Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: usko


by 4 kommenttia

Miksi mies ei tule seurakuntaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten lähtisi purkamaan lankakerää niin, että sen pää osuisi edes lähelle tuota otsikkoa. Jos aloittaisi Jeesuksesta, hän kun oli kolmenkympin rajapyykin ylittänyt, nykymittapuun mukaan nuori mies. Jeesuksen kaverit, opetuslapset olivat enimmäkseen miehiä, lähinnä kait kalastajia ja ainakin yksi tullimies, jolla ei tainnut muita kavereita juuri ollakkaan.

Ensin tulee mieleen, että Jeesuksen seuraajana ei pärjännyt pelokas ja varovainen ihminen. Kun selailee evankeliumi tekstejä ja yrittää nähdä tekstin taakse, niin näen paljon uhmakkaita Jeesuksen vastustajia kivet kädessään, opetuslasten joukkon murtaessaan uskonnollisia perinteitä kerta toisensa jälkeen. Mietin Pietaria, joka oli perheellinen mies, millaisia uhrauksia hän joutui tekemään.  Kun tekstejä tarkastelee tarkemmin esiin marssii kuitenkin sakkeuksia ja tuomaita, pieninä, arkoina ja epäilevinä ja nousten yhtälailla Jeesuksen todistajiksi.

Jeesuksessa oli jotain sellaista karismaa, joka sai miehet seuraamaan itseään. En usko, että miesten sisäinen maailma ja elämä olisi ollut tuolloin kovinkaan erilaista verrattuna nykymiehen päävärkkiin. Pietarin tempaukset kuulostavat hyvin samanlaisilta kuin nykyäijien toilailut. Ja kun oli aika ottaa vastuu, opetuslapset Pietari etunenässä olivat valmiita.

Nyt se joukko, joka sanoo seuraavansa Jeesusta, on vaihtunut lähes kokonaan vanhoihin mummoihin. Härmässä sanotaan että ”viisaus asuu vanhoos naisis mutta miähis, niis on hulluus”. Ei minulla mummoja vastaan mitään ole, mutta joskus poden melkoista kaverinkaipuuta jakamaan sitä hulluuden taakkaa, jonka Jeesus on juuri minulle antanut.

Mietin mikä on mennyt pieleen. Ne muutamat uskovat, alle rollaattori-iän olevat miehet, jotka tunnen, ovat hyviä tyyppejä ja he eivät sanottavammin eroa tavallisesta kaduntallaajasta. Heille usko antaa suunnan ja pohjan elämälle. He ovat kuulleet evankeliumin sanoman kaiken sen uskonnollisen jargonin läpi, jota me uskovat suollamme jatkuvasti ulos.

Aloitimme tällä viikolla alfa-kurssin ja ilokseni osallistujajoukko koostui muistakin kuin seurakunnan vakkari kävijöistä. Porukkaan tuli mukaan muutama rohkea mies ja se sai minut pohtimaan sitä, miten me jo hengellisissä asioissa sisällä olevat sanoitamme omaa uskoamme ja miltä kuulostamme. Näkyykö ja kuuluuko sanoissamme se sama radikaali Jeesus, joka voitti miehet puolelleen 2000 vuotta sitten.

Miehet kaipaavat aina toimintaa puheiden rinnalle, mutta seurakunnassa on tarjolla vain kuuntelijanpenkki? Onko siinä syy miesten katoon? Vai siinä, että puhumme paljon uskoontulosta ja Jumalan rakkaudesta, mutta emme pysty kertomaan tarkasti mitä se oikeasti on. Onko miehen oltava ensin joko vakavasti sairas tai juoppo ennenkuin hän tarvitsee Jeesusta. Miten kuvata miehelle, joka istuu talvisena aamuna nuotiolla nautien luonnon kauneudesta metsässä sen mitä on Jeesuksen antama rauha? Mihin mies siis tarvitsee nykyseurakuntaa?

2000 vuotta sitten seurakunta oli konkretiaa ja toimintaa. Uskoa elettiin todeksi arjessa eikä valkeaksi kalkittujen seinien sisällä.  Jakaminen ja auttaminen oli keskiössä ja yhteisö hengitti samaan tahtiin. Ihmeet seurasivat seurakunnan  miesten ja naisten kantapäillä. Seurakunta kasvoi kun miehet liittyivät siihen perheineen.

Tulee väkisinkin mieleen yhden talvisodan käyneen Manun sanat: ”Tarttis tehrä jotain!”

 

 

 


by 9 kommenttia

Minä uskon

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luulen, että monella luterilaisen kirkon portinpielessä notkuvalla on mielessä kysymys onko Jumala todella olemassa. Kysymys kumpuaa siitä tosiasiasta, että Jumalan toimintaa ei juuri näy  kirkostamme ulospäin. Se tuntuu piiloutuneen kirkon seinien sisäpuolelle niin visusti, että se on piilossa jopa kirkon työntekijöiltä. Aika moni kirkossa onkin heittäytynyt enemmän humanistiksi kuin uskovaiseksi. Kärjistäen ajatellen uskova-sana tuntuu olevankin jo vastakohta luterilaisuudelle Suomessa. Tämän myötä myös erilaiset hengellisyyden ilmenemismuodot ovat muuttuneet ihmisille vieraiksi.

Viimevuosien parantajakohut ja erilaiset uuskarimaattiset virtaukset ovat saaneet myös osan vapaidensuuntien ihmisistä varpailleen kun puhutaan armolahjoista ja Pyhän Hengen toiminnasta. Eli olemme tulleet tilanteeseen, jossa kaikki pyrkivät toimimaan järkevästi ja humaanisti.  Kaikki mikä ei sovi tieteelliseen maailman kuvaan on syytä hylätä sopimattomana, sillä se voi johtaa taikauskoon.

Omituisinta on se, että samalla vanhat luonnonuskonnot ja uskomukset nostavat päätään ja saavat yleisen hyväksynnän. Itämaiset uskonnot pukeutuvat länsimaiseen asuun ja saavat hienoja nimiä sitä mukaan kun ne yleistyvät. Luontaishoitolaitosten ohjelmaan on ilmestynyt Enkeliterapiaa ja meditaatiota kovaan hintaan.

