Blogitaivas

Lapsiperheessä hiljainen rukousaika on joskus kortilla.  Eräänä päivänä tuli pakottava tarve rukoilla aivan yksin. Lähetin siis lapset kauppaan. Samalla hetkellä aviomies kuitenkin saapasteli sisään. Hyvästi yksinäinen hetki rukouskammiossa! No voisimmehan tietysti rukoilla myös yhdessä… Päädyimme kuitenkin siihen, että aviomies vetäytyi omaan rukouskammioonsa suljetun oven taakse.  

Sydämeni huusi sohvalla Jumalan puoleen. Puhu Herra! Otin raamatun, joka aukeni Jesajan kirjan kohdalta. Vaihdoin uteliaisuuttani englanninkieliseen ja jatkoin lukemista : ”Arise, shine for your light has come and the glory of the Lord rises upon you”.  Ja äkkiä profeetan sanat alkoivat soida sisälläni melodiana.  En pidä itseäni lauluntekijänä mutta sen tiedän, että tuossa hetkessä sanoissa oli hyvin vahva lataus.

Myöhemmin illalla keittiössämme aviomies sanoi minulle: ”Muuten, sävelsin silloin, kun olimme eri huoneissa”.  ”Niinkö?”, vastasin yllättyen, ”niin minäkin!”. ”Sävelsin muuten raamatunkohtaan”, jatkoi mies.  ”Niin minäkin”, vastasin taas jo hieman huvittuneena.  ”No mihin kohtaan sinä sävelsit?”, kiinnostui aviomies.  Jesaja kuusikymmentä, vastasin minä. Tällä kertaa aviomies vuorostaan sai sanoa: ”niin minäkin”.  Seurasi pyhä hämmästys keittiössämme. Aikamoinen yhteensattuma!  Harvoin Jumala puhuu meille antamalla saman raamatunkohdan. En ole varma onko niin käynyt koskaan ennen. Tilanteessa oli erikoista myös se, että tapoihimme ei kuulu tehdä lauluja. Etenkään raamatunkohtiin. Ilmeisesti Jumalalla oli tällä kertaa hyvin painavaa sanottavaa.

Parin päivän päästä lähdimme New Wine -kesätapahtumaan. Raamatunsanat kaikuivat jossain takaraivossa. Päiviin mahtui monia kohtaamisia sekä yhteistä rukousta tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Pyhä Henki oli myös liikkeellä. Rukouskohtaamisissa oli ihmeellistä nähdä kuinka kerta kerran jälkeen Pyhä Henki nosti esiin leivisköjä ihmisten elämässä. Pyhä Henki kohtasi ihmisiä, joiden kutsumuksen muut ihmiset olivat painaneet alas. Pyhä Henki kohtasi ihmisiä, jotka olivat itse sulkeneet jonkun luovuuden alueen itsensä ulkopuolelle.  Kyyneleet virtasivat, kun sain siunata epämusikaalisena itseään pitävän ihmisen kädet soittamaan. Pyhä Henki kohtasi ihmisiä, joiden maailmalla ryvettyneitä leivisköitä Hän tahtoi puhdistaa loistamaan Hänen kirkkauttaan.

Näissä kohtaamisissa alkoi myös Jesajan kirjan kohta tulla eläväksi. Ymmärsin, että se oli todella sana tätä aikaa varten. Nouse ja loista Kristuksen seurakuntaruumis! Viritä lahjasi palaviksi, jotta Herran kirkkaus voi loistaa!  Kaiva lamppusi vakan alta! Puhdista ja kiillota vanhat lahjasi! Ota vastaan uusia! Pukeudu täyteen loistoosi yksilönä ja seurakuntana!  Antaudu kokonaisvaltaisesti Pyhän Hengen käyttöön!

