Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Author Archives: Tapio Laakso


by 3 kommenttia

Puhdas Evankeliumi

käsi

Mitä se oikeastaan on? Mitä Jeesus muutti?

Jeesus kuoli ristillä sovittaen maailman synnit. Jumala itse sovitti itse kaiken, menneet, nykyiset ja tulevat synnit.

Yksinkertaisimmillaan ilmaistuna Jeesus on tie rakastavan Isän, Jumalan luokse ilman Temppeliä ja valtavaa uhrikoneistoa. Syntiä on kaikki mikä erottaa meidät tästä yhteydestä. Jeesus julisti että Jumalan valtakunta on lähellä ja että koko maailman synnit on sovitettu hänessä. Jumalan läsnäolo merkitsi siunausta ja menestystä Israelin kansalle. Jumalan asui ihmisten keskellä ilmestysmajassa mutta Jeesus vei tuon majan mukanaan ja on nyt itse ylipappina tie Jumalan läsnäoloon meille.

Jeesus lähetti Puolustajan Pyhän Hengen, jotta voisimme toteuttaa hänen tahtoaan ja kertoa tätä evankeliumia kaikille. Me kelpaamme Jumalalle tällaisenaan Jeesuksen tähden.

 


by 3 kommenttia

Ajatuksia NewWine -arvoista

Kesä tekee tuloaan ja NewWine kesätapahtuma sen myötä.  Itselleni se on koko vuoden odotetuin tapahtuma ja sitä voisi verrata auton vuosihuoltoon.  Kuluneet osat vaihtoon ja uutta öljyä moottoriin. Näin taas  jaksaa touhuta tulevan vuoden omassa arjessa ja seurakunnassa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seurakunnan rakentaminen, minun tapauksessani perinteisen luterilaisen seurakunnan, on viimekädessä jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Meillä on hyvät työntekijät ja melkoiset resurssit mutta luterilaisen kirkon julkinen kuva muistuttaa enemmän palvelulaitosta kuin elävää ja toimivaa yhteisöä. Jopa niin että Jumalanpalvelus, joka viikkoinen juhla on muuttunut ulkopuolisten silmissä seurakuntalaisten palveluhetkeksi, jossa varmistellaan taivaspaikkaa ja tuijotetaan edessä olevan niskaa. Näinhän se ei kuitenkaan ole. Messu on aina osallistujalle henkilökohtainen ja tärkeä hetki.

Kirkkokin voi muuttua ja jotta muutos lähtisi oikeaan suuntaan, on tärkeää opettaa opetuslapseutta, joka nykysuomeksi voisi kääntää vaikkapa seurakuntalaisuudeksi tai kuten ennen vanhaan sanottiin, maallikkoudeksi. Ihmisille pitää  kertoa millaiseksi paikaksi seurakunta on alun alkaen tarkoitettu. Paavali aloitti tämän työn ja meidän tulisi jatkaa sitä.

NewWine -liike on syntynyt kuolevien seurakuntien keskellä Anglikaanisessa kirkossa. Se tapa,  jolla sielä on lähestytty seurakunta -käsitettä on tuottanut uutta elämää näihin lähes konkurssin partaalla olleisiin seurakuntiin. NewWine ei tuo peliin jotain tiettyä toimintamallia, jota voisi kopioida vaikka se tarjoaakin siihen hyviä esimerkkejä. Paremminkin NewWinen läpi suodattuu ajatusmalleja ja arvoja, jotka jalostuvat ihmisten mielissä omaan seurakuntaan sopiviksi toiminnoiksi. NewWinen tunnus ”local churches changing nations” voi herätä henkiin vain aktiivisten ja sitoutuneiden ihmisten kautta, jotka tuntevat oman paikkakuntansa.  Sitoutuminen lähtee aina Jeesuksesta ja hänen kutsustaan. Tätä kutsua ja sen etsimistä New Wine-liike haluaa tukea ja edes auttaa.

Lueskelin netistä erilaisia arvioita New winestä ja mielenkiintoista oli todeta että n. 10 vuotta sitten kritiikkiä ja pelkoja oli paljon enemmän. Epäiltiin New Wine liikkeen liukuvan yltiökarismaatisuuteen ja jopa menestysteologiaan. Mutta mitkään noista peloista ei ole toteutunut. Liikettä on moitittu myös Pyhä Henki keskeisyydestä ja Jeesuksen sovitustyön vähemmälle jättämisestä. Tämä jälkimmäinen on melko vakava väite ja ansaitsee kyllä hieman enemmän huomiota osakseen

Olen suoraan kopioinut NewWinen omilta sivustolta suoraan ne arvot, jotka ovat liikkeelle ja itselleni tärkeitä. Jeesuksesta sielä sanotaan, että kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Monet herätysliikkeet ja yhteisöt käyttävät erilaisia kielikuvia Jeesuksen sovitustyöstä, siitä mitä ristillä tapahtui ja mitä Jeesuksen elämä merkitsee ihmiskunnalle. Olen huomannut, että NewWine -arvoissa käytetyt ilmaisut ovat hyvin selkokielisiä ja nykyihmiselle tutulla kielellä kerrottu.  Nykyihmiselle hankala Kaanaan kieli loistaa poissaolollaan. Tämä aiheuttaa ihmiselle, joka on tottunut uskovaisten kieleen ja oman herätysliikken tapaan ilmaista asioita, tunteen, että jotain puuttuu ja kun jotain puuttuu se ei tunnukkaan enää yhtä pyhältä ja arvokkaalta.

Todellisuudessa NewWine -liike on Kristuskeskeinen. Pyhän Hengen toiminta ja merkitys kolminaisuudelle on  palautettu sille kuuluvalle paikalle. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja hän on Pyhän Hengen kautta mukana meidän elämässämme. Siksi on opetettava perusteita Pyhästä Hengestä ja siitä miksi Jeesus lähetti  Puolustajan olemaan kanssamme. Siksi opetus Jumalan Pyhästä Hengestä on hyvin keskeisessä asemassa New Wine liikeessä. Kyse ei olesiis korostuksesta joka menee yli ja ohi Jeesuksen vaan tarpeesta opettaa ihmisiä.

NewWinen näky on seurakuntakeskeinen ja se nostaa paikallisuuden tärkeään osaan. New Wine on ennen kaikkea koulutusorganisaatio, jonka tavoitteena on voimaannuttaa ihmisiä ja lähettää heidät sinne missä heidän paikkansa on palvella. Se voi olla perinteinen luterilainen seurakunta niinkuin itselläni on tai täysin uusi yhteisö.

