Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: Jeesus


by 1 kommentti

Isän sydän ja Jeesuksen veljeys

Olen merkkipäivien muistamisessa aivan onneton. En muista läheisteni syntymäpäiviä, hääpäivistä puhumattakaan. Isänpäivä  ei eroa tässä suhteessa muista. Vain kollegoiden esittelemät Isäinpäivä korttimallit saavat minut heräämään siihen tositilanteeseen, että en ole taaskaan muistanut valmistautua asiaan.

Isänpäiviin liittyy monenlaisia muistoja. Elävin muisto liittyy ensimmäiseen itse ostamaani isäinpäivälahjaan. Olin säästänyt hieman rahaa ja päätin ostaa sillä paikallisesta kyläkaupasta isälle uuden lompakon. Isän vanha lompakko oli musta kiiltävä nahkalompakko, joka oli repeillyt kulmista. Isän lompakko oli jotenkin taianomainen esine, jota varjeltiin ja välillä etsittiinkin kuumeisesti. Joten minusta oli valtavan hieno idea ostaa isälle uusi omilla rahoilla. Kilttinä poikana kysyin äidiltä luvan ostokseen ja perjantaina koulusta tulessani tein hankinnan. Kun tulin koulusta, sisälläni kupli riemu ja päästyäni keittiöön, julistin ensimmäiseksi hankitani edullisuutta unohtaen täysin, että sen piti olla salaisuus. Häpeä jota tunsin tuolla hetkellä oli suunnaton, olin pilannut yllätyksen, sillä koko muu perhe, isä mukaan lukien, istui keittiössä. Itkuhan siitä tuli ja tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut. Isän lohdutus oli kuitenkin tuossa tilanteessa se joka merkitsi ja lupasi unohtaa mitä olin ostanut. Totta kai tiesin että se ei olisi totta, mutta ymmärsin isän tarkoituksen ja sunnuntaihin mennessä oli asiat asettuneet  oikeisiin mittasuhteisiin

Tänään lähdin juoksulenkille ilman, että olin saanut isää puhelimeen. Siksi ajatukset lenkillä jäivät pyörimään aiheen ympärille. Lapsen ajatus isänpäivästä on täynnä antamisen iloa ja halua miellyttää. Ehkä siinä on myös hieman kilpailua sisarusten kanssa siitä kuka onnistuu parhaiten yllättämään isän. Isänpäivä on lapsen silmissä pullollaan iloa,ylpeyttä ja hyvää tahtoa, joka pursua iloa siitä, että saa miellyttää oman elämänsä sankaria.  Tältä se näytti ainakin  kymmenvuotiaan Tapsan silmin, mutta kaikille eivät asiat näytäydy tällä tavalla. Omien oppilaiden kanssa olen kokenut monenlaisia isänpäiviä ja kipeimpiä ovat olleet ne hetket kun isänpäiväkorttia on valmisteltu vietäväksi haudalle. Lapsen suru on pohjaton mutta samalla lapsilla on kyky ottaa lohdutus vastaan Iankaikkiselta Jumalalta.

Kun juostessani mietin näitä, antoi Jumala minulle pohdittavaa. Mietin Jumalaa, Isää joka rakastaa minua ollen samalla äärettömän Pyhä, niin Pyhä että joskus tuntuu etten voi lähestyä häntä tuntematta häpeää omista teoistani. Vaikka kuinka yritän miellyttää, onnistun tölväisemään ja pilaamaan aina kaiken. Kuulen kuitenkin miten hän lohduttaa minua ja kehoittaa valmistautumaan rauhallisella mielellä tulevaan juhlaan. Hän unohtaa tyhmyyteni ja antaa ne anteeksi. Hän kehoittaa minua kilvoittelemaan ja Jeesuksen kautta ja kanssa valmistelemaan juhlaa, jossa Isän lapset juhlistavat omaa Isäänsä.

20131021_171423

Jumala on suhteiden Jumala. Suhde muodostuu aina elävien persoonien välille. Jeesus on minulle esikuva siitä miten muodostetaan suhde Jumalaan. Miten Jumalan poika oli kuuliainen ja nöyrä mutta samalla vapaa toteuttamaan Isän tahdon. Jeesus kutsuu seuramaan itseään ja valmistelemaan Isäinpäiväjuhlaa. Samalla hän tahtoo armahtaa minut, puolustaa ja pyyhkiä kaiken häpeän pois Isän Jumalan edessä niin, että voin puhtaana iloita ja ylistää Herraa.


by 4 kommenttia

Tekoja vai mytologista filosofiaa

noten kuvat 720Omakotaiset kokemukset ovat ihmisistä kiinnostavia. Teko on paras mainos asialle kuin asialle. Syyslomani oli mennä pilalle kun kunnon flunssan oireet ilmaantuivat jo heti ensimmäisenä lomapäivänä. Raastinrauta repi kurkkua kaksi päivää ja haaveet lenkkeilystä Vuokatissa tuntuivat mahdottomalta. Sen verran kiusasin itseäni, että ajoin autolla Vuokatin päälle katselemaan kaverini kanssa maisemia. Kesken kaiken Heikki soittaa ja esittää asiansa lyhyesti, ”Tapsa. Mä aattelin soittaa ja rukoilla sun terveyden puolesta ja käskeä flunssaa häipymään.” Huikkasin mukana olleen kaverini paikalle ja laitoin puhelimen kaiuttimen päälle. Kaverini laittoi kätensä mitään kyselemättä päälleni ja Heikki rukoili lyhyesti.

Vuosien varrella olen pettynyt oppeihin ja periaatteisiin. Vanha sanonta, siinä missä järki loppuu alkaa periaatteet, sopii hyvin hengelliseen keskusteluun länsimaissa. Metsää ei nähdä puiden takaa vaan eksytään jo lähdössä aivan väärille urille.  Hyvänä esimerkkinä on Ruotsin arkkipiispan valinta. En sano, että valinta olisi väärä vaan ihmettelen sitä missä tilassa Ruotsin kirkko on. Sielä on menty piirun verran pidemmälle siinä mitä jo Suomessakin on jo nähtävillä, eli kaikki tiet vievät taivaaseen.   Uusi arkkipiispa Antje Jackele´n puhuu  raamatun mytologisesta kielestä, jota tarvitaan ilmaisemaan sellaista, jota ei muuten voida oikeastaan sanoa ja se räjäyttää kielten rajat ja todellisuuden kategoriat.    Ruotsin arkkipiispa ei kiistä sitä etteikö Jeesus olisi tie, totuus ja elämä, mutta hänen puheistaan voi ymmärtää, että Jeesus ei olekaan ainoa tie. Hän ohentaa Raamatun Jumalakuvan langanohueksi ja se tuo vääjäämättömästi rinnalle kavalkadin muiden uskontojen totuuksia. Jackele´nin käsitys on, että sama Jumala toimii eri tavalla, eri kansojen keskuudessa. Tämä johtaa väistämättä Jeesuksen uhrin turhentamiseen ja ennen kaikkea Jumalan uhrauksen turhentamiseen. Itse asiassa tällainen ajatus johtaa väistämättä siihen, että Jeesus olikin jotain muuta kuin Jumalan poika, tosi Jumala ja tosi ihminen. Ymmärrän hänen pyrkimyksensä nykyaikaistaa kirkkoaan ihmisläheisemmäksi mutta  Arkkipiispa Jackele´n on tullut hieman eri käsitykseen Jeesuksesta kuin esimerkiksi Pietari, joka Apostolien teoissa (4-luku)  vastaili sen ajan oppineiden kysymyksiin:

5. Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
6. niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
7. Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: ”Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?”
8. Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: ”Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
9. Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11. Hän on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.”
13. Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.
14. Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa he eivät voineet mitään vastaansanoa

Arkkipiispan ajatuksia löytyy mm. osoitteesta http://www.varldenidag.se/

Jeesuksen toiminta ja teot ihmisen puolesta on paljon enemmän ja todellisempaa kuin pelkkä profeetallinen opettaminen. Hän opetti seuraajansa tekemään samaa mitä itse teki niin, että Jumalan valtakunnan voima näkyisi hänen seuraajistaan. Siksi onkin aika jännä huomata, että kirkkoja uudistavat ihmiset puhuvat kovasti Jeesuksen rakkauden teoista, mutta itse sitä mitä Jeesus opetti tekemään näkyy kovin vähän. Sen sijaan pilkahtelee korkeakirkollista liturgiaa ja uskonnollista eetosta. Kulttuurilliset arvot ihmisyyden tukena nousevat pinnalle ja tuohon arvomaailmaan on helppo istuttaa ajatus sykretismistä koska se on humaania ja rauhaa rakastavaa toimintaa.

Avoin Jeesuksen mallintama toisen puolesta rukoileminen muualla kuin kirkossa on omituista ja taikauskoista toimintaa. Ajatus siitä että pyydettäisiin parantumista, ihmettä ja uskoon tulemista alkaa olla jo kauhistus

Jeesuksen opetus rakkaudesta lähtee siitä, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.  Jumalan valtakunta tahtoo murtautua ja siirtää syrjään paholaisen mahdin maailmassa.

Eli  mikä mättää?  Jumala on laitettu pulloon ja Raamattu samaan pakettiin. Yliluonnollisesta on tehty mahdottomuus ja ihmisen tarve uskoa omalla tavallaan on nostettu keskiöön. Tämän mahdollistaa teologinen opetus siitä että raamattu ei olekaan Jumalan ilmoitus itsestään vaan kirja ihmisen kokemuksista Jumalasta.

Jeesus kävi temppelissä ja hän tunsi kirjoitukset. Siitä huolimatta hän lähti liikkeelle ja toimi, julisti, paransi ja eheytti. ajoi riivaajia ja antoi syntejä anteeksi. Liturgiat hän tunsi mutta antoi silti perinnäissäännöille kyytiä.

Jeesuksen antama malli lähimmäisen rakastamisesta oli superkarismaattista tämän päivän mittakaavassa. Hänellä ei ollut jakaa varallisuutta ja rahaa, hän jakoi terveyttä. Hän todisti Jumalan voimaa. Lähimmäisen rakastaminen on Jumalan voiman tuomista toisen ihmisen elämään. Hänen mallinsa sai ihmiset auttamaan toisiaan.

Jeesuksen opetus, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken, muodostaa selkeä jatkumon Isältä Jeesuksen kautta seurakuntaan ja ihmisiin. Jeesuksen ylösnoustua Pyhä Henki täytti ihmisen ja seurakunnan, muodostaen siitä Jeesuksen maanpäällisen ruumiin, toimintayksikön. Näin Jeesuksen teot jatkuvat nyt uskon ja armon voiman kautta. Käsky Rakasta lähimmäistä  sisältää  ajatuksen armolahjojen käyttämisestä toisen hyväksi. Ole kuuliainen Jumalalle ja tee hyvää toiselle. Rukoile ja ylistä.

Syyslomani onnistui hyvin. Kävin lopultakin kolmena päivänä kävelemässä ja juoksemassa vaaralla sekä yhtenä päivänä hiihtämässä hiihtoputkessa ja joka päivä sain käydä saunassa ja uimassa Nuasessa. Flunssa katosi samalla kun kurkkukipu laantui. Nyt lähden kotimaisemissa juoksemaan ehkä viimeisen pitkän juoksulenkin tälle syksyä ja jään odottelemaan hiihtokelejä.


by 5 kommenttia

Onko Jeesuksen seuraaminen pakastevirka?

Kuva.

Jeesuksen seuraamisesta on tullut pakastevirka.

Olin muutama vuosi sitten melko kylmällä paikalla. Suhteeni Jumalaan, Jeesukseen ja seurakuntaan oli ollut huonolla tolalla pitkään. Oikeastaan olin samassa tilassa kuin suurin osa suomalaisista. Olin luonut itselleni kaiken selittävän Jumala suhteen johon ei tarvittu oikeastaan mitään, se oli Jumalasuhde ilman Raamattua ja seurakuntaa. Se nuoruuden aikanen suhde oli haaalistumassa pois.

Kuinka moni meistä pohtii sitä mitä on Jeesuksen seuraaminen. Se kuulostaa radikaalilta touhulta, sillä ensimmäiseksi nousee mieleen opetulapset, jotka heitävät verkkonsa mäkeen ja hipsivät Jeesuksen perään ties minne takamaille, sekä alkuseurakunnan ihmiset, jotka möivät omaisuutensa ja hengasivat hippeinä porukoissa jakaen ilolla kaiken. Nykyihmiselle ei moinen meno sovi eikä siihen taida kukaan kannustaakkaan.

Nykymallin mukainen  Jeesuksen seuraaminen on kiltisti ja arkisesti eläminen ja sakramenttien oikea hallinta ja nauttiminen. Armo on saatu ja omistettu ja sanan kuuleminen pitää oikealla tiellä. Kaikki oikeita asioita, mutta ei kuulosta kovin radikaalilta ja dynaamiselta kun kyse on seuraamisesta. Nyt moni syyllistyy, niin minäkin syyllistyin mutta silti koin että kaikki ei ole hyvin.

Luterilaisessa kirkossa syyllistäminen ja syyllistyminen on päivän sana. Jokaisella on oikeus olla juuri sitä mitä haluaa. Armo kantaa kaiken yli. Sama tilanne oli myös 2000 vuotta sitten. Jeesus järkytti perusrakenteita ja oman yhteisönsä uskonrauhaa. Jeesus oli radikaali ja hänen toimiaan haluttiin rajoittaa. Jeesus puhui rakkaudesta ja kadotuksesta ja ihmiset seurasivat häntä. Jeesuksen julistama rakkaus oli sitä, että Jumalan valtakunta tuli hänen kauttaa ihmisten keskelle. Jumalan voima ravisteli ihmisiä. Jeesuksen teot olivat konkreettisia Jumalan väliintuloja ihmisten arjen keskelle.

