Blogitaivas

Kappelimme talviajan toiminta käynnistyi. Osanottajia oli vähän, toistaiseksi. Sateisen kesän jälkeen lämmennyt sää lienee vaikuttanut asiaan? Mutta ei hätää, kyllä ”routa porsaan kotiin ajaa” sanoo vanha suomalainen sananlasku ja –  Jumalan ihminen kaipaa Elämän leipää, sitä tarvetta ei mikään voita.

Itselläni on kaksi asiaa jotka tahtoisivat tulla ulos, mutta tuntuu vaikealta aloittaa. Onko sitten pakko kirjoittaa? Tuntuu että on. Jätän vapaasti arvioitavaksi oliko?

Tämä ensimmäistä kokoontumisemme oli vähän erilainen kuin tavallisesti. Eräs seikka kosketti varmaan erityisesti meitä kaikkia ehtoolliselle menijöitä. Pikareita oli jakamassa pienen pieni tumma tyttö isänsä kanssa. En tiedä mitä kansaa he ovat, mutta näyttävät syntyperältään Vietnamilaisilta. Kauniita ihmisiä, pikkuinenkin oli kuin nukke ja hyvin kasvatettu. Siinä hän seisoi edelleenkin kun me poistuimme tyttäreni kanssa ehtoollispöydästä. Minä en voinut olla hipaisematta hellästi pientä posliiniposkea kun lähes samalta tasolta hänet istuen ohitin. Kansa hymyili.

Siinä me olimme, pieni ja isompi. Yhtä pieninä Hänen edessään joka on sanonut nimekseen ”Minä Olen”.

Joka tapauksessa mieleeni nousi monia raamatunlauseita siitä kuinka Jeesus suhtautui kaikkein vähäisimpiin ja ennen kaikkea lapsiin. Lapset olivat hänen erityis suojeluksessaan.  Mielessäni soi laulu: ”Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan. Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan, Isäni Taivaan. En suotta saa peljätä, murhetta kantaa, kun sen minkä tarvitsen, Isäni antaa, Isäni antaa….”

Olen siten rakentunut/rakennettu että jotkut voivat pitää minua, – no, vaikka minkälaisena, mutta ajattelin Jeesuksen seisovan tuon pienen hahmon vierellä katsoen häntä kuin kalleinta aarretta.
–  En ehkä kuule (kovin usein) ääniä, mutta näen henkeni silmin näkyjä, saa ottaa tai jättää, mutta pieni olen minäkin ja saan olla. 🙂

Aamulla varhain ajattelin mitä ”Minä Olen” voisi kaikkiaan tarkoittaakaan. Se on niin paljon ja niin suurta ettei sitä voi ymmärtää koska Jumala, Isä, on käsittämätön. Häntä on mahdollista yrittää ymmärtää vain Jeesuksen Kristuksen persoonan kautta.

Ajattelin kuitenkin mitä ihminen tuntisi tarvitsevansa kaikkein eniten, ja ellei sitä ole saanut, kuinka se häneen vaikuttaa. Mietin voiko Jumalan rakkaus tulla niin todeksi tässä ajassa että se korvaa inhimillisesti puuttuneen rakkauden? Mietin mitä rakkauden ja hyväksynnän puute saa aikaan ihmisen sielussa? Milla tavalla syrjitty alkaa oirehtia hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen puuttumisen vuoksi?

Isä meidän rukouksessa ennen lausuttiin:” Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme velallisillemme”. Ihminen joka jää paljosta vaille usein alkaa velkoa vaille jäämistään. Usein se velkominen kohdistuu toisiin ihmisiin. Tulee esim. tarve hakea jatkuvasti hyväksyntää oman itsensä ulkopuolelta. Hän ei tyydyty jos ei sisin parane vaan karkottaa ihmiset luotaan ja on onneton –  ja vain siksi että hakee sitä mitä on jäänyt vaille.

Ajattelin edelleen voiko ihminen tuntea tulevansa täysin hyväksytyksi ja kokea itsenä ehjäksi näissä sanoissa, tässä nimessä ”Minä Olen”?!

