Ilkan upeasti otsikoima blogi Jobin kirjasta näytti virittävän sekä Niilon että minut aiheen pidempäänkin pohdintaan tahoillamme. Siksi ajattelin voida jatkaa vielä vähän aiheesta.

Jobin elämä lienee yksi kovimpia joihin ihmisenä voi joutua. En tunne ketään vertaistaan, en hyvässä enkä pahassa. Kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus ovat edelleenkin maailman arkipäivää, sen tiedämme kaikki. Jobin kirjaa lukiessa emme kuitenkaan jää vaille vastauksia, päin vastoin ja se siinä onkin niin lohdullista ja voimaannuttavaa.

Kun itsellä alkaa kuutosen numerolla alkavan vuosikymmenen loppu häämöttää koen olevani aikatavalla sinut itseni ja elämäni kanssa. En ole ollut miksi kysymysten esittäjiä. Ehkä siksi että kovin varhain jouduin siihen tilaan josta tuli minun elämäni. Job uskaltaa kysyä miksi! Hän uskaltaa haastaa Jumalan. Hän on loppuunsa asti rehellinen, sekä ihmisten että Luojansa edessä. Se on ollut siunaukseksi minulle. Ehkä muillekin joiden elämää painaa taakka jota ei ymmärrä.

Kun ikää tulee, luopuminen rakkaista ihmisistä ja harrastuksista yms. ja vaivojen lisääntyminen lähes jokapäiväiseksi todellisuudeksi, ei enää ole tarvetta eikä voimia kysyä miksi. Päin vastoin, miksi ei yhtä hyvin minulla kuin jollakin toisellakin ja kaikilla jotka eivät nuorena kuole?
En kuvittele ettei elämääni voisi tulla vielä paljonkin vaikeuksia joissa sanani ja ajatukseni punnitaan, mutta toivon että elämä on tähän mennessä opettanut ottamaan vastaan jonkinasteisella tyyneydellä sellaistakin jota en toivoisi. Sillä katsellessani omaa elämääni taaksekin päin näen Jumalan ihmeen ja varjeluksen. Tiedän myös että voisi olla ollut paljon pahemminkin kohdallani ja – voi vielä ollakin, miksi siis en nyt kiittäisi?

Näen Suuren Jumalan. Jumalan joka puhui Jobille luomakuntansa kautta. Kaiken sen ihanan jonka Hän loi ja mekin päivittäin kohtaamme luonnossa, jos meillä on kyky nähdä ja kuulla. Nyt jo linnutkin laulavat!

Jumala on suuri ja käsittämätön, mutta ei piilossa. Sanotaan että Hän on salattu? En oikein tiedä mitä se tarkoittaa, onhan Hän ilmaissut itsensä ihmisille aikojen alusta lähtien ja ilmaisee jatkossakin jos ihminen vain ottaa vastaan. Meillekin kaikille voi tapahtua sama ihme joka Jobillekin kun hän sanoo vain korvakuulolta Jumalasta kuulleensa, mutta kaikessa kokemassaan nyt saaneensa Hänet nähdä.

Olen edelleen sitä mieltä että kaikki mikä meitä kohtaa on Jumalan tiedossa ja hallinnassa. Jumala on uskollinen, oikeudenmukainen ja ikuinen. Hän on Valo pimeydessä jolloin pimeyskään ei enää ole pimeää. Hänellä ovat vastaukset ja lohdutus silloinkin kun ihminen kärsii. Jumala antaa ihmiselle kyvyn ymmärrykseen, toden näkemiseen ja äänensä kuulemiseen.

Hän on myös syli, Hän on Isä, Hän ja Jeesus ovat yhtä. Kun Jeesus kärsi meidän edestämme se tapahtui rakkauden tähden, sen tähden että Jumala tiesi ihmisen lankeavan syntiin ja vetävän kärsimyksen päälleen ja koko luomakunnan päälle. Hän ymmärtää kivun ja itkun jopa hammasten kiristelynkin kunhan ihminen vaan on rehellisesti sitä mitä on.

Ihmisen ei tarvitse katkeroitua ja jäädä katkeruudessaan yksin ja hiljalleen tuhoutua. Jos, ja kun ihmiset tahtovat hyvää mutta siinä epäonnistuvat ja vain lisäävät kärsivän ahdistusta, meillä on tieto. Me emme elä enää vanhassa vaan uudessa liitossa, ja meillä on Sana. Raamatussa kehotetaan toistuvasti antamaan anteeksi ja pyytämään anteeksi. Jos sen teemme vilpittömin ja hoidetuin mielin me pääsemme vapaiksi.

