Mitä jää käteen hengellisestä kesätapahtumasta? Oikeastaan kysymystä pitää lähteä tarkastelemaan Kristiuskon ytimestä ja tehtävästä. Mistä tässä kaikessa on kyse.

Kristinuskossa ei ole kyse pelkästään yksilön pelastuksesta. Raamatun alkulehdiltä asti kokonaiskuvassa on mukana kaikki maailman kansat. Kun Jumala lähestyy ihmistä, hän lähestyy samalla kaikkia ihmisiä. Kun Jumala ilmoitti itsensä Aabrahamille ja Moosekselle, oli se tarkoitettu ilmoitukseksi koko maailmalle.  Jumala ei puhu vain harvoille tai halua pelastaa vain pientä heimoa historian alkuhämärässä, vaan hän aloittaa meidän mittapuussamme pitkän matkan kohti kansojen pelastusta, joka huipentuu sitten ajallisen historian loppussa Jeesuksen paluuseen.

Jeesuksen paluusta puhutaan aikamme kirkoissa hyvin vähän. Kuitenkin kristillisen uskon ja Raamatun mukaan tämä kaikki loppuu joskus ja edessä on viimeinen tuomio. Tuomio luetaan kaikille. Jokainen on silloin yksin Luojansa edessä. Tuomio on annettava, jotta Armo tulisi näkyväksi. Jeesuksen seuraajatkin tuomitaan ja hyvin raskaasti, sillä he tuntevat syntinsä ja syyllisyytensä. Jeesus puhuu paljon lampaista. Lammas pelästyessään menettää toimintakykynsä ja jää vapisevana paikalleen. Siksi viimeisellä tuomiolla Jeesuksen omat vapisevat ja he tarvitsevat paimentaan. Ei ole sattumaa, että  Raamattu puhuu viimeisellä tuomiolla jaosta vuohiin ja lampaisiin.

Miten tämä liittyy kesäjuhliin ja yksilöön? Emme tunne Jumalan pelastussuunnitelmaa kokonaisuudessaan, mutta Jeesus antoi seurajilleen selkeän tehtävän, joka täydentää Jumalan ilmoituksen itsestään lopullisesti. Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsiani. Tehtävämme on yhä kesken.

On tärkeää  että hoidamme omaa hengellistä elämäämme. Elämme elämäämme Jumalan läsnäolossa ja kasvojen edessä. Jumala ei  vaadi meiltä enempää, kuin mihin kykenemme. Hän odottaa, että eläisimme Pyhää elämää yhteydessä Kristuksen ruumiin, seurakunnan kanssa, joka yhdessä toteteuttaa lähetyskäskyä. Lähetyskäskyn toteuttamista varten, Jeesus antoi omalla elämällään mallin miten sitä toteutetaan ja hän lähetti Pyhän Henkensä varustamaan meitä lahjoillaan, jotta se olisi mahdollista. Itse emme siihen kykene.

Ajattelen, että sen lisäksi, että oma elämä saa vahvistusta hengellisestä kesätapahtumasta, varustaisi se myös ihmistä toteuttamaan Jeesuksen antamaa tehtävää.

En halua verrata millään tasolla kesäjuhlia toisiinsa, mutta voin todeta New Wine-kesäjuhlan aiheuttavan nälkää, joka kohdistuu Jumalaan ja hänen läsnäoloonsa. Sen sijaan, että nuo muutamat päivät Himoksella olisivat tankanneet ihmisen täyteen Pyhää Henkeä koko talveksi, antoi se halun olla lähellä Jeesusta ja kuulla hänen ääntää. Elää tavallista arkea Pyhän Hengen varassa. Se vahvisti taas halun toteuttaa sitä kutsua jonka hän antanut: Rakenna seurakuntaani!

