Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Category Archives: Uncategorized


by 4 kommenttia

Multi-instrumentalismia Kansanlähetyspäivillä

Olen blogeissani edistänyt heittäytymisen teologiaa. ”Tehkää hengellisissäkin kuvioissa sitä, mistä tykkäätte, koska mistä tykkäätte, siinä kuitenkin olette parhaita. Ja ennen kaikkea, älkää kainostelko!” No, minä heittäydyin soittelemaan kansanlähetyspäivillä.

 

BassoBasso

Haahuilin kokoustilan takana ja podin bassottelun jälkeistä angstia. Ystäväni istui pöydällä ja näytti siltä, ettei juuri kuunnellut sitä, mitä meneillään oli.
– Ei mennyt soitto ihan putkeen, mutisin hänelle.
– Ai jaa? Mä vaan katsoin, että sulla oli välillä tosi hieno soittoasento.

Meinasi ryhtyä naurattamaan. Jos musiikin ammattilainen huomaa soittoasennon vaan ei hapuilevaa soittamista, niin ei se sitten ehkä niin huonosti mennyt. Siinä tilanteessa en vielä tunnustanut ystävälle, että soittoasento johtui siitä, että minun piti korvata bassolla sähkökitara vähän punkahtavassa sovituksessa vanhasta rippikoululaulusta. Siinä pitää katsoa, miten sormensa basson harvakielisellä kaulalla asettaa. Katu-uskottava soittoasento johtui intensiivisestä sormien tuijottelusta.

 

Rytmimuna

Djembe on kiitollinen rytmisoitin, koska siitä kömpelökin soittaja saa tukevan otteen eikä se tee mitään itsekseen. Sitten on erilaisia tamburiineja, kilistimiä ja kolistimia, jotka ääntelehtivät pienestäkin kosketuksesta. Sellainen soitin on myös rytmimuna. Se on parin pienen kokeilun perusteella minulle täysin hillitsemätön instrumentti. Ikinä en ole rytmimunaa soittanut kolmea tahtia enempää. Tai en ollut.

– Juha, meidän mikrofoni ei ota rytmimunaa, voisitko sä hoitaa sen? huusivat laulajat.
– Ai jaa? Vilkaisin pientä mustaa möykkyä, joka oli materialisoitunut käteeni. Vilkaisin parin tuhannen ihmisen salia. Vilkaisin soittomuistiinpanoja, joiden mukaan rytmimuna yksin säestää kokonaisen säkeistön verran virttä. – No, kai mää hoitelen.

Siellä minä sitten soitelin rytmimunaa. Laulajattaret ja suuri seurakunta lauloivat. Olikohan se niitä biisejä, jotka menivät Radio Dein kautta suorana eetteriin…

 

Akustinen kitara

Yksi virsi ei treeneissä oikein ollut löytänyt sovitusta. En ymmärrä, mikä idea minun oli ehdottaa, että tämän voisi soittaa kahdella akustisella kitaralla.

– Toista voisi soittaa silleen nasaalin metallisesti ihan tallan vierestä, mietin ääneen.
– Ai jaa? totesi muu orkesteri.
Löysin kitaran sylistäni.

Kun virren soittamisen aika Kansanlähetyspäivillä tuli, vaihdoin basson kitaraan. Kaveri aloitti soiton ja hyppäsin mukaan. On kuulkaas huikaiseva tunne, kun soittaa messussa parille tuhannelle ihmiselle. Heti kappaleen alussa huomaa, että ei kuule, mitä itse soittaa tai ei kuule mitä kaveri soittaa tai ei ole lainkaan varma siitä, mitä kuulee. No, mitäs siinä sitten teet? Saat akuutin hikoilukohtauksen ja soitat vähän lujempaa tai aika paljon lujempaa, että kuulet edes itsesi.

– Ei mennyt soitto ihan putkeen, mutisin jälkikäteen kitaran omistajalle.
– Ai jaa? totesi hän. – Mä kuuntelin ja ihmettelin, että kuulostaapa mun kitara hienolta.

Hyvä, että edes joku kuuli, mitä soitin!

 

Loppuviisastelu

Niin, että jos minä vielä kerran puhun jotain heittäytymisen teologiasta, niin saatte kaikin mokomin muistuttaa minua Kansanlähetyspäivistä Herran vuonna 2015.

