Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: rakkaus


by 1 kommentti

Tervetuloa kotiin!

venesana

Puolentoista viikon päästä seurakunnassamme Majatalo-illat. Tällä kertaa suunnitelutiimi on isompi kuin aikaisemmin ja mukana on aktiivisesti seurakunnan työntekijöitä. Paikallisssa kontekstissa se merkitsee hyväksyttävyyttä ja leimojen vähenemistä.

Kristillisyys Suomessa on erillaisten leimojen ja stigmojen värittämää. Pietismi ja herätyskristillisyys on muuttunut ihmisten silmissä painolastiksi ja jopa pelottavaksi asiaksi. Peikkoja nähdään sielläkin missä niitä ei ole. Niitä ovat lakihenkisyys, Avioliitto-ja sukupuolikysymykset ja hurmahenkisyys. Valitettavasti maallikkovetoisiin toimintoihin seurakunnissa liitetään aina näitä leimoja ja siksi seurakunnan työntekijöiden mukana olo tuo mukaan läpinäkyvyyttä. Hyvänä esimerkkinä tästä oli juttu, jonka kuulin joku vuosi sitten omista Majatalo-illoistamme. Sen mukaan siellä helluntalaiset ovat vallaneet kuoronkin ja homma on sen mukaista. Kuorossa ei valitettavasti ollut yhtään Helluntaiseurakunnan jäsentä, vaikka kovasti olisin sitä kyllä toivonut.

Hyvin harvassa luterilaisessa seurakunnassa ja niiden tilaisuuksissa noita stigmoja aiheuttavia asioita nostetaan esille. Keskiössä on Jumalan armotyö ja rakkaus. Kirkkovuoden aiheet rytmittävät opetusta ja rukouselämää.

Valitettavaa on, että ihmiset etääntyvät seurakunnista ja yhteisöistä. Kynnys tulla tilaisuuksiin kasvaa, kun Jumalan sanan tunteminen ohenee. Kristillisen kentän puheenaiheet ja kiistat kiihdyttävät tuota etääntymistä. Se missä pitäsi kuulua Evankeliumin ääni kaikuukin riitely ja kiistely. Monet vanhat herätysliikkeet ja yhteisöt ovat kääntyneet sisäänpäin ja puolustusasemiin, hengellisiin betonibunkkereihin. Välillä tuntuu jopa siltä, että Jumala on laitettu syrjään eikä hän enää itse olisi Sanansa takana vaan ihmisen pitää tulla paikkaamaan Jumalan jättämää aukkoa! Tuomiovalta, joka kuuluu yksin hänelle, on otettu ihmisten käsiin. Raamattu ei kuitenkaan opeta meitä tuomitsemaan ihmisiä, jotka ovat seurakunnan ulkopuolella. Heidän elämäntaivaltaan ei valaise Sanan lamppu eivätkä he tunnista tai tunnusta pimeyttä, jossa kulkevat. Valo evankeliumissa ei olekaan laki, vaan Kristus.

Meille onkin annettu levitettäksi aarre. Aarre, joka houkuttaa ihmisen parannuksen paikalle. Evankeliumi, sanoma  Jeesuksesta ja iankaikkisesta elämästä samalla kutsu takaisin kotiin, Jumalan kasvojen eteen, tekemään sovintoa. Palaamaan Kristuksen rauhaan ja lepäämään arjen raskaudesta.