Vuosi sitten väsäsin tekstejä iltahämärissä, mutta nyt olo ja tahti on leppoisampi. Ajoissa nukkumaan ja aamusta rauhallinen tahti. Lepoa ja voimaantumista. Pakonomainen suorittaminen ja toisille näyttäminen on yksi helmasyntini, ja jos ketään ei ole paikalla, pitää puristaa silti. Pah, juoskoot toiset ja puristakoot toiset, on aika keskittyä olennaiseen. Tänään on myös oman puheenvuoron paikka Kilkin Mikan kanavassa, jossa jaetaan NW-perheen kokemuksia eri puolelta Suomea.

Mitä se olennainen on? Yksi keskustelu eiliseltä jäi mieleen. Olimme kanavassa, jossa pohdittiin mm. miten olla sinnikäs evankeliumin työssä. Miten saavuttaa luottamus seurakunnassa niin, että saa toimia ja toteuttaa omaa kutsuaa?

Jokaisella seutukunnalla on oma eetoksensa, ja on opittava tunnistamaan oman seurakuntansa pohjavire. Se riisuu ihmisen omat missiot ja agendat vähitellen pois. Vääränlainen ylpeys ajaa ihmisen Jumalan ohi, koska ihminen ei kuuntele Jumalaa, jolloin oman tahdon ääni peittaa Isän äänen. Miten paljon tätä huutoa ja kiivautta onkin maassamme!

Kun riisumme kaikki ihmisen agendat ja kiivailun pois, jää jäljelle evankeliumin kirkas ydin Jeesus, ja se mitä Hän opettaa. Voimme rauhassa kunnioittaa vanhojakin perinteitä, jos se edistää evankeliumia. Voimme luottaa silloin siihen, että Jumala toimii ja avaa ovia. Jumalan aikataulut ovat usein hitaita, koska Hän rakastaa ihmistä, eikä revi heitä pois juuriltaan.

Onko seurakuntakulttuuri se, mitä pelkästään pitäisi muuttaa? Olisiko lopultakin niin, että suurin muutoksen tarve on sisisimmässämme? Seuraamme Jeesusta ja kiivailemme yhteiskunnan arvoista. Mitä Jeesus teki? Hänen aikansa yhteiskunta oli moninverroin vääristyneempi ja väkivaltaisempi, mutta silti Hän keskittyi kaikkein pienimpiin ja vähäarvoisimpiin ihmisiin. Hän kulki siellä, missä ihmiset olivat, vapautti ja paransi ihmisiä julistaen, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Hän kutsui tavallisia ihmisiä seuraamaan itseään.

Mikko Matikaisen sanoin me pelkäämme ja panttaamme Jeesusta, koska emme uskalla elää. Mikko haastoi meitä eilen olennaisen äärelle, ja sitä haastetta lähden tänään selvittämään. Miten minä palvelen evankeliumia ja onko minulla mitään menetettävää? Miten voisin olla opetuslapsi?

Kevät tekee hitaasti työtään. Koulun arki etenee omalla urallaan kohti päättäjäisiä ja lomaa. Opettajan kevät on monasti sekoitus jäähyväisiä ja uuden odotusta. Tulevan vuoden ja syksyn suunnittelu alkaa jo maaliskuussa tilauksilla ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien rakentamisella. Luokat vaihtuvat ja ihmisuhteisiin tulee muutoksia. Koulu päälle päin näyttää stabiililta ja jähmeältä rakenteelta, mutta sisältä päin se on jatkuvaa muutosta ja vaihtelua.  Se on kymmenien perheiden ja heidän lastensa sekä koulun aikuisten vuorovaikutusta ja myllerrystä. Keväällä tuo myllerrys on voimakkaimillaan. Opettajat ja luokat ovat vaihtumassa, uusi ja vanha lyövät kättä.

