Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Author Archives: Tapio Laakso


by 7 kommenttia

Mieletön maailma!

Piispa Häkkinen kirjoittaa osuvasti, että taivaan portilla ei kysytä kantaa naispappeuteen tai homoliittoihin.  Jäin miettimään, että mitähän siellä mahdetaan kysyä.

Ladakuskit kuulemma pääsevät suoraan Taivaaseen, koska he ovat helvettinsä kärsineet. Toisaalta vitsi ei tee oikeutta Ladoille, jotka jotakuinkin uskollisesti palvelivat köyhiä suomalaisia aivan viime vuosiin saakka.  Nyt ovat jobbarit ostaneet kaikki vielä liikuvat pelit Venäjälle, jossa  ne palvelevat  vielä köyhempiä venäläisiä.  Lada on helppo korjata ja siihen riittää varaosia, joten se siitä.

Olen mietinyt omaa suhdettani maailmaan pitkään. Kouluaikana minulla oli vain yksi kaveri, joka ei ollut uskossa. Meitä yhdisti kiinnostus tieteiskirjallisuuteen. Opiskeluajan vietin opiskelijaseurakunnan porukoissa ja vasta työelämään siirtyminen ja muutto uudelle paikkakunnalle heitti eteen ystäviä, jotka eivät olleet kiinnostuneita uskon asioista.

Aikuisuus oli kuin isku vasten kasvoja. Se aikuisten maailma, johon törmäsin oli kyyninen ja itsekeskeinen. Ihmiset olivat kiinnostuneet vain omista asioistaan ja pyörivät omissa vanhoissa kuvioissa joihin oli vaikea päästä mukaan. Seurakuntayhteys katkesi, koska en osannut yhtäkkiä sopeutua periluterilaiseen jäyhään toimintaan, jossa kaikki muut olivat n 40 vuotta vanhempia kuin minä. Olin tottunut dynaamiseen nuoreen seurakuntaa. Edessä oli kylmät vuodet.

Nyt on aikaa kulunut yli 20 vuotta. Tuona aikana on tapahtunut paljon, mutta yhä olen se sama seurakuntanuori joka kaipaa uskovia ja hieman säpinää ympärilleni, tosin olen uskossani uudistunut ja kasvanut myös  suhteeni Jeesukseen syvempi. Retkeni maailmaan on opettanut paljon asioita ihmisestä.

Retkeni maailmaan ei ollut mikään filosofinen itsensä etsimisleikki vaan täynnä eksytystä ja syntiä.  Jumalasta erossa olemista ja lopuksi kuilun partaalla olemista. Jumala salli tuon kaiken tapahtua, että voisin käsittää miten hyvä hän on. Koko ajan hän tahtoi minua takaisin. Voin kuvitella miten hän suri, sitä kun rämmin maailman sotkuisissa soissa yritäessäni etsiä muiden ihmisten hyväksyntää.

Jokainen meistä tahtoo tulla hyväksytyksi. Yritämme miellyttää ihmisiä menemällä mukaan kaikkeen mahdolliseen, joka antaisi paremman kuvan itsestämme. Alamme laskelmoida ja suunnitella, miten näyttäisimme paremmalta. Lähdemme mukaan  kaikkeen mikä vähänkin nostaisi arvoamme korkeammalle toisten silmissä. Lupaudumme tehtäviin joihin meillä ei ole resursseja, saatikaan sitten siunaus.  Osoitamme rakkautta vain, silloin kun se palvelee omaa etua.

On vaikea lähteä seuraaman Jeesusta kun on niin paljon pelissä. On vaikea luopua vanhoista tavoista vaikka tietää niiden olevan haitaksi itselle ja läheisille. On helpompi sanoa etten tarvitse Jeesusta vaikka tietää että se ei ole totta.

Seurakunnan yhteyteen palaaminen työikäisenä on Suomessa vaikeaa, ainakin pienillä paikkakunnilla.  Seurakunnasta puuttuu yhteisö joka ottaisi avosylin vastaa palaajan. Meille suomalaisille kohtaaminen on vaikeaa.

Mutta miksi Nuoriseurakunta on monilla paikkakunnilla vireä. Mitä sielä tehdään oikein.20120923_215714

Avain sana on yhdessä tekeminen ja vastuun jakaminen. Suomalainen nuoriseurakunta toimii kuin alkuseurakunta. Nuoriso-ohjaajilla on luontainen kyky tehdä asioita oikein. Ohjaajat jakavat vastuuta jokaiselle kykyjen mukaan. Leireillä on isosia joilla on omat tehtävänsä. Työntekijä on organisaattori, paimen joka johtaa laumaa. Nykynuorisotyö seuraa aikaansa mutta ei tingi Raamatun sanasta.

Uusista seurakunnista, joita syntyy koko ajan lisää, löytyy samanlaisia piirteitä. Organisaatio on kevyt ja kaikki osallistuvat jollain tavalla toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tällaisessa seurakunnassa ei ole yhtään esiintyjää vaan kaikki osallistuvat yhdessä Jumalan ylistämiseen ja toisten palvelemiseen. Jokaisella on jotain tuotavaa yhteiseen kokoontumiseen.

Nyt kun Jumala kutsuu nykyistä sukupolvea takaisin yhteyteensä asettaa se meille uskoville muutamia reunaehtoja.  Se miten me olemme rakentaneet oman hengellisen yhteisömme ei välttämättä avaudukkaan ihmiselle, joka tulee maailman humusta mukaan seurakuntaan. Meidän on löydettävä yhteinen kieli, jota maailma ymmärtää.