Se mikä on merkille pantavaa, New Wine ei ole herätysliike tai erillinen yhteisö vaan verkosto joka on avoin, läpinäkyvä ja yhteiskristillinen.

Ja sitten ne arvot:

NÄKYMME

Haluamme nähdä kansakuntamme muuttuvan kristittyjen kautta, jotka löytävät vapauden Jeesuksen seuraamisessa, kokevat iloa ylistäessään Jumalaa ja saavat Pyhän Hengen voiman elämäänsä.

Haluamme nähdä seurakuntien uudistuvan ja vahvistuvan sekä uusien yhteisöjen syntyvän. Tahdomme elää todeksi Jumalan Sanan kaikilla elämän alueilla, etsiä kadotettuja, rikkinäisiä ja köyhiä ja näyttää, että hyvä uutinen Jumalan valtakunnasta kuuluu kaikille.

 

ARVOMME

Risti ja ylösnousemus

Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.

Sana ja Henki

Haluamme, että kaikki mitä uskomme, opetamme ja teemme, perustuu Raamattuun Jumalan kirjoitettuna sanana. Samalla tahdomme oppia kuulemaan ja tottelemaan Pyhää Henkeä, joka puhuu meille sekä henkilökohtaisesti että yhteisönä.

Jumalan äärettömyys ja läheisyys

Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan

Jatkuvuus ja muutos

Pidämme uskollisesti esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, hänen työstään sekä henkilökohtaisen pelastuksen ja pyhityksen merkityksestä. Samalla etsimme kulttuuriimme ja ympäristöömme sopivia tapoja ylistää ja opettaa, olla seurakunta ja tehdä lähetystyötä.

Luonnollinen ja yliluonnollinen

Tahdomme nähdä kristittyjen käyttävän kaikkea sitä luonnollista ymmärrystä, viisautta ja taitoa, jota heillä on, ja opettelevan samalla palvelemaan toisia yliluonnollisilla Pyhän Hengen lahjoilla rakkaudessa ja voimassa, Jeesuksen esimerkin mukaan.

Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä

Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.

Tehtävä ja yhteisö

Haluamme nähdä seurakunnan muuttuvan tehtävänsä ymmärtäväksi yhteisöksi, joka rakastaa ja tavoittaa kadotettuja, pitää huolta köyhistä ja tuo oikeudenmukaisuuden koteihin, naapurustoihin, työpaikoille ja kansakuntiin. Samalla haluamme seurakunnan olevan armon täyttämä yhteisö, jossa ihmiset voivat löytää suhteen Jumalaan ja toisiin ihmisiin sekä parantumisen, uskon, toivon ja rakkauden.

Johtajuus ja yleinen pappeus

Tahdomme valmentaa Pyhän Hengen voimassa toimivia, rohkeita ja tehtävästään tietoisia seurakuntien johtajia. Samalla tahdomme varustaa jokaista kristittyä palvelemaan Jeesuksen mallin mukaisesti omassa kodissaan, seurakunnassaan sekä työ- ja elinympäristössään.

Armollisuus ja totuus

Tahdomme olla ystävällisiä ja sydämellisiä ajatellessamme toisia ja puhuessamme heistä, riippumatta siitä, ovatko he kanssamme samaa mieltä. Samalla kerromme selkeästi, mitä me uskomme ja miksi uskomme.

Yhteys ja erilaisuus

Haluamme tehdä yhteistyötä avoimesti ja vastuullisesti kaikkien niiden kanssa, jotka pitävät kiinni näistä arvoista. Samalla hyväksymme seurakuntien erityispiirteet, erilaiset johtamistavat sekä kirkkokunnalliset painotukset ja kunnioitamme niitä.

 


by 2 kommenttia

Minä uskon yhä

Viimeisten viikkojen aikana Yleisradion ohjelmatarjonta on sisältänyt runsaasti kristinuskoon liittyviä juttuja. Osa jutuista on tehty näennäisesti dokumentin keinoin mutta dokumentteihin normaalisti kuuluva objektiivisuus on mielestäni  muuttunut asenteelliseksi naureskeluksi ja jopa moralisoinniksi uskovien pelottavista tavoista. Samaa ilmiötä näyttää esiintyvän myös muissa medioissa. Tuoreimpana Image-lehden juttu Antti Hurskaisesta, joka arvostelee nykygospelia tai voisiko sanoa vuosituhannen vaihteen gospelmusiikkia hurmahenkiseksi ja ratkaisukeskeiseksi kristillisyydeksi, joka aiheutti paineita nuorille. Hän kertoo itse seurakuntanuorena rimputtaneensa kitaraa ja laulattaneensa rippikoululaisia Nuoren seurakunnan veisukirjasta Simojoen ja Kaskisen lauluja. Ilmeisesti nyt nuo paineet on ollut tarpeen purkaa julkisuuteen, koska moni muukin entinen seurakuntanuori on tullut kaapista ulos kertoen häpeillen omaa nuoruuttansa uskiksena tai seurakuntanuorena. Mitään hyvää ei näytä kenelläkään olevan sanottavana, ei edes sitä, että onko tuo elämän vaihe suojellut heitä joiltain huonoilta valinnoilta.

Oma lukunsa on se, että voiko lauluntekijää syyttää siitä, että joku on päätynyt laulamaan hänen laulujansa. Hassuinta on se, että aikamme kolmas merkittävä virsirunoilija, Löytty saa ”synninpäästön”. Jään ihmettelemään miksi näin. Miten pitäisi tämän pohjalta suhtautua virsikirjan sisältöihin, jotka nekin ovat joskus olleet aikansa nuorten veisuja ja miksei myös tämän ajan nuorten. Virret jos mitkä asettavat ihmisen ratkaisun paikalle.

Muistan kun uskovat nuoret 80-luvulla etsivät heavymusiikista pirullisia viestejä soittamalla levyjä takaperin. Ja näille kristityille naurettiin. Olisko tässä gospelin tutkimisessa vähän samaa kukkahattutätimäisyyttä. Nyt sanoma on sentään selkokielellä. Onneni on olla Herraa lähellä !Pääosin taitaa olla kuitenkin niin, että rippikoulumuistot ovat nykysuomalaisten mieluisimpia tai hauskimpia muistoja.