Koulun arkeen vaikuttavat jokaisen koululaisen ja koulun aikuisen persoona ja tausta. Muutokset niissä näkyvät pian luokkien ja koko koulun arjessa. Jos koulun ilmapiiri on kireä ja ihmiset eivät kykene sietämään muutoksia ja erilaisuutta, vaikuttaa se suoraan siihen tuntuuko koulu turvalliselta paikalta. Turvattomuus lisää pelkoa ja pelko lisää ihmisten välisiä ristiriitoja.  Niin paljon puhuttu kiusaaminen saa voimaa tästä kierteestä. Koulu joka elää rakkaudesta ja halusta kasvaa oppilaitten rinnalla kykenee parhaiten vastustamaan tätä kiusaamisen kulttuuria mutta ei toki ole immuuni sille.

Itselläni kevään iso työmaa, koulun arjen rinnalla, on ollut isot tapahtumat seurakunnassa yhdessä Yhteiskristillisen Keitaan kanssa. Seurakunnan rakentaminen ei ole pelkästään oman yhteisön edun tuijottamista. Apostoli Paavali opettaa meitä pakanoita siitä mikä on seurakunta ja mitä se merkitsee ympäröivälle yhteisölle.

Paavalin elämänkaari heijastelee hänen aikaisempaa suhtautumistaan kristittyihin. Juutalaisille temppeli oli Jumalan läsnäolon edellytys. Jeesuksen oppi oli uhka temppelin pyhyydelle ja Saulus kävi tämän uhan kimppuun. Jeesuksen ilmestyminen hänelle kääänsi tuon taistelun päälaelleen. Tempelin tilalle tuli seurakunta, jonka keskellä, ihmisissä, Jumala asuu. Paavali astui ristiriidan ja väkivallan keskeltä rakkauteen ja rauhaan, jota mikään inhimillinen ei voinut rikkoa. Jumala kohtasi Paavalin hänen omalla maaperällään matkalla Damaskokseen jossa hänen oli tarkoitus jatkaa Jeesuksen seuraajien vainoamista. Jumalan toimintatapoihin kuuluu se, että hän kutsuu jokaista ihmistä koskettaen hänen kipujaan ja persoonaansa. Juuri näin kävi myös Saulukselle ja näin hänestä tuli Paavali. Jumala kutsuu meitä kirjaimellisesti meidän omalla nimellämme.

Paavali  oma opetus seurakunnasta istuukin hyvin tähän Jumalan tapaan toimia. Siksi Paavali vertaakin Seurakuntaa ruumiiseen ja puhuu ruumiin jäsenistä ja niiden erilaisista tehtävistä. Mutta osaammeko me ihmiset elää tämän mukaisesti tultuamme  osalliseksi tästä ruumiista.

Ruumiin sydän ja veri on rakkaus. Ilman rakkautta millään ei ole mitään merkitystä. Rakkaus pitää kaiken elossa ja koossa. Jumala rakensi ihmisen niin, että Jumalan läheisyys ja rakkaus pitää hänet elossa. Juutalaisille Temppeli edusti ilmestysmajaa ja Jumalan läsnäoloa. Jumalan läsnäolo edusti heille siunausta ja hyvinvointia jonka Jumala omilleen suo. Syntiinlankemuksen erotamana, erossa Jumalasta ihminen on vailla elossa pitävää rakkautta. Erossa isästään lapset ovat eksyksissä. Isättömyys on rakkaudettomuuden siemen.

Viimeiset ajat Suomen siionia on värittänyt viha. Viha näyttäytyy mediassa ja täällä somessa isänmaallisuuteen ja oikeuksien puolustamiseen verhottuna. Se näkyy profetioina jotakuta vastaan ja loppumattomana harhojen tonkimisena. Ei ole Jumalan mielen mukaista keskittyä pimeyteen vaan mieluummin sytyttää toivonkynttilöitä. Jo pieni valo valisee ja karkottaa pimeän.

