Vuoden sisään Suomessa on vieraillut muutama David, yksi Kimuli ja muitakin ulkomaalaisia puhujia. On virinnyt hurja keskustelumyräkkä siitä, onko joku heistä kenties sittenkin juudas. Minun korviini ei ole näiden puhujien suusta kolahtanut niin epäraamatullisia lausahduksia, etteivätkö ne olisi armon piirissä. Kunnia kuulostaisi menevän sinne, minne kunnia kuuluu. En puutu puhujien oikeaoppisuuteensa vaan nyky-yleismaailmallisesti vielä kuumempaan perunaan, heidän etnisiin taustoihinsa.

Ketäänhän ei saa tuomita sen perusteella, minkä väristä ihoa sattuu kantamaan tai mitä kieltä sattuu puhumaan. Edes amerikkalaisuudesta ei saa ketään tuomita. Aika monta amerikkalaista on täällä Pohjan perukoilla kuitenkin liikuskellut. Olen törmännyt myös ugandalaiseen ja englantilaisiin. Paljon on heillä ollut sanottavaa, ja meno tilaisuuksissa on ollut muutenkin railakasta. Olen itsekin jonkun puhujan tilaisuutta maustanut kummallisilla rytmisillä ratkaisuilla – alkuylistyksessä.

Olen myös yrittänyt ymmärtää, mitä sanottavaa kaukaisilla vierailla on ollut. Olen miettinyt sitä, onko heillä ollut sanottavanaan jotakin sellaista, mitä joku suomalainen puhuja ei olisi voinut sanoa. Tai ei olisi jo sanonut. Mörökölli suomalainen äijä minussa murahtaa, että noh, ei mittään uutta auringon alla.

Minusta tuntuu jopa siltä, että moni suomalainen puhuja saattaa aiheenkäsittelyllään ja huumorintajullaan onnistua koskemaan suomalaisia kuulijoita ulkomaalaisia paremminkin. Tässä olen viitannut lähinnä puhujien opetukselliseen antiin.

Samansävyisesti olen mietiskellyt tilaisuuksiin nykyään elimellisesti kuuluvaa ylistysmusiikkia. Se on usein amerikkalaista, joko englanniksi tai suomennettuna. Puhuttelisiko suomalaisempi musiikki enemmän suomalaisia? Pohdiskeluni sai yllättäen tukea – teksasin murteella.

Lila Terhune piti tammikuun alussa seminaarin Turussa. Hän kertoi matkoistaan eri puolilla maailmaa. Etelä-Afrikassa ollessaan Terhune kuunteli eri maalaisten afrikkalaisten ylistystä. Ja mitäpä hän kuuli – amerikkalaista ylistystä! Terhune piti oikein madonluvun seminaarissa siitä, kuinka jokaisen kansan täytyy ylistää omalla tavallaan. Onneksi seminaariin osallistunut kenialainen porukka rumpuineen ja asuineen palautti Terhunen uskon siihen, että Afrikassa ollaan vielä yhteydessä Jumalaan tavalla, joka kuulostaa afrikkalaiselta.

Terhunen etnisiä näkemyksiä seuraavana iltana ylistyslaulut olivat valtaosaltaan amerikkalaisperäisiä. Yhtäkkiä ilmoille kajahti Pekka Simojoen Tule Pyhä Henki. Se kuulosti suomalaisuudessaan minun mielestäni poikkeuksellisen raikkaalta. Ajattelin että äh, edellisen päivän opetukset vaikuttavat vastaanottooni. Hoilotin siis täyttä kurkkua seurakunnan mukana. Tilaisuuden jälkeen kuulin, että kaksi muutakin ihmistä oli kokenut Simojoen laulun samalla tavalla kuin minä. Toinen heistä on vieläpä saksalainen.

Siinä minä oivalsin entistä syvemmin, että Pyhä Henki ei ole jumittunut ulkomaalaiseen opetukseen tai amerikkalaisiin säveliin. Aion vastakin mennä kuuntelemaan ulkomaalaisia puhujia. Kyllä Henki saattaa lennättää heikäläisiä Suomeen täkäläisten seurakuntien rakennukseksi. Halusin vain sanoa, että Jumala on totuus, eivät ulkomaalaiset puhujat. Aion myös yhä kuunnella Reziä ja Gungoria. Ja aivan varmasti soitan Sinitaivassalissa tulevanakin perjantaina nikottelematta jotain amerikkalaista.

Pyhä Henki puhuu kielillä, ihan suomeksikin. Hän puhuu suomeksi suomalaisten puhujien opetuksissa ja suomalaisten tekijöiden lauluissa. Hän puhuu suomeksi lukemattomilla tavoilla ja juuri sillä tavalla, että me suomalaiset ymmärrämme häntä.

* * *

Erilaisia suomalaisuuksia on nykyään leegio. Siksi kysäisenkin tässä, että mitkä Pyhän Hengen teot suomalaisia puhuttelevat.

Tapahtui ketjureaktio. Minä inspiroiduin, puolestani, Tapion viimeisimmästä Pyhää Henkeä koskevasta tekstistä niin että jatkan ketjua, johon hän inspiroitui Heikin tekstistä. Yleensä kirjoitan hyvinkin nopeasti ja intuitiivisesti, mutta nyt olen ensin joutunut etsimään Raamatusta tietoa ja ajatusta siitä, mitä tulisi kirjoittaa. Tukea ja rohkaisua Jumalan Sanasta.

Ensimmäisenä tuli mieleeni korinttilaiskirjeen 13 ja 14 luvut koska kielillä puhumisen armolahja on itselleni ollut korvaamaton apu ja tuki uskon elämäni varrella. Tosin vastustin sitä väkevästi aikanani ja pidin todella kummallisena. Sanoinkin etten koskaan puhu kielillä, enkä muutenkaan koe mitään sellaisia vaikutuksia joita näin ja kuulin toisten kokevan. Se oli -70 luvun herätyksen aikoihin. Vahvasti silloin ”todistin” etten koskaan puhu kielillä ellei Jumala ota itsekontrollia minulta ja tee siten minusta vastustuskyvytöntä. No, niin sitten kävi.
Ei ole tarpeen tästä sen enempää, muuta kuin, että minulle Herra Jeesus on ilmestynyt Pyhässä Hengessä juuri voimakkaimmin kielillä rukoiluni/puhumiseni kautta. Kielillä rukoillen saan rakentua pääsemällä sellaiseen suoraan yhteyteen Kaikkivaltiaan Jumalani kanssa, kuin en mitenkään muuten. En puhu julkisesti kuin korkeintaan sellaisessa seurassa jossa se on ”normaalia” ja silloinkin hiljaa, muita häiritsemättä, ellei ole kyse profetiasta. – Muutenkin, kuin tältä osin Tapion teksti oli useamman lukukerran arvoinen, koska siitä avautui joka kerralla enemmän ja syvällisemmin asiaa tälle ajalle.