Eli mikä on tämä käsien pesun tarve Suomessa. Vähitellen jokainen kristillinen ryhmä saa jonkinlaisen syyteen niskaansa ja vapaus tunnustaa omaa uskoaan muuttuu, jos nyt ei laittomaksi niin ainakin epäsuotavaksi ja naurettavaksi. Asialla ei ole kovin iso joukko, mutta pienessä  maassa pienikin porukka saa mediassa helposti näkyvyyttä kunhan laukoo tarpeeksi rajuja juttuja.  Nieleekö tavallinen kadunmies ajatuksen, että häneltä viedään ikäänkuin huomaamatta vapaus uskoa ja harjoittaa uskontoaan vapaassa maassa. Ymmärretäänkö se että uskon ilmaiseminen ja aattelliset perinteet ja tavat ovat ihmiselle luontaista toimintaa.

Uskonnon ja aatteiden vapauteen kuuluu se, että Suomessa vielä saa vappuna marssia työväenaatteen  tai Jeesuksen puolesta. Jotkut marssivat molempien puolesta! Annetaanko aidosti moniarvoisen Suomen, jossa on tähän asti vallinut vapaus omaan uskontoon ja mielipiteeseen, muuttua näennäisliberaaliksi neukkulaksi jossa vain neutraalit mauttomat aatteet saavat tilaa ja elämän maku  häviää kokonaan. Opetammeko lapsille että on parempi elää piilossa omien aatteidensa kanssa ja elää ainaisessa pelossa mitä muut ajattelevat minusta. Ainoana pääomana on loputon ketju selfieitä ja kaunis ulkokuori. Luotammeko siihen että mitään sanomattomuus on yhtäkuin suvaitsevaisuutta joka johtaa maailman rauhaan. Uskallan epäillä! Rehellinen suvaitsevaisuus nousee siitä että on itse tullut hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, vaikka hengellisenä hörhönä, jos niikseen tulee, ja siltä pohjalta kasvatetaan hyväksymään toisella tavalla ajattelevat. Puhdas tieto on puolueetonta ja hyvää, mutta väritety ja yksipuolinen totuus johtaa aina vääristyneeseen todellisuuteen.

Vai kertovatko nämä ulostulot jotain muuta maamme hengellisestä elämästä.

Itse koin myös melkoisen pudotuksen lähtiessäni ns. aikuisten maailmaan. Nuorten elävä ja toiminnallinen hengellisyys vaihtui todellisuuteen, jossa seurakunta tarjosi ainoaksi toimintamuodoksi Jumalanpalveluksen, josta puuttui täysin toisten ihmisten kohtaaminen ja vastuu toiminnasta. Homma meni pönöttämiseksi. Uudelle paikkakunnalle muuton myötä katosi seurakuntayhteys, koska mitään sellaista toimintamuotoa ei ollut johon olisin pystynyt leimautumaan. Koko usko alkoi tuntua rajoittavalta, koska jotain kuoli pois.

Oman nuoruuteni Luterilaisuudessa ei opetettu opetuslapseudesta ja Pyhästä Hengestä juuri mitään ja Jumala suhde oli muutenkin hyvin ohuen langan varassa. Muutamassa vuodessa ajauduin pois kokonaan seurakuntayhteydestä ja Jumala-usko vääristyi täysin. Itse olen kasvanut hyvin turvallisessa ilmapiirissä, josta puuttui mielestäni ns. hengelliset ylilyönnit mutta ymmärrän kyllä hyvin ihmisiä, jotka ottavat painostavan yhteisön takia etäisyyttä Kristinuskoon aikuisiällä.

Uskonto tai mikään muukaan aate ei tee ihmisestä automaattisesti petoa. Vaikka hävittäisimme kaikki uskonnot maailmasta niin ihmisen vallanhimo ja ahneus pitää huolen, että tilalle tulee muita tekosyitä vääryyksien tekemiselle. Luultavasti jotain pahempaa ja tuntematonta.  Itänaapurissa on aiheesta tehty kokeilu ja kannattaa hieman lukea historiaa.


by 1 kommentti

Elä rohkeasti uskoa todeksi

Vuosi sitten pohdin Facebookissa seuraavanlaisia ajatuksia. Tänään ajattelin julkaista tekstin täällä koska se näyttää jostain syystä lähteneen leviämään. Tänään ajatuksissani on tuo otsikon lause. Uskoa ei pidä hävetä eikä Jeesusta piilottaa toisilta. Jos uskot Jeesukseen voit luottaa, että olet hänen suosiossaan ja suojeluksessa. Sinun ei tarvitse hänen silmissään epäillä itseäsi. Jos tunnet, että haluat lähemmäs Häntä, pyydä rohkeasti häntä elämääsi ja lue sanaa. Hanki uskovia ystäviä ja vietä aikaa heidän kanssaan. Älä niele tämän ajan väitettä, että Jumalaan uskova olisi vähä-älyinen tai tyhmä.

Elämme länsimaissa murroskautta, jossa ihminen yrittää pyristellä omilleen. Internet yhdistää ja erottelee ihmisiä. Pienet ryhmät saavat valtavaa huomiota koska massat eivät ole kiinnostavia. Ateismi on kuoleva aate ja vain länsimaissa se saa tilaa internetin ansiosta. Todellisuudessa Kristinusko on nopeimmin kasvava uskonto maailmassa. Suomessa ateismin tilalle on nousemassa Islam ja itämaiset hengelliset ilmiöt sekä New age.  Kristinusko jää jalkoihin koska me uskovat olemme hiljaa ja keskitymme vain toisiimme. Pidämme keskinäisiä kekkereitä tai arvostelemme toisiamme. Näin Kristillisyyden oikeat arvot ja todellisuus jää piiloon. Usko on iloinen asia, tai ainakin sen kuuluisi olla. Mutta katso ympärille ja kysy itseltäsi onko se näin ja näkyykö se ulospäin.

Usko ei ole vain tunnetta, sen varaan ei voi laskea vaikka se onkin tärkeä ominaisuus ihmiselle. Usko on lahja Jumalalta ja sen syvin olemus on armon kokemus ja luottamus. Se on askel veneestä laidan yli kohti Jeesusta. Usko on iloa, joka säteilee muihin ihmisiin. Usko on rakkautta, joka tekee hyvää toisille ihmisille. Usko on yhteyttä ylös Jumalaan ja sivuille toisiin ihmisiin. Usko tuottaa hedelmää ei tuhoa ja kurjuutta. Puhu Jeesuksesta, elä Jeesuksesta, iloitse Jeesuksesta ja odota häntä! Harjoita Jeesuksen läsnäoloa ja iloa omassa elämässäsi niin huomaat pian muutoksen omassa elämässäsi. Siunaa, älä kiroa!

