Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Category Archives: Uncategorized


by 6 kommenttia

Viinapirun matkassa

Image

Viinapiru istui tyhjän lasin reunalla ja katsoi miestä. Musiikki pauhasi taustalla ja ärsytti pirua. Se ei osannut tanssia, vielä vähemmän tätä nykyrenkutusta. Oli se joskus yrittänyt, mutta ei siitä mitään tullut, eihän sitä tietenkään kukaan ollut huomannut, mutta noin periaatteelisesti asia jäi kaivelemaan. Pirulainen havahtui ajatuksistaan, kun mies pyöritteli lasia käsissään. Se tiesi mitä oli tulossa. Ensimmäinen näkäräinen oli saavutanut päämääränsä ja mieli kaipasi lisää. Harmaus oli haihtumassa ukkoparan tajunnasta ja iloisesti hän tilasi lisää konjakkia raskaan työpäivän kunniaksi.

Pirulaisen paras kaveri, Masennus oli jälleen hoitanut homman kotiin. Pitkä ja iloton duunipäivä vaati piristystä ja muutenkin elämä tuntui päämäärättömältä. Aivojen dopamiini tasot olivat alhaalla ja ahdistus pyrki pintaan. Mutta muutama terävä ja jo alkoi aivoissa surrata mukavasti.

Pirulainen hieroi käsiään yhteen, sillä se tiesi, että kerta kerran jälkeen mies tarvitsi useamman paukun saavuttaakseen valaistumisen. Itse asiassa tilanne oli melko hyvällä mallilla, sillä miehen jääkaappiin alkoi ilmestyä kaljapullo poikineen pitkin viikkoa. Mitä nyt pari olutta illassa haittaa ja ruokakin maistui paremmalta oluen kera, mies ajatteli. Ja kyllä se maistuikin. Parissa vuodessa kiloja oli kertynyt vatsan seudulle parikymmentä. Mies oli jo unohtanut miltä tuntui olla pirteä ja levännyt. Masennus ja raskas humala olivat tunneskaalan ääripäät.

Viinapiru oli yhyttänyt miehen tavatessaan Tuomion hengen, tuo tumma-asuinen kaveri oli istuskellut miehen olkapäällä ja kilisytellyt avainnippua, joita se väitti taivaan avaimiksi. Se oli heilutellut nippua miehen naaman edessä perjatai-illan hämyssä. Aikansa se oli ilkkunut ja heiluttellut avaimia ja heittänyt ne sitten kapakan vessanpönttöön, josta mies oli yrittänyt epätoivoisti mutta turhaan tavoitella niitä. Siitä illasta asti oli Viinapiru pysytellyt miehen seurassa ja keksinyt hyviä syitä ilon pitoon ja vahvistanut miehen uskoa siihen, että taivas oli häneltä suljettu ja että ilo oli revittävä nyt, niin kauan kuin henki pihisisi.

Viinapirun ainoa huoli oli enää miehen täti, joka oli ryhtynyt rukoilemaan miehen puolesta. Muut olivat jo antaneet periksi. Se tiesi, että jos täti jatkaisi ja saisi vielä muita mukaansa, sille saattaisi tulla lähtö ennen kuin saisi työnsä päätökseen.


by 4 kommenttia

Manifestien aika

DSCN0834Luterilainen kirkko on palannut manifestien aikaan. Lähetysseuran päätös lähteä ”laillisuuden”  tielle voidaan tulkita joko rohkeana tekona ihmisyyden puolesta tai astumisena luopumuksen tielle. Utsjoen seurakunnan kirkkoneuvosto veti omat johtopäätöksensä ja otti tukensa pois Lähetysseuralta. Jään seuraamaan mitä jatkossa tapahtuu.

Oli niin tai näin Lähetysseuran päätös rikkoo rajusti kirkon ykseyttä.  Päätöstä on paha mennä perumaan nykyisessä tilanteessa jälkikäteen ja näyttää, että sillä on kauaskantoiset seuraukset. Itse toivoisin nyt jäitä hattuun sielä ja täällä. Sinällään Utsjoen päätös on hyvä, sillä se osoittaa miten vakavasta asiasta on kyse, kun puhutaan Kristittyjen ykseydestä.  Silti toivon, että tämä ei ole se tie mikä on edessä, sillä niin moni ihminen Lähetysseurassa tekee tärkeää ja arvokasta työtä ympäri maailman.

Raamatullisessa mielessä Lähetysseuran päätös on selkeästi virhe. Humaanissa mielessä se kertoo sen missä ollaan todellisuudessa menossa. Suurin osa suomalaisista  tuhahtaa koko jupakalle. Heille Kirkko ei enää merkitse juuri kuin kulttuuria ja suvivirttä. Kirkon oma esite on siitä hyvä osoitus. Eihän Jeesus merkitse kirkon tiedotuksellekaan enää oikeasti mitään. Suuri osa suomalaisista ei välitä juurikaan kuka kenenkin kanssa makaa.

Mikä on siis merkityksellistä tässä tilanteessa. Mihin kiinnittää fokus? Edelleen Jumala haluaa pelastaa ihmisen. Jeesuksen kuolema ei ole turha tänäänkään. On vain jatkettava evankeliumin saarnaamista ja luotettava siihen että Jumala siunaa sanankylvön ja uskoon tulleet käyvät Jumalan kasvojen eteen tekemään parannusta synneistään. Ja edelleenkin on muistettava, että meillä ihmisillä ei itsessään ole mitään annettavaa Jumalalle. Olemme kaikki samassa veneessä olimmepa miten erinomaisia hyvänsä. Jumala tekee meistä armossaan Pyhiä, emme me itse.  On muistettava että meille jää ainoastaan selänkääntämisen mahdollisuus. Ikävää on että niin moni sen tekee ja tällä menolla niin moni jää vaille kutsua. Jumalalle tässä tilanteessa ei ole mitään uutta!

