Vietin lauantaipäivän Nivalassa New Wine verkoston ja Nivalan Vapaakirkon järjestämässä parantavaa rukousta käsittelevässä koulutuksessa. Luterilaisena on aina mielenkiintoista vaihtaa omasta toimintakulttuurista toiseen. Ennen kuin koulutuspäivä pääsi edes alkuun, paikalla oleva väki oli jo rukoilemassa sairaan ystävän puolesta. Mietin, että mitä ihmeen koulutusta tämä väki tarvitsi.

Yksi New Winen yksi tavoite on antaa varustavaa koulutusta kristityille. Meillä Suomessa on runsaasti erilaisia keskusjärjestöjä ja sateenvarjo-organisaatioita erillaisille seurakunnissa toimiville ihmisille  ja yhdistyksille. Kaikelle toiminnalle on paikkansa, mutta NW on vakuuttanut minut sillä, että se haluaa varustaa ja lähettää ihmiset omille paikkakunnilleen  viemään  Jumalan valtakunnan läsnäoloa ihmisten arkeen, sillä juuri sitä Jeesus julisti.

Kun aamulla lähdin ajelemaan Nivalaa kohti, mietin koko matkan, mitä halusin saada päivän koulutukselta. Jollain tasolla halusin Jumalalta vastauksia, mutta Jumala sanoi, että eihän sinulla ole kysymyksiäkään ja kun viestittelin Hilvon Heikin kanssa asiasta hän vahvisti ajatuksen, sillä Heikki kysäisi minulta, että entäpäs jos Jumala antaakin sinulle kysymyksiä johon on löydettävä vastaukset.

Niinpä kun koulutus alkoi, ensin ylistyksellä ja sitten pareittain rukouksella, niin sain pyytää kaverin kanssa Jumalalta oikeita kysymyksiä esitettäväksi. Päivän mittaan tapahtui paljon hienoja asioita joista voisi kirjoittaa oman blogin, mutta yksi asia pitää nostaa tässä kohta esiin. Se miten me asetumme toisen ihmisen kanssa rukoilemaan asioita Jumalalta. Rukouspalvelija on anojan ja Jumalan välissä välittämässä Pyhän Hengen avulla Jumalan voimaa ja tahtoa. Ei siis rinnalla!

Siinä siis olin pyytämässä kysymyksiä. Oli merkillistä huomata miten aivan tuntematon ihminen voi muotoilla ja viedä asian Jumalalle niin että itsekin tajuaa että tulen samaan pyytämäni asiat, jopa niin, että uskalsin asettaa rajaksi 15 minuuttia, jonka sisällä kysymykset olisivat selvillä. Varmuus siihen että Jumala toimii, vahvistui  kun uusi ystäväni pyysi rukousta asiasta, joka oli itsellenikin tärkeä. Jumala antoi minulle sanat suuhun joilla samalla rukoilin mutta samalla tajusin Jumalan varustavan ystävääni kauttani. En ole koskaan ollut kovin varma rukoustilanteissa ja sanani hapuilevat helposti mutta nyt sain itse kuunnella ikäänkuin sivusta mitä rukoilin. Rukous johdatti meidät sitten päivän varsinaiseen aiheeseen eli parantavaa rukoukseen johon kuuluu lähes elimellisesti myös Jumalan äänen kuuleminen.

Kun Sarennon Markku oli ollut 15 minuuttia äänessä minulla oli paperilla kolme selkeää kysymystä ja ne kaikki liittyivät samaan asiaan eli mitä on tehtävä että Jumalan valtakunta laajenisi.