IMG_20131021_062530

17.3.2016

Jossain vaiheessa ihminen alkaa väsyä ainaiseen vääntöön ja valitukseen. Jatkuvaan ohipuhumiseen ja olkinuken kyhäilyyn joka ei johda minnekkään. Tölvimiseeen, joka on puettu tyylikkäisiin sanoihin. Puhun nyt siitä kaikesta kiistelystä ja oppilausekkeilla puhumisesta Kristittyjen kesken jonka tavoitteena on osoittaa, että joku on harhaoppinen.

Olen huomannut miten harhaopeista puhuminen taakoittaa ja sitoo ihmisiä. Merkittäviä ja taitavia teologeja hämmentää loputonta soppaa, josta ei koskaan tule valmista. Sen sijaan ne, jotka jättävät tuon soppapadan tai eivät suostu edes sen äärelle, saavat isoja asioita aikaan hengellisellä kentällä.

En ole oppia vastaan, mutta epäilen vahvasti, että oppien puolustaminen ei sittenkään ole taivasten valtakunnan julistamisessa se olennaisin asia. Jos oma aika menee tähän ja itse evankeliumin julistaminen ihmisille jää taka-alalle ja Raamatun opettaminen apollogian jalkoihin, menetetään taas yksi sukupolvi sen tähden että maailma ei näe yhteen hiileen puhaltavaa Jeesuksen joukkoa. Maailma tarvitsee Jeesusta, mutta sille tarjotaankin sirkusesitys, joka on kaikkea muutakuin uskottava.

Olen nyt kahden vuoden ajan kuunnellut eri puolilla Suomea erilaisia julistajia ja seurannut heidän saamaa arvostusta ja arvostelua. En voi kuin ihmetellä sitä tarmoa, jolla arvosteluun paneudutaan. Arvostuksen osoittaminen on huomattavasti harvinaisempaa. On kuin arvostelijat eivät edes kuuntelisi puhujien puheita. Sen sijaan etsitään muiden arvostelijoiden lausahduksia ja kilvan yhdytään niihin.

Itse olen huomannut, että merkittävin ero opettajilla ja saaranaajilla on se, miten he esiintyvät ja puhuvat. Sisältö on sen sijaan sama. He puhuvat kaikki yhtä voimaperäisesti siitä kuinka Jeesus on Herra ja ainoa tie pelastukseen. Kaikkien Jumalakuva on kolmiyhteinen ja Pyhä henki toimii aivan kuten Raamattu kuvaa sen toimivankin.

Se mitä me nimitämme sitten opiksi tulee kaiken tämän jälkeen. Se on sitä miten me ihmiset ymmärrämme lukemaamme eli Raamattua.

Luokanopettajan ammatissa olen tullut huomaamaan miten vaikea asia on luetun ymmärtäminen. Jos vielä joudumme ahertamaan Raamatun kimpussa, joka on kirjoitettu täysin erilaisissa olosuhteissa ja kulttuurissa, täysin eri tavalla ajattelevien ihmisten toimesta niin homma menee vielä haastavammaksi. Olemme oppiemme kanssa täysin kestämättömällä pohjalla, jos alamme oman ymmärryksemme pohjalta vetämään linjoja sille, kenen Jeesus on se oikea Jeesus. Tästähän pohjimmiltaan on kyse.

Ei voi olla niin, että kun Pastori Tiainen riemusta pomppien saattelee ihmisen uskon tielle Kokkolassa, niin, että hän pelastuu, niin joku korkeasti oppinut teologi ylhäältä norsunluu tornistaan julistaa, että väärin pelastettu, otetaanpa takaisin. Tai kun mummo Pyhäsalmella paranee silmävaivoistaan rovasti Hilvon rukoillessa Jeesukselta apua ja terveyttä, niin vaarallisen menestysteologian nimissä tapahtuma julistetaan mitättömäksi, koska joku amerikkalainen on nojaillut joskus jossakin vainajaan ja Rovasti Hilvo on uskaltanut puolustaa tuota poloista Amerikan ihmettä.

Fakta on se, että kristillinen kenttä on muuttunut suoksi, jossa ei enää ole missään kiva liikkua. Kaikesta on tullut raskasta ja vaivalloista. Ainoa voittaja Perkele, joka virnistelee Raamattu kädessään. Sielunvihollinen, jos kuka tuntee Pyhän Kirjan ja kuten näette, hän osaa löytää meistä jokaisesta sen herkän paikan ja häikäilemättä hän heittää sen loukkauksena meidän kasvoilemme niin, että emme kiivaudeltamme näe varsinaista totuutta, Kristusta ja hänen pelastustyötään. Emme enää uskalla luottaa siihen että Jeesus itse pitää huolta sanastaan, jota kaikenkarvaiset julistajat ja evankelistat, ihan tavalliset syntiset julistavat. Meidät houkutellaan näin pois elonkorjuusta!

Tehkää siis parannus ja jättäkää turha kyttääminen ja keskittykään siihen että Pyhän hengen tuli pääsisi valtamaan alaa. Arviot on nyt annettu ja on aika altistua itse arvioitavaksi ja sen tekee itse Jumala. Me vapaudumme näin julistamaan ylösnousutta Jeesusta ja Jumalan valtakuntaa pelkäämättä ja arkailematta.


by 14 kommenttia

Hengellinen todellisuus

Tämän ajan ja Kristillisyyden suurin ongelma on hengellisen todellisuuden tunnistaminen. Hengellistä todellisuutta voi perustella Raamatusta vaikkapa Jeesuksen ensimmäisillä julkisilla puheilla, jossa hän julistaa: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jos kielletään Hengellisen todellisuuden olemassa olo sellaisena, kuin raamattu sen kuvaa ollaan suurissa ongelmissa. Itse asiassa ilman sitä ei voi olla oikeaa Kristinuskoa. Hengellisellä todellisuudella tarkoitan tässä Jumalan valtakuntaa, Pyhää Henkeä ja näkymätöntä maailmaa.

