Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Author Archives: Tapio Laakso


by 5 kommenttia

NW Himos, ajatuksenvirtaa, kuvia ja kohtaamista

Aamu aukesi minulle lenkillä Himoksen päälle. Aamun aurinko paistoi niin hyville kuin pahoille. Tuntui hyvältä juosta. Mietin tässä, että mahtoiko Jeesus ja opetuslapset juosta, he kun olivat nuoria miehiä elämänsä kunnossa. Toisin kuin minä, joka riemuitsen jokaisesta lenkistä, jonka vielä jaksan, koska kehoni kello alkaa jo tikittää myöhäistä iltapäivää, jolloin parhaat eväät on jo syöty.

Oletko koskaan ajatellut sitä, että Jeesuksen uhri annettiin hänen ollessa mies parhaimillaan. Ainakin minun silmissäni lasteni isänä uhrin hinta nousee.

Sain tänään katsella Jeesuksen kasvoja, kun odotin vuoroani esirukoukseen ja lauloin muiden mukana. Suljettujen silmieni edessä oli myös muiden kasvoja, vanhoja pyhiä miehiä, jotka katselivat minua. En tiedä mitä heillä oli asiaa ja arvoitukseksi jäi myös esirukoilija Markin sanat, joita en kuullut enkä oikein ymmärtänyt vaikka hän kahteen kertaan kävi luonani rukoilemassa. Kielitaitoni ei oikein riitä tuon lontoonmurteen kanssa. Vasta jälkikäteen havahduin miettimään asiaa kun vaimoni tiedusteli, että mitä Mark oli sanonut. Asia jäi kaivelemaan minua ja kaivelee yhä. Mutta uskon että asia selviää vielä.

Päivä oli itse asiassa kuvia täynnä. Eilinen ajatus Elisasta ja hänen palvelijastaan ajankohtaistui kun iltatilaisuuden ylistyksen aikana suljettujen silmieni edestä marssi sotajoukko ulos teltasta, jonka jälkeen kuva silmissäni vaihtui hääjuhlaksi. Tajusin, että Taivaallinen sotajoukko lähti taistelemaan ja me jäimme juhlimaan Kuningastamme.

Nämä kuvat ovat hämmentäviä ja hieman aristelen niiden kirjoittamista, mutta silti uskallan ne tänne laittaa sillä mitä menetettävää minulla on. Jumalan valtakunnan todellisuus on meidän alkuperäinen todellisuutemme ja nämä kuvat ovat Jumalan puhetta meille. Tosin onhan mahdollista että omat ruuansulatushäiriömmekin tuovat oman lisänsä asiaan.

Päivä on ollut jonkinlaista elämän kuonasta puhdistautumista, kuin sielun kuorinta hoitoa kun Pyhä Henki kaivaa esiin sen Tapsan, joka kiljaisi runsaat 49 vuotta sitten ensimmäisen kerran.

Monta itkua on itketty, osa silkasta ilosta ja osa helpotuksesta, koska minäkin olen armahdettu ja rakastettu. Itkun kautta usko muuttuu tiedoksi. Sydän ymmärtää paremmin.

Päivä oli myös ystävien kohtaamista ja uusien löytämistä. Verkostoituminen ja rohkaistuminen muiden sanoista on täällä todellisuutta. Täällä kaikenkarvaiset kristityt kohtaavat toisensa ja erilaiset katsantokannat ja opilliset erimielisyydet jäävät Ristin varjoon. Täällä jos missä tajuaa mitä tarkoittaa, että seurakunta Kristuksen ruumis.

Vaan nyt nukkumaan, Hyvää yötä Jeesus myötä, Kiitos tästä päivästä.


by 8 kommenttia

NW Himos, Jumala toimii!

Älä soimaa pimeyttä vaan sytytä kynttilä!

Vuorokausi New Wine elämää Himoksella on takana ja siskolikan pojilla on iltavilli. Naapurimökillä yli kymmenpäinen nuorisolauma grillaa makkaroita hersyvän naurun säestyksellä. Ennen yöpuulle painumista kelailen päivän tapahtumia. Tänne tultaessa päätin, että jätän ponnistelemisen ja yrittämisen pois. Väsynyt mieli ja sielu kaipasi Pyhän Hengen uudistavaa voimaa ja kotiinpaluun tunnetta. Jokaisella meillä on oma viitekehyksemme ja on ilmeistä, että voin allekirjoittaa ne arvot, jotka täällä kohtaan. On helppo lukea arvot NW:n sivuilta, mutta sivut eivät pysty välittämään sitä miten niitä eletään todeksi. Sitä miten Jeesus tulee seurakunntansa välityksellä lähelle ja lohduttaa. Lohtu on se jota tällä hetkellä eniten tarvitsen.

Aamun ensimmäinen kohtaaminen toi eteeni tuon avauslauseen Simo Lintisen suulla. Omaan pimeyteeni syttyi valo, joka valaisi sisintäni ja paljasti pienen pojan, joka yli 40 vuotta sitten etsi toveruutta ja lohtua. Pienen pojan, joka alkoi elää miellyttääkseen muita ja on tehnyt sitä siitä lähtien. Pyhä Henki hellävaraisesti näytti asioita, joista tarvitsin vapautumista ja anteeksiantoa, jotta voisin olla taas oma itseni, lapsi joka kirkkain silmin jatkaa matkaansa.

