”Jos te kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne”!
Isä meidän, joka olet taivaissa, Pyhitetty olkoon Sinun nimesi.
Pari tuhatta vuotta sitten, kaikki se mitä oli siihen mennessä Sinusta kirjoitettu toteutui, ja Sinä Herrani Jeesus astuit kaiken voittaneena Isäsi Valtakuntaan. En pysty edes käsittämään millainen riemu se oli taivaassa! Minä vaan liikutun sydämeni pohjasta ja olen hiljaa. Tahdon kuulla mitä sanot minulle tänään, taivaaseen astumisesi muistopäivänä!
Ensimmäisenä minun on ajateltava Isä meidän rukousta. Kohdasta jossa joudun pyytämään ”Anna minulle minun syntini anteeksi”!
Sydämeni on murheellinen kaikesta millä olen Sinun tahtoasi vastaan rikkonut, ja ajattelen että se ehkä eniten koskee aluetta jossa olen lähimmäistäni haavoittanut, tieten tai tietämättäni. Anna minulle anteeksi ja auta että nekin joita vastaan olen rikkonut pystyvät antamaan minulle anteeksi. – Mitä kauempana Sinusta olen, mitä kauempana sanasi sielussani ja sydämessäni, sen herkemmin omatuntoni paatuu ja siinä tilassa teen eniten virheitä. Herra auta minua ruokkimaan itseäni Sinun läheisyydelläsi sanasi ja rukousteni kautta, myös Sinun omiesi tuella ja seurakuntasi yhteydellä. Jeesus muista minua Valtakunnassasi.
Kiitos että olet antanut syntini anteeksi ja vastakin annat. Kun Armosi koskettaa minua, Pyhän Henkesi läsnäololla, opin itsekin anteeksiantamisen kalliin läksyn. Ei mikään tee niin vapaaksi ihmistä kuin anteeksiantaminen, se on kaikkein suurimpien taakkojen putoamista tien oheen ja Sinun kannettavaksesi. Kiitos Jeesus. Mitä useammin saan välittömästi antaa anteeksi niille joiden koen itseäni vastaan rikkoneen, sen koulutetummaksi tässä myös käyn 🙂 . – Sinä tiedät ja ymmärrät sen ja siksi tämän oppiminen on niin autuasta. Pääsen tuntemaan puhdasta riemua ja rakastamaan aidosti lähimmäisiäni. Ihana olet Sinä Herra!
Sinä joka olet Pyhyydessä ja korkeudessa. Sinä joka olet kovin ihmeellinen minun ymmärtää ja osata uskoa niin kuin tulisi, olet myös kaikkien niiden luona joilla on Sinun edessäsi Jumalan Sanan/ Pyhän Hengen särkemä ja nöyrä henki. Mitä minulla on jota en olisi Sinulta ja armostasi saanut, ei mitään. Kaikki elämä on Sinusta lähtöisin, kaikki.
Herra, minuun sattuu kun ajattelen tämän maailman kaikkia kärsiviä, yksinäisiä, kiusattuja, kaikkia joilla on vaikeampaa kuin itselläni, ja minäkin jotain näistä kaikista tiedän. Samalla kun pyydän siunaustasi ja varjelustasi itselleni, suvulleni, kansalleni ja seurakunnallesi, pyydän Herra, katso kaikkien niiden puoleen jotka eniten apuasi nyt tarvitsevat ja auta meitä auttamaan edes jotenkin. Herra siunaa luotujasi. Anna meille jokapäiväinen leipämme, niin sanassasi kuin kaikessa muussakin elämisessämme. Varjele meidät pahasta äläkä anna meitä kiusata yli voimiemme.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Sillä Sinun On Valtakunta, Voima ja Kunnia iankaikkisesti. Aamen!
”Ottaos Herra mun käteni heikot, suo niiden palvella Sua. Vie viinitarhaasi työhön ja siellä kasvata armossa mua.
Ottaos myös minun huuleni, Herra, kaikille kertoa suo. Vain sinun ristisi juurella virtaa rauhan ja rakkauden vuo.
Syömmeni, kaikkeni, myös ota vastaan, Kallehin Armahtajain. Tahtosi tiellä mua johdata täällä korvessa kulkiessain.
Sinua vain, palvelen ain. Onnen ja vapauden mä luonasi sain!


Maanantain ensimmäinen kohtaaminen oli lääkäri, joka sanoi korvani palautuvan entiselleen viikon parin sisään. Ehkäpä uutista voi pitää hyvänä, vaikka mukavaa olisi heti kuulla elämää stereona.