Tanssijana aloin miettiä Jesajan jaetta myös konkretian kannalta. Jos olen alhaalla ja nostan vain käden, ei ruumis ole vielä ylhäällä. Nousemiseen tarvitaan useampien lihasten yhteistoimintaa.  Jos nousen varpaille, kohotettu käsi nousee vieläkin korkeammalle. Varpailla seisominen ei kuitenkaan onnistu, jos keskivartalolihakset eivät ole kunnossa ja luo riittävää tukea.  Seurakuntaruumissa ei ole koskaan kysymys pelkästään omasta leiviskästä, omasta kutsusta ja lahjoista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.  Eräs nainen kirjoitti ison pinon runoja. Hän antoi runot kommentoitavaksi työkaverilleen. Työkaveri ei kuitenkaan koskaan kommentoinut runoja, koska lukiessaan runoja hänelle tuli vuosien tauon jälkeen pakottava tarve maalata. Eräs nuori, tanssia jonkin verran harrastanut nainen uskaltautui jokunen aika sitten tanssimaan ensimmäistä kertaa vapaasti ylistysmusiikin tahdissa. Pian toinenkin tanssija liittyi seuraan. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä jälkimmäinen tanssija opiskeli tanssia ammatikseen. Hän oli katsonut nuoren naisen tanssia ja ajatellut: ”Minäkin tahdon tanssia noin”. Elämä synnytti elämää.

Jumala itse sanoo: ”Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra”. Oleellista on, annammeko tuon hengen virrata meihin. Antaudummeko virran vietäväksi vai onko meissä alueita, joihin Pyhällä Hengellä ei ole vielä pääsyä.

Valo on saapunut maailmaan. Kristus on ylösnoussut ja helluntain henki on täällä. Nouse ja loista!  Anna Pyhän Hengen täyttää itsesi jokaista sopukkaa myöten. Ja Herran kirkkaus koittaa yllesi.

Ihmiset kysyvät kysymystä miksi? Useimmiten sitä kysytään silloin kun jotain vaikeaa tai pahaa tapahtuu. Kysymyksiä on yhtä paljon kuin on ollut ja tulee olemaan ihmisiäkin.” Jo ensimmäiset ihmiset kokivat tietämisen ja näkemisen himon”, kirjoittaa Erkki Jokinen kirjassaan ”Muukalainen”. Tulen tässä lainaamaan hänen teoksestaan kohtia jotka itselleni ovat antaneet iloa, ja rohkeutta, koska olen huomannut saman asian omassa elämässäni, kuin mistä hän kirjoittaa. Voi tulla pitkästi asiaa, joten en omakohtaisia muuten tähän kerää kuin vain sanomalla että olen aina tuntenut olevani kaikkialla ja kaikessa muukalainen.

”Muukalaisuus avautuu Vanhan testamentin alussa ihmisyyden varhaisena identiteettinä: Ihminen on juuriltaan karkotettu ja koditon. Ihmiseen piirtyi näillä alkumetreillä geneettinen paluun ikävä, kaipaus löytää oma paikka, ehjän kodin sopusointu, tehtävä ja tarkoitus!”

Jokinen kirjoittaa että näistä kaikista on ihminen kerran nauttinut, ja geenimme tietävät sen! ”Ihmisen sisälle on kirjoitettu kaipaus saavuttaa alkuperäinen ihmisyys, sopusointu Jumalan, toisen ihmisen ja muun luomakunnan kanssa”.

Otsikolla ”Muukalaisen paluu” Jokinen kirjoittaa että ihmisen itseriittoisuuden särkyminen on parasta, mitä langennelle ihmiselle voi tapahtua. ”Ihminen löytää aidon minuutensa minäkeskeisyytensä raunioilta. Vasta kun omat kyvyt on murskattu, ihminen voi tavoittaa Jumalansa kaltaisuuden, tarkoituksen ja luovuuden”. Ihminen on minuutensa löytäneenä ”kutsuttu” löytämään Jumalan mieli ajassaan, ja ennen kaikkea ”tunnistamaan Jumalan ajatus omassa elämässään ja ympäristössään”. Tästä seuraa että ihminen oppii päästämään irti ”epätoivoisesta takertumisesta elämään ja ottamaan sen vastaan lahjana.” Itselle kuoleman kautta ”syntyy kadonneesta ihmisestä paratiisin muukalainen, Jumalan puhekumppani”.