1. Haluatko sinä lähteä?

2. Haluatko sinä kuunnella?

3. Haluatko sinä tehdä?

Kysymykset eivät olleet minulle vaan meille kaikille. Meidän aikanamme asioiden tärkeysjärjestys on heittänyt häränpyllyä ja Jumalasta on tullut  harrastus muiden joukossa. Suomalainen kulttuuri on työkeskeistä ja sen sijaan että työ olisi yksi muoto palvella Jumalaa, siitä on tullut elämän tärkein sisältö ja epäjumala. Jopa niin että osa ihmisitä putoaa ulos yhteiskunnasta ja muuttuvat ihmisten silmissä arvottomiksi koska he eivät hyödytä yhteiskuntaa. Näin hengellisyyskin on muuttunut uskonnollisuudeksi, joka palvelee yhteiskunnan tarpeita. Emme ole enää kuuliaisia Jumalalle ja kuuntele hänen tahtoaan. Luterilaisuus onkin asettunut tukemaan niin voimakkaasti yhteiskunnan vaatimuksia, että hintana on ollut seurakunnan sisäisen yhteyden ja kiinteyden katoaminen. Sellainen yhteisöllisyys, joka ammentaa voimansa Pyhästä Hengestä on hukassa. Seurakunta on menettänyt missionsa. Lähettäjän antama tehtävä on hukassa ja samalla se mitä ymmärrämme uskolla on kaventunut pelkäksi armon vilaukseksi kun tarjolla olisi Jumalan valtakunnan perillisyys ja kaikki se mitä rukouksessa Jumalalta pyydämme eli tapahtukoon sinun tahtosi, sillä tavoin kuin se Taivaassa tapahtuu. Mieti hetki mitä on olla taivaassa.

Jumalan tahto on hyvä, koska hän rakastaa ihmistä.

Palataanpa takaisin noihin kysymyksiin. Vaikka koulutuksen aihe oli parantava rukous niin kaikki liittyy aina lähetyskäskyyn. Kaikessa on takana ajatus, että Jumala tahtoo pelastaa ja ottaa meidät jo tässä ajassa hoiviinsa. Keskeinen ajatus on lähteä opetuslasten tavoin liikkeelle, seuraamaan Jeesuksen antamaa mallia.

Jotta voisimme lähteä liikkeelle, meidän on uskallettava kuulla se, mitä Jumala meille sanoo Pyhän Hengen kautta. On viivyttävä Jumalan läsnäolossa ja kuunneltava. Olemme tässä myös riippuvaisia toisista kristityistä. Jumala puhuu myös heidän kauttaan. Sana puhuu meille Jumalan tahdosta.

Jotta Jumalanvaltakunta leviäsi meidän pitää olla valmiita tekemään Jumalan tahdon mukaisia asioita. Meidän on mentävä ulos maailmaan. Tämän ajan ihmisen kysymys on kristityille; -Toimiiko Jumala yhä?  Meidän tehtävämme on lähteä, kuunnella ja toimia niin, että Jumalan valtakunnan hehku näkyisi ja kuuluisi kaikialla missä liikumme.

Tällä kertaa elämä heitti miehen brasilialaisvetoiselle ylistystanssikurssille.* Päivän viimeisessä opetussessiossa perehdyttiin vapaaseen tanssiin ryhmässä. Brasiliassa vapaallakin tanssilla on säännöt. Isossa seurakunnassa  tanssitaan aina ryhmissä, sillä ilman sääntöjä seuraa kaaos. Homma menee niin, että tanssijat ovat aina jossain kuviossa: jono, V, vinoneliö tms. Etummainen johtaa tanssia. Hän tekee liikkeet, joita muut seuraavat joko samanaikaisesti tai kaanonissa.**

Jännittävää vapaassa tanssissa on se, että jos tanssinjohtajan liike päättyy esimerkiksi 90 tai 180 asteen kulmaan alkuperäiseen asentoon nähden, niin hänpä ei enää olekaan etummainen. Tilanteen johtajuus vaihtuu. Uusi etummainen nappaa tilanteen haltuunsa ja vie tanssia hyväksi katsomaansa suuntaan.

En malttanut olla vertaamatta ”vapaata ylistystanssia” seurakunnalliseen elämään. Seurakunnillahan on monia tehtäviä. Pitäisi evankelioida, sielunhoitaa, diakonisoida, ai niin ja jonkun pitäisi vetää jumiksen ylistyskin.

