Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


by Jätä kommentti

Carpe diem!

Ihminen haaveilee ja unelmoi täydellisiä asioita elämäänsä. Hyvyyttä ja lempeyttä. Selkeyttä ja varmuutta. Elämäntaipaleemme määrittää meitä kokoajan uudestaan ja uudestaan. Haaveemme muuttuvat sitä mukaan, kun elämänkokemusta tulee lisää. Mutta sisällämme on aina kaipaus löytää jotain suurempaa. Elämä itsessään on kuitenkin huono kasvualusta täydellisille unelmille. Ihminen on haaveiden maaperänä on kovin köyhä ja ilmastona epävakaa. Ei riitä, että ympäröivä maailma on kova, myös meidän sielumme on hauras.

Haaveidemme keskellä, me usein tartumme helppoihin vastauksiin, jotka tuovat hetkellisen tyydytyksen elämään. Varsin pian olemme etsimässä uudelleen sitä samaa vastausta jonka luulimme löytäneemme.

airo ja ukinsaariEilen vietin aikaa pelkästään itseni kanssa. Valvotusta Juhannusyöstä huolimatta, nousin aikaisin ihailemaan tyyntä järvenpintaa kameran kanssa. Kävin soutelemassa pitkin rantoja ja katselemassa vielä nukkuvien mökkinaapureiden savuavia kokkojen jäänteitä. Anoppilan mailla on liuta hyvin erillaisia mökkinaapureita. Viereisen mökin hiljaiselo muuttuu nykyään juhannuksena omistajiensa aikuistuneiden lasten ja heidän  ystäviensä iloisesti remuavaan juhlintaan. Nuorten miesten uho ja kilvoittelu tyttöystävien silmien alla oli huvittavaa kuunneltavaa tyynessä kesäyössä. Seuraavan mökin asukkaat olivat kahvitelleet laiturinnokassa eläkeläisystäviensä kanssa  koko illan ja vetäytyneet hyvissä ajoin saunaan ja nukkumaan. Kokon he polttivat jo alkuillasta. Seuraavan mökin perheen lapset olivat ihmetelleet pikkukalojen määrää koko illan. Heidän naapurinsa olivat pelanneet lipunryöstöä aikuiset vastaan lapset ja riemun kiljahdukset olivat kaikuneet kuusikkoisessa rinteessä pitkin iltaa. Uuden ökymökin asukkaat olivat meloneet ja nauttineet ison terassinkannella elämästään. Koko ranta oli kuin halkileikkaus ihmisen elämästä. Uutta ja vanhaa mökkiä ja mökkiläistä. Kaikki olivat pysähtyneet tälle rannalle tavoittelemaan täydellistä Juhannusta, kauniissa Juhannussäässä.

Nyt kun sää oli täydellisimmillään, järvi oli tyyni ja aamuaurinko lämmitti mukavasti, hiljainen järviluonto sulki kaiken sisälleen. Sain soudella yksin omassa unelmassani. Sain hetken olla rauhassa itseni kanssa keskellä sielunmaisemaani. Tämän kiirettömyyden keskellä käsitin taas sen rikkinäisyyden ja heikkouden, joka meissä ihmisissä on. Tässä ajassa ja maailmassa meidän onnemme on pilkottu pieniksi palasiksi matkan varrelle. Se suuri kaipaus sisällämme ei tule koskaan tyydyttymään tämän maailman löydöillä ja vastauksilla, sillä rikkinäisyytemme hajottaa sen, mitä saamme haalittua kasaan.

Jäin pohtimaan taas kerran omaa häilyvää uskoani ja suhdettani Jumalaan. Tajusin, että tuossa suhteessa olin itse se epämääräinen tekijä. Jumala on ainoa varma ja pysyvä asia tässä kaikessa. Hiljaisuudessa Jumalan ääni oli hetken selvempi ja kirkkaapi. Pysy Minussa sillä minä pysyn sinussa riippumatta siitä mikä sinä olet tai mitä sinä teet. Minä olen uskollinen ja minä olen täydellinen. Katso tätä kaikkea, Minä loin tämän ja annoin sen sinulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäiset mökkiläiset heräilivät aamuun ja ilmeistyivät ihmettelemään aamullista soutelijaa. Elämä jatkui ja oli ainakin hetken vielä ihanaa.


by 4 kommenttia

Yhtä Varten

Jos, hän olisi syntynyt tähän aikaan, häntä olisi kutsuttu ”erityislapseksi”, sillä hänen vanhempansa olivat hyvin iäkkäät ja eläneet lapsettomina siihen saakka kun saivat enkeli ilmestyksen pojasta joka olisi heille syntyvä. Jo alussa todistettiin syntymisen ylimaallisuus muutoinkin kuin enkelin ilmestyksenä. Sillä pappi Sakarias, hurskaudestaan huolimatta, epäili inhimillisesti ettei heidän iässään enää lapsen saaminen olisi mahdollista ja siksi hänestä tuli mykkä. Kunnes lapsi saisi enkelin ilmoittaman nimensä.