Luin siis ensimmäistä korinttilaiskirjettä koska aamuyön tunteina käsitin uudella tavalla jotain rakkaudesta. Mutta aloitin alusta 1-3 varsinkin 3:10-16, 23 ja 4:5-7. Suosittelen. Tämän jälkeen tapahtui jotain ennakoimatonta, minut siirrettiin 1 Sam.2 :1-10 ja siitä kolmanteen lukuun. Yleensä kun Pyhä Henki alkaa ilmoittaa minulle jotain alkavat kyyneleet nousta silmiini. Minä en tiedä pitäisikö tästä kirjoittaa koska tämä on yhtä henkilökohtaista kuin kielillä rukoilemiseni. Nämä ovat niitä joita Jumala armossaan antaa omilleen lahjoina ja jokaisen yksilölliseen tarpeeseen, mutta niillä saattaa olla myös tarkoitus tulla julki jonkin toisen ihmisen rakennukseksi. Sen tähden on oltava se mieli joka oli Samuelilla kun Eeli häntä rohkaisi; Puhu Herra, palvelijasi kuulee”. Suuri opetus on vielä 3 luvun jakeessa 18 jossa Samuel joutuu kertomaan pappi Eelille surullisen viestin Eelin kysymykseen mistä asiasta Herra oli Samuelille puhunut. ”Niin Samuel kertoi hänelle kaiken salaamatta häneltä mitään. Eeli sanoi: Hän on Herra. Hän tekee, mitä hyväksi näkee.”  Uutinen jonka Samuel kertoi oli raskas, mutta Eeli oli nöyrä eikä kapinoinut Jumalaa vastaan, hän tyytyi Jumalan päätökseen ja suostui siihen kapinoimatta.

Aamuyöstä minua itketti kaikki se eripura jota sielunvihollinen on aikaan saanut uskovien ja eri seurakuntien välillä. Ajattelin miten voisin/ voisimme yhdessä tuoda tervettä iloa, rauhaa ja rakkautta tähän ihmisten maailmaan, niin että olisimme Jumalan voimaa täynnä, ja pääsisimme kaikki samasta riemusta ja elinvoimasta osallisiksi, masentuneen hengen sijaan. Kun luin tuota ”rakkauslaulua” korinttilaiskirjeestä (mm.) niin, ensiksikin mitä kielillä puhumiseen tulee, siinä on täydellistä opetusta siihenkin miksi se kuulostaa joidenkin korviin torjuttavalta. Maailmassa on lukemattomia kieliä joita harvat ovat kuulleet. On menneitä kieliä ja ehkä tuleviakin, mutta on myös enkelten kielet. Sillä perusteella siis, ettei joku kieliä opiskellut tunne jotain kieltä, ei todista ettei kieli olisi todellinen. Tämä on sivujuonne, mutta katsoin tarpeelliseksi mainita. Tärkeintä on rakkaus jonka kautta kaikki arvioidaan. Kun luen tätä 13 lukua tällaiseen rakkauteen ei pysty ihminen:” Mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se mikä on vajavaista”! Ei katsota itseemme, ei toinen toisiimme vaan Ylös ja ulos! Luetaan 3:10-16. Kristus on ainoa perustus. Riemuitaan siitä että nimemme on elämän kirjassa Kristuksen Jeesuksen täytetyn työn tähden ja nähdään se rakkaus jonka hän on täyttänyt ja annetaan sen silata kullalla myös lähimmäisemme maallinen olemus.

Galatalaiskirje 5:16, 22-26  ja kuudesluku kokonaan, poimin siitä 4,9,10 ja 18 jakeen: Tutkikoon kukin omat tekonsa. Silloin hänellä on kerskumista vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toisiin… Ja kun hyvää teemme, älkäämme väsykö, sillä aikanaan saamme niittää, jos emme lannistu. Niin kauan kuin meillä siis on vielä aikaa, tehkäämme hyvää kaikille, varsinkin uskonystäville.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet –  ja sisaret. Aamen!

Luterilaisen kirkon sisällä yhdeksi kipupisteeksi on noussut Pyhän Hengen toiminta ja harhaopit. Heikki kuvaa omassa blogissaan asiaa hyvin ja koska oma vastaukseni venyi hieman, niin kirjoitin kommenttini blogin muotoon.

Itse asiassa kun olen seurannut keskustelua laajemmin, niin huomaan että ongelma ei ole vain luterilainen, vaan koko hengellistä kenttää vaivaa jonkinlainen puhdasoppisuuden ähky.  Keskustelua käydään sen kustannuksella, että huomio kääntyy pois Seurakunnan kehittämisestä ja evankeliumin kovasta ytimestä eli Jeesuksen sovitustyöstä. Hyvin nopeasti vedetää esiin punainen kortti, jossa on antikristuksen kuva.  On erittäin tärkeä muistaa, että ennen kuin tuomitsemme toista, ovat meidän omat kehitelmämme opeista aina vajaita ja siksi Jumala sitoikin kaiken Raamattuun ja sen ilmoitukseen.  Aina kun opetus päätyy tuon tiukan ytimen ympärille ja vetoaa Raamatun sanaan ollaan turvallisilla vesillä.

Ongelma on se että suurelle osalle luterilaiseen kirkkoon kuuluvista jo pelkkä kielilläpuhuminen on hirveää hörhöilyä. Se oli sitä myös itselleni pitkään. Ensimmäinen kokemukseni kielillä puhumisesta oli hämmentävä. Rinteen Riku oli vierailemassa koulullamme ja oppitunnin jälkeen  hän halusi rukoilla puolestani. Tuolloin  pelkkä rukous ehdotus oli minulle odottamaton juttu. Tuo vuosia sitten tapahtunut kohtaaminen oli omituinen, sillä Riku alkoi rukoilla tai höpöttää, niinkuin sen silloin koin aivan omituisella tavalla. Se kuulosti korviini lähinnä järjettömältä pulinalta. Se oli minulle asiasta mitään tietämättömälle, itseäni kuitenkin jollain tavalla kristittynä pitävälle luterilaiselle hämmentävä kokemus.  Ensimmäinen kosketukseni kielillä puhumiseen oli  siis lähinnä kielteinen koska en tiennyt siitä mitään.

