Blogitaivas

”Mitä tämä on?” kysyivät israelilaiset erämaassa, kun Jumala antoi sataa heille ruokaa taivaasta erämaataipaleelle. Tuntuu välillä, että oma uskonelämä on yhtä kyselyikää. Mitä tämä on? Miksi tuo tekee noin? Miksi herätys viipyy? Vai onko nykyään enää tapana kysellä tuota edellistä?

Jossain vaiheessa muistan tilaisuuksia täynnänsä vahvoja herätysodotushuutoja. Raamatun ’maranatha’-lausetta kaikui joka puolella säännöllisesti. ”Tule Herramme” (näin ainakin muistan maranathan selityksen). Onko odotus väljähtänyt? Onko lannistuminen sammuttanut janon? Mitä meiltä puuttuu? Olemmeko hukanneet avaimen? Nämä eivät ole retorisia kysymyksiä, vaan vilpitöntä pohdintaa.

Välillä mietin, voiko kristillisistä asioista puhua turhautuneesti, vihaisesti, jopa syyllistä etsien. Viimeistä ei ainakaan. Koska silloin on jo niin lähellä omavoimaista jumaluusharhaa ja tuomionhalua, että saastuttaa omankin ajattelunsa. Mutta inhimillistä on, että mikään motiivi ei ole kokonaan pyyteetön. Mikään ihmisestä lähtevä virta ei voi olla täydellisen kirkkaan puhdas. Mutta mitä enemmän Jumala saa seuloa sydäntämme, sitä enemmän meistä lähtevät virrat ovat Hänen eläviä virtojaan. Mitä rehellisemin pysähdymme peilin eteen, sitä kirkkaammin saamme katsoa eteenpäin.

Hmm, huomaan oivaltaneeni jotain. Mutta hengellisten totuuksien oivaltaminen jää lopulta tyhjäksi kolinaksi, jolleivat sanat tule todellisesti eläväksi, muuta jotain omassa elämässä. Hengellinen havahtuminen jää puolitiehen, jos oman elämän matot kumpuilevat alle lakaistuja virheitä. En tarkoita, että kokoajan, kaikissa kanssakäymisissä tulisi olla tilittämässä virheitään. Mutta ettei omalta sydämeltään kätkisi.. Ja uskaltaisi aina Jeesukselle sanoa kun on tullut töpeksittyä. Jollei Jeesukselle uskalla, niin kenelle sitten? Hän on täynnä armoa ja totuutta. Maailman suloisin armo on Jeesuksessa.

Minulla on tapana kerätä, omasta mielestäni, merkittäviä lauseita paperilapuille jotka sitten joutuvat mikä mihinkin, mutta jotka löytyessään tuovat mukanaan yhtä suuren elämyksen kuin ovat olleet alun perinkin. Yöpöydän laatikkoa siivotessani löysin yhden kultajyvän jota olen nyt pitänyt tässä tietokonepöydälläni useamman päivän ja nauttinut. Ensin kuitenkin muutama muu kertomus jossa on sama ajatus kuin tuossa löytyneessä aarteessa.

Pienessä kirjassa kerrotaan kuinka Kalevi Lehtinen oli yöaikaan ystävänsä kanssa menossa majapaikkaansa ja heidät pysäyttää huumediileri kysymällä Kalevilta onko hän hän, ja ihmettelee että Kalevi on vielä hengissä. On sen verran tolkuissaan että muistaa lukeneensa tiedon Lehtisen vaimon kuolemasta ja Kalevin itsensä monista sairauksista. Jäävät juttelemaan nämä kolme toisensa tavannutta ihmistä öisellä kadulla.  Poika on hädissään kun veljensä oli kuollut väsyttyään elämiseensä ja poika kysyy minne veli on joutunut kuoltuaan.? Siinä kerrotaan evankeliumi yksinkertaisesti ja puhtaasti ja lopuksi rukoillaan käsi kädessä. Kyyneleet valuvat kaikkien poskille ja Kalevi vaistoaa pojassa syvää Jeesuksen ja rakkauden nälkää. Tämä pieni tarina päättyy sanoihin:” Kuopionkin öisillä kaduilla kaivataan Vapahtajaa”! Eivät ole omatkaan silmäni kuivat.