Kun lapsi kahdeksan päivän ikäisenä vietiin temppeliin ympärileikkausta varten hänen sukulaisensa kutsuivat häntä isänsä Sakariaan nimellä, mutta hänen äitinsä sanoi:” Ei suinkaan, vaan hänen nimensä on oleva Johannes”! Niin outoa se oli että he kysyivät asiaa viittomalla isältä ja tämä kirjoitti tauluun:” Johannes on hänen nimensä”. Samassa pappi Sakariaan kieli vapautui ja hänen mykkyytensä hävisi. Kaikki tämä sai ihmiset hämmästyksiin ja he pohtivat mikä tästä lapsesta tuleekaan? (Matt.1:5-25 ja 39-45)

Johanneksesta ei paljoa kerrota, mutta kuitenkin että hän eli autiomaassa, söi heinäsirkkoja ja hunajaa, vaatteinaan eläinten nahkat. Voin kuvitella kuinka hän eli kaiken kaikkiaan, mutta yksi asia oli varma. Hän oli täyttynyt Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ja minulle se todistaa että koko autiomaassa olo aikansa hän oli Pyhän Hengen opetuksen, viisauden, ja läsnäolon varassa, vaikka oli yksin. Tuo aika oli Jumalan Hengen aikaa hänen karussa ja kovassa elämässään, jossa häneltä oli riisuttu kaikki normaalin elämän mahdollisuudet.. Hän oli koulussa tulevaa tehtäväänsä varten. Kunnes tuli aika hänen alkaa työnsä ihmisten maailmassa.

Edelleen kuvittelen Johanneksen olemusta. (Aioin ensin kirjoittaakin hänestä minä muodossa, mutta ei riittänyt rohkeus). En usko että Johannes olisi ollut kovin monisanainen ja kaunopuheinen. Hänellä ei ollut siihen aikaa eikä tarvetta. Uskon että hän ei olisi koskaan kumartanut kenenkään ihmisen edessä, hän ei ollut ihmismielipiteistä riippuvainen. Hänen elämänsä tarkoitus, loppuunsa saakka, oli todistaa Jumalan lähettämästä pelastuksesta. Sanoa synti synniksi ja kehottaa ihmisiä parannukseen ja kastaa heitä parannuksen kasteella. Josta hän todisti, ihmisille jotka pohdiskelivat oliko Johannes ehkä Messias?  Näin:” Minä kastan teidät vedellä, mutta on tulossa minua väkevämpi, jonka kenkien nauhojakaan en kelpaa avaamaan. Hän kastaa teidät Pyhässä Hengessä ja tulessa.”  (Luuk.3:16 Raamattu kansalle)

Totuuden puhujan, ihmistä pelkäämättä hän nuhteli myös ruhtinas Herodesta tämän veljen vaimon Herodiaan tähden ja kaiken sen pahan mitä Herodes oli tehnyt. Niin Herodes kaiken muun lisäksi teki senkin, että sulki Johanneksen vankilaan. (Luukas 3:19-20 R.K)

Minä uskon että Johannes ollessaan autiomaassa sai sellaista tietoa Jumalalta joka auttoi häntä olemaan juuri se joksi hänet oli tarkoitettukin. Edelleen uskon että hän tiesi millaisia tekoja Jeesus tulisi tekemään, todistaakseen ihmisille totisesta Jumaluudestaan, ja siksi Johannes viruessaan vankilassa totuuden sanojensa tähden, lähetti kaksi opetuslastaan kysymään Jeesukselta oliko tämä se jonka oli määrä tulla. Vain saadakseen vahvistuksen sille tiedolle jonka Jumala jo ammoin ja hänelle Pyhässä Hengessä oli antanut. Tiedämme mitä Jeesus vastasi!

Tämän erityislapsen, tämän uskollisen todistajan, tämän yhden asian miehen, Johanneksen loppu tuli manipuloivan ja julman Herodiaan juonien tähden, kuten tiedämme. Herodes leikkautti Johanneksen pään irti ja tuotti sen kaikkien nähtäväksi. Mutta! Kaikkein kauneimman todistuksen, minkä kukaan vaimoista syntyneistä on koskaan saanut, oli Jeesuksen Kristuksen vapahtajamme todistus Johanneksesta. Voit lukea sen Luukkaan evankeliumin 7 luvusta jakeista 24-35.

Kirjoitin tämän runsaat 2016 vuotta Johanneksen syntymän jälkeen, hänen joka syntyi n. 6 kuukautta ennen Maailman Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta, Jumalan ainosyntyistä Poikaa, kunnioittaakseni Johannes kastajan muistoa, kiittäen, –  uskossa näkemiseen.

 

 

 

 


by 2 kommenttia

Yhteyden merkitys

Oletko koskaan pohtinut sitä millaisen perinnön Tuhlaajapoika lopulta sai. Millaisen isän poika todella peri, kun aika tuli täyteen. Kun luemme Jeesuksen vertauksia, on niitä syytä lukea kokonaisuuksina ja niin, että ne istuvat siihen kulttuuriin, johon ne on puhuttu. Vasta sitten voimme kuulla Jeesuksen puheen sellaisena, kuin hän sen meille tarkoitti.