Nykyään kielillä puhuminen alkaa olla hyväksytympää niiden keskuudessa, jotka ovat aktiivisesti mukana seurakunnissa ja osallistuvat erilaisiin rukous tilaisuuksiin, mutta ne jotka käyvät vain häissä ja hautajaisissa, ovat riippuvaisia julkisesta mielipiteestä ja ovat täysin tietämättömiä siitä mitä Raamattu opettaa armolahjoista. Eikä ihme, sillä Raamatun arvovalta on murenemassa  teologienkin keskuudessa. Se on monille pelkkä arvolauseiden kokoelma ja filosofinen arvoperusta. Se ei ole enää ilmoitus elävästä Jumalasta. Kun herättäjäjuhlien puhujakorokkeelta julistetaan, että uskomme kohde ei ole Raamattu vaan Jumala, niin viestin sisältö muuttuu matkalla kuulijan suusta, kuuntelijan korvaan, muotoon Raamattu ei ole totta. Silloin Raamatusta on tullut vain kokoelma ihmisen kokemuksia Jumalasta, ei Jumalan ilmoitusta itsestään. Kun sitten saman firman nuorisosihteeri Sana-lehdessä toteaa, ettei arjen keskellä olevilla ihmisillä ole aikaa sytytellä kynttilöitä kirkoissa vaan arjen vaatimukset vie kaiken ajan, alkaa kokonaisuus hahmottua siitä missä mennään. Usko ja uskonnollisuus sekoittuvat, koska Jumalan valtakunnan olemusta ei tunneta ja ymmärretä.  Mika Nuorvan ansioksi on kuitenkin todettava että hän nostaa kristittyjen kohtaamisen arjessa oikeaan arvoon sillä me kohtaamme Kristuksen toisissamme arjen keskellä ja se osoittaa taas sen että ydin on kohdillaan ja mahdollistaa keskinäisen ymmärryksen kaikkein tärkeimmästä eli armosta!

Länsimaissa Jeesuksen maailmankuvaa pidetään vanhanaikaisena eikä sovellu valistuksen lapsille. Jeesus ja Jumala kutistuvat taskuun sopivaksi kokonaisuudeksi, joka otetaan esille vain silloin kun on hankalaa. Jumalan tahdon etsiminen joka päivä ja hänen ylistämisensä ei kuulu tällaisen opetuksen mukaan tavallisen ihmisen arkeen. Suomeksi sanottuna epäuskosta on jostain syystä tullut se mitä julistetaan.

Lisäksi on tietysti hengeliset ryhmät, jotka vetävät rajan apostolisen ajan ja nykyajan välille vaikka sellaiselle ei löydy Raamatusta mitään perustetta. Heille on tärkeää säilyttää oma näkemyksensä esimerkiksi harhaoppisyytösten avulla, koska muuta tapaa ei ole. Postilloista peruskirjoista nouseva perinteinen oppi on kaikki kaikessa ja ihmisen luomat perinteet ja tavat ovat uskoa säilyttäviä rakenteita. Raamatussa ei kuitenkaan ole pistettä sille missä Pyhän Hengen toiminta ja armolahjat Hengen hedelmineen lakkasivat toimimasta ja siirryttiin pelkästään odottamaan Jeesusta. Jollain tasolla he ymmärtävät lähetyskentillä tapahtuvat ihmeet mutta ihmeet täällä Suomessa tuntuvat olevan ylivoimainen asia.

Rikkana rokassa ovat valitettavasti myös huijarit, jotka uskonnon varjolla paisuttavat kukkaroaan tai pyrkivät saamaan itselleen mainetta, kuitenkin moni on löytänyt Jeesuksen heidänkin kauttaan, sillä Pyhä Henki mahdollistaa uskon, ei toinen ihminen. Surkeaa on kuitenkin se, että osa näistä ns. evankelistoista sitovat ihmiset itseensä muodostaen suljettuja yhteisöjä, joiden ulkopuolella ei ole pelastusta ja joiden toimintaa ei saa arvostella. Toisaalta tämä auttaa kuitenkin arvioimaan toiminnan oikeallisuutta.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että ihmiset pelkäävät yhä luovuttaa elämänsä Jeesukselle Pyhässä Hengessä sillä Raamatun lupausten mukaan mikään ei ole entisensä sen jälkeen.
Tästä kaikesta on seurauksena se, että kontrasti tavallisen ihmisen ymmärtämyksen ja ja Jumalan valtakunnan sisältävän maailmankatsomuksen välillä on liian suuri. Valitettavasti moni uskova on enemmän kiinni länsimaisessa maailmankuvassa. Sama pätee moneen ns menestyspainotteiseen evankelistaan, joka painottaa rahan ja talouden merkitystä liikaa ja etsii itselleen mainetta.  Se sotkee kuvioita pahasti vaikka he olisivatkin rehellisiä. Tilanne voi johtua siitä, että seurakunnissa ei ole enää omia evankelistoja tai armolahjoja ei käytetä. Tilanteesta on tulossa globaalilla tasolla villi samalla tavalla kuin Korintissa aikoinaan. Nyt ei vain ole Paavalia laittamassa asioita järjestykseen. Paavali ei muuten kieltänyt  korintilaisia profetoimasta ja parantamasta, vaan laittoi asiat vain järjestykseen näiltä osin. Samalla tavalla hän nyt kehottaisi meitä edelleen puhumaan kielillä, profetoimaan ja parantamaan hyvässä järjestyksessä 😉

Itse pelkään sitä, että menetämme vapauden kun alamme painottaa jotain asiaa liikaa tai vastustamaan suoralta kädeltä asiota joita emme ymmärrä. Katseemme kääntyy ihmiseen Jeesuksen sijasta. Evankelikaalisuus muuttu lain alla elämiseksi ja karismaattisuus ihmeiden perässä juoksemiseksi. Kaiken pitäsi kuitenkin suuntautua toisen ihmisen hyväksi seurakunnasta käsin,  samalla evankeliumia julistaen, parantaen ja opettaen.