Olen miettinyt tätä Kirkon demokratiaa. Oikeastihan sellaista ei ole. Kirkon jäsenyys ei vaadi uskomista Jumalaan tai Raamattuun. Kirkon vaaleissa äänestää hyvin pieni joukko ihmisiä. Äänestysvilkkautta on yritetty nostaa kikkailemalla äänestysiällä ja viemällä äänestyspaikkoja kauppakeskuksiin. On aika hurjaa että Kirkon, jonka perusta on Raamatussa ja Raamattuun perustuvissa tunnustuskirjoissa, valitsee vanhemmistonsa tällä tavoin. Valtion ja Kirkon herkkä suhde ei ehkä sovellu enää sekulaariin nyky-yhteiskuntaan. Se on varmaa, että kirkosta eroaminen tulee yltymään ja sen seuraukset ovat arvaamattomat. Kun seuraan eräiden seurakuntien valtuutettujen kannanottoja julkisuudessa, voisi toivoa pientä nöyryyttä, sillä niin hataraa on kirkollinen demokratia, ettei se anna kovinkaan uskottavaa äänipottia suhteessa jäsen määrään. Äänestysprosentit ovat sen verran alhaisia, että heidän julkisuutensa perustuu pitkälti lehdistön suopeaan kohteluun. Lehdistö onkin melko suuressa roolissa, kun luodaan mielikuvia kirkosta. Homo-kortilla saadaa taiottua kuva synkästä ja tuomitsevasta kirkosta  ja sanalla rakkaus höyhensaarilla kellivästä vaaleanpunaisesta untuvakirkosta. Näiden kuvien ristiriidassa kirkomme johto tasapainoilee. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta. Ristillä kärsivä Jumala poika on liian karu kuva, jotta se purisi ja Pyhä Henki aivan tuntematon tekijä, jotta siitä voisi kirjoittaa. Synti sanana herättää keskiaikaisia mielikuvia inkvisitiosta ja helvetin liekeistä. Nyky-ihmiselle taivas nautintoineen pitäsi avautua tässä ja nyt.

Se on fakta, että kivien heittelijöiksi meistä ei kenenkään pitäisi ryhtyä. Ensimmäisen kiven heittäjät ovat yleensä niitä jotka kykenevät todistajiksi asialle, he ottavat vastuun tuomiosta ja ovat itse puhtaita lain edessä. Kysynkin tässä kenellä meistä on niin puhtaat paperit, että voimme kivittää toisen. Toinen kysymykseni on se, että luotammeko todellakin Jumalan lupauksiin ja Jumalan sanaan. Jos luotamme meillä ei ole mitään hätää. Meidän on rukoiltava ja elettävä niin että meistä edelleen näkyy Pyhän Hengen valo ja tuntuu Kristuksen tuoksu. Helvetin paloa uhoavasta ihmisestä ei näy eikä tunnu kumpaakaan. On luotettava Jumalaan. Myös tuomio on Jumalan kuin myös kunnia.

Nyt tarvitaan rukousta ja jäitä hattuun. Paikallinen seurakunta on edelleen se yhteisö joka toimii ja on tärkeä. Kristuksen ruumis on se uskovien yhteisö, jonka hallussa on Jumalan valtakunnan salaisuus.  Kristuksen seurakunta on se ainoa oikea seurakunta ja sen eteen meidän on tehtävä töitä.

Rukoile Jumalaa ja pyydä että hän ohjaa sinua. Rukoile Pyhää Henkeä kirkastamaan Kristusta ja ohjaamaan käsiäsi ja jalkojasi ja pyydä häntä antamaan viisauden sanoja suuhusi. Pyydä samaa myös kirkomme johdolle. Muu ei auta!  Jumalan rakkaus on se mitä ihmiset tarvitsevat, ei tätä oppineiden ja oppimattomien riitaa. Todelliset Sakkeukset ja kaivojen naiset eivät ole osallisia tästä riidasta, he ovat yhä pimeässä ja pelkäävät. Heille meidän tulee osoittaa  valoa. Iankaikkisuus  on maalimme ja sinne tahdomme johtaa ihmisiä.

Itse jään odottamaan mitä tapahtuu.  Ymmärrän niiden tuohtumuksen jotka rakastavat Kirkkoa, mutta muistakaa että meidän tulee rakastaa Kristusta enemmän ja  ymmärtää että hän rakasti syntistä ihmistä! Mutta varoituksen sanakin on paikallaan, sillä kirkkoja on kuollut ennenkin!


by 1 kommentti

Tunne ja usko

Tulen yhteisöstä, jossa uskon perustaa korostetaan enemmän tiedolla kuin tunteella. Usko ei saa perustua tunteeseen vaan Raamatun antamaan tietoon Jumalasta. Minulle opetetetiin, että tunteet pettävät ihmisen ja  tunteisiin ei voi luottaa.

Karismaattisia liikkeitä arvostellaan tunteiden nostattamisesta ja jopa kiihkoilusta. Paavo Ruotsalainen aikoinaan oli varovainen liikutusten ja hurmoksellisuuden suhteen. Kaikki tämä on tarpeellista ja hyvää varovaisuutta. On tärkeää ettei ihmisten herkkyyttä hyväksikäytetä missään asiassa. Tunteiden etsimiseen perustuvalla uskolla ei ole pitävää pohjaa!

Suomalainen perusluonne on jäyhä, Emme ole italialaisia tai ranskalaisia, jotka räiskyvät helposti tai kohteliaita brittejä jotka ovat anteeksipyyntö suussa joka mutkassa.  Afrikkalaisten iloisuutta ja väljyyttä me ihailemme koska se on tarpeeksi eksoottista mutta emme uskalla itse lähteä tälle tielle. Thaimaassa suomalainen jo sekoaa. Emme osaa suhtautua oikein omiin tunnneilmastomme muutoksiin. Heimoissamme on eroja. Itse olen Etelä-Pohjalainen, joka elää Savon porteilla, pitäjässä jossa Savon ja Pohjanmaan herännäisyys löi kättä konkreettisesti Jonas Laguksen aikana. Molemmat heimot ovat omalla tavallaan jäyhiä ja suomalaisia tavoiltaan ja ajattelultaan.

Maailmalla hyvin voimakkakkaasti leviävä Pyhän Hengen herätys on otettu Suomessa hyvin ristiriitaisin tuntein vastaan. Liike näyttäytyy usein suurina väenkokouksina ja konsertteina, joissa ihmiset kädet ylhäläällä ylistävät Jumalaa. Samaan ajankohtaan osuu länsimainen uskon liberalisoituminen. Tämän  liberaalin liikkeen pohjavire lähtee individualismista ja yksilön oikeuksien korostamisesta niin, että Raamatun sanaa pitää venyttää jotta se sopii ihmisen ymmärrykseen. Tämä johtaa siihen , että kun yksi totuus pudotetaan pois pian myös muut asiat on pakko muuttaa jotta kokonaisuus pysyisi edes jotenkin kasassa.