Viha kuuluu Jumalalle. Jumala vihaa syntiä, syntiä joka erottaa ihmisen Jumalasta. Jumalan viha ihmisen kädessä  ei johda oikeaan lopputulokseen, Jumalan viha polttaa synnin mutta ihmisen kädessä se polttaa syntisen, koska maailmassa emme näe, emmekä erota sitä mitä Jumala näkee. Jumala näkee aina ihmisen omana luotunaan eikä tahdo luopua hänestä.

Jumala tarjoaakin sovituksen myötä meille rakkauden osan joka vapauttaa meidät rakastamaan ihmisiä Jeesukselle. Jeesus ylipappinamme suo meille osallisuuden Jumalan läsnäolosta. Jumala on meidän kanssamme. Tämä rakkaus ei ole mitään höttöä ja romantiikkaa vaan kipeää, uhrautuvaa rakkautta jossa asetamme toisen edun oman etumme edelle. Asetumme palvelemaan kaikkia ihmisiä Jeesuksen nimessä uhraten maineemme ja asemamme jos se sitä vaatii.

Kaksi viikkoa sitten, sunnuntaina Vivamon Särkyneen sydämen kappelissa siunattiin evankelistan tehtävään joukko hyvin erilaisia ihmisiä. Kansan Raamattuseuran järjestämä Vuoden mittainen kurssi sai päätöksensä kauniissa kevätsäässä, ehtoollismessun lomassa, keskellä seurakuntaa. Itse polvistuin yhdessä  Marjon, Eijan, Markuksen, Raimon, Pasin, Liisan, Marjon, Askon, Hannelen, Jarmon ja Villen kanssa Pyhän Jumalan eteen ja vastaanotimme siunauksen Evankelistan pyhään tehtävään.

Jokaisella meistä  tehtävään siunatuista on takanamme oma historia ja kukaan ei päädy kurssille ilman Jumalan vahvaa puhuttelua. Kutsun esittäjänä saattaa olla joku ystävämme, mutta sen takana on aina Jeesus.

Omalle kohdalleni kutsu tuli ystäväni kautta, mutta kutsu tuntui mahdottomalta. Ajankohta, raha-asiat ja epäilys omasta kelpaamisestani tuntuivat ylitsepääsemättömältä esteeltä. Tuiskahdin Jumalalle kasan ehtoja heti kuultuani kurssista. Ehtoni olivat mahdottomat. Kuitenkin 15 minuutin kuluttua kaikki ehtoni olivat täyttyneet ja olin pääsemättömissä kurssin suhteen. Jumalan kutsu tuli kohti kuin idän pikajuna. Näin jälkikäteen, kun Jumala on hoitanut kaiken raha-asioita myöden kuntoon, on todettava, että Jumalalla on varaa meidän ylpeiden ja uppiniskaisten ihmisten ehtoihin, silloin kun ne eivät riko Jumalan sanaa ja kun on kyse Evankeliumista, ilosanomasta. En vain voinut kuvitella, että moisia ihmeitä osuisi omalle kohdalleni.

Kurssin kulku todisti samaa asiaa myös muiden kurssilaisten kohdalla. Jo ensimmäisenä päivänä, vuosi sitten, toisilleen tuntemattomat ihmiset keskittyivät rukoilemaan toistensa puolesta aivan kuin olisivat olleet aina yhtä seurakuntaa. Tuo rukous  on jatkunut koko kurssin läpi tähän päivään saakka.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että rakenteeltaan melko vapaa kurssi, joka koostuu yhdestä runsaan viikon ja kahdesta pitkän viikonlopun pätkästä, voisi olla yksilön elämään kovinkaaan järisyttäviä vaikutuksia. Näin ajattelin ainakin itse aina toiseksi viimeiseen kurssipäivään asti. Olihan oma elämäni on myötäillyt oman paikkakunnan hengellistä elämää jo vuosia ja olen ollut jokseenkin sitoutunut omaan seurakuntaani ja sen kehittämiseen maallikkona ja seurakuntalaisena. Tuumasin, että  kurssi vain tukee tätä kaikkea.