Tuon näky silmissä olen tehnyt matkaa koko päivän. Tähän liittyy kaikkeen liittyy 2.Kuningastenkirjan 6.luvun kertomus Profeetta Elisasta joka pyytää, että Herra avaisi hätääntyneen palvelijan silmät näkemään millaiset ovat Jumalan sotajoukot näkymättömässä maailmassa. Raamatun kohta on ollut itselleni tärkeä, sillä se toisaalta kertoo siitä, että on olemassa jotain mitä emme näe ja sen, että olemme sodassa. Sotaa käydään meistä. Kun rukouspalvelija lähestyi minua tuolla raamatunkohdalla tiesin että Jumala on kuullut minua. Oli vapauttavaa jättää omat taakat ja synnit Jeesukselle ja kuulla synninpäästö toisen suusta ja saada siunaus.

Päivän seminaari sisälsi riemukkaita kohtaamisia Some-maailman ystävien kanssa mutta sen kaiken kertominen vaatii oman jutunsa ja jospa sen joku meistä blogitaivaan lampaista kirjoittaakin.

Iltatilaisuus meni sydän kevyenä ylistäessä vaikka, joku saattoi tulkita märät silmäni toisinkin. Koin, että olin vihdoin vapaa ylistämään Jumalaa, niinkuin minun se kuuluu tehdä, katsomatta ympärilleni ja miettimättä muut tekevät. Ainoa jota halusin ylistää ja miellyttää oli Jumala. Voihan joku kysyä, että pitääkö Jumalaa miellyttää, vastaan siihen jo etukäteen, että en tiedä, mutta sitä minä minä haluan tehdä!

Ilta päättyi kahteen merkilliseen kokemukseen. Minulla ei aikaisemmin ole ollut lempivirttä, mutta Simojoen Pekka tutustutti minut vuosi sitten virteen 600 ja siitä lähtien sen sanoma, johtuen virsirunoilijan kohtalosta, on ollut minulle tärkeä ja rakas. Aamulla löysin siitä Katajaisen kansan tekemän version joka toi mieleen sen valon jossa virren tekijä on saanut olla keskitysleirin pimeässä maailmassa. Kun sitten Illan rukouspalvelussa ylistybändi yllättäen alkaa soittamaan kyseistä virttä avutuivat viimeisetkin padot sisimmästäni mielessäni. Sydämeni sopukoista nousi kiitos ja sanat avoin valtakirja sekä ajatus viedä oma paikkakuntani Jumalan eteen. Niiden kanssa menin Rukouspalveluun.

En tiedä kuinka moni on ollut vastaavassa tilanteessa mutta tässä kaksi esirukoilijaa laittoivat kätensä olkapäälleni ja alkoivat rukoilla puolestani ja minä suljin silmäni. Tunsin kun joku kolmas liittyi rukoilijoiden joukkoon ja laski kätensä päälleni kohta tunsi miten ympärilläni oli joukko rukoilijoita. Kun sitten avasin silmäni ketään kolmatta tai ketään muitakaan ei näkynyt ja taisin olla melko hölmön näköinen kysyessäni ettei teitä olekaan kolmea. Isä oli Pyhässä hengessä ottanut minut syleilyynsä lohduttaen lastaan. Sitä mitä hän sillä avoimella valtakirjalla tekee, se jää nähtäväksi.


by 13 kommenttia

Mihin tämä tie vie?

jalat

Olen ollut loppukevään ja alkukesän pyörien päällä ja kirjoittamista on ilmennyt kovin vähän. Kun ei ole mitään sanottavaa, niin mitäpä sitä turhaan naputtelemaan.

No tämä on puoliksi totta, mutta totuuden toinen puoli on se, että monella tavalla ja myös monella ihmisellä, myös itselläni on enemmän tai vähemmän hukassa se, miksi olen olemassa ja mihin tämä kaikki vie. Itselläni se on kelvottomuuden ja epäonnistumisen tunnetta, sekä epävarmuutta siitä mikä ja mitä olen ihmisenä.

Olen nähnyt miten ihmisten unelmat murskaantuvat ja tarkoitukselta putoaa pohja. Jäljellä on vain kasa kysymyksiä, jotka eivät koskaan saa vastausta.

Miksi juuri minä? Mikä on arvoni? Miksi alun pitäen olen olemassa ja mitä tarkoitusta varten?Osaanko elää oikein, jotta olisin arvollinen? Arvollinen saamaan sen, mikä minulle kuuluu tai mitä olen toivonut elämältäni. Määrittääkö saavutukseni sen, mitä olen vai romuttavatko pettymykset ja kärsimykset arvoni ja merkityksen ihmisenä? Katkeaako suhteeni Jumalaan kun ihmisenä epäonnistun kerta toisensa jälkeen. Merkitseekö se tyhjyys, jota ihminen tuntee sisimmässään, arvottomuutta Jumalan edessä?  Enkö ole arvollinen saamaan itselleni arvon?

Tänään Hilvon Heikki heitti minulle ajatuksen että kirjoita juttu Tien päällä olemisesta, sillä sitähän tämä alkukesä on ollut. Ajatus jäi kytemään kun lähdin lenkille. Mietin mihin olen matkalla. Nappasin mukaan mp3-soittimen, jossa oli muutama seminaariluento tallennettuna. Eräästä luennosta jäi mieleen ajatus siitä, että kenenkään arvo ei ole olla vain nöyrä Jumalan palvelija, koska jokaisen arvo Jumalan edessä on olla identiteetiltään Jumalan lapsi, vasta sen jälkeen tulee se, mitä merkitystä tai tehtävää elämällämme on. Nuo tehtävät ja merkitykset muuttuvat ja häilyvät, koska olemme vain ihmisiä ja tämän maailman tuulien kuritettavina.