Kuoleman varjon maa otsikon alla Jokinen kertoo Kainista ja Aabelista päätyen Kainin merkin kautta lohdulliseen tulokseen ”Muukalaisuuden merkki ei ole vihan vaan suojan merkki. Jumala tarjoaa muukalaisuuteen ajautuneelle ja sen taakan tunnistaneelle suojaa”. Hän jatkaa että Raamattu maalaa ihmisen muukalaisuuden synnyn tummin, mutta ei toivottomin värein. ” Ihmisen väärien valintojen kaikissa seurauksissa on jo Jumalan uusi suunnitelma läsnä ja valmiina. Tässä on Jumalan rakkauden ja johdatuksen suuri salaisuus. Ihmisen vääristä valinnoista HÄN voi muovata oman siunatun tiensä.”

”Murhe ihmisen tähden” on se otsikko johon pitkässä johdannossa pyrin. Yritän saada siitä tähän olennaisimman, omasta mielestäni. Tässä on vastausta esim. siihen miksi Jumala sallii pahan. Jokainen joka torjuu itseltään uskon Jumalaan siksi että näkee ja kokee maailmassa niin paljon käsittämätöntä pahuutta ja kärsimystä, voi yrittää ymmärtää sitä seuraavien ”selitysten” kautta.

1 Moos.6:5. ”Jumala näki, että ihmisen pahuus lisääntyi, katui että oli tehnyt ihmisen ja murehti sydämessään..” Jokinen jatkaa ”Jumalan ainoa murhe liittyi hänen kuudennen päivän kädenjälkeensä, jonka hän oli luonut lähimmäs itseään.” Luojalle jäi murhe koko viimeisestä luomistyöstään, ihmisestä. Jumalalle ja ihmiselle jäi suru. Ihminen hautaa surunsa syvälle elämän kuohuihin, mutta ei saa sitä pois vaan se säteilee hänen jokaiseen päiväänsä. ”Ihmisen vastaus menetetyn kodin suruun oli lissäntyvä pahuus, syvenevä pimeys,ja syksyminen yhä kauemmas ajasta ennen pelkoa ja häpeää” (syntiinlankeemusta). Suunta ei ole vaihtunut vieläkään….”Viljelyyn ja varjeluun kutsuttu osasi enää kylvää pelkoa ja häpeää, jotka oli perinyt tietämisen himossaan”! Tämän jälkeen Jokinenkertoo Nooasta joka ”oli Herralle mieluinen” ja josta tuli siksi ihmiskunnan suuri muukalainen ja Jumalan hullu jonka kautta maailma kuitenkin pelastui. Kuitenkin Maa on Jumalan, ei ihmisen. ”Maa saastui ihmisen pahuuden tähden, mutta alusta asti sillä on ollut vain yksi omistaja, sen tekijä”.

”Ihmisen mielettömyys näyttää mitätöivän Jumalan kaikkivaltiuden. Ihminen tekee mitä tahtoo, eikä Jumala näytä voivan häntä enää pysäyttää”. Vaikka näyttääkin siis siltä että Jumala ei puuttuisi ihmisen massiisivisiin pimeyden tekoihin, se merkitse että hän olisi kyvytön ihmisen pahuuden edessä. ”Jumala ei puutu ihmisen harjoittamiin joukkotuhon liikkeisiin, sillä hänen kiinnostuksensa polttopiste on aina yhden ihmisen muutoksessa, ei massojen historian korjailuissa. Hän on yhdestä totuuden etsijästä kiinnostuneempi kuin tuhannesta toisiaan vääryydellä tuhoavasta!”   että Jumalan rakkauden virta juoksee toisessa tasossa. ”Se ei kastele ihmiskunnan tuhotöiden autiomaita, vaan juottaa kaipaavan sielun elämän vedellä. Yhden ihmisen muutos on Jumalan silmissä suurempi ihme kuin historian virtojen kääntäminen! Ihmisen intohimot kuohuvat historian pintavesissä, Jumalan muuttava rakkaus virtaa syvällä ihmisen hallinnan ulottumattomissa.” Tämän jälkeen tulee vastauksien vastaus.