Mietin, että miten kivuliasta on tehdä töitä, kun esikuvana on Jeesus, joka paransi opetuslastensa kanssa kohtaamansa sairaat. Lohduttavaa on, että Jeesus teki kaiken, koska Jumala rakastaa ihmisiä ja tuota rakkautta on kyllä helppo julistaa. Mutta miten suhtautua noihin raamatun sanoihin, jotka lupaavat meille saman Pyhän Hengen voiman, joka vaikutti Jeesuksessa ja opetuslapsissa. Voiko uskoa elää todeksi ilman Pyhän Hengen täyteyttä? Miten elää uskossa ilman että selvittää itselleen mistä  tässä kaikessa on kyse? Mikä on Jumalan todellinen tahto omassa elämässäni?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä kesänä olen kirjoittanut vähemmän ja ”seikkailut” enemmän. On tullut katseltua tätä Suomen hengellistä kenttää vähän joka laidalta. On sanottava että usko ja uskovaisuus näyttäytyy hyvin monin eri tavoin eri liikkeiden piirissä. Perusluterilainen pystykorva saa olla varpaillaan kun Pohjois-Suomen Helluntailainen alkaa isoon ääneen huutamaan Jeesuksen puoleen ja rukoilemaan.  Kun taas etelän luterilainen hiljenee Herransa eteen pyytämään parantumista. Molemmissa tapauksissa Jeesus kuulee rukoukset ja vastaa. Tuntuu siltä että Jumalalle on aivan sama miten uskoamme ilmennämme. Jospa meidänkin tulisi hyväksyä erilaisuus ja keskittyä Jeesukseen.

Yhteistä näille reissuille on ollut se, että kaikki ryhmät ovat julistaneet ylösnoussutta Jeesusta. Jeesusta, joka julisti jo maanpäällä ollessaan, että Jumalanvaltakunta on tullut lähelle.  Armo on ollut jotain mikä on saanut ihmiset ylistämään Herraa, Jeesusta, joka lähtiessään antoi meille selkeän tehtävän jatkaa omaa työtään.  Tuo työ on enemmän kuin pelkkää humanismia. Se on työtä, johon Jumala antaa voiman. Voima tulee Pyhän Hengen mukana ja se annetaan sellaiselle ihmiselle, joka ymmärtää että ihmisen omat voimat eivät riitä alkuunkaan. Jumala täyttää ja käyttää heikkoja ja tyhjiä astioita.

Kun pohjoisessa laskin käteni miehen, joka oli menossa sydänleikkaukseen, rinnalle ja rukoilin hänen puolestaan, tiesin siinä paikassa, että sydäntä ei tarvitse leikata. En tiedä paraniko hän juuri siinä hetkessä vai niiden kymmenien muiden rukoillessa  aikaisemmin, sillä ei ole merkitystä. Merkittävää minulle oli, että tiesin näin käyvän. Olin kesän mittaan tajunnut että Jeesus on juuri niin lähellä kuin on lähimmän Uskovan käsi. Siksi ojensin käteni tuon miehen rinnalle ja rukoilin. Muutamaa päivää myöhemmin sain kuulla miten lääkärit olivat tunteja turhaan etsineet sydämestä vikaa jonka takia hän oli lähetteen leikkaukseen saanut. Leikkausta ei tehty.

Jokainen voi aina spekuloida onko parantumista tapahtunut ja oliko sydän ollut kunnossa. Tämänkaltainen vikoilu Jumalan edessä on kuitenkin Jumalan arvovallan ja oman uskon kyseenalaistamista.

C.S.Lewis on sanonut  ”Jos kristinusko on väärä väite, sillä ei ole mitään merkitystä, mutta jos se on tosi, sillä on äärettömän suuri merkitys. Ainoastaan jossain määrin merkittävä se ei voi olla”. Kun siis uskon, uskon persoonalliseen ja toimivaan Jumalaan, jonka jokainen lupaus ja teko on omalla kohdallani totta. Niin myös kaikki mitä Jeesus sanoo, vaikuttaa minussa ja Pyhä Henki toteuttaa sen!


by 5 kommenttia

Huokauksien kevät

Kevät alkaa kääntyä kesäksi. Kulunut kevät iskenyt suonta enemmän kuin koskaan ja paljastanut miten heikko ihminen itsessään on. Kun elämä kolhii, myös usko ja hengellinen elämä joutuu puntariin. Herää kysymys kuka Jumala on ja kuka minä itse olen. Muistuu mieleen Äiti Teresan tuskailu, kun hän koki, että taivas on hiljaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiusaukset ja maailma jäytävät ihmistä ja hänen suhdettaan Jeesukseen. Toisaalta sielu ja henki huutavat Jumalan puoleen, mutta ihminen itsessään haluaa jotain muuta. Olen huomannut, että vastoinkäymiset avaavat helposti tien sielunviholliselle ihmisen sydämeen.  Jokainen meistä reagoi eri tavoin vastuksiin. Jos uskomme perustuu ajatukseen, että kykenemme  elämään jatkuvassa Kristuksen läsnäolossa ja että olisimme ihmisinä täysin Kristuksen kaltaisia, perustuu silloin uskomme pelkkään kokemukseen ja olemme silloin hyvin haavoittuvia. Hengellinen ylpeys, jossa itse määritämme oman asemamme Kristuksessa, johtaa meidät harhaan, omavanhurskauteen ja tekojen kautta elämiseen. Mitä huonommin tällainen ihminen voi, sitä enemmän hän käpertyy itseensä ja uskosta tulee uskonnollista elämöintiä ja Pyhän Hengen pumppaamista.

Tosiaalta taas, jos emme tunnista omaa asemaamme Jeesuksen opetuslapsena jonka ainoa mahdollisuus pelastukseen on naulittu Kristuksen kanssa ristille, niin sorrumme itsemme vähättelyyn ja pakenemme sen takia Jeesuksen luota. Koemme heikkoina, että emme riitä Jumalalle ja kiusausten runtelmana emme edes enää kelpaa. Emme jaksa ymmärtää, että tätä Jumala meiltä juuri odottaa. Hän odottaa että myönnämme sen että meillä ei ole hänelle mitään muuta tarjotavaa kuin heikkoutemme.