Kuitenkin Raamatua pitäsi lukea niinkuin lapsi lukee, sikäli kuin se on aikuiselle mahdollista. On kestämätöntä että otamme jonkin asian pois kirjasta jonka alkujuuri on Jumala. Kysyinkin tässä millaiseen Jumalaan uskomme. Heikkoon erehtyvään virheitä tekevään Luojaan joka ei osannutkaan nähdä mitä tuleva tuo vai kaikkivaltiaaseen, täydelliseen Jumalaan?

Millainen on siis suhteemme Jumalaan? Minä-se, minä-hän vai minä-sinä suhde.

Voisin kuvitella että ensimainittu suhde jättää ihmiselle pelivaraa Raamatun suhteen. Uskon kilvoitus on enemmänkin periaatteellista ja uskosta tulee uskonnollisuutta. Se voi olla tärkeääkin yksilölle mutta Jumalan itse on etäinen tuntematon ja vaikuttamaton.

Kahteen jälkimäiseen liittyy kunnioitus Jumalaa ja Jumalan sanaa kohtaan. Mutta Hän, salattu Jumala ei tule iholle, Häntä ei voi lähestyä. Jeesuskin esittäytyy kuin pyhäkoulun kauniissa kuvissa eteerisenä poissa olevana hahmona. Tunnetaso suhteesta jää uupumaan täysin.

Minä-sinä suhde,mitä se on?  Minä ja veljeni Jeesus, Abba, isä jota voin lähestyä  ja Pyhä Henki jonka täyteydessä voin elää kokea ja tuntea Jumalan läsnäolon elämässäni. Raaán Pyhän Hengen voiman tai sen lempeän kosketuksen. Minä sinä suhteessa puhutaan rakkaudesta ja rakastumisesta Jeesukseen. Usko ei voi perustua tunteeseen, varsinkaan jos pidämme tunteita jonkilaisena ulkokohtaisena erillisenä kokemuksena irrallaan tiedosta ja järjestä. Mutta Usko ja Jumala tuntuu ja vaikuttaa. Ihminen on Luojan luoma kokonaisuus jossa tunteen ja järki, keho ja mieli, henki ja sielu ovat yhtä. Pyhä Henki tuntuu ja vaikuttaa, Se on Persoonallinen, tietoinen toimija. Pyhä Henki on voima jota emme ymmärrä mutta jonka voimme aistia tai tuntea. Siksi tunne ja tunteet ovat tärkeää myös Jumala suhteessamme. riviin voi laittaa myös kunnioituksen ja pelon tunne, Miksipä ei myös suuttumuksen ja riemun tunne. Mieleeni tulee tanssiva ja riemuitseva Daavid.

Mikä sitten tässä kaikessa on tärkeää? Se että olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Jeesuksen veri pelastaa heikon ihmisen mutta pelastus koittaa vasta kun Jeesus tulee takaisin. Siihen asti käymme Uskon tietä ja kyse on uskon säilymisestä ja kilvoituksesta. Vain henkilökohtainen Kristuksen tunteminen,  Minä-Sinä suhde kestää maailman myrskyissä ja vie perille.

Olemme herkkyydeltämme ja tempperamentiltamme erilaisia. Koemme asioita eri tavalla ja itse ajattelen Jumalan tekevän kaiken hyvin käytännöllisesti, myös sen miten koemme asioita. Raavas mies ei välttämättä koe Pyhän Hengen kosketusta kukkatarhassa mutta jylhä metsä onkin sitten eri asia. Joku nauraa ja iloitsee toinen herkistyy ja itkee kolmannelta menee jalat alta.

Pyhä Henki avaa ihmisen sydämen Jumalalle, se mahdollistaa uskon ja rakastumisen Jeesukseen. Rakkaus on rakastumista, tahtoa ja riippuvuutta, Pyhän Hengen täyteys mahdollistaa uskossa uusiutumisen joka päivä, rakastumisen joka päivä. Sen että suhteemme säilyy minä-sinä suhteena. On tärkeää tajuta, että Pyhä Henki toimii ja tekee kaiken kirkastaen näin Kristusta. Ihmiselle jää vain alttiina olemisen osa, sillä emme voi tuoda itsemme lisäksi mitään tähän suhteeseen. Olemme kuin lapsia, jotka aamulla nousevat vuoteestaan ja kömpivät vanhempiensa viereen, turvaan tuntien turvallisuutta ja rakkautta.


by 4 kommenttia

Vastakohtia

Talvi oli pitkään raskaana. Kevään synnytys meni yliaikaiseksi, mutta kun sen aika tuli se tapahtui voimalla ja kiihkolla. Ihminen ei perässä pysynyt, ihmetteli vaan kaiken yhtäaikaista runsautta. Alkukesän päivät ovat olleet kuumat, vain illaksi vähän viilenee.

Istun vuokra-asuntoni terassilla, tunnen maan tuoksun. Kaikki ympärilläni kukkii ja metsänreunassa laulaa illasta aamuun lintu. On kaunista. Olen hoitanut, viljellyt, varjellut ja kasvattanut pientä pihaani niin, että se on runsas kukista ja pensaista. Syreeni kukkii ja tuoksuu. Minulla on varattuna hyvää hengellistä lukemista ja ajattelen nauttia hiljaisuudesta, linnun ihanasta laulusta ja lukemisesta. Kaikki on seesteisen oloista. Olen kiitollinen ja onnellinen.

Talo jossa asun on osittain kaksikerroksinen. Minun asuntoni talon päädyssä on yhdessä tasossa. Viistosti vasemmalla yläpuolellani on parveke ja sinne kerääntyy joukko vanhempia miehiä, ovat maistissaan ja juopuvat kokoajan lisää. Äänet kohoavat, kielenkäyttö on törkeää. Kärsin ja hyvä tuuleni on mennyt. Toisen talon päädyssä nuorehko avopari laittaa stereot soimaan. Koko asuin alue saa nauttia kummallisesta metelistä jota en sanoisi musiikiksi, mutta kai se sitä on? Sielläkin, ainakin alkoholi, kuuluu asiaan. Meno kiihtyy, vetäydyn sisälle. Toivon ja jopa rukoilen että meteli hiljenisi. Yöllä, ensimmäistä kertaa eläessäni, joudun soittamaan poliisit jotta saisin hetken levähdettyä. Myöhemmin kuulen että naapuri pienen lapsensa kanssa oli myös soittanut. Olen väsynyt.