Toinen kertomus Singaporesta. Lähes 30 vuotta sitten oli kadulla ollut kahdenkymmenen kompuroivan miehen letka jotka pitivät toisiaan kädestä ja jota yksi näkevä johti. Kertomuksen henkilölle tämä kuvasi Jumalan seurakuntaa, jossa yksi näkevä, Kristus, johtaa letkaa. Sitten hän ottaa Raamatusta kohdan Luukas 23:26 ja kysyy, miksi sotilaat olisivat panneet toisen kantamaan teloituspaalua ellei Jeesus olisi ollut niin poikki, että pystyi vain kompuroimaan.? Ja kirjoittaa kohdat Hebr. 4:15 Hebr. 2:18. –  Kertoja lopettaa:” Siinä on armo sinulle, sinun kompurointisi on sovitettu ja mokasi maksettu!” Kiitos Jumalalle. ”Ihminen voi olla heikko olematta pyhä, mutta ei pyhä olematta heikko!”

Jotenkin itselläni on jonkinlainen ”olo” jostain sellaisesta joka meinaa ahdistaa, enkä ole vielä päässyt selville mikä se kokonaisuudessaan on? Osalle olen keksinyt selityksen, mutta en tiedä onko sekään ihan niin kuin sen ajattelen. Ei ole kovin hyvä olla. Tiedän kuitenkin lääkkeen kunhan se vaan saa sulaa minussa. –  Mutta nyt alkuun, aarteeseen jonka löysin ja jota nyt syön ja juon joka ikinen päivä.

”Ihmeellinen on sinun armosi Jumala!
Sinun siipiesi suojaan rientävät
ihmislapset.
Sinä ruokit heidät talosi runsain
antimin ja annat heidän juoda
ilosi virrasta.
Sinun luonasi on elämän lähde,
sinun valostasi me saamme valon.
Ps. 36:8-10

”Turvissa taivaan, suojaavain siipein, runsahin rauha osamme on. Vaikkakin vaihtuu, haihtuvat hetket, lepo on lapsen loppumaton.
Varjossa viisaan Varjelijamme, kaukana kulkee myrskyjen tie. Jeesus on aina auttajanamme, Voittaja varma  voittohon vie.
Armonsa kautta keskellä kuolon, Elämän Herra, elämän suo. Vie meidät varmaan kotihin kerran, toivottuun turvaan Jumalan luo.
Suloisten siipein suojassa saamme viipyä vielä hetkisen vaan. Hiljaisna aivan kuunnellen, kuinka Herramme kuiskaa rakkauttaan!”

(kertomukset sovellutuksin kirjasta ”Armo Jää”)

Lapsi tarvitsee kasvaakseen turvaa, rakkautta ja ravintoa.  Me tiedämme kasvusta paljon. Tiedämme mitä kaikea tarvitaan jotta ihminen kasvaisi tasapainoiseksi ja hyväksi. Jos vain onnistuisimme siirtämään tämän tiedon eteenpäin ja koskettamaan kaikkia.  Hetkittäin näyttääkin siltä, että humanismin lapset ovat onnistumassa. Terveydenhoito, pitkät rauhan jaksot ja uudet keksinnöt nostattavat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Kaikesta huolimatta yhteiskuntamme ja ihmissuku on jatkuvassa kriisissä. Muutokset, joita itse luomme ovat liian nopeita. Viisaus joka meille on suotu, tuntuu tuottavan vain huonoa hedelmää vaikka tarkoituksemme on hyvä.   Kulkeeko maailma kohti tuhoaan, sillä suuressa mittakaavassa hyvää on luvassa vain murto-osalle ihmisiä. Tuo hyvä riistetään muulta maailmalta. Me suomalaiset kuulumme tuohon rikkaaseen murto-osaan. Se ei ole sattumaa, sillä meissä suomalaisissa on ripaus selviytyjää ja kylmää harkintaa. Olemme kohtuullisen yksituumainen kansa kun tarve vaatii mutta muulloin osaamme kyllä kiistellä ja narista asioista kun siihen on varaa.