On vaikea hiljentyä kuuntelemaan Jumalaa, varsinkin jos etsimme arvoamme siitä mitä olemme tehneet tai suorittaneet ja miten olemme epäonnistuneet tai kärsineet. Kärsimys ja tuska vievät voimamme ja tuntuu siltä, että on lähes mahdotonta kurottaa kohti Jumalaa.  Jotta käsittää mikä arvo on olla Jumalan lapsi on katsottava pidemmälle kuin se, mitä tämä maailma tarjoaa tai ottaa pois. On katsottava sinne missä Jeesuskin on tällä hetkellä eli Isän sylissä.

Meidän arvomme on olla Jumalan, Taivaan Isän lapsia ja paikkamme on Isän lohduttavassa sylissä. Se syli on avoinna meille olimmepa ihmisinä omasta mielestämme arvollisia tai arvottomia.

Jumalan lapseuteen kuuluu ajatus, että meidän ei tarvitse kurottaa tai suorittaa mitään, vaan voimme huutaa Abba, Isä en jaksa enää. En osaa olla arvokas tai hyödyllinen, ota ota minusta kiinni ja hoida.

 


by 14 kommenttia

Menestystä vai vapautta?

Tein pari päivää sitten matkan meneisyyteeni.  Hyppäsin autoon nuoriman poikani kanssa ja lähdimme käymään syntymäpitäjässäni Härmässä.  Pojalle houkuttimena oli Power Park, joka on muutaman kilometrin päässä kotoani. Tarkoitus oli viettää juniorin kanssa hauska päivä huvipuistossa ja esitellä iskän kotimaisemia. Käydä kotona ja kierrellä lapsuuden maisemia ja koulupaikkoja.

Huvipuisto reissu oli odotusten mukainen ja Power Park, härmäläiselle ohrapellolle, kovalla työllä ansaitulla rahalla, rakennettu Lillbacan Jorman huvipuisto täytti odotuksemme täysin.

Jorma tuli 70-80 luvun vaihteessa Alahärmään loistavan keksinnön kanssa ja perusti paikallisella rahoituksella yrityksen,  josta kasvoi satojen miljoonien arvoinen yritysketju. Liekö Huvipuisto ja siihen liityvät muut kymmenet eri toiminnot microautoratoineen ja hevostalleineen sitä kunniavelan maksua ja siunausta Härmänmaalle. Huvipuisto tuo työtä ja verotuloja alueelle hurjat määrät. Ja totta kai, tuloja omistajalleen.

Minua itseäni hiertää pahasti sana menestys, kun puhutaan Jumalan valtakunnasta. Olen luonnoltani kade suomalainen. Raha ja menestys ei jotenkin sovi hengelliseen elämään. Suomalainen pietismi nousee köyhyydestä ja viinan kiroista. Pappiloiden takaovilta myyty viina painaa meidän suomalaisten mielissä, vaikka tuon ajan muistot eivät tietoisella tasolla enää olekaan.

Meidän olisi syytä käydä vihdoin läpi oma hengellinen perintömme ja ymmärtää mistä se koostuu ja mikä siinä on rasitetta ja mikä rikkautta.

Matkallani tapasin hyvän lapsuuden ystäväni samalta kylältä. Hänen elämäntaipaleensa ei ole ollut yhtä menestyksekäs kuin omani, silti hän vakuutti tyytyväisyyttään omaan elämäänsä. Kun juttelimme hänen kotitienhaarassaan, tajusimme  molemmat, miten kannoimme menneitten sukupolvien taakkaa harteillamme. Sotien jälkeiset sukupolvet, meidän vanhempamme, olivat saaneet mallin, kuinka tätä maata rakennetaan totisesti ja kovalla työllä. Me 60-luvulla syntyneet kannamme tuota totisen sukupolven taakkaa harteillamme. Ystäväni suorasukaisuus ja onnellisuus avasi monia lukkoja päässäni. Vaikka ihmisen elämässä on vaikeuksia, ne eivät riistä pois sitä vapautta, jonka Jeesus meille antaa.  Se on sitä todellista menestystä, jonka me molemmat miehet omistimme.  Armo on perintö joka kantaa. Olosuhteista huolimatta olemme molemmat voittajia.

Kun tutkin Raamatun sanaa menestyksestä tai siunauksesta, joka on mielestäni oikea sana kaikelle mitä Jumala antaa, törmään kerta toisensa jälkeen ajatukseen siitä, kuinka Jumala siunaa sellaisia ihmisiä, jotka kääntyvät hänen puoleensa ja  pysyvät kiinni Jumalan sanassa. Pyhä sana puhuu suvuista ja sukupolvista ja niille lankeavasta hyvästä. Jopa Jobin vaellus kääntyy menestykseen kaikesta kurjuudesta huolimatta.

Mutta mitä meidän tulisi tavoitella? Menestystäkö? Vai opetuslapseutta? Maailman evankeliointia?  Ei mitään näistä! Ne ovat asioita, joita Jumala tekee joka tapauksessa meidän kauttamme! Pyhä Henki ohjaa ja määrittää kaiken. Pyhässä Hengen antama suurin armolahja on usko ja siitä saa kaikki alkunsa. Meidän tulis tavoitella kaikkea mikä liittyy Pyhään Henkeen! Sitä kautta kirkastuu Jeesus Kristus ja hänen tahtonsa.

Kauhajärven vaivaisukko ja mä

Kauhajärven vaivaisukko ja mä

Matkamme oli onnistunut ja monta hyvää ajatusta jäi muhimaan pääkoppaani, mutta päällimmäiseksi jäi kotikylän kaverin lausahdus: – Tapsa hei! Onni ei ole kiinni ulkoisista puitteista vaan siitä, että on vapaa!


by 13 kommenttia

Muistatko kun sytyit

Muistatko, kun istuit seurapenkissä viime kesänä ja lauloit yhdessä satojen ja tuhansien kanssa Jumalalle.