Sinnikkäästi yritän iltaisin mennä istuskelemaan ulos, pihalleni, onhan kesä. Tulee taas ilta, kaunis ilta. Lintu on aloittanut ihmeen ihanan laulunsa. Yläkerran parvekkeella miehet kiroavat ja mesovat. Rukoilen mielessäni ja yrittän erottaa linnun äänen metsiköstä. Katson edessäni olevaa kaunista pihaa, kadun toiselta puolelta alkavaa pientä metsikköä, ja auringon laskun kultaamaa taivaanrantaa kukkivan syreenipuuni oksien lomasta. Kyyneleet alkavat valua poskilleni enkä ensin tiedä mitä itken. Sitten ymmärrän. Vastakohta ihmisen ja Hyvän Jumalan välillä on pelottavan suuri.

Itken kaikkea sitä kaunista ja hyvää mitä näen ja koen ympärilläni. Itken ihmistä joka ei herää tajuamaan kuinka suuri, rakastava ja armollinen Jumala hänellä voisi olla, kun hän sen ymmärtäisi. Itken ihmisraukkaa ja Rakastavaa Luojaani. Kuinka pitkämielinen Hän onkaan, kuinka suuresti Hän ihmistä rakastaakaan. Hän joka antaa luonnolle kauneuden ja linnulle äänen. Jonka suunnitelmasta taivaanranta muuttuu kullaksi ja maa tuoksuvaksi.
Kuinka minun tekisikään kaiken melun yli huutaa: ”Katsokaa millainen Luoja Jumala teillä on! Katsokaa ja herätkää, löytäkää ihmisyytenne sellaisena kuin sen Jumala on täydelliseksi luonut. Voi ihmiset, voi ihmiset.” Oi miten olenkaan surullinen – ja sääliä täynnä.

Tajuan kuinka suuressa velassa olen Jumalalle Jeesuksesta, rakkaasta Vapahtajastani.
Kun ylhäällä huudellaan rivoja, minä saan kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta armostaan. Kuinka sen voi ymmärtää?!
Miksi juuri minä olen saanut armon? Kiitän kiittämästä päästyäni ja ylistän Jumalaani.

Kun sitten viime viikonloppuna menimme tyttäreni kanssa kesäpaikallemme luonnon helmaan, ja meidän piti alkaa rukoilla, en voinut olla kertomatta hänelle ensin miten kiitollinen olen että saamme siinä Jumalaan uskovina olla ja yhdessä rukoilla. Vastoin kuin monet ihmiset ympärillämme. Luomakuntakin sai metsätemppelissämme yhtyä  kanssamme Jumalaa kiittämään ja ylistämään.
Kiitos Jumalalle hänen armostaan ja käsittämättömästä rakkaudestaan luomiaan kohtaan.

Tähän tekstini aiheeseen, jollain tasolla liittyen, olen kantanut nuoruudestani asti mukanani Eino Leinon ”Rauhattoman rukous” runoa. Minusta siinä on sanottu kaikki olennainen. Runojen ystävänä laitan tähän kuitenkin ihanan uuden löytöni! Kiitos jos jaksoit lukea 🙂 !

Niilo Rauhala on kirjoittanut:

Jumala, sinun haltuusi
uskon asiani,
sinä hoidat minua
rauhan evankeliumilla.
Sanasi valkoiset purjeet
täyttyvät sinun voimastasi.
Armon kirkkailla vesillä
suljen maan silmiltäni,
että vain taivas näkyisi.


by Jätä kommentti

Koulut loppuu, kiusaaminen ei

sekalaista 485Kevään lehtikirjoittelu huipentui lööpeissä siihen miten lapsia saa rangaista. Aikaisemmin kohuttiin häiriköistä ja opettajan oikeuksista ylipäänsä. Olen huomannut että kesälomien alla on ollut tapana kirjoitella kouluaiheisia juttuja. Usein sävy on negatiivinen. Kuitenkin on hyvä, että herätään ainakin hetkellisesti miettimään sitä millaisissa olosuhteissa koulua käydään. Suomi on varakas maa ja sen koulujärjestelmä on hyvä. Opettajien työmoraali on korkea ja siksipä suomalaislasten yleinen tieto- ja taitotaso on huippuluokkaa. Suurin uhka on koulujen eriarvoistuminen kun ongelmia alkaa kasaantua tietyille kaupunkikouluille isoissa kaupungeissa. Pienemmillä paikkakunnnilla tätä ongelmaa ei  ole. Kouluviihtyvyys ei ole ollut Suomen kouluissa koskaan kansainvälistä huippua mutta tuloksiin se ei ole juurikaan vaikuttanut.

Kaikista ongelmista koulukiusaaminen on suomalaisen koulujärjestelmän pahin kanto kaskessa ja sen kitkemiseen pois ei tunnu löytyvän minkäänlaista konstia. Kiusaamisen jäljet ovat pelottavia. Jokaisen aseeseen tarttuneen joukkosurmaajan taustalta tuntuu löytyvän kiusaamista.

Hiljattain luin blogin joka kertoo tarinaa siitä miten nuori tyttö sairastui koulukiusaamisen seurauksena masennukseen. Kun vielä terveydenhoidon ammattilaiset alakoulu luokilta asti muistuttelivat painokäyrästä,  oli 16 vuotiaan elämä päättyä nälkäkuolemaan. Nyt tyttö jakaa kokemuksensa muiden kanssa kertoen selviytymistarinaansa.

Itse tuijottelin aikoinaan  koululaitoksen vessanpyttyä sisäpuolelta kun luokkakaverit päättivät hieman huvittaa itseään kustannuksellani. Peruskoulun ajan jatkunut kiusaaminen oli tehdä minustakin aivan jotain muuta kuin mitä nykyään olen. Minun onnekseni vahva perhe ja seurakunta piti miehen pinnalla. Mutta ilman jälkiä psyykkeessä minäkään en ole selvinnyt

Kiusattu nuori on kiusaajilleen kulutushyödyke jonka avulla viihdytetään itseään koulussa. suomalaiseen kouluun on pesiytynyt äijäkulttuuri johon kuuluu rankka huumori toisten kustannuksella. Alakoulussa vielä jollain tavoin kiusaamiseen päästään kiinni nollatoleransilla ja jatkuvalla kasvatustyöllä mutta viimeistää seiskaluokalla tukahdetut ongelmat ryöpsähtävät esiin ja nopeasti irvileuat löytävät kohteensa jonka kimppuun käydään surutta.

Usein kiusaaminen on järjestelmällistä syrjimistä jonka avulla kohde pullautetaan pois porukoista. Syyksi kelpaa ylipaino, harrastus, asuinpaikka tai vain väärä sana väärässä paikassa. Yhden kaverin sopiva letkautus toisesta saattaa levitä koko koulun tietoisuuteen pian kiusaamiskierre on valmis.