Niiden teemana oli muuten Armo!


by 7 kommenttia

Kun sydän on täynnä. #nwhimos

Kolmas päivä on illassa Himoksella. Itselleni iski uupumus kesken päivän ja se vaati pienen breikin ja päiväunet kesken seminaarien. Breikki sisälsi vielä juoksulenkin laskettelurinteen päälle, koska tuntui että jonkinlainen puutuminen ja hapenpuute lamaannutti ajatukset. Suomeksi sanottuna vastaanotto oli pois päältä. Edelliset tilaisuudet rukouspalveluineen ja puheineen olivat olleet hyvin kohti käyviä ja hyviä. Joku voi ihmetellä miten hyvä opetus voi uuvuttaa, mutta kun takana on raskaita kokemuksia ja valtavasti käsittelemättömiä asioita, niin niiden kohtaaminen ja avautuminen vaatii valtavasti ajattelelemista ja kyyneleitä.  Voin sanoa että kun itkee holtittomasti kuin pieni lapsi voimatta itse sille mitään niin se on fyysisesti rankkaa. Sellainen itku on kuitenkin puhdistavaa ja vapauttavaa.

Mäkeä juoksi toinenkin juoksuhöperö tosin paljon vauhdikkaammin. Jyrkän ja pitkän laskettelurinteen ylös juoksu omanlaisensa suoritus. Toinen juoksija joutui seisahtumaan aina välillä ottamaan happea, jolloin ohitin hänet ja pian hän taas kirmaisi ohi pysähtyäkseen taas, jolloin ohitin hänet uudelleen. Itse kapusin ylös lyhyellä ja tasaisella askeleella pyrkien siihen, että happea riittäisi lihaksille mahdollisimman pitkälle ja maitohappoja ei pääsisi muodostumaan. Kun lopulta jouduin ottamaan kävelyaskeleita, oli juoksu kumppanini jäänyt kauas taakse. No en tiedä millainen oli hänen harjoituksensa, joten ei siitä sen enempää. Mutta omat hengelliset ”lihakseni” olivat päässeet maitohapoille ja kaipasivat lepoa. Levon aikana tapahtuu kasvua ja eheytymistä, kun Pyhä Henki jatkaa aloittamaansa työtä.

On valtava asia, että on olemassa yhteisö ja paikka, jossa voi luottamuksellisesti puhua, antautua rukoukselle ja kohdata Jumala. Vain Pyhän Hengen työ seurakunnan keskellä mahdollistaa tällaisen kohtaamisen.

Päivän opetukset ovat liittyneet vahvasti siihen mikä on seurakunta ja millaista on elää seurakunnassa, joka ammentaa voimansa Jumalan läsnäolosta. Seurakunnasta, joka ei ole vain kokoontumispaikka kerran viikossa tai kuukaudessa, vaan se on on liima, joka liittää ihmiset yhteen niin arjessa kuin juhlassa ja tekee armolahjojen kautta ihmiset riippuvaiseksi toisistaan.

Nyt iltatilaisuuden alussa pää levänneenä ja keho hapetettuna koin, että pystyin ensimmäisen kerran iloitsemaan yhdessä muun juhlaväen mukana siitä, että Isämme on hyvä ja hän rakastaa meitä. Tuo tunne on ollut näiden kahden päivän aikana konkreettisempi kuin koskaan ennen. Siksi tuntui hyvältää laulaa ylistyslauluja yli puolentoistatuhannen muun ihmisen kanssa. Etenkin kun takana oli ryhmä nuoria tatuoituja hurjan näköisiä sällejä, jotka antaumuksella ja innolla lauloivat ylistystä Jumalalle ja antoivat oman möreä ja miehisen sävyn lauluun. IMG_20140727_123629


by 6 kommenttia

Jumalan kokoinen aukko sydämessä. #nwhimos

Sydämen yksinäisyys on jotain mitä toinen ihminen ei voi  täyttää.

Sydämen yksinäisyys kaipaa valoa, lämpöä ja rakkautta, jota vain Jumala voi antaa. 

Siksi huudan Abba, Isä.

Sydämen yksinäisyys on erämaataival, jolle ihminen voi joutua kun hän etsii yhteyttä Isään, Jumalaan. Aina emme edes tiedä mikä on meidät ajanut tälle matkalle. Voimme olla turvallisesti uskossa tai vasta etsimässä Jumalaa. Ihminen, joka kohtaa tämän taipaleen päätteeksi Jumalan rakastavana Isänä, saa lohdutuksen ja hänen kaipauksensa täytetään. Nämä ajatukset kirjasin ylös keskiviikko-illan päätteeksi New Winen aloitustilaisuuden jälkeen. Kaksi kohtaamista ystävän kanssa, joista toinen esirukoustilanteessa avasi patoja, mutta myös uusia kysymyksiä sydämessäni.