Jeesus meni maailmaa. Hän ei mukautunut sen menoon vaan jätti siihen joka kerran pysyvän jäljen itsestään. Maailma ei ole muuttunut ja Jeesuskin elää yhä. Nyt hän tarvitsee meitä päästäkseen kaduille ja aitovierille. Me voimme piirtää maailman jäljen Jeesuksen tavoin. Jälki kertoo, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.

Ai niin se kysymys sielä portilla. Eiköhän sielä kysytä suhdettamme Jeesukseen, Elävän Jumalan, elävään poikaan…


by 3 kommenttia

Jumala on hyvä

noten kuvat 668Jumala on hyvä. Sen kertominen ja siihen uskominen tuntuu olevan vaikeaa. On helpompaa uskoa kohtaloon ja sen tuomiin sairauksiin kuin siihen että Jeesus opetti parantamaan sairaita ja eheyttämään rikkinäisiä ihmisiä. Nostamaan heitä ylös pimeydestä, elämään täyttä elämää. Epäuskossamme me mieluummin vedämme peiton niskaamme ja piiloudumme. Kuvittelemme olevamme vapaita, vaikka asummekin häkissä, joka muodostuu muiden ihmisten sanoista ja katseista. Luottamus siihen, että Jumalan tahto on riittävä pohja elämälle on muuttunut omaksi yrittämiseksi.

Moni sanoo olevanssa hyvä ihminen ja siihen ei Jeesusta tarvita. Kuitenkin näiden ihmisten hyvyys lähtee siitä, että ensin on omat asiat oltava kunnossa ennen kuin voi olla oikeasti hyvä. Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken, on muuttunut muotoon rakasta ensin itseäsi ja sitten lähimmäistä.  Kristuksen antama esimerkki on kuitenkin jotain muuta. Hän lupaa antaa meille sen mitä tarvitsemme ja siihen sisältyy optio siitä että siitä riittää jaettavaa myös muille.

Moni uskova on jumiutunut omaan pahaan oloonsa ajatellen, että se on hänen uhrinsa Jumalalle. Uhriutuminen saattaa olla jopa yhteisöllistä, jolloin koko maailma on vastassa. Jeesus itse puhuu kuitenkin ikeestä, joka on kevyt kantaa. Jeesuksen ikeen kannossa on apuna itse Jumala henkensä kautta. Hän lohduttaa ja antaa toivon elämään. Armo nostaa ja vapauttaa.

Monet uskovat juoksevat ripittäytymässä yhä uudestaan ja uudestaan, käsittämättä, että Jeesuksen  uhri pesee heidät kertakaikkisesti puhtaaksi synnistä, joka erotta meidät Jumalan rakkaudesta. Heille Jumalan lupaukset pysyvät salattuna, koska he eivät uskalla olla varmoja mistään. Pelastusvarmuus ja ilo Kristuksessa näyttäytyy heille hengellisenä ylpeytenä ja omavanhurskautena, vaikka raamattu selkeästi kehoittaa meitä olemaan uskossamme lujia. Myös se, että  taivas tuntuu joskus vaikenevan ja vaellamme erämaassa, laittaa meidät ponnistelemaan omin voimin, on aina muistettava, että Raamatun sana kantaa. Vaikka omat tunteemme heittelevät Raamatun sana pysyy!

Toiset ovat liikeellä kansankirkollisella veneellä, jossa työntekijät soutavat ja kyytiläiset huutavat lisää vauhtia. Heille Jumala on salattu ja apostolisen ajan ihmeet metaforia. Epäily on heille uskoa koska se on inhimillistä ja joidenkin mielestä kaikki jumalat vievät taivaaseen, jos sellainen olisi sittenkin olemassa.

Ei ole ihme että Ihmiset luopuvat Kirkkojensa jäsenyydestä. Tahdoton ja eloton Jumala ei kiinnosta ihmisiä, joilla on suurempiakin murheita kun liitoksistaan natiseva kirkko, jonka portailla tapellaan lähinnä parisuhteista ja sovinismista. Salkkareiden käsikirjoitus samoista teemoista on satakertaa kiinostavampaa.

Oma kokemukseni on, että ihmiset tahtovat kuulla saman sanoman mitä Jeesus julisti. He haluavat kohdata aidon Jeesuksen. Aikamme ei juuri eroa siitä mitä se oli 2000 vuotta sitten. Huolemme ja murheemme eivät ole muuttuneet sillä aivan samalla sairastamme ja kuolemme kuin silloin. Rahahuolet ovat yhtä todellisia  silloin ja tänään.

Meillä on oikeus olla varmoja pelastuksestamme, koska olemme Jumalan lapsia. Voimme olla varmoja, että Jumala on mukana arjessamme, koska raamattu näin opettaa. Jos emme lapsenkaltaisesti ojentaudu näiden lupausten mukaisesti,  jäämme jatkuvaan epävarmuuden tilaan ja hengellinen kasvumme jää rintamaidon juonnin asteelle.

Jumala kirkauden edessä olemme maan tomua, mutta silti hän näkee meistä jokaisen arvokkaana ja hän on tehnyt meistä vapaita ja perillisiään. Yksin emme ole mitään, mutta Kristuksessa olemme Pyhiä.


by 6 kommenttia

Uskonrauhaani on häiritty!