Seurakunta kulkee evankelioimisasioissa asiaan vihkiytyneen operatiivisen johtajan mukaan. Johtaja on eturivissä ja muut seuraavat porukkana hänen takanaan. Kun sunnuntai lähestyy, seurakunnan toiminnan suunta vähän muuttuu, ja tilannejohtajuuden ottaakin joku muu. Tilannejohtajuuden siirtyminen henkilöltä toiselle ei tarkoita sitä, etteikö joku voisi olla titteliltään seurakunnan johtaja. Hän tai jokin ylivaliokunta on valtuuttanut eri ihmiset eri ”substanssitoimintojen” johtajuuteen. Näin toiminta pysyy selkeissä kuvioissa ja joku tietää aina, minne ollaan menossa.

Seurakunnan toimintojen kääntyily ei toki saa tapahtua kuin Eino-myrskyn puuskissa eikä tilannejohtajien päähänpistojen mukaan. Ylistystanssi ei ole ylistystanssia, jos tanssijoiden katse ja jalkojen suunta ei ole kohti Jumalaa. Myös seurakunnan toiminnoissa täytyy pitää Jumala mielessä. Seurakunnan liikkeiden käännöksien pitää olla Raamatun ja Hengen mukaisia.

Elämä heitti siis miehen brasilialaisvetoiselle ylistystanssikurssille, enkä malttanut olla vertaamatta ylistystanssia seurakunnan toimintaan. Voisiko olla, että seurakuntaelämä toimii juuri näin:
Seurakuntaelämä sujuu kuin tanssi.

– – –

* Tunnustan, etten vieläkään nöyrtynyt tanssimaan; kunhan olin kuunteluoppilaana ja vähän djembeä paukutin.

** Brasilialaisessa seurakunnassa kakkosrivi päättää sen, mennäänkö johtajan perässä samaan aikaan vai kaanonissa. Jos kakkosrivi ehtii tai haluaa, se alkaa liikkeensä samaan aikaan kuin johtaja. Jos kakkosrivi ei ehdi tai halua, niin mukaan mennään hippusen jälkikäteen, oikeassa rytmissä ja oikealla liikkeellä kuitenkin.

Tuuli puhalsi rannalta päin. Rantaan oli vielä puoli stadionin mittaa matkaa. Äijäporukka oli myrtynyt. Ei sintin sinttiä. Ja sitten tuuli toi kuin kiusallaan miesten nenään paistetun kalan tuoksun.

– Sairaan kova nälkä, murisi Didymos.  – Mistä tuo tuoksu tulee?

–  Rannalla joku käristää kalaa, vastasi Natanael.

– Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää? kuului huuto rannalta.

–  Ei ole, ärähti Didymos takaisin.

–  Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.

–  Eppäillä soppii, totesi Tuomas.

Miehet heittivät kuitenkin verkon veteen. Se tuntui heti raskaalta.

­ –  Déjà-vu, mutisi Pietari. Syrjäsilmällä hän huomasi, että Johannes aukoi suutaan kuin turska kuivalla maalla. Lopulta hänen suustaan sinkoutui kolme sanaa.

–  Se on Herra!

Pietari katsoi tarkemmin rannalle. Herra se oli!

Pietari kietaisi viittansa ympärilleen ja loikkasi yli laidan.

–  Mut… aloitti Tuomas mutta jätti sanan kesken.

Pietari loikki rantaa kohti, pomppi aallolta aallolle kuin kynnöspellossa. Matkaa rantaan taittui nopeasti.

–  Ei hullummin tällä kerralla, sanoi Herra ja hymyili. –  Otatko sapuskaa?

–  Odotetaan kavereita, sanoi Pietari ja halasi Herraansa.