Olen huomannut itsestäni, että Jeesus ei jätä minua rauhaan. Hän sanoo minulle joka aamu, että seuraa minua, älä jää paikallesi. Tämä ei ole mikään pakastevirka johon sinut asetan, vaan se on duuni joka pitää tehdä nyt kun olet elossa. Minun ikeeni ei ole raskas vaan kevyt koska minä kannan sitä kanssasi, Minä olen seurakunta ja seurakunta on minä. Me olemme yhtä Isässä, sinäkin, joten kerääppä luusi ja hoida leiviskäsi jonka sinulle tänään annan.

Opetuslapset jatkoivat siitä mihin Jeesus jäi. Pyhä Henki asettui nyt ihmisiin ja sai heidät seuraamaan Jeesusta. Tämä jatkuu tänäkin päivänä ja tästä kohdasta minä löydän itseni. Jeesus on rakkaus ja Pyhä Henki liima, joka pitää seurakunnan kasassa. Mitä kiinteämpi ja suurempi yhteisö on, sitä kevyempi on Jeesuksen antama ies kantaa.

Armolahjat ovat yhä niitä asioita, jotka todistavat Jumalan valtakunnan todellisuudesta ja ovat osoitus Jumalan rakkaudesta. Ilman armolahjoja seurakunnan toiminta on ihmisten pakastamista taivasta varten.

Suomessa seurakunnan vapaaehtoistyöstä  tulee raskasta, jos ihmiset kantavat ikeensä yksin. On paha, jos seurakunnan perusolemus on  passiivinen paikallaan oleva virkakoneisto, jossa seurakuntalaiset ovat pakastaneet itsensä odottamaan taivaaseen pääsyä ja muu ympäröivä yhteisö kehittelee omia voimattomia Jumalakuviaan omiin tarpeisiinsa.

Jeesus sanoo: Seuraa minua. Minä olen tie, totuus ja elämä!


by 5 kommenttia

Jumalan pieni työkaveri

Istun hieman ärtyneenä ja väsyneenä raskaan työpäivän päätteeksi Majatalo-kuoron treeneissä kirkkosalissa ja katson pikku Mintun touhuja. Matkaan on tarttunut kotoa mieluisimmat lelut, jotka tyttö levitteli kirkon lattialle. Mintun äiti on muiden kuorolaisten kanssa pianon ympärillä harjoittelemassa seuraavan Majatalo-illan lauluja. Välillä tyttö kipaisee äidin syliin ja seuraa tarkasti hänen laulamistaan. Tyttö tapailee laulun sanoja ja eläytyy musiikkiin. Pyhän kosketus-laulu muuttuu konkretiaksi, kun pieni tyttö laulaa äitinsä mukana pienen hetken ennen kuin taas kipaisee takaisin kirkon lattialle leikkimään.

Minä jään miettimään omaa osaani tässä kaikessa. Minä en laula kuorossa, en koe siihen kutsumusta tai tarvetta, osaksi siksi etten ymmärrä mitään nuoteista. Lapsena yritin opetella soittamaan pianoa. Aloitin Aaronin pianokoulun viisi kertaa alusta, ennen kuin vanhempani tajusivat antaa periksi.

Minusta tuli hiihtäjä, se sopi luonteelleni paremmin kuin pianon soitto. Hiihtäessä maisema vaihtui ja levoton luonto rauhoittui. Hiihtäessä minulla oli aikaa miettiä asioitani. Kävin jatkuvaa dialogia itseni kanssa kaikesta mitä koin ja näin. Tuo sisäinen puhe on nyttemmin muuttunut puheeksi Jumalalle ja laulun tilalla on opettaminen seurakunnassa, Majatalo-iltojen isäntänä. On paljon mukavampi kun ei tarvitse turinoida yksikseen 🙂

Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea. Ei edes seurakunnassa. Pikku Mintun tärkein työ oli tänään vain olla olemassa. Olla rakastettu ja halata hymyllään meitä aikuisia. Minullakaan ei ollut harjoituksissa mitään tähdellistä tekemistä. Nuotteja ei tarvinnut monistaa eikä mitään muutakaan juoksupojalle sopivaa puuhaa tällä kertaa ilmennyt. Siksi kaivelin esiin Raamatun ja hain esille tutun kohdan, (Joh 14) jota olen pyöritelyt viimeisen vuoden mielessäni. Jeesus puhuu siinä omilleen ja paljastaa jälleen sen suurimman salaisuuden. Tällä kertaa kysyjänä on Filippus, jolle  Jeesus vastasi:

”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

 ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo,  ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.  Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.

Jeesuksen vastaus on järistyttävä meille nykyihmisille.

Jeesus sitoo opetuslapset Jumalaan, itsensä ja Pyhän Hengen kautta. Jeesuksen omista tulee Jumalalle erotettuja.

Jostain syystä luvun loppu kolahti syvälle:

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.  Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi.  Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.  Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole,  mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä. Nouskaa, me lähdemme täältä!”

Jokainen tehtävä seurakunnassa tulisi lähteä rauhasta jonka Jeesus antaa. Vaikka Jeesus käski ja velvoitti opetuslapsia toimimaan maailmassa hänen puolestaan, hän ei jättänyt heitä ilman varustusta. Itse asiassa tuo varustus oli paljon kattavampi kuin mikään maallisen työnantajan antama varustus, sillä siitä on jätetty pois kokonaan työntekijän omien voimien käyttö.

1378361996671

Minttu-tyttö puki talvihaalarin topakasti päälleen ja lähti iloisesti äitinsä kanssa kotiin. Tytön päivän tärkein työ seurakunnassa oli siltä päivää ohi. Se ei vaatinut ponnistelua tai tuskailua vaan oli alusta asti pelkää iloa ja hymyä. Tuo ilo oli tarttuvaa laatua ja oma  ärtymykseni oli kuin pois pyyhkäisty ja tilalle oli tullut rauha.


by 5 kommenttia

Hengellisyyden turvallista lokerointia?

Lauantaina kävin mielenkiintoisen keskustelun Jumalan kanssa. Olin juoksulenkillä Vuokatin vaaralla ja kiertelin latupohjia kahden tunnin ajan uskomattoman kauniissa vaaramaisemassa. Syksy oli värjännyt lenkkimaisemani juhlaväritykseen. Mietin siinä juostessani, miksi kaikki oli juuri tänä syksynä niin kaunista? Aivan kuin läskiäsijuhlissa, juhlissa, joista halutaan hyvä muisto.