Liberaaliin teologiaan näyttäsi kuuluvan ajatus, että Jeesuksen puhe merkitsee sitä, että  Jumala tarvitsee ja rakastaa ihmistä ja näin ihmisen tarpeet nousevat keskiöön. (Tätä samaa vaivaa näyttää olevan myös äärikarismaattisissa piireissä.) Vain se mitä tässä ajassa ja maailmassa tapahtuu on tärkeää. Liberaaliteologia tulkitsee  myös Jeesuksen viimeiset puheet lähimmäisen rakastamisesta  niin, että Jumala rakastaa ja ottaa ihan jokaisen ihmisen iankaikkisuuteen, sikäli mikäli sellainen on ylipäätään olemassa ja näin hän pelastaa kaikki. Evankeliumista tuleekin näin pelkkää sosiologiaa, koska sen perimmäinen ajatus Jumalan todellisesta läsnäolosta ihmisen elämässä on hämärtynyt lähes kokonaan. Voikin ihmetellä onko tällaiselle evankeliumille tilausta ajassa, jossa yksinäisyys ja pahoinvointi lisääntyy huolimatta siitä että omistamme kaiken hyvän ja kauniin mitä  maailmassa on. Hyvinvointi ei näytä täyttävän ihmisen Jumalan nälkää, koska Kristinuskon tilalle tulvii idänuskontoja ja uuspakanallisia kultteja.

Itselleni pysyminen Jumalan kasvojen edessä merkitsi sitä, että jouduin tunnustamaan hengellisen todellisuuden olemassa olon, Pelkkä universaali, yleinen jumaluus, joka joskus laittoin kaiken alulle jollain tavalla, mutta ei enää vaikuta tähän olevaisuuteen, ei riittänyt minulle. Oli oltava enemmän. Ja olikin, Pyhä Henki, joka mahdollistaa uskon ja sen että  voin tunnistaa hyvän paimenen äänen. Ilman tuon todellisuuden tunnustamista ei Kristinuskossa ole juuri järkeä koska raamatusta tulee pelkää sanahelinää ja ihmisen kokemuksia jostain etäisestä Jumalasta. Raamatun Jumala tahtoo ihmisen läheiseen suhteeseen kanssaan. Tällä hetkellä koen, että ilman Kristinuskoa ei elämässä ole juuri mieltä ja liian moni kysymys elämästä jäisi vaille vastauksia.

Kristinuskon ydin sanoma on Armo, jonka Jeesus kuolemallaan voitti ihmiskunnalle.  Tuon Armon luonne on ei valitettavasti aukea suomen kielen avulla kovin hyvin. Mutta jo englannin kielen kautta avautuu oikeanlainen maisema. Englannin kielessä on kaksi armoa merkitsevää sanaa, ”mercy” ja ”grace”.

Kun sana ”mercy” avautuu lähinnä säälin ja nipin napin hengissä selviämisen kautta, niin ”grace” on armoa joka on ylitsevuotavaa ja rakastavaa. Puhuttaessa Jeesuksen lahjoittamasta armosta puhutaan juuri  tuosta grace-armosta. Armosta, joka muuttaa ihmisen elämää ja antaa sille sisällön.

Liberaaliteologia vesittää tämän kaiken ja jättää ihmisen toisten ihmisten armoille, koska se ei tunnista sitä voimaa, joka saa ihmisen tekemään hyvää toiselle. Liberaaliuden ylistys nousee humanismista, joka ei  ole onnistunut tuomaan ihmiselle onnea sen enempää kuin mikään muukaan ihmisen omat pyrkimykset.

Konservatiivinen tapa tulkita evankeliumia on usein parannus keskeistä ja syyllisyys jää ihmiselle usein päimmäiseksi vaikka Jeesus opettaa parannuksesta, kääntymisestä toisin. Hän ei aseta ehtoja sille, joka ottaa vastaan hänet pelastajanaan. Armo on kertakaikkinen historillinen teko, ja sen vastaanottanut on Jeesuksen oma. Armo kattaa koko ihmisen elämän myös ajallisesti eikä sitä voi ottaa häneltä pois. Vain Pyhän Hengen pilkkaaminen ja hylkääminen voi johtaa eroon Jumalasta. Tässä kohtaa on tehty hirvittävästi pahaa eri seurakunnissa ja eri aikakausina, kun armoa säännöstelemällä on pyritty hallitsemaan yhteisöjä sisältä päin. Näin myös Pyhän Hengen ja Jumalan valtakunnan todellisuus on vaihtunut ihmisen omaan todellisuuteen ja tulkintaan evankeliumista.

Liberaaliteologian syvin ongelma on sen taipumus hävittää kokonaan sen miksi ihminen tarvitsee Jeesusta. Se, että katse seurakunnassa käännetään vain ihmisen tarpeisiin ja puhe synnistä jää filosofian tasolle, johtaa ihmisiä pahasti harhaan. Tällöin puhutaan puhtaasta harhaopista, josta jo Paavali puhuu ja varoittaa. Synti on ja pysyy Kristillisen seurakunnan opetuksessa konkreettisena ja olemassa olevana asiana. Synti on yksinkertaisesti se tila, jossa ihminen elää erossa Jumalasta. Synti on muuri, joka estää yhteytemme Jumalaan ja vain Jeesus voi murtaa tuon muurin.

Muurin murruttua, syntyy Pyhän Hengen kautta yhteys Jumalaan ja hänen valtakuntansa todellisuuteen. Ja jos suostumme elämään sen todellisuutta ja annamme Jeesuksen sovittaa itsemme Jumalan kanssa, meistä tulee Jeesuksen opetuslapsia ja elävän Jumalan ja hänen valtakuntansa edustajia.

Sen sijaan että kiirehtisimme vastaamaan kaikkiin tämän maailman ajan ongelmiin Kristittyinä meidän tulisi julistaa ylösnoussutta Kristusta ja sitä miten Jumalan valtakunnan todellisuus, sen antama lohdutus ja rakkaus nostaa meidät kärsimyksen ja yksinäisyytemme yläpuolelle niin, että näemme selkeämmin ja kirkkaammin minne olemme matkalla. Näin matkan teko on aika ajoin helpompaa ja toivottomuus ei sumenna näköämme.