Jeesus Nasaretilanen oli maanpäällisessä esiintymisessään kaikin puolin yllättävä hahmo. Myös syntyessään seimeen pistävien olkien sekaan. Kukaan ympäröivistä ihmisistä ei ymmärtänyt, miten ihmeellinen oli hänen alkuperänsä, miten ylenpalttinen hänen taivaallilnen kuninkuutensa ja mikä hänen osansa tulisi olemaan. Maria ehkä aavisti suurimman hippusen tästä tiedosta. Joosef myös Marian puolisona ja Jumalaan uskovana miehenä jotain. Itämään viisaat tietäjät lähtivät kaukaa tähteä tähyten etsimään kumarrettavaa kuningasta. Paimenet pääsivät paikalle kirkkaan enkelijoukon kutsumana. Jeesuksen synnyinpaikaksi löytynyt eläinten talli oli täynnä ihmetystä ja kirkkautta.

Jeesuksen maanpäällinen elämä oli myös täynnä hämmästystä. Ihmeellinen parantaja, jonka seuraan hakeutui jatkuvasti niin valtaisa määrä ihmisiä, että välillä piti paeta vettä pitkin vastarannalle. Jonne hätääkärsivät ihmiset nokkelasti heti löysivät tiensä. Silloinkin Jeesuksen tuli heitä sääli ja hän kohtasi ja paransi.

Jeesus myös hakeutui itse niiden seuraan, jotka muut kunnon ihmiset olivat hylkineet joukostaan pois. Hänen rakkautensa oli valikoimaton. Kun hän puhui Taivaan valtakunnasta ihmiset tunnistivat kuninkuuden. ”Hän puhuu niinkuin se jolla valta on”. Myös uskonnolliset johtajat joutuivat usein vaikenemaan hänen totuutensa edessä. Koston ajatukset alkoivat hautoa neuvoston valtaapitävien mielessä.

Kukaan itseään kunnioittava historioitsija ei nykypäivänä voi kiistää Jeesusta historiallisena henkilönä. Sen lisäksi että Uuden testamentin tekstit ovat aikalisten kuvauksia, perimätietoa ja tallennettua ajankuvaa, löytyy mainintoja Jeesuksesta myös muissa aikalaiskirjoituksissa. Jeesuksen ylönousemuksenkin todenperäisyydestä löytyy nykyään jo niin paljon puolestapuhuvia argumentteja, että voi ihan rauhallisesti todeta sen olevan paljon todennäköisempää kuin esim. se että hänen ruumiinsa olisi varastettu. Tätä kyllä uskonnollinen eliitti pelkäsikin ja siksi pyysi roomalaisia asettamaan vartijat haudalle.

Jeesuksen elämä ja olemus huokuu rakkautta, hyväksyntää, ymmärtämistä. Hän ei pakota, ei vaadi ketään uskomaan, että hän on totta ja haluaa vain auttaa ja varjella ihmistä. Mutta useimmiten meille ei kelpaa. Jeesus on vähän kuin turhake, joka on helppo lakaista pois ja täyttää tajuntansa häipyvillä ja murentuvilla asioilla. Kun taas Jeesus on elävä persoona, joka haluaa tarjota ystävyytensä suojaa iankaikkisesti.

Älä ruoki kylläisiä vaan etsi nälkäisiä. Älä paranna terveitä, vaan etsi sairaita. Älä tuhlaa aikaasi niihin, jotka eivät kuuntele, vaan kärttävät perusteluita perustelun perään.

Kun tarkastelemme Jeesuksen toimintaa, näemme, että hän oli dynaaminen, määrätietoinen opettaja, jolla oli selkeä päämäärä. Jeesus ei jäänyt kiinni kyselijöiden saivarteluihin vaan näki heidän motiiviensa läpi. Jeesuksen tavoitteena ei ollut tehdä käännynnäisiä vaan opetuslapsia. Hän mieluummin ylitti järven ja odotti nälkäisiä kuulijoita paikalle. Heitä hän ruokki sanalla johdattaen heidät Jumalan valtakunnan salaisuuden tuntemiseen. Hän paransi sairaita osoittaen, että hänessä ja opetuslapsissa vaikutti Jumalan voima ja kirkkaus. Omasta uskonnollisuudesta kylläiset hän jätti oman voimansa varaan sillä heillä ei ollut todellista halua seurata Jeesusta.