by 2 kommenttia

Kristillinen elämäntapa

Voisiko olla niin että kirkolle parasta mainosta olisi Jeesuksen kaltaisuus. Karismaattisissa piireissä tätä ilmaisua on käytetty jo vuosia ja välillä aika kritiikittömästi. On ajateltu, että kun minusta tulee Jeesuksen kaltainen, alkaa ihmeitä tapahtua kuin liukuhinalta ja pyhitys monikertaistuu. No aika moni tuolle tielle lähtenyt on polttanut näppinsä pahemman kerran. Ehkä siksi maassamme onkin levinnyt seurakunnissa sellainen käsitys, että kaikki liika touhuaminen, rukoilu toisten puolestaja ja aktiiviinen evankelionti on paheksuttavaa. Ajatellaan, että usko on yksityinen asia, jonka ei tule näkyä. Tätä tukee myös yleinen henki maailmassa. Omavanhurskauttamista vältellessä seurakunnat ovat halvaantuneet palvelulaitoksiksi. Ihmisten loukkaantumisen pelossa ilmiö on leviämässä kaikkialle oikeuslaitostamme myöden.

Jeesus mallinsi selkeästi  opetuslapsilleen  millaista on elämä Jumalanvaltakunnassa. Opetuslapseuttaminen on Jeesuksen toimintamalllin siirtämistä eteenpäin ja siksi opetuslapseus on Jeesuksen kaltaisuutta. Kuitenkin suomalaiseen kulttuuriin on jostain hiipinyt ajatus ettemme voi järjellisellä tavalla toimia kuten Jeesus l. rukoilla sairaiden puolesta ja tehdä sitä mitä Jeesus ja hänen opetuslapsensa teki. Mitä raamattu sanoikaan järjenpäättelyistä ja uskosta. Toki maalaisjärjen käyttö on elämässä sallittua mutta se ei estä uskon varassa toimimista.

Kun katson millaiset asiat ovat Jeesuksen toiminnan keskiössä niin aivan ensimmäiseksi nousee esiin sydämen asenne ihmisiä kohtaan. Jeesus ei torju ketään. Vähän väliä hänet löytää syömästä syntisten kanssa ja opettamassa ihan tavallisia ihmisiä.  Yhdessä syöminen on raamatussa merkittävin kuva yhteydestä ja toisen hyväksymisestä.  Joka tilanteessa Jeesus syö ja juhlii ihmisten kanssa. Jopa ensimmäinen ihme-kertomus liittyy hääjuhlaan ja voisimme kuvitella että ihan samalla tavalla hän toimisi suomalaisissa kesähäissä.

Syvimmillään Jeesuksen asenne näkyy suhtautumisesta naiseen, joka avaa hiuksensa ja kuivaa niillä Jeesuksen jalat. Juhlien isäntä näkee tilanteessa huonomaineisen naisen, joka rikkoo törkeästi käyttäytymissääntöjä kun Jeesus taas katsoo naisen sydämeen ja näkee haavoittuneen ja kärsivän ihmisen.

Myös tuon asenteen haluaisin näkyvän meidän kristittyjen elämässä kaikilla tasoilla ja kaikissa tilanteissa. Meidän tulee nähdä ihmiset kuten Jeesus näki. Jeesus kutsuu meitä kohtaamaan kaikkein vähimmät ja syntisimmätkin ihmiset rakkaudella ja armolla. Sinisilmäisesti Jumalaan luottaen.

Jeesuksen aikana selootit olivat aikansa nationalisteja ja he odottivat Jeesuksesta pelastajaa, joka veisi heidät voittoon Roomasta. Jeesus ei kuitenkaan asettunut kenenkään puolelle. Hän näki vain ihmisen. Hänen tähtäyspisteenä oli iankaikkisuus.

Jeesus lähettää meidät ihmisten pariin siunaamaan ja rukoilemaan. Jeesuksen kaltaisuus alkaa sydämen asenteen muuttumisesta. Jumalan Pyhä Henki tekee muutos työn meissä jos annamme  sen tapahtua.  Näin Jumalan valtakunta voisi taas voittaa alaa maailmalta.

 


by 4 kommenttia

Miksi on niin vaikea rakastaa?