Kattaako tuo ihmeellinen nimi myös sen että me rikkinäiset saamme myös sanoa itsestämme että Minä Olen? Minäkin Saan Olla koska minun Isäni on sisällyttänyt kaiken olevaisen omaan nimeensä. Hän, joka on luonut kaiken, kaikki on Hänen! Saanko olla sellaisena kuin olen olemassa? Saanko kokea olevani ehjä ja rakastettu omana itsenäni, tuntea olevani täysin hyväksyttynä suuressa sylissä. Uskoen ja ymmärtäen saavani olla sen suuren kuoleman ja ylösnousemuksen vuoksi jonka Jumala valmisti jokaisen ihmisen vastaanotettavaksi. Terveydeksi, rauhaksi, onneksi, iloksi ja toivoksi.

Kaikeksi hyväksi joka ylittää sen pienen ja vajaan joka meitä saattaa ahdistaa. Ja ahdistaakin ellemme näe Isäämme suurempana kaikkea käsitettävissä olevaa ja sitäkin mitä emme vielä käsitä. Saanko uskoa todeksi että olen ihme, suuri ihme, arvokas Jumalan lapsena. –  Niin kuin saat sinäkin, me saamme kaikki tuntea olevamme olla Yhtä Hänen kanssaan. Hänen jonka nimi on ihmeellinen: ”Minä Olen”!

Pieni tyttö ojentaa minulle ehtoollispikarin, ja minä näen hänen vieressään Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, Hänet joka voi meidän kaikki heikkoutemme ymmärtää ja joka ne kantoi puolestamme ristillään. Hän on Valo, Hän on armo, Hän on rakkaus.

” Jeesus luona armopöydän, sinut löydän, siinä mulle kyllin on. Siellä armo, rauha, ilo, siellä elo, sieltä löydän sovinnon…..
Tätä ruokaa syödessäni, juodessani, orjan mieli katoaa. Tämän riemun rikkaudessa, runsaudessa oma puku putoaa……..
Mieltäni se liikuttakoon, opettakoon, armon Herraa kiittämään. Sieluni se sulattakoon, taivuttakoon Jeesukseeni tyytymään……
Kirkkaus ja voitto, valta kaikkialta olkoon yksin Kristuksen. Maa ja taivas luotuinensa Herrallensa riemuin tuokoon kiitoksen.”

virsi 225 1, 5, 7 ja 8 säkeistöt.

Aamuyöllä heräillessäni tuntui etten jaksa millään nousta uuteen päivään. Teki mieleni käydä itseni viereen kuin ystävä, tuttu. Käydä niin että tuntisin ymmärtäväni kaiken ja sen myötä syvän rauhallisen levon. Pyyhkiä pois kaiken eilisen murheen, epäonnistumiset ja huolen.
Päästä vaeltamaan kevyeen tilaan jossa saisin hengittää raikasta ilmaa.

Maisemaan jossa kukat hymyilisivät, puut kumartaisivat Jumalan, Luojansa, kunniaa.  Linnut laulaisivat eivätkä jalkani maata koskettaisi. Olisi pois kaikki mielen ja ruumiin kipu ja paino. Siirtyisin kuin siivillä vaivattomasti paikasta toiseen. Koko ilmapiiri olisi kuin herkkää hyväilyä ja lempeyttä.  Kaikkialla vallitsisi rauha, ilo ja seesteinen lepo. Yötä ei tulisi, eikä olisi mitään pimeää, aurinkokaan ei olisi liian kuuma.

Mielessäni alkoi soida monta ihanaa hengessä sanoitettua laulua. Pelkäsin etten niitä enää myöhemmin muista, jos sattuisin vielä nukahtamaan. Ja niin kuin ennen runoja kirjoitellessani öisin oli yöpöytäni laatikossa edelleen kynä ja paperia ja laitoin lauluja ylös. Olen ne nyt aamulla ensin lukenut ja sitten hiljaisesti laulanut, sen verran kuin olen pystynyt. Ihmeellinen Jumala. Jumala joka antaa anteeksi ja lohduttaa silloin kun ihmisellä on vastaanotto. Niin, ajatella että Hän Pyhässä Hengessään on niin hienotunteinen että odottaa koska pysähdyn Häntä kuuntelemaan!

Mietin kuinka vaikea tämä aika on kaikkine suorittamisen paineineen. Koko ajan pitää opetella uutta ja olla ”ajan hermolla”. Lyhyesti  ja levottomasti nukutaan koska sisäinen rauha on koetteella. Ihminen itse sortuu täydellisyytensä vaatimusten paineessa ja työpaikoilla kiristetään tahtia, mutta kas kummaa, palkka ei nouse ja ihmisiä vähennetään työpaikoiltaan työttömiksi. Jotka ottavat kantaakseen yhteiskunnallisia velvoitteita hoitaakseen yhteisiä asioitamme parhain päin ei useinkaan kiitellä, päin vastoin. Rauha kaikkineen on maailmasta hukassa, ja myös meillä täällä pohjan perukoilla. Ei ihme että tällä kauniilla planeetalla jonka Kaikkivaltias Jumala ihmisten asuttavaksi loi vallitsee päällimmäisen ja kaikkein kuuluvimpana kaaos.
Ei ollut tarkoitus tuottaa tällaista tekstiä, mutta kun lähti tulemaan niin olkoon.