Jeesuksen aikaan tarinat ja vertaukset olivat ne tärkeimmät välineet opettaa ihmisiä. Me perustamme faktoihin ja yksityiskohtiin. Meidän kulttuurimme arvostaa rationaalisuutta ja tarkkuutta mutta Jeesuksen maailma ja kulttuuri elää tarinoista ja esimerkeistä. Mitä tärkeämpi kertomus sitä useampi tarina ja vertaus. Siksi Jeesus kuvaa Isää, Jumalaa niin monelta suunnalta. Hänelle ei riitä se että hän sanoo miten Jumala on rakkaus tai että Jumala on pyhä. Jeesus haluaa maalata eteemme persoonan, Isän joka on hänessä ja hän Isässä.
Kun katsot peiliin näet ihmisen jolla on takanaan menneisyys. Jäljet jotka perimä ja elämä on jättänyt. Olet elänyt yhteydessä läheisiisi tavalla jonka elämäsi kertoo. Se miten toimit ja käyttäydyt ovat tulosta eletystä elämästäsi. Elät menneessä ja mennyt elää sinussa vaikka muuten olet siinä ja nyt.

Jeesus haluaa myös mallintaa teoillaan, puheillaan ja kertomuksillaan kuka hän on. Vuorisaarna iskee suoraan Juutalaisuuden syvimpään olemukseen, lakiin. Lain syvin olemus on suojella Jumalan pyhyyttä, mutta nyt Jeesus nostaa tavallisen tavallisen ihmisen Pyhäksi. Jumalalle erotetuksi ja hän ei tee eroa rikkaan ja köyhän välille.
Lain olemukseen on liittynyt lain täyttäminen ja lain täyttämistä varten oli ihmisen toimesta luotu valtava määrä erilaisia käskyjä ja määräyksiä. Jeesuksen ajan kulttuurissa vain todella varakas ja hyvässä asemassa oleva saatoi täyttää tämän lain ja ansaita pelastuksen. Vuorisaarnassaan Jeesus romuttaa kaiken mitä ihminen itse on rakentanut, jotta hän voisi kelvata Jumalalle.

Jeesus rikkoo ajatuksen, joka on ollut Juutalaisen opetuksen ydin, sen kuinka heille armoa oli se, että Jumala ei langeta tuomiotaan puhtaan ihmisen ylle. Jeesus osoittaa, että kukaan ei ole puhdas. Pelkästään se, että vältää tekemästä pahaa ei riitä. Myös ajattelumme synnit riittävät langettavaan tuomioon. 20120711_122412Jeesus sulkee kaikki ihmisen omat polut Jumalan luo. On vain yksi tie ja se on hän, Jeesus. Samalla hän murtaa toisen Juutalaisen ajattelutavan, joka liittyy käsitykseen mikä on hyvää.  Juutalaiseen ajattelussa ja filosofiassa hyvän tekeminen on sitä, että pidättäytyy kostolta ja rangaistuksen antamiselta.  Jeesus vie ajatuksen hyvyydestä pidemmälle. Jeesus tahtoo meidä ajattelevan hyvää vihollisestamme. Armo, josta hän opettaa onkin armoa joka antaa kaiken ja uhrautuu toisen edestä.  Tämä onkin hänen syvin olemuksensa ja on hänen kokemuksensa Isästä, Jumalasta. Sellainen on Isä joka on hänessä ja sellainen hän on Isässä.

Tuhlaajapoika perii Isän, joka tahtoi, että hänen poikansa laittaisivat  kaiken toivonsa häneen. Isä ei kieltänyt pojiltaan mitään. Isä ei vastanut millään tavalla sitä isäkuvaa, joka Jeesuksen aikalaisilla oli. Autoritäärisyys loisti poissaolollaan, samoin arvokkuus ja lain määräämä jäykkyys. Läsnä sensijaan oli armahtavaisuus, eloisuus ja ilo. Isä odotti takaisin poikaa, jonka piti olla hänelle kuollut.

Tällaista yhteyttä ja perintöä Jeesus tarjoaa meille. Yhteyttä Isään, jonka rakkaus on armoa, eloa ja iloa. Täyttä perintöosaa ilman pelkoa tuomiosta ja rangaistuksesta. Armahtavaisuutta ja rakkautta, joka koston sijaan osoittaa aktiivista rakkautta.

Meidän on vaikea ymmärtää miten radikaalia Jeesuksen opetus oli, siksi aikalaiset sanoivatkin hänestä, että hän puhui kuin se, jolla valta on.  Jeesuksen opetus riisuu meidät kaikesta omasta yrittämisestämme. Me emme voi asettaa toistemme pelastuksen tielle mitään ehtoja, sillä ainoa tie pelastukseen on Jeesus ja uskon Jeesukseen voi lahjoittaa vain Jeesus itse Pyhän Henkensä kautta. Mikä jää siis meidän osaksemme? Elää yhteydessä Isään ja toisiin ihmisiin ja kertoa Jeesuksesta. Fariseukset yrittivät rajata tuota yhteyttä siinä onnistumatta siksi meidänkään ei pidä sitä tehdä. Se vapauttaa meidät ihmiset toimimaan yhdessä taustoistamme huolimatta. Tuhlaajaisä ei torjunut kumpaakaan poikaansa, siksi mekään emme voi tehdä niin!

