Vuoden sisään Suomessa on vieraillut muutama David, yksi Kimuli ja muitakin ulkomaalaisia puhujia. On virinnyt hurja keskustelumyräkkä siitä, onko joku heistä kenties sittenkin juudas. Minun korviini ei ole näiden puhujien suusta kolahtanut niin epäraamatullisia lausahduksia, etteivätkö ne olisi armon piirissä. Kunnia kuulostaisi menevän sinne, minne kunnia kuuluu. En puutu puhujien oikeaoppisuuteensa vaan nyky-yleismaailmallisesti vielä kuumempaan perunaan, heidän etnisiin taustoihinsa.
Ketäänhän ei saa tuomita sen perusteella, minkä väristä ihoa sattuu kantamaan tai mitä kieltä sattuu puhumaan. Edes amerikkalaisuudesta ei saa ketään tuomita. Aika monta amerikkalaista on täällä Pohjan perukoilla kuitenkin liikuskellut. Olen törmännyt myös ugandalaiseen ja englantilaisiin. Paljon on heillä ollut sanottavaa, ja meno tilaisuuksissa on ollut muutenkin railakasta. Olen itsekin jonkun puhujan tilaisuutta maustanut kummallisilla rytmisillä ratkaisuilla – alkuylistyksessä.
Olen myös yrittänyt ymmärtää, mitä sanottavaa kaukaisilla vierailla on ollut. Olen miettinyt sitä, onko heillä ollut sanottavanaan jotakin sellaista, mitä joku suomalainen puhuja ei olisi voinut sanoa. Tai ei olisi jo sanonut. Mörökölli suomalainen äijä minussa murahtaa, että noh, ei mittään uutta auringon alla.
Minusta tuntuu jopa siltä, että moni suomalainen puhuja saattaa aiheenkäsittelyllään ja huumorintajullaan onnistua koskemaan suomalaisia kuulijoita ulkomaalaisia paremminkin. Tässä olen viitannut lähinnä puhujien opetukselliseen antiin.
Samansävyisesti olen mietiskellyt tilaisuuksiin nykyään elimellisesti kuuluvaa ylistysmusiikkia. Se on usein amerikkalaista, joko englanniksi tai suomennettuna. Puhuttelisiko suomalaisempi musiikki enemmän suomalaisia? Pohdiskeluni sai yllättäen tukea – teksasin murteella.
Lila Terhune piti tammikuun alussa seminaarin Turussa. Hän kertoi matkoistaan eri puolilla maailmaa. Etelä-Afrikassa ollessaan Terhune kuunteli eri maalaisten afrikkalaisten ylistystä. Ja mitäpä hän kuuli – amerikkalaista ylistystä! Terhune piti oikein madonluvun seminaarissa siitä, kuinka jokaisen kansan täytyy ylistää omalla tavallaan. Onneksi seminaariin osallistunut kenialainen porukka rumpuineen ja asuineen palautti Terhunen uskon siihen, että Afrikassa ollaan vielä yhteydessä Jumalaan tavalla, joka kuulostaa afrikkalaiselta.
Terhunen etnisiä näkemyksiä seuraavana iltana ylistyslaulut olivat valtaosaltaan amerikkalaisperäisiä. Yhtäkkiä ilmoille kajahti Pekka Simojoen Tule Pyhä Henki. Se kuulosti suomalaisuudessaan minun mielestäni poikkeuksellisen raikkaalta. Ajattelin että äh, edellisen päivän opetukset vaikuttavat vastaanottooni. Hoilotin siis täyttä kurkkua seurakunnan mukana. Tilaisuuden jälkeen kuulin, että kaksi muutakin ihmistä oli kokenut Simojoen laulun samalla tavalla kuin minä. Toinen heistä on vieläpä saksalainen.
Siinä minä oivalsin entistä syvemmin, että Pyhä Henki ei ole jumittunut ulkomaalaiseen opetukseen tai amerikkalaisiin säveliin. Aion vastakin mennä kuuntelemaan ulkomaalaisia puhujia. Kyllä Henki saattaa lennättää heikäläisiä Suomeen täkäläisten seurakuntien rakennukseksi. Halusin vain sanoa, että Jumala on totuus, eivät ulkomaalaiset puhujat. Aion myös yhä kuunnella Reziä ja Gungoria. Ja aivan varmasti soitan Sinitaivassalissa tulevanakin perjantaina nikottelematta jotain amerikkalaista.
Pyhä Henki puhuu kielillä, ihan suomeksikin. Hän puhuu suomeksi suomalaisten puhujien opetuksissa ja suomalaisten tekijöiden lauluissa. Hän puhuu suomeksi lukemattomilla tavoilla ja juuri sillä tavalla, että me suomalaiset ymmärrämme häntä.
* * *
Erilaisia suomalaisuuksia on nykyään leegio. Siksi kysäisenkin tässä, että mitkä Pyhän Hengen teot suomalaisia puhuttelevat.