Kuinka moni meistä jää syrjään väsyneenä ja uupuneena koska entinen minämme, se vanha aatami tuntuu ottaneen meissä paikkansa, syrjäyttäen sen Jeesuksen opetuslapsen, joka ylistyslippu hulmuten palvoi vielä hetki sitten Kuningasten Kuningasta. Kuinka moni on sysätty syrjään, kun maailma on saanut otteen Jeesuksen omasta.

Kuitenkin juuri sinua varten Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat… Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” 

Meidän identiteetimme Jeesuksessa perustuu juuri siihen, että meillä on oikeus huokaista lapsen lailla, Jeesus minä en jaksa enää, johdata sinä Henkesi kautta minua. Annamme oman henkemme levätä Jeesuksen luona ilman suorittamista ja pelkoa.

Rukous ja Raamatusta nouseva lohdutus saattaa meidät Pyhän Hengen yhteyteen, jolloin kasvu kohti Jeesusta voi jatkua. Jeesus alkaa toimia meidän kauttamme ja meissä. Silloin oma suorittamisemme tai epäonnistumisemme ei  muodostu esteeksi suhteessamme Jeesukseen.

Odotan kesää ja sen suomaa virkistystä enemmän kuin koskaan. Jollain tavoin se muistuttaa nyt sitä mikä Taivasten valtakunnassa meitä odottaa. Pysyvää läsnäoloa Jeesuksen luona ja Kirkkautta joka ei lopu milloinkaan.


by 5 kommenttia

Kasvoista kajastava usko

Hämärässä bussissa ihmiset tuijottelevat tietokoneitaan. Sinertävä kajo valaisee heidän kasvonsa. Oltiinpa alituisesta netissä ja tietokoneella roikkumisesta mitä mieltä tahansa, tietokoneiden valo tuo ihmisten kasvot esiin. Muu jää bussin hurinassa varjoihin.

Tänään katselin vaivihkaa pariskuntaa, joka reissaa usein kanssani samassa bussissa. Mies näppäili tietokonettaan, mutta näytön valo toi myös vaimon kasvojen profiilin esiin. Niinpä, repussani olisi ollut minijärjestelmäkamera, mutta en kerta kaikkiaan kehdannut kaivaa sitä esille ja ottaa kuvaa. Ehkä kameran ominaisuudet eivät olisi edes riittäneet kelvolliseen kuvaan bussin hämäryydessä. Silti sieluni poti tuskaa. Miten hienon kuvan tuosta mukavan näköisestä pariskunnasta voisikaan saada!

Bussissa istuessani törmään puhutteleviin kasvoihin päivittäin. Asiahan on luettu tuhansista kirjoista ja nähty miljoonista valokuvista, mutta sanonpa sen kuitenkin. Kyllä ihmisen elämä piirtyy kasvoihin. Joidenkin kasvoista näkyy rauha, joidenkin piirteistä katkeruus. Joidenkin naamataulu kertoo monivivahteisesta ja rikkaasta elämästä. Jotkut peittävät todelliset kasvonsa pakkelikerroksen alle, mikä sekin kertoo jotain.

Eikä siinä toisaalta ole edes mistään mystistä, että kasvot heijastavat ihmistä. Kyllähän me havaitsemme ilmeestä senkin, onko aviosiipalla tai työkaverilla harmaampi vai valoisampi päivä, vaikka mitään muuta ei olisi sanottu kuin huomenta.

Toisaalta asiaa voi tuumia hengellisesti paljon syvällisemminkin. Ystäväni, joka palvelee ihmisiä hengellisesti monin keinoin,  katselee myös ihmisiä matkoillaan. ”Kysyn Pyhältä Hengeltä, mikä kyseisen ihmisen tausta tai nykytilanne on, minkä kanssa hän kipuilee, miten häntä voisi rohkaista ja siunata. Samaa pyrin vastaanottamaan sielunhoitotilanteessa. Ihminen ei tule autetuksi minun tiedoillani tai ymmärrykselläni, mutta jos Pyhä Henki puhuu minun kauttani niin silloin henkilön elämä voi kokea täydellisen muutoksen tai hän voi löytää ratkaisun avaimen.”

Toisinaan olen miettinyt ja jonkun kanssa puhunutkin, näkyykö usko ihmisen kasvoista. Siis semmoinen elävä kristinusko. Muutaman kerran on käynyt niin, että olen tutustunut ihmiseen, jolla on jotenkin avoimet ja valoisat kasvot. Myöhemmin on ilmennyt, että ihminen on kristitty.

Ehkä vain on niin, että joitakin asioita on mahdotonta kätkeä.

Tekstiä muokattu ystävän kommentin osalta. Kiitoksia syventävästä näkemyksestä.


by 2 kommenttia

Matkan tekoa

2.

Pyhäkoulu-Veikon harmaa Kuplavolkkari karautti Kakkurin talon pihaan. Autosta nousi pitkä, laiha mies, joka hymyili pihassa odottavalle lapsilaumalle. Oli pyhäkoulun aika. En tiedä miksi juuri tuo kerta on jäänyt mieleeni, sillä lapsuusvuosiin mahtuu lukemattomia mukavia pyhäkoulu reissuja.

Pyhäkoulu kesti n. puoli tuntia ja Veikko puhui aina Jeesuksesta ja tuolla kertaa hän puhui kuinka Jeesus nuhteli opetuslapsia jotka eivät halunneet päästää häliseviä lapsia Jeesuksen luo. Muistan kyllä että minun tuli vähän Jeesusta sääli koska itse olin aika vilkas ja puhelias lapsi. Jotenkin tajusin mitä opetuslapset halusivat. En muista kuinka vanha olin tuolloin mutta alle kymmenen kuitenkin. Kertomus syöpyi mieleeni ja Ystävä sä lapsien laulu kajahti ainakin silloin iloisesti Kakkurin tuvassa.

Nyt kymmeniä vuosia myöhemmin istun katsomassa Tv 7 ja Mikko Matikaisen rukousta kuinka hän rukoilee että eläisimme merkittävää elämää. Että voisimme kohdata ihmisiä ja siunata heitä.

Muistot ja nykyhetki kietoutuvat somasti yhteen ja lapsuuden kohtaamiset nousevat arvoonsa. Tajuan miten tärkeää on kohdata jokainen vastaantuleva ihminen. Ketään ei saa ohittaa, koska Jeesuskaan ei tehnyt niin. Häneltä ei jää ketään huomaamatta.