Ja kuitenkin surulle on annettava tilaa, kysymyksille ja epätoivon purkauksillekin. Se kaikki on tarpeen sydämen rauhoittumiseksi ja ihmeellisen elämän Jumalan armon ja hyvyyden voiman avulla jatkumiseksi. Ollaan hiljaa suuren edessä, olkootpa se kärsimys tai Jumalan hyvyys.

”Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa.
Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus rauha tuo!

– Morjens, Krisse, mitä kuuluu?

– Ihan hyvää, entäs itelles?

–  Hyvää, mä olen vähän miettinyt ystävyyttä. Ystävien ominaisuuksia.

–  Toivottavasti minussa on hyviä ominaisuuksia.

–  Joo, on. Mutta olisi niin hienoa, että saisi yhdistettyä eri ystävien ominaisuuksia yhteen ystävään.

–  Ahaa, no mitäs ominaisuuksia lisäisit minuun?

–  Nooo… Jos sä vaikka pukeutuisit vähän trendikkäämmin, niin sun kanssa olis jotenkin helpompi olla sosiaalinen, silleen, vaikka mennään baariin.

–  Ahaa, joo, tämmönen mä olen. Monien mielestä vanhanaikainen. Tämä on minun ominaisuus. Voiskos ystävästä sitten poistaakin ominaisuuksia?

–  Katos, tota en tullutkaan ajatelleeksi. Mitähän mä susta…

– Haluatkos tietää, mitä ominaisuuksia mä lisäisin sinuun tai poistaisin sinusta?

– Öööö, en!

– No nih. Nähdään taas. Sinun jumalasi sinua siunatkoon.

Heti kasteensa jälkeen, kun taivaat olivat auenneet ja Jeesus oli nähnyt Jumalan Hengen laskeutuvan päälleen kuin kyyhkynen, ja kuullut Jumalan äänen vei Henki hänet autiomaahan. Hän paastosi 40 päivää ja yötä ja hänen tuli nälkä. Silloin kiusaajan sallittiin tulla hänen luokseen sanoen:” Jos, olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi”. Jeesus vastasi:” On kirjoitettu: ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.”

Sitten paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelin harjalle sanoen:” Jos, olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas, sillä on kirjoitettu: Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta ja He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi jalkaasi kiveen.” Jeesus vastasi:” On myös kirjoitettu Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.”

Vielä paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston sanoen:” Tämän Kaiken minä annan sinulle, jos heittäydyt maahan ja kumarrat minua.” Silloin Jeesus sanoi hänelle:” Mene pois Saatana, sillä on kirjoitettu: Herraa sinun Jumalaasi, sinun tulee kumartaa ja vain häntä palvella.” Tämän jälkeen Paholainen jätti Jeesuksen ja enkelit tulivat Jeesusta palvelemaan. (Matt.4: 1-11)

Tuntuu käsittämättömältä että Jeesuksen piti tulla kiusatuksi, mutta olen jostain lukenut, tai kuullut, että tämän kiusauksen yksi merkitys olisi että se valmisti Jeesusta tuleviin paljon rankempiin kiusauksiin. Ajattelen tässä niitä kiusoja joita hän joutui kokemaan ennen ristiin naulitsemistaan ja sen aikana. Mutta ajattelen myös että tämäkin kertomus on tarpeen myös meille ihmisille, niin kuin kaikki mitkä Raamatussa ovat.

Paholainen on ovelista ovelin, hän on murhaaja ja valheen isä. Hänessä on pelkkää pimeyttä, mutta se on niin taidollisten naamioiden takana että me ihmiset olemme vaarassa langeta Paholaisen eksyttäviin juoniin. Kuinkahan monta ns. suurta Jumalan miestä, tai jopa naistakin, on sortunut oman maineensa ja loistonsa pettämänä? Kauheinta siinä on että he uskovat itsestään liikoja ja lupaavat sellaista johon heillä ei ole valtuuksia.

Paholainen kääntää valkeuden pimeydeksi ja päinvastoin. Hän lupaa paljon, mutta ei kerro mikä on lupausten seuraus. Ihmiset himoitsevat valtaa ja kunniaa, tämän maailman loistoa ja mainetta, ovat sen eteen tekemässä kaikkensa kun ovat oikein eksyneet pois totuudesta ja valosta. Jeesus ei kuollut tämän maailman loiston ja vallan tähden vaan sen tuskan, hädän ja toivottomuuden tähden jonka syntiinlankeemus aikaan sai.

Mitä syvemmin ihminen kiinnittyy Jeesukseen ja totisemmin tahtoo Hänen seurassaan kulkea, sitä ovelammaksi Paholainen käy. Tyttäreni on äärimmäisen lahjakas ja myös ulkonäöltään päitä kääntävä. Hän eli lapsen uskossaan täyttä elämää lähes aikuisuuteen asti, mutta raskaiden kokemusten myötä ajautui ”maailmaan”. Vietti siellä aikansa mutta Suuri Jumala kutsui voimallisesti takaisin. Tänä päivänä hän on kokonaisvaltaisesti sitoutunut palvelemaan Jumalaa. Jeesus on hänen elämänsä ehdottomasti tärkein ja kallein asia. Jeesus yksin.