 


by Jätä kommentti

Valoa kivenkoloon

WP_20160613_027_01Aamukahvista tuli tänään aamupäiväkahvi, kun uni antoi yöllä odottaa itseään. Aamupalaksi väsäsin eilisistä tähteistä pyttipannua. Tiskikone pitäisi tyhjentää näin sunnuntainakin. Puuhaa, puuhaa.

Ajattelin kuitenkin ottaa Raamatun käteeni ja istahtaa toisen kahvimukillisen kanssa hetkesi sohvalle. Jostain päähäni tuli ajatus, että millä muulla me osoitamme Jumalalle uskollisuutemme kuin teoillamme. Muistui mieleen pätkä Jaakobia: ”Usko ilman tekoja on kuollut.”

Pyllähdin sohvalle ja avasin Raamatun – pitkästä aikaa. Ensin avautuivat Sananlaskut, mutta niistä ole ikinä oikein perustanut. Sitten osui silmiin Jesaja: ”Sinä olet etsinyt niitä, jotka iloiten täyttäisivät tahtosi, jotka sinua muistaen kulkisivat teitäsi.”

Näinhän se saattaa tosiaan mennä. Jumala etsii; Hän kaivelee kivien ja kantojen alta niitä, jotka hyvillä mielin täyttäisivät Hänen hyvän tahtonsa. Huomaan usein kaivautuvani kahvikuppeineni vielä vähän syvemmälle kiven tai kannon alle.

Kahvi jo loppui. Istun tietsikka sylissäni sohvalla ja näpyttelen. Miten sattuikin niin, että kun pitkästä aikaa avasin Raamatun, heti aivotoiminta elpyi niin, että syntyi tämmöinen bloginpätkä.

Minua alkoi vähän huvittaa. Raamatun lukeminen, rukous, edes jonkinmoiset hyvät teot. Puuhaa, puuhaa, näin sunnuntaisinkin.

Iloiten minä tämän kirjoitin; kiitos.


by 2 kommenttia

Tavalla ja toisella

”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta”!
Aloittaa Paavali kirjeensä Efesolaisille. Tosin hän ensin mainitsee kuka kirjoittaa, eli Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli ja sitten kenelle kirje on osoitettu, eli siellä oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.

Jo alku saa pysähtymään pala kurkussa, eikä pala hellitä vaikka lukee koko kirjeen! Mahtavaa tekstiä. Siunattua.

Aamulla otin elämäni hitaasti, olen ollut tavallista väsyneempi ja ajattelin ettei kukaan minua pakota jatkuvaan suorittamiseen! Arjen viisi päivää riittävät siihen, lauantaina on jo lupa hellittää. Niinpä sitten aamutoimieni jälkeen en heti ruvennutkaan järjestämään kaikkea kuntoon vaan oikaisin voipuneen kehoni sängylle ja katselin pimeän sateista aamua jossa tuuli vielä viskoi puita voimansa tunnossa.

Olin tyhjä. Hiljaisuus ympärilläni. Tunsin olevani kuoleman väsynyt. Kunnes!

Minä tunsin Herrani ihmeellisen lempeän läheisyyden. Hän puhui Hengelleni myrskyn läpi. Hän ei puhu sanoin vaan ajatuksin ja niissä ajatuksissa on ylimaallinen Henki. Sen mukaan kuin ihmisen tila ja tarve vaatii. Joskus Hän tulee kuin lempeä äiti tai isä, sairaan lapsen vuoteen viereen, joskus Hän on toisenlainen…. Hän tietää kuinka ihmistä lähestyä! Hän tekee sen aina oikein!

Jos minulla olisi ollut voimaa nousta ylös ja kirjoittaa se mitä Hän puhui, olisin nyt viisaampi, mutta minä vain olin niin onnellinen, niin täynnä Häntä.

Ei ole ensimmäinen kerta, mutta kaikki tuon kaltaiset kohtaamiset ovat niin erikoisia ja henkilökohtaisia että niistä on vaikea, oikeastaan mahdoton puhua ettei tulisi väärinymmärretyksi. Ehkä ei ole tarpeenkaan, sillä:

Huolimatta siitä että mekin täällä ”taivaalla” olemme tunnustavia kristittyjä Jumala, toimii kohdallamme yksilöllisesti. Hän tietää aivan tarkkaan mitä kukin meistä tarvitsee ja kaikkein eniten kaipaa jaksaakseen ja osatakseen  tässä monimutkaisessa elämässään. Minua Jumala kutsuu läheisyyteensä, aika usein, jonkinlaisten ”ilmestysten” kautta? Kutsuu kohtaamaan itseään rakkaudellaan ja aina se yllättää. Tunnustan, muuten en jaksaisi. Sillä tavalla olen ihminen. Se, joka olen.

Katsellessani tuota syysmyrskyn kaltaista aamua keskellä kesää, koin kuinka suuri Jumala on. Kuinka pitkämielinen ja rikas ihmistä rakastaessaan! Kerta toisensa jälkeen armahtaa ja kutsuu luokseen tavalla ja toisella. Kuka muu niin tekisi jos ajattelemme ihmiskunnan historiaa, jopa omaa pientä elämäämmekin? – Tai mikä minä olen muiden pienestä elämästä puhumaan, puhun vain itsestäni.

Mutta Paavalipa kirjoittaa:”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa.” Ja kääntää katseen pois ihmisestä, katselemaan totuutta joka on Tie ja Elämä!