Lapsuuteni kyläyhteisö oli täynnä Jumalan siunausta. Kolmekymmentä luvun Evankelinen herätys kantoi yhä hedelmää ja kasvualustani oli täynnä rakkautta, joka halasi luomakuntaa ja sen ihmisiä. Jokainen talous kylällä toi oman panoksensa Jumalan valtakunnan työhön. Pyhäkoulut, lähetyspiirit ja seurakuntaillat olivat luonnollisia kohtaamistilanteita, joista kukaan ei jäänyt pois. Pyhäkoulu kiersi talosta taloon vuodesta toiseen, samoin lähetyspiirit.

Jumalan valtakunta on kohtaamista ja lähimmäisen rakkautta. Jumala loi ihmisen kohtaamaan itsensä. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja samalla paikka jossa me kohtaamme Jeesuksen toisissa ihmisissä ja samalla Jumalan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 


by 14 kommenttia

Vahvista ääni toisen maailman

IMG_20140306_084059

Me Luterilaiset olemme omaksuneet ääneksemme järjen äänen. Olemme valistuksen ajan lapsia. Lapsemme ovat koulussa, joka on maailman paras. Olemme mukana tietotekniikan kärkihankkeissa. Teologinen tietämyksemme on maailman huippua. Tuotamme jatkuvasti tietoa Raamatusta ja raamatun maasta. Yhteiskuntamme lainsäädäntöä ja elinolosuhteita arvostetaan kaikkialla maailmassa. Maailman mittakaavassa naisille on lottovoitto syntyä Suomeen.

Suomen pitäisi olla siis lintukoto ihmisille, Shangri La, paratiisi vailla vertaa.

Meillä olisi kaikki eväät olla maailman johtava maa. Pohjoinen, jossa Jumalan henki lepää, kuten vanha kansa hieman toiveikkaasti Raamattua tulkitsi. Mutta emme ole sitä. päin vastoin raahaudumme lamassa jonka ne oudot markkinavoimat ovat laukaiseet.

Ja kun katsomme maailmaa, uutisia, ja karttaa, niin lintukotoa ei löydy. Sosialismin aate ja idea oli upea. Suomessa ensimmäisten rauhanomaisten sosialistien tavoitteet ovat toteutuneet ja tuoneet hyvinvointia ihmisille aivan kuin varkain. Nyt me tavalliset ihmiset pidämme kynsin ja hampain kiinni noista samoista punaisen aatteen ideoista ja äänestämme kuitenkin oikeistoa tai kristillisiä, ne kun ovat osanneet sulauttaa nuo sosiaaliset aatteet itseensä. Mutta se on politiikkaa. Ei siitä sen enempää.

Pointtini on ,että ihminen on häilyvä olento. Se järki, jonka varassa me uimme tässä virrassa, näyttää olevan kiinni siitä mitä toiset ajattelevat. Ideamme ovat yhteisiä. Viisautemme on yhteistä. Nimeämme asioita uudestaan ja uudestaan, muodostaen puolueita sen mukaan. Haluamme olla oikeassa ja jotta voi olla oikeassa, on toisten pakko olla väärässä. Emme halua kompromisseja vaan oman totuuden.

Haluan palauttaa meidät alkuun, hyvän ja pahan tiedon puun äärelle ja haluan ensin muistutta mikä on Raamatun viimeinen ajatus, sielä sanotaan:-Herran Jeesuksen Armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

Me olemme Jumalan kuviksi luotuja ja myös Jumalallisella tiedolla varustettuja. Olen useasti miettinyt että antoiko tuo puu meille vasta järjen ja tiedon, mutta tuo ajatus on vastoin sitä ajatusta, että olemme Jumalan kuvia. Jumalan yhteydessä meillä oli tieto suoraan kuinka elää järkemme kanssa. Nyt meille Kristityille tuo tieto on vain kuvajainen, jota vasten kaikki toimintamme ja tekomme peilautuivat. Alussa toimintamme oli Jumalan tahdon suuntaista. Hyvän ja pahan tiedon puun vaikutus meihin oli se, että tietomme ei ollut enää suuntautunut niin että se olisi ylläpitänyt yhteyttä Jumalaan ja palvellut samalla myös ihmistä. Aloimme palvella omaa tahtoa, tahtoa joka ei nähnyt asioita sulkupolvien yli ja suojellut elämää.

Kun Raamattu päättyy ajatukseen armosta ja Jeesuksesta, vie se meidät myös takaisin paratiisiin. Jeesus on kapea ahdas portti. Mutta tuon portin takana aukeaa yhteys Jumalaan, Isään joka on kiinnostun meistä. Tuon portin takana aukeaa myös yhteys Isään, joka suuntaa ajatuksemme, järkemme ja tunteemme takaisin alkuperäiseen, luonnolliseen (=Jumalan luomisjärjetyksen perusteella alkuperäiseen) ja meille jokaiselle persoonalliseen tilaan. Voimme kutsua sitä eheytymiseksi tai uskoon tuloksi tai parannukseksi. Joka tapauksessa Jumala vie meidät prosessiin, joka vaikuttaa meissä rakkauden ja antaa ymmärryksen Jumalan valtakunnan salaisuuksista.
Jumala näkee persoonamme ja haluaa että elämme ja toimimme sen mukaan. Hän haluaa että käytämme lahjojamme ja nautimme niistä. Näin palvelemme itseämme, seurakuntaa ja Jumalaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän sisältyy ajatus Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Mitä sitten Jeesus liittyy tähän kaikkeen.

Olet varmaan kuullut ajatuksen ”mennä eteenpäin uskossa” tai ”Kasvaa uskossa”. Jokainen Jeesuksen seuraaja on osallinen armosta. Pelastukseen ei kuulu ”mutta” sanoja. Meidän on tutkittava Raamattua, jotta ymmärtäisimme. Ensimmäinen kuva on temppelin esiripun repeäminen Pitkäperjantaina. Sen kuvan mukaan me emme jää enää temppelin tai ilmestysmajan liepeille notkumaan. Esirippu Jumalan ja ihmisen väliltä on poissa. Olemme kaikki pappeja, jotka saavat lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä suoraan.