20130307_134326

Se oli tavallista mukavampi työpäivä. Olin oppilaiden kanssa vääntänyt laskuja jakokulmaan ja parantanut maailmaa pohtimalla ekologiaa ja ihmisen vaikutusta ekosysteemin. Kouluruokakin oli ollut ihan passelia. Hernekeitto ja räiskäleet takasivat sen että kaikilla oli hyvä mieli. Liekö mainosmies saanut ideansa juuri tällaisesta päivästä. Vielä kun maaliskuinen auringonpaiste antoi ensimmäisiä viitteitä tulevasta keväästä niin idylli oli valmis. Mietiskelin ajaessani miten pitkään jaksaisin tänään hiihtää. Elin keskellä elämäntaparemonttia, Painoni oli pudonnut parisssa kuukaudessa 7 kiloa ja päivittäiset lenkit venyivät usein pitkiksi vaeluksiksi. Sää houkutti taas ladulle ja jäälle hiitämään.   Autoradio vaikeni hetkeksi…

Sitten se iski. Ajatus, mielikuva, kiusallinen muisto menneisyydestä. Pieni hiljainen ääni, joka ei jättänyt rauhaan. Se ääni, jonka olin itsesäälissäni, kiireeseen vedoten ja arkeeni upottaen, vaimentanut. Hiljainen auto täyttyi sanomattomista sanoista jotka olin työntänyt pois elämästäni. Ääni häiritsi uskonrauhaani, johon olin tuudittautunut. Siihen rauhaan olin hukuttanut koko maailman. Siinä maailmassa kaikki saivat pelastuksensa kaikilta jumaliltaan tasapuolisesti. Olin päässyt vihdoin olotilaan, jossa olin niin kuin kuin kaikki muutkin.

Ääni kysyi: -Miksi et enää seuraa minua? Muistatko sen rauhan, jonka annoin sinulle kauan sitten? Etkö huomaa miten sielusi hyrisee, kun uskonnon tunneilla puhut lapsille minusta. Silloin minä olen totta sinulle. Enkö ole sitä tässä, juuri nyt?

Maaliskuinen maisema sumentui silmissäni ja Radio Novan musiikki katosi jonnekkin taustalle. Makea mansikkahillon maku suussa vaihtui suolaisiin kyyneliin.

Tuon iltapäivän jälkeen mikään ei ole ollut entisellään. Kahdeksan vuotta sitten alkoi prosessi, jossa Jumala otti ohjat käsiinsä. Kun Jeesus häiritsee uskonrauhaa ja kutsuu seuraamaan, muut uskomukset ja harhakuvitelmat, ihmisen omat rakennelmat  hajoavat.

http://www.youtube.com/watch?v=2NcV9lEwYFM


by 7 kommenttia

Kirkkauden takia

Olen viime päivinä tutkistellut mielessäni aihetta joka tuntuu olevan arka paikka monille uskoville. Sanat uuskarismaattisuus ja herätys hiertävät kivenä kengässä niin karismoihin tottuneilla kuin niillä jotka kokevat ilmiön kristinuskon perusperiaatteiden vastaisena.  Jumalan toiminnasta on vaikea tehdä tieteellistä tutkimusta mutta ihmisen toimintaa asian ympärillä voidaan tutkia. Karismaattisten seurakuntien tilaisuuksissa kävi joku vuosi sitten n. 10 000 suomalaista, määrää on kuitenkin hyvin vaikea arvioida koska uudet seurakunnat eivät juuri laita painoarvoa tarkkojen tilastojen tekemiselle. Lisäksi seurakuntia hajoaa tai yhdistyy koko ajan samalla kun syntyy uusia. Lisäksi viime vuosina on Luterilaisten seurakuntien sisälle alkanut syntyä liikehdintää joka on synnyttänyt  karismaattisia soluja ja rukousryhmiä. Herätystä on siis ilmassa.

Kun toimintaa tutkitaan ihmisen näkökulmasta käsin tutkimustuloksetkin tuottavat tietoa ihmisen toiminnasta ja käyttäytymisestä. Pyhän Hengen toimintaa ei kirjoihin ja kansiin saada. Tämä kävi ainakin minulle selväksi kun selailin netistä löytyviä artikeleita. Niiden perusteella oli äärimmäisen hankalaa lähteä muodostamaan mielipidettä nykykarismaattisuudesta. Ihannoijia oli yhtäpaljon kuin varoittajia.

On aivan selvää että sielunvihollinen on erityisen aktiivinen ja yrittää iskeä tälle seurakunnan keskeisimmälle alueelle. Kun katsoin joidenkin Pohjois-Amerikkalaisten saarnajien toimintaa en voinut kuin pyöritellä päätäni. Jodenkin lavakarisma perustui teatterille ja tehokeinojen käytölle. Aivan kuin he eivät luottaisi siihen että Jumalan henki toimisi muuten. Ei ole ihme että heidän toimintansa yhteydessä puhutaan joukkohypnoosista ja itse suggesiosta vaikka he olisivatkin vilpittömin mielin liikkeellä.

Mutta ns. suurilla evankelistoilla on paikkansa tämän päivän maailmassa. He ovat Jumalan siihen työhön kutsumia. Evankelistan osa on kuitenkin vaikea. Ihmisen sielu on altis synnille ja jokaisella on omat erämaaretkensä. Kun sitten tulee tunne että  taivas vaikenee, voi evankelistan olla vaikea jäädä paikalleen ja odottaa. Silloin usein ihmisen oma yrittäminen ja päteminen ihmisten edessä alkaa. Uskon että kummallisimmat opit ovat saaneet alkunsa juuri tällaisilla hetkillä.

On kuitenkin olemassa toisenlaistakin karismattisuutta, sellaista, joka ilmenee rauhallisen opetuksena ja rukouspalveluna, jossa ihminen kohdataan yksilöllisesti ja Jumala saa tehdä työtään ihmisten kautta. Rukouspalvelijan osa on  rukoilla mukana ja välittää. Rukoilla paranemista ja antaa Jumalan toimia omalla tahdillaan.

