjä, jotka varjelevat alkuperäistä asiaa ja tarkoitusta. Mutta entäpäs jos Konstantinus aikoinaan ei olisikaan ottanut ristiä valtakuntansa tunnukseksi ja seurakunta olisi jatkanut leviämistään tavallisen kansanparissa ilman syntynyttä kirkollisuutta. Liturgiset muodot ja menot olisivat muodostuneet ns ”maan alla”, piilossa. Ehtoollista vietettäisiin edelleen kodeissa ja pienissä yhteisöissä samalla tavalla kuin alkuseurakunnissa. Olisiko ehtoollinen silloin vähemmän pyhää? Olisko muodostunut tapakulttuuri meidän silmissä vääräoppinen, jos se tuotaisiin eteemme nyt?

Riisuttaisiinko silloin alttarivaatteita kiirastorstaisin ja veisattaisiin virsiä ilman urkuja. No urkuja tuskin olisikaan, sillä urut tuotiin kirkkoon vasta melko myöhään pauhaamaan Jumalan kunniaa.Nyt urut ovat lähes yhtä pyhä asia kuin raamattu.

Lapsena opimme Jumalan pyhyyttä sillä, että pitkänäperjantaina elämä lähes halvaantui, kun emme saaneet leikkiä kovalla äänellä. Piti olla hiljaa. Sitä oli vaikea ymmärtää.Eihän Jeesus enää ole kuollut, niin oli pyhäkoulussakin opetettu.Vilkaan pojan oli vaikea tajuta sitä, että ihmistä, joka nousi kuolleista, piti surra joka vuosi yhä uudestaan ja uudestaan. Minut Jeesus armahti tästä jossain vaiheessa elämää ja nyt minulle koko Pääsiäinen on suuri ilon juhla. Voitko ymmärtää tämän?

Usko ja uskonnollisuus ovat kaksi rinnakkaista asiaa, jotka kietoutuvat ihmisessä toisiinsa. Usko on Jumalalta saatu suuri lahja ja me ilmennämme sitä omalla uskonnollisuudellamme. Kun nämä kaksi asiaa ovat hyvässä tasapainossa niin, että Usko saa määritellä asioita, joita uskonnollisuutemme meiltä vaatii, niin kaikki on hyvin. Mutta jos uskonnollisuus alkaa määrittää uskomme sisältöä ja rajata yhteyttä toisiin ihmisiin, niin silloin olemme eksyneet pahasti. Sillä Yhteys ja usko ovat erottamaton sanapari.

Kaikki mitä me teemme uskovina, tehdään Jumalan silmien alla ja kaikki mitä teemme Jeesuksen nimissä ja rakkudella, siinä Jumala toimii ja voimme luottavaisesti toteuttaa kaikkia hengellisiä asioita ilman, että meidän tarvitsee miettiä sitä että onko sillä Jumalan siunaus. Meidän ei tarvitse miettiä ja pelätä harhaoppisuutta jos Jeesus on läsnä ja ammennamme viisautta raamatusta. Yhteys Jeesukseen on kaikki kaikessa. Jeesuksen veressä on sellainen voima, että meidän ihmisten teot ja toiminta ovat toisarvoisia sen rinnalla. Jeesus asettaa asiat oikeaan perspektiiviin.

Siksi usko on tärkeämpää kuin uskonnollisuus. Jeesus haluaa kohdata myös ne,jotka ovat epäkorrekteja, ylivilkkaita ja ei niin uskonnollisia ihmisiä. Niitä jotka eivät osaa asettua kaavaan ja aloilleen kokemaan hartautta. Jeesus haluaa muodostaa yhteyden ihan jokaiseen ihmiseen. Liturgia on keino ilmaista uskoa mutta se ei ole uskon sisältö. Uskon sisältö on Ylösnousut Vapahtaja, Jeesus Kristus, siksi älä loukkaannu ihmiseen, joka iloitsee tänään Pitkänäperjantainakin eikä jaksa olla harras ja surra hautaa, joka on ollut tyhjä jo yli 2000 vuotta.

Viikko sitten sunnuntaina istuin pitkästä aikaa päiväjumalanpalveluksessa . Oma seurakuntani ja yhteiskristillinen Keidas ry yhdessä järjesti kokoussarjan jonka opettajana toimi Ilkka Puhakka. Ilkka on armoitettu evankelista, Raamattuopettaja ja Jeesuksen ajan yhteiskunnan ja kulttuurin asiantuntija. Keitaan väki oli saanut Ilkan paikalle ja yhdessä onnistuimme luomaan hienon tapahtuman, joka päättyi Jumalanpalvelukseen.