Pahinta kaikessa on että kiusaamiseen osallistuu aivan tavallisia nuoria ja lapsia. Ei pelkästään ns. häiriköitä ja siksi asioiden selvittäminen on niin epätoivoisen vaikeaa. Näiden lasten vanhempien on luonnollisesti vaikea hyväksyä ajatusta että heidän lapsensa osallistuisi moiseen touhuun. Fakta on kuitenkin se että suuri osa lapsista on niitä tavallisia lapsia ja nuoria ja jostainhan ne kiusaajat tulevat. Eivät tyhjät seinät huutele käytävillä : -Läskiperse, kävisit lenkillä!

Ja ne jotka eivät kiusaa, pitävät visusti suunsa kiinni, etteivät joutuisi valittajien listalle ja kiusattaviksi. Tavallista yläkoulussa on se, etteivät kiusatut uskalla juuri kertoa kiusaamisesta ennen kuin on myöhäistä. Nuoret eivät usko, että siitä olisi apua ja vaikuttaakin siltä, kun vanhemmat alkavat selvitellä asioita, he törmäävät melkoiseen muuriin koulun ovella. On vaitiolovelvollisuusmuuria ja yksilönsuojamuuria. Lapsen suojaksi on rakennettu muureja, jotka voivat  kääntyä  lasta vastaan jos vanhemmilla ei ole kunnollista näyttöä.

Lasten ja nuorten maailma tuntuu olevan vielä kovempi kuin aikaisemmin. Sosiaalinen media nopeuttaa tiedonkulkua ja sana leviää nopeasti. Nuorilla on pitkä lista siitä mikä on noloa ja mikä sallittua. He tuntuvat elävän melkoisessa tapojen ja arvojen viidakossa joka sääntelee heidän toimintaansa. Nuoruuden vapaus ja leikki alkaa olla harhaa.

Mikä olisi sitten hyvä tapa toimia kiusaamista vastaan. Ryhmä jonka jäsenet tuntevat toisensa ja ovat toisistaan riipuvaisia eivät yleensä kiusaa toisiaan. Keskinäinen arvostus ja ryhmähenki nostaa huonolla itsetunnolla varustetut pinnalle ja poistaa tarpeen kiusata. Johtajuus nousee tässäkin arvoonsa. Opettaja, joka osaa kohdata oppilaan oikealla tasolla  pystyy muuttamaan asioista.

n. 2000 vuotta sitten eräs opettaja tiesi tämän kerätessään opetuslapsia ympärilleen puhumattakaan Paavalista joka ei muusta puhunutkaan kuin siitä miten elää yhdessä.


by 9 kommenttia

Kirkon/seurakunnan tehtävä

Kirkon  toimintamallit, messut ja tapahtumat ovat puhtaasti ihmisen käsialaa. Kulttuurit ja aika muokaa ja muuttaa toimintamalleja ja rakenteita.  Koko historian ajan jumalanpalvelus on ollut muutoksessa.  Alun alkaen Jumalanpalvelus oli yksinkertaisesti Jumalan läsnäolossa elämistä ja yhden ainoan käskyn pitämistä, ”älä syö tuosta puusta!”

Sitten tuli synti, työ ja uhraaminen. Vanha testamentti kertoo miten Jumala yritti pitää kansaa luonaan mutta ihminen pakeni uskonnollisuuden ja muotomenojen taakse ja todellinen hakeutuminen Jumalan läsnäoloon vaihtui kuvainpalvontaan. Kultaisen vasikan jumala-nimitys oli sama kuin todellisen Jumalan. Ihmiset sekoittivat omaan uskoonsa vieraiden uskontojen ulkoisia muotoja.

Kun kristinusko levisi, muutamassa sadassa vuodessa tapahtui aivan samanlainen kehitys kuin mitä tapahtui Israelin kansalle. Maalliset tarpeet, kruunajaiset ja vanhat eurooppalaiset uskonnot muokkasivat alkuseurakunnan yksinkertaisesta juhlasta prameita messuja,  joissa  nyt kuvien sijaan keskityttiin oikeanoppiseen tekemiseen ja puhtaaseen oikein suoritettuun liturgiaan. Alettiin puhua sakramenteista. Vanhan testamentin uhrimenojen tilalle tuli messujen oikeaoppinen toimittaminen. Papit ovat tarttuneet veneen airoihin ja seurakunta alkoi istua tekemisen sijaan kyydissä. Leeviläisten tilalle tuli leipäpapit.

Nyt on kysyttävä, että tätäkö Jumala todella haluaa. Haluaako hän kaavoja ja liturgioita?  Mitä merkitsee Jeesuksen sana: Jumalan valtakunta on tullut lähelle?. Paratiisissa ihminen eli Jumalan läsnäolossa. Jeesuksen ylösnousemus toi voiton kuolemasta ja avasi portin Jumalan luo. Pyhä Henki avasi suoran yhteyden Jumalan valtakuntaan. Voimme henkilökohtaisesti elää jälleen Jumalan läsnäolossa.

Kun tätä taustaa vasten katsomme seurakunnan merkitystä, löydämme kolme keskeistä asiaa, joista ensimmäinen on Jumalanpalvelus.

Se on seurakunnan juhla, jossa päälimmäisenä tulisi olla Jumalan kirkkauden ylistys, epäitsekäs Jumalan palvominen ja hänen läsnäolossaa oleminen. Lepääminen rauhassa armahdettuna. Teoista ja suorittamisesta vapaana. Messu ei ole viikottainen yksityinen hartaudenharjoitus tilaisuus vaan juhla, jossa seurakunta kokoontuu yhteen. Nyt tuijotetaan jäykkinä edessä istuvan niskaa.

Seurakunnan toinen tehtävä on evankeliointi l. opetuslasten tekeminen. Se on selkeä jatkuva prosessi. Se ei ole vain lähetystyötä ulkomailla vaan  se on ensisijaisesti lähellä, omalla paikkakunnalla tehtävää työtä Jeesuksen mallin mukaan.  Tämä on täysin yksiselitteinen käsky.

Kolmas tehtävä on Seurakunnan jäsenten keskinäisen yhteyden säilyttäminen ja vaaliminen.  Tämä on asia, jossa olemme pahiten epäonnistuneet. Emme ole oivaltaneet sitä miten Kristuksen ruumis toimii ja miten Pyhä Henki tekee lahjojensa avulla ihmisistä toisistaan riippuvaisia.  Yhteyteen kuuluu olennaisesti esirukous ja rukouselämä. Jumala kohtaa meidät toisen ihmisen kautta.