Tarkoitus oli kirjoittaa levosta ja kaikesta siitä hyvästä jota Jumalan Sana ja Valtakunta edustaa. Sillä sitä minä kaipaan! Tahdon saada kaikki syntini ja erheeni, ymmärtämättömyyteni ja kovuuteni anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tahdon että kaikki jotka ovat taakkojensa uuvuttamia saisivat sen Jumalan Rauhan sisimpäänsä jonka on sanottu käyvän yli ymmärryksen. Siksi että kestäisivät tämän maailman myrskyt ja paineet, niin kuin kestää sellainen jonka Jumala on Elämän Herra!

Luin Markuksen evankeliumia siellä on kaksi ihanaa kertomusta jotka johtavat siihen mikä on tarkoituskin. Markus 6:30-42. Tuossa alussa opetuslapset kertoivat mitä kaikkea he olivat aikaan saaneet, niin etteivät olleet ehtineet edes syömään tai lepäämään. Ja Jeesus, ihana Jeesus pyysi heitä mukaansa yksinäiseen paikkaan jotta saisivat levätä, mutta kuinkas kävikään ja mikä oli se ihme joka tästä seurasi. Kun Jeesus oli tehnyt tuon ruokkimisihmeen, hän kehotti opetuslapsia nousemaan veneeseen ja soutamaan vastarannalle. Itse Hän meni yksin vuorelle rukoilemaan. Uskon että Hän puhui kauan Isänsä kanssa! Kun hän palasi tapahtui toinen ihme mutta Hän sanoi: ”Pysykää rauhallisina, Minä tässä olen. Älkää pelätkö”.

Raamatussa sanotaan että jos kaikki ne teot joita Jeesus teki kirjoitettaisiin kirjoiksi ne eivät mahtuisi mihinkään. Hän teki ja tekee! Me ihmiset tarvitsemme Hänen tekojaan jotka antavat meille sijaa myös lepoon ja itsemme ruokkimiseen. Mikä kiire meillä on koko ajan. Ei tarvitse suorittaa, saa ottaa vastaan. Tämä maailma suorittaa, Jumalan lapset saavat ruokansa levätessäänkin. Kiitos Jumalalle.

”Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään Hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen. Päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki Hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa. Herran huomaan uskon elämäni, Hän suo voimansa ja neuvonsa. Surut huolet eivät liikaa paina, ne Hän ottaa itse kantaakseen. ”Niin kuin päiväs, niin on voimas aina” Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä! Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä! Suo mun ottaa Isän kädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan. kunnes johdat minut kädelläsi Riemun maahan, päivään kirkkaimpaan!

Jeesus sanoo:” Älä pelkää”. Hän On kanssamme tässä elämässä ja tulevassa. Levätään Hänen armonsa varassa sellaisina kuin olemme. Hän tuntee meidät ja tahtoo parastamme nyt ja aina.

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle, istui opetuslastensa ympäröimänä ja alkoi puhua ja opettaa heitä seuraavasti.

Autuaita ovat:
Hengessään köyhät.
Murheelliset.
Kärsivälliset ja ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano.
Ne jotka toisia armahtavat.
Puhdassydämiset ja rauhantekijät.
Autuaita vanhurskauden tähden vainotut.
Ne joita minun tähteni vainotaan
ja joista puhutaan valheellisesti kaikkinaista pahaa.
Sillä:
Hengessään köyhien on Taivasten Valtakunta.
Murheellisten lohdutus –  ja kärsivälliset perivät maan.
Nälkäiset ja janoiset ravitaan ja toisia armahtavat armahdetaan.
Puhdassydämiset saavat Nähdä Jumalan ja rauhan tekijät saavat Jumalan Lapsen Nimen.
Vanhurskauden tähden vainotut perivät taivasten valtakunnan.
Ja kun teitä minun tähteni vainotaan, teistä valehdellaan ja teitä herjataan palkkanne on suuri Taivaissa.
Iloitkaa ja riemuitkaa siis, sillä olettehan profeettojen kaltaisia, jotka elivät ennen teitä.