Ilkka onnistui maalaamaan kuulijoiden mieliin aidon kuvan Jeesuksesta ja ihmisistä hänen ympärillään. Me järjen ja logiikan perilliset pääsimme hetkeksi irti ranskalaisista viivoista ja määritelmistä. Saimme maistaa ja haistaa elävää elämää kahden vuosituhannen takaa. En ole koskaan ennen itkenyt omassa kirkossani vaikka olen muuten varsinainen itku iikka hengellisissä tilaisuuksissa. Kun Pyhä koskettaa itken aina. Mutta tämä oli jotain konkreettisempaa. Itku tuli ymmäryksen seurauksena.

Ymmärsin kuinka suurista asioista on kyse ja miten pienille ihmisille tämä ilmoitettiin. Se mitä Nasaretin synagogan väki sai kuulla puusepän pojan suusta oli tyrmäävää. Uskon ammattilaiset, Paimenet ja tavalliset nasaretilaiset saivat kuulla miten kotikaupungin mies, avasi käärön Jesajan kirjasta ja julisti, miten köyhät, pelastuksesta osattomat ja jopa paimenet, kansasta arvottomimmat tulisivat saamaan  osakseen parannuksen ja pelastuksen jota ilman he olivat tähän asti olleet.

Jeesuksen sanojen todellinen merkitys salpasi hengitykseni. Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin todellisen Jeesuksen puhuvan kieltä, jonka minäkin ymmärsin täydellisesti ilman suomalaisen minäni asenteita ja ennakko-oletuksia.  Koko evankeliumin salaisuus paljastui.  Tunsin miten Jeesus puhui juuri minulle.  Jeesuksen sanat paransivat minut.

Jolla on korvat….niin miten me kuulemme Jeesuksen sanat Raamatusta. Viikonlopun opetusten jälkeen Raamattun sana on alkanut elää aivan uudella tavalla. Se että kuulee asiat Jeesuksen aikalaisten tavoin tekee asioista enemmän tosia. Jeesus tulee iholle.

Olen viettänyt hiljaiseloa kirjoittamisesta ja lukemisesta. Olen istunut sohvan nurkassa ja märehtinyt omaa saamattomuuttani. Kylvänyt ja kastellut epäuskoni pientä kryytimaata kaamosmasennuksen vallassa. Aamulla on vastassani ollut penseyden hämärä ja illalla kyynisyyden hiljalleen kasvattama pimeys. Uupumus haluaisi ottaa vallan mielestä ja miehestä. Turhautuminen kaikkeen mikä liittyy mieheen ja miehisyyteen nakertaa. Ikä alkaa pelottaa ja mikä pahinta mikään ei tunnu miltään. En saa kiinni niistä hienoista hetkistä ja tunnelmista jota olen saanut kokea elämässäni. Katkeruus ja turhamaisuus vaanivat nurkan takana.

Tuntuuko tutulta? Miten tämä liitty pätkääkään karismaattisuuteen ja  siihen keskusteluun, jota täällä blogitaivaallakin on sivuttu.

Olen saanut seurata läheltä ja olla mukanakin kun Pyhän Hengen toiminta ja karismaattiset ilmiöt ovat löytäneet tiensä takaisin Luterilaiseen kirkkoon. Olen saanut kokea, siis tuntea ja nähdä mitä Jeesuksen lähettämä, meitä varten luovuttama Pyhän Jumalan Henki on saanut aikaan ihmisissä. Olen ollut mukana erilaisten karismaattisten liikeiden tapahtumissa, joissa ihmiset ovat tanssineet ja riemuinneet Jeesuksesta Pyhän Hengen täyttäminä. Osassa on huudettu suureen ääneen, naurettu ja itketty toisaalta on myös rukoiltu ja ylistetty.

Olen rukoillut ihmisten puolesta ja ihmeekseni nähnyt joidenkin paranevan ja olen itse kokenut parantumista. Olen löytänyt elämääni uutta rohkaisua ja voimaa, kun tajusin kuka on Pyhä Henki. Olen nähnyt miten Jumala avaa ovia, kun sitkeästi uskoo ja rukoilee että hän helpottaisi sitä seurakunnan rakentamistyötä, johon hän on minut kutsunut.