Muistako, kun juhlien messussa lausuit uskontunnustuksen ja tungeksit muiden joukossa ehtoolliselle ja palasit sieltä hyvillä mielin.

Muistatko, kun ruokajonossa nauroit ja näit muita iloisia kasvoja ympärilläsi.

Muistatko, kun kotiin ajaessa kaipaus jäi asumaan sydämeesi. Huokaisit, olisipa aina tällaista!

Muistatko, kun istuit rippileirin iltanuotiolla toisten kanssa.

Muistatko, kun yhdessä teitte leirijumalanpalvelusta yhdessä.

Muistatko, yhdessä lauloitte sitä leirin parasta laulua yhä uudestaan ja uudestaan

Muistako, miten tosissaan sanoit Jeesukselle sinäkö se olet, minä uskon!

Haikein mielin hyvästelit leirin ja huokaat yhä, voi kun sellaista olisi vielä.

Torstaina istuin Tampereen Aleksanterin kirkossa kahdeksansadan tuntemattoman ihmisen kanssa messussa. Spirit-messu ei ollut aivan tavanomainen Jumalanpalvelus vaan sitä on muokattu niin, että minä, Punaisen laulukirja perinteen kasvattama, melkein viisikymppinen mies ymmärsin ja niin tuntuivat ymmärtävän ne muutkin. Kun seurakunta lausui yhdessä uskontunnustuksen sellaisella varmuudella ja voimalla jota en ole pitkään aikaan kokenut, ymmärsin miten tämä toisilleen vieras joukko yhdistyi Pyhässä Hengessä yhdeksi. Siitä tuli Kristuksen ruumis!

Mikään maailmassa ei voi korvata tuota kokemaani yhteyden tunnetta paitsi uusi yhteinen seurakunnan kokoontuminen, jossa Pyhä Henki yhdistää ja sytyttää tulen ihmisen sisimpään. Tuli jää palamaan, jos yhteys toisiin Seurakunnan jäseniin säilyy mutta se hiipuu pois, jos yhteys katkeaa liian pitkäksi aikaa.

On hyvä rukoilla yksin ja on hyvä tutkia sanaa yksin. On hyvä samoilla metsissä ja kuulla Jumalan puhetta mutta ilman seurakuntaa tuo kaikki katoaa ja muuttuu tuhkaksi, sillä vain Jumalan sytyttämä ja ylläpitämä liekki ei kuluta. Liekin pitää yllä Pyhä Hengen yhteys Kristuksen ruumiiseen, Seurakuntaan.

Paavalin opetuksen yksi keskeisistä asioista on, miten seurakunta  toimii yhdessä palvellen toisiaan armolahjoilla .

Miksi tyytyisimme vähempää, miksi emme lähtisi rakentamaan sellaista yhteisöä, jonka varjo on jäänyt muistoihimme. Varjot eivät lämmitä vaan kaiken on tultava lihaksi!

Miksi emme lähtisi tavoittamaan sitä mitä koimme riparilla ja kesäjuhlilla. Mieti miksi et lähde oman seurakuntaasi ja ryhdy tekemään jotain sellaista jota kaipaat. Syty uudelleen Jeesuksesta muiden kanssa. Lähde liikkeelle, etsi, rukoile ja rakenna omaa yhteisöäsi sillä et ole ainoa joka muistaa! Rukoile, ole rohkea ja toimi!

Kuva


by 9 kommenttia

Elämän intervalleja

Kuva

Viiden kilometrin kohdalla, sykkeen noustessa mäessä 180 paremmalle puolelle,happi ei enää riitä lihasten tarpeisiin ja maitohapot alkavat jyllätä ja kangistaa menoa. Mäen päällä, tasaisella lihakset eivät saa helpotusta, kun pehmeä alusta ei armahda, vaan vaatii voimaa, että liike jatkuisi. Vasta alamäki armahtaa hieman,vaikka rentoutta onkin jo vaikea saavuttaa. Lenkin puolivälin vastamäet uuvuttavat niin, että loppumatka ja mäet tekevät tehtävänsä. Autolle saapuu uupunut mutta tyytyväinen mies. Kymmenen nousua ja kymmenen kilometriä raskaassa ja märässä maastossa on voitettu kanta. Muutaman päivän jalat ovat kipeät ja arat mutta, lepo ja kevyt liikunta palauttavat voimat. Itse asiassa, oikein toimittaessa, voimat palaavat hitusen paremmalle tasolle, kuin mitä ne olivat ennen kovaa rypistystä. Ilmiötä kutsutaan superkompensaatioksi, se on elimistön tapa voimistaa ja puolustaa kehoa, kun se joutuu ponnistelemaan normaalia enemmän. Lepo on tässä se avain tekijä.

Lenkin aikana eilen, kelasin samalla elämisen ja uskon haasteita. Vastamäki johti ajatukset arjen kilvoitteluun.

Ihminen joutuu ponnistelemaan läpi elämänsä erilaisten haasteiden keskellä ja jostain syystä haasteet kiehtovat meitä. Joskus haasteet käyvät ylivoimaisiksi ja uuvumme. Ihminen on kuitenkin siitä kummallinen otus,että jatkamme usein eteenpäin, vaikka olisi levon aika. Aika usein pelkäämme kasvojemme menetystä, jos myönnämme olevamme väsyneitä. Levon sijaan saatamme jopa ottaa lisää urakoita harteillemme, ettei väsymyksemme näkyisi. Olet varmaan nähnyt touhottavia lähimmäisiä, jotka ryntäävät asiasta toiseen ja ovat hieman hukassa koko ajan.