Olen pohtinut tätä suomalaista elämää, jossa kirkon rooli tuntuu nykyisin olevan melko olematon. Silti yhä 75 prosenttia kuuluu kirkkoon. Miksi valistuksen ajan lapset haluavat pitäytyä isiensä kirkossa. Mikä heitä pidättelee eroamasta siitä? Jos syiden joukosta karsitaan traditio ja palvelut, jää jäljelle enää kasteessa syntynyt suhde. Napanuora, joka jollain tasolla yhdistää meidät Jumalaan. Jumala on läsnä jollain tasolla ihmisten elämässä vaikka kirkko ei olisikaan.

Kasteen hetkellä läsnä on Jumalan sana ja lupaukset. Kasteen armoliitto on nimensä veroinen. Armo on yksisuuntaista rakkautta jossa ihminen on vastaanottaja. Kasteessa Jumala sitoutuu ihmiseen, pestessään hänestä pois kuoleman. Mutta missä vaiheessa Ihminen sitoutuu Jumalaan? Missä vaiheessa alkaa kasvumme Jumalan lapseksi ja Jeesuksen opetuslapseksi kohti täyttä aikuisuutta.

Opiskelu kaverini soitti joku päivä sitten kertoakseen omasta lapsestaan. Viiden vanha pojan nassikka joka ei tavallisesti pelkää ketään eikä mitään, olikin yllättäen menettänyt yöunensa hoitopaikan pelottavien leikkien myötä. Lapsen turvalliseen maailmaan oli tullut ensimmäinen särö. Uni ei tullutkaan iltasadun ja iltarukouksen jälkeen ja ainoa turvallinen paikka tuntui olevan isän syli. Juttelukaan ei tuntunut auttavan. Peloista juteltaessa ystäväni oli muistanut oman pelottavan kokemuksensa armeijan ajoilta. Pimeän taipaleen yksin metsätiellä joka kulki ”vihollisen” alueen poikki. Kiinni ei saanut jäädä eikä hermoilla saanut. Silloin hän oli tapaillut psalmin 23 jakeita, niitä harvoja raamatun kohtia, joita nuoren varusmiehen mieleen oli jäänyt perintönä. Hän muisti miten pelko oli hävinnyt ja tilalle oli tullut luottamus.

Ystäväni kertoi tämän pienelle pojalleen ja kysynyt halusiko hän, että isä lukisi ääneen tuon saman psalmin.  Poika tahtoi ja pian sen jälkeen poika nukahti tyytyväisenä. Muutamaa päivää myöhemmin pohjan viikari tahtoi isäänsä lukemaan saman psalmin uudestaan. Ystäväni luki sen ja sekä Lutherin iltarukouksen ja siinä lukiessaan olohuoneen sohvalla hän ällistyksekseen huomasi, että poika nukkui kuin tukki. Hetki oli hänelle täynnä Pyhän kosketusta, jossa Jumalan Henki koskettaa ihmistä ja syntyy luottamus.

Pieni lapsi tavoittaa Jumalan Hengen kosketuksen jos vain hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Rukouksessa joka nousee Sanasta on aina Jumala läsnä. Siitä nousee myös kasvu. Pyhän kosketus merkitsee Pyhän Hengen kastetta, jossa Pyhä Henki asettuu ihmisen ylle ja liittää hänet Jumalan valtakunnan todellisuuteen.