Paavali jatkaa kuinka jo ennen maailman perustamista Hän, Jumala, on valinnut meidät Kristuksessa olemaan pyhiä ja nuhteettomia Hänen edessään, ja määrännyt rakkaudessaan meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen Jeesuksen kautta, hyvän tahtonsa mukaan, armonsa kirkkauden ylistykseksi, jonka hän on lahjoittanut meille, siinä rakastetussa. Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Kirje ei ole pitkä mutta siinä on kaikki olennainen mitä ihminen tarvitsee. Paavali kertoo ilmestyksenä saaneensa tehtävän pakanain apostoliksi ja kokee:” Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut Jumalan armosta, sen lahjan mukaan, joka hänen voimansa vaikutuksesta minulle on annettu!”

Neljännessä luvussa Paavali kirjoittaa kaikille Kristusta tunnustaville, siis myös tässä ajassa eläville, neuvoja seurakunnan ykseyden rakastamiseksi. Voiko suloisemmin kirjoittaa?
Jakeessa 30 Paavali, varmaan koko sydämestään, varoittaa ettei kukaan murehduttaisi Pyhää Henkeä millään tavalla.

Jakeessa 32 hän kehottaa:” Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja hyväsydämisiä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa antanut teille anteeksi. 5 luku 1-2: Olkaa siis Jumalan seuraajia niin kuin rakkaat lapset. Vaeltakaa rakkaudessa, niin kuin Kristuskin rakasti meitä ja antoi itsensä meidän puolestamme lahjaksi ja suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.

Ei helppoa, ihmisten maailmassa. Paljon muutakin Paavali kirjoittaa.
Meillä kaikilla on kuitenkin, Jumalan armosta kiitos, omat Raamattumme josta voimme näitä korvaamattoman kalliita, rakkaudella ja hellyydellä kirjoitettuja elämän sanoja lukea ja pyytää Jumalaa tekemään meissä armotyötään juuri niin kuin Hän on jokaiselle oman lahjansa antanut. Ja vahvistakoon Jumalan Henki meissä toinen toistamme rakentaen, kaikella sillä mitä meille on annettu yhteiseksi hyväksi.

Kiitetään arjesta ja arjen harmaudesta. Kiitetään Elämästä ja taivaallisen Valon kirkastamista päivistä, uskovista sisarista ja veljistä lähellä ja kaukana. Rukoillaan ahdistuksissa ja kärsimyksissä kamppailevien ihmisten puolesta ja muistetaan väsyneitä! Jumalakin muistaa!
Hän näkee, Hän kuulee, Hän ymmärtää, Hän on myrskyssäkin läsnä. Hän On! hyvänä ja pahan päivänä. Hän On, se, joka ON!
Ef.3:14-21 virsi 430

 


by 1 kommentti

Kolme arkista kuvaa

DSC_2943_02


Kolme kukkaa

Vetelehdin kotipihalla kamera kaulassa. Mieli oli vähän murheinen. Tämän kevään krookukset menivät ilman, että ehdin saada niistä hyviä kuvia, ja nyt tulppaanit jo pudottelevat terälehtiään. Tuli semmoinen fiilis, että elämä ja kevät eivät ole hallittavissa.

Kahden, jo parhaat päivänsä nähneen tulppaanin välissä kasvoi voikukka. Se loisti keltaisuuttaan vain himpun verran himmeämmin kuin aurinko. Voikukat ovat luotettavia. Kun ne ovat heränneet, niitä riittää koko kesän.

Äkkiä oivalsin jotain. Pääty oli keltaisenaan voikukkia. Pellon takaa naapurista oli lentänyt mehiläisiä imemään mettä voikukista. Tulppaanit ovat kyllä kauniita, mutta eipä niissä yleensä näy mehiläisiä. Voikukissa mehiläiset pörräävät. Voikukista riittää niille kerättävää koko kesäksi. Arkena ja pyhänä. Saadaankohan naapurilta jossain vaiheessa purkillinen keltaisen toukokuun voikukkahunajaa. Suoraan meidän pihalta.

 

Kaksi puuta

WP_20150604_003Oli tavallinen tiistaiaamu. Lampsin Nummenpakalta Välikatua kohti Caribian rantamia, josta Onnibus kohta lähtisi seilaamaan kohti Helsinkiä. Reittini laskeutuu monenkirjavien pientalojen välistä Helsinginkatua myötäilevään puistoon. Vaikka olen kulkenut pätkän satoja kertoja, aina löydän jotain uutta.

Tällä kerralla vaahtera näytti omituiselta. Sen edess
ä oli kumma varjo. Tarkensin aamu-uniset silmäni ja oivalsin, että vaahteran kaverina on jonkun sortin mänty. Eipähän siinä paljon tuullut, mutta niinpä vain samassa tuulessa räpistelivät mänty ja vaahtera, vaikka toisella oli ikuiset neulaset ja toisella tuoreuttaan hennon vihreät lehdet. Minulle tuli semmoinen olo, että kaksi erilaista puuta rinteessä ovat ystävät.