 


by 7 kommenttia

Kaksi tarinaa vapaudesta

Tänään postilaatikkoon putkahti kasa hengellisiä lehtiä. Lehtiä lukiessa kaksi juttua ponnahti selkeästi silmille. Molemmissa puhuttiin vapaudesta ja molemmat aiheuttivat vahvan reaktion. Voitte itse pohtia kumpi jutuista puhutteli minua ja kummassa oli ymmärretty mitä Jeesuksen tarkoittama vapaus todella merkitsee. Seuraavassa sisältöjä jutuista, jotka tosin eivät tee oikeutta alkuperäisille teksteille. Siksi suosittelenkin juttujen lukemista kokonaisuudessaan kyseisistä lehdistä.

 

Ensimmäisenä luin Kotimaasta Emilia Karhun jutun viikon henkilöstä Maria Ylipäästä, joka nähdään Helsingin Via Crusis-pääsiäisvaelluksen  pääroolissa Jeesuksena. Rooliin valmistautumisen aikana hän on pohtinut Raamatun jakeita. Hengellistä nykytilannetta yhteiskunnassa ajatellessaan mieleen ovat tulleet mm. Jeesusuksen sanat:”He eivät tiedä mitä tekevät”. Hän haluaisikin kysyä monelta kristityltä, missä se näkyy, että vapauteen Kristus meidät vapautti.  Myöhemmin tekstissä hän toteaa, että Suomi on sääntöyhteiskunta ja ulkokohtaiset pakot ovat perseestä. Tärkeintä on olla totta itselleen ja muille, jolloin on helpompi antaa muiden olla vapaasti sitä mitä he ovat. Maria kertoo jutussa myös omasta hengellisestä taustastaan ja siitä, että kysyminen suhteesta Jeesukseen on liian intiimi asia, hänestä se on samaa kuin kysyisi seksielämästä.   Näin siis Jeesukseen rooliin valmistautuva Maria Ylipää.

20120711_122412

Toinen juttu on Eija-Riitta Korholan Aikakirje Askel-lehdestä. Hän kertoi tapaamisestaan Washingtonin rukousaamiaisella. Etiopian pääministeri Tamrat Layne on taustaltaan ateisti ja kommunistien vapaustaistelija, joka nousi 1991 valtaan toveriensa kanssa mutta riitautui ja joutui 18 vuodeksi vankilaan havaittuaan ettei vapaus, veljeys ja tasa-arvo sopinutkaan juntan tavoitteisiin. Vankilassa hän suunnitteli Presidentin murhaa ja yritti myös itsemurhaa. Lopulta hän alkoi etsiä vastausta kysymykseen” miksi?” Hän opiskeli filosofiaa ja  uskontoja. Kerran joutuessaan sairaalaan hänen käteensä sujautettiin traktaatti. Se kertoi Jeesuksesta, joka voisi antaa uuden elämän. Hänessä heräsi kysymys kuka on tämä Jeesus? Kuinka hän voi antaa uuden elämän? Tamrat rukoili  ensimmäisen kerran elämässään vaikka ei sitä vielä silloin tajunnut: ”Jos olet totta, mikset tule ja näytä miten voit antaa uuden elämän”. Seuraavana yönä huone oli täynnä valoa. Sen keskellä oli kirkas ihmisen hahmo. ”Olen Jeesus. Usko minuun ja seuraa minua. Olen ainoa joka voi antaa sinulle elämän jota etsit”. Ateistina Tamratin oli mahdoton uskoa yliluonnolliseen ja hän epäili aamulla näkemäänsä, joten hän pyysi uudelleen. Jeesus ilmestyi hänelle kolmena yönä peräkkäin.

Seitsemän seuraavaa vuotta olivat vankilan karmeista olosuhteista huolimatta hänen elämänsä parhaita. Laynella oli elämässään ilo, toivo ja rauha. vankilan oloista huolimatta hän vapautui vihasta ja katkeruudesta. Vankilasta vapauduttuaan hän meni presidentin luo ja kertoi rakastavansa tätä. Anteeksiantamus vapautti hänet hänen omasta vankilastaan.

Mitä on se vapaus, jonka Kristus meille ihmisille lupaa? Miten otamme sen vastaan? Miten ilotsemme siitä ja ennen kaikkea miten puhumme siitä?

 

 


by 6 kommenttia

Hurvitellaan Jeesuksen kanssa!

myrakkaHuomenna alkaa Alfakurssi, valmistelut jäivät taas viime tippaan, tulijoista ei ole tietoa vain yksi on ilmoittautunut. Laulut on valitsematta ja lapsenvahtikin on hakusassa. Jänskättää mitä tästä tulee. Heitän asian Jumalan ja toisen vetäjän varaan ja katson youtubesta Verkoston messun.

Matikaisen Mikko saarnaa ja ajatus vaeltaa Mikon sanojen mukana evankeliumiin ja sen salaisuuteen. Mikon  saarnassa esittämä kysymys pysäyttää, olemmeko niin salaisia Jeesuksen agentteja, että evankeliumi jää  omaksi salaisuudeksemme.  Maailmassa ihmiset etsivät sisältöä elämäänsä, turvaa ja suuntaa. Näemmekö me heitä lainkaan? Miltä Jeesus, joka asuu sisällämme näyttää ihmisistä. Onko edessä suljettu panssariovi vai avoin portti, joka houkuttaa kulkemaan läpi? Minun on pakko myöntää, että oveni on usein paksuinta terästä. Uskallan avata sen vain tutussa porukassa. En osaa avata sitä silloin kun pitäsi, kun olisi mahdollisuus kertoa Jeesuksesta. Ystävyys on mahdollisuus Jeesukselle, mutta me pelkäämme tungettelevamme.

Jumala on rakkauden ja lohdutuksen Jumala. Tuhlaajapojan Isä ei pelännyt nolatuksi tulemista, mutta minä pelkään. Joudun kysymään itseltäni, -Kummalla meistä on enemmän menetettävää, Taivaallisella Isällä vai minulla. Mitä menetän jos mokaan puhuessani Jeesuksesta. Jumala uhrasi oman poikansa ja minä piilotan sen ihmisiltä oman pelkoni tähden. Mihin olen kadottanut luottamukseni Jumalaan?

Mikko haastaa hurvittelemaan Jeesuksen kanssa. Ottamaan riskejä ja menemään ihmisten luo kertomaan kuinka Jeesus on hyvä! Puhumaan rakkauden ja lohdutuksen sanoja. Siunaamaan ja rukoilemaan.