Lenkin alussa viestittelin ystäväni kanssa ja lupasin jutella hänen asioitaan Jumalalle lenkin aikana ja lenkistä tulikin varsinainen rukousjuoksu.

Juokseminen raskaassa maastossa on haastavaa. Ajatukset siirtyvät kehon ja lihasten tuntemuksiin ja raikas ilma selvittää pään. Muut asiat unohtuvat. Kun pää on tyhjä omista huolista on Jumalan puhetta  helpompi kuunnella. Mieli siirtyy Isän aaltopituudelle ja omien ajatusten tilalle tulee Isän ajatuksia.

Pitkään olen miettinyt ja rukoillut ymmärrystä siitä, miten eri karismaattisiin ilmiöihin pitäsi suhtautua ja miten niistä pitäisi kertoa. On hämmentävää, miten armolahjoista puhuttaan kuin ne olisivat jotain uutta, vaikka ne ovat olleet seurakunnan keskellä jo alusta asti ja jopa aivan keskeisellä paikalla. Puhutaan herätysten eri aalloista, vaikka kyse on eri sukupolvien kutsumisesta kotiin ja jokainen sukupolvi on nykyään erilainen.  Jumalan sana ei ole muuttunut.

Lenkin aikana tajusin, että kaikki kiteytyy siihen mitä me tunnustamme ja mihin uskossamme sitoudumme.

Lähtökohta kaikelle on se, että kuka Jeesuksen tunnustaa elävän Jumalan eläväksi pojaksi ja omaksi herrakseen, pelastuu.

Jos tätä taustaa vasten tarkastellaan kysymystä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä niin oikeastaan koko kysymys menettää merkityksensä, koska tuohon tunnustuksen sisältyy hurja määrä asioita. Lenkin aikana alkoivat muutamat ajatukset elää mielessäninoten kuvat 716.

On olemassa Jumala, joka on luonut koko maailman. Hän kaikkivaltias.

Jeesus ja Pyhä Henki olivat mukana Isän kanssa luomistyössä. Lupaus käärmeenpään polkijasta oli olemassa ennen kuin Ihminen oli edes langennut. Jumala oli jo ennalta suunnitellut miten hän Abramin, Mooseksen ja muiden Pyhien kautta nostaisi valitun kansan sille paikalle josta koko maailma voisi nähdä Kuninkaiden Kuninkaan syntyvän. Israelin kansan piti osoittaa meille millaista oli elää lain orjana ilman Jumalan lapsen vapautta ja täyttä esikoisoikeutta.

Tunnustukseen liittyy leimautuminen kuninkaaseen, joka syntyi neitseestä  ja eli synnittömän elämän, jotta hän voisi uhrautua kaikkien puolesta.

Kaikki tämä liittyy siihen kuka Jeesus on. Siihen kuinka Jeesus osoitti teoillaan kohdan, missä Jumalan valtakunta, jossa Jumalan tahto toteutuu aina, ja Ihmisten valtakunta, jossa voi vain rukoilla Jumalan tahdon toteutumista, kohtaavat. (Olipas mutkikas ilmaisu.)

Tuo kohta on siellä, missä Jumalan Hengen täyttämä ihminen kohtaa toisen ihmisen ja osoittaa hänelle Jumalan valtakunnan tahtoa eli Taivaallisen Isän rakkautta. Jeesus ilmensi sitä parantamalla ihmisiä mutta myös ohjaaamalla heitä toimimaan yhdessä niin, että he seurakuntana yhdessä ilmentäisivät Jumalan valtakuntaa maailmalle.

Kun Jeesus kuoli, hän joutui elämään läpi tuskan, jota minäkin kannan, ajatuksen tulevasta kuolemasta. Jeesus voitti kuoleman lisäksi kuoleman pelon. Hän vapautti ihmisen riemuitsemaan elämästä toisten ihmisten kanssa maailmassa,  joka on pelkoa ja kuolemaa täynnä. Tämän riemun sielunvihollinen tahtoo tukahduttaa.

Minä voin siis huoletta elää ja kuolla turvallisella mielellä Jeesuksen omana.

Miksi siis lokeroimme uskovia, jos tunnustaudumme Jeesukseen.

Teemme sen siksi että meillä olisi turvallisempi olo ja voisimme puolustella jotain omaa hengellistä näkökulmaa. Tosiasiassa lokeroinnilla ei ole mitään merkitystä jos me tunnustaudumme Kristukseen.

Tuon tunnustautumisen jälkeen me annamme Pyhä Hengen tehdä työtä itsessämme. Omat Raamatun tulkintamme ja oppimme jäävät sivuun Pyhän Hengen puhuttelussa.  Sen jälkeen Raamattusta tulee elämän ohjekirja, jonka kanssa alamme elää Pyhää elämää ja meistä tulee opetuslapsia. Ei ole tarkoituksenmukaista että jäämme kiistelemään keskenämme demoneista tai naispappeudesta, koska omassa heikkoudessamme  oma Jumalanpalveluksemme on kuin tomua, koska emme pääse syntisyydestämme eroon. Meidän on opittava jättämään kiivailu Jumalalle ja luotettava Häneen. Jos me pääsisimme tässä ajassa erehtymättömyyden ja synnittömyyden olotilaan, Jeesuksen työ olisi turhaa. Tähän samaan koriin saamme laittaa muutkin vajavaisuutemme aiheuttamat kiistat ja mädät hedelmät. Jokainen joka kääntyy Kristuksen puoleen saa avun ja elää pyhää elämää. Todennäköisesti edelleen kompastellen ja epäonnistuen, kunnes kuoleman kautta saavuttaa täydellisyyden Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala vihaa syntiä mutta ei keskeneräisyyttämme.

Merkityksellistä on se seuraanko minä Jeesusta opetuslapsena vai jäänkö paikalleni. Seuratessani todennäköisesti teen virheitä ja joudun ottamaan riskejä. Jos jään paikoilleni kadotan myös Jeesuksen elämästäni.

Teksti taisi olla sadas ajatus Blogitaivaalle 🙂


by 3 kommenttia

Jumala on hyvä

noten kuvat 668Jumala on hyvä. Sen kertominen ja siihen uskominen tuntuu olevan vaikeaa. On helpompaa uskoa kohtaloon ja sen tuomiin sairauksiin kuin siihen että Jeesus opetti parantamaan sairaita ja eheyttämään rikkinäisiä ihmisiä. Nostamaan heitä ylös pimeydestä, elämään täyttä elämää. Epäuskossamme me mieluummin vedämme peiton niskaamme ja piiloudumme. Kuvittelemme olevamme vapaita, vaikka asummekin häkissä, joka muodostuu muiden ihmisten sanoista ja katseista. Luottamus siihen, että Jumalan tahto on riittävä pohja elämälle on muuttunut omaksi yrittämiseksi.