Olisikin hyvä, että jos luemme ja kuuntelemme toisiamme, yritäisimme löytää riveiltä ja rivien väleistä Jeesuksen ja ihmisen, eikä demoneita ja vääriä henkiä. Meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin kytätä toisiamme.  Jumala kutsuu meitä töihin ja olemaan maailman valo Jeesuksessa Kristuksessa.

Sataa isoja hiutaleita, aamu on vasta yön sininen.
Aikaisimmat ovat jo liikkeellä.
Autot pysähtyvät ja antavat tietä.
Ostan pahvimukillisen kahvia.
Pikkukaupan kassa hymyilee:
-Tarvitaanko kuittia?

Lumi piirtää puiden oksille valkoiset varjot.
Harmaapartainen mies työntää pyöräänsä.
Tangosta roikkuu tusina muovikasseja.
Lumi on valkoisempaa kuin kodittoman parta.
Lumisade lämmittää tuskin ketään.
Milloin häneltä kysyttiin hymyillen:
-Tarvitaanko kuittia?

Kohta viima yltyy jäätäväksi.
Kohta seison kapealla ovella.
Takanani myrsky heittelee muovipussia.
Oven takana loistaa lämmin valo.
Minun ja valon välissä seisoo toinen parrakas mies.
Tapailen povitaskua hermostuneesti hymyillen.
-Tarvitaanko kuittia?

Kaksi ensimmäistä säkeistöä ovat viime helmikuiselta aamulta matkalta bussipysäkiltä toiselle.
Kolmas säkeistö syntyi bussissa kuin itsestään.

Isä Meidän rukouksessa minulle vaikein kohta on ollut sydämestäni sanoa:” niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”. Lapsuudessani luimme kotonani vuonna 1948 kirkolliskokouksen hyväksymää Katekismusta. Siinä tuo kohta kokonaisuudessaan kuului näin:” Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksiannamme meidän velallisillemme”. Tämä velallisuuden asia on puhuttanut minua pitkään.
Minä rikon, ja minua rikotaan. Siksi olen mieltynyt tuohon pyyntöön, jonka muoto on minulle se, että pyydän omia velkojani anteeksi sekä Jumalalta että lähimmäisiltäni, jota kautta toivon voivani koko sydämestäni antaa anteeksi myös niille joille olen velkaa. Niille, jotka kokevat että olen heille velkaa. Joiden mielestä en ole ollut sellainen kuin he olisivat toivoneet tai olettaneet minun olevan. Erityisen kipeää on ollut tuottaa pettymys omille läheisilleen alkaen äidistäni.

Äiti. Äiti oli kärsivä ihminen, kaikkea sitä vaille jäänyt jonka toivoisi jokaiselle ihmiselle kuuluvan edes sillä tasolla ettei ihmisestä tulisi katkera ja sitä myöten kahlittu omassa elämässään. Ettei ihminen tuntisi jatkuvasti tulevansa torjutuksi sellaisena kuin on, tai olisi jos voisi olla, puhumattakaan rakastetuksi tulemisesta. En myöskään toivoisi että kukaan ihminen joutuisi kärsimään sodista, kuten vanhempani. En liian tiuhaan syntyvistä lapsista, liiasta työstä tai sellaisesta jossa joutuu puolustelemaan erilaisuutta perheessään. Sukupolvien ketjussa kannetaan erilaisia kuormia ja ne siirtyvät vanhemmista lapsiin. Minä olen velkonut, minua on velottu. Mikä siis avuksi?

Joitakin aikoja ennen elämänsä päättymistä äiti ilmoitti minulle tulevansa pariksi viikoksi luokseni. Ahdistuin. Me olimme molemmat suhteessamme toisiimme jo niin rikki ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Yritin paeta, mutta en päässyt pakoon, hän tuli. Kävimme samat vanhat vaikeudet ja väärinymmärrykset läpi eikä mikään ollut muuttunut vaikka äiti sanoi tulleensa uskoon. Kuilu oli liian suuri ylitettäväksi. Ilta tuli, äiti oli mennyt vuoteeseen ja minä kärsin huonosta omasta tunnosta. Oli mentävä. Minulle ei ollut ollut koskaan syliä joten olin kauhuissani, mutta menin, otin äitini syliin ja pyysin häneltä anteeksi…… Kun hän oli kuolemassa syöpään, soitin hänelle viimeisen puheluni sairaalaan sanoin:” Äiti taivaassa tavataan”. Äiti vastasi:” Niin kai”. Minulla on ollut isäni kuolemasta aikaa yli 30,  äitini kuolemasta 15 vuotta ja veljeni kuolemasta 4 kuukautta. On ollut aikaa.

Miksi tämä henkilökohtainen teksti? Sen tähden että olen kokenut kuinka Jumalan osuus elämässäni on auttanut kahleista vapauteen. Ensimmäinen otsikkoni olikin tälle tekstilleni ”Kahleissa vai vapaa”. En nyt hae mitään raamatunlauseita tähän, koska kaikki jotka täällä kirjoittavat osaavat ne jo ulkoa.
Tiedän kuitenkin ettei ole helppoa päästä täydellisesti vapaaksi, niin että olisi täydellinen ilo kaikista niistä lupauksista joita Herramme on meille antanut, ja ymmärtää täysin sitä vapautta johon Jeesus elämällään, opetuksillaan, rakkaudellaan, totuudellaan, anteeksiantamuksellaan, ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan on meille lahjoittanut. Sen saamme täydellisenä vasta nähdessämme hänet kasvoista kasvoihin, sitten, kun muutumme samankaltaisiksi kuin Hän. Vasta kun saamme riisua tämän maallisen ja pukeutua taivaalliseen. Tarkoitukseni on korostaa tuota velkaantumisesta vapautumista. Sitä rikkinäisyyden tuomaa tuskaa vähentää, joka meissä on. Pyydetään anteeksi, ja ennen kaikkea, annetaan anteeksi. Ei ole muuta tietä kestävään Iloon ja Rauhaan itsensä ja lähimmäistensä suhteen. Opetellaan sietämään erilaisuutta ja näkemään jokaisessa ihmisessä risti ja veri.
Jeesus rukoili omiensa puolesta, se on kauneinta mitä maailmassa voi olla! Kun sitä ajattelen pääsee itku. Hei, ystävät, annetaan niille anteeksi jotka eivät, vielä, tiedä mitä tekevät. Ei kanneta taakkaa jonka Jeesus on jo kantanut. Otetaan vastaan rakkaus jonka puolesta Jumala on kuollut!