Mitä lähemmäs menen Jeesuksen persoonaa ja raamatun tekstejä, tutkimalla Jeesuksen ajan kulttuuria ja historiaa, sitä rakastavampi Jumala minulle näyttäytyy. Jeesus haluaa näyttää meille millaisella rakkaudella Jumala haluaa palauttaa ihmisen takaisin yhteyteensä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko tavassamme lukea Raamattua jotain pielessä, kun raamattu-uskollisena itseään pitävät ihmiset ovat yhä enenevissä määrin alkaneet näyttää suorastaan vihamielisiltä toisten ihmisten silmissä. Itsekin pidän Raamattua elämäni ylimpänä ohjeena ja olen sen suhteen ilmeisen konservatiivi. Pohdin, että mikä on pohjimmiltaan se oppi, jota puolustamme ja nimitämme Kristinuskoksi. Mikä on muuttunut viimeisten vuosisatojen aikana ja etenkin viimeisen 50 vuoden aikana läntisessä maailmassa. Voisiko syynä olla yksinkertaisesti se, että länsi yrittää määrittää uskoa jonka alkuperä on idässä, seemiläisessä kulttuurissa.

Kristinuskon leviäminen perustui siihen, että Jeesuksen seuraajat olivat erilaisia kuin muut aikalaisensa. Jeesuksen mallin mukaan seurakunnat auttoivat niitä, joita kukaan muu ei auttanut. Sielä missä vakavat kulkutaudit karkottivat avunantajat, sielä Kristityt jäivät paikalle. Tällainen hyvyys ja rakkaus puhutteli ihmisiä. Evankeliumin sisältö antoi lohtua kärsiville ihmisille. Ihmiset saivat kuulla yksinkertaisen ja puhtaan evankeliumin; -Jeesuksen takia ihminen on arvokas Jumalalle ja pelastettu.

Jeesus kehoittaa meitä parannukseen. Mitä se on? Lyhykäisyydessään se on paluuta Jumalan yhteyteen ja uskomista, sitä,  että Jeesus on kuollut minukin syntieni tähden. Ei enempää eikä vähempää. Jeesus kutsuu ihmistä opetuslapseuteen, joka yksinkertaisesti tarkoittaa Jeesuksen seurassa kulkemista.

On vaarallista sekoittaa parannusta, jossa käännymme Jeesuksen puoleen tunnustamalla hänet Herraksemme ja parannusta, joka koskee maallista vaellustamme. Epäonnistuminen ja surkea elämämme ei riistä meitä pois Armoa. Armo onkin meille ihmisille vaikein mahdollinen käsite. Se on kertakaikkinen juridinen tuomio, jossa tuomittu armahdetaan pysyvästi. Kun katseemme ja elämämme suuntautuu Jeesukseen ja luotamme Jumalan Pyhän Hengen toimintaan elämässämme olemme turvassa. Elämän myrskyt eivät voi silloin riistää  armoa meiltä pois. Mielenkiintoisinta on se, että emme itse voi  tehdä  pelastuksemme eteen mitään muuta kuin suostua siihen mitä Jumala tahtoo tehdä  elämässämme.

Jeesuksen ajan oikeuskäytäntö tunsi sijaisuhrin. Toinen ihminen saattoi oikeusistuimen edessä ottaa toisen ihmisen tuomion kärsittäväkseen. Jeesus teki juuri näin meidän kohdaltamme. Hän kärsi ristillä, kohtasi kuoleman, voitti ja sovitti meidät Jumalan kanssa. Tästä tuomiosta ei voi valittaa.

