Perämehtälän kunnassa urheiluseura Perämehtälän Ponnistuksen jäsenet ja johto ovat sitä mieltä, että urheiluhalli on saatava ja sassiin sittenkin. Asiasta lobataan ja konsultoidaan.
– Älkää ujuttako urheilua yhteiskuntaan.

Helsingturkin kaupungissa on vankka musiikkikulttuuri. Räppärit, metallimiehet ja sinfoonikot haluavat yksissä tuumin parantaa musiikkielämän infrastruktuuria kaupungissa.
– Älkää ujuttako kulttuuria yhteiskuntaan.

Älämölylän seurakunnat haluavat järjestää kampanjan, joka tavoittaisi syrjäytymisuhan alla olevia asukkaita. Nämä saisivat sapuskaa ja keskustelukavereita yksinäisyyteensä. Seurakunnat perustelevat hankettaan 2000 vuotta vanhoilla argumenteilla.
– Älkääs nyt ujuttako…

*  *   *

Kirjoitin tämän tekstin ensin kommentiksi Heikki Hilvon blogiin, mutta päätinkin tehdä kommentista oman postaukseni.
Kysymys siis kuuluu, että mikä ei olisi tavalla tai toisella yhteiskuntaan vaikuttamista?

Skippasin aamulenkin ja revin irti kaiken riemun mökin mukavuuksista.  Menin aamusaunaan. Saunan nurkassa möllötti hetivalmis kiuas, joka oli valmis kunhan avaan luukun, joka oli kiukaan päällä. Mielenkiintoinen kokemus vääntäytyä suoraan sängystä lauteille. En ole täysin varma oliko se mukavaa vai pelkästään kivaa.

No lenkin vuoro oli sitten päivällisen aikoihin ja lenkkikaveriksi löytyi Ilkka ja Emma. Juokseminen on minulle jotenkin yksityistä hommaa, mutta nyt seuralle oli tilausta. En kaivannut pelkästään juttuseuraa vaan jonkun toisen läsnäoloa. Ylämäkijuoksu tuntui kaverin kanssa helpommalta kun oli joku kärsi vieressä. Emma-koira varmaan ihmetteli hikisiä ukkoja, jotka yrittivät läähätykseltään puhua kuin ei mitään mäkeä olisikaan 😀

Päivän mittaan olen saanut tavata niin vanhoja kuin uusiakin ystäviä. Osa on ollut tähän asti vain kuvia ja sanoja internetin ihmeellisessä maailmassa. On ollut hienoa todeta, että jokainen nettituttu on ollut juuri sellainen kuin olen heidät hengessäni kuvitellut. Liekö meillä sama hengellinen dna. Mielenkiintoisin tapaaminen tapahtui kuuntelevan rukouksen hetkessä, kun mies, joka ei omien sanojensa kautta ollut mikään ”profeetta-tyyppi” kertoi minulle tiedonsanoina juuri ne asiat joita olin pohtinut ja vieläpä juuri niillä sanoilla joilla olin niitä Jumalalle vienyt. Samassa tilanteessa sain kuulla vielä muitakin itselleni tärkeitä asioita vahvistuksena.

Mutta tärkein kohtaamiseni oli tänään Jeesuksen kanssa. En ole ajankohdasta täysin varma mutta istuin rukouspalvelun jälkeen penkissä yksin ja tunsin kuinka joku istuutui vierelleni ja kosketti käsivarttani mutta katsoessani sivulle tuoli oli tyhjä. Hieman hölmönä totesin tyhjälle  tuolille  -Terve Jeesus.

Olen aina ollut hieman ulkona kun on puhuttu Jeesuksen läsnäolosta tai kohtaamisesta. En usko että olen ainoa joka näin tuntee. Mutta nyt jotain oli muuttunut. En pysty itkemättä ajattelemaan Jeesuksen kärsimystä, on kuin läheistäni lyötäisiin. Getsemanen yö pelottaa, kuinka Jeesus itkee ja tahtoo että Jumala ottaisi taakan häneltä pois mutta kuuliaisuus pitää hänet aloillaan. Jeesus ei ole enää vain taivaassa isän luona vaan myös vierelläni. Hoosiannaa laulaessani heilutan kättäni ystävälle jonka näen silmissäni aasin selässä.

Täällä on kerta toisensa jälkeen palattu ajatukseen Jumalan läsnäolossa olemisesta ja ylistyksen merkitys on avautunut minulle aivan uudella tavalla. Vaikka raamattuopetus on tärkeää, on Jumalalle meidän läsnäolomme tärkeämpää. Vain siten hän voi käyttää meitä ja palvella meitä.

Illalla Mark Alridge kertoi miten Jeesus  parantaessaan ja toimiessaan katsoi mitä Isä teki. Hän kuvasi miten opetuslapset Pyhässä Hengessä toimivat samoin kuin Jeesus mutta nyt he katsoivat mitä Poika, Jeesus teki. On aivan olennaisen tärkeää että viivymme Jumalan läsnäolossa jotta voimme palvella seurakuntaa.

Hämmästyttävintä on että Jumala tahtoo olla kanssamme vaikka meillä itsellämme ei ole mitään viemistä hänelle. Tekomme ja yrityksemme ovat hänen silmissä tyhjiä ja arvottomia, vain meillä itsellämme on merkitystä.

Aloitan korkeakirkollisesti: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien meidän kanssanne.” Tällaisen siunauksen mallin Paavali antaa Korinttolaiskirjeessä (2. Kor. 13:13). Vuosien saatossa korvaani on vähän ärsyttänyt sana osallisuus. Mitä kummaa tarkoittaa, että Pyhän Hengen osallisuus olkoon jonkun kanssa?