Miksi kerron? Siksi että mitä syvemmin ja tiiviimmin hän on kiinni Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä, sitä houkuttelevimpia tarjouksia hänelle satelee. Kaikilta mahdollisilta tahoilta. Ellei hänellä olisi kokemuksia Paholaisen valheellisista tarjouksista, vastakohtanaan Jumalan pettämättömät ja suurenmoiset lupaukset, sitä suurempi olisi vaara.

Näyttää siltä että tuo uskon ehdottomuus on sitä luokkaa että se saa Paholaisen intensiivisesti miettimään niitä heikompiin kohtiin osuvia kiusoja.  Toisaalta ne tulevat myös, ikään kuin hyvissä asioissa, houkuttelevina tarjolle. On aivan uskomatonta seurata tätä näytelmää. Mutta helppoa se ei ole, kyllä siinä saa totisesti olla kasvokkain Herransa kanssa, rukoilla tutkia sanaa ja kysellä Tietä.

On olemassa kahdenlaisia kruunuja. Orjantappurakruunu ja se toinen. Se, jollaisia maalliset kuninkaat omistavat, kultaa ja jalokiviä. Näitä kruunuja tavoittelevat myös ihmiset ollessaan maailman maineen ja kunnian perään. Ihmettelemme tätä. Olemme niin sisäistäneet Paavalin kokemukset omassa elämässämme että ne lohduttavat ja rohkaisevat, tekevät jopa jotkin asiat itsestään selviksi.

Siksi me emme vaihtaisi Jumalan armoa tämän maailman loistoon vaan toistamme Paavalin tavoin:
” Mutta mikä minulle oli (olisi) voitto, sen olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen. Ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, joka tulee laista, vaan sen joka tulee uskosta Kristukseen, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella. (Fil. 3:7-9 ja 10-14)

Me emme tietenkään millään tasolla voi verrata itseämme Paavaliin, me olemme vain tavallisia ihmisiä, mutta omassa vähäpätöisyydessämme kuitenkin Jumalalle yhtä kalliita kuin kuka tahansa muukin.

Tiedämme myös että kerran vaihtuvat kruunut! Se joukko joka sortui Paholaisen tarjoamaan maaliseen maineeseen ja loistoon, ihmisten palvontaan Jumalan sijasta, tulee puetuksi siihen kruunuun jolla he pukivat kuninkaiden Kuninkaan. Mutta kuninkaiden Kuninkaalla tulee olemaan kaikkia kruunuja loisteliain kruunu ja ehkä me saamme uskoa ilmestyskirjan sanaan:

”Koska olet noudattanut minun kestävyyteen kehottavaan sanaani, niin minäkin varjelen sinut koetuksen hetkestä, joka on tulossa koko maailmaan koettelemaan niitä, jotka asuvat maan päällä. Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi”! /ilm. 3:10-11 ja 7-13. Joten:

”Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat, kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, harput joilla he soittelevat.
Osa autuas on, osa autuas on, ilo lasten on lausumaton. kerran taivahassa, kotikaupungissa osa autuas lapsilla on”!

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Omaksi kuvakseen hän heidät loi.

Ihminen on monimuotoinen, vivahteikas, arvaamaton niin hyvässä kuin pahassa. Jumalassa taas ei ole pahuutta, hänessä ei ole vaihteen varjoa. Jumala on rakkaus ja hänen tarkoituksensa ovat aina hyvät. Ihmisen valinnoista ja seurauksista on monta varoittavaa esimerkkiä, mutta kukapa niihin lopulta haluaisi liian tiiviisti keskittyä. On tullut havaittua, että ihminen ei kykene pysyvään hyvään ilman Jumalan apua. Iankaikkisuutta en usko meidän kestävän ilman Jeesusta. Jos ymmärtäisimme, mitä on iankaikkisuus ilman Jeesusta ja mitä se on hänen kanssaan, suhtautuisimme hänen persoonaansa paljon vakavammin. Kuten esimerkiksi siihen, että hän sanoi: ”Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.” Ja että Jeesus keskittyi viimeisessä rukouksessaan ennen Getsemanea ja vangitsemistaan eniten rukoilemaan omiensa yhteyden puolesta. ”…että he yhtä olisivat, niin kuin Isä ja minä olemme yhtä.”

Tarkoittaako yhteys tasapäisyyttä, kopioimista, vain riittävän tutun ja samanlaisen hyväksymistä?