Jokainen Kristukselle kuuluva on omalla tavallaan evankelista ja kutsuttu korottamaan Jumalan kirkkautta ja Kristuksen armoa. Kun  katsotaan Jeesuksen opetuksien keskeisintä sanomaa Jumalan valtakunnasta ymmärrämme, että  hänessä se murtautui jokaisen häneen uskovan lähelle ja sydämeen.Kristuksessa löydämme valtavan sanoman rakkaudesta, joka kohtaa hänen omiaan. Karismat ovat ennenkaikkea tarkoitettu seurakunnan työkaluiksi, hoitamaan seurakuntalaisia ja levittämään evankeliumia lähiympäristöön

Olen miettinyt myös herätyksen syntyä ja sen profiilia. Pitkään ajattelin niin että Jumala sitten lähettää herätyksen kun on sen aika. Syy siihen oli opetus, jonka olin omaksunut. Herätyksestä puhuttiin vain tietyissä piireissä joihin en kuulunut.  Usein kuulin sanonnan että Pyhä Henki puhaltaa sielä missä se itse tahtoo mutta muutapa ei sitten Hengestä puhuttukaan. Vasta myöhemmin tajusin että Pyhällä Hengellä pitää olla paikka mihin laskeutua, koska väkisin ja väkivalloin tuo rakkauden Henki ei toimi. Herätys tarvitsee jalat kädet ja suun. Jumalalle kuuliaisia Jeesuksen opetuslapsia jotka Pyhän Hengen voimassa uskaltautuvat herätyksen airueiksi.  Näistä airueista loistaa ulos Kristuksen kirkkaus, koska Kristus itse katselee heidän silmillään ympäröivää maailmaa ja tuo Jumalan valtakunnan paikalle.  Nämä raivaajat toimivat Herätyksen siemen kylväjinä. Ajatuksena tuo on huikea. Sen kautta muuten Jaakobin kirjekin herää kummasti eloon.

Raamatussa on eräs kohta joka puhuttelee itseäni valtavasti. Siinä Mooses on kohdannut Jumalan ja kohtaaminen näkyi konkreettisesti hänen olemuksessaan.

”Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan.( 2Moos.34:29-30)”

Olen kohdannut  ihmisiä jotka ovat olleet Jumalan käytössä ja heistä on hehkunut jotain erityistä valoa ja lämpöä. Kaikki heidän sanansa ovat olleet täynnä rakkautta ja toivoa. ikäänkuin palanen iankaikkisuutta olisi ollut jaossa heidän sanoissaan. Heissä on ollut  Jumalasta peräisin olevaa karismaa.

Ukin saari ja Vuokatti


by 5 kommenttia

Kultahippu Jumalalta

Koko viimeviikon aamun ensimäisiin hetkiin on kuulunut rukous Weeran puolesta. Weera on kaksivuotias tyttö, joka taistelee hengestään sairaalassa, jouduttuaan vakavaan tapaturmaan. Lääkärit eivät antaneet paljoa toivoa, mutta yhteisö ympärillä turvautui Jumalan lupauksiin ja ryhtyi rukoilemaan. Rukouspyyntö lähti muille Kristityille ja on levinnyt ympäri Suomea.

En tunne tuota pikkutyttöä enkä hänen perhettään. En myöskään ihmisiä tuon rukouspyynnön takaa. Mutta tunsin vanhempien tuskan ja Jeesuksen läsnäolon tuon pyynnön edessä. Tänä aamuna kaikkien rukousten ja vaikeiden vaiheiden jälkeen Facebookissa oli päivitys, että tyttö on päässyt kotisairaanhoitoon. Vauriot ovat vakavat mutta ennusteista huolimatta lapsi on toipumassa ja pikku kultahippu on pääsyt kotiin. Jatkan rukousta, mutta kiitos suussani. Jeesus tahtoo yhä parantaa ja hoitaa meitä ihmisiä.

Mietin mikä saa meidät ihmiset rukoilemaan ja luottamaan Jeesukseen toivottaman edessä. Kun jaoin eteenpäin facebookissa noita rukouspyyntöjä, joissa kuvattiin tilanteita joista lääkärit olivat umpikujassa, koin aina, että Jeesus tahtoo tätä. Jeesus sanoi selvästi: -”älä mieti vaan toimi!”  Saatoin nähdä silmissäni tuon tuntemattoman lapsen letkuissa hätääntyneiden ihmisten ympäröiminä rukoilemassa. Liityin heidän muodostamaan ketjuun taistelemaan rukouksen avulla terveyttä.

Tajusin tämän tapahtumaketjun aikana sen miten tärkeää on kristittyjen keskinäinen yhteys. Se on niin vahva että tuntemattomatkin ihmiset ovat täysiä veljiä ja sisaria Jeesuksen kautta ja Jeesus itse on aina mukana joka tilanteessa.

Jos katson Jeesuksen ja alkuseurakunnan toimintaa, niissä molemmista näkyy hyvin voimakas yhteisöllisyys ja keskinäinen rakkaus. Jeesus opetti ja paransi samalla kehottaen rakastamaan toisiamme. Alkuseurakunta eli keskinäisessä rakkaudessa ja käytti armolahjoja yhteisönsä hoitamiseen ja evankeliumin levittämiseen.

Ymmärrän nyt sen ajatuksen kun Jeesus sanoi,noten kuvat 251 että isä näyttää mitä hänen on tehtävä. Tajuan, että Jeesus näyttää meille milloin ja miten pitää rukoilla ja tarttua asiaan. Silloin hän on rukouksessa itse läsnä ja voin pyytää mahdotonta tapahtuvaksi.  Pyhän Hengessä voimme rukoilla yhdessä Jeesuksen kanssa.