Kysymykset eivät pukeutuneet sanoiksi ennen kuin tänään, pyytäessäni pappia siunamaan minut. En halunnut mennä rukouspalveluun koska ajattelin rukoilevani paikallani muiden puolesta. Mutta kun kohdalle sattui tuttu pappi, päätin toisin ja loikin tuolien yli kaverin luo.

En tiedä kuinka moni muu on kokenut elämässään tilanteen jossa yksi sana vetää tulpan altaasta, joka on täynnä sanattomia huokauksia ja kaipausta. Se sana oli pikkupoika. En halua tässä avata sanallisesti sitä tunneryöppyä, joka sisältäni vapautui kun Pyhä Henki kertoi miten Isä haluaa rakastaa minua. Jumalan kohtaaminen Isänä on ihme. On kuin olisi palannut kotiin valtavan ikävän jälkeen ja saanut painaa päänsä turvalliseen syliin, josta kukaan ei voi ottaa minua pois.

Jokaisen elämässä on asioita jotka vain Jumala voi tietää ja vain hän korjata ne. Mutta Jumala tarvitsee suun joka kertoo mistä on lähdettävä ja mitä tarvitaan. Siksi toisen ihmisen rukous ja sanat ovat Jumalan puhetta ja Pyhän Hengen kosketusta. tapsa


by 6 kommenttia

Kaatajapappeja, Ihmeparantajia ja Jeesus. #New Wine

viljaaOletko koskaan pysähtynyt miettimään mitä tapahtuu kun joku rukoilee sairaan puolesta. Oletko miettinyt sitä, että kuka siinä parantaa ja kenet.

Iltapäivälehdet repivät mielellään otsikoita kaatajapapeista ja ihmeparantajista. Otsikointi ja uutisointi on usein luonteeltaan sellaista, että se laittaa miettimään kannattaako omaa lusikkaansa tuohon soppaan laittaa. Maailma näkee usein vain ääri-ilmiöt ja kaikki valtavirrasta poikkeava vaikuttaa vaaralliselta. Media tarttuu näihin ilmiöihin riepotellen niitä mielensä mukaan  .

Kun katsomme noiden otsikoiden taakse, niin sieltä löytyy tavallisesti syvän hengellisen vakaumuksen ja kutsun omaavia ihmisiä. He ovat usein tienraivaajia, jotka valmistavat tietä herätykselle tai voisi kai sen sanoa, että he tekevät tietä Jeesukselle. Monet tuntemani uskovat kulkevat innokkaasti näiden näiden Jumalanmiesten perässä.

Perässäkulkijat ovat usein ihmisiä, jotka kaipaavat elämäänsä syvempää yhteyttä Jumalaan. Tässä tullaankin yhteen suomalaisen kristillisyyden ongelmakohdista. Moni suomalainen kristitty kokee, että heillä ei ole omaa hengellistä kotia, seurakuntaa, jonka siipien suojissa he voisivat kokoontua. Sen sijaan, että he alkaisivat perustaa itselleen kotia, he kulkevat hengellisinä irtolaisina pitkin maita ja mantuja keräillen muiden pöydiltä pudonneita murusia pysyäkseen uskossa.  Moni luopuukin uskosta, kun sitä oma paikkaa ei tunnu löytyvän ja yhteys Jumalaan pysyy etäisenä. Kuinka moni on kuullut kuinka rukouspalvelun alussa ihmisten huutavan Pyhää Henkeä lisää ja lisää. Tunnistan itsestänikin tämän saman. Pyhän Hengen täyteyttä etsitään ja ikäänkuin tankataan tajuamatta sitä, että Usko on lahjoista suurin ja edellyttää aina Pyhän Hengen läsnäoloa eli vaikka emme itse aina tunne sitä, hän aina läsnä.

Armon yksi ulottuvuus on Jumalan uskollisuus lapsiaan kohtaan.  Isä tietää, että olemme vajavaisia ja hän täyttää meidät Pyhällä Hengellä ylitsevuotavasti, jos vain annamme siihen mahdollisuuden. Suurin este tälle kaikelle me olemme me itse. Meissä vellova epäusko oman paikkamme pysyvyydestä Jumalanvaltakunnassa ja jatkuva tarve päästä oikeaan ”tunnelmaan” vie meidät helposti harhateille ja epäilemään omaa uskoamme. Vaellamme paikasta toiseen etsimässä sitä oikeaa uskoa. Monesti olisi parasta vain pysähtyä paikalleen ja olla hiljaa.