Jumalalla oli varaa valmistaa maailma, joka on häikäisevän monimuotoinen niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Erilainen värikirjo, kautta luomakunnan, välillä jopa räikeän huikeana ja välillä rauhoittavan tasapainoisina samansävyisyydessä.

Jumalalla on ollut iloa ja viisautta valita istutettavaksi erilaisiin ihmisiin erilaisia ominaisuuksia. Toisiamme täydentämään, yhteisen hyvän palvelemiseen.

Ihminen on Jumalan kuva, muttei jumala. Meissä asuu pysyvästi taipumus langeta alkuperäisestä kutsusta ja Jumalan hyvästä tahdosta. Ja myös Jeesuksen viimeiseksi perinnöksi jättämästään rukouksesta: ”Että he yhtä olisivat.”

Jumalan lapsiksi tunnustautuvat mittaavat, arvioivat toinen toistaan, musiikkityylejä, rukouskäytäntöjä, pukeutumista. Tämä siis silloin kun on jo langettu kiusaukseen tehdä pesäeroa, ihan vain sen takia että erilaisuus pelottaa, kummeksuttaa, aiheuttaa yllättäviä tunteita. Ihminen säikähtää, närkästyy tai mitä lie. Ja sitten tulee nopeammin konsultoitua ’minä itte ja mun tunteet’- mestaria. Ei ehdi tarkistaa onkohan tulkinta samassa linjassa kuin Jeesuksen persoona, opetukset ja elämä. Siinä sitä sitten mennään, pikaluisua etäämmälle paremmista tarkoituksista. (Tosin tämä maalailemani varjokuva painottuu ehkä enemmän jokusen vuosikymmenen taakse kuin nykypäivään.)

Yhteydestä lipsuttaessa erottelun oikeutuksen voi pukea monenlaisiin tulkintoihin, jollei haluta ymmärtää Jeesusta, hänen persoonaansa, pitkämielisyyttä, rakkautta, aina voimassa olevaa armoa rehellisesti tunnustettujen asioiden edessä. Jeesus todella on täynnä armoa ja totuutta. Siksi on hyvä muistaa, että hän on heikoissa väkevä, hän kuulee niin hiljaa lausutut kuin suureellisemmin pauhatut rukoukset, hän näkee kaiken minkä yritämme kätkeä ja suree pakenemistamme, sillä hänellä olisi niin ihmeellisen suuri armo tarjolla. Ihmisen ei tarvitse kuin tunnustaa, että nyt minulta lipsahti valinta väärään suuntaan ja nojautua armoon ja Pyhän Hengen apuun tiellä kohti uusia ja parempia valintoja. Ei samoihin virheisiin kannata jatkuvasti langeta, koska silloin sydämellä on riski paatua. Mikä sen ikävämpää kuin kovettunut sydän, sillä sen kuuluisi olla elävä ja hyvyyttä eteenpäin jakava.

Yhteyden varjelemisesta vielä… Olen omissa pohdiskeluissa joutunut pysähtymään raamatunkohdan Matt13:24-30 eteen. Kun olen törmännyt Jeesuksen nimessä tehtyyn työhön, joka mielestäni toteutetaan tavalla, joka mielestäni voi olla haitallista ja riskialtista, olen kysellyt, pitäisikö minun tehdä jotain. Olen kokenut että Jeesuksen neuvo: ”voitte rikkaviljaa nyhtäessänne nyhtää mukana vehnääkin” olisi hyvä ottaa huomioon. Jälkiviisaana haluan todeta, että tämä on hyvin tärkeää. Rukous asioiden eteen, jotka vaivaavat, on aina parempi kuin myrskyn nostattaminen. Olen siis yrittänyt rukoilla, että Jeesus itse paljastaa ihmisten sydämille haittavaikutukset, irrottaa viisaudessaan vääriä juuria siten, ettei synny enemmän tuhoa kuin uutta kasvua.

Tosin jännitteessä ’jo nyt – ei vielä’ eläminen on kuluttavaa. Thaimaassa työtä pitkään tehnyt pariskunta puhui hiljattain siitä, miten heidän tiimin rukouselämä todella muuttui, kun he alkoivat julistaa Jumalan hyvyyden toteutumista ihmisten elämien ja tilanteiden ylle. Odotus ja vierestä seuraaminen asioiden ollessa pielessä, on raskasta. On kuluttavaa kokea olevansa pieni ja voimaton kaiken elämässä tapahtuvan kielteisyyden ja pahuuden edessä. Pysyminen ajatuksissaan ja rukouksissaan yhteydessä Jumalaan, on hedelmällisempää kuin keskittyä siihen, mikä on pielessä. Ja tämä todellakin pätee myös odotukseen saada nähdä puhdasta ja vahvaa kristittyjen yhteyttä.