Miksi näin on siis käynyt, Siksi koska meidän kolmiyhteinen Jumalamme on liian usein Isä, Poika ja Raamattu,  Eikä  Isä,Poika ja Pyhä Henki.

jarkkosynttärit 709


by 3 kommenttia

Heikoin lenkki

Pienen konserttisalin takahuone tuoksui vienosti viskille. Muusikot olivat roudanneet soittimensa pieneen pakuun ja ajaneet tiehensä.  Pullo lojui sohvalla väsyneen laulajan vieressä. Taksi tulisi kunhan ehtisi.

Vuodet olivat jättäneet jälkensä miehen kasvoihin. Juonteet olivat syviä ja yhä hien täyttämiä. Väsymys painoi harteita alas ja lievä ärtymys nousi jostain syvältä mielen sopukoista pintaan. 

Turhautuminen ihmisten ahneuteen ja maailman epäoikeudenmukaisuus oli saanut hänet aikoinaan liikkeelle, puhdas otsaisena nuorukaisena hän oli ajatellut muuttavansa jotain maailmassa. Kitara istui hänen käteensä kuin valettu ja karhea olemus puhutteli kuuntelijoita  samoin kuin hänen elämän makuiset laulunsa.

Vuodet vierivät ja Suomen seurakunnat tulivat tutuksi mutta ihmiset eivät muuttuneet. Sen sijaan tyhjyys omassa sisikunnassa alkoi kasvaa. Itsensä takia hän ei tätä tehnyt vaan ihmisten, jotka hänen laillaan etsivät jostain lohtua elämäänsä. Mutta ei hänestä olisi lohdun jakajaksi. Korkeintaan hän saattoi kulkea palan matkaa rinnalla. 

Jotkut lauloivat Jumalasta, ikäänkuin heillä olisi hänestä jokin varma tieto. Hän lauloi ihmisestä ihmiselle sillä se oli hänestä rehellisempää. 

Kaipausta joka kyti sisimmässä, hän ei osannut selittää, mutta siitä hän yritti laulaa. 

Se vain oli kummaa, että vastausta ei tuohon ikävään ei mistään tullut. Kymmeniä ellei satoja kertoja hän oli huutanut tuuleen: -Näytä itsesi! 

Pullo kilahti lattialle ja mies havahtui ajatuksistaan. Hän kirosi itseään ja omaa heikkouttaan. Samalla hän tajusi mitä oli olla ihminen, joka oli ketjun heikoin lenkki. Hän huokasi hiljaa ja painoi päänsä alas. Ehkä armoa riittäisi minullekin. Jospa en huutaisikaan enää vaan jäisin vain  hiljaa kuuntelemaan, hän ajatteli.

Taksimies löysi nukkuvan miehen polviltaan takahuoneen sohvan äärestä. Hän oli nähnyt matkan varrella monenlaista eikä tämäkään hätkäyttänyt vaan hän istahti hiljaa sohvan ääreen odottamaan illan viimeisen asiakkaan heräämistä. Kuski katseli takahuoneen seinällä olevaa Krusifiksia ja huokaisi. Pieni pyyntö kohosi ylös sillä hän aavisti että illasta tulisi vielä pitkä.

Tämäkin tarina voisi olla totta….


by 4 kommenttia

Helluntai ja Pekka Simojoen laulu

Sen jälkeen kun sain itse tulla tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani ja Herranani, on helluntailla ollut minulle aivan korvaamaton merkitys. Helluntain sykähdyttävä tuli, ei ole lähes 40 vuoden kuluessakaan, lakannut vaikuttamasta sisintäni koskettamasta. Ihmisen elämässä on, luonnollisesti, aikoja jolloin helluntaitulen ja tuulen voimakkuus vaihtelee ihmisestä itsestään riippuen. Joskus katse on suuntautunut niin vaakatasoon ja kaikkeen sellaiseen, joka on kuulon ja näön korkeudella ihmiskehossa, ettei näe eikä kuule selvästi kaikkein tärkeintä Pyhän Hengen ihanaa ääntä.

Mitä Hän sitten puhuu, mitä Hän haluaa itseni näkevän? Hän haluaa että näen Kristuksen kuninkuudessaan ja voimassaan. Siinä olomuodossa jossa Hän on nyt voittajana Jumalan Valtakunnassa, odottaen täyttymyksen aikaa.
Pyhä Henki on itsensä suhteen hiljainen ja näkymätön, hänen tehtävänsä on tuoda sanomaa Jumalalta. Vaikuttaa meissä Sanan nälkää ja rukouksen janoa. Hän haluaa että elämme parasta mahdollista elämää tässä ajassa ja tulevassa. Ymmärtäen kuinka tärkeää on uskovien yhteys ja sanan tunteminen voidaksemme seurustella itse Kaikkivaltiaan Luojamme kanssa ja tietää Hänen tahtonsa meihin nähden.
Mitä se on?

Se on uskoa, toivoa, luottamusta, rauhaa, iloa, kiitosta, Hengen hedelmää jne, Kristuksen Jeesuksen läsnäolossa olipa elämäntilanteeni mikä tahansa. Helluntain Henki, Jumalan Pyhä Henki, Jeesuksen Henki ja olemus, kuinka ihmeellisiä asioista tässä kuoleman varjojen maassa. Jokainen joka raamattua ahkerasti ja sydämensä halusta lukee, tietää mistä tulee todellinen ilo ja rauha, usko ja toivo ja Elämä.

Raamattu On elämän kirja!  Kiitos Jumalalle! 

Pekka Simojoki on, jälleen, sanoittanut kertakaikkiaan ihanan laulun jossa hän muutamalla sanalla sanoo/rukoilee kaiken olennaisen. Säveltä en ole kuullut, luin vain uutisen ja laulun sanat jotka saivat kyyneleet silmiini ja sydämeni lähes pysähtymään. Laulun nimi on Tule, Henki

1. Tule henkäys hiljainen
auta askeleitamme.
Avaa aarteita autuuden,
puhu Puolustajamme.

kerto: Henki toivon ja totuuden,
Henki rauhan ja rakkauden,
Henki voiman ja viisauden,
Sana kirkasta meille.

2. Tule tuulena helluntain
tulen liekkinä loista.
Sinä oppaamme olet vain,
meidän pelkomme poista.

3. Tule lohtu ja laupeus,
tule taivainen tuoksu.
Siunaa kättemme kosketus,
siunaa jalkojen juoksu.

Aikoinani minulla oli myös tuttava perhe jossa mies maalsi ja runoili. Häneltä on Hengellisessä Laulukirjassa ainakin yksi helluntai aikaan tekstitetty laulu. Hän on jo kotona Herran luona, mutta hänen muistokseen vielä tämäkin.