Juostessa käytössäni on rannetietokone, joka kertoo matkan etenemisen lisäksi sykkeen. Maastojuoksu on luonnostaan intervalliharjoitus, jossa mäet nostavat sykettä. Silloin tasaiset matkaosuudet pitää juosta tasaisella, alhaisemmalla sykkeellä, jotta kone ei hyydy kesken.  Sykemittari on tällaisessa leikissä tarpeellinen kapine.

Olen parin viimeisen vuoden aikana huomannut, että ihmisen tarve hakea haasteita yltää myös uskonelämään. Itse olin kovaa vauhtia kulkemassa kohti hengellistä loppuun palamista. Olin tajunnut että Jumala toimii aktiivisesti ihmisten kautta, jos he vain antavat siihen mahdollisuuden. Aloin etsiä tilaisuuksia, joissa pääsisin kokemaan yhä uudestaan ja uudestaan sen miten Pyhä Henki koskettaa ja antaa kiksejä. Uskosta tuli haaste ja pian taakka. Yksi havaintoni oli se, että sitten kun väsyin, aloin vältellä kaikkea hengellistä ja toimia täysin päinvastoin, jolloin minusta tuntui että menetin yhteyden Jumalaan. Olen ollut huomaavani tällaista myös muilla. Tajusin, että etsin itse elämääni Jumalan kirkkautta jota en kuitenkaan voinut itselleni antaa. Käytännössä juoksin koko ajan ylämäkeen ilman vapauttavaa alamäkeä tai lepoa. Tajusin että minulla ei ollut mitään millä olisin mitannut omaa sydämeni tilaa.

Uskonelämä poikkeaa ratkaisevalla tavalla kaikesta mitä me ihmiset teemme. Usko ei ole haaste tai harjoitus, jolla elämästämme tulee parempaa ja uskovina meistä tulisi tehokkaampia. Usko on elämämme sykemittari, jonka sykevyönä on Raamattu, Raamattu on samalla myös harjoitusohjelma elämää varten. Sen keskeinen elementti on lepo Jeesuksen luona. Voima kaikkeen tulee Pyhästä Hengestä. Se on happi, jota ilman mikään ei toimi.

Usko on myös joukkuelaji. Seurakunta mittaa myös sydämemme tilaa ja sitä miten harjoitusohjelmamme toimii. Se miten toimimme toisten kanssa kertoo miten jaksamme. Kireys ja pinnistely kertoo sen miten emme uskalla jättää asioita Jumalalle vaan pyrimme itse ratkomaan kaiken. Usein kireälle rasitettu hengellisyys määrittelee miten toisten tulisi uskoa ja ihminen ryhtyy helposti kiivailemaan kaikesta. Rakastaminen unohtuu kokonaan.

Kaikessa meidän tulisi ymmärtää se, että Jumala lahjoittaa meille elämän ja uskon. Se miten meissä näkyy Jeesuksen anteeksianto, armo ja totuus. yhteys toisiin kertoo millaisella sykkeellä olemme liikkeellä. Kun tämä syketaso on oikea, koko elämämmekin asettuu oikeaan uomaansa. Silloin osaamme levätä ja jakaa haasteemme niin, että niiden aiheuttama taakka on jaettu seurakunnan ja Jeesuksen kanssa. Taspainoinen ihminen kykenee palvelemaan ja viemään myös evankeliumia eteenpäin uupumatta.

Olen myös huomannut, että oma yrittämiseni ei lisää yhteyttä Jumalaan vaan se, että uskallan luovuttaa ja elää, levätä niin että Jeesus ottaa paikkansa sydämessäni ja alkaa toimia. Meidän tulee vihata syntiä ja rakastaa ihmistä. Tässä suhteessa elämä on kuin vastamäki ja alamäki, tasamaa taipaleet pitää vaeltaa maltilla, että tasapaino säilyy ja matka jatkuu kohti taivasta!

 


by 4 kommenttia

Nopean toiminnan kurssi.

 

Kuva

Sain eilen  puhelun suntiolta, jonka toimeen kuuluu myös seurakunnan kiinteistöistä huolehtiminen. Hän toivoi, että siirtäisimme avantouimareiden talvilaiturin pois vedestä kesälaiturin tieltä. Homma passasi aikatauluihini hyvin ja iltapäivällä löysin itseni vasaran ja työkalujen kanssa rannasta. Tykkään puuhastella yksin ja ratkoa ongelmia työmaalla. Laituri on simppeli, jään päältä pukkien päälle asennettu rakennelma, jossa on laituritikkaat ja sen yhteydessä pumppu, joka kierrättää vettä pitäen avannon sulana. Tavallisesti kevätjäät pitävät huolen, että laituri irtoaa pukeilta ja laituri on helppo vetää rannalle, mutta nyt koko hökötys seisoi tukevasti pystyssä, koska jäät sulivat paikoilleen.

Tunnin puurtamisen jälkeen laituri osineen oli rannalla ja varastoituna mutta kauimmaiset kannatin pukit töröttivät järvessä eikä niitä tavoittanut rannalta käsin. Seisoin turhautuneena rannalla ja mietin miten saisin puut irti pohjasta ja rannalle. Suuri lumikuuropilvi oli aikaisemmin  viistänyt rantaa ja ihmeekseni lumisade ei yltänyt saunarantaan asti ja kiitin siitä samalla kun etsiskelin köyttä ja uimahousuja autosta. Uikkarit olivat varasuunnitelma jos en saisi lassottua puita köydellä.