Eli yhteys, hyvän tahdon etsiminen, Jeesuksen näkeminen eroavaisuuksienkin takana, avoimuus, uskallus tunnustaa, jos on jotain pieleen mennyt, kyky iloita armosta ja sovinnosta, halu nähdä monimuotoisuuden ja Jeesuksessa pysymisen siunaus.

Erilaisuuden ei tulisi olla pelottava asia, jos haluamme nähdä Kristuksen ruumiin yhteyden toteutuvan ja jos voimme oppia luottamaan siihen, että Jeesus antaa voimaa nähdä asioita Hänen silmillään. Jeesuksen persoona puhuu Totuutta, läpinäkyvyyttä ja anteeksiantoa. Tätä kuuntelemaan. Eikä kallistettaisi korviamme erottaville äänille.

Tämä elämä rikkoo ihmistä. Joudumme usein kantamaan erinäisiä saamiamme haavoja jotka saattavat huonoissa olosuhteissa nousta pintaan meitä ahdistaen. – Siitäkin huolimatta että uskomme Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Isään, jonka armosta olemme saaneet anteeksiannon omista synneistämme, ja siinä samassa armon hengessä pystyneet antamaan anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Ihminen voi tuntea ettei ole tarpeeksi hyvä sellaisena kuin on ja saattaa ruveta yrittämään olla jotain muuta ja hukkaa itsensä. Sen sijaan että antaisi Jumalan Kirkkauden säteilyn ja ainoan tosi Valon, Jeesuksen Kristuksen, valaista sisimpänsä todellisuuden ja muuttuisi, mielensä uudistumisen kautta, nöyräksi tuossa ihmeellisessä valossa. Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen on Ainoa Oikea Tie itsensä tuntemiseen ja kaiken muunkin todeksi näkemiseen.

Minä olen kokenut kipeäksi asiaksi sen ettei minua ole kutsuttu nimelläni. Minulla ei ikään kuin olisi ollutkaan sitä nimeä jonka olen saanut kasteeni yhteydessä. Lapsuuskodissani, kun olin ainoa tyttö meidän viidestä lapsesta, minua myös nimitettiin tytöksi. Entinen aviomieheni ei koskaan kutsunut minua nimelläni ja nyt on ollut avustaja joka ei vielä kertaakaan ole puolentoista vuoden aikana kutsunut minua Tuulikiksi.

Kysynet mikä on ongelmasi, jos se on noin vähäinen?

Minulla ei ole ollut kotia, tai siis on, mutta olen suurimman osan elämääni elänyt muitten kodeissa tai erilaisissa laitoksissa. Olen sitä ikäluokkaa jolle vammaisuus aiheutti tuon. Siksi minä tahtoisin olla minä, nimelläni. Nuorempana kirjoitin runoja ja yhtenä aiheena oli tämä nimettömyys.

Tänä aamuna heräsin ihanaan hengelliseen lauluun, ja kun niin käy, tiedän että minulle tulee jonkinlainen viesti/sanoma. En useinkaan saa sitä niin valmiina ettei siihen tulisi omaakin ns. astian makua kun sen tuon julki. Pyrin kuitenkin olemaan uskollinen Hänelle, johon uskon, ja täyttämään sen vaatimattoman tehtävän, jonka uskon Häneltä saaneeni. En voisi mennä Hänen kasvojensa eteen jos niin väheksyisin itseäni että hautaisin leiviskäni maahan.

Siksipä hain jälleen Raamattuni rakkaimpia kohtia, jotka usein löytyvät VT:n puolelta. Rakastan eniten ehkä Jesaja profeettaa ja psalmeja. Uudessa testamentissa kaikki on yhtä hyvää, paitsi Jeesus joka on paras! Mutta UT. on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksen jo ollessa lähetettynä maan päälle. Ei niin ettei Hän olisi jo VT.a, mutta toisella tavalla.

Jesaja 43:1-3 ” Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob (sinä ja minä) joka sinut muovasi  Israel (sinä ja minä) – Älä pelkää. MINÄ OLEN, lunastanut sinut. MINÄ OLEN sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. MINÄ, Herra, olen sinun Jumalasi. Minä Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi….. (jae 4)  – Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet Kallis ja Rakas….
(jes.54:4,6,10-17 jos jaksat jatkaa)

Samaan sarjaan löytyy myös paljon  psalmeja. Laitan tähän vaikkapa psalmin joka aina koskettaa se on 22 kaikki löytävät siitä Jeesuksen mutta siihen voi samaistua, kuten kaikkeen mitä Raamatusta löytyy. Raamattu on Jumalan kirja Hänestä itsestään, Pojastaan, joka on yhtä Isän kanssa, Pyhästä Hengestä joka asettuu ihmiseen asumaan uudesti syntymisen kautta –  ja ihmisistä ihmisille.