Launataina kesken oppitunnin jouduin oman itseni ja syntisyyteni kanssa sellaiseen Pyhän Hengen puhutteluun ja suoranaiseen lihamyllyyn, että olin lähteä viime metreillä kotiin maitojunalla. Jumala pysäytti minut Kalevi Lehtisen, jo taivaan kirkkauteen päässeen evankelistan persoonan kohdalle. Jumala kysyi minulta, että  sinut Tapio siunataan huomenna evankelistaksi, huomaatko miten tuo ihan tavallinen Kalevi on omien kolhujensa kanssa pärjännyt minun hommissani, miten sinä Tapsa, oletko ollut aivan rehellinen minulle? Kalevi oli, mitä sinä aiot?

Kun oma likakaivon kansi avataan, on ihmisellä tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko paeta pois paikalta ja valosta tai astua Jumalan eteen ja tunnustaa kaikki. Oma reaktioni oli aluksi halu paeta, piilottaa itkuni ja häpeäni. Mutta Vivamon kaltainen paikka on huono paikka pyrkiä pimeään. Yksi oikein aseteltu kysymys ystävältä, ”onko kaikki hyvin?”, laukaisi katkeran itkun ja  jäin kiinni. Yritin toki hangoitella, että en halua puhua siitä, mutta kurssin pomomies totesi, että istutaan sitten vaan hiljaa, varmisti sen etten päässyt pakoon. Loppupäivä kuluikin sielunhoidollisessa ensiavussa, jossa Tapsaa kursittiin kasaan.

Mistä oli kyse? Siitä, että evankelista on asetettu eteen ja eturviin ja hänellä ei siellä voi olla esitettävään mitään omaa ja siinä olotilassa ihminen on kokonaan, salatuimastakin salattuun saakka tekemisissä totuuden kanssa. Myös oman elämänsä suhteen. Kun tajusin tämän, ymmärsin, että selittelin yhä Jumalalle sen sijaan että tunnustaisin kaiken. En epäillyt sitä, etteikö Jeesus olisi vapahtajani tai että en olisi armon alla vaan pelissä oli paljon syvempiä asioita. Sitä että omalla toiminnallani ajautuisin pois elävän Jumalan yhteydestä. En olisi kuin Daavid, rehellinen vaan kuin Saul.

Jumala on kätkenyt suurimman aarteensa hauraisiin ja rikkinäisiin saviruukkuihin. Nuo ruukut ovat niin rikki että mikään ei pysy niissä sisällä, vaan Jumalan on täytettävä niitä jatkuvasti. Jos katsomme muinaisia kuljetusruukkuja, niiden pohja ei ole tasainen vaan sukkulan muotoinen, niiden on oltava hiekassa tai tuettuin, jotta ne pysyisivät pystyssä. Kumollaan olevaan ruukkuun ei voi kaataa mitään. Sellaisia me olemme. Yksin kaadumme ja jäämme vaille Jumalan Pyhää henkeä. Mutta kun pysymme yhdessä toisiamme tukien, juurumme sanaan  ja olemme auki Jumalalle ja hänvoi täyttää meitä jatkuvasti.  Samalla olemme myös läpinäkyviä ja rehellisiä, pysyen totuudessa.

Yhä pohdin ja etsin sitä, mitä tarkoittaa olla Evankelista, Jeesuksen todistaja. Leena, yksi opettajistamme, toivoi malttia asioideni suhteen ja totta onkin, että Jumalalla on kaikessa omat aikataulunsa. Ihmeellisintä kaikessa on että minä kelpaan tähän tehtävään, ihan tavallisena talliaisena, joka kippuroi omien pelkojensa ja puutteitteinsa kanssa. Ja eikö olekin näin, että jokainen meistä on evankelista, Jeesuksen todistaja omalla paikallaan ja me kelpaamme Maailmankaikkeuden Luojalle tällaisenaan.