No varttitunnin kuluttua jouduin toteamaan, että en olisi elättänyt itseäni poromiehenä tai karjapaimenena, joten vein köyden takaisin autoon. Siinä kävellessäni harmittelin ettei seurakunnan vene ollut vielä rannassa. Tähyilin samalla viereiselle kirkonkylän venepaikalle, josko sielä näkyisi liikettä. Rukoilin, että Jumala lähettäsi jonkun paikalle veneineen. Veneestä olisi helppo kiskoa puut irti pohjasta ja tuoda ne maihin. Mielessäni kävi ystäväni, jonka olin nähnyt edellisenä tiistaina soutelemassa lahdella. Kun palasin rantaan näin liikettä venerannassa ja eipä aikaakaan kun vaalea soutuvene lähti tulemaan huopaamalla 200m päästä poikki lahden minua kohti. Etenemistyyli näytti hauskalta. Aivan kuin soutaja olis punnertanut istualtaan. Samalla hänella oli hyvä näkyväisyys minuun. Minä tuijotin näkyä suu auki ja en ollut uskoa silmiä kun vene jatkoi määrätietoisesti kohti. Hämmästyin kun ystäväni, jota olin ajatellut rukoillessani, moikkasi iloisesti veneestä. Mahdoin olla koominen näky tuijottaessani häntä suu auki.

Ja eipä keskustelummekaan ollut niitä tavanomaisimpia kun kysyin häneltä, että miltä tuntuu olla rukousvastaus ja vieläpä varsin nopea sellainen. Se kuulemma tuntui oikein hyvältä. Ja miksi ei tuntuisi. Pian kiskoimme yhdessä melko tiukasti pohjasaveen jumiutuneita paaluja, joiden irrottaminen olisi kylmässä vedessä seisten ollut hurja urakka.

Urakan jälkeen kaverini jatkoi souteluaan katiskoilleen ja minä jäin kiitos suussani rannalle viimeistelemään hommaani. Ei ollut vaikea kiittää Jumalaa nopeasta avun toimittamisesta. Näin jälkeenpäin tuli vain mieleeni, että miksi kaverini päätti huopailla vastarannalle luokseni eikä toisessa suunnassa olevalle katiskapaikalle. Ilmeisesti avuton olemukseni oli kiinnittänyt kaverin huomion. Pitänee kysyä kun seuraavan kerran nähdään.

Monesti rukousvastaukset tajuaa vasta jälkeen päin ja niihin saattaa kulua pitkiäkin aikoja. Mutta näköjään tarpeen tullen vastauksen saamisen menee viisi minuuttia ja vastaukset ovat silloin tarkkoja ja konkreettisia. Jään tämän jälkeen miettimään, että miksi en enemmän pyydä apua ja turvaa Jumalaan jokapäiväisissä vaivoissani ja askareissani, kun Jumala toimii jopa jarruna hölmöilyilleni. Ilman tuota kaverin venettä pötköttelisin nyt luultavasti vilustuneena ja kipeänä sängynpohjalla, enkä kirjoittamassa tätä juttua Blogitaivaalle.

Rukouselämä ei ole erillistä toimintaa suhteessa muuhun elämään vaan se on lähtökohta kaikelle ja sen keskiössä on usko Jumalaan ja hänen tahtoonsa. Meidän ei tule sijoittaa munia moneen koriin vaan yhteen koriin eli meidän ei tule hajottaa elämäämme palasiin, joista usko on vain yksi osa vaan meidän tulee satsata kaikki Jumalan varaan ja luottaa että Hän toimii. Hän toimii vaikka uskomme olisi heikkoa ja vaelluksemme omasta mielestämme kelvotonta ja hataraa. Oikeastaan vasta silloin Jumala pääseekin osoittamaan voimansa, kun me sitä vähiten odotamme.

 


by 5 kommenttia

Tasa-arvoinen Jeesus

Mitä on lopultakin tasa-arvo. Onko se jotain mitä kaikki saavat tehdä, omistaa, toteuttaa ja elää samoin oikeuksin kuin toiset. Jos se on sitä, elämme suuressa valheessa.

Olen useaan otteeseen opettajan työssäni törmännyt lapsiin, jotka ilmaisevat alistuneensa kohtaloonsa. He kokevat, että ne olosuhteet ja taidot, jotka elämä on heille antanut estävät heitä tekemästä samoja asioita kuin toiset. He elävät todeksi eriarvoista maailmaa, epätasa-arvoista Suomea. Jo se, että me opettajat, vanhemmat ja muut aikuiset emme kykene karsimaan koulu- ja työpaikkakiusaamista maastamme on yksi osoitus siitä, että toiset yksilöt ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kun fokusta laajennetaan, näemme, että kuilu ihmisten välillä vain kasvaa. Köyhyys, nälkä ja sairaudet ovat käsittämättömän suuren ihmisjoukon arkea kun taas länsimainen hyvinvointi on vain pienen osan saavutettavissa.

Länsimaisen hyvinvoinnin  perustana sanotaan olevan Kristinuskon. Ja varmasti näin onkin, mutta en ole aivan varma olenko tästä asiasta enää niin ylpeä. En tiedä mitä ajattelisin meistä rikkaista kristityistä, joita on siunattu hyvinvoinnilla. Hyvinvointi ähkyssämme on jotain hirvittävää ja pelottavaa kirjoitettuna sisään. Jos katsomme miten hoidamme vanhuksemme tai tarkastelemme Euroopan suurimpia itsemurhatilastojamme niin ei ole kovin vaikea puhkaista kuplaa jossa elämme. Onko tästä kaikesta hyvästä sittenkään mitään iloa. Jotain on murenemassa pois.