Ps.22:11.” Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet Jumalani ensi hetkestä alkaen. (22) Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta. (25) Ei Hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin.”
– Ja mitä tästä seuraa! Jakeet psalmin loppuun ovat riemulliset (26-32) En osaa kirjoittaa lyhyen ytimekkäästi, joten vielä yksi raamatunkohta UT:a Joh.16:1733 korostan jakeita 25,27 ja 33. Ja sitten osia siitä laulusta joka aamulla virvoitti mieleni, kirkasti ajatukseni ja tuli riemuksi hengelleni.

”En mä aarteita etsi enkä onnea maan, mutta Jeesuksen löytää on mun toivoni vaan. Elon kirjassa ovat nimet lastesi Sun. Sano Jeesus, oi, siellä nimi onko myös mun. Nimet autuaitten ovat kirjassa Sun. Sano Jeesus, oi, siellä Nimi onko myös mun!

Minä muistelen Herran pyhää kaupunkia, joka ylhäällä hohtaa taivaan kirkkautta. Sinne synti ei pääse, yksin autuaat vaan. Minä sielläkö kerran myöskin kulkea saan? Nimet autuaitten ovat kirjassa Sun. Sano Jeesus, Oi, siellä nimi onko myös mun!

Kyllä! Eivätkä ainoastaan nämä maalliset nimemme ole Hänen tiedossaan ja kirjoissaan, vaan se uusikin nimi jonka siellä saamme, eikä siinä nimessä ole mitään painolastia eikä murheen häivää! Se nimi on ainutlaatuinen ja jokaiselle aivan oma! ”Enkö Herraa, Jumalaani, riemuvirsin kiittäisi!”

Ystäväni, ole siunattu Herramme Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä, joka sinussa asuu!

Luovana ihmisenä minun on pakko todeta tunne elämäni olevan, vähintäänkin, vilkkaasti ailahteleva. Se tuottaa sekä itselleni että läheisilleni aika ajoin hankaluutta. Mutta on siinä omat hyvätkin puolensa, oikeastaan ehkä enemmänkin hyvää kuin huonoa, varsinkin jos ei ole minä.

Viisi viimeistä vuotta on ollut melko hiljaista elämää, ehkä tapahtuma köyhääkin nykyisistä olosuhteistani riippuen. Tosin kun sanon tämän, mieleeni tulee maailman kuulu Corrie Ten Boom. Nainen joka ryhtyi Hollannissa pelastamaan Hitlerin vainoamia juutalaisia ja joutui lopulta itsekin keskitysleirille, kuten hänen sisarensakin. Corrie säilyi hengissä mutta sisar kuoli. Corriesta tuli sitten monialaisesti Jumalan hyvyyden todistaja. Hänen ensimmäisestä kirjastaan ”Kätköpaikka” tehtiin myös elokuva. Corrie kuitenkin eli viimeiset viisi vuotta elämästään halvaantuneena ja menettäneenä puhekykynsä.

Siihen verrattuna minulla ei ole mitään valittamista. Vaikka välillä koenkin vain olevani, en eläväni. Etenkin talviaika koettelee. Avustajani on tähän vuodenaikaan minulla n. 5 tuntia arkisin ja lopun aikaa olen itsekseni. Mutta tästäkin kyllä, parhaimpina päiviä, löytyy omat hyvät puolensa.

Tuo arjesta, josta Laakson Tapio kirjoitti blogissaan ettei juurikaan kukaan meistä kirjoittele ja kuitenkin myös meillä uskovilla, on se arki samanlaista kuin ihmisillä yleensäkin. Annammeko me siis väärää kuvaa omasta uskossa elämisestämme jos ylistämme Jumalaa ja kirjoitamme (puhumme) vain ilosta, riemusta, rakkaudesta ja armosta.?

No, alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja sitten kaiken muun, myös ihmisen todeten 1Moos.2:18 ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen”. Tämän sanottuaan hän loi miehelle naisen. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, mutta ei aina kaksinkaan. Sillä kaksin yksin on pahempi kuin yksin yksin. Näin olen kokenut.

Ihmiset voivat todella syvästi haavoittaa toisiaan, jopa tappaa toisensa. Jos ei fyysisesti, niin ainakin henkisesti ellei mitään muutosta tapahdu toisilleen sopimattomien ihmisten kesken, lähinnä nyt siis aviopuolisoiden. Tämä ei kuitenkaan ole aiheeni, sillä kaikkein kauhein asia millä voidaan Jumalan luomaa järjestystä rikkoa, on viha ja hylkääminen. Hylkääminen voi tapahtua monella tavalla. Esimerkiksi niin että mitätöi toista. Ei anna ihmisarvoa, ei puhuttele nimellä edes.