Iltapäivällä nousin samaa rinnettä ylöspäin. Kutakuinkin puiden kohdalla vastaan käveli opiskelijatyttö maanläheisen kirjavissa vaatteissaan. Hänellä oli kuulokkeet korvillaan ja hän heilautti kulkiessaan käsiään hassusti. Kyllä, aivan tavallisen, täysjärkisen näköinen nuori nainen siinä pyyhälsi kohti Ylioppilaskylää ja soitteli ilmarumpuja kulkiessaan. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut heittää ilmabassosoolon hänen kompatessaan. Vaan eipä tullut ajallaan mieleen.

Kaiken maailman hengenheimolaisia ja Hengen-heimolaisia sitä kaduilla heiluukin tavallisena tiistaina.

 

Yksi käsi

WP_20150515_046Tapasin talvella Martin seurakuntatalolla Jeesuksen. Jeesuksen käsi oli vähän koholla. Taisi haluta moikata minua. Jeesuksen käsi oli risa käsi.

Minä en lopunajan teologioista tai Ilmestyskirjan Taivaan teologioista paljon tiedä. Mutta minulla on semmoinen fiilis, että Jeesuksella valtaistuimella istuessaan on arvet käsissään, jaloissaan ja kyljessään. Ne ovat suuret voiton merkit.

Ai, mutta siunaamaanhan se Jeesuksen käsi onkin kohonnut. Sormet ovat vielä pahemmin rikki kuin mitä ristiinnaulitsemisen jäljiltä voisi kuvitella. Mutta niinpä vain kohottaa Jeesus kätensä ja siunaa.

Tuijottelen omia käsiäni. Tuossa on arpi neljänkymmenen vuoden takaa. Tuossapa kynsi vähän lohki. Mutta kaiken kaikkiaan aika hyvässä kunnossa ovat kädet. Jos siis Jeesus siunaa risaksi runnelluilla käsillään, niin eikö minun olisi aiheellista Jeesuksen nimissä siunata näillä monikäyttökelpoisilla tassuillani. Siunata juuri tänä päivänä, tässä ja nyt, keskellä arkea.

 

Tämä teksti on julkaistu Turun Kotikirkon nettisivuilla alkukesästä 2015.


by Jätä kommentti

Keittiöteologiaa

Tiskikonetta tyhjätessäni ja sitä täyttäessäni pohdin jälleen kerran sitä miten me puhumme ja kerromme omasta uskostamme. Ja ylipäätään miksi meidän pitäisi kertoa omista henkilökohtaiselta tuntuvista asioista kenellekkään.Mitä merkitystä on uskolla vaikkapa tätä tiskaria täyttäessäni. Missä usko tuntuu ja vaikuttaa arjen väsymyksen keskellä kun mikään ei tunnu miltään ja elämää huutoo kylmä sadevesi.

Ajatus kierähtää piispa Askolan aamuiseen facebookin livesessioon, jossa hän selitti näkemystään siihen miksi lapsia ei enää tuoda kasteelle entiseen malliin. Kuinka karjalanpiirakat,sukujuhlan raskaus ja epäusko kietoutuivat suloiseen sekamelskaan. Voiko tosiaan olla niin että kastejuhlasta on tullut taakka vai olisiko sittenkin niin että uskosta ja sen merkityksestä pitää puhua muuallakin kuin teltajuhlien todistuspuheenvuoroissa. Jospa kirkolla onkin evankeliumin kokoinen viestintäongelma.

Heikki avaa omassa tekstissään näkemyksiään menestysteologiasta. Hän hehkuttaa Jumalan antamaa siunausta lapsilleen. Törmään heti omassa ajattelussani seinään. Mitä on menestys, kun sitä tarkastelee Luojan näkökulmasta. Kirkko mielellään puhuu hyvän tekemisestä, lähimmäisen auttamisesta ja solidaarisuudesta kansojen ja rotujen kesken. Mutta saman viestin löydät kaikkien muidenkin merkittävien järjestöjen julistuksista.

Miten sitten Kirkon perusviesti eroaa muista. Tuhlaajapoikavertaus voisi olla yksi vastaus tähän kysymykseen. Pojan matka ihmisyyteen ja raadolliseen arkeen ja paluu Isän luo opettaa meitä miten Jumala haluaa kohdata ihmiskunnan. Arjen keskelle tuodaan perillisen vaatteet ja perillisen sormus merkiksi, että meitä varten on varattu jotain vielä suurempaa. Kertomuksen muoto on kuitenkin sellainen, että se ei pelkästään viittaa meidän Taivaalliseen päämääräämme vaan myös siihen että Jumalan valtakunta on läsnä elämässämme jo nyt. Meillä on oikeus juhlia elämässämme Kaikkivaltiasta Isäämme, joka pursuaa armoa ja yltäkylläisyyttä.