Särjetyt syömmet korjaa nyt Herra, paranna haavat haavoitetun. Veresi kallis lääkkeeksi anna, haavoihin sielun ahdistetun.
Anna oi Herra, armosi mulle, näethän kaikki puutteheni. Virvoita auta, hoida ja kanna, huonoinkin lapsi laumahasi.
Oi, Jeesus Kristus lunastajamme, luoksesi kerran tulla mun suo. Autuain joukkoon, pyhien seuraan, taivaiseen kotiin istuimes luo.
– En tiedä kenen sanat mutta on kirjoitettuna vanhan Katekismukseni alkulehdelle.

Pitkästi tekstiä mutta vielä lopuksi Vilho Rantasen runo:
Hiljaa
Hiljaa, ystävät hiljaa, siellä nyt vaeltakaa missä suru ja murhe ovelle kolkuttaa./ Missä taakkojen alle uupuvat sydämet, / missä itkien käyvät/ vaivatut ihmiset.
Ken on tuskien tuttu, kyllä hän tietävi sen: siipehen satutettu arka on lintunen./ Yhtä se toivoo pyytää: paikka jos pieni ois/ minne tuulilta maailman, turvaan paeta vois.
Älkää ankarin käsin, sattuko sydämeen, jonka harpuissa soivat sävelet särkyneen/ Jollet sä ruokoa maasta korjata talteen vois,/ jätä se Mestarin huomaan, väisty vaieten pois.
Ei ole helppoa kantaa ristiä ihmisen. Työläs on kuormien alla kulkea nauraen./ Siksi, ystävät, hiljaa siellä vaeltakaa, missä elämän murhe/
portille kolkuttaa.

Näin tänään, mutta Herrassa iloiten. ”Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän” He sanoivat: ”Herra, anna meille aina sitä leipää” Jeesus sanoi heille:” Minä olen elämän leipä. Sille joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano!”
Herra siunatkoon Sinua!

Ellei olisi pimeitä öitä, eivät tähdet näkyisi. Ellei yksinäisyyttä, eivät ystävät olisi niin tärkeitä. Ellei olisi ollut ”vankina”, ei vapauskaan tuntuisi niin suurenmoiselta, ellei surua, ei ilokaan olisi niin ylenpalttista. Yksinkertaisia totuuksia, mutta kärsimyksilläkin on tarkoituksensa. Hyljätyksi tulemisellakin on. Vaan silloin, kun on tuon kipeän vaiheen aika, kaikki minkä tässä edellä kirjoitin on pinnallista, satuttavaa ja loukkaavaa, kunnes! On koulua käyty, on koeteltu, on anteeksiannettu ja saatu. Kun korvakuulolta kuuleminen on lakannut ja nähty Hänet, joka on viimeisenä seisova multien päällä. Eikä kuitenkaan koskaan elämästä täällä, lopu itku eikä erilaisten kipujen tuoma tuska. Niiden kanssa vaan oppii jotenkin elämään.

Lohduttaja tulee tuomaan sanomansa:” Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.  – Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. – Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee, riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut, sillä Herra armahtaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.

Minä, oikeasti, asun sellaisessa paikassa korkealla mäellä, jonka toisella puolella, kallioon louhittuna on kehä kolmonen ja alapuolellani noin ehkä 500 metrin päässä kiemurtelee Kuninkaan Tie. Joidenkin kilometrien päässä on ikivanha kestikievari jossa on edelleen kahvila. Minua ympäröi historiallinen miljöö. Kivikirkkokin yli 500 vuotta vanha. Minä rakastan tätä maisemaa ja asuinpaikkaa. Tämäkin on aina inspiroinut minua, näen ikivanhoja unia tässä maisemassa – kuvia.

Ajattelen, tätä tekstiä kirjoittaessani, meitä oikean Kuninkaan Tien kulkijoita, sekä matkaajina että kestikievareina. Ajattelen että olemme toinen toisillemme levähdys ja pysähdyspaikkoja matkallamme kohti päämäärää.  Kestikievarit olivat tämän maallisen Kuninkaan Tien varrella pitkienkin matkojen päässä toisistaan, joku oli tien alkupäässä, joku keskivaiheilla ja jotkut jo lähempänä matkansa päätä, mutta kaikki he tarvitsivat matkallaan pysähtymistä. Kuka pidemmän aikaa kuka lyhemmän. Toisilla oli enemmän evästä mukana kuin toisilla ja ehkä paremmat matkavaunutkin. Jos ja kun matkustettiin Helsingistä tai Porvoosta Turkuun kaikilla oli kuitenkin yhtä pitkä matka. Kestikievareita tarvittiin.

Matka meillä kaikilla on erilainen. Tarpeet kuitenkin osittain samat. Kaipaamme matkakumppanuutta, kaipaamme keidashetkiä kaltaistemme matkaajien kanssa. Haluamme rakentua yhteisestä uskostamme, päämäärästämme ja Hengen yhteydestä. Tarvitsemme tunnetta ”omia ollaan”. Kaipaamme vahvistusta vaelluksemme aikana, ravitsevaa leipää ja vettä joka sammuttaa janon ja virkistää. Tähän kaikkeen me tarvitsemme toisiamme. Kohtaamisia voi olla harvoinkin niin kuin joillakin olosuhteitten pakostakin on, mutta kun Henki on sama ystävän tapaaminen antaa voimia jatkaa pitkäksi aikaa.

Jesajan kirja on ihana, sieltä riittää ammennettavaa kaikkiin matkan vaiheisiin, rasitteisiin ja iloihin(kin). Sanotaan ettei pitäisi poimia yksittäisiä kohtia Raamatusta, vaan lukea kokonaisuuksia, ja minustakin se on hyvä ohje ja viisasta noudattaa, mutta nyt juuri haluan poimia muutamia ikikukkia tämän Kuninkaan Tieni varrelta.
Jesaja 45 (Rk. 38) jae 2: Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. 3. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä Israelin Jumala….5. Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään Jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne. 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole.