Lopulta yksi ihminen muutti maailman kaikkeuden!”Sodat jatkuivat, ihmisen pimeys velloi läpi myöhäisen antiikin, mutta maailma oli tämän yhden tähden peruuttamattomasti toinen”! Kuka on tämä yksi? Jumalan ainosyntyinen Poika Jeesus Kristus joka oli, on ja tuleva on! Tässä on vastaus joka tuo meille  lopullisen Kodin tuoksun maahan asti, ”keskelle ihmisen pimeyttä ja pahuutta. Jokainen joka pysähtyy, lopettaa hetkeksi tuoksun hukuttamisen elämän kuohuntaan, tuntee tuulen, joka puhaltaa ylhäältä ja kantaa kodin ääntä mukanaan. Tuonne minä kuulun, me kaikki.” Muukalaisuutemme aika on kerran päättyvä, koska Jeesus puhdisti ihmisen pahuuden omalla verellään ja pesi maan puhtaaksi veljien verestä, jota ihmiset olivat vuodattaneet kautta koko planeetan pinnan. ”Yksi on edestämme perillä, ovi on

Lopuksi: Erkki Jokisen teos oli mukana Vuoden kristillinen kirja arvonnassa, ei kuitenkaan voittanut, mutta minusta sen olisi pitänyt voittaa. Sivuja kirjassa on 247 tässä siis vain alun sivujen sanomaa. minusta tuon ”Yksi on edestämme perillä” jatkoksi sopii erinomaisesti lukea vielä Ilmestyskirjan loppulukuja! Minulla nyt juuri auki 22 luku. Jumala siunatkoon jokaista joka pystyy sanomaan sydämestään tähän lupaukseen ”Tämä on tosi, minä tulen pian.”Aamen, tule Herra Jeesus!

Muutetaan maailma!

4.12.2012 | Tapio Laakso

Esirukous ja anteeksiantaminen ovat sukua toisilleen. Armon, anteeksiannon ja sovinnon kokeminen Jumalan kanssa kasvattaa meistä esirukoilijoita jos annamme siihen luvan.

Esirukouksessa me sidomme pahalta kädet suojellen ja estäen sen toiminnan tai viemme lähimmäisen huolet ja sairaudet Jumalan eteen puhtain sydämin.

Yhdessä rukoillen vahvistamme ja ruokimme samalla toisiamme Pyhällä Hengellä, joka meissä itsessämme vaikuttaa. Pyhä Henki ei kulu vaan leimahtaa yhä suurempaan liekkiin, kun kun olemme yhdessä. Yksinäinen puu hiipuu ja savuttaa, mutta nuotiossa sekin syttyy ja roihuaa muiden puiden kanssa.

Esirukous ja rukous ovat kristitylle kuin hengitystä. Muutama vuosi sitten havahduin ajatukseen, että keskustelu, jota ajatuksissani kävin, olikin puhetta Jumalan kanssa. Jumala kuunteli minua. Vähitellen huomasin että kaikki ajatukset eivät olleetkaan omiani. Seassa oli oivalluksia ja uusia ideoita joista kasvoi seurakuntaamme uusia toimintoja.

Toinen havainto oli, että rukoillessani yhdessä toisten puolesta, Jumala siunasi myös minua ja jopa paransi omia vaivojani. Pyhä Hengen vaikutukset näkyivät konkreettisina asioina minussa.

Me mielellämme korostamme uskonelämässämme armoa, sitä perustaa jolle elämän perustamme, mutta torjumme jostain syystä muut hyvät asiat, jotka tulevat uskon ja armon myötä. Minäkin tein sitä vuosia, vuosikymmeniä.