Jos vain saisi sanottua siinä kassajonossa olevalle tutulle, -Hei mites sulla menee, saanko rukoilla sun puolesta…


by 3 kommenttia

Arvotyhjiö

20150316_092120

Uskonnon vapaus on tärkeämpää kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Jos tätä vapautta aletaan tulkita niin, että uskonnon harjoittaminen pakotetaan piiloon ja Jumalaan, olipa se sitten mikä jumala vaan, uskomista aletaan kuvata lapsellisena ilmiönä, silloin päästetään irti sellaisia voimia, joita ei enää kyetä hallitsemaan.

Silloin meidän tahtoamme ja elämäämme määrittävät ulkopuoliset tahot, emme me itse. Tälläkin hetkellä meille syötetään ideologiaa,  jossa uskonto halutaan ajaa  marginaaliin. Vaarana on että kaikki meille ennen niin tärkeä arvot vähitellen asetetaan kyseenalaisiksi ja yksilön etu ajaa aina yhteisön edun edelle.  Näin syntyy arvotyhjiö, jossa yhteiskuntaa kasassa pitävät voimat katoavat. Näin muukin elämän moninaisuus on uhattuna. Kunnioitus toisen elämää kohtaan katoaa. Arvotyhjiössä joku aina ottaa vallan ja täyttää sen omilla arvoillaan.  Historiassa on tästä pelottavia esimerkkejä.  Ympäristöllä, jossa vallitsee keskinäinen kunnioitus, on koko yhteisöä suojeleva vaikutus.

Kun uskosta tehdään naurettavaa ja viihdeohjelmien kauhistelun kohde, ihmiset piilottavat uskonsa ja ne jotka uskaltavat jäädä näkyville vaikuttavat oudoilta ja jopa pelottavilta, koska uskon todellisuus on kadonnut maisemasta. Helluntailaisten telttakokoukset aikanaan pitivät tiettyä normaaliutta yllä yhteiskunnassa ja se oli sallittua. Kontaktipintaa uskonnon harjoittamiseen oli enemmän. Nyt kun kukaan ei uskalla tunnustaa väriä ja pienikin  väläys esim. vapaiden suuntien kokouksista näyttää kadunmiehen silmissä oudolta. Maassamme Kristinusko on jo nyt ajettu niin ahtaalle, että ihmiset ovat kuin Pietari pääsiäisyönä ja kieltävät kaiken, vaikka mielessään ajattelevat ihan muuta . ’

On sudenhetki jolloin jokaisen on oltava valmiina ja hereillä. Maanhiljaistenkin pitää tunnustaa väriä ja pitää paikkansa muurissa. Älkää tässä kohtaa lukeko minua väärin, koska myös yhteiskristillisyys ja eri kristillisten keskinäinen sopu ja ymmärtäminen on tulevaisuudessa aivan avain asemassa. Kaikki julkinen riepottelu syö uskottavuutta. On aika etsiä se mikä on yhteistä, ei sitä mikä erottaa. Oppikysymykset on jokaisen oma asia, koska ne kuitenkin on jokaisella yhteisöllä ankkuroitu peruskallioon . Miksi siis kinata niistä.

Tunnusta siis rohkeasti se mihin uskot ja kunnioitta toisen uskoa tai ideologiaa. Ole uskosi arvoinen!


by 20 kommenttia

Kirkon puolesta eikä sitä vastaan!

Viimeiset kaksi viikkoa kaikki vapaa-aika on kulunut seurakunnan riennoissa. Muutama hiihtolenkki välissä on antanut aikaa pohtia elämää, rukoilla asioiden puolesta, sekä viettää aikaa yksin Jumalan kasvojen edessä. Pitkä flunssajakso veti mielen ja kehon ikäänkuin tyhjäkäynnille ja elämän rytmin takaisin saaminen on ollut hienoinen haaste. Pysähtyminen on myös antanut aikaa miettiä tätä nykymenoa kirkon ja Jeesuksen ympärillä.

Illan suussa kävimme vaimoni kanssa viemässä Naistenpäivä mainoksia kauppojen ilmoitustauluille. Sieltä kotiin ajellessa pohdin tätä Kirkon ympärillä vellovaa hedelmätöntä keskustelua. Vuodesta toiseen nousee uusia ja uusia teemoja joiden pohjalta kirkkoa haukutaan ja yllytetään ihmisiä eroamaan. Surkuhupaisaa on että eroajina on niin liberaaleja ja maallistuneita kuin myös arvokonservatiiveja kristittyjä.

Jatkuva kirkon mollaaminen tuntuu pahalta kun itse yrittää omalta osaltaa rakentaa omaa seurakuntaansa ja kutsua ihmisiä mukaan. On masentavaa kuulla mielipiteitä kirkon harhaoppisuudesta. Sehän tarkoittaa sitä, että kutsuessani ihmisiä kirkkoon, olen viemässä heitä kadotukseen. Kun opetan majatalo-illoissamme Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä olenkin käytännössä Saatanan asialla. Ihmiset eivät tunnu ajattelevan pätkääkään mitä he todellisuudessa sanovat avatessaan sanaisen arkkunsa.

Maaliskuun alussa tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan ja pelkään pahaa, että se päivä laukaisee jälleen kirkosta eroajien aallon. Pieni vapaa-ajattelijoiden joukko, jonka pääasiallinen tehtävä on kampittaa luterilaista kirkkoa, hieroo käsiään yhteen ja ilmeisen samaa tekevät kirkon aitojen ulkopuolella majailevat arvokonservatiiset kristityt. Nekin, jotka vielä kuuluvat kirkkoon.

Arvatkaapa miltä tämä kaikki irvistely näyttää tavallisen kaduntallaajan silmissä, niiden joita itse yritän tavoittaa sanan kuuloon?   Välitön reaktio on: -Tuohon joukkoon en ainakaan halua kuulua, koska Jeesuksen seuraajat ovat vihaisia, arki elämälle vieraita ja outoja ihmisiä jotka puhuvat rakkaudesta mutta eivät itse näytä rakastavan ketään. He riitelevät keskenään ja keskittyvät tonkimaan vain sitä mikä erottaa ihmisiä toisistaan.