Emme välttämättä tiedä missä kohtaa juuri nyt joku on, tai itse olemme. Emme olemmeko oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja onko meillä antaa evästä hänelle joka sitä kaikkein kipeimmin tarvitsee, mutta Jumala suokoon että kulkisimme johdatuksessa ja voisimme antaa sen lasillisen vettä johon janoinen matkaaja ilman ojentamaamme juomaa muuten nääntyisi. Monet lähtevät kaukomaille kutsunsa pakottamina, auttamaan kärsiviä joita Jumala rakastaa, toiset jäävät omille paikoilleen, mutta voivat silti saada toimia yhtä lailla raviten kanssamatkaaja, vaikka ei sitä itse tietäisikään, eikä saisi koskaan tietääkään tämän maanpäällisen vaelluksensa aikana. Ei ole väliksikään, riittää kun Jumala tietää, kyllä Hän vahvistaa jokaista, sitäkin joka ei mitään tunne olevansa tai tekevänsä. Rakkaus ja sydämen asenne ratkaisevat. Kiitos Jumalalle Hänen armostaan ja lahjoistaan joista riittää kaikille henkilöön katsomatta.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesus Kristus ja Kaikkivaltias Jumala, Isä jota saamme kutsua omaksemme nyt ja aina.
Runsaasti asukoon maassamme rauha tulevanakin vuonna ja levätköön Jumalan siunaus runsaana kansamme yllä vuonna 2014.

Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe; sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa. Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. Elävät, elävät sinua kiittävät, niin kuin minä tänä päivänä. Isä ilmoittaa lapsillensa sinun totuutesi. Jesaja 38: 17-19

Avasin Raamattuni kuninkaiden kirjasta, kahdeksannesta luvusta. En ole oppinut enkä todellakaan pidä itseäni minään sanan selittäjänä, mutta minä rakastan Jumalan Sanaa ja sen lukeminen elähdyttää ja ilahduttaa sydäntäni. Tässä mainitussa 8 luvussa Elisa auttaa suunemilaista naista. Kokonaisuutta tähän tekstiin en hae, vain tämän minkä koin ikuiseksi sanomaksi kaikkina aikoina. Se on sama kuin tuossa Jesajan kirjan kohdassa jonka tähän myös laitoin..

Jostain syystä Elisa halusi pelastaa tämän suunemilaisen naisen jonka pojan hän oli aiemmin herättänyt henkiin. Elisa sanoi naiselle ”Nouse sinä ja perheesi, ja mene muualle asumaan, missä vain voit asua, sillä Herra on kutsunut tähän maahan nälänhädän, ja se myös tulee seitsemäksi vuodeksi. Nainen teki niin kuin käskettiin, lähti ja asui muukalaisena filistealaisten maassa sen seitsemän vuotta. Sen jälkeen hän palasi, meni kuninkaan luo ja vetosi tähän saadakseen taaksensa jättäneet talonsa ja peltonsa takaisin. Kuningas oli juuri silloin puhumassa Jumalan miehen palvelijan kanssa ja oli pyytänyt että tämä kertoisi kaiken Elisan suurista teoista. Kun nainen alkoi valittaen pyytämään taloaan ja peltoaan takaisin, Geehasi, Jumalan miehen Elisan palvelija sanoi kuninkaalle:” Herrani, kuningas, tämä on se nainen, ja tuo hänen poikansa, jonka Elisa herätti henkiin”. Kuningas tiedusteli asiaa ja nainen kertoi hänelle kaiken. Silloin kuningas lähetti hoviherransa naisen mukaan ja sanoi:” Järjestä hänelle takaisin kaikki, mikä hänelle kuuluu, ja korvaa kaikki pellon sadot siitä päivästä alkaen, jona hän lähti maasta, tähän päivään asti.”

”Järjestä hänelle takaisin kaikki, mikä hänelle kuuluu, ja korvaa kaikki pellon sadot siitä päivästä alkaen, jona hän lähti maasta, tähän päivään asti.” Raamattu todistaa että Herra on hyvä ja ettei Jumala jää kenellekään mitään velkaa. Jumala on suuri armossaan ja uskollinen, hän pitää minkä lupaa. Ihmisten elämässä tulee monenlaisia vaiheita ja meissä asuu syntiinlankeemuksen seurauksena taipumus uskottomuuteen ja usein käännymme katselemaan maailmaa ja sen tarjoamia helyjä ja maallista kunniaa, joita luulemme tarvitsevamme ja jonka luulemme tuovan jotain arvon lisää siihen mitä muuten koemme olevamme. Se on meidän luonnossamme.

Raamatun kertomukset eri muodoissaan toistavat samaa sanomaa. Sanomaa siitä että Jumalan rakkaus on ikuista, hän korvaa meille katovuodet jotka kalvajasirkka ja tuhosirkka ovat syöneet. Me saamme palata, saamme kääntää katseemme siihen käsittämättömään kirkkauteen joka Kristuksen Jeesuksen olemuksesta lähtee. Saamme palata, kukin sellaisena kuin olemme, kun palaamme sydämemme palosta ja tahdosta, kaipuusta saada olla Isän Jumalan läheisyydessä ja sillä etäisyydellä että kuulemme itsessämme hänen sydämensä sykkeen. Mikä on se etäisyys? Millä etäisyydellä kuulemme toisen ihmisen,  sydämen sykkeen? Silläkö että painamme päämme hänen sydäntänsä vasten. Että painamme päämme pienen kärsivän lapsen sydäntä vasten, kaikkien yksinäisten ja avuntarpeessa olevien sydäntä vasten ja olemme hiljaa. Kuuntelemme mitä sydän sykkii, mitä Jumala puhuu ihmisten sydänten sykkeessä. Tämä syke ja puhe on kuultavissa Kristuksen kautta. En tiedä mitään kalliimpaa, en arvokkaampaa, en suloisempaa, en korvaamattomampaa!

Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta siitä mitä Hän on minulle antanut, kaikki mitä minulla on, on Jumalan lahjaa mikään ei ole lähtöisin minusta. Sen tähden tarvitsen Herraani joka hetki joka ainoana elämäni päivänä. Kiitän suurta auttajaani siitä että olen saanut syntyä tähän maahan, tähän kansaan ja että Hän on antanut rukoilevat esivanhemmat ja on pelastanut minut kuolemasta elämään ja että minä voin vapaasti viettää Jeesuksen syntymän muistojuhlaa. Sydämeni täyttää Ilo ja suru samanaikaisesti. Ilo ylös nousseesta Elävästä Jumalasta, joka rakastaa luotujaan niin paljon että tuli kuolemaan tähtemme, antaakseen meille iankaikkisen elämän täydellisessä, uudeksi luomassaan maailmassa johon Hän tulee omiaan kerran noutamaan, ei ”kauan näitten päivien jälkeen”.Ei Hän viivytä lupauksensa täyttymistä, mutta Hän on armosta rikas antaessaan monien vielä tulla tuntemaan Hänet ja voiman tulla  pysymään hänessä.