Tämän tekstin sain noin 5 päivää sitten. Olen sitä siirtänyt mutta en ole saanut ajatusta pois mielestäni. Rukoilen että Jumala olisi tässä mukana ja joku ihminen jossain saisi joistain näistä sanan kohdista sen lohdun jota eniten tarvitsisi. Kysyin vielä neuvoa rakkaalta ystävältäni kirjeitse, heti kun tämä mieleeni tuli, voisinko kirjoittaa ja hän rohkaisi sanoen että häntä itseään suuresti puhuttaa ja lohduttaa tuo että murheelliset saavat lohdutuksen. Luin ilta illan perään tätä ihanaa tekstiä kokonaisuudessaan iltarukouksekseni ja se siunasi ennen kokemattomalla tavalla.

Viimeaikaisten, yhäti kovenevien uutisten vuoksi sieluni ja sydämeni kaipaa entistä useammin Sanan ääreen. Entistä tärkeämmäksi on tullut se mikä iäti kestää ja on voimassa. Minua puhuttaa ehkä nyt juuri rauha, joka on uuden elämän yksi tärkeimpiä asioita. Tärkeä opetus tästä on Roomalaiskirje 12, joka mielestäni viittaa osin/ehkä, Ilkankin viimeisimpään blogiin ja myös Mariannen? Varsinainen kehotus rauhaan on jakeessa 18.

Vielä minua siunaa Matteuksen evankeliumin 12 luvun jakeet 15 alkaen, mutta erityisesti 18-20 jotka on lausunut, Jumalan itsensä sanoina, jo Jesaja profeetta: – Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut, Minun Rakkaani, johon olen mieltynyt. Minä lasken Henkeni Hänen ylleen, ja Hän julistaa kansoille oikeuden. Ei Hän huuda, eikä riitele, ei kuulla Hänen ääntänsä kaduilla. Murtunutta ruokoa Hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä Hän ei sammuta. Hän on saattava oikeuden voittoon.”!

”Autuas, ken sydämensä antaa Herran kätehen. Suostuu Hänen mielehensä, tahtohonsa tyytyen. Ilo, onni, korkesus, murhe, köyhyys, ahdistus. Kaikki kääntyy parhaaksemme. myöskin kuolo voitoksemme.
Häilyvä on elämämme. varjo vaelluksemme. monet vaiheet päivinämme täällä aina koemme. Eivät kestä aarteet maan, tieto, arvo, valtakaan. Emme saata yhtään jatkaa, elämämme juoksun matkaa……..
Sydän nöyrä tyytyväinen, Herra, aina mulle suo. Maailma kun pettäväinen, tuskaa murhetta vain tuo. minut viimein suojassas Kanna Riemumajahas, jossa veisaa riemuissansa Uutta Virttä Herran kansa.”

(virrestä 348: 1,2 ja 6s säkeistöt vanhan käännöksen mukaisesti.)
Autuaaksijulistus omana sovituksena Matt.5:1-12

”Ole vain luja ja aivan rohkea” Näin vahvisti Herra Joosuaa uuden tehtävän edessä. Joosua kuunteli ja noudatti neuvoja ja lopputuloksena oli Jerikon valloitus. Luvusta kuusi löytyy samasta kirjasta ken tahtoo lukea.

Sieltä kyllä löytyy myös kovin tylyn kuuloisia neuvoja ja tiukkaa sodankäyntiä. Mutta maailma oli silloin(kin) sellainen. Eliminoi tai tule eliminoiduksi. Ei Vanhasta testamentista voi poimia vihaista jumalakuvaa sen perusteella, että siinä on kuvattu ja heijastuu ihmisluonteen raakuudet ja väärät valinnat. Rehellinen kirja. Itse näen Jumalan neuvot hänen mittaamattoman laajasta ymmärryksestä käsin kumpuavana suojana. Jumala haluaa suojella. Jokaista joka kääntyy hänen puoleensa. Aikakonetta kun ei ole hallussa, en tiedä miksi jotkut valloitettavista kansoista olivat niin vaarallisia. Osalla niistä oli ymmärtääkseni sairaan inhottavia uhrauskäytäntöjä omille jumalilleen, miksi Jumala ei olisi halunnut israelilaisten omivan niiden tapoja.