Tällä viikolla  vietetään itselleni ja perheelleni jo perinteeksi muodostunutta New Wine-kesäjuhlaa.  New Wine-verkosto kasvattaa, vahvistaa ja kotouttaa ihmisiä oman paikkakuntansa Kristityiksi. Ihmisiksi, jotka toimivat oman paikkakuntansa parhaaksi. New Winen yksi perusajatus on, että kaikki lähtee liikkeelle pienestä ja paikallisesta seurakunnasta. NW ei itse lähde perustamaan yhteisöjä vaan lähettää ihmiset oman arkensa keskelle,  omaan seurakuntaansa toimimaan ja perustamaan itselleen kodin. Hengellinen koti voi olla seurakunnan lisäksi jokin toimiva solu, raamattu- tai rukouspiiri tai pienryhmä, jossa toteutuu kolme tärkeää asiaa;  Ylistys, opetus ja rukous. Toiminnan keskiössä on Jeesus ja hänen Pyhä Henkensä. Oman yhteisön rakentaminen on samalla myös evankeliumin eteenpäin viemistä.

Itse olen huomannut, että hengellisyys, jota tavallinen arkinen ja tuttu ihminen harjoittaa vetoaa ihmisiin parhaiten. Tarjottu esirukous ja siunaus nostaa naapurin tädin silmiin kyyneleet ja muurit murtuvat kun Isä koskettaa. Siinä hetkessä Jumala parantaa niin rukoilijan kuin rukoiltavankin sydämen. Ja tapahtuupa joskus myös ihme, kun ihminen suostuu jäämään Jumalan luo.

Tarvitsemme kaatajapappimme ja profeettamme kunhan vain maltamme katsoa myös kulisseihin ja luotamme oman uskontiemme vakauteen, koska Jeesus on meidän kaikkien kanssa. Tämä aika tarvitsee tienraivaajia ja herättelijöitä mutta heidän jälkeensä tulevat ne jotka niittävät Jumalan viljaa eli me. Olemmehan sen tien kulkijoita, kuten alkukristityt itseään kutsuivat.polku


by 5 kommenttia

Jumalan työkintaat

Kuulin jokunen vuosi sitten jutun vanhasta miehestä joka kävi joka sunnuntai seurakunnan kokouksessa istuen salin taka-osassa. Tuo harmaanoloinen hiljainen mies ei vaikuttanut mitenkään toimeliaalta tai aktiiviselta seurakuntalaiselta. Ainkaan miltään evankelistatyypiltä hän ei vaikuttanut.  Kulkupelinään hänellä oli vanha rispaaantunut polkupyörä jolla hän sinkutti kaikki matkansa niin sateella kuin paisteella. Miehen ulkoinen olemus kuitenkin hämäsi seurakunnan vetäjää joka tavan takaa opetti seurakuntalaisia siitä että jokaiselle on oma paikkansa seurakunnassa ja muutenkin hän piti hyvää huolta lampaistaan. Sillä eräässä opetustilaissuudessa kävi ilmi että arjen keskellä tuo hiljainen mies sukkuloi ystäviensä luona ja toi heitä yksi kerrallaan seurakunnan kokoontumisiin. Kuulostellen ja jutustellen ihmisten kanssa elämästä hän vei Jeesuksen mukanaan kaikkialle missä hän liikkui. Hän ei ollut luonteeltaan massahurmaaja vaan hän omalla hiljaisella tavalla antoi Jeesuksen toimia oman elämänsä kautta muiden hyväksi.

Mies oli oivaltanut yhden tärkeän asian siitä millaisia me ihmiset olemme. Me tarvitsemme rohkaisua ja toistemme tukea kun etsimme oikeaa tietä elämällemme. Seurakunnan toimintaan lähteminen on nykyajan ihmiselle iso kysymys ja kynnys on korkealla. Siksi Jumala tarvitsee maanhiljaisiakin jotta hän saa kutsuttua laspiaan takaisin kotiin. Siksi jokainen voi olla lähetystyöntekijä ja evankelista oman arkensa keskellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


by 3 kommenttia

Minun Jumalani – runontapailua Osa 2/2

Minun Jumalani
on jumala
jota ei tarvitse takoa
lepytellä tai loitsia esiin
Hän on jumala joka
pysyy lähelläni
virheistäni huolimatta
jos vain tahdon
Hän on jumala
joka eli ihmisen elämän
tuntien ja kokien koko
elämän kirjon