Suuri rakkaus synnyttää vastarakkautta, se ei voi olla synnyttämättä. Tätä on Jumalan maailma, tätä Hänen tahtonsa ja näissä Hänen lupauksensa. Haluatko Sinä yltäkylläisen iankaikkisen elämän? Jos haluat, kyllä Hän sen tekee, Hän antaa Elämän lahjaksi ja pitää kaikki lupauksensa voimassa. Käänny hänen puoleensa ja pyydä takaisin oikeutesi siihen taloosi ja peltoosi, jotka sinulla aikojen alussa oli ennen kuin syntiinlankeemus sen sinulta riisti.

” On rakkaus Herran niin mittaamaton, sille rantoja löydy ei. kuin virta tuo verensä ihmeinen on, minun syntini kaikki se vei. – Käy ystävä aaltoihin puhdistaviin, armovirtahan Jeesuksen. Se nostavi maasta pois taivaallisiin, syntikuormasi kirvoittaen.
Vie maailman äärihin asti viesti Golgatan rakkauden. Se kerro niin armahtavasti, että kaikki voi uskoa sen”.

Ei ole joulua ilman pääsiäistä, eikä kumpaakaan ilman Kristusta Jeesusta. Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua ja antakoon sinulle Elävän leivän nälän ja Elävän veden janon, niin ettet koskaan enää olisi nälissäsi etkä janoissasi. Sinun Herrasi Jeesus on se Leipä ja Vesi.

Allaolevan laitoin ylös joskus keväällä. Haluan sen myötä toivottaa rohkeutta ja kestävyyttä jokaiselle, joka kokee tien kohti Jeesuksen tuntemista ryteikköisenä. Jotkut kielikuvat saattavat olla outoja, mutta toivon että tekstistä välittyy Jumalan ihmeellistä luonnetta, jolle ominaista on kylvää pieniä alkuja uudestaan ja uudestaan. Elämä Jeesuksen kanssa on lopulta yksinkertaista, mutta joillakin tutustumisvaiheeseen liittyy vanhojen kipujen kohtaamista ja hankaluuksia. Toivon ettei kukaan luovuttaisi tässä vaiheessa. Elämä Jumalan yhteydessä on onnellista kaikkien olosuhteiden keskellä.

Niin paljon armoa tarvitaan, että voisi nähdä itsensä niinkuin Sinä näet. On vain yksi joka näkee oikein. Ja kuitenkin tämä ketku, sydämen valtaistuimelle pyrkivä valehtelija yrittää kertoa ohi Sinun, kuka olen, mitä olen jäänyt paitsi, miten minut korjataan. Ikäänkuin Sinä et olisi jo ollut  kun maan perustukset laskettiin. Olit tässä jo kun minun perustukseni laskettiin. Olit tässä jo kun ensimmäinen väärä kivi kaivettiin herkkään maaperään pohjustamaan linnaketta, jonka ei olisi koskaan pitänyt alkaa rakentua. Ei olisi pitänyt. Siellä pesivät tuholaiset jotka vääntävät sielun kaipaamaan pettävien lähteiden luo, huutamaan korville jotka eivät kuule. Tuholaiset joiden valheen voima on suuri. Mutta valta niin olematon Sinun lähelläsi. Ne juoksevat väliin joka kerta, kun yritän nähdä Sinut sellaisena kuin olet. Sellaisena kuin haluat näyttäytyä minulle, Pelastajana, Puolustajana, Kuninkaana, Laupiaana Samarialaisena, jolla on sydäntä pysähtyä. Kun kaipaisin Sinua lohduttajana, ne jahtaavat vääristyneillä naamioilla, valhekuvilla jotka vain satuttavat.

Kuitenkin Sinä olet ikuisesti rakkaus, armo ja voima. Suuren Pyhän Hengen voima kulkee kuin pehmä öljy sinne mihin kukaan ihminen ei voi koskea, kuin lempeä tuuli sinne missä kaikki muu kaataa hentoja versoja. Ihmeellinen Pyhä Henki. Autat ojentamaan heikon käteni pyytämään apua, osoittamaan lohtua ystävälle, puhumaan toivon sanoja erämaahan, kääntämään katseeni uuteen polkuun, jonka Sinä jo tunnet jokaista kortta myöten. Se on polku joka tihkuu kunnioitusta, jonka varrella ylväinkin puu kumartuu kunnioittamaan Kuningasta, jolle hennoinkin taimi on kallisarvoinen. Sinä pysähdyt kun minäkin pysähdyn, kannat kun en jaksa, nappaat kiinni kun juoksen väärään suuntaan, korjaat verson, jonka minä hölmöyksissäni juoksin nurin. Sinun kanssasi tämä polku on niin kaunis, säteilee ikuista voimaa. Minun tarvitsee vain suostua kuulumaan Sinulle. Kun alan todella ymmärtää että tulit minuakin varten, ei ole enää vierasta aina uudestaan ja uudestaan kiittää, rakastaa ja ylistää, pyytää Sinun kunniaasi ilmestymään. 

Kukaan ei ole niinkuin Sinä, vain Sinun rakkautesi puhuu näin suurta toivoa. Vain Sinun rakkautesi voi koota Jumalan lasten yhteyden palvelemaan sitä mihin meidät on luotu, polvistumaan sen ääreen, jonka puolesta Sinä annoit henkesi, ja sanomaan taas kerran: Sinun tahtosi on hyvä. Tämä polku on hyvä. Sinun tahtosi on hyvä. Sinä puhut kestävämmin kuin mikään menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden valhe. Sinun äänesi ympäröiköön minut tässä, nyt ja iankaikkisesti. Piirrä minulle taivaanrantaan pilvi, jossa on Sinun kuvasi. Ja opeta ymmärtämään se sydämellä, jonka Sinä muovaat. 