Kastetun ei ole helppo katkaista napanuoraa edes silloin, kun ei tiedä mihin hän oikeasti kuuluu. Jumalan tekoa ei noin vain voi ohittaa ja hylätä edes silloin, kun itse ei koe uskovansa. Jumala kuitenkin uskoo ja hän odottaa lapsiaan kotiin. On kyse siitä onko ketään kertomassa Jumalan sanaa ihmiselle, jotta he voisivat kasvaa kohti Jumalaa ja pelastusta. Olemme kaikki uskovat pelokaan lapsen vanhemman osassa. Onko meistä kertomaan lohdun ja rohkaisun sanoja. Osaammeko johdattaa ihmisiä Pyhän läsnäoloon. Miksi sitten meidän tulisi toimia jokaisen näin?

Asia on yksinkertainen. Kun Israelin kansa halusi Jumalan yhteyteen tarvitiin siihen Pappeja ja Jumalan Pyhyys asui temppelissä väliverhon takana. Nyt kun ylimmäinen pappimme on Jeesus, on Jumalan Pyhyys sielä missä on lähin Jumalan pyhä, Ihminen, joka uskoo Jeesukseen ja jolla on hallussaan Jumalan Sana. Jokainen Jeesukseen uskova on opetuslapsi ja Pyhyys kulkee meidän mukanamme. On vain annettava Pyhälle mahdollisuus.

Pojan viikari sai turvan Jumalan lupauksen mukaan kun hän näki ja kuuli miten oma isä oli saanut turvan Sanasta ja Taivaan isältä. Hän sai nukahtaa kirjaimellisesti Kahden rakastavan isän viereen.

”Je suis.”

.

.

.

Exodus 3:14

Olin suunnitellut viettäväni päiväni toisin, mutta ”sisäinen pakko” laittaa suunnitelmani uusiksi. Hyvä vai paha, sen näen sitten kun olen sanottavani kirjoittanut.
Raamatussa sanotaan ”Missä on aarteesi, siellä on sydämesi”. Tuo lause kertoo kaiken. Mikään näkyvä ja oleva, mitkään tämän elämän tuomat vaiheet ja kokemukset eivät muuta Jumalan todellisuutta. Me kuljemme täällä aikamme ja näemme vain tämän hetken, mutta Jumalalla on suunnitelma! Jumalan tunteminen on parasta ja täydellisintä elämän mielekkyyden ja hallinnan löytämiseksi. Sitä ei murra eikä muuksi muuta mikään sellainen voima joka on maailmasta. Onnellinen ja autuas on se joka tämän totuuden on ottanut vastaan ja alkaa vaelluksensa Kaikkivaltiaan Jumalan seurassa. Jeesus on se nimi joka murtaa maailman vallan, niin minussa kuin sinussakin kun ja jos Häneen uskot ja lähdet Häntä seuraamaan.

Elämä heittelee, kokemukset ovat meillä kaikilla yksilölliset eikä elämä helppoa ole. Kaikenlaista murhetta, kipua, epäoikeudenmukaisuutta, huolta, pelkoja jne. mahtuu varmasti jokaisen elämään, sitä ei kukaan pysty kieltämään, mutta asenne ratkaisee. Asennoidunko elämäni vastoinkäymisiin murehtimalla sitä mitä minulta puuttuu vai olenko kiitollinen siitä mitä minulla on? Täydellisin apu näiden erottamiseen toisistaan ja näkemään näkymättömät kuin ne olisivat näkyviä on Raamatun sanoma. Raamattu kertoo, Jumalan Pyhän Hengen inspiroimana, koko totuuden maailmasta, elämästä ihmisenä tässä maailmassa ja iankaikkisesta elämästä. Ihminen On iankaikkisuuteen luotu. Kaikesta kokemastamme ja näkemästämme huolimatta, koko tämän puoleinen elämämme on valmistumista iankaikkisuutta varten. Elämä on lahja ja suuri mahdollisuus! Tämä sanoma on niin kallis ja korvaamaton että sen pitäisi sytyttää sisimpämme sellaiseen tuleen että emme voisi olla siitä kertomatta, sitä julistamatta niille jotka ”surmapaikalle hoippuvat”, eli niille kaikille kanssa ihmisillemme jotka eivät totuutta vielä tunne.