Moni sanoo olevanssa hyvä ihminen ja siihen ei Jeesusta tarvita. Kuitenkin näiden ihmisten hyvyys lähtee siitä, että ensin on omat asiat oltava kunnossa ennen kuin voi olla oikeasti hyvä. Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken, on muuttunut muotoon rakasta ensin itseäsi ja sitten lähimmäistä.  Kristuksen antama esimerkki on kuitenkin jotain muuta. Hän lupaa antaa meille sen mitä tarvitsemme ja siihen sisältyy optio siitä että siitä riittää jaettavaa myös muille.

Moni uskova on jumiutunut omaan pahaan oloonsa ajatellen, että se on hänen uhrinsa Jumalalle. Uhriutuminen saattaa olla jopa yhteisöllistä, jolloin koko maailma on vastassa. Jeesus itse puhuu kuitenkin ikeestä, joka on kevyt kantaa. Jeesuksen ikeen kannossa on apuna itse Jumala henkensä kautta. Hän lohduttaa ja antaa toivon elämään. Armo nostaa ja vapauttaa.

Monet uskovat juoksevat ripittäytymässä yhä uudestaan ja uudestaan, käsittämättä, että Jeesuksen  uhri pesee heidät kertakaikkisesti puhtaaksi synnistä, joka erotta meidät Jumalan rakkaudesta. Heille Jumalan lupaukset pysyvät salattuna, koska he eivät uskalla olla varmoja mistään. Pelastusvarmuus ja ilo Kristuksessa näyttäytyy heille hengellisenä ylpeytenä ja omavanhurskautena, vaikka raamattu selkeästi kehoittaa meitä olemaan uskossamme lujia. Myös se, että  taivas tuntuu joskus vaikenevan ja vaellamme erämaassa, laittaa meidät ponnistelemaan omin voimin, on aina muistettava, että Raamatun sana kantaa. Vaikka omat tunteemme heittelevät Raamatun sana pysyy!

Toiset ovat liikeellä kansankirkollisella veneellä, jossa työntekijät soutavat ja kyytiläiset huutavat lisää vauhtia. Heille Jumala on salattu ja apostolisen ajan ihmeet metaforia. Epäily on heille uskoa koska se on inhimillistä ja joidenkin mielestä kaikki jumalat vievät taivaaseen, jos sellainen olisi sittenkin olemassa.

Ei ole ihme että Ihmiset luopuvat Kirkkojensa jäsenyydestä. Tahdoton ja eloton Jumala ei kiinnosta ihmisiä, joilla on suurempiakin murheita kun liitoksistaan natiseva kirkko, jonka portailla tapellaan lähinnä parisuhteista ja sovinismista. Salkkareiden käsikirjoitus samoista teemoista on satakertaa kiinostavampaa.

Oma kokemukseni on, että ihmiset tahtovat kuulla saman sanoman mitä Jeesus julisti. He haluavat kohdata aidon Jeesuksen. Aikamme ei juuri eroa siitä mitä se oli 2000 vuotta sitten. Huolemme ja murheemme eivät ole muuttuneet sillä aivan samalla sairastamme ja kuolemme kuin silloin. Rahahuolet ovat yhtä todellisia  silloin ja tänään.

Meillä on oikeus olla varmoja pelastuksestamme, koska olemme Jumalan lapsia. Voimme olla varmoja, että Jumala on mukana arjessamme, koska raamattu näin opettaa. Jos emme lapsenkaltaisesti ojentaudu näiden lupausten mukaisesti,  jäämme jatkuvaan epävarmuuden tilaan ja hengellinen kasvumme jää rintamaidon juonnin asteelle.

Jumala kirkauden edessä olemme maan tomua, mutta silti hän näkee meistä jokaisen arvokkaana ja hän on tehnyt meistä vapaita ja perillisiään. Yksin emme ole mitään, mutta Kristuksessa olemme Pyhiä.


by 4 kommenttia

Mies ja usko

Monesti kun herään, mielessäni on kirkas ajatus, ratkaisu tai idea johonkin ongelmaan. Eilisen päivän pohdin New Wine-kesäjuhlassa kokemiani asioita ja kysymyksiä, jotka ovat heränneet kuulemani perusteella. Olen elämäni aikana kuullut paljon opetusta Jeesuksesta ja suhteesta Jeesukseen. Milloin Jeesus on sydämellä ja milloin missäkin. Aina Jeesus on kuitenkin jäänyt etäiseksi, Hommassa on ollut ns. opettajatermillä sanottuna ulkoaopitun maku. On selvää, että jos Kristinuskon keskeisin asia on  jotenkin ulkoinen ihmisestä,  voi tuloksena voi olla vain uskonnollisuutta ja ulkoa opittuja tapoja. Mutta Himoksella tapahtui jotain sellaista, joka avasi hieman ymmärrystäni ja ehkä sydäntänikin.

Mitä sitten tapahtui? Ensinnäkin ensimmäisestä tilanteesta lähtien jouduin Pyhän Hengen puhutteluun. Hän kysyi minulta että miksi en tee mitään niille esteille jotka tiesin olevan minun ja Jeesuksen välissä. Miksi et tuo niitä Jumalan kasvojen eteen ja anna pois. Meille miehille tällainen jääräpäisyys on aika luonteenomaista. Emme tahdo menettää kasvojamme edes Jumalan edessä puhumattakaan perheen tai läsnäolevan seurakunnan edessä. Kuitenkin löysin itseni Rukouspalvelijan luota itkemässä syntejäni ja pyytämässä suuntaa itselleni, Sillä puhujan suulla siihen tuli suora kehoitus. Huomasin antavani Jumalalle aika vapaat kädet itseni suhteen.

(New wine tilanteissa on aina mahdollisuus rukouspalveluun, jossa toinen Ihminen, rukouspalvelija, asettaa itsensä Jumalan käytettäväksi ja palvelee näin ihmistä joka tahtoo tuoda asioitaan Jumalalle)

Yksi pohdintani liittyi Pyhän Hengen aiheuttamiin tuntemuksiin. Palaan tähän asiaan tarkemmin joskus, mutta se mikä tänä aamuna nousi mieleen oli miehenä oleminen ja usko.