Siksi Jeesuksen seuraaminen merkitsee toisten ihmisten rakastamista ja siunaamista. Jumalan meille osoittama  armo ja rakkaus tulee meistä läpi.  Kaikki se hyvä minkä tulisi tapahtua meidän kauttamme  tulee Jumalalta ja siksi rakastaminen on meille niin vaikeaa. Jos itse yritämme sitä, alamme asettaa melko nopeasti ehtoja rakkaudelle jota Jumalan rakkaus ei tunne.  Siksi meidän identiteettimme on oltava sidottuna Jeesukseen. Opetuslapseus merkitsee opettajan mallin ja sanoman oppimista ja matkimista. Jospa vain saisimme rohkeutta lähteä kulkemaan sitä tietä. Sen voisi aloittaa rukoilemalla, rakastamalla ja siunaamalla kaikkia lähellä olevia ihmisiä ehdoitta.


by 2 kommenttia

Minä vai me

Nuorempana, siis aika paljon nuorempana, soimasin itseäni siitä, että lempipuheen aiheeni oli ”minä itse”. Eikä syyttä. Se miten toiset näkivän minut, ei käynyt silloin mielessäni, vaan sitä touhotti eteenpäin etsien toisilta edes jonkinlaista hyväksyntää.

Näin jälkikäteen, tuon elämänvaiheen mutkat ja kompastuskivet tuntien, ymmärtää silloisen minäni elämistä. Mutta on eri asia tunnistaa ja tajuta se, millaiset jäljet menneisyyden tunnekuohut ovat jättäneet. Millaisia lupauksia tuli itselleni annettua ja  millaisia valoja vannottua. Kuinka monta kertaa tuli sanottua, että ”minä en ikinä ainakaan”, tai ”kyllä minä vielä näytän”. Vannotut valat ja itselle annetut lupaukset sitovat meitä kiinni niihin virheisiin ja negatiivisiin asioihin, joita olemme kokeneet.

Jumalan valtakuntaan osallisuutta tässä ajassa kutsutaan opetuslapseudeksi. Jeesuksen ajan opettajat, rabbit keräsivät ympärilleen aina opetuslapsia, jotka opettelivat kaiken mitä heidän opettajansa teki ja sanoi. Jeesuksen toiminta tässä suhteessa ei eronnut muiden rabbien toimista. Evankeliumitekstejä lukiessamme, eteemme piirtyy hyvin epätäydellisten ihmisten joukko. Etenkin Pietari nousee esiin vahvana ja jopa uhmakkaana persoonana. Jeesus nuhtelee usein tätä jouk20140906_173513koa, joskus jopa hyvin terävästi. Voimme vain kuvitella mitä kuvitelmia, lupauksia ja vannomisia Pietari, muut opetuslapset, ja etenkin Juudas kantoi matkassaan, maailmassa, jossa vieras kansa oli alistanut ylpeän Israelin kansan. Miettikääpä millaista kaunoja meidän suomalaisten sisimmässä on. Millaisia hedelmiä me tuotamme?

Opetuslapset opettelivat Jeesuksen sanat hyvin niiden muutamien vuosien aikana kun he kulkivat oppisopimuskoulussaan, mutta yksi asia, jota he eivät voineet oppia, oli Jeesuksen sydämen asenne. Parhaiten tämä oppimattomuus näkyy Pietarissa pääsiäisen jälkeen. Jeesuksen agape-kysymys kaikui tyhjille korville. Vasta Pyhän Henki pystyi avamaan opetuslasten sydämet näkemään kaiken sen mistä Jeesus oli puhunut. Vasta Helluntai ja uudestisyntyminen vapautti heidän henkensä vanhoista sitoumuksista ja kahleista rakastamaan vapaasti, niin kuin Jeesus rakasti.

Tämä rakkaus ei rakennu yksittäisen ihmisen varaan, se ei ole minä-muodossa. Kyse on meistä ihmisistä. Kyse on seurakunnasta, kirkosta ja lopultakin koko ihmiskunnasta.  Kysymys kuuluu yhä rakastatko sinä minua, mutta nyt se esitetään koko seurakunnalle. Rakastammeko me Jeesusta? Osoitammeko me hänelle pyyteetöntä rakkautta, joka ohittaa kaikki omat tarpeemme. Kyse ei ole kuitenkaan vaatimuksesta. Edes Pietarilta Jeesus ei lopulta vaatinut mitään. Hän vain kysyi, ja pyysi odottamaan. Helluntaina tuo odotus sai täyttymyksensä.