Jos käännän katseeni pois
jos käännän sydämeni pois
jos alan paeta ja piiloutua
Hän kunnioittaa tahtoani

Mutta hän ei lakkaa rakastamasta
Hän tietää missä olen
tuntee tieni ja tietää piilopaikkani
Hän etsii rauha askelissaan,
käyskentelee huhuillen
sillä hän toivoo
minun vastaavan kutsuun
Sillä rakkaus elää vuorovaikutuksessa
ja vapaudessa

Yksi ainoa, jota hän omiltaan pyytää
on että me valitsemme rakastaa
Kaiken hän on antanut ja valmistanut
meidän puolestamme iankaikkisuutta varten
Hänen Poikansa henki
asuu sydämissämme
jos vain tahdomme

Kaikki maailman taakat, houkutukset
ja valheet voivat työntää pois
ikiaikojen Jumalan rakkauden
Voimme asettaa sydämemme tiukasti lukkoon
ettei hän pääsisi asumaan meissä
Jotkut lukot ovat varhaisia ja ehkä muiden lyömiä

Mutta uskon Jumalaan jonka
ihmeellinen Pyhä Henki voi soljua
pienimmästäkin uomasta, ohi ruosteisten lukkojen
ja alkaa puhua sydämelle rauhaa ja rakkautta
ihmeellinen Pyhä Henki
ylösnousemuksen Henki


by 4 kommenttia

Minun Jumalani – runontapailua 0sa 1/2

Sanat luovat todellisuutta
ja todellisuudesta kumpuaa sanoja
ikuista virtaa

Kaikki ei palakaan tuhkaksi
maadu mullaksi
sulaudu virtaaviin vesiin

On yksi jolla on kyky kantaa ihminen varmuuteen
ettei kuoleman voima olekaan lopullinen

Me näemme iankaikkisuudesta vain häivähdyksiä,
kukin luonteemme ja polkumme mukaisesti
me näemme

Ikuinen rakkaus katsoo meitä silmiin
voimalla jota
ei voi mitata

Ei ääretöntä voi mitata
Mutta sitä voi hahmottaa,
tavoitella
Kukin luonteensa, polkunsa
ja tahtonsa mukaisesti

Me avaamme silmämme
jos tahdomme
käännämme katseemme maailman tuuliviireistä
läpi sumun
ohi häikäisevän loiston
kivikkoisen kurun uumenista
keskellä kirkkainta aavaa

Me katsomme takaisin
jos tahdomme
kukin luonteensa, polkunsa
ja tahtonsa mukaisesti

Me katsomme takaisin
ja näemme jotain mitä
näkyvä ei koskaan voi
lopullisesti peittää
Sillä näkymätön on
arvoitus ja selvästi piirtyvä yhtaikaa
väistyvä ja ikuinen samassa olemuksessa
Se on muuttumaton ja ikuisesti elävä

Ikuinen rakkaus
katsoo takaisin
ja sanoo:
”Minä näen sinut
Jotkut sanovat ettei minua voi nähdä
mutta se ei ole totta

Sillä minä kykenen antamaan
jokaiseen sydämeen
uuden tavan nähdä
jos he vain haluavat

Minä näen sinun polkusi,
tunnen sydämesi tapailut ja tahtosi vimman
tiedän luonteesi, joka aina käsissäni
on elävä ja kaunis

Minä näen sinut
Minä tunnen sinut
Rakastan sinua ikuisesti
enkä koskaan hellitä

Sinä olet ihmeellinen,
säteilevä, kallisarvoinen,
puhdas ja kaikkeen hyvään kykenevä

Rakastan sinua
enkä koskaan hellitä
En koskaan hellitä


by 12 kommenttia

Olisko jo aika ryhtyä töihin?

Tämän tekstin aloittaminen on vähän kuin Muumipapan elämänkerran kirjoitus. Alkuun ei meinaa päästä millään. Onneksi paperia ei nettiaikana kulu, vaan ainoastaan kahvia ja buranaa.