Kalevi Ahonen:

Puhalla Jumalan tuuli, ylitse synnyinmaan. Puhalla valosta taivaan niin, että nähdä saan
heräävän nukkuvat sielut, uskossa valvomaan.
Puhalla Jumalan tuuli, Pyhien joukkohon, puhalla Golgatan kautta kuoleman laaksohon,
niin, että yhtyisi kaikki ylistyskuorohon.
Puhalla Jumalan tuuli, kaduille kaupunkiin, puhalla ristiltä Herran sydämiin kärsiviin,
että he saisivat kerran juhlihin taivaisiin.

Apt. 1 ja 2.  Kiitollisena Jumalalle Hänen sanomattomasta lahjastaan ihmis – ja luomakuntaansa kohtaan! Ylistys ja kunnia Hänen nimelleen Halleluja!


by 4 kommenttia

Keskity Kristukseen

Kovin erilaiselta näyttää se kirkon uudistuminen jonka kuvittelin olevan käsillä. Arkkipiispa avasi kirkolliskokouksen puhumalla Avioliittoteologiasta ja sen nykyaikaistamisesta. Hän tahtoo näin tukea humaania ja tasa-arvoista yhteiskuntaa ja ennenkaikkea osoittaa omalta osaltaan suvaitsevaisuutta niitä ihmisiä kohtaan jotka tahtovat sitoutua läheiseen kestävään ihmissuhteeseen.  Mäkisen avaus ei ollut yllätys. Kirkko hakee paikkaansa yhteiskunnassa jonka arvot muuttuvat hurjaa vauhtia. Kirkon isät yrittävät hakea sellaista keskusteluyhteyttä ihmisiin joka toisi Jumalan keskelle arkea. Tarkoitus on hyvä mutta onko se tie taivaseen jos jotain olennaista muuttuu?

Ihmisen psyyke on merkillinen asia ja emme voi mestaroida asioita toisten puolesta.  Mitä voimme tehdä kun ihminen kaikesta meidän hyvittelyistämme huolimatta löytää Raamatusta tuomion omille teoilleen. Oli se sitten mitä tahansa ihmisen ja Jumalan väliin tulevaa asiaa  Mitä voimme tehdä kun ihminen tajuaa kaikista selittelyistä huolimatta olevansa syntinen.  Ihminen kokee huonouden Jumalan edessä  valtavana.  Silloin hän tajuaa tarvitsevansa armoa enemmän kuin ikinä.  Kaikesta huolimatta hän joutuu lähestymään asiaa Jumalan näkökulmasta ei humanismin. Raamatun sana tulee edelleen kohti huolimatta omista valinnoista. Hän, syntinen ihminen kokee Jumalan koko lain päällään ja hakee armoa. Siinä ei opilliset tulkinnat juuri auta. Hänelle on julistettava evankeliumia,noten kuvat 260 ei humanismia!

Voiko tämän pohjalta lähteä luomaan uutta teologiaa avioliitosta? Muuttaako Kirkon siunaaminen mitään. Voiko se muuttaa ihmisen kokemuksen  synnistä Kun se perustuu uskoon kolmiyhteisestä Jumalasta ja  nousee raamatun sanasta.  Me elämme syntisessä maailmassa, jossa iso osa ihmisistä ei koe tekevänsä syntiä  eivätkä koe tarvetta armoon, onko oikein tyynnyttää heidät tähän olotilaan?

Erään ystäväni kokemus tällaisesta kertoo yksilön tuskasta Jumalan kasvojen edessä, tuskasta kun oma keho ja mieli kapinoi Jumalaa vastaan. On kyse eräällä tavalla periksi antamisesta, ei himolle tai irstailulle vaan ihmisen luonnolle. Sille samalle luonnolle jolle me kaikki olemme  antaneet periksi ennenkuin tajusimme tarvitsevamme armoa, päästäksemme Taivaaseen.

Pääseeko tämä ystäväni taivaaseen? Asia ei ole minun ratkaistavissa eikä sinun! Asia on hänen ja Jumalan välinen, Voinko julistaa hänelle synninpäästön? Tässä mennääkin jo hieman kimurantimpaan suuntaan. Jeesus ei käännä kenellekään selkäänsä, mutta Ihminen voi kääntää omansa.  Mitä on aito katumus ja parannus? Jos tietää synnin mutta ehdoin tahdoin jatkaa sitä, mitä siitä seuraa?

Toisaalta itse tiedän olevani koko ajan syntinen, ja synninpäästön jälkeenkin löydän itseni puuhailemassa omien helmasyntieni kanssa. Luontoni elää jatkuvassa kapinassa Jumalaa vastaa ja sen tiedostaminen tekee kipeää.

Täydellisen Jumalan edessä olemme täysin aseettomia ja tuomittuja. Olemme puhtaasti armon varassa joka käänteessä. Ainoa mahdollisuutemme on pitää katseemme kiinni Kristuksessa. Olemme Pyhiä vaikka emme ole vielä puhtaita synnistä.  Jumalan edessä matkaaminen  kohti pyhyyttä tekee meistä kelvollisia ottamaan vastaa Pyhyyden.

Kirkon suhteen tämä merkitsee sitä että se ei voi tehdä tyhjäksi tätä kipuilua muuttamalla sitä mitä Raamatussa sanotaan. Täydellinen Jumala ei ole jättänyt Sanaa, jossa hän ilmoittaa itsensä, suojatta.  Epätäydellinen ei voi lähteä oikaisemaan Täydellistä. Savi ei voi neuvoa valajaansa.

Rakastan ystävääni kuten lähimmäistä kuuluu rakastaa. Hän tuntee Sanan ja joutuu kärsimään sen takia kuten me kaikki joudumme. Haluan muistuttaa, että emme ole vielä pelastuneita vaan olemme kulkemassa pelastusta kohti. Pelastus kohtaa meidät siten kun Täydellinen saapuu ja joudumme punnittavaksi sanojemme ja tekojemme tähden. Luste erotellaan viljasta ja poltetaan.