Annammeko me Hänen täyttää meidät tällä rakkaudella, jota emme itse voi löytää. Ei sitä löytänyt Pietarikaan, vaikka sai nähdä kaikki Jeesuksen ihmeet ja olla hänen seurassaan. Vasta Pyhä Henki saattoi tehdä sen.

Pohdimme lasten kanssa luokassa sitä miksi Kristinusko alkoi niin nopeasti levitä ympäri maailmaa. Yksinkertainen vastaus löytyi apostolien teoista. Seurakunta toimi kuin Jeesus. Kaikki jaettiin, kaikkia autettiin ja kaikki toimivat pyytettömästi yhteisön hyväksi erottelematta ketään. Seurakunta vastasi rakkaudella Jeesuksen kysymykseen. Koululaisille oli kuitenkin seurakunta melko vieras, niinkuin se on koko Suomelle. Meidän oikeasti mietittävä miksi näin on? Puuttuuko meiltä agape-rakkaus?

Mitä pitäisi tehdä? Voisko olla niin, että tulisimme samaan lopputulokseen kuin oppilaani alkuseurakunnan menestyksestä. He sanoivat, että Seurakunta rakasti kaikkia ihmisiä!

 

 

 


by 4 kommenttia

New Wine 2016, Rakkauden päivä

Kun koettu armo jalostuu rakkaudeksi, ihmisen elämä muuttuu pysyvästi.

Ylösnousut Jeesus kysyi Simon Pietarilta, mieheltä, jonka unelmat olivat murskautuneet ja oma turhamaisuus ja ylpeys olivat tuominneet hänet, kolme kertaa, eri tavoin, rakastatko sinä minua. Siinä hetkessä Pietari muuttui. Siihen asti Pietari oli tavallinen Simon, jonka omat motiivit olivat ajaneet häntä seuraamaan Jeesusta. Nyt kun kaikki oma oli kokenut tappion ja häpeä oli poltti sydänalaa,  Jeesus saa tilaa ja Pietarista tulee todellinen Kallio.

Ilman täydellistä ihmisen konkurssia Jeesus ei voi käyttää ihmistä.

Simo Lintinen avasi tänään Pietarin kautta näkyä siitä, miten Jumala käyttää tavallisia ihmisiä. Miksi? Koska ei ole olemassa kuin tavallisia ihmisiä.  Jumalaa ei kiinnosta täydellisyys, koska hän on itse täydellisyys ja hän tahtoo liittää ihmisen siihen.

Oma päiväni istui hyvin tähän illan teemaan. Päivän kohtaamiset, opetukset ja rukoushetket hoitivat, mutta samalla nostivat ihmisyyden ja kivut pintaan. Ihmisen pelastus on ripustettu kirjaimellisesti siihen, että hän kykenee tunnustamaan oman riittämättömyytensä Jumalan edessä. Ihmisen menneisyys ei kuitenkaan katoa, elämän arvet ja kivut ovat meissä aina. Saamme uskoa syntimme anteeksi Kristuksen veren tähden mutta vaelluksemme on tavallisen ihmisen hapuilua ilman Jeesuksen läsnäoloa. Vain Jeesuksen läsnäolo ja seuraaminen pitää meidät kovalla maalla, Kalliolla.