Ihmiset muodostavat kirkon ja seurakunnan. Raamatun opetuksen mukaan paikallinen seurakunta on Jumalan mahdollisuus muuttaa ihmisten elämää. 2000 vuotta sitten tämä oli maailmaa mullistava ajatus ja voima. Se miksi seurakunnat kasvoivat nopeasti johtui siitä, että Ihmiset ymmärsivät olevansa ensimmäistä kertaa tasa-arvoisia Jumalan edessä. He olivat tasa-arvoisia myös kuoleman edessä. Arjen raskauden ja kurjuudenkin keskellä ajatus siitä, että he olivat Jumalalle yhtä arvokkaita kuin kuninkaat teki heistä vapaita. Seurakunnasta tuli todellisen elämän keskus jossa armolahjat ja Jumalan hyvyys paransivat ja eheyttivät ihmisiä. Vaikka elämän raskaus tai orjuus ei kadonnut pois ja vaikka he eivät voineet tehdä tai toteuttaan unelmiaan olivat he ensimmäistä kertaa vapaita Jumalan edessä

Kuva.

He saattoivat antaa elämänsä Jeesuksen johdettavaksi. Tuo merkitsi ihmiselle vapautta.

Jeesuksen edessä on vain tasa-arvoisia ihmisiä riippumatta siitä voivatko he toteuttaa kaikkia elämänsä unelmia. Elämä kahden maan kansalaisena on odotusta ja ikävöintiä. Se on kilvoitusta ja kamppailua joka joskus päättyy maaliin jossa kaikki perille päässeet palkitaan.

 


by 21 kommenttia

Latteuksia ja uusahdasmielisyyttä

Katsoin Ylen dokkarin ”Uskonnottomat” odottaen  keskustelua uskonnottomien ja eriuskontokuntien edustajien kanssa. Älykkään ja järkevän keskustelun sijaan katsojien eteen marssitettiin kaksi itseään merkittävänä pitävää populistista tiedeihmistä ja kirjailijaa. Nämä kaksi keskenään veljellisesti torailevat ystävykset vierailivat ateistien mielennostatus tilaisuuksissa, joissa tieteelisten esitelmien ohella esitettiin vitsejä ja latteuksia uskonnoista.

Noita uskontojen kritiikiksi tarkoitettuja heittoja on kautta aikojen kuultu harrastaja filosofien illanistujaisissa. Ohjelmassa faktoja heitettiin kuin koiralle luita ilman sen kummempia perusteluita. Uskontojen edustajat oli poimittu lähinnä huutavista eriuskontokuntien fundamentalisteista, jotka kitapurjeet auki huusivat kadotusta ja kuolemaan uskottomille. Päällimäiseksi jäi mieleen rankat oletukset siitä miten useat Yhdysvaltain presidentit ovat mahdollisesti ateisteja mutta eivät voi sitä virkansa puolesta tunnustaa. 

Kun koulussa seuraan ja selvittelen pienten poikien riitoja, huomaan usein miten se, joka on ylimielisempi ja hyökkäävämpi kun toiset, pääsee niskan päälle, vaikka olisi väärässä väitteidensä kanssa. Röyhkeillä perusteettomilla väitteillä ja yleistyksillä toinen, oikeassa olevan osapuoli, saadaan näyttämään muiden silmissä naurettavalta ja tyhmältä. Ohjelmaa katsoessani tämä asetelma tuli väistämättä mieleeni.

Uusateismi näyttää ottaneen hyvin agressiivisen asenteen uskontoja kohtaan. He haluavat omien sanojensa mukaan ottaa moraalin takaisin ihmisen haltuun pois Jumalalta. Mieleeni tuli ajatus, että onko moraali ollut jotenkin lainassa uskonnoilla niin, että on saatu luotua länsimainen sivistys ja nyt voimme hyvällä omalla tunnolla jatkaa ilman Jumalaa. En väitä etteikö yksittäinen ihminen voisi olla hyvä ihminen ja yhteiskunnan jäsen ilman uskontoa. Mutta epäilen, että maailmassa ei olisi yhtään ateistia, jos Kristinuskoa ei olisi ollut. Lutherin avaama tie on mahdollisti pimeällä keskiajalla mustan surman takia syntyneen tieteen taantumuksen ja katolisen kirkon kiristys otteen löystymisen, niin että valistuksen ja tieteen aikakausi tuli mahdolliseksi. Itse asiassa kirkko oli ainoa kansansivistystä antava taho keskiajalla ja logiikan tutkimuksen kehitys oli vahvaa keskiajan yliopistoissa. On jotenkin nurinkurista, että uskontojen harhapolkuja laitetaan Jumalan syyksi ja julistetaan kirkot tieteen viholliseksi. Historialliset tosiasiat pitää tunnustaa, mutta silti nykyhetki ratkaisee sen miten elämä soljuu eteenpäin. 

Parinsadan vuoden kuluttua nykyaikaa tullaan ehkä kutsumaan uusahdasmielisyyden aikakaudeksi, jolloin suvaitsevaisuutta käytettiin uskontojen tukahdutamiseen. Sen sijaan, että ihmisillä olisi vapaus valita oma uskonto ja harjoittaa sitä, uskonnonvapaus tulkittiinkin vapaudeksi uskonnosta ja vapaus oli vaihtunut piilotteluksi.Uskontojen välinen dialogi ja ymmärrys oli muuttunut rasismiksi ja syrjinnäksi ja kukaan ei uskaltanut tunnustaa mitään uskoa pelätessään tulevansa syrjityksi.