Voin luottaa että Pyhä Henki toimii puolustajana ja neuvonantaja. Siksi minä keskityn Kristukseen koska hän on ainoa toivoni!


by 9 kommenttia

Elämä on ihmeellistä

Noin parisen kuukautta sitten, eräänä aamuna, heräsin kuin kellon soittoon nimeen jonka kuulin? Tommy Hicks! Tommy Hicks???
Mistä se tuli, kuka, mikä? Jäin makaamaan hiljaa ja odotin. Sitten muistiini palasi, jostain kaukaa sama nimi. Rupesin miettimään ja minulle tuli mielikuva että joskus  varhaislapsuudessani joku olisi sanonut että pitäisiköhän Tuulikki viedä Tommy Hicksin parannettavaksi. En tiedä onko joku sanonut niin, mutta rupesin etsimään tietoa tämän nimisestä henkilöstä. Wikipediastakaan ei paljoa selvinnyt. Tiedustelin sitten kirjastosta löytyykö mitään? Löytyi 3 vanhaa ja ohutta kirjaa vuodelta 1956.

Toisen kirjoista oli joku nainen, nimeltään Matilda, lahjoittanut kirjastolle saatesanoin ja Hebr. 10:16-17 kohdalla merkiten. Kirjastossa oli lyöty leima LAHJA. Tämän kirjan nimi on Sairaat paranevat. Sen esipuheen on kirjoittanut Aapeli Saarisalo 7.11.1955. Toinen kirja jonka olen nyt lukenut on nimeltään Uskon Saarna. Ensilehdellä  teksti: Tohtori Tommy Hicksin evankelioimisristiretkellä 1956 pitämiä saarnoja. Tähän on esittelyn kirjoittanut Kaleva Saloranta.

Ennen näitä olin löytänyt vaikuttavan profetian jonka T.H oli saanut. Olen erittäin varovainen tuntemattomien ”Hengen miesten” suhteen ja tarkka siitä ovatko he Sanan pohjalla. Koin suurenmoisen yllätyksen ja jäin ihmettelemään montaa asiaa, ja ennen kaikkea sitä, miksi tästä miehestä en lapsuuteni jälkeen ole kuullut mitään?! Kuitenkin hän kävi täällä, ilmeisesti ainakin kahteen kertaan, ja kiersi koko Suomen saarnamatkoillaan.

Kaikkein suurin ihme ja yllätys minulle oli se miten voimallinen, puhdas ja Raamatullinen on hänen sanomansa ollut. Ei mitään sinänsä uutta, mutta vieläkin niin sytyttävää ja aitoa, nöyrää ja vilpitöntä, että tunsin tarvetta rukoilla oman hengellisen elämäni uudistumista ja uutta läheisyyttä Herrani kohtaamisessa. Minulle tuli todellakin huoli omasta penseydestäni, arjen huolien murtamasta mielestäni ja kaikista vaivoistani. Minulle tuli ikävä Jeesusta!  Sanomattoman ikävä.

Kuinka voi pari pientä ja yksinkertaisesti kirjoitettua, sanomaltaan myös yksinkertaista kirjasta, niin tehdä vaikutuksen. Sanoman ja sen miehen, joka itseään nimitti vartiomieheksi, on täytynyt olla mitä voimakkaimman Pyhän Hengen vaikutuksesta elävä ihminen. Vaikka ruumiin paraneminen on minulle ollut tuskaa tuottava asia, minua ei yhtään häirinnyt se tapa jolla Hicks sen Raamattuun vedoten esitti. Olkoon lyhyenä selityksenä edelliseen lauseeseeni se että elin Yli-Vainion ajan ja sain osaksen paljon ymmärtämättömien ihmisten taholta kokea kaikkea mahdollista inhimillistä yritystä. Mutta ne ajat ovat menneet ja minulla rauha itseni ja Jumalani kanssa näissä asioissa.

Lopuksi lainaan tähän Kaleva Salorannan esipuheesta lopun. Se vain kertoo ettei ole mitään uutta auringon alla, ihmiset ovat ihmisiä mutta Jumala ON ja pysyy. Hänen sanansa on muuttumaton.

K.S.” Mikä on kaiken lopputulos – summa summarum? Evankelioimisretken tulisi yhä jatkua. Vielä vaeltavat sielut pimeydessä. Jokaisella kristityllä on tärkeä tehtävä: rukoilla jatkuvasti sielujen puolesta. Asia on niin kuin evankelista Hicks eräässä puheessaan sananjulistajille sanoi:” Yksikään herätys ei ole syntynyt eikä tule syntymään, ellei sitä ensin ole rukoiltu alas taivaasta.”
JUMALA ON luvannut kuulla rukouksemme, siksi meidän on jatkuvasti anottava herätystä kansallemme!

Ja vielä toinen asia. Tarvitsemme kipeästi elävää ja toimivaa kristittyjen yhteyttä. Pelkät sanat eivät enää riitä, vaan nyt tarvitaan tekoja. Evankelista Hicks sanoi hyvin sattuvasti tästä puhuessaan Jyväskylässä sananjulistajille. Hän lausui mm. seuraavaa:
”Tämän päivän maailmassa on tapahtunut aivan tarpeeksi kirkkojen ja seurakuntien yhteen liittymisiä. Mutta tarvitaan vieläkin enemmän, tarvitaan Hengen yhteyttä. Te voitte ottaa kaksi vanhaa kattia, sitoa niiden hännät yhteen ja heittää ne yli aidan. Siinä teillä on yhteys, mutta ei hengen yhteyttä. Me kristityt tarvitsemme kipeimmin Pyhän Hengen yhteyttä. Vain siitä voi maailma tuntea meidät kristuksen opetuslapsiksi, että meillä on keskinäinen rakkaus.”

Tätä yhteyttä me hitaat suomalaiset olemme saaneet kuluneiden viikkojen aikana opetella. Jos olemme sen oppineet, olemme oppineet kristillisen elämämme kalleimman asian, jonka siunaukset ovat rajattomat.
Olkoon siis yhteinen rukouksemme:”Tulkoon sinun valtakuntasi meihin ja meidän kauttamme muihin!”

Näin siis kirjoitti Kaleva Saloranta pitkässä esipuheessaan v.1956. Niin mielelläni kirjoittaisin tähän jonkun niistä ihanista Pyhän Hengen voitelemista saarnoista joita näissä kirjoissa on, mutta jos joku nyt sattumalta haluaa ja onnistuu saamaan näistä kirjoista jonkin käsiinsä, niin kannattaa lukea! Ja jos täällä käy joku sellainen vanhempi ihminen jolla on tietoa Hicksin historiasta tai täällä käynneistä, niin voisitko lyhyehkösti kertoa?

Kun huomenna on äitien päivä, niin saanen toivottaa kaikille äideille, isille ja lapsille hyvää, rauhallista ja siunattua juhlapäivää!