Rukouspalvelussa ihminen on kuin Pietari Jeesuksen kanssa nuotiolla. Jeesus kutsuu sinne nimeltä ja erikseen. Omat motiivit ja unelmat ovat tuhoutuneet ja on jäljellä vain eletty elämä. Menneisyys pysyy taakkana niin kauan kuin me itse kannamme sitä. Jumala haluaa,  että annamme hänen hoidettavakseen kaikki vaikeimmatkin asiat. Silloin hän voi kääntää häpeämme voitoksi. Koetusta armosta kasvaa rakkautta, jota Jeesus meiltä kysyy. Rakastatko Tapio sinä minua?


by 2 kommenttia

Yhteyden merkitys

Oletko koskaan pohtinut sitä millaisen perinnön Tuhlaajapoika lopulta sai. Millaisen isän poika todella peri, kun aika tuli täyteen. Kun luemme Jeesuksen vertauksia, on niitä syytä lukea kokonaisuuksina ja niin, että ne istuvat siihen kulttuuriin, johon ne on puhuttu. Vasta sitten voimme kuulla Jeesuksen puheen sellaisena, kuin hän sen meille tarkoitti.

Jeesuksen aikaan tarinat ja vertaukset olivat ne tärkeimmät välineet opettaa ihmisiä. Me perustamme faktoihin ja yksityiskohtiin. Meidän kulttuurimme arvostaa rationaalisuutta ja tarkkuutta mutta Jeesuksen maailma ja kulttuuri elää tarinoista ja esimerkeistä. Mitä tärkeämpi kertomus sitä useampi tarina ja vertaus. Siksi Jeesus kuvaa Isää, Jumalaa niin monelta suunnalta. Hänelle ei riitä se että hän sanoo miten Jumala on rakkaus tai että Jumala on pyhä. Jeesus haluaa maalata eteemme persoonan, Isän joka on hänessä ja hän Isässä.
Kun katsot peiliin näet ihmisen jolla on takanaan menneisyys. Jäljet jotka perimä ja elämä on jättänyt. Olet elänyt yhteydessä läheisiisi tavalla jonka elämäsi kertoo. Se miten toimit ja käyttäydyt ovat tulosta eletystä elämästäsi. Elät menneessä ja mennyt elää sinussa vaikka muuten olet siinä ja nyt.

Jeesus haluaa myös mallintaa teoillaan, puheillaan ja kertomuksillaan kuka hän on. Vuorisaarna iskee suoraan Juutalaisuuden syvimpään olemukseen, lakiin. Lain syvin olemus on suojella Jumalan pyhyyttä, mutta nyt Jeesus nostaa tavallisen tavallisen ihmisen Pyhäksi. Jumalalle erotetuksi ja hän ei tee eroa rikkaan ja köyhän välille.
Lain olemukseen on liittynyt lain täyttäminen ja lain täyttämistä varten oli ihmisen toimesta luotu valtava määrä erilaisia käskyjä ja määräyksiä. Jeesuksen ajan kulttuurissa vain todella varakas ja hyvässä asemassa oleva saatoi täyttää tämän lain ja ansaita pelastuksen. Vuorisaarnassaan Jeesus romuttaa kaiken mitä ihminen itse on rakentanut, jotta hän voisi kelvata Jumalalle.

Jeesus rikkoo ajatuksen, joka on ollut Juutalaisen opetuksen ydin, sen kuinka heille armoa oli se, että Jumala ei langeta tuomiotaan puhtaan ihmisen ylle. Jeesus osoittaa, että kukaan ei ole puhdas. Pelkästään se, että vältää tekemästä pahaa ei riitä. Myös ajattelumme synnit riittävät langettavaan tuomioon. 20120711_122412Jeesus sulkee kaikki ihmisen omat polut Jumalan luo. On vain yksi tie ja se on hän, Jeesus. Samalla hän murtaa toisen Juutalaisen ajattelutavan, joka liittyy käsitykseen mikä on hyvää.  Juutalaiseen ajattelussa ja filosofiassa hyvän tekeminen on sitä, että pidättäytyy kostolta ja rangaistuksen antamiselta.  Jeesus vie ajatuksen hyvyydestä pidemmälle. Jeesus tahtoo meidä ajattelevan hyvää vihollisestamme. Armo, josta hän opettaa onkin armoa joka antaa kaiken ja uhrautuu toisen edestä.  Tämä onkin hänen syvin olemuksensa ja on hänen kokemuksensa Isästä, Jumalasta. Sellainen on Isä joka on hänessä ja sellainen hän on Isässä.