Rukous jatkuu yhä tuon tytön puolesta. Jumala jatkoi siitä mihin lääkäreiden taidot loppuivat ja nyt taas voivat Ihmiset jatkaa hoitoa. Mutta nyt kiitos suussa ja keskinäinen rakkaus vahvempana. Kiitos ja Ylistys Herralle!


by Jätä kommentti

Valtakunnassa kaikki hyvin

Meri halaa teräkseen pukeutuneita jättiläisiä. Niiden suut sylkevät tulenpalavia heinäsirkkoja ja niiden vatsat ovat täynnä käärmeitä jotka odottavat vuoroaan. Veteen piirretty raja katoaa myrskyyn, joka heräsi yön sylistä.

Rajalla odottavat sudet repien kaiken eteen tulevan syösten samalla suustaan kuolemaa. On aika ottaa mittaa, Vetää uusi raja hiekkaan jota tuuli pieksee ja vahvistaa  lasten verellä.

Raudan laki vaatii hyvityksen ja takojansa sielun. Kulta ei sille kelpaa eikä unelma rauhasta. Se syntyi epäilyn siemenestä ja sai voimansa Abelin verestä.

Sodan koirat eivät tunne isäntäänsä eivät kumarra vihollista. Säälittä ne ajavat viattomat hävitykseen ja sankarinsa kadotukseen. Oikeutuksen paratiisi jäikin vain haaveeksi kun pimeyden kaapu puettiin heidän ylleen. Ainoan kirkkauden he kohtasivat lähdön hetkellä kun heidän verensä sekoittui viattomien vereen värjäten kadut punaisiksi.

Pian on aika vetää luotilanka taivaaseen ja katsoa, joko ihminen on Herra?

Me ihmiset, aivan pienestä saakka  yritämme hallita elämäämme ihan itse, pahinta meille on joutua alistetuksi toisen vallan alle. Etenkin me suomalaiset olemme erikoisen itsenäistä ja itsepäistä kansaa. Me ajattelemme asioita hyvin rationaalisesti ja teemme päätöksemme aina niin, että meille itsellemme jää aina edes teoreettinen mahdollisuus sanoa viimeinen sana. Meidän sotaisa historiamme on sellainen ja toimimme siksi näin. Olemme eläneet pitkään rauhan aikaa. Sodan linnut ovat pysyneet poissa taivaalta ja olemme onnistuneet rakentamaan hyvinvointivaltion vailla vertaa. Silti maassamme on yhä köyhyyttä.

Nyt kuitenkin Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan muureihin on tulossa murtumia.  Ahneuden rakkaudeton kulttuuri vaatii nyt veronsa. Me sairastamme hyvinvointia.

Arabikevät, jolle hurrasimme on saanut tartunnan hyvinvoinnista. Arabimaiden suuri alle kolmekymppisten miesten määrä, on kyllästynyt kaivelemaan kynnenalusiaan. He tahtovat osansa siitä mitä maailma voi tarjota. Vapaus, jonka he näkevät siinä, on aseiden ja muurien takana. He tarvitsevat valtaa realisoidakseen valtaapitävien omaisuuden hyvinvoinniksi. Siksi nyt puhuvat aseet.  Demokratia on vaikea laji, varsinkin jos sen pohjalta puuttuu arvojärjestelmä, joka opettaa tasa-arvoisuutta. Egyptissä valta sokaisi heti uuden demokratian lapset. Syyria taas sai uuden kadotettujen sukupolven ja vaara on, että Sodan koirat eivät tule pysymään liekanaruissaan vaan pimeys tulee leviämään laajalle.

Aina kun tartumme aseeseen, otamme hallintavallan omasta ja toisen elämästä.  Heitämme silloin Jumalan mielestämme ja silloin rauta puhuu.

Kyse on niistä vanhoista valoista, jotka on vannottu kymmeniä ehkä satoja vuosia sitten. Viha ja kaunaisuus on syvällä kansojen sydämessä. Meidän osamme on nyt rukoilla Israelin, Syyrian Egyptin, Iranin ja muiden sen alueen maiden ja ihmisten puolesta.  Ainoa joka voi avata nuo solmut ja tuoda rauhan on Kristus. Hänen valtakunnassaan on kaikki hyvin!


by 3 kommenttia

Kärsimyksen teologiaa

jarkkosynttärit 709 Viime aikoina olen miettinyt kärsimystä ja väsymistä. Kesä on ollut tunteiden ylä- ja alamäkeä. New Wine kesäjuhlien hyvä anti pyörii mielessä, samalla kun arjen rattaat pyörivät omaa vauhtiaan. Iloiset kasvot ympärillä ovat vaihtuneet väsyneisiin arjen kasvoihin. Nämä ovat niitä kasvoja joiden takia Jumala on minua kutsunut ja noiden kasvojen takia on Jeesus kärsinyt.

Peilissä on aivan samanlaiset arjen kasvot, kuin ne joita kohtaan aamutuimaan kadulla ja työpaikan ovella. Samat kasvot toistuvat päivästä toiseen. Miten vaikeaa onkaan nähdä noissa vastaantulijoissa Kristus. Vielä vaikeampaa on ajatella, että omilta kasvoiltani tulisi loistaa Kristuksen valo. Sama valo joka loisti Ihmisten kasvoilta heidän ylistäessään Jumalaa kädet kohotettuina.

Olo on tyhjä!  Voin kuvitella miten syvällä ihmiset kyntävät sairauksien ja köyhyyden keskellä. Kuinka he ponnistelevat selviytyäkseen päivästä toiseen. Miten minä voisin omalta osaltani tuoda jotain heidän elämäänsä. Sellaista, joka nostaisi heidät edes hetkeksi arjen yläpuolelle, kohti Pyhyyttä ja antaa näin Jumalalle mahdollisuuden. Miten ammentaa mitään tästä tyhjästä astiasta.