Mutta takaisin rohkaisuteemaan: Gideon pelkäsi. Pelkäsi niin paljon että pui viljaansa piilossa isossa viiniruukussa, koska midianilaisilla ja muilla ympäröivilla kansoilla oli ikävä tapa tulla tuhoamaan israelilaisten sato. Ihan vaan piruuttaan tärvelivät sadon ja veivät kaiken saatavilla olevan karjan. Tähän hetkeen pelmahtaa Herran enkeli lausahtaen Gideonille: ”Herra on kanssasi, sinä urhea soturi.” Jokseenkin ristiriitaista suhteessa vallitsevaan olotilaan. Gideon oli järkevä mies, kätkeytyi ja yritti parhaansa saadakseen jotain sadosta talteen. Mutta ei hän kovin urhealta vaikuttanut. Vaan onneksi oli riitävän järkevä kuunnelllakseen Herran enkeliä ja Jumalalta tulleita neuvoja ja vahvistuksia. Kärsivällisesti Jumala osoitti ymmärtävänsä Gideonin epävarmuuden ja rohkaisi mitä hassuimmin konkreettisimmin tavoin. Gideonista tulikin sotaurho. Jumalan kansa sai helpotusta arkeensa.

Entä Paavali. Niin monessa yhteydessä ihannoitu uskon sankari, joka saavutti paljon ja uskalsi ihmeellisiä. Korinttilaisille hän kirjoittaa tulostaan Makedoniaan, miten heitä ahdistivat ulkoapäin taistelut ja sisältäpäin pelot. Mutta miten Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lähetti Tiituksen heitä vahvistamaan.

Rakastan näitä Raamatun hahmojen rohkaisevia esimerkkejä. Tosin omassa elämässä on ollut ja on aikoja, jolloin nekin olosuhteiden keskellä lannistavat. Mieli keikkuu epäedulliseen ajatukseen, että niin nuo toiset selviävät, saavat rohkaisuja ja pääsevät eteenpäin… Mutta onneksi on oppinut huomaamaan, että tuo on valheellinen ja syövyttävä ajatus. Aina Jumala on keksinyt jotain siinä missä inhimilliset keinot näyttää loppuneen. Jumala on uskollinen ja ihmeellinen.

Niinpä haluan nytkin rukoilla itselleni ja kaltaisilleni, että kukin saa omaan tilanteeseensa juuri sopivaa rohkaisua. Olkoon se Joosuan kykyä marssia ja olla hiljaa, Gideonin rohkeutta pelon keskelle kaataa vaikka isänsä epäjumalapatsaat keskellä yötä kun ei muutoin uskaltanut, Paavalin rehellisyyttä ja kiitollisuutta Tiituksesta. Jumala aina auttaa. Olkoon rohkaisu tai piristys miten pienen näköinen tahansa, siitä kiittäminen nostaa iloa ja voimaa. Ilo antaa siipien alle ilmaa tuhat kertaa enemmän kuin nurina. Vaikka saa sitä sanoa, jos surettaa. Daavidkin aina antoi tunteidensa tulla rehellisesti Jumalan eteen. Ja sitten niitä taltioitui lauluiksi ja Psalmeiksi. Rehellisyys mieluummin kuin selänkäänto ja jumalakuvan musteneminen. Koska Jumalan valossa on paras elää.

Kun uskalsin kirjoittaa tuon edellisenkin tekstini, uskallan tämänkin uskoen ja rukoillen Herraa että Hän on tässä mukana.

Katselin tänään televisioista toisenlaisen jumalanpalveluksen! Enkä muista koska olisin niin vahvasti kokenut Pyhän Hengen läsnäoloa!  Ensimmäisenä mieleeni tulivat laulun sanat ”Katso Jeesus kadulla kulkee..” Ohjelma oli nauhoitettu 7.6 Laukon torilta. Sen musiikista vastasi  Sons of Abraham niminen yhtye, ja se oli MCC:n Bikers Church motoristijumalanpalvelus.

Juha on kirjoittanut täällä viimeksi talon rakentamisesta Jumalan Sanan mukaan ja minä ajattelin katsoessani tuota mainitsemaani motoristijumalanpalvelusta että onpa kivinen pelto kynnettäväksi. Mutta samalla kiitos ja ylistys täytti sydämeni pohjia myöten siitä että Jumalalla on mahdollisuus ja tahto puhua ”kaikilla kielillä” kaikille ihmisille.