Edellisen blogini nimi oli ”Joskus”. Tälle piti tulla nimeksi ”Väkevä ja Voimallinen”. Kävi kuitenkin näin että ajatukseni sinkoilevat sinne, tänne, ja sanoja on liikaa.
Aamuyöstä ajattelin kaikkea sitä mitä tähän, kohta menneeseen vuoteen on mahtunut, ja sitäkin minkä Tapio viimeisimmässään mainitsee, eli tätä yhteistä taivalta täällä blogitaivaallamme. Aika vähäiset ovat olleet varmaankin voimamme, mutta hyvän arvosanan saanemme kaikesta ahkeroinnistamme, tai ainakin ne jotka ovat ahkeroineet 😉 !
Selasin omatkin kirjoitukseni läpi kyllä, kun muistelin myöskin kirjoittaneeni otsikolla ”Minä Uskon” ja niin oli. Koskaan ei voi tarpeeksi todistaa uskostaan, ei Herrastaan ja Vapahtajastaan eikä siitä elävästä Sanasta joka meillä Jumalan ilmoituksena Raamatussa on.

Valma, joka kirjoitti täällä ennen, kirjoitti ajankohtaisesta aiheesta tuolla toisaalla ja sai paljon kommentteja puolesta ja vastaan.
Mikä oli aiheenaan? Pari Tv haastattelua eräänä lauantaiaamuna. Kerettiläiseksi papiksi itseään nimittäneen, sekä arkkipiispan. En koskaan katso kyseistä aamuohjelmaa, mutta nyt katsoin. En viitsi sanoa mitä pappi sanoi, se oli minusta Jumalan pilkkaa. Arkkipiispa sen sijaan ilmoitti ettei hän usko Raamattuun vaan Jumalaan. Koska kommentoin jo siellä en paljoa tässä enää, mutta laitoin sinne vastineeksi Room. 10:13-17. –  Saatesanoikseni:” Mikä muu kirja kertoo totuuden Kristuksesta kuin Raamattu? … Kuinka kukaan voi ajatella olevansa viisaampi kuin Jumala. Jos Raamattu ei ole kannesta kanteen Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle, niin eikö silloin ihminen tee itsestään viisaamman kuin Jumala? Minulla ei ole siihen varaa. Alusta loppuun Hän On, Minä Olen!  –
Raamatun lukijoita, evankeliumin rohkeita ja tinkimättömiä julistajia ja opettajia jotka Raamattunsa tuntevat, tarvitaan. Minusta Raamattu on todellakin maailman tärkein kirja, mutta saahan siitä tämän maailman viisaat olla vapaasti toista mieltä. Itse en ilman Raamattua tietäisi missä on Tie, Totuus, Elämä, ja Valkeus! Näin siis siellä.

Väkevä ja Voimallinen! Kuka on tämä Kunnia Kuningas? Sen ilmoittaa mm. Psalmi 24. Herra on kunnian kuningas!
Ja mikä ihmeellisintä me saamme Hänessä tulla olemaan, ja olla, Hänen temppelinsä. 1 kor.3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä!

Kun tätä ajattelin, välittömästi tuli mieleeni ajankohtainen Luukkaan evankeliumi joka kertoo Jeesuksen syntymästä. Ja sieltä kaikki se kuinka Jumala vahvistaa sanansa useaan kertaan. Hän ilmoittaa Marialle hämmästyttävän uutisen Jeesuksen syntymästä ja asemesta 1:32 -33 ”Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen. Hän hallitsee kuninkaana Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen valtakunnallaan ole loppua.” Kun Maria sitten menee Elisabetin luo ja kuulee sanat jotka tämä sanoo, Maria puhkeaa ylistämään ja kiittämään Herraa. Sen jälkeen enkelit ilmestyvät paimenille ja paimenet todistavat messiaasta jonka jälkeen vanha Simeon ottaa lapsen syliinsä ja ylistää Jumalaa jne. Emme tietäisi kaikesta tästä mitään ilman Raamatun vahvaa kerrontaa ja todistusta että Jeesus kristus syntyi maailmaan valkeudeksi ja Vapahtajaksi ihmiskunnalle..

Minusta tuo Marian kiitosvirsi on yksi ihanimmista mitä tiedän. Se sopii lukea muissakin yhteyksissä.! ”Minun sieluni ylistää Herraa ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, pelastajastani…”
Minunkin sieluni ylistää ja kiittää, sillä Voimallinen on tehnyt minullekin suuria! Mikä voisikaan olla suurempaa kuin saada olla Jumalan lapsi ja perillinen. Saada vaeltaa Jeesuksen jalanjäljissä ja Hänen ohjauksessaan. Saada tuntea Hänet henkilökohtaisesti ja olla Pyhän Hengen opetettavana ja hoidettavana. Mikä ihmeellinen ja autuas osa, mahtava ja väkevä. Saa ilosta itkemään ja sielun voimaantumaan, saa tuntemaan Elävänsä ja väkevöityvänsä siksi että Herra on Kuningas!

Jesaja 9: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus. Sinä teet kansan suureksi, annat sille suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän hartioitaan lyövän kepin ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niin kuin Midianin päivänä. Kaikki taistelun melskeessä kulutetut sotasaappaat ja veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruuaksi. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas!

Hän Jeesus, rakas, rakas Jeesus, ei Hän jäänyt kapaloihin, ei ristin puulle, vaan Hän nousi kuolleista ja Elää, elää, elää! Ja tästä elämästä minäkin, ja me kaikki jotka Häntä tunnustamme, saamme elää! Elää ikuista elämää jo täällä, Hallelujaa!

Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on Hänen Pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on tehnyt. Hän joka antaa kaikki syntini anteeksi ja parantaa kaikki sairauteni, joka lunastaa henkeni tuonelasta ja kruunaa minut armolla ja laupeudella! – Kiitä minun sieluni Herraa! (Psalmista 103)

Kiitos myös teille, kaikille rakkaille sisarille ja veljille, jotka olette täällä Sanaa ja elämäänne jakaneet! Tämä vuosi on ollut elämässäni raskas, mutta teidän avullanne olen jaksanut! Herra on hyvä ja te olette siunatut. Kuinka Jumala teitä kaikkia rakastaakaan.
Kiitos myös tästä mahdollisuudesta saada itsekin täällä kirjoitella! Kiitos Jumalalle että Hän on ilmoittanut itsensä ja meitä rakkaudellaan armoonsa kutsunut jotta saamme tukea toinen toistamme ja olla yhteisellä Tiellä kohti iankaikkista kotia!
Hyvää ja siunattua joulua kaikille henkilöön katsomatta. Herra kanssanne.