Paavalin kirjeistä on osa  ns. vankilakirjeitä. Filippiläiskirje on juuri tällainen. 4.luvussa on muutamia jakeita, jotka tuovat arkeen  uusia näkökulmia, ajatuksia siitä mitä Pyhä Henki voi tehdä arjen keskellä. Koko kirje loistaa Kristuksen valoa.

Paavali, olosuhteista huolimatta, jatkaa työtää ja opastaa seurakuntia. Kannustaa uskovia yhteyteen ja keskinäiseen rakkauteen. Olosuhteet olivat sen ajan vankiloissa kammottavat. Ne olivat haisevia saataisia paikkoja. Lisäksi Paavalia oli pahoinpidelty ja hän oli haavoilla. Yksi lause, 13 jae, kiteyttää miksi hän silti jaksoi : Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. 

Paavalilla itsellään, niinkuin ei minullakaan ole mitään itsessäni millä voisin toisia nostaa, En voi pumpata itseäni suuremmaksi tai viisammaksi. En voi edes uskoani vahvistaa itse. Olen 100% riippuvainen Jumalasta ja hänen Hengestään.

Tuon onttouden ja tyhjyyden kokemus kääntyykin päälaelleen Kun Pyhä Henki tekee työtä ihmisessä. Astia joka on rikkoutunut ja tyhjentynyt omista voimista, väsymyksen ja kärsimyksen kautta on valmis Jumalan korjattavaksi täytettäväksi.

Arki, väsymys tai sairaus voi olla joskut tarpeellinen erämaa, joka tyhjentää astian kaikesta kuonasta ja myrkystä. Tuolle tyhjyydelle on antauduttava ja tunnustettava ettei sitä kannata ryhtyä enää itse täyttämään vaan on jäätävä odottamaan, että Isä täyttää sen, sillä silloin se malja vuotaa myös yli ja siitä riittää myös muiden astioihin.

Kirje Filippiläisille on voitajan kirje toisille kilvoittelijoille. Se on täynnä toivoa joka nostaa ihmisen Jumalan kasvojen eteen ja se valaisee arjen.

1. Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, 
2. niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset 
3. ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne 
4. ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta. 
5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli.


by 3 kommenttia

Ikuisesti

IMG_20130719_195511Ikuisesti sinun, vannoo moni rakastetulleen. Ikuisuus, äärettömyys, loputtomuus, sanoja jotka ovat muuttuneet yhä useammalle vain vertauskuviksi. Moni onkin siirtynyt käyttämään hieman vähemmän suurudenhulluja sanoja.

Katsoin  Twilight saagan viimeisen osan. Elokuva on teinisatu, jonka tarinan pohjana on romantisoitu kuva vampyyreistä ja ihmissusista. En ota kantaa elokuvan pahuus ja hyvyys teemaan. On turha lähteä demonisoimaan elokuvaa, joka on kuitenkin melko harmiton ja perinteinen, rakkautta sekä hyvän ja pahan taistelua kuvaava kertomus. Mutta se mikä laittoi miettimmään, oli leffan viimeinen sana, ikuisuus. Tarinan päähenkilöstä tulee tarinassa lopulta itsekin olento, jolla on mahdollisuus elää loputton elämän.

Vaikka olemme karsineet kuolemattomuuden harhana omasta länsimaisesta ajattelustamme, kuitenkin iankaikkisuus teema on nostanut juuri tämän elokuvan ja kirjasarjan suosituksi. Ikuisuus ja kuolemattomuus kiinnostaa mutta se verhotaan sadun muotoon. Ikuisuuden Taju ja kaipuu on syvällä ihmisessä. Sieltä sitä ei voi kitkeä pois.

Elokuva on ennenkaikkea rakkauselokuva.  Viimeisessä kohtauksessa pari vannoo toisilleen rakkautta sanoin; -Kukaan ei ole rakastanut niinkuin minä rakastan sinua. Leffa päättyy sanoihin ikuisesti.

Jumalan on rakkaus, hän loi ihmisen ikuisuusolennoksi.  Voimme vain kuvitella mitä elämä on ollut  Jumalan yhteydessä ennen syntiinlankeemusta. Yhteydessä Jumalaan joka rakkaudesta loi ihmisen.  Suurin tragedia tässä oli, että tuohon rakkauteen kuului oikeus kääntää selkänsä  rakkaudelle. Hylätä Jumala ja unohtaa hänet.

Nuoruuteen kuuluu aina ripaus kuolemattomuutta, Toivo ja rakkaus ovat nuoren ihmisen rakennuspuita, Uskosta on tehty sen sijaan vanhuuteen kuuluva kainalosauva, jota moni ei kuvittele tarvitsevansa.

Pikainen katselmus kello 10 messuun ja kirkkosaliin vahvistaa teorian. Vain harvasta salista löytyy nuoria tai työikäisiä. Mutta Salit eivät ole tyhjiä sillä vaikka väkeä ei ole paljon ja messuväki on iäkästä,on sali pullollaan elämän kokemusta ja viisautta. Sali pullistelee Toivoa. Ja ennen kaikkea Sali on täynnä Ikuisuutta. Todellista iankaikkisuutta.