Jeesuksen seuraaminen oli jo tuolloin elämän mittainen seikkailu. Seikkailu on jatkunut 2000 vuoden ajan ja se jatkuu yhä. Viestikapula on vaihtunut sukupolvi sukupolven jälkeen. Jokaisella ajalla on ollut omat harhansa. mutta kaikille on ollut yhteistä se että ihminen itse on pyrkinyt hallitsemaan Jumalan sanaa ja etsimään oikotietä iankaikkisuuteen. Mutta aina on löytynyt ne nälkäiset, jotka ovat olleet valmiita intohimoisesti seuraamaan Jeesusta järven yli pois kaupungista. Valmiit opetuslapseuteen ja viemään Sanaa eteenpäin.

Kun luet otsikon, laittaisitko sen perään kysymys merkin vai huutomerkin? Muuttaisiko mielestäsi otsikko sisältöään, jos olisin laittanut jommankumman merkin sen perään, ja kuinka?

Aamuyöstä mietiskelin syntyjä syviä. Saisin usein aikaiseksi mahtavia saarnoja juuri silloin, kun vaan jaksaisin nousta kirjoittamaan 🙂 . Päivän mittaan arki täyttää mielen ja unohtuu se mikä olisi ollut niin, mielestäni, tärkeää. Joka tapauksessa olen pidempään jo miettinyt mitä kaikkea merkitsee olla Jumalan lapsi. Yksi on ainakin varmaa; roomalaiskirjeen 8 luku (kokonaisuudessaankin) ja jae 14 – 17 Kaikki, joita Jumalan Henki johdattaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa me huudamme :”Abba! Isä!” Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.

Oletan että kaikki täällä blogitaivaalla ovat kokeneet millaista on syntyä uudesti ylhäältä, Pyhän Hengen vaikutuksesta, elävään uskoon. Edelleen oletan, että olemme kaikki kokeneet senkin, kuinka Pyhä Henki meissä todistaa tästä Yhdessä Hengessä elämisestä. Meihin on tullut Jumalan jatkuvasti uudistava Henki. Henki joka vaikuttaa meissä jatkuvaa muutosta.

Minua siunaavat niin monet asiat Raamatun lehdillä. Minulle Raamattu on, virren sanoin ”Aarre verraton”. Silloinkin kun koen olevani savenvalajani pöydällä. Hiljaisella paikalla, tai huolten painamana. Silloinkin, kun elän tämän maailman varjojen alla. Silloin voin vain levätä lupausten varassa, hiljaa odottaen.

Parasta on kuitenkin kun olen Pyhän Hengen vaikutuksen vallassa, kun tuli lämmittää, ilo ja riemu sykähdyttää ja kirkkaus täyttää maan ja taivaan. Mutta tuntisinko niin suurta iloa ja riemua jos en välillä kokisi erämaa koulua? Jos ilon hinta on koulu, se kannattaa. –  Silloinkin on hyvä, kun Herra yllättää rakkaan sisareni tai veljeni. Nyt olen iloinnut viimeksi Tapion ja Virpin teksteistä. Onko puolueellista mainita tämä, minusta ei ja selitys tulee tässä.
Samalla tavalla, kuin voi iloita Hengellä täyttyneestä elävässä uskossa Jeesukseen olevasta tuntemattomasta ihmisestä jonka tapaa, ja josta aistii saman Hengen joka itsessäkin vaikuttaa, voi iloita  myös siitä kun lukee, esim. juuri täältä ”taivaalta” jonkun tekstin ja huomaa että Jumala on puhunut samasta aiheesta minullekin jo pidemmän aikaa. On riemua kokea että Jumala puhuu! Kuinka se siunaa ja rohkaiseekaan. Useimmilla nämä kokemukset liittyvät yhteyteen seurakunnissa ja yleensäkin ihmisten tapaamisissa. Minulla ei ole kovin usein näitä yhteyksiä, mutta Herran Henki on kaikkialla! Samalla tavalla Hän opettaa, kasvattaa, puhuu jne. kammioissakin kuin ihmisjoukoissa. Se on ihmeellistä, se on armoa, se on Rakkautta, kaikkialla vaikuttavaa, aina olevaa.