Lähipiirissäni on paljon miehiä jotka suhtautuvat Jumalaan kuin uskontoon. Eli Usko on heille sama kuin uskonto. Tämän ikkunan läpi he katsovat kaikkea Jumala suhteeseen liittyviä ilmiöitä. Voisin kuvitella millaisia reaktioita nousisi useissa kavereissani jos veisin heidät suoraan ylistystilanteeseen johonkin kokoukseen. Tätä miettiessäni tajuan myös yhden ongelman itsessäni. En uskalla olla Jumalan edessä ajattelamatta toisten reaktioita. vVeläkin mietin missä käteni ovat ja mitä muut ajattelevat. Ehkä seuraavan kerran osaan olla ylistäessäni kahden Jumalan kanssa 🙂

Mutta asiaan. Useat tuntemani miehet ovat joutuneet kokemaan lapsuuden kodeissaan yhteiskunnallisen murroksen ja uskonnollisen ajattelun yhteentörmäyksen. Maailman muuttuminen on nostanut esiin lakihenkisen ja ankaran Jumalan, jota ei ehkä näkynyt niin selkeästi 40- 60-luvun Suomessa. Sodan traumat löivät läpi miehistä, jotka olivat syntyneen tai varttuneet Sodan aikana. Monen 60-, 70- ja 80-luvun Isän oli ollut pakko sopeutua oman isänsä sodanaiheuttamiin traumoihin puhumattakaan heidän äideistään jotka kasvattivat lapsensa yksin sodan varjossa.

Moni mies on kääntänyt selkänsä uskonnollisille yhteisölle uskonnollisen väkivallan takia, jota heidän yhteisönsä ymmärtämättömyydessään on harjoittanut. Uusi aika tuli Suomeen liian nopeasti rikkoen vanhoja arvoja.

Miten tämä sitten liittyy mihinkään? Itku, joka oli läsnä viimeviikolla joka käänteessä, tuon ensimmäisen rukouspalvelun jälkeen, liittyi Pyhän Hengen läsnäoloon ja siihen että aina kun ajattelin Jeesusta itkin. Mielikuvat ovat tärkeitä ja entiseen verrattuna mielikuviini nousi ensimmäisen kerran mies, ihminen joka kärsi. Ei mikään Mel Gibson Jeesus, vaan todellinen mies. Mies Getsemanessa yksin rukoilemassa tietoisena omasta kohtalostaan. Hänellä olisi ollut mahdollisuus lähteä pois tai kuten hän sitä pyysi:-Ota tämä taakka pois. Mutta hän ei lähtenyt. Toisaalla näen nukkuvat opetuslapset, kaverit joiden kanssa oli matkattu pitkä taival yhdessä.

Meille miehille toveruus on tärkeää Monella on muistissa ne lapsuuden kaveri haaveet ja ystävyysuhteet jotka ovat jättäneet meihin leimamme. Itse olin lapsena vailla kaveria jonka kanssa jakaa kokemia pelkoja ja riemuja. Tuon ystävän kaipuu on lyönyt leimansa minuun ja se on ohjannut elämääni tähän päivään saakka niin hyvässä kuin pahassa.Moni joutui kärsimään kodin ja kaveripiirin muodostamasta ristiriidasta. Tiukat rajat ja uskonnollisten yhteisöjen lakihenkinen raamattuopetus aiheutti paljon siltojen polttamisia joka jatkuu yhä!

Se Jeesus jonka kohtasin Himoksella, Itse asiassa Himosvuoren päällä lenkkipolulla kun pusersin juosten viimeisiä metrejä ennen huippua oli mies, joka ei kysellyt turhia tai moralisoinut vanhoja tekemisiäni. Edessäni oli mies joka rukoili yksin ja peloissaan niinkuin minäkin mutta hän ei väistänyt sitä mikä edessä oli.

Kyyneleet silmissä on vaikea juosta maastossa, mutta niille ei mahtanut mitään. Miehinen itku on yhä vaikea asia monelle mutta tällä reissulla löysin itseni märisemässä vähän väliä ja joka kerta siihen liittyi mielikuva Jeesuksesta. Aloin vähitellen tajua mitä Jumala tahtoi kertoa.

Uskossa ei ole kyse uskonnosta vaan Jeesuksen ja Jumalan valtakunnan läsnäolosta. Kyse ei ole uskonnollista laeista ja säännöistä. Nuo säännöt ovat luotu suojelemaan ettei ihminen tyhmyyksissään pilkkaisi Jumalaa ja Pyhää Henkeä, Jeesusta me olemme pilkanneet aina hänen ihmiseksi tulemisen takia.

Kuva

Vuokatin lenkkipoluilta mukaan tarttunut mielenmaisema.

Kun uskaltaudumme kyselemään ja kohtaamaan Elävän Jumalan, emme kohtaa sääntökokelmaa vaan Jumalan, joka ei vaadi meiltä mitään vaan hän tahtoo olla meidän kanssamme. Hän ei tosin ole se ”mun oma jumalani” jonka saatamme rakennella itsellemme kun pakenemme suomalaiseen metsään vaan hän paljon enemmän. Metsä kyllä humisee ja on kaunis mutta Elävä Jumala puhuu, rakastaa ja johdattaa. Parasta kaikessa on että metsä on sen jälkeen vielä kauniimpi ja vielä humisevampi. Kaverina rinnalla Juoksee mies, Jeesus jota ei haittaa jos vaikka vähän itkeekin välillä.


by Jätä kommentti

Jeesus Kristus elävän Jumalan poika, uskontunnustuksia

Jeesus elää ja minä seuraan häntä ja teen mitä hän tekee. 

Vaikeinta on astua ulos omalta turvallisuusvyöhykkeeltäni, pienestä paatista jossa seilaan.

Omat voimani olen jo käyttänyt ja nyt Pyhä Henki saa täyttää minut.

Tarjoan tyhjät käteni sekä jalkani, jotka olivat suuntaa vailla.

Tekoja minulla ei ole tarjota ainoastaan kuuliaisuuteni sinulle, Herra!

Jeesus kulje edelläni ja vie minut minne tahdot!

New wine 2013 on ollut minulle uudistumisen paikka. Suhde Jeesukseen on muuttunut läheisemmäksi. Ilmaisu ”Kristus minussa” on saanut todellisen merkityksen. Hän on kanssani koko ajan.

Tänään olen saanut kuulla rohkaisun sanoja joka käänteessä. Ihmeellisellä tavalla Jumala muiden ihmisten suulla on nostanut esiin niitä asioita joita olen pohtinut ja rukoillut päivien aikana. Jumala välittää minusta ja tahtoo myös kertoa sen.

Illan rukouspalvelussa, rukoillessani silmät kiinni näin edessäni omat käteni ja niiden edessä toiset kädet jotka olivat täynnä Jumalan rikkauksia, ne suljettiin omiini!

En vielä tiedä mitä kaikkea sain, mutta eiköhän se aikanaan selviä. Juuri nyt päällimmäisenä on rauha ja riemu. Huomenna on vielä yksi tilaisuus ja tapahtuman päätös.