Yksinäisyys ei siis aina ole kahle ja vankila, van se voi jopa tuoda vapauden. Vapauden olla aidosti sitä mitä on. Olla Jumalan lapsi, saada rakentua Jumalan lasten yhteydestä. Saada rohkaisua yhteisestä uskosta, rukouksista, Raamattupiireistä jne. Vain se joka on vuosikymmenet ollut vankina omassa kodissaan ja vain salaa voinut kohdata Herraansa, voi kokea sen suunnattoman riemun ja ilon, jonka yhteys toisiin kristittyihin tuo aina tullessaan.  Juuri näin sain minä kokea tänään.

Silti nekin jotka uskovat ovat vain ihmisiä, mutta ehkä meissä kuitenkin vaikuttaa Jumalan ihana Pyhä Henki joka auttaa meitä heikkouksissamme ja vajavuuksissamme. Koska ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti”! (Hebr.13:8)  Jumala on ikuisesti ja Hän on uskollinen. Kuinka ihania ovatkaan Jumalan sanat, kuinka ihana Hän on kaikissa lupauksissaan. Olen itkuiikka ja nyt minua taas itkettää Kun ajattelen kaikkea sitä mitä Raamatussa on meille kerrottu Jumalasta, Isästä, Pojasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.

On suurta armoa ja rakkautta että saamme tätä Jumalan Sanan leipää jakaa keskenämme ja elää siitä rakentuen. Otetaanpa vaikka 2 Tim.2:11-13 joka kuuluu näin. ”Tämä sana on varma. – Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. (Mutta) Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.”

Jumala on uskollinen. Tuo uskollisuus on niin ylimaallista käsittää että sen kai kaikessa täyteydessään ymmärtää vasta Hänen Valtakunnassaan. Kuitenkin niinä parhaina hetkinä jolloin on kaikkein lähimpänä Jumalaa tuo Jumalan uskollisuuteen luottaminen vapauttaa pelosta ja yrittämisestä. Ihmisinä me herkästi ryhdymme yrittämään, jopa niin että itse aiheutamme itsellemme kuormaa ja turhaa kipua. Voisi ajatella että juuri levosta käsin Jumala, Luojamme, tahtoisi meidän nauttivan Jumalan lapsena olosta. Ja tosi on, kun ihmistä rakastetaan ehdottomasti ja hän sen saa tuntea ja aina vaan enenevästi ymmärtää, hän ihminen,  vapaasta tahdostaan elää Jumalan tahdon mukaan. Ei siis pakosta tai lain vuoksi vaan vastarakkaudesta.

Kun Jumala on kaikkensa antanut meidän puolestamme ja hyväksemme niin emmekö mekin osoittaisi ystävällisyyttä ja lempeyttä toisillemme ja erityisesti niille jotka ovat meidän sisariamme ja veljiämme Herrassa. Emmekö tahtoisi muistaa Herramme ja veljemme Jeesuksen rukousta ”että he yhtä olisivat”. Tänään minulla on niin hyvä olla, niin hyvä mieli, sain niin paljon hyvyyttä osakseni tänään meidän Kyläkirkossamme. Aivan odottamatonta hyvyyttä. Jumala antoi lahjojaan. Hän on ihmeellinen! Kiitos ystävät, kiitos Jeesus!

”Uskollisuutesi suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma, on Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon…”

Olen viettänyt hiljaiseloa kirjoittamisesta ja lukemisesta. Olen istunut sohvan nurkassa ja märehtinyt omaa saamattomuuttani. Kylvänyt ja kastellut epäuskoni pientä kryytimaata kaamosmasennuksen vallassa. Aamulla on vastassani ollut penseyden hämärä ja illalla kyynisyyden hiljalleen kasvattama pimeys. Uupumus haluaisi ottaa vallan mielestä ja miehestä. Turhautuminen kaikkeen mikä liittyy mieheen ja miehisyyteen nakertaa. Ikä alkaa pelottaa ja mikä pahinta mikään ei tunnu miltään. En saa kiinni niistä hienoista hetkistä ja tunnelmista jota olen saanut kokea elämässäni. Katkeruus ja turhamaisuus vaanivat nurkan takana.

Tuntuuko tutulta? Miten tämä liitty pätkääkään karismaattisuuteen ja  siihen keskusteluun, jota täällä blogitaivaallakin on sivuttu.

Olen saanut seurata läheltä ja olla mukanakin kun Pyhän Hengen toiminta ja karismaattiset ilmiöt ovat löytäneet tiensä takaisin Luterilaiseen kirkkoon. Olen saanut kokea, siis tuntea ja nähdä mitä Jeesuksen lähettämä, meitä varten luovuttama Pyhän Jumalan Henki on saanut aikaan ihmisissä. Olen ollut mukana erilaisten karismaattisten liikeiden tapahtumissa, joissa ihmiset ovat tanssineet ja riemuinneet Jeesuksesta Pyhän Hengen täyttäminä. Osassa on huudettu suureen ääneen, naurettu ja itketty toisaalta on myös rukoiltu ja ylistetty.