Jumalan näkökulmasta menestys on sitä, että hän ottaa ihmisen luokseen ja laskee siunauksen hänen ylleen. Jumalan Pyhä Henki haluaa pelastaa sielumme iankaikkiseen elämään ja iankaikkisuus alkaa siitä, kun Pyhä koskettaa ihmistä ja antaa uskon lahjan. Siunaus merkitsee kaikkea hyvää mitä Jumala haluaa antaa meille arjen keskelle. Siunaus nostaa meidät omien olosuhteidemme yläpuolelle.

ehtoollispikaritUsko ei ole vain uskomusjärjestelmä rituaaleineen ja tapoineen, vaan se on todellisen ja elävän Jumalan kohtaamista arjen keskellä. Tuo kohtaaminen luo ihmisen elämälle uuden suunnan joka on näkyy ja tuntuu. Se ei ole pelkkää fiilistelyä ja tunnelmointia vaan konkreettista hyvää. Se synnyttää Hengen hedelmiä, jotka myös ympäristö huomaa. Iloa ja tasapainoisuutta, joka luo turvaa ihmiselle itselleen ja läheisille. Vakautta ja varmuutta epävärmuuden keskelle, sillä tieto siitä että Isä kannattelee silloin, kuin itse ei jaksa, lohduttaa väsynyttä. Se on menestysteologiaa.

Tungen likaiset astiat koneeseen ja tiedän että kun kone on työnsä tehnyt ovat astiat puhtaita ja valmiita käytettäväksi. Tästä on hyvä vetää keittiöteologinen aasinsilta Jeesukseen, joka on voittanut kuoleman ja pessyt syntimme kerralla pois, jotta voisimme olla myös Taivaallisen Isän käytettävissä kertomaan evankeliumia. Kertomaan ihmisille, miksi on hyvä palata Isän luo.


by 2 kommenttia

Ymmärrystä ylempi

Mitä se on?
Sanan mukaan Jumalan rauhaa kaikissa olosuhteissa. Silloinkin kun me järkymme huonoista uutisista tai siitä kuinka meitä kohdellaan. Silloinkin kun ihmiset rikkovat tosiaan ”etsien omaansa” tai antavat väärän todistuksen lähimmäisestään ymmärrystä ylempi on Jumalan ihmisiin kohdistuva ainutlaatuinen rakkaus ja armo.

Ymmärrystä ylempi on Jumalan toiminnassa tapahtuva ihme ihmisten parhaaksi. Silloinkin kun siltä ei näyttäisi. Silloinkin kun itse ajattelee ihmisenä olevansa kaukana Jumalan silmistä ja ajatuksista. Juuri silloin Jumala saattaa tehdä ihmisessä syväkyntöä, opettaa jotakin tärkeämpää kuin tasainen ja ristiriidaton elämä.

Kukaan ei tahdo vastoinkäymisiä elämäänsä, mutta niitä tulee ja ne yllättää aina. Jotkut eivät salli sellaista ajatusta tai tulkintaa että vastoinkäymisissä olisi opetuksen tarkoitus. Ei ehkä olekaan, mutta ne kuuluvat elämään ja Jumalan Sanassa sanotaan että Jumala on voimallinen kääntämään pahankin hyväksi. Ja se on tärkeä oppi. Monet kyllä sanaa selittävät ja hyvin, mutta kenelläkään ihmisellä ei ole toisen ihmisen elämässä viimeistä sanaa, viisautta eikä täydellistä erehtymättömyyttä niin kuin Jumalalla.

Ihminen herkästi uskoo olevansa oikean uskon ja tiedon lähde ja saattaa siinä uskossaan lisätä pahastikin lähimmäisensä kuormaa tämän kohdatessa vastoinkäymisiä, jopa yrittäessään lohduttaa! Sillä jokaisella ihmisellä on oma ainutkertainen elämän tiensä, jonka vain Jumala tuntee ja tietää alusta sen loppuun saakka. Oma tiensä, joka poikkeaa muiden ihmisten teistä –  ja joka usein kuljetaan yksin, ilman lähimmäisten tukea. Ihmisen lankeemus oli yritys tulla Jumalan kaltaiseksi ja mitä siitä seurasi, juuri se mitä emme tahtoisi, monenlainen kärsimys ja ahdistus tässä maailmassa.

Usein kuulee selitystä siitä mitä Jeesus tarkoitti sillä kun hän sanoi opetuslapsilleen:” Totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne ovat, hän on tekevä, sillä minä menen Isän tykö”.

Mitä ovat ne suuremmat teot? Voisivatko ne olla vaikka usko, toivo ja rakkaus. Ovatko ne meistä itsestämme lähtöisin mahdolliset? Eikö näiden ominaisuuksien varassa ole kaikki hyvä. Eikö Jumalan teko ihmisen sisäisen olemuksen muuttumisessa ole se suurista suurempi teko. Että ihminen muuttuu Jumalan Voimasta rakastavaksi, armolliseksi ja laupiaaksi. Että hän saa uskoa Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon silloinkin kun kärsimys, ahdistus, ja ihmisten hyvät neuvot tulevat ylivoimaisiksi kestää.

Kun opetuslapset joutuivat kohtaamaan elämänsä vaikeimman asian, Jeesuksen kuoleman läheisyyden ja sen tuoman pelon ja ahdistuksen, Jeesus lohdutti ja opettaen heitä ottamaan vastaan tulevan koettelemusten ajan:”Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani. Tämän olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: Minä Olen voittanut maailman.”

Olemmeko me rauhan ja rakkauden välittäjiä. Muuttuuko Jumalan rakkaus ja armo, Jumalan yksinoikeus ja valtius, meissä sellaisiksi ettemme vahingossakaan, totuudesta silti tinkimättä lisäisi kuormatun kuormaa. Vai pitääkö kysyä Pilatuksen tavoin:” Mikä on totuus?”