Miehet olivat karuja ja naiset myös. Solisti oli Elviksen imitaatio ja laulut Elviksen parhaita hengellisestä päästä. Mikä minua eniten kosketti oli ettei mitään ollut tuossa palveluksessa liikaa eikä liian vähän ja kuitenkin tarpeellinen. Yhtä karu se oli kuin miesten ja naisten ulkoinen olemuskin mutta äärimmäisen koskettava yksinkertaisuudessaan. Pois oli kaavat ja keveä hempeys. Kieli oli heille tuttua ja ajattelin kuinka vähän uskoon tarvitaan. Yksinkertainenkin usko riittää kun se otetaan vastaan sydämellä! Näin totisesti henkeni silmin tässä kaikessa, ja varsinkin ”saarnaajan” Ari Santaharjun olemuksessa itse Jeesuksen. Hän jalkautui lopuksi ”omiensa” ja koko yleisön joukkoon juttelemaan ihmisten kanssa.

Toinen Pyhä Hetki oli tavanomainen SRO:n radio Deiltä sunnuntaisin tuleva Jumalan palvelus. Olin niin edellisen koskettama vielä etten niin tarkkaavaisesti saarnaa kuunnellut kuin tavallisesti. Se oli päivän tekstien mukainen ja myös vastaus viimeaikaisiin kipeisiin kokemuksiin joita on kertynyt. Onneksi sen voin kuunnella uudelleenkin netin kautta.

Ajattelen miten totta on ettei Jeesus tullut ”terveitä” vaan sairaita varten. Kukaan meistä ei voi tässä elämässä väittää olevansa täysin terve. Rikki olemme kaikki ja tarvitsemme parantajaa. Ilman Häntä olemme onnettomia, aina orpoja ja muukalaisia vaikka ympärillämme olisi kuinka paljon ihmisiä ja kaikenlaista toimintaa.

Kaikki muu kuin Jeesus elämässämme on turhaa. Kaikki muu katoaa paitsi Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jeesus ei ole ketään jättänyt, eikä lakannut kulkemasta tässä maailmassa etsien kadonneita. Hän tekee sen niin lukemattomilla tavoilla ettei yksikään ihminen siihen pysty. Ja kuitenkin kukin tahollaan ja armolahjallaan, Jumalan rakkauden antamilla voimilla ja eväillä, saa olla mukana tekemässä työtä elopelloilla ja kaduilla, teillä ja aitovierillä, jopa kirkkojen pihoillakin. Ja ehkä, jos ei muuhun pysty, myös blogia kirjoittamalla 🙂 ?
Ei katsota minkäänlaista palvelutehtävää ylen, näytti se meistä miltä tahansa, jätetään itsemme ja toinen toisemme Jumalan Armon varaan! Kiitos, ylistys ja Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

”Katso Kristus kadulla kulkee ja Hän kurjinta tervehtää. Hän ohi ei kiirehdikään, vaan juttelemaan jää.
Ja katso nyt mitenkä kätensä Hän ojentaa arpisen ja siihen suo tarttua käden, heikon, syntisen ihmisen.
Kansan joukko ohi vain kulkee, joku taaksensa vilkaisee, ja ivaten toiset nauraa ja joku aattelee:
Ei ansaitse tuo kurja syntinen noin valtavaa rakkautta, on tuollainen huomaavaisuus ihan turhaa tuhlausta.
Vaan he eivät käsitä lainkaan mitä kadulla tapahtuu, käsi heikko kun Herran puoleen jo hiljaa ojentuu.
He eivät käsitä syvyyttä ei voimaa sen rakkauden, mi koskaan ei saata käydä ohi kärsivän ihmisen!”

Aikamoinen otsikko keskellä runsainta, vihreintä kesää?

Tuli kuitenkin suruviesti länsinaapurin puolelta. Veljeni ensimmäisen vaimon lapset Ruotsista, ilmoittivat äitinsä kuolleen 1.7.2015  syöpä- leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Veljeni, näiden aikuisten lasten isä, kuoli samaan tautiin 4.8. 2013. molemmat n. 71 vuoden iässä.

Heillä oli yhteisiä lapsia 4 ja toisista liitoista kummallakin vielä 3 lasta, yhteensä siis molemmilla tahoillaan 7 lasta. Lastenlapsien tarkkaa lukumäärää en tiedä enkä lastenlastenlastenkaan. Nuo Ruotsiin viedyt ovat minulle läheisimmät ja tämä vanhin tytär on kummilapseni. Olin 17v. kun minusta tuli hänen kummitätinsä.