Ensimmäisen Samuelin kirjan 2 luku jakeet 1-9 josta 7-8 tässä: ” Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. Sillä maan tukipylväät ovat Herran, Hän on asettanut niiden päälle maanpiirin!” Jos me suostumme ottamaan kaiken Herramme kädestä, me opimme suurenmoisen asian joka auttaa meitä selviytymään mistä vain. Kun itse jouduin eroamaan 25 vuotta kestäneen avioliittoni jälkeen, omasta tahdostani, mieheni joka oli yrittänyt murtaa minuuteni joutui toteamaan lähes toivottomana minun olevan niin vahva ettei minulle kukaan mahda mitään. Hän ei kuitenkaan tullut koskaan ymmärtämään että minä olin heikko, mutta minun Suuri Jumalani oli Vahva. Kaikki vahvuus, Voima ja viisaus jolla kaikesta olin selvinnyt, minussa oli Jumalan lahjaa.

Jesajan kirjan 26 luku. Ei meille ole luvattu helppoa elämää, mutta Ikuisuuksien Jumala on kanssamme. ”Herra, sinä valmistat meille rauhan.” Olen tuon kokenut vaikka ihminen minussa usein sen unohtaa koetuksen tullessa, mutta kun koetus on maksimissaan ja kestävyyteni äärirajoilla, tapahtuu ihme! Suunnaton ihme, minun Herrani on läsnä, minun Jumalani tukee minua ja opettaa millainen Hän on.
Ps. 145. ja siitä muutama jae tähän!
jae 8: Anteeksiantavainen ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä. 9. Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan. 13. Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen. 14. Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa jaloilleen. 15. Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat ruoan ajallaan. 16. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää. 17. Herra on oikeamielinen, hän on uskollinen kaikissa teoissaan. 18. Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa. 19 Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä. 20. Herra suojelee niitä jotka häntä rakastavat……….

21. Ylistäköön minun suuni Herraa, hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut
aina ja ikuisesti.

Ef.6:10. Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä!
Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä nyt juuri tällä hetkellä ja kaikkina tulevina elämämme päivinä! Siitä huolimatta että 2 Kor:4:7 mukaan ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin jumalasta eikä meistä itsestämme!”
Sinua siunata tahdon!

Tämän viikonlopun aikana olen saanut kuulla paljon sellaista hyvää jota olen kaivannut ja tarvinnut. Yksi näistä hyvistä on lause:” En tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta tiedän kuka tuo huomisen”!
Kiitos Jumalalle siitä että meillä täällä Suomessa ovat asiat kristillisestikin vielä hyvin moneen muuhun maailman kolkkaan verrattuna. Siitä huolimatta, vaikka ei pääsisi Sanan kuuloon eikä seurakuntayhteyteen, eikä aina jaksaisi itse ammentaa Sanaa Raamatusta tai muista hengellisistä kirjoista tai ei voisi tavata toisia kristittyjä pitkiin aikoihin.

Kaikki edellä mainitut ovat normaalielämässä suositeltavia ja niihin on hyvä pyrkiä, ja vaikka todellisuudessa joutuukin aika ajoin, lohduttelemaan sekä itseään että muitakin poikkeusoloissa eläviä sanomalla ettei Jumala ole sidottu aikaan eikä paikkaan vaan on kaikkialla koko ajan läsnä oleva, ihana ja todellinen ”Minä Olen” tarvitaan muutakin.  Itselläni on taipumusta alakuloisuuteen ja murehtimiseen/huolehtimiseen. En pysty herkästi heittäytymään ”Herran haltuun” niin kuin pitäisi, leväten ja kaikessa rauhassa luottaen siihen että Hän pitää omistaan huolen. Perusvireeni on kuitenkin usko ja luottamus Jumalan Kaikkivaltiuteen ja siihen että Hänen Sanansa on liian ihmeellinen ollakseen jotain muuta kuin on . Se tulee ilmi varsinkin silloin kun on tosi kyseessä.