Olen saanut jo nuorena kutsun rakentaa seurakuntaa. Toimia sen kaupungin parhaaksi jossa asun. Mutta nyt ahdistaa. Ei pelkästään oma räpeltämiseni elämän melskeessä, vaan myös tämä jatkuva Kristittyjen etääntyminen toisistaan Suomessa. Ajatukseni kumpuavat siitä, mitä olen viimeisen vuoden aikana kuullut kommenteina ihmisten suusta ja sosiaalisesta mediasta. Elämme aikaa, jolloin sielunvihollinen lyö kiilaa yhä syvemmälle suomalaisten kristittyjen väleihin.  Kiivailun ja ylemmyyden tunnon henki valtaa alaa. Ylemmyydentunto on inhimillinen puolustusmekanismi kun tunnemme olevamme uhattuja ja joku polkee meille tärkeitä arvoja. Kun arvojamme poljetaan, heikko itsetuntomme pakottaa meidät puolustautumaan niin, että painamme vastustajamme alas. Tämä on hyvin inhimillistä. Mutta muistammeko että Jumalan Pyhä Henki on takaajamme kaikessa mitä teemme ja meidän ei tarvitse koskaan musertaa ketään vaan voimme aivan rauhassa antaa tilaa myös heille, jotka ovat kanssamme eri mieltä.

Toinen ahdistuksen aihe on kun ihmiset pukevat ylleen martyyriyden viitan, vaikka heidän oma uskon taipaleensa ei ole millään tavalla uhattuna. Ihmiset eivät tunnu  ymmärtävän sitä, että Jeesuksen opetuslapselle ei ole ominaista olla marttyyri. Marttyyrin viitta on varattu niille jotka ovat uhranneet henkensä uskonsa takia.  Usko ei voi kokea marttyyrikuolemaa, ainoastaan uskovainen. Me emme katso maailmaa häviäjän silmin ja siksi meillä on varaa olla armeliaita ja rakastavia  Olemme voittajan tiimissä, Jeesuksen joukoissa. Se, että tunnemme surua ja ahdistusta oman kansakuntamme puolesta, ei tarkoita sitä, että olisimme itse  kokemassa tappion. Ei, vaan jokainen pelastettu on aihe suureen juhlaan ja siksi evankeliumin julistaminen ja Jumalan rakkaudesta puhuminen on tärkeämpää kuin kiivailu tai tappiomielialan julistaminen.  Kiivailumme vie aikaa kaikkein tärkeimmältä asialta eli siltä miten kohtaamme ihmisiä arjessa lähellämme.

Kiivailu ja huonojen uutisten levittäminen tappaa rakkauden, jota Jumala haluaa osoittaa kauttamme.  Jokaisen Kristillisen yhteisön on löydettävä tapa, jolla puhua oman ympäristönsä ihmisille Jumalasta ilman, että kuoleman haju tunkee sisään ikkunoista ja ovista. Jeesus ei lyönyt ihmisiä helvetin lieskoilla vaan hän paransi ja näytti millainen on rakastava Jumala.  Jeesuksesta ja rakkaudesta puhuminen ei ole lällyä ihmisten mielistelyä vaan todellinen rakkaus on radikaali, ihmistä muuttavaa voima, joka tulee suoraan Jumalalta. Sen välikappaleeksi tarvitaan ihminen, joka suostuu rakastamaan! Vain rakastava ihminen voi välittää totuuden. Viha ja kiivaus poikii vain lisää vihaa.

On aika hylätä keskinäinen kiivailu ja toisten kyttääminen ja luotettava Jumalaan siinä, että hän käyttää kaikkia niitä, jotka tunnustavat Jeeesuksen Herrakseen, oman valtakuntansa laajentamiseen! On siis otettava Pyhä Henki vastaan ja ryhdyttävä töihin!


by 8 kommenttia

Verraton Aarre

Muutamat päivät erossa elämäni tärkeimmästä aarteesta ja sieluni täyttää halu, palo ja into palata takaisin. Itsestäni riippumattomasta syystä olen joutunut pitämään sisälläni niitä ajatuksia joita tuo tauko toi mieleeni. Niinpä kun nyt hitaasti ja kömpelösti yritän jotain saada aikaiseksi täällä rakkaaksi käyneellä taivaallamme, pyydän kärsivällisyyttä ja laupeutta sisariltani ja veljiltäni sydämeni kyllyyden painaessa sisäistä maailmaani ulos tullakseen 🙂 kiitos!

Oikeastaan rohkeuden ja innoituksen tälle tekstilleni antoi lopullisesti Juhan viimeiset blogit rakkaan Paavalin opetuksista.
Samaa Sanaa koko ihana kirja Raamattu, selasipa sitä alusta tai lopusta.

En itse kirjoita korinttilaiskirjeistä vaan aloitan Jaakobista. Hän kirjoittaa ensimmäisen luvun viidennessä jakeessa:” Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan”. Ja jatkaa: ”Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.” Jakeessa 17 Jaakob kirjoittaa:” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.” Ja 18:” Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset”! Mahtavaa.