Kun Pietari astui veneestä veteen, kohti Jeesusta, menivät ensimäiset askeleet hyvin kun hänen katseensa oli kohdistettu Jeesukseen, mutta kun katse laskeutui alkoi myös mies vajota ja olisikin vajonnut ilman Jeesusta. Tuo askel oli varmasti tärkeä askel Pietarille henkisesti. Myöhemmin hän varmasti ymmärsi sen, että jos uskoo ja luottaa, tapahtuu ihmeitä, samanlaisia kuin mitä Jeesus teki. Ainakin minua yksikin askel veden päällä rohkaisisi ajattelemaan niin.

Usko Jeesukseen on myös uskoa siihen, että Jumala voi toimia edelleen meidän kauttamme. Usko on yksinkertaisesti uskoa johon on tartuttava ja lähdettävä sen mukaisesti eteenpäin, luottaen Jumalan lupauksiin. Silloinkin kun epäusko yrittää uida liiveihin.

Usko itsessään ei ole mielestäni järjen asia kuin ei koko kristillisyyskään, vaan se on sydämen asia. Jeesus on sydänten kuningas.

Anteeksiantaminen on Kristillisen uskon yksi kulmakivistä. Sen suurin ilmentymä tapahtui Golgatalla (luuk. 23:34) Adventtina kun kaksi juhlaa lyövät kättä on hyvä miettiä omaa inhimillisyyttämme ja millaisessa suhteessa on välimme Jumalaan ja välimme toisiin ihmisiin. Millaisia taakkoja kannamme mukana vaikka voisimme jättää ne ristin juurelle.Ymmärrämmekö mitä Jumala tarjoaa meille, jotta elämme olisi antoisampaa lähimmäistemme kanssa ja elämämme seurakunnassa rikkaampaa. Mammonaa hän ei tarjoa mutta suhteen joka hallitsee koko elämäämme.

Jeesus, joka on esikuvamme ja jonka kaltaisiksi meidän tulisi pyrkiä, ei kantanut taakkoja mukanaan vaan hän antoi kaikki kokemansa iskut anteeksi ja oli sydämeltään puhdas. Puhtaalla sydämellä hän rukoili ihmisten puolesta ja samaa puhtautta ja esirukoilijan osaa hän tarjoaa meille.

Jeesus onnistui muuttamaan ihmisiä ja Pyhässä Hengessä hän antaaa meille saman mahdollisuuden.

Kun saan kokea Jumalan armon, herättää se minussa halun astua ulos veneestä ja vaikka hapuilen ja katseeni saattaa harhailla, Jeesus ottaa minut vastaan. Pietari alkoi vajota mutta hän oppi samalla jotain ja myöhemmin hän muutti maailmaa ja ihmisiä, miksi me emme voisi?

Perämehtälän kunnassa urheiluseura Perämehtälän Ponnistuksen jäsenet ja johto ovat sitä mieltä, että urheiluhalli on saatava ja sassiin sittenkin. Asiasta lobataan ja konsultoidaan.
– Älkää ujuttako urheilua yhteiskuntaan.

Helsingturkin kaupungissa on vankka musiikkikulttuuri. Räppärit, metallimiehet ja sinfoonikot haluavat yksissä tuumin parantaa musiikkielämän infrastruktuuria kaupungissa.
– Älkää ujuttako kulttuuria yhteiskuntaan.

Älämölylän seurakunnat haluavat järjestää kampanjan, joka tavoittaisi syrjäytymisuhan alla olevia asukkaita. Nämä saisivat sapuskaa ja keskustelukavereita yksinäisyyteensä. Seurakunnat perustelevat hankettaan 2000 vuotta vanhoilla argumenteilla.
– Älkääs nyt ujuttako…

*  *   *

Kirjoitin tämän tekstin ensin kommentiksi Heikki Hilvon blogiin, mutta päätinkin tehdä kommentista oman postaukseni.
Kysymys siis kuuluu, että mikä ei olisi tavalla tai toisella yhteiskuntaan vaikuttamista?