Nuorena oli vaikea kuvitella mitä vanheneminen on, näin keski-ikäisenä on jo saanut esimakua siitä miten kroppa muuttuu, Itse liikun paljon ja tunnen miten palautuminen ja joustavuus lihaksissa heikkenee vähitellen ja harjoittelua pitää muuttaa. Mutta oman kehon kuolemattomuus on viimeistään tässä vaiheessa karissut mielestä. Mutta mieli ja sielu on se sama joka se on ollut aina. Mutta miten on hengen laita ja mikä on sydämen asenne?

Tänään luimme lasten kanssa tuhlaajapojasta. Kun  tarkemmin tarkastelee kertomuksen isää, tajuaa että hän oli antanut anteeksi pojalleen ennenkuin edes antoi perintöosuuden pois. Isä rakasti poikaa koko ajan. Pojan palatessa hän suojeli poikaa antamalla vaatteet ja sormuksen merkiksi täydestä perinöoikeuden palauttamisesta niin ettei kukaan voinut poikaa vahingoittaa tämän palatessa kotiin.

Jumalan todellisuus on enemmän kuin minkään sadun maalaamat haaveet ikuisesta elämästä. Jumala rakastaa lastaan vaikka tämä rikkoisi ja pettäisi. Armo joka meitä kohtaa on armoa jonka mukana tulee täysi osallisuus Jumalan valtakunnan perinnöstä. Rakkaus jota hän osoittaa meitä kohtaan on suurinta rakkautta mitä koskaan ollut ja tulee olemaan.

Oma rakkautemme toisiamme kohtaan on täällä ajassa häilyvää, oman mielemme oikkujen varassa olevaa. Joskus on vaikeata rakastaa ja tilalle tulee ahdistus ja tuska. Sairaudet ja vanhuus runtelevat  kehoamme. On vaikea ymmärtää elämän tarkoitusta. Jumalan Pyhä henki auttaa meitä kuitenkin näkemään sen iankaikkisuuden joka on kätketty meidän sydämeemme. Pyhä Henki antaa uskon ja me tiedämme olevamme Jumalan lapsia, Iankaikkisuuden perillisiä.


by 5 kommenttia

Ateismin kupla ja herätys

Koska ateismin kupla puhkeaa?

Muutamat aktiiviset kirjoitajat jaksavat julistaa Jumalan olematomuutta sillävälin kun muu kansa etsii sisältöä elämäänsä. Netissä kelaillaan riemuiten erilaisia tilastoja ja galluppien tuloksia.  Kuitenkin se, että ihminen eroaa Luterilaisesta kirkosta, ei tarkoita sitä, että hän olisi hylännyt ajatuksen Jumalan tai korkeamman voiman voiman olemassa olosta.  Se, että vain pieni prosentti Luterilaisista käy oman kirkkonsa tilaisuuksissa ei tarkoita sitä että loput jäsenet olisivat uskonnottomia.

Mutta pitäsikö minun Kristittynä olla huolissani taistelevien ateistien toiminnasta. Pitäsikö toivoa että Jumala pudottaisi kuuman kiven suuriäänisimpien päähän, samalla tavalla kuin opetuslapset aikoinaan.

Enemmän olen kuitenkin huolissani meistä Kristityistä itsestämme, sillä ateismi ei kaada Jumalaa tai seurakuntaa. Me Kristityt olemme itse uhka itsellemme,  Jumalaa ei uhkaa mikään!.

Meidän itsemme takia kuva Kristuksen seurakunnasta on haalistunut ja menettänyt väriään Suomessa. Siitä on tullut mustavalkoinen  vanha valokuva museon seinällä. Sen voi ohittaa olan kohautuksella, sillä se ei herätä ohikulkijassa mitään tunteita. Hengellisellä kielellä sanottuna suola on menettänyt makunsa.

Pahinta kaikessa on, että sitten kun osa Kristityistä herää tähän todellisuuteen ja lähtee Jumalan herättäminä liikkeelle, nousee seurakunnan itsensä sisältä kova vastustus. Pyhän Hengen toiminta aiheuttaa tyynessä seisovassa vedessä virtauksia, jotka häiritsevät  niitä jotka ovat tottuneita  näihin rauhallisiin vesiin. Vähäinenkin liike saa heidät maitohapoille, sillä virtaavassa vedessä on raskaampaa uida ja  se saa heidät vastustamaan kaikkea mikä rikkoo tuon valheellisen rauhan.

Ateismin kupla puhkeaa samalla kun me Kristityt alamme vetää nuottaa samaan suuntaan ja lopetamme riitelyn.  Jumala kutsuu meitä kaikkia toteuttamaan omaa kutsumustamme ja tartumaan omalta osaltamme työhön. On aivan sama mistä kirkosta tai yhteisöstä tulet, tärkeintä on että haluat että Kristuksen seurakunta saisi kasvaa maassamme. Pienillä paikkakunnilla ei ole varaa leikkiä enää hiekkalaatikkoleikkejä vaan on tultava yhteen ja  tunnustettava väriä.  On aika palauttaa värit kuvaan!

marraskuu2008 352


by 6 kommenttia

Ylistys

käsiPyhä Pyhä Pyhä, laulaa suuni,silmäni,sydämeni.

Käteni jalkani koko kehoni ylistää sinun suuruuttasi

Mieleni ajatukseni järkeni annan alttiiksi sinulle.

Mihin vertaisin Ylistämistä. Opettajana tiedän, että lapsissa on erilaisia oppijoita. Se mikä innostaa toista, ei kiinnosta toista lasta pätkääkään. Ongelma on, että opettajana minun on saatava molemmat kiinnostumaan asiasta. Lapsissa näkyy oikeastaan hyvin se miten ihminen toimii, millaisia me ihmiset olemme. Opettajan tehtävä on herättää lapsen kiinnostus opetettavaan asiaan. Moni asia jää kuitenkin lapsillakin puolitiehen. Hyvä motivointi saa heidät hereille ja kuuntelemaan opettajaa, mutta oppimista se ei vielä takaa. Monet asiat voimme oppia harjoittelun ja pänttäämisen avulla. Voimme järkeen vedoten saada lapsen opiskelemaan. Myös perinteiset opetusmenetelmät: kiristys, lahjonta ja uhkailu ovat monesti kuvioissa mukana, kun muuten ei hommat suju.