Olen rukoillut ihmisten puolesta ja ihmeekseni nähnyt joidenkin paranevan ja olen itse kokenut parantumista. Olen löytänyt elämääni uutta rohkaisua ja voimaa, kun tajusin kuka on Pyhä Henki. Olen nähnyt miten Jumala avaa ovia, kun sitkeästi uskoo ja rukoilee että hän helpottaisi sitä seurakunnan rakentamistyötä, johon hän on minut kutsunut.

Lyhyesti sanottuna elämäni on täynnä Viinipuuhun vartettuja oksia, joista näkee missä ja milloin Pyhä Henki on johdattanut elämääni. En tiedä miksi käytän tässä tätä ilmaisua enkä ymmärrä mitä se tarkoittaa mutta näin sen haluan ilmaista.

Mutta juuri nyt, tässä hetkessä, millään noista asioista ei ole merkitystä. Voisin tässä ja nyt kirota karismaattiset vouhotukset ja intomieliset ylistyslippujen heiluttajat. Voisin polttaa kaikki hillsongnuotit ja halkaista ylistysrumpujen kalvot. Kaikki se tunne ja kokemus ei tavoita minua tässä ja nyt.

Silti, kaikesta huolimatta istuin tänään pöytään ystävieni kanssa suunnittelemaan alfa-kurssia ja pohtimaan sitä, miten oma rakas seurakuntani voisi kokea sitä samaa Jumalan lähettämää tulta, joka juuri nyt ei omaa sydäntäni lämmitä.

Johannes Kastaja vastasi kyselijöille,- Minä Olen Ääni, kun häneltä tiedusteltiin kuka hän oikein oli. Johanneksen olosuhteet eivät ratkaiseet hänen identiteettiään Jumalan edessä, kun hänelle tarjottiin kysymysten kautta mahdollisuus olla jotain ehkä enemmän mutta hän tyytyi olemaan vain ääni. Hän pysyi uskollisena tehtävälle, jonka hän oli saanut Jumalalta.

Kun katson elämääni taaksepäin, näen selvästi miten Jumala on minua johdattanut ja varustanut tarpeen tullen. Olen saanut kokea ja tuntea voimakkaasti, sillä hän loi minut ihmiseksi joka tarvitsee iloa ja riemua elämäänsä. Olen saanut itkeä suruni niin että Hän on voinut lohduttaa. Olen saanut kompuroida, jotta olen voinut palata takaisin kotiin. Hän antanut minun kokea uudistumista uskossa, niin että pystyisin  noudattamaan hänen tahtoaan.  Olen kokenut parantumista sairauksista ja vaivoista, että ymmärtäisin millainen on taivasten valtakunta. Olen vihdoin oppinut ylistämään että osaisin elää hänen valtakunnassaan sitten kun sen aika tulee. Mutta kaiken tämänkin jälkeen olen yhä vain syntinen ihminen.

Minä olen minä. Yksin en ole mitään, mutta Kristuksen armahtamana  ja häneen kiinnitettynä olen kaikkea.  Jumala antaa kaiken, uskon, kyvyn ylistää ja rukoilla. Hän parantaa ja opettaa, antaa sanat joita kirjoitan ja puhun.

Se mitä hän tekee ei ole riippuvainen siitä mitä juuri nyt tunnen. Siksi menen eteenpäin, ja luotan, että Hän täyttää maljani elämän vedellä, koska se on hänen luontonsa.

Siksi uskossa pettynyt, ihmisten lyömä ja maailman painama voi ja saa väsyä koska mikään ei ole meistä itsestämme kiinni. Armo tulee täydeksi vasta kun Jumala saa tehdä kaiken valmiiksi itse. Hän on kaikki ja hän on uskollinen kun minä en ole.

Siksi meidän tulee katsoa kaikkia Jeesukseen uskovia niin, että näemme heissä Jumalan tarkoituksen ja uskollisuuden.  Sen mihin hän kutakin yhteisöä kulloinkin johdattaa. Vaikka väsymme tai penseys valtaa mielemme tai saamme haavoja toisten lyönneistä niin Jumala ei kuitenkaan hylkää. On takerruttava yhä tiukemmin Jumalan rakkauteen ja annettava sen suunnata elämäämme. Emme saa antaa pimeyden ottaa otetta itsestämme.

Jumalan antama rakkaus ja menestys on ihmisen lohduttamista vaikeuksien keskellä mutta se on myös seurakunnan varustamista ja korottamista, jotta Kristuksen ruumis voisi toimia. Jumala nostaa meidät olosuhteidemme yläpuolelle jotta voimme olla Ääni tässä erämaassa, jota maailmaksi kutsutaan.