Sen jälkeen on edessä arki ja arjen haasteet. Mutta vielä ei ole aika pohtia sitä vaan matka on tehtävä ensin loppuun. Mutta nyt jo voi sanoa että Jeesus tarvitsee meitä, jotta Jumalan valtakunta voi murtautua esiin. Jeesus rakastaa ja tarvitsee minua!


by 1 kommentti

Jeesuksen läsnäolossa

Päivä on ollut täynnä ylistystä, opetusta ja rukousta. Oma päiväni alkoi aamulenkillä Himoksen huipulle. Juokseminen on minulle addikti. Tuntuu että kehoni ja mieleni turtuvat ellen pääse juoksemaan. Täällä bonuksena hikoilusta ja maitohappojen sietämisestä on Himoksen upeat näkymät yli aamuauringossa kylpevän Himoslaakson ja kumpuilevan Keski-Suomalaisen maiseman. Jumalan luomakunta on kaunis.

Eilisestä penseys oli muuttunut uteliaisuudeksi. Ihminen tahtoo kaikessa tekemisessään aina uudistua ja mennä eteenpäin. Kehittyä paremmaksi. Mutta voiko uskosta ajatella samalla tavalla. Itse koen vajavaisuutta ja heikkoutta Jumalan edessä. Minä itse tästä tuskin kehityn sen paremmaksi.

Päivän ydinsanoma oli kuitenkin minulle että Jeesuksen kanssa olet enemmän. En parempi kuin toiset enkä hurskaampi kuin toiset.  Voisi sanoa että Jeesuksen kanssa meitä on enemmän ja me olemme yhdessä enemmän. Jeesuksen kanssa on vain voittajia

Aamun opetus lähti liikkeelle apostolien teoista ja Pyhän Hengen vuodattamisesta. Pitkin päivää Itselleni tärkeät, tutut teemat tulivat vastaan kerta toisensa jälkeen ja vahvistivat kaikkea oppimaani ja oivaltamaani. Jumala tuntui laittaneen minut kertauskurssille aivan tarkoituksella. Nyt minulla oli aikaa ylistää ja rukoilla sekä olla Jumalan läsnäolossa. Aamun ja päivän rukouspalvelussa sain purkaa Jumalalle loputkin painolastit ja ilta oli täynnä kiitollisuutta.

Ilta toi myös uuden uskomattoman kokemuksen kun Pyhä Henki täytti Himoksen ison teltan ja lähes tuhatlukuisen seurakunnan, joka polvillaan rukoili sydämet avoimena Herraa. Jeesuksen läsnäolo synnytti laulun, jossa oli moniääninen ja harmoninen sävel ja kaikki lauloivat omaa rukoustaan, osa kielillä, osa suomeksi. Laulu lähti liikkeelle pienistä puroista, joista vähitellen syntyi kaunis vuolas joki. En ole eläissäni kuullut mitään niin kaunista. Tiedä millainen pauhu siitä olisi syntynyt jos se olisi voinut jatkunut pidempään. Kävin itse vielä rukouspalvelijan luona ja hiljaa mielessäni sain kiittää Jumalaa rauhasta jonka olin saanut sydämeeni. Olen hyväksytty ja rakastettu tällaisena kuin olen ja Jeesus on kanssani aina. Hän uskoo minuun vaikka itse väsyisinkin.


by 8 kommenttia

Miten siirtää vuori? Mahdotonta pohdiskelua.

Mä vedän nyt jarruvarjosta ja pysähdyn miettimään omalla kohdallani sitä miksi en hahmota, sitä mitä tavallisessa messussa tapahtuu, Miksi pääni joka ei ole oppinut koskaan yhtään virttä saa paremmin selvää uusista hengellisistä lauluista kuin virsistä joiden kielikuvat eivät tahdo millään avautua. Olen tämän ajan lapsi ja niin on aika moni muukin.

Mietintä myssyyn lentää myös se, miksi on niin erilaisia uskovia. Siis sellaisia uskovia, jotka eivät pidä Raamattua myyttinä ja Jeesusta vain ihmisenä sillä jos ei usko siihen että Jeesus olis tosi ihminen ja myös Jumalan poika, neitseestä syntynyt,  ei myöskään voi vedota todelliseen armoon ja uhriin, sillä Jumalan näkökulmasta on ajateltava niin, että hän ainoa joka on tehnyt Armon eteen todellisen uhrauksen ja  ihmiselle jää vain vastaanottaminen. Tätä taustaa vasten meidän uskovienkin kaikki tekeminen on tuhkaa, myös oppillinen kiistely. Meidän osaksi jää julistaminen ja  kiitoksella ylistäminen.  Avainajatus on; suommeko toisillemme armon ja pelastuksen vaikka emme kykenisikään istumaan samaan pöytään syömään.

Kun pyörii ihan tavallisessa seurakunnassa joka meidänkin on, tapaa ihmisiä laidasta laitaan ja kaikki ei aina mene niinkuin elokuvissa. Joskus kun siirtää kirkkosalissa jotain ja valmistelee tilaisuutta,  saattaa kuulla takaa rykäisyn ja toteamuksen ettei ole sopivaa siirtää pyhiä esineitä tai kun salin seinille laitettaan lasten piirrustuksia pääsiäisen ja raamatun tapahtumista saa se aikaiseksi vastalauseryöpyn, koska joidenkin mielestä sakraalitilan puhtaan valkoisille seinille ei saa ripustaa mitään. Puhumattakaan ylistystanssiryhmän esityksestä.

Vaikka riitelemme kastemaljan paikasta ja piirrustuksista, emme riitele pelastuksesta.
Meillä kaikilla uskovilla on oikeasti  sellaisia  tavalliselle elämälle vieraita tapoja ja piirteitä jotka pitävät ihmiset kaukana kirkosta. Jumitumme tapoihin jotka eivät ole peräisin Raamatusta mutta ovat osa vanhaa perinnettä. Lisää löytyy kun katsoo kristillistä mediaa. Sieltä löytyy ilmiöitä joita tavallinen ihminen haluaa välttää. Ylikarismaattiset kokoustaltioinnit  ja kaaosmaiset rukoustilanteet eivät juuri herätä luottamusta ihmisissä. Karismoihin tottunut ihminen taas näkee siinä Jumalanvoiman kosketuksen. Itse en aina tiedä mitä ajatella, sillä minulla ei lihakset nyi enkä kieri maassa kun Pyhä Henki koskettaa, mutta kuitenkin selvästi koen ja tunnen että kehossani tapahtuu jotain.

Suurin tunne on liikutus ja rauha. Sitäkin enemmän näen tapahtuvan konkreettisia asioita, kuten paranemisia, pelastumisia täpäristä tilanteista, rukousvastauksia elämäntilanteisiin, asioita joihin ei liity ihmisen tunteen mitenkään. Ihmeellisintä ovat olleet unet ja profetiat jotka ovat toteutuneet niinkuin ne unessa on näytetty tai kerrottu.   Kaikialta seurakunnista löytyy länsimaiselle rationaaliselle ajattelulle hankalia asioita.