Mutta sitten on tilanteita, joissa näkee, miten lapset imevät opettajan sanat ja opetuksen kuin sieni. Vuosien varrella olen huomanut, että noiden opetustilanteiden jälki on säilynyt parhaiten lasten mielissä. Usein nuo opetustilanteet ovat olleet antoisia myös opettajalle. Se kuvastaa sitä miten merkityksellisiä ovat aito ja suora suhde opettajan ja oppijan välillä.

Me voimme tiettyyn pisteeseen asti oppia ja omaksua asioita järkeilemällä ja järjen pakottamana. Vaikka usko on aina Pyhän Hengen työtä, vaikuttaa siltä, että monella usko muuttuu ajan mittaan uskonnollisuudeksi. Usko pukeutuu rituaaleihin, joiden ulkopuolella usko piiloutuu ja katoaa. Se muuttuu niin henkilökohtaiseksi, ettei sitä voi tai saa näyttää ulospäin. Sellaisen uskon ulkokuori on harras ja hillitty ja sille on tärkeä sakraalitilojen pyhyys ja uskovan arvokas olemus. Joskus tällainen usko on kovaa työtä ja suorittamista. Raamattu osataan ulkoa ja  oma moraali on korkealla ja toisten alhaalla. Oma heikkous on pelottavin asia Jumalan edessä. Valitettavasti myös kiivailu kuuluu usein tällaisen uskonnollisuuden varjopuoliin. Raamatussa toki mainitaan kiivaus, mutta en usko että Sanassa tarkoitetaan tällä kristittyjen välistä kiivailua.

Ylistys yhdistetään karismaattisuuteen ja vapaiden suuntien tilaisuuksiin. Kuitenkin väitän, että ihminen on luotu ylistämään. Ylistys ei aina ole hyppimistä ja hillumista, niin kuin olen saanut lukea viimepäivinä eri lähteistä. Ylistäminen voi olla myös hiljaista Jumalan edessä rukoilemista, jolloin ihmisen sydän on auki ja ihminen voi kokea Jumalan läsnäolon. Käytän tarkoituksella sanaa kokea, sillä kokemus on voimakkaampi asia kuin järjen antama tieto. On oikeastaan ihme, että kirkkomme on päässyt näinkin pitkälle viimeisten herätysten jälkeen tällä järjen valintaa korostavalla kurssilla. Säännöllisin välein kuitenkin tyhjiö on käynyt niin suureksi, että uusi herätyksen aalto on tullut täyttämään hiljaisuuden, joka vallitsee ihmisen ja jumalan välillä. Näin on tapahtumassa nytkin!

Mutta aina sydän ei ole ihmisellä auki ja yhteys Jumalaan on ihmisen puolelta poikki. Asiaa voisi kuvata monella tapaa, mutta oma käsitykseni on juuri tämä, että arjen äänet nousevat Jumalan äänen päälle, koska oma motivaatiotaso laskee. Se ei tarkoita pois armon piiristä poikkeamista, vaan sitä, että koen olevani etäällä Isästä. En kuule hänen ääntään niin selvästi. Ylistäessäni musiikin avulla toteutan sitä taitoa jonka Jumala on minuun asettanut, eli voin laulaa Jumalalle ja lähestyä häntä niin fyysisesti kuin tunteen tasolla. Ylistyksessä olen samaan aikaan yksin Jumalan edessä ja yhtä seurakunnan eli Kristusruumiin kanssa. Se on psykofyysinen kokemus johon liittyy voimakas rakkauden kokemus, innostus ja yhteyden syntyminen Kaikein suurimpaan. Olen samoillut metsissä ja erämaissa ja kokenut suuria unelmieni täyttymyksiä, mutta mitkään niistä eivät voi kilpailla sen kanssa, kun laulan Jumalalle ja koen hänen läsnäolonsa.

Ei ihmiseen ole turhaan laitettu halua juhlia yhdessä ja kokea suuria tunteita yhdessä. Uskallan jopa väittää että Jumalamme juhlii kanssamme suurissa urheilukilpailuissa  tai kun rock-konsertin odotetuimmat kappaleet kajahtavat ilmoille. Mutta niissä tilanteissa ihminen kietoutuu kuitenkin itsensä ympärille ja tilanteen jälkeen sydän jää kaipauksen tilaan.

Ylistäessä sydän saa kuitenkin kylläkseen ja rauha täyttää ihmisen. Siinä rauhassa on hyvä kuulla opetusta ja käydä rukoukseen,jossa ihminen sen lisäksi, että puhuu Jumalalle, myös kuulee Jumalan äänen selvemmin. Ylistäminen vaatii kuitenkin sen, että astumme Jumalan eteen avoimin mielin ja sellaissa tilanteessa, että itse koemme sen turvalliseksi. Siksi on tärkeä ymmärtää Ylistyksen merkitys ja tarkoitus. Suosittelen aloittelijalle, että hän katselee ensi sitä muutosta, joka tapahtuu rujossa suomalaisessa kun hän laulaa Luojalleen. Kun ilo ja riemu tai rauha ja liikutus pulpahtaa pintaan.

Laulun ja musiikin  voima on mahtava, se on suuri lahja Jumalalta.