”Sattuman” oikusta työnsin käteni muovisäkkiin, jossa ovat vaimon kirjastosta raahaamat kesäkirjat. Tassuuni sattui Benny Hinnin kirja Hyvää huomenta, Pyhä Henki. Hinnin kirjassa sanotaan, että englanninkielisessä Raamatussa sana osallisuus on käännetty yhteydeksi. Pyhä Henki on Jumalan kolmiyhteyden osa, joka luo yhteyden ihmisen ja Isän sekä ihmisen ja Pojan välille.

Uskaltaisin täydentää Hinnin ajatusta, että Henki on yhteys myös uskovien välillä. Jos minä asetan käteni kaverin hartialle siunatakseni häntä, Pyhä Henki luo välillemme yhteyden. Salamannopeaksi yhteyden tekee se, että jos rukoilen vaikka Nelson Mandelan puolesta, joka on aika lailla kaukana, niin yhtä nopeasti Henki luo yhteyden. Connecting people!

Hengen yhteys ei ole mikä tahansa yhteys. Voimme kaverin kanssa istuskella terassilla ja laukoa näppäriä sukkeluuksia. Sekin on yhteys, oikein toimiva ja hauska sellainen. Mutta ei siinä – välttämättä  – Pyhä Henki ole läsnä. Pyhähengellinen yhteys on jumalallinen yhteys.

Mutta onko ”yhteys” yhtään konkreettisempi sana kuin osallisuus? Kaivelin esille kaksikielisen Raamatun. Kappas vaan, vm. ’92 käännöksessä puhutaan suomeksikin yhteydestä. Hinnin kääntäjä lienee siis käyttänyt Raamattua kolme-kasia. New International Versionissa seisoo yhteyden kohdalla präntättynä ”fellowship”! Fellowship ainakin on konkreettinen. Se aiheuttaa minulle välittömästi korvamadon. ”For he’s a jolly good fellow.” Minä ymmärrän fellowshipin sellaisena yhteytenä, että siinä on mukana paljon hyviä fiiliksiä: kaveruutta, toveruutta, yhteenkuuluvuutta.

Wikipedian mukaan fellowship tulee kreikan “koinoniasta”, joka viittaa kristittyihin ihmisiin, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Oma tulkintani siitä, että Henki luo yhteyden kristittyjenkin välille, oli siis oikean suuntainen.

Minua on häirinnyt se, että Jumalan minkä tahansa kolmiyhteisen osan kanssa pyritään kaveeraamaan. Jeesus itse kutsui Isäänsä Abbaksi. Mutta Isähän on Jeesuksen isi. Paavali puolestaan antaa meille oikeuden käyttää samaa terminologiaa kuin Jeesus. Paavalin mielestä uskovat ovat Jumalan lapsia, joten Isä Jumala on meille Abba.

Mutta että Pyhään Henkeen liittyisi fellowship. ”Henki on mun kaveri.” Benny Hinn kirjoittaa kirjassaan pitkästi, kuinka hän juttelee päivät pääksytysten Pyhän Hengen kanssa. Se kuulostaa kokolailla vahvasti kaveruudelta. Sellaiseen olisi hienoa päästä itsekin. Benny antaa ymmärtää, että homma hoituu pyytämällä Henkeä kaveriksi (vähän kuin Facebookissa). Itse en ole vielä ihan suoranaiseen jutteluyhteyteen päässyt, mutta tuntuu, että ajatukseni ovat taas lähteneet luistamaan pyhähengellisemmin kuin pitkiin aikoihin.

Pyhän Hengen kumppanuus ei onneksi rajoitu pelkästään uskovien väliseen kepeään yhteyteen. Pyhä Henki on kumppani elämän myötä- ja vastamäissä. Henki on myös voimana, kun marssimme tai taaperramme kristittyinä maailmassa.

Sana konservatismi kalskahtaa korviin raskaalta kuin vankilan ovi. Lakihenkisyyden vartijat kolisuttevat pampuillaan kaltereita ja rysäyttävät raskaat raamattunsa pöytään kun ihminen tulee sisään ja etsii parantajaa.

Liberalismin keveät keijut lennähtelevät ruusunpunaisissa unelmissaan rakkaudenteosta toiseen ja halaavat tulijaa kevyesti jättäen hänet ihmettelemään avointa tyhjää tietä edessään.

Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku….

Hengellisyydestä on tullut kielipeliä, jota me käymme julkisilla foorumeilla. Olemme lapiomassa hiekkakakkuja, joiden rakenne ei taida kestää kattausta todellisen elämän pöydässä, sillä Jumala viime kädessä on se joka rikkoo astian kootakseen siitä entistä ehomman.

Luomme jakolinjoja ja poltamme siltoja. Uuden ajan teologit savustavat herätyskristillisiä ulos ja klassisen kristinuskon puolustajat puristavat käsiään nyrkkiin hiljaa taskuissaan vannoen Jumalan kostavan vihollisilleen.

Merkillistä tässä kaikessa on että kaikki vetoamme Jeesuksen nimeen. Kuuliaisuus Jumalalle lieneekin tärkeimpiä asioita mitä meillä on. Sydämen asenne sekä luottamus Jeesuksen kertakaikkiseen uhriin. Jospa me jaksaisimme sietää toisiamme tällä hiekkalaatikolla, saman Isän lapset.