Uusateismi muistuttaakin mielestäni äärinationalismia keinoiltaan. Oman tieteellisen oikeassaolon varmuus antaa oikeutuksen vaatia samaa perusajattelua ympäröivältä yhteiskunnalta ja mahdollistaa lainsäädännöllisesti uskontojen piilottaminen yhteiskunnalta.

Valitettavasti on kuitenkin niin, että ihminen täyttää aina aukon, joka syntyy kun uskonto häviää. Suomessa new age ja vanhat kansanuskomukset nostavat päätään. Näiden ilmiöiden kritiikkiä en ole ateistien suunnalta kuullut vaikka new agen piirissä villinä elävät erilaiset uskomushoidot jotka pahimmillaan vaarantavat ihmisten terveyden niiden syrjäyttäessä lääketieteeseen perustuvan terveydenhoidon. Uskontojen ja yhteiskunnan välisellä dialogilla näitä ilmiöitä voidaan ymmärtää ja pitää sairaat ilmiöt kurissa. Ei sillä että poistamme Jumalauskon maailmasta.


by 17 kommenttia

Uskon viholliset

Lueskelin iltapäivällä Uusi Tie lehteä ja siinä olevia juttuja Kirkon uhista ja siitä miksi ihmiset eivät enää usko. Jutut olivat hyviä joten en ala referoimaan niitä vaan suosittelen lukemaan lehden. Kirkon väkikatoon ei ole kuitenkaan mitään yhtä tiettyä syytä vaan niitä on useita. Yksi lähestymistapa, jolla voisi yrittää ymmärtää on se, että miettisimme mitä erityistä Uskossamme on ollut, että siitä tuli 2000 vuodessa suurin uskonto maailmassa. Jos menemme aivan alkuun niin syyt kirkastuvat. Uskon perusmekanismi, vapaus johtui siitä, että ihmiset kokivat ensimmäistä kertaa olevansa tasa-arvoisia Jumalan edessä. Jumala oli laskeutunut ihmisten keskelle ja murtanut lopultakin Jumalanvaltakunnan ja ihmisten välisen muurin.  Jeesuksen opetukset,elämä ja kuolema oli jotain sellaista mikä puhutteli arjen keskellä kärsivää elämää. ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät…” (Jes. 53:3).

Arkea on kestänyt tähän päivään saakka. Yhä ihminen raataa saadakseen elantonsa tästä kirotusta maasta. Raatamiselle ei kuitenkaan ollut lähes 2000 vuoteen mitään vastakohtaa ennen kuin nyt. Sen nimi on vapaa-aika. Länsimainen demokratia on tuonnut ainakin jonkinlaisen vapauden ja tunteen siitä että hallitsemme omaa elämäämme. Rahan ja mammoman valta meidän ylitsemme on kahlittu ja hillitty lainsäädännöllä, joskin rahan vallalle on tärkeää, että kykymme kuluttaa säilyy. Kaikkeen tähän liittyy vapaa-aika. Jotta vapaa-aikamme olisi mielekästä siihen tarvitaan rahaa ja jotta rahaa olisi on oltava työtä.  Usko ei ole enää ooppiumia kansalle.

Miten tämä liittyy mihinkään.  Mietin tänään juoksulenkillä nykyihmisen uskomisen vaikeutta ja mahdottomuutta nykymaailmassa, jossa työn ja arjen vastakohta on vapaa-ajan pyhyys. ”Oma aika” on anastanut Jumalan paikan ja samalla vapaa-ajan vietto on vallanut Jumalanpalvelukselle varatun ajan. Ateismi ja tiede ei ole uhka uskolle vaan ihmisen mukavuuden halu ja pelko saavutetun vapauden menettämisestä.

Meidän on pohdittava sitä mitä on se vapaus, jota Jeesus meille tarjoaa ja mitä on olla hänen opetuslapsensa. Mitä on Jumalan siunauksen myötä tuleva yltäkylläisyys ja ennenkaikkea, mitä Jumalan valtakunnan läheisyys, jota Jeesus julisti, merkitsee nyky-ajan ihmiselle. Tarjoaako tämä uusi liberaali unisex-mallin kirkko mitään sellaista uutta, joka pitäisi ihmiset siinä mukana. En usko, että vaikka tekisimmekin kirkosta näköisemme,  kirkko saavuttaisi suurta kansaa.

Jos sitten katsomme mitkä asiat puhuttelevat millenium-sukupolvea. Vihreä liike ja luonnonsuojelulliset teemat kiinnostavat nuoria. Kaikenlainen aktivismi, johon liittyy kiinteästi tasa-arvoinen yhteisöllisyys vetävät nuoria ja nuoria aikuisia puoleensa. Vapauden radikaalit teemat kiehtovat yhä. Näiden asioiden puolesta ollaan valmiita taistelemaan.

2000 vuotta sitten nuoret n. 30 vuotiaat miehet Jeesuksen johdolla kävivät radikaaliin taistoo ihmisen puolesta. 400 vuoden hiljaisuuden jälkeen Johannes niminen aktivisti profetoi kamelinnahassaan uuden aikakauden alkua ja osoitti ketä tulisi seurata ja ihmiset seurasivat.

Uskon todellinen vihollinen on itse asiassa olohuoneen sohva, joka tyynnyttää raskaan työn raatajan pyhille päikkäreille. Sinne samalle sohvalle uinahtaa myös tulisieluiset uskon aktivistit, jotka voisivat lähteä sinne missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa parantelemassa arjen haavoja. Viestini on että meidän on viimeistään nyt kavuttava ulos uskonbunkkereista ja mentävä mukaan ihmisten elämään samalla tavalla kuin Jeesus ja alkuseurakunta teki. Kuva