Ongelma on kirkastusvuorenkokoinen sillä Jeesus ja hänen elämänsä tulee pysymään maailmalle hullutuksena ja kompastuskivenä. Kuitenkin kun katsomme tavallisten ihmisten kiinnostuksen kohteita löydämme sieltä taikaesineitä, taikauskoa, enkelikulttia ja ties mitä ufoista aaaveisiin. Herkkyys yliluonnolliselle ei poistu ihmisestä vaikka olisimme kuinka järkeviä. Jumala on rakentanut meidät niin että voimme olla häneen yhteydessä. Meissä on ruumis ja sielu joilla operoimme maailmassa mutta sen lisäksi meissä on Henki, jota voimme peilata raamatun avulla ja joka tunnistaa Jumalan Hengen ja tämä on se osa meistä jonka täytyy uudistua ja sitä kautta uudistaa koko elämämme. Henkemme tulee Jumalan hengen vaikutuksesta Kristuksen kaltaiseksi sellaiseksi kuin Raamattu opettaa.

Hengellisellä kentällä on paljon ihmisiä jotka ovat koko elämänsä olleet sangen tyytyväisiä kaikkeen mitä on ja on ollut, osa tosin kauhistelee mahdollisia muutoksia mutta varsinaisesti heidän kirkkotiellensä ei ole näkyvissä mitään mikä häritsisi suuremmin elämää. Toiset taas ovat hyvin pahoillaan kaikesta uudesta, Parisuhdelaki on saatanasta  ja sieltä samalta suunnalta tulee myös naispappeus. Tasapäipäistävä  kulttuurimme on tällainen että  pidämme ääri-ilmiöitä  aina pahoina.  Kuinka pian koko Kristillinen usko  on ääri-ilmiö ja paha asia.  Näinhän on käymässä Britaniassa.

Sitten on vielä meitä jotka haluaisimme uudistaa Kirkkoa  sisältäpäin ja viedä sitä alkukirkon suuntaan. Uudistaa kirkkoa hengellisesti, Puhutaan uuskarismaattisuudesta ja Hengen uudistuksesta.  Armolahjojen tuominen kirkkoon ja seurakuntaa palvelemaan on tuntematon ja pelottava asia. Varsinkin jos se esittäytyy kummallisena hörhöilynä. Vastareaktioita  syntyy kun kohtaamme vierasta sielä missä piti olla tuttua. Oma ensivierailuani karismaattisessa helluntaiseurakunnassa oli juuri tällainen, penkistä piti pitää kiinni etten olisi hypännyt ikkunasta.

Tahtosin mietiä tässä sitä samalla sitä mikä on saanut minut, joka nuorena piti jopa Kansanlähetystä liian villinä, hyppäämään vielä villimpään kelkkaan ja löytämään itselleni hengenravintoa jopa ylistyslippujen kanssa heiluvien seasta. Mikä saa minut ylistämään?

Mikä on muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa. Kirkon asema ihmisten silmissä on romahtanut lähes kokonaan. Vain uskolliset näkevät sen tärkeänä. Sen ”valtaa” on yritetty palauttaa jos minkälaisilla konsteilla. Kirkon oppi on joutunut kyseenalaiseksi. Samaan aikaan oma hengellinen elämäni oli kuihtunut  kun olin joutunut eroon nuorten seurakunnasta ja aikuisten hengellinen maailma oli täysin vieras.  Sain perhettä ja vieraannuin. Vain tietyt asiat pitivät heikkoa yhteyttä Jumalaan yllä, kunnes sitten koko elämäntapani meni remonttiin ja jouduin hakemaan kaikelle perusteita uudestaan. Ihmisen tuo takaisin usein vain oman elämän jonkinasteinen kriisi.

Eräänä kauniina yönä tajusin että raamatussa puhutaan Jumalan voimasta, Pyhästä Hengestä joka on varta vasten tänne lähetetty jotta se kirkastaisi Kristusta ja antaisi uskon lahjan ihmiselle. Se olisi myös seurakunnan puolustaja.  Tuosta asiasta ei ollut paljoakaan opetusta.  Ihmettelin ja luin Paavalista. Luin kuinka jotkut seurakunnat olivat jopa liiankin innokkaita Pyhän Hengen kanssa.  Ihmettelin Jeesusta joka ei moittinut miestä joka paransi Jeesuksen nimeen vaikka ei ollutkaan yksi niistä jotka seurasivat häntä, totesi vain että jos hän ei ole meitä vastaan on hän meidän puolellamme. Pyysin Pyhää Henkeä kirkastamaan minulle asiaa ja tajusin että minunkin pitää tulla opetuslapseksi ja elää Jumalan Hengessä, antaa sen kautta Henkeni olla yhtä Jeesuksen kanssa, Tajusin että kaikki tähtää siihen että Jumala tahtoo meille hyvää ja Pyhä Henki toimii yhä sielä missä sitä pyydetään mutta erityisesti sielä missä julistetaan evankeliumia. Kun katsoin aamulla Suomea uusin silmin ymmärsin että täällä jos missään on evankeliumin julistamisen aika. Täällä tarvitaan Puolustajaa.

Näen että kirkossa on paljon Sanalle uskollisia ryhmiä  ja heidän tapansa ja suhtautumisensa uskoon on hyvin erillaista keskenään, Olen elänyt tavallan molemmissa ryhmissä. Jakolinjat ryhmien välillä on meidän ihmisten ylläpitämiä. Tällainen on hyvin inhimillistä.

Tärkeintä olisi kuitenkin se että kaikki nämä ryhmät kohtaisivat ristin juurella. Jumalalle tärkeää on että kaikkien uskovien sydämen asenne olisi puhdas ja aito, että heillä olisi vilpitön halu palvella Jumalaa, ilman omia missioita. Jokainen joukko on Jumalalle tärkeä ja tarpeellinen ja jokaiselle on annettu sama tehtävä, menkää ja tehkää!

Nuori sukupolvi pitää kohdata kadulla heidän omalla kielellään ja sielä missä he ovat. On turha kuvitella että se mihin me olemme jo tottuneet avautuisi heille. Nuorisotyö toimii hyvin ja sielä missä nuorisotyön työskentelymallit seuraavat mukana ensin nuortenaikuisten toimintaan ja sitä kautta aikuistyöhön, sielä on myös seurakunnan kasvua. Myös sielä missä panostetaan yhteisöllisyyteen on seurakunnan kasvua. Siellä missä ilo tulee läpi on kasvua, sillä ilo Vapahtajasta on koko jutun juuri!  Ilo on se joka poistaa arjen harmauden väsyneen vaeltajan sydämestä. Tarvitsemme hiljaisuutta ja hartautta kuullaksemme Jumalaa ja tarvitsemme Sanaa saadaksemme voimaa ja lohdutusta.

Tarvitsemme Pyhän Hengen täyteyttä, jotta voisimme ymmärtää ja siirtää vuoren, tehdä mahdottoman ja julistaa evankeliumia Suomelle.