Raamatussa Joosua himmaili ilmestysmajan liepeillä ja hänellä oli taju siitä kuka Jumala oli ja myöhemmin, hän oli se, joka ei pelännyt luvatun maan jättiläisiä vaikka jäikin vähemmistöön. 40 vuotta myöhemmin juuri hän johti Israelilaiset luvattuun maahan.

Jeesuksen pääjulistus oli Jumalan valtakunnan lähelle tuleminen. Hän osoitti omalla esimerkillään mitä se tarkoittaa. Hän näytti miten meidän tulisi toimia, jotta Jumalan valtakunta voittaisi alaa opetuslapseuden kautta Pyhän Hengen voimassa. Hän itse asettui pelastuksen portiksi pelastuksen ja kuoleman väliin.

Me kapinoimme tuota ajatusta vastaan koska me miellämme armon yksittäiseksi erilliseksi asiaksi kaikesta. Päässämme on ajatus, että sitten joskus taivaassa. Mutta armoon kuuluu ajatus paluusta Isän yhteyteen, Armoon kuuluu Jumalan valtakunnan todellisuus koska ilman sitä emme voisi toteuttaa lähetyskäskyä! Armon lupaukset ovat tässä ja nyt, sillä ilman noita lupauksia emme voisi palvella seurakuntaa siten kuinka Paavali opettaa.

Tässä kohtaa tulemme olennaisen äärelle. Jäämmekö tuon avoinna olevan, mutta ahtaan portin, joka on Jeesus, liepeille vain notkumaan vedoten omaan järkeemme, jonka näkö on sumennettu, siltä mitä on tuon portin tuolla puolen vai käymmekö siitä läpi. Otammeko askeleen eteenpäin, jotta näkisimme sen mitä Jumala meille lupaa. Käytämmekö sen sinapinsiemenen verran uskoa ja kylvämme sen odottaen kasvua. Sillä se pienikin usko on uskoa, ei epäuskoa.

On kyse tehtävästä ja kuuliaisuudesta. On kyse seurakunnasta, joka on lähellä ihmistä. Ei ole kyse liturgoista tai kirkoista ja niiden tavoista. Niistä Jeesus ei puhu sanakaan. Paavali laittaa meitä järjestykseen mutta paikallisesti ja hilliten, ei Pyhän Hengen toimintaa kieltäen, päinvastoin hän kehoittaa meitä kerjäämään Jumalalta Hengen lahjoja.

Ihmisen evankeliumi julistaa järjen voittoa ja omaa tulkintaamme sanasta kieltäen sen, mikä meistä tuntuu syyllistävältä tai ahdistavalta. Emme kykene näkemään Jumalan omaa suunnitelmaa kaikkesta, koska omat suunnitelmamme rajoittuvat tähän maailmaan. Tämä maailma kuitenkin lannistaa meidät, koska ihminen ei pysty luomaan tähän hajaannukseen järjestystä. Paatissamme on viisi reikää ja käytössä on vain neljä raajaa niitä tukkimaan ja vielä pitäsi ohjata tätä paattia. Emme kykene kävelemään yksin vedenpäällä kun paatti uppoaa.

Kun Dietrich Bonhoeffer kirjoitti runon josta tulee virren 600 sanat, oli hän keskitysleirillä,jossa hänet teloitettiin 9.4.1945. Hänen maailmansa pysyi järjestyksessä olosuhteista huolimatta. Hänen katseensa oli kauempana ja hän aisti hyvyyden voiman keskellä kauheuksia. On syytä miettiä miksi me emme aisti tuota voimaa vaikka meitä ei uhkaa mikään. Vai uhkaako? Katso ympärillesi, onko tässä maailmassa asiat järjetyksessä? Ajattelemme, että kun elän hyvin, niin minun kohdallani kaikki on hyvin, mutta onko sittenkään. Puuttuko jotain?


by 17 kommenttia

Uskon viholliset

Lueskelin iltapäivällä Uusi Tie lehteä ja siinä olevia juttuja Kirkon uhista ja siitä miksi ihmiset eivät enää usko. Jutut olivat hyviä joten en ala referoimaan niitä vaan suosittelen lukemaan lehden. Kirkon väkikatoon ei ole kuitenkaan mitään yhtä tiettyä syytä vaan niitä on useita. Yksi lähestymistapa, jolla voisi yrittää ymmärtää on se, että miettisimme mitä erityistä Uskossamme on ollut, että siitä tuli 2000 vuodessa suurin uskonto maailmassa. Jos menemme aivan alkuun niin syyt kirkastuvat. Uskon perusmekanismi, vapaus johtui siitä, että ihmiset kokivat ensimmäistä kertaa olevansa tasa-arvoisia Jumalan edessä. Jumala oli laskeutunut ihmisten keskelle ja murtanut lopultakin Jumalanvaltakunnan ja ihmisten välisen muurin.  Jeesuksen opetukset,elämä ja kuolema oli jotain sellaista mikä puhutteli arjen keskellä kärsivää elämää. ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät…” (Jes. 53:3).

Arkea on kestänyt tähän päivään saakka. Yhä ihminen raataa saadakseen elantonsa tästä kirotusta maasta. Raatamiselle ei kuitenkaan ollut lähes 2000 vuoteen mitään vastakohtaa ennen kuin nyt. Sen nimi on vapaa-aika. Länsimainen demokratia on tuonnut ainakin jonkinlaisen vapauden ja tunteen siitä että hallitsemme omaa elämäämme. Rahan ja mammoman valta meidän ylitsemme on kahlittu ja hillitty lainsäädännöllä, joskin rahan vallalle on tärkeää, että kykymme kuluttaa säilyy. Kaikkeen tähän liittyy vapaa-aika. Jotta vapaa-aikamme olisi mielekästä siihen tarvitaan rahaa ja jotta rahaa olisi on oltava työtä.  Usko ei ole enää ooppiumia kansalle.

Miten tämä liittyy mihinkään.  Mietin tänään juoksulenkillä nykyihmisen uskomisen vaikeutta ja mahdottomuutta nykymaailmassa, jossa työn ja arjen vastakohta on vapaa-ajan pyhyys. ”Oma aika” on anastanut Jumalan paikan ja samalla vapaa-ajan vietto on vallanut Jumalanpalvelukselle varatun ajan. Ateismi ja tiede ei ole uhka uskolle vaan ihmisen mukavuuden halu ja pelko saavutetun vapauden menettämisestä.