Kun tämä kesä on niin monin tavoin ollut muutenkin poikkeuksellinen, sekä henkilökohtaisesti, ilmastollisesti että yleismaailmallisestikin, se sai minut palaamaan menneisiin.

Olen useasti ollut kiitollinen uskovista iso-äideistäni ja mitä vanhemmaksi tule sen kiitollisempi olen. Mitä kaikkea heiltä saamaani kannankaan mukanani. Yksi aarteistani on vuoden 38 pieni virsikirja jonka sain rippilahjakseni. Jostain  syystä minulle tuli vastustamaton halu ruveta lukemaan sitä. Voi kuinka rakkaita sen virren ovatkaan! Niin erilaisia kuin mitä nyt veisaillaan, – jos veisaillaan. Selasin kirjan virret läpi etsien tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin tunteitteni vaihdellessa aihesanoitusten mukaan.

En tiedä onko näiden blogien lukijoissakaan enää ketään joka olisi laulanut näitä vanhoja virsiä kun ei taida olla blogien kirjoittajissakaan, ainakaan montaa? Ajattelin etten voisi löytää uudemmasta virsikirjasta montaakaan vanhaa virttä, niin oli kieli ja tyyli sanoituksiin nähden ”vanhanaikaista” ja outoa. Ja kuitenkin niin syvää, aitoa ja oikeaa. Sen huomion tein että kovin ovat vakavia. Muistin kuinka ennen oltiin kirkossa. Kaikki yhdessä ja samassa Jumalan palveluksessa. Iso-vanhemmat ja vanhemmat lapsineen, ilman erotusta perheittäin. Lastenkin oli opittava laulamaan samoja virsiä kuin vanhempienkin. Nyt kun sitä ajattelen ymmärrän taas enemmän sukupolvien kuilusta.

Lähes kaikissa virsissä jaksetaan muistuttaa kuinka lyhyt on ihmisen aika, kuinka se tulisi parhaiten ja vastuullisesti käyttää –  ja mitä tulee sitten sen jälkeen! Yllättävän paljon oli myös Pyhästä Hengestä, siis todella raamatullista. Ehkä sanoitukset tekivät joistakin lapsista aran ja ”kiltin”. Jotkut se saattoi vanhemmiten karkottaakin kirkon piiristä. Minulle ne sopivat, ovat aina sopineet, eivät ahdistaneet. Minä luulen että jotkut syntyvät uskomaan jo pienestä pitäen, ovat herkempiä omaksumaan kuin ihmeen kautta oikein, sanojen sanoman. Rakastinhan minä Raamattuakin, toisin kuin nuoremmat veljeni. Olin toisenlainen, ja olen.

Jaksan rukoilla veljieni ja heidän perheidensä puolesta ja uskoa Jumalan armoon heidänkin kohdallaan, näytti miltä näytti.Minun mielestäni olisi aivan oikein että lapsille vieläkin opetettaisi uskon asiat niin kuin ne oikeasti ovat, ottaen kuitenkin huomioon kunkin yksilöllisyyden. Suurempaa vahinkoa ei voi tehdä kuin nyt on tehty että yritetään häivyttää usko kaikkialta.! Kiitos Jumalalle että Hän elää!Eivät virret eikä Sana ole yhtään sen vaarallisempia kuin kaikki se väkivalta ja jännitys jota nyt on kaikkialta saatavissa olevina peleinä, lastenohjelmina, elokuvina jne. Virsissä ja Sanassa on kuitenkin aina lohtu, tuki ja turva ja minä uskon että lapsi erottaa aidon epäaidosta.

Minulla on yksi aikuinen lapsi nyt, mutta opetin hänelle pienestä pitäen rehellisesti, laulaen, lukien ja yhdessä rukoillen sen minkä itsekin ymmärsin Jumalan sanasta. Ei niistä traumoja tullut päinvastoin. Traumat tulivat maailmasta ja uskomattomien läheisten kautta. Mutta Jumalan on Voima, valta ja viisaus. Hän valitsee ja ottaa omakseen kenet Hän tahtoo ja tekee vahvaksi.  Niin palaavat tuhlaajapojat ja tytöt riemuiten Elävän Jumalan luo ja saavat armolahjaksi ikuisen Elämän, terveyden, ilon ja onnen.

Löytyikö uudesta virsikirjasta vanhojen toisintoa?