Skippasin aamulenkin ja revin irti kaiken riemun mökin mukavuuksista.  Menin aamusaunaan. Saunan nurkassa möllötti hetivalmis kiuas, joka oli valmis kunhan avaan luukun, joka oli kiukaan päällä. Mielenkiintoinen kokemus vääntäytyä suoraan sängystä lauteille. En ole täysin varma oliko se mukavaa vai pelkästään kivaa.

No lenkin vuoro oli sitten päivällisen aikoihin ja lenkkikaveriksi löytyi Ilkka ja Emma. Juokseminen on minulle jotenkin yksityistä hommaa, mutta nyt seuralle oli tilausta. En kaivannut pelkästään juttuseuraa vaan jonkun toisen läsnäoloa. Ylämäkijuoksu tuntui kaverin kanssa helpommalta kun oli joku kärsi vieressä. Emma-koira varmaan ihmetteli hikisiä ukkoja, jotka yrittivät läähätykseltään puhua kuin ei mitään mäkeä olisikaan 😀

Päivän mittaan olen saanut tavata niin vanhoja kuin uusiakin ystäviä. Osa on ollut tähän asti vain kuvia ja sanoja internetin ihmeellisessä maailmassa. On ollut hienoa todeta, että jokainen nettituttu on ollut juuri sellainen kuin olen heidät hengessäni kuvitellut. Liekö meillä sama hengellinen dna. Mielenkiintoisin tapaaminen tapahtui kuuntelevan rukouksen hetkessä, kun mies, joka ei omien sanojensa kautta ollut mikään ”profeetta-tyyppi” kertoi minulle tiedonsanoina juuri ne asiat joita olin pohtinut ja vieläpä juuri niillä sanoilla joilla olin niitä Jumalalle vienyt. Samassa tilanteessa sain kuulla vielä muitakin itselleni tärkeitä asioita vahvistuksena.

Mutta tärkein kohtaamiseni oli tänään Jeesuksen kanssa. En ole ajankohdasta täysin varma mutta istuin rukouspalvelun jälkeen penkissä yksin ja tunsin kuinka joku istuutui vierelleni ja kosketti käsivarttani mutta katsoessani sivulle tuoli oli tyhjä. Hieman hölmönä totesin tyhjälle  tuolille  -Terve Jeesus.

Olen aina ollut hieman ulkona kun on puhuttu Jeesuksen läsnäolosta tai kohtaamisesta. En usko että olen ainoa joka näin tuntee. Mutta nyt jotain oli muuttunut. En pysty itkemättä ajattelemaan Jeesuksen kärsimystä, on kuin läheistäni lyötäisiin. Getsemanen yö pelottaa, kuinka Jeesus itkee ja tahtoo että Jumala ottaisi taakan häneltä pois mutta kuuliaisuus pitää hänet aloillaan. Jeesus ei ole enää vain taivaassa isän luona vaan myös vierelläni. Hoosiannaa laulaessani heilutan kättäni ystävälle jonka näen silmissäni aasin selässä.

Täällä on kerta toisensa jälkeen palattu ajatukseen Jumalan läsnäolossa olemisesta ja ylistyksen merkitys on avautunut minulle aivan uudella tavalla. Vaikka raamattuopetus on tärkeää, on Jumalalle meidän läsnäolomme tärkeämpää. Vain siten hän voi käyttää meitä ja palvella meitä.

Illalla Mark Alridge kertoi miten Jeesus  parantaessaan ja toimiessaan katsoi mitä Isä teki. Hän kuvasi miten opetuslapset Pyhässä Hengessä toimivat samoin kuin Jeesus mutta nyt he katsoivat mitä Poika, Jeesus teki. On aivan olennaisen tärkeää että viivymme Jumalan läsnäolossa jotta voimme palvella seurakuntaa.

Hämmästyttävintä on että Jumala tahtoo olla kanssamme vaikka meillä itsellämme ei ole mitään viemistä hänelle. Tekomme ja yrityksemme ovat hänen silmissä tyhjiä ja arvottomia, vain meillä itsellämme on merkitystä.