Tapio kirjoitti mm.siitä kahdesta luonnosta joka meillä on.
Henki meissä tahtoo parasta, Jumalan tahdon mukaista elämää, mutta luonnollinen ihminen kamppailee tässä välissä. Tahtoa minulla on, mutta ei aina voimaa sen hyvän toteuttamiseen. Itse olen herännyt ajattelemaan paljonko itsessäni on farisealaisuutta. Mistä minun pitäisi tehdä, ihan oikeasti parannusta. Kyllä sitäkin on hyvä ajatella, jos kokee Herran Hengen siitä muistuttavan. Vaikka syytä on muistaakin Galatalaiskirjeen opetukset, niin kuin myös 2.kor. 3:17. Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus.-  ja   jae18: Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki! Viimeisimmässä tekstissään Virpi kirjoitti innoittavasti mitä oli tapahtunut kun hän oli antautunut palvelutehtävään, lähtenyt auttamaan ja tullut itsekin autetuksi. Raamatussa sanotaan ettei Jumala jää meille koskaan mitään velkaa.
Mitä tällä kaikella on tarkoitus sanoa, kuinka siis kiteyttäisin?

Ainakin ihmeellisestä rakkaudesta on kyse. Rakkaudesta, jonka Jumalan Pyhä Henki meissä vaikuttaa tämänkin kanavan kautta, sinänsä tuntemattomien ihmisten kesken. – Sisarten ja veljien jotka Jumalan lapseuden kautta ovat alkaneet rakastaa toisiaan?! Niin ainakin minä koen. Uskovat ovat todellinen perheeni. Tuntuu aivan ”taivaallisen” ihanalta ajatella että me olemme matkalla Isän kotiin elämään sitä ikuista elämää, jonka meille on rakkautemme kohde, Jeesus Kristus, luvannut ja mennyt sitä jo edeltä valmistamaan. Maallinen vaelluksemme ei ole kivutonta, tarvitsemme toistemme tukea jaksaaksemme, mutta meillä on kirkkauden toivo, aarre näissä saviastioissa.
2kor.4:16-18 Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin, uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia!….. (Raamattu Kansalle käännös)

Tahdon myös osoittaa kiitollisuutta, kiittää kaikkia kanssamatkaajia, Tien kulkijoita. Henkilökohtainen Kiitos kaikille ”taivaan” omille, –  ja vieraille ja tervehdys näille uudemmille blogisteille, kuten Patrick ja Juha. Kiitos kun tuotte tuoreutta tullessanne, vaara on  urautua ja luutua vanhoihin kaavoihinkin, elleivät uudet viinit virtaa väkevinä. Onneksi, Kiitos Jumalan, Hän tekee uutta ja uudistaa myös vanhat leilit.
Vielä kerran Virpi.  Hän teki sen, hän kiitti Ilkan blogissa Ilkkaa siitä että on ”luonut” tämän kanavan jossa me saamme tuntojamme ja kokemuksiamme jakaa. Harvemmin tulee ajatelleksi kuinka tärkeä tämä kanava on ja että se ei ole syntynyt itsestään. Tämäkin, Ilkan teko, on Pyhän Hengen vaikuttamaa rakkautta ja Jumalan lapseutta. Kiitos Ilkka.

Jokainen voi, jos sydämessään tuntee halua,  rukoilla tähän loppuun Herran siunauksen, ja kohdistaa sen yhteisen asiamme ja toinen toisemme hyväksi.. Kiitos. 🙂