Lyhyesti sanottuna elämäni on täynnä Viinipuuhun vartettuja oksia, joista näkee missä ja milloin Pyhä Henki on johdattanut elämääni. En tiedä miksi käytän tässä tätä ilmaisua enkä ymmärrä mitä se tarkoittaa mutta näin sen haluan ilmaista.

Mutta juuri nyt, tässä hetkessä, millään noista asioista ei ole merkitystä. Voisin tässä ja nyt kirota karismaattiset vouhotukset ja intomieliset ylistyslippujen heiluttajat. Voisin polttaa kaikki hillsongnuotit ja halkaista ylistysrumpujen kalvot. Kaikki se tunne ja kokemus ei tavoita minua tässä ja nyt.

Silti, kaikesta huolimatta istuin tänään pöytään ystävieni kanssa suunnittelemaan alfa-kurssia ja pohtimaan sitä, miten oma rakas seurakuntani voisi kokea sitä samaa Jumalan lähettämää tulta, joka juuri nyt ei omaa sydäntäni lämmitä.

Johannes Kastaja vastasi kyselijöille,- Minä Olen Ääni, kun häneltä tiedusteltiin kuka hän oikein oli. Johanneksen olosuhteet eivät ratkaiseet hänen identiteettiään Jumalan edessä, kun hänelle tarjottiin kysymysten kautta mahdollisuus olla jotain ehkä enemmän mutta hän tyytyi olemaan vain ääni. Hän pysyi uskollisena tehtävälle, jonka hän oli saanut Jumalalta.

Kun katson elämääni taaksepäin, näen selvästi miten Jumala on minua johdattanut ja varustanut tarpeen tullen. Olen saanut kokea ja tuntea voimakkaasti, sillä hän loi minut ihmiseksi joka tarvitsee iloa ja riemua elämäänsä. Olen saanut itkeä suruni niin että Hän on voinut lohduttaa. Olen saanut kompuroida, jotta olen voinut palata takaisin kotiin. Hän antanut minun kokea uudistumista uskossa, niin että pystyisin  noudattamaan hänen tahtoaan.  Olen kokenut parantumista sairauksista ja vaivoista, että ymmärtäisin millainen on taivasten valtakunta. Olen vihdoin oppinut ylistämään että osaisin elää hänen valtakunnassaan sitten kun sen aika tulee. Mutta kaiken tämänkin jälkeen olen yhä vain syntinen ihminen.

Minä olen minä. Yksin en ole mitään, mutta Kristuksen armahtamana  ja häneen kiinnitettynä olen kaikkea.  Jumala antaa kaiken, uskon, kyvyn ylistää ja rukoilla. Hän parantaa ja opettaa, antaa sanat joita kirjoitan ja puhun.

Se mitä hän tekee ei ole riippuvainen siitä mitä juuri nyt tunnen. Siksi menen eteenpäin, ja luotan, että Hän täyttää maljani elämän vedellä, koska se on hänen luontonsa.

Siksi uskossa pettynyt, ihmisten lyömä ja maailman painama voi ja saa väsyä koska mikään ei ole meistä itsestämme kiinni. Armo tulee täydeksi vasta kun Jumala saa tehdä kaiken valmiiksi itse. Hän on kaikki ja hän on uskollinen kun minä en ole.

Siksi meidän tulee katsoa kaikkia Jeesukseen uskovia niin, että näemme heissä Jumalan tarkoituksen ja uskollisuuden.  Sen mihin hän kutakin yhteisöä kulloinkin johdattaa. Vaikka väsymme tai penseys valtaa mielemme tai saamme haavoja toisten lyönneistä niin Jumala ei kuitenkaan hylkää. On takerruttava yhä tiukemmin Jumalan rakkauteen ja annettava sen suunnata elämäämme. Emme saa antaa pimeyden ottaa otetta itsestämme.

Jumalan antama rakkaus ja menestys on ihmisen lohduttamista vaikeuksien keskellä mutta se on myös seurakunnan varustamista ja korottamista, jotta Kristuksen ruumis voisi toimia. Jumala nostaa meidät olosuhteidemme yläpuolelle jotta voimme olla Ääni tässä erämaassa, jota maailmaksi kutsutaan.