Yli kuukausi sitten jouduimme kohtaamaan tyttäreni kanssa vaikeita asioita jotka tulivat niin ”puun takaa” kuin olla voi. Minulta ne veivät rauhan. Kuitenkin kaikki on suhteellista ja meidän huolemme ovat vielä pieniä monen muun rinnalla maailman laajuisesti. Tyttäreni on vahvempaa tekoa kuin minä ja yhdessä rukoillen sain minäkin taas otteen uskosta ja luottamuksesta. Olen sisäisesti kipeänä luovuttanut nämä asiat Jumalalle. Herralle Jeesukselle Kristukselle, jonka antama rauhan lupaus ei ole sidottu olosuhteisiin, vaan Hänen hyviin tarkoituksiinsa meitä kohtaan, olkoon tulos sitten tahtomme mukainen tai ei.

Minua lohduttaa Jeesuksen sanat murheellisille opetuslapsilleen kun hän heitä – ja meitä – lohduttaa lupaamalla oman rauhansa ja kehottaa epätoivon sijasta olemaan rohkeat, koska Hän menee Isänsä tykö – ja meidän Isämme tykö –  vaikuttamaan meissäkin hyvän työnsä. Sillä Jeesus antoi henkensä, siihen ei ollut tämän maailman ruhtinaalla mitään sanomista, koska mitään valtaa ei hänellä Jeesukseen ollut.

Niinpä me emme tarvitse mitään niin kiihkeästi kuin Jumalan hoitavan ja vahvistavan Hengen läsnäoloa elämässämme ja sydämissämme. Me saamme todistaa uskossamme Kristuksen Voittoa kuolemasta ja vihollisvoimista. Uskoa tuskiemme, rauhattomuutemme ja huoliemme keskellä Jeesuksen olevan vierellämme, ja meissä Pyhän Henkensä kautta, sanoen:” Rauha teille, rauha sinulle, vaikket nyt ymmärtäisikään mitä läpi käyt. Usko minuun minä en sinua hylkää enkä jätä!”

Virsi 525


by 1 kommentti

Mikä minä muka olen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä minä muka olen? haulikkoaan olalla kantava mies hymähti mielessään. Ajokoira oli saanut ajon pellolta metsikön takaa ja kiljahteli nyt elämän tuskaansa paksussa hangessa. Rusakko oli maannut saman näreen alla kuin ennenkin ja pinkaissut pakosalle. Mies seisoi metsikössä kahden metsätien risteyksessä ja odotti. Ajo noudatti tuttuja uria. Kun koira jäi tuhraamaan jäniksen paluuperän kanssa ja ajo hiljeni hetkeksi, tiesi mies jo kohottaa aseen valmiiksi. Samassa rusakko kurvasi risteyksestä kohti miestä.

”Pum”, mies sanoi mielessään ja laski haulikon. Rusakko sujahti miehen jalkojen välistä ehtimättä reagoida metsästäjään. Koira tulla reuhasi pian samoja jälkiä pitkin ja jäi pyörimään isännän jalkoihin, kun mies otti kahvirepun selästään. Kauaa ei koira rauhallista miestä jaksanut katsella, ja pian ajon äänet raikuivat metsikössä. Kahvimotti käsien välissä mies istui hiljaa kiven päällä. Mieltä kaihersi aamullinen keskustelu vaimon kanssa. Kirkkoon olisi pitänyt päästä. Ehtoolliselle. Vaimo oli kysellyt selvästi asiaa vähän aralla mielellä. ”En minä kelpaa”, oli mies tokaissut, ja keskustelu oli kuollut siihen.

Ajatus kirkkokansan sekaan menemisestä ärsytti. ”Tällainen syntinen mies. Mikä minä muka olen ehtoollista ottamaan.”  – Lämmityspuolen miehiä, mies tuhahti ääneen.  Itku tuli syvältä ja tärisytti miehistä olemusta. Ajatus omasta huonoudesta Jumalan edessä mursi jotain syvällä sisällä. ”Enkö minäkin kelpaisi?” mies huokasi ylöspäin ja rukoili siinä kivellä saman rukouksen, jonka oli rukoillut jokaisella metsästysreissullaan.

 


by 6 kommenttia

Elämän aitovierillä

Elämän aitovierillä

6.10.2012

IMG_20130923_095744
Hämärässä, piilossa, elämän aitovierillä, kulkee osaton.
Askeleesi ei pitänyt veitsen terällä.
Katseiden kipeät piikit kuumottavat yhä ihon alla.
Sanoja poimittiin kivien lailla, eikä niitä säästelty.
Kilvan kohosivat ensimmäiset kädet heittoon.

Kelvottomien vaellus on kevyempi yhdessä.
Kuitenkin kipu on kaksinkertainen. Häpeän määrään ei löydy rajaa.
Antoiko emosi tämän perinnöksi, väärän mielen ja elämän?
Tämäkö suistaa tieltä, valosta pimeään?

Mutta kuka toi kutsun muurien varjoon, ehti ensin hämärään?
Kutsui kelvottomat pöytään ja antoi omastaan.
Jokaisen päivän päälle antoi puhtaat vaatteet ja jätti oven auki, valon pimeään.