Kerran opetuslapset ehdottivat, että Jeesus antaisi tulikivien sataa taivaasta uppiniskaisen kaupungin ylle, mutta se ei oikein passanut Jeesuksen toimintamalleihin ja miehet saivat kuulla kunniansa. Jeesus ei epäröinyt pyytää tullimiestä opetuslapsekseen ja aterioida Sakkeuksen, sen toisen tullimiehen luona. Hän ei epäröinyt puolustaa langennutta naista ja muutenkin hän viihtyi enemmän uskonnollisen eliitin ja oikeaoppisten hyljeksimien seurassa. Jeesus rakasti näitä ihmisiä ja hän kutsui heitä parannukseen tekemällä rakkauden tekoja. Hän antoi mallin miten ihmisiä tuodaan Jumalan luo ja näille ihmislle hän julisti syntien anteeksi antamusta. Minusta tämä Jeesuksen näyttämä malli on täysin hukassa tässä maassa. Katse on kääntynyt Jeesuksesta pois.

Olenko jotenkin välinpitämätön sitten sen suhteen mitä kirkossa tapahtuu? En, mutta olen jättänyt nämä asiat Jumalan ja niiden ihmisten hoidettavaksi, joille kuuluu päätöksen teko. Itse keskityn yhä elämään oman kutsuni mukaan. Ei ole mitään järkeä hylätä seurakuntaa ja kirkkoa koirille ja haukkua sitten itse barrikadeilla, joita ei todellisuudessa ole olemassakaan. Meillä on tehtävä pitää evankeliumia esillä ja rakentaa Kristuksen seurakuntaa eikä huitoa ilmaa kavereiden Facebook sivuilla.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidät on kutsuttu julistamaan ylösnousutta Kristusta eikä kiroamaan ihmisiä. Meidät on lähetetty tekemään rakkauden tekoja eikä viljelemään ohdakkeita. Meidän pitää sytyttää kynttilä sen sijaan että tutkisimme pimeyttä. Herra on kanssamme eikä meitä vastaan!

 


by 7 kommenttia

Tapsan Jumala

Job istui jätekasalla ja kaapi ruukunpalasella märkivää ihoa. Jostain kasan takaa vaimo huutaa ja kehoittaa Jobia hylkäämään oma hurskautensa ja kuolemaan pois.

Vaimo ei saa Jobilta ymmärrystä vaan saa kuulla puhuvansa hulluja, sillä jos Jumala antaa hyvää niin on myös otettava vastaan pahaa, jos sellaista on tullakseen.

Seuraavassa käänteessä ystävät kehoittivat Jobia käsittämään tilansa oikein ja tekemään parannus. Jumala ei turhaan rankaise ketään tuolla tavalla. Job on varmast rikkonut raskaasti Jumalaa vastaan. Ystävien sanat eivät sisällä lohdutusta ja lämpöä vaan pelkkää syyttelyä ja vääriä ohjeita, joista Job ei saa itselleen mitään. Job kääntyy Jumalan puoleen ja huutaa apua. Job tietää ettei ole kääntynyt pois Jumalan kasvojen edestä.

Kirja Jobista on ajaton kuvaus ihmisestä joka kärsii. Olen viime aikoina lukenut Jobia ja Saarnaajan kirjaa rinnakkain. Molemmissa kirjoissa on läsnä elämän raadollisuus ja tyhjyys. Nuoruuden toiveet ja unelmat muuttuvat, katoavat tai vain haalistuvat pois elämän virrassa.
Jokin aika sitten kuulin, kuinka joku tuttavani oli äkillisen kuolemantapauksen jälkeen kysellyt, että missäs se Tapsan Jumala oli ollut kun antoi tapahtua tällaista.  Samaa kyselin, kun oma ystäväni kuoli äkillisesti, jättäen valtavan aukon elämääni.

Tapsan Jumala, minun Jumalani? Aivan kuin voisin omistaa ja  ohjailla Jumalaa. Rukoilla, huutaa ja vaatia. Miten oma heikko ääneni muka jaksaa kantaa korkealle Taivaan saleihin, jossa Jumala poikineen pitää kokousta. Miten yksin olemme lopultakin tässä maailmassa riippuvuuksien ja ahdistusten keskellä. Ajatus minun Jumalasta on absurdi ja lohduton.

Mitä Job haluaa sanoa. Jobin kirjan  luvun 19 jakeet 25-26 paljastavat koko totuuden: ”Mutta minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä… kun olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan”. Job kuvaa ihmisen syvintä kaipausta, joka jäytää ihmisen sydäntä ja kertoo siihen vastauksen.

Job on yksi raamatun esikuva syyttömästi kärsivästä Kristuksesta. Jobin kirja kertoo karua kieltä elämästä ilman yhteyttä Jumalaan. Se antaa myös kalpean kuvan siitä mitä Jeesus joutui kohtaamaan Getsemanen puutarhassa, yksin, opetuslasten nukkuessa. Kolme rukous hetkeä, kyyneleitä, tuskan hikeä ja verta. Vain enkeli kykeni lohduttamaan Jeesusta, joka ei pelkästään ottanut maailman syntejä kannettavakseen vaan hänestä tuli meidän syntimme. Itselleni Job tunkiolla, raapimassa itseään ruukunpalanen kourassaan, kuvaa omaa kurjaa syntistä olemustani ilman Jeesusta. Jeesus kohtasi pahimman mahdollisen Getsemanessa, tietouden siitä mitä on todellinen helvetti, olla itse synti ja erossa Jumalasta.

Jeesus ei kuitenkaan romahda eikä hylkää Jumalaa vaan täydelliseen heikkouteen nöyrtyminen tekee Jeesuksesta vahvemman. Nyt vain se mitä isä Jumala tahtoo merkitsee mitään. Myös Jobille Jumalan todellisuus kirkastuu ja hän sanoo: – Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.

Job ei menetä yhteyttä  elävään Jumalaan. Siksi yhteys merkitsee enemmän kuin mikään. Yhteys Jeesuksen kautta Isään merkitsee sitä, että minä olen Jumalan eikä Jumala ole minun. Tahdon Jobin lailla nähdä Jumalan vaikka elämä huolineen ja murheineen sumentaa silmät.  Jeesus valitsi sen, että alistui kärsimykseen ja ja sovitti kaiken ihmisen ja Jumalan välillä. Job uhrasi ystäviensä kanssa ja sovitti kaiken ja samoin Jeesus uhrasi itsensä ja sovitti kaiken. Olemme kuin Jobin ystävät väärine neuvoineen ja ohjeineen ja silti saamme elää yhteydessä Jumalan kanssa. Olemme Jumalan omia Jeesuksen kautta ja siksi Jumalan valtakunnan todellisuus on läsnä elämässämme jos vain annamme sen tapahtua. Itse emme voi sitä ohjata tai komentaa, ainoastaan pyytää.