Meidän on pohdittava sitä mitä on se vapaus, jota Jeesus meille tarjoaa ja mitä on olla hänen opetuslapsensa. Mitä on Jumalan siunauksen myötä tuleva yltäkylläisyys ja ennenkaikkea, mitä Jumalan valtakunnan läheisyys, jota Jeesus julisti, merkitsee nyky-ajan ihmiselle. Tarjoaako tämä uusi liberaali unisex-mallin kirkko mitään sellaista uutta, joka pitäisi ihmiset siinä mukana. En usko, että vaikka tekisimmekin kirkosta näköisemme,  kirkko saavuttaisi suurta kansaa.

Jos sitten katsomme mitkä asiat puhuttelevat millenium-sukupolvea. Vihreä liike ja luonnonsuojelulliset teemat kiinnostavat nuoria. Kaikenlainen aktivismi, johon liittyy kiinteästi tasa-arvoinen yhteisöllisyys vetävät nuoria ja nuoria aikuisia puoleensa. Vapauden radikaalit teemat kiehtovat yhä. Näiden asioiden puolesta ollaan valmiita taistelemaan.

2000 vuotta sitten nuoret n. 30 vuotiaat miehet Jeesuksen johdolla kävivät radikaaliin taistoo ihmisen puolesta. 400 vuoden hiljaisuuden jälkeen Johannes niminen aktivisti profetoi kamelinnahassaan uuden aikakauden alkua ja osoitti ketä tulisi seurata ja ihmiset seurasivat.

Uskon todellinen vihollinen on itse asiassa olohuoneen sohva, joka tyynnyttää raskaan työn raatajan pyhille päikkäreille. Sinne samalle sohvalle uinahtaa myös tulisieluiset uskon aktivistit, jotka voisivat lähteä sinne missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa parantelemassa arjen haavoja. Viestini on että meidän on viimeistään nyt kavuttava ulos uskonbunkkereista ja mentävä mukaan ihmisten elämään samalla tavalla kuin Jeesus ja alkuseurakunta teki. Kuva


by 3 kommenttia

Kysymyksiä Kalevalanpäivä kunniaksi!

Kuuntelin eilen iltahartautta, jossa lähestyttiin evankeliumia l. ilosanomaa kerjäämisen kautta. Pohjana oli tietysti nainen, joka Raamatussa sinnikkäästi koiran tavoin kerjäsi armopaloja Jeesukselta. Olen aikoinaan kyennyt samaistunut tuohon naiseen, mutta armon saatuani ja liityttyäni Jeesuksen seuraajaksi, en jäänyt pöydän alle vikisemään. Olisko pitänyt?

Saatan yhä sanoa Jeesukselle,  että minä uskon, auta minua epäuskossani, mutta en minä uskoa Jeesukseen ole menettänyt, sillä ei hän sitä lahjaa pois ota. En vaan aina jaksa tarttua kaikkiin niihin ihmeellisiin lupauksiin, joita raamatussa annetaan. Kuitenkin eihän minun epäuskoni tee noita lupauksia tyhjiksi. En myöskään syytä ketään menestysteologiksi, jos joku älyää pyytää Jumalalta jotain ja myös saa pyytämänsä.

Mietinkin tässä sitä, että millä perusteilla voidaan sanoa, että apostolinen aika on ohi? Paavali kohtasi Jeesuksen ilmestyksen kautta ja luotamme häneen kuin vuoreen, mutta jos nykyihminen sanoo kohdanneensa Jeesuksen ilmestyksessä, lätkäistään hänen otsaansa hurmahenkisen leima. On kummallista, että uskomme Jumalan luoneen maailman ja että Jeesus syntyi neitseestä, mutta emme hyväksy ajatusta, että Jumala voisi toimia yhä nykykristityn kautta ja parantaa sairaita ihmisen seuratessaan Jeesuksen esimerkkiä.

Elämme kuulemma seurakunnan aikaa eli tarkoittaako se sitä, että meidän tulisi töröttää aloillamme ja kuunnella pappien juttuja kerran viikossa, eläen iloista elämää ja kerjäten armopaloja silloin tällöin Jeesuksen pöydästä. Eli onko näin, että ihmeiden ja profetioiden aika on ohi?

Onko kaikki mitä kyselen velvollisuuksia ja kovaa lakia. Miksi Jeesus sitten käski meitä toimimaan evankeliumin hyväksi. Kun afrikkalainen tai kiinalainen saa raamatunkäteensä, hän lukee sen ja ryhtyy oitis toteuttamaan sen opetuksia, parantamaan sairaita ja rukoilemaan ihmisten puolesta. Jopa herättämään kuolleita.  Paikalla kun ei ole yhtään suomalaista pyörittelemässä päätään. Merkillisintä on, että ihmeitä tapahtuu

Jokin tässä kaikessa, mitä me teemme Suomessa, on ristiriidassa sen kanssa mitä Paavali opettaa seurakunnasta. Häntä ei kreikkalainen tieteenfilosofia jarrutellut, vaan Paavali jakoi Jeesuksen maailmankatsomuksen surutta. Hän opetti seurakuntaa anomaan armolahjoja itselleen, jotta seurakunta eläisi ja kasvaisi. Profetointinnin lahjaa hän suorastaan käski vaatimaan.  Sitten kun joku  nykyihminen  tekee niin, on  oikeaoppisten palokunta paikalla hetkessä sammuttelemassa liiallista Hengen paloa, koska se ei  sovi länsimaiseen maailmankatsomukseen.  Miksi emme ymmärrä, että Jumalanvaltakunta ei ole yhtäkuin länsimainen maailma

Kertokkaapas minulle myös, mitä Pyhä Henki tekee meissä, jos kerran elämme seurakunnan aikaa. Jeesus lähetyskäskyssään puhui opetuslapseuttamisesta ja lupasi opetuslapsilleen, että he saavat Pyhän Hengen ja voiman tehdä samoja tekoja kuin Jeesus ja niin he tekivätkin. Tämän me hyväksymme muitta mutkitta.  Mutta kun puhumme nykyihmisestä, on opetuslapseus muuttunut kirkon jäsenyydeksi. Mihin se opetuslapseus katosi ja millä perusteella?  Mihin katosi profetointi ja kielilläpuhuminen. Mihin on mennyt Pyhän Hengen tuli, joka sai ihmiset puhumaan kielillä, vapisemaan Jumalan voimasta ja ylistämään Jumalaa.