Otsikko tulee osittain eräästä rukousnäystä, jonka saimme kun olimme tyttäreni kanssa yhteisesti rukoilemassa. Ihme oli siinä että saimme näyn yhdessä. Tiedän että nyt moni joko lopettaa tähän tai sitten hymyilee vinosti ja pitää meitä hulluina, mutta ei haittaa! Me saimme Voiman.

Olemme olleet elämässämme, minä ja tyttäreni, enemmänkin ahtaalla ja monissa vaikeuksissa kuin eläneet selkeää ja helppoa elämää. Tukemme ja turvamme on ollut ainoastaan Ikiaikojen Jumala, Hänen Sanansa, Poikansa ja Pyhä Henkensä. Sitä voimallisemmin mitä ahtaammalla olemme olleet. Se on opettanut ettei ihminen jaksa omassa voimassaan vaikeuksien tullen, vaan Jumalan Voima ja viisaus, hyvyys ja armo, rakkaus ja huolenpito ovat välttämättömiä ja ainoa pysyvä apu, lohtu ja turva elämässämme. Kukaan ihminen ei kuitenkaan pääse vapaaksi tässä elämässä eteen tulevista koettelemuksista.

Kun meidän Herraamme on sallittu kiusattavan, meillekin se sallitaan että me näistä oppisimme, siitäkin huolimatta että rukoilemme:” Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta”! Kiusaus voi olla ennen kaikkea sitä, ettei meinaa jaksaa uskoa selviävänsä jostain mahdottomasta tilanteesta vaikka kuinka ”huutaa” Herran puoleen.  – Tuota näkyä en tähän laita mutta sen sijaan korostan jälleen Raamatun lukemisen tärkeyttä sillä siellä on se meille kaikille verrattomin aarre, ja on ollut jo ennen aikojen alkua!

Jumala on tahtonut pelastaa meidät ja antanut meille kaiken sen  tiedon ja viisauden, jonka tarvitsemme sen ymmärtämiseksi, Sanassaan. Koska pelastuksemme ja iankaikkinen elämämme on Jeesuksessa Kristuksessa, laitan tähän loppuun ihanan, suloisen ja voimaannuttavan sananlaskujen luvun 8 jakeet aloittaen 17:” Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja ne, jotka minua varhain etsivät, löytävät minut.” Lue koko luku, minä jatkan 22 jakeesta, mieti kuka tässä itsestään kertoo? Ole siunattu!

” Herra omisti minut tiensä alussa, muinaisuudessa, ennen kuin hän oli tehnyt mitään.
Iankaikkisuudessa minä olen ollut, alusta asti, ennen kuin maata olikaan.

Ennen kuin oli merten syvyyksiä, ennen runsasvetisiä lähteitä synnyin minä. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata eikä mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.

Kun hän valmisti taivaat, minä olin siinä, kun hän veti piirin syvyyden ylle,
kun hän lujitti pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,

kun hän asetti merelle sen rajat, etteivät vedet nousisi korkeammalla, kuin hän oli säätänyt, kun hän vahvisti maan perustukset,
silloin
minä olin hänen rinnallaan uskottuna, olin hänen ilonsa päivästä päivään ja iloitsin hänen edessään kaikin ajoin.
Minä leikin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastuksenani olivat ihmislapset.

Ja nyt, lapset, kuulkaa minua; autuaita ovat ne, jotka noudattavat minun teitäni.
Ottakaa varteen ojennus, niin viisastutte, älkää lyökö sitä laimin.
Autuas se ihminen, joka kuulee minua, joka valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioi minun ovieni pieliä.

Joka minut löytää, löytää elämän ja saa osakseen Herran suosion.
Mutta joka eksyy minusta, saa vahingon sielulleen. Kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.

Aamen, näin sanoo Herra, Sanalaskujen kirjan 8:22-36. (Raamattu Kansalle)


by 7 kommenttia

Arkuutta ja pelokkuutta – Paavali ja mää, osa 2

”I came to you in weakness with great fear and trembling”, kirjoitti Paavali korittilaisille, ei tosin englanniksi. Piti oikein vertailla käännösten välillä, kun mietin mitä Paavali kenties tarkoitti väittäessään, että ”näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana.” Parin englanninkielisen käännöksen mukaan apostolin heikkous ja pelokkuus eivät olleet vain katsojien silmissä, vaan hän suorastaan tärisi pelosta.