Oltakoon mitä mieltä tahansa TV7stä tai radio Deistä, minulle osa niiden ohjelmatarjonnasta on koitunut siunaukseksi. Olen muutaman päivän miettinyt sananlaskujen 30 luvun muutamia kohtia ja jäänyt näihin tuttuihin jakeisiin 4-9 joista poimin jakeet 8-9 vanhemman käännöksen mukaan:” Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi. ”Kuka on Herra”? ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.” En niinkään ajattele tässä vatsan täytettä vaan sitä että hengellisesti saisin sen tarpeellisen joka päiväisen annoksen jonka tarvitsen uskoni ruoaksi.

Kun vertaan tätä aikaa maassamme esim. 50- lukuun jolloin vielä oli aineellista puutetta niin paljon kaikesta ettei sitä voi edes tänä päivänä käsittää ja vaikka itsellänikin on siitä vain hämärä muistikuva, ihmiset olivat toisenlaisia kuin nyt. Yhteinen kokemus kovista ajoista yhdisti ja auttoi ymmärtämään niitä oman perheen ulkopuolella olevia joilla oli sama puute kuin itselläkin. Silloin ei voinut ajatella ainoastaan itseään. Oltiin kiitollisia vähästäkin ja ainakin minun suvussani ja lapsuuskodissani käytiin ahkerasti kirkossa ja rukoiltiin muulloinkin, tosin kukin tykönään, mutta se kuului normaaliin elämään. Kun vertaan silloista aikaa Raamatun kirjeisiin esim. tai apostolien tekoihin joissa kerrotaan alkuseurakunnan vaikeuksista ja kuinka nuo vaikeudet vetivät Jeesuksen opetuslapsia Herransa puoleen henkensä uhallakin kun he toteuttivat käskyä mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia, koen niissä jotain samaa. Oikein helppo ja yltäkylläinen elämä saa ihmisen herkästi velttoilemaan. Ei köyhyyskään jalosta. Pitää olla kaikkea kohtuullisesti, juuri tarpeen mukaan.

Katselin eilen TV7 Cafe´Raamattua ja siellä oli SRO;n Juha Vähäsarja haastateltavana. Muistaakseni hän sanoi tuon yllä olevan lauseen: ”En tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta tiedän kuka tuo huomisen. Vähäsarja on kirjoittanut monta kirjaa, suuri osa niistä on hartauskirjoja, erittäin lohduttavia ja Sananaan pitäytyviä. Hän toimii pastorina Suomen Raamattuopistolla. Häntä on todella rohkaisevaa ja hoitavaa kuunnella. Tänään SRO:lla oli Jumalanpalveluksessa saarnaamassa vanha piispa Olavi Rimpiläinen. Kuuntelin ohjelmaa radio Deistä tapani mukaan. Rimpiläinenhän ei ollut aikoinaan suosiossa Raamatullisten näkemystensä vuoksi. Eikä ole tänäänkään. Itse kuuntelin tätä Jumalan palvelijaa kyynelin. Vanha mies puhui lempeällä äänellä ja äänenpainoilla kuin vai vanha ja kokenut Jumalan uskollinen palvelija voi puhua. Hän puhui päivän tekstistä, mutta myös Aamoksen kirjasta ja Aamoksesta itsestään verraten tähän aikaan. Niin tervettä ja raitista puhetta enää harvoin kuulee. Puhetta kuunnellessani tunsin puhdistuvani ja saavani, minäkin, syntini anteeksi, sillä en pääse siitä mihinkään ettenkö tuntisi itseeni tarttuneen tämän maailman hämmennystä ja suoranaista likaa. Tarvitsen puhdistusta, tarvitsen uudistusta sisimpääni. Tarvitsen uutta antautumista Jumalan Sanalle.

Rimpiläinen päätti puheensa virren 315 sanoihin: ”Valvoa mun, Jeesus anna aina ristis juurella, ja niin joka päivä kuolla synneistäni kaikista. Suo myös kuolla maailmasta, kuolla itsestänikin, että kaiken elämäni Sinulle vain eläisin”.
Tämä ei ole mainos, mutta saarna on kuunneltavissa SROn nettisivulla.