Nyt kun olemme kirkollistaneet maamme, ulkoistaneet Jumalanpalveluksen papeille ja seurakuntien hallinto keskittyy tekemään seurakunnista palvelulaitoksia, olemme tilanteessa, jossa tavallinen kansa on vieraantunut kristillisestä uskosta lähes kokonaan. Ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä mitään raamatusta. He luovat käsityksensä sen pohjalta mitä he näkevät ja kuulevat median kautta. Jos sen perusteella minun pitäisi lähteä nyt mukaan seurakuntaan kiertäisin sen kaukaa. Omassa elämässäni on ristiriitoja jo ihan tarpeeksi omastakin takaa.

Länsimainen maailmankatsomus järkeistänyt uskon lasilliseksi haaleaa maitoa. Vahvempaa evästä ei ole tarjolla.   Maljat jäävät vajaiksi vaikka niiden piti olla ylitsevuotavia niin, että muutkin saavat juodakseen elämän lähteestä. Pyrimme selittämään Raamatun ihmeet ihmisjärjellä vaikka Pyhässä hengessä meidän tulisi nähdä koko elämänkirjo Jumalan ihmeenä. Järkemme tulisi olla Pyhän Hengen kyllästämä.

Nykyinen sukupolvi etsii jotain. Koska kirkko ei näytä ulospäin tarjoavan mitään yhteyttä elävään Jumalaan, niin ihmiset hakeutuivat uudelleen shamaanien,druidien, enkelipiirien ja jopa kalevalaisten jumalien pariin.  Usko Jeesukseen sen sijaan varastoituu uskovien omiin pippaloihin ja bunkkereihin. Väinämöinen sanoikin Kalevalan lopussa, että minä tulen takaisin. En olisi uskonut että näin tulisi vielä käymään.

Iltahartaudessa voimme toki puhua kristityille armon kerjäämisestä ja pietistisen perinteen tuntevalle asia avautuu hoitavana sanana mutta jollain tavalla tuntuu siltä, että Jumalan lapsen identiteetti on jotain paljon enemmän. Olisiko meillä vihdoin oikeus ottaa se vastaan ja elää sitä todeksi Jumalan, Isän kasvojen edessä ja luottaa että hän johdattaa ja pitää meistä huolta kun levitämme ilosanomaa, evankeliumia  meitä ympäröivään maailman.


by 5 kommenttia

Somessa somen tavalla

.tapio_laakso

Naamakirja on meille suomalaisille vaikea paikka. Olemme tottuneet jurnuttamaan asioita hiljaa selän takana ja haukkumaan esimiehemme ja tympeät ihmiset työkavereille ruokatunnilla tai kuppilassa. Kaikkein vaikeimmat asiat olemme tottuneet riitelemään itseksemme kun  jupisten kannamme  kauppassimme kotiin, jossa puoliso on saanut sitten kuulla kiteytetyt tulikivenkatkuiset loppupäätelmämme asiasta, joka sillä hetkellä on ollut kivenä kengässä.  Tällä tavalla  suomalainen on säilyttänyt kasvonsa ja on kyennyt, enemmän tai vähemmän hymyillen, kohtaamaan naapurinsa, työkaverinsa tai pomonsa seuravana päivänä.

Nyt meillä on kuitenkin ongelma. Sen nimi on sosiaalinen media tai tarkemmin sanottuna Facebook. Kun nuoriso jo pakenee vanhempiaan muihin internetin medioihin, me keski-ikäiset olemme vasta siirtämässä hiljaiset jurotushetkemme naamakirjan ääreen.

Yhtä-äkkiä edessämme on puoli maailmaa täynnä uusia jurottamisen aiheita ja mikä parasta, laumoittain uusia ihmisiä, joiden takia voimme pahoittaa mielemme. Nyt yksinäinen poikamies Lapista tai itäsuomalainen, työhuolien parkitsema perheenäiti voi vaihtaa henkilökohtaisen angstinsa kollektiiviseen angstiin ja purkaa sen kaikkien nähtäväksi omalle seinälleen. Lisäksi voi perustaa oman ryhmän kaikille, joiden angstit jotenkin liittyvät yhteen.

Feissari on siitä kiva, että jurnuttamisen kohteita voi hakea lisää etsimällä kavereiksi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista, mutta ovat eri mieltä. Näin päästään väittelemään ja syventämään omaa angstia. Ja kun siten onnistuu tavoitteessaan ja pääsee pahoitamaan mielensä, voi  sitten mennä jurnuttamaan oman ryhmänsä keskuuteen kärsimäänsä pahaa. Hauskinta kaikessa on, että kukaan ei oikeasti tunne toisiaan. Kerrankin saa jurnuttaa asioista ilman, että tarvitsee  jännittää seuraavana aamuna työpaikalla tai postilaatikolla, että mitäs tuli taas sanottua ja mitä seurauksia sillä on.

Suomi on väärinymmärtäjien ja -ymmärrettyjen luvattu maa. Meistä on mukavaa päästä sanomaan ”että mitäs minä sanoin”.  Viimeisen sanan sanojat sitten seppelöidään voittajina ja tavallisesti vielä marttyyrinviitan kera.

Miksi tällainen teksti? Siksi, että meitä ihmisiä vaivaa kiivailun henki, joka on villiintynyt sosiaalisenmedian tulon myötä. Meistä on tullut inttäjiä, jotka tivaavat yhä uudestaan samoja asioita eri foorumeilla.  Unohdamme ettemme oikeasti tunne ihmisiä, joiden kanssa netissä keskustelemme .   Jos nyt jatkuvaa tivaamista ja perustelujen hakemista samaan postaukseen voi keskusteluksi sanoa.

Järkevä ja hyvätapainen keskustelu vasta-argumentointeineen loistaa poissaolollaan. Tyypillisimpiä intoksia ovat itseään puhdasotsaisina luterilaisina pitävien ja karismaatikkojen väliset keskustelut, joissa kilvan kyllä korostetaan Jeesuksen tärkeyttä mutta kummallekaan ei anneta armoa tai jos sitä toinen tarjoaa, niin se ei kelpaa. Väärin sammutettu sanoisi entinen palomestari.