WP_20140411_001Minun mielikuvani Paavalista on ollut semmoinen, että hän kiipeää Zeun temppelin portaille ja alkaa saarnata paukuttaa Jeesuksesta. Nyt kuitenkin juutuin tuohon tekstinpätkään, jossa Paavali kertoi arkuudestaan. Löytyi minulle uusi Paavali, semmoinen inhimillinen.

Siltikään mielikuva ei ole helppo. Mies, joka on saarnannut raskaita ja rakkaita sanoja, jotka pari miljardia ihmistä yhä tuntee, on ollut Korintin seurakunnan edessä pelosta tärisevänä. Kuin pupujussi. Mutta puhuipa kuitenkin. Ja väittää sitten kirjeessään, että kun hän arkana puhui, hän puheensa ilmensi Jumalan Hengen voimaa.

Eikös se Jeesus luvannut, että kun joudutte kinkkiseen paikkaan, niin Pyhä Henki tulee ja antaa sanat suuhun? Jeesus tosin puhui viranomaisten käsiin joutumisesta, mutta kyllä minä olen ymmärtänyt, että Pyhä Henki saattaa antaa sanoja silloinkin, kun joutuu seurakunnan eteen. Melkein yhtä pelottava tilanne sekin on!

”Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.” Paavali taisi siinä täristessään olla tietoinen, että juuri sillä hetkellä hänestä itsestään ei paljon ole jaettavaa. Hän ei kerro, mikä hänen niin pelokkaaksi sai, mutta kertoo, että selviytyi Hengen avulla. Eihän Paavali mikään tyhjätasku ollut, taisipa osata kirjoitukset kutakuinkin ulkoa. Mutta joskus ei omin eväin selviä. Oppineenkin täytyy saada taivaallista tukea. Se pitää nöyränä.

Olen minäkin seurakunnan eteen muutaman kerran päätynyt. Aina on jännittänyt. Ehken ole kertaakaan tärissyt. Enhän minä olekaan apostoli vaan lähinnä toiminut juontajana tai basistina. Minuun ei toivottavasti ole koskaan kohdistunut niin suuria odotuksia kuin Paavaliin.

Olen kuitenkin kummastellut, että mihin minä aina tulen joutuneeksi. Tai jos en joudu, niin itse itseni lykkään. Blogeissakin olen ihmetellyt, että minua aina pyydetään soittamaan eri tilaisuuksiin. Djembeä tai bassoa, joskus kitaraa. Kun en nimittäin osaa. Mutta menen silti. Kyllä siinä saa aika nöyrällä mielellä olla, kun heiluttelee sormiaan basson kaulalla lähinnä Hengen voimalla.

Äkkiä mieleeni palautuu pari hetkeä. Kun seisoin Alfa-kurssin ensimmäisenä iltana juontajana porukan edessä. Ja kun seisoin KRS:n Miesten yössä basso kaulassa puolentoista sadan äijän edessä. Arkana minä siinä seisoin. En ehkä pelokkaana mutta aika pienenä ja nöyränä. ”Tässä olen, käytä minua, vaikka paljon ei minussa ole.”

Äkkiä mieleeni palautuu paljon sellaista, mitä olen kuullut ja lukenut. Ihmiset julistavat ja teologisoivat kovaan ääneen. Ovat niin oikeassa. Tässä kohtaa Paavalistakaan ei ole kauheasti apua: ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.  Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.” Minusta tuntuu, että monet kristityt selittävät paljon asioita ja väittävät selittävänsä Hengen avulla.

Jos minä väitän kirjoittavani Hengen avulla, niin älkää hyvät ihmiset rouskuttelematta nielkö. ”Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on.” Koetelkaa kaikki! Eihän Raamattu käske laatimaan yksiä teologioita ja kieltämään toisia. Raamattu kehottaa, että ”kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!”

Ehkä suurten sanojen sijaan pitäisi olla paljon enemmän heikkoutta ja tärinää! Olla sydän vereslihalla siinä, kun soittaa bassoa tai kirjoittaa blogia tai juontaa Alfa-kurssia. Ja varsinkin siinä, kun opettaa muita kristittyjä. Mutta koetelkaa toki tämäkin.

*  *  *

Raamatullisehkoja viittauksia:

– Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli.
– Kuules Mooses, jos minä annan homman, niin annan myös riittävän liukkaan kielen. Mutta ota nyt sitten veljesi Aaron puhemieheksi.

– Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!
– Kuules Jere, nuoruus on ohi hujauksessa. Anti mennä nyt vaan!