”Mitä tämä on?” kysyivät israelilaiset erämaassa, kun Jumala antoi sataa heille ruokaa taivaasta erämaataipaleelle. Tuntuu välillä, että oma uskonelämä on yhtä kyselyikää. Mitä tämä on? Miksi tuo tekee noin? Miksi herätys viipyy? Vai onko nykyään enää tapana kysellä tuota edellistä?
Jossain vaiheessa muistan tilaisuuksia täynnänsä vahvoja herätysodotushuutoja. Raamatun ’maranatha’-lausetta kaikui joka puolella säännöllisesti. ”Tule Herramme” (näin ainakin muistan maranathan selityksen). Onko odotus väljähtänyt? Onko lannistuminen sammuttanut janon? Mitä meiltä puuttuu? Olemmeko hukanneet avaimen? Nämä eivät ole retorisia kysymyksiä, vaan vilpitöntä pohdintaa.
Välillä mietin, voiko kristillisistä asioista puhua turhautuneesti, vihaisesti, jopa syyllistä etsien. Viimeistä ei ainakaan. Koska silloin on jo niin lähellä omavoimaista jumaluusharhaa ja tuomionhalua, että saastuttaa omankin ajattelunsa. Mutta inhimillistä on, että mikään motiivi ei ole kokonaan pyyteetön. Mikään ihmisestä lähtevä virta ei voi olla täydellisen kirkkaan puhdas. Mutta mitä enemmän Jumala saa seuloa sydäntämme, sitä enemmän meistä lähtevät virrat ovat Hänen eläviä virtojaan. Mitä rehellisemin pysähdymme peilin eteen, sitä kirkkaammin saamme katsoa eteenpäin.
Hmm, huomaan oivaltaneeni jotain. Mutta hengellisten totuuksien oivaltaminen jää lopulta tyhjäksi kolinaksi, jolleivat sanat tule todellisesti eläväksi, muuta jotain omassa elämässä. Hengellinen havahtuminen jää puolitiehen, jos oman elämän matot kumpuilevat alle lakaistuja virheitä. En tarkoita, että kokoajan, kaikissa kanssakäymisissä tulisi olla tilittämässä virheitään. Mutta ettei omalta sydämeltään kätkisi.. Ja uskaltaisi aina Jeesukselle sanoa kun on tullut töpeksittyä. Jollei Jeesukselle uskalla, niin kenelle sitten? Hän on täynnä armoa ja totuutta. Maailman suloisin armo on Jeesuksessa.





Olen hurahtanut uudelleen juoksemiseen. Kovat pakkaset ja hiihtomonot ovat kintuilleni kivulias yhdistelmä, joten lenkkarit vievät voiton. Vajaan parinkymmenen asteen pakkaseen lähtö vaatii huolellisen valmistautumisen. Kylmä pakkasilma löytää kamppeista pienimmänkin raon ja kosteus paksun vaatekerroksen alla jäähtyessään voi olla varsin ikävä kaveri muutaman kilometrin jälkeen. Siksi vaatteiden tulee olla samalla tuulelta ja pakkaselta suojaavia mutta niiden on kyettävä siirtämään kosteus pois iholta. Liian paksu vaatetus läkähdyttää juoksijan nopeasti ja liian kevyt vaatetus taas tekee lenkistä lopun varsin nopeasti. Talvijuoksu kuluttaa myös energiaa enemmän kuin kesällä. Kylmä hengitysilma ja luminen juoksualusta polttaa kaloreita nopeasti ja siksi tankissa tulee olla tavaraa, jotta parituntisen taivalluksen jaksaa läpi.