Meillä olisi paljon opittavaa juutalaisilta opettajilta. Missään muualla ei väitellä niin paljon, kuin heidän keskuudessaan. Tunnetuimpien opettajien ympärille on muodostunut aikojen kuluessa melkoisia koulukuntia. Väitely on kiivasta, mutta väittelijät säilyttävät keskinäisen kunnioituksen. Siihen on yksi selkeä syy. Väittelyä käydään hengellisessä mielessä kehällisistä asioista. Kaikkein olennaisimmasta asiasta, Jumalasta, ei tarvitse kinata. Juutalainen laki on kuin sipuli. Sen  useat kerrokset suojelelevat uskon ydintä, sitä, että Pyhää Jumalaa ei loukattaisi, sitä, että ihminen ei veisi itseään tuhoon.

Me suomalaiset vedämme aika nopeasti, väitellessämme kehällisistä asioista, esiin pelastuskortin ja julistamme vastustajan sielunvihollisen kätyriksi ja väärien henkien palvojiksi. Ihmiset, jotka ylistävät Jumalaa ja Jeesusta,  ovatkin valhehenkien vallassa.  Samalla kun on vedetty pelastuskortti esiin, on myös huomaamatta vedetty laki omien tekemisten ylle.

Minusta olisi hyvä verrata fb-kaverin seinää naapurin olohuoneeseen. Sinne harvoin mennään kutsumatta tai ilman mitään syytä. Hyvä postaus on kuin kutsu kommentoimaan, mutta on syytä muistaa edelleen, että kannattaa ottaa ensin kengät pois, ennen kuin menee valkoiselle matolle kävelemään.  Kotoisasti istuessasi toisen vieraana, ilman kenkiä, keskustelukin on sävyisämpää ja turha terävyys jää pois. Ja jos alkaa ottaa pattiin, on syytä poistua, ennen kuin munaa itsensä naapurin perheen silmissä, koska et voi tietää kuinka moni lopultakin lukee mitä olet sanonut. Lisäksi kannattaa muistaa, että Raamatunkohdilla ei kannata täyttää kaverin seiniä, hänellä on varmasti itselläänkin Raamattu. Ja milloin viimeksi kylässä käydessäsi otit Raamatun käteen  ja vastailit sen jakeilla. Raamattu voi olla selkänojasi, mutta se ei kerro miten sinä olet asian ymmärtänyt.

Kiivailun henki on tuhon henki. Se tahtoo tallata muut alleen ja häivyttää Pyhän Hengen hoitavan ja eheyttävän toiminnan ja ennen kaikkea sen alle katoaa Hyvän Paimenen ääni. Kun se katoaa, katoaa myös oikea suunta.

Kun lähdet keskustelemaan toisen Kristityn kanssa, kuvittele mielessäsi, että olette matkalla saman ristin juurelle, koska te molemmat olette sitä riippuvaisia…konkreettisesti.

Rauhaa veljet ja siskot!


by 3 kommenttia

Minä uskon

Minä uskon

20131021_171423

Uskon rakastavaan Isään, joka kutsuu lapsiaan kotiin pois orjuudesta.

Minä uskon Jeesukseen, joka on minulle ovi Isäni luo. Ovi on kapea, mutta se on avoinna kaikille.

Minä uskon Pyhään Henkeen, Jeesuksen lähettämään puolustajaan, joka liikkuu sielä missä hän tahtoo ja hän tahtoo liikkua, sielä missä hänet tunnetaan ja otetaan vastaan.

Uskon Raamatun ilmoitukseen pojasta, joka sikisi Pyhästä Hengestä ja kuoli ristillä.

Uskon Jeesukseen, elävän Jumalan elävään poikaan, joka nousi kuolleista.

Uskon Seurakuntaan, joka sulkee sisäänsä kaikki Isän lapset.

Uskon Jumalan valtakuntaan, joka kurottaa tähän maailmaan seurakunnan kautta muuttaen ihmisten elämää.

Uskon opetuslapseuteen, joka tekee meistä Isän perillisiä.

Uskon ihmiseen, joka on Jumalan luoma, omin käsin muovaama ja johon hän puhalsi elämän hengen tehden jokaisesta yhtä arvokaan ja rakkaan!

Blogitaivaan pilvet ovat purjehtineet vuoden. Maailman tuulet ovat puhallelleet milloin lempeinä, milloin kiivaina ja muovanneet pilviä sen mukaan. Nämä kirjoitukset ovat joskus pilven kaltaisia, ne tulevat ja menevät, usein jättämättä jälkeäkään. Mutta joskus piirtyy mieleen jotain joka pysäyttää ja jää. Kasvaa ja kehittyy joksikin suuremmaksi.

Joulu, Jeesuksen syntymäpäivä on käsillä. Vaikka me muistelemme Jeesuksen syntymää, on hän jo jotain muuta kuin pieni seimen lapsi, hän on ollut sitä aina. Hän on Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas. Merkittävää joulussa on se, että Hän otti ylleen orjan muodon. Todellakin, orjan, sillä vapaus oli vasta tulossa. Jeesuksen syntymä kaikkine vaiheineen on valtavan tärkeä tapahtuma, sillä se kuvaa Jumalan ääretöntä rakkautta luotujaan kohtaan.  Jumala maksaa ihmisen vapaudesta kalliin hinnan. Luodessaan maailman hän ei maksanut mitään, siihen riitti sana. Mutta ihmisen hän loi omin käsin ja puhalsi siihen hengen. Siksi olemme Isälle niin rakkaita.

Me  Jeesuksen omat olemme kaikki vapautettuja kuoleman ja synnin kahleista.  Olemme lähetettyjä viemään tätä sanomaa eteenpäin. Olemme Jumalan suurlähettiläitä, joilla on Kristuksen antama auktoriteetti Pyhässä Hengessä toimia, julistaa, parantaa ja rukoilla ihmisten kanssa. Rukoilemme, tule Pyhä Henki ja hän tulee. Tässä on tyhjät käteni, täytä ne työllä. Tässä on vapaat  jalkani, näytä niille suunta.  Tässä on tyhjä suuni, täytä ne sanoilla.

Etsi kutsumustasi ja ota rohkeasti ensimmäinen askel veteen, niin näet että vedet väistyvät edestäsi.