Ihme kyllä, löytyi, useampikin. Sanoja on muutettu mutta ajatus on pysynyt samana, tai ainakin melkein. Vanhassa kirjassa on virsi ”Oi, etkö ihminen muistakaan, sun aikas että on rahtu vaan? Jok´ainut askel sun matkallas, on askel kohti sun kuoloas.” Uudessa se löytyy numerolla 433. minulle rakas. –  ”Ilmoita Herra sun kunnias, voimas, Tulla jo sun valtakuntasi suo. Johdata kansamme armosi tuntoon. Sun Pyhä pelkosi mielihin luo. Siunaustas me nyt pyydämme sulta. Anna sä meille sun henkesi tulta” ja kas kummaa myös uudemmassa samalla numerolla; 173? Sanat vaan kovin erilaiset.

Ja lopuksi se virsi jonka yhtenä aarteena opetin lapselleni. Vain muutama säkeistö vanhasta.

”Oi Jumala et hylkää pientä lasta, vaan katsot puoleheni taivahasta, Kun lapsenas suot tulla luoksesi, tää kuule nyt mun rukoukseni.
Sä tähän maailmaan mun olet luonut, ruumiin ja sielun, kaikki olet suonut. Jo kasteessa sä minut puhdistit, Sun omaks lapseksesi omistit.
Suo että tahtoas mä noudattaisin, Sun sanaas Pyhää aina rakastaisin. En tietäni voi itse ohjata, siis minua, Oi Isä, johdata…..
Mun elää anna kunniakses aina. Jo lapsena sun pelkos mieleen paina, mun täällä anna kasvaa armossas, ja kasvos nähdä kerran taivaassas.” !

Kiitos Jumalalle kesästä, kiitos laulujen lahjasta, kiitos Sanasta, ystävistä, sukulaisista, kaikesta ja ennen kaikkea Elämästä!

Joskus aamuyön tunnit ovat pitkiä. Silloin on aikaa pohtia ja ajatella asioita. Valvoessa on aikaa viedä omia juttuja Jumalan eteen.  Joskus paini tyynyn kanssa muuttuu Jaakobin painiksi kun tivaan väsyneenä Jumalalta vakuuksia hänen olemassa olostaan. Ihmisyyden olemus paljastuu silloin selkeimmin eli elän erossa Jumalasta langeneessa maailmassa.

Itselläni New Wine kesätapahtuman opetukset, kohtaamiset ja sielä koettu Jumalan puhuttelu jylläävät takaraivossa kun arki pyrkii haalistamaan kaiken. Miten pysyä Jumalan läsnäolossa ja kasvojen edessä. Päähäni iskee kysymys Jumalanvaltakunnan paikasta. Missä se on nyt. Mitä se on? Olenko minä lähellä sitä vai jäikö se jonnekkin eiliseen, kun vielä jaksoin olla terävänä ja ehkä hurskaskin. Olenko oikealla tiellä. Teenkö jotain väärin?

Jeesus julistaa, että hänen mukanaan Jumalan Valtakunta on tullut lähelle. Ymmärrän kyllä, että Jeesuksen suora toiminta ilmentää sitä mitä Jumala, Isä meistä ajattelee, mutta entäs ne apostolit ja kaikki muut, jotka Jeesus lähetti matkaan ja eikös myös heidän mukanaan Jumalan valtakunta kurottautunut ihmisiä kohti. Mites on sitten minun laitani. Ilmennänkö minä mitenkään Jumalan valtakuntaa?

Mitä siis tapahtuu ja mikä toimii silloin, kun Jumalan Valtakunta on tullut lähelle. Ensimmäinen asia on Sana. Raamattun kertomus ja totuus on kaiken pohjalla. Se mitä Jeesus on opettanut. Toinen on Pyhä Henki, joka on Jumalan Henki, persoona, jolla on tietoinen oma tahto ja joka todistaa Jeesuksesta. Kolmas on Ihminen itse, joka luottaa siihen, että Jumala toimii hänen kauttaan ja hän antautuu Jumalan käytettäväksi sellaisena kuin on.

Aamuöinen paini päättyi kuvaan, jossa ihminen laskee toisen päälle kätensä ja rukoilee. Siinä tilanteessa  Jeesus toimii ja  Jumalan valtakunta kurottautuu ihmisen käden verran tämän maailman puolelle ja rukoiltavan ihmisen ylle. Kun rukoilija koskettaa toista ihmistä, silloin Jeesus pääsee koskettamaan ihmistä, sekä rukoilijaa että rukoiltavaa. Näin Jumalan valtakunta on taas tullut lähelle.