Tuhlaajapoika perii Isän, joka tahtoi, että hänen poikansa laittaisivat  kaiken toivonsa häneen. Isä ei kieltänyt pojiltaan mitään. Isä ei vastanut millään tavalla sitä isäkuvaa, joka Jeesuksen aikalaisilla oli. Autoritäärisyys loisti poissaolollaan, samoin arvokkuus ja lain määräämä jäykkyys. Läsnä sensijaan oli armahtavaisuus, eloisuus ja ilo. Isä odotti takaisin poikaa, jonka piti olla hänelle kuollut.

Tällaista yhteyttä ja perintöä Jeesus tarjoaa meille. Yhteyttä Isään, jonka rakkaus on armoa, eloa ja iloa. Täyttä perintöosaa ilman pelkoa tuomiosta ja rangaistuksesta. Armahtavaisuutta ja rakkautta, joka koston sijaan osoittaa aktiivista rakkautta.

Meidän on vaikea ymmärtää miten radikaalia Jeesuksen opetus oli, siksi aikalaiset sanoivatkin hänestä, että hän puhui kuin se, jolla valta on.  Jeesuksen opetus riisuu meidät kaikesta omasta yrittämisestämme. Me emme voi asettaa toistemme pelastuksen tielle mitään ehtoja, sillä ainoa tie pelastukseen on Jeesus ja uskon Jeesukseen voi lahjoittaa vain Jeesus itse Pyhän Henkensä kautta. Mikä jää siis meidän osaksemme? Elää yhteydessä Isään ja toisiin ihmisiin ja kertoa Jeesuksesta. Fariseukset yrittivät rajata tuota yhteyttä siinä onnistumatta siksi meidänkään ei pidä sitä tehdä. Se vapauttaa meidät ihmiset toimimaan yhdessä taustoistamme huolimatta. Tuhlaajaisä ei torjunut kumpaakaan poikaansa, siksi mekään emme voi tehdä niin!

 


by 11 kommenttia

Mieskin saa itkeä, saahan?

Harva mies antaa itselleen luvan itkeä. Kahdeksankymmentä luvulla alettiin puhua pehmomiehistä, jotka saavat itkeä ja olla pehmeitä. Nämä miehet saivat aikaan sen, että nykymiehetkin uskaltavat hoitaa lapsiaan kotona ja olla pehmeitä nallekarhu koti-isiä. Mutta itku, mihin se lupa jäi.

Mutta mitä me miehet osaamme sen sijaan tehdä. Osaamme olla iloisia veikkosia seurassa. Olemme joukon keskipisteitä tai sitten metsästysporukan kunnioitettuja hiljaisia taitajia.  Arvostamme nuotioporukan kaskunkertojia emmekä vieroksu edes sivussa  jöröttäjiä, mutta itkun vääntäminen on sallittua vasta kun viinaa on tarpeeksi veressä tai hätä on käynyt liian suureksi. Kotona tämä asetelma muuttuu. Kun naurut on naurettu ja parisuhteen alkuhurma ja rakkaus on vaihtunut arkeen, hyytyy turhan monen miehen hymy. Turhan moni mies alkaa rakentaa arkisesta perheestä itselleen vankilaa, jonka lukkoja kukaan ei osaa avata. Tahto rakastaa  ja miehen halut lyövät painiin, jossa usein tahto jää kakkoseksi kun lauma lapsia syö vaimon energian huomioida miehensä entiseen malliin. Mutta koska järkemme yhä pelaa, huono-omatunto jäytää ja ärsyttää.

Itkun sijasta alamme vihata ympäristöämme, käytämme sanan viiltävää säilää tai jopa nyrkkiä. Tiedämme, että meidän tulisi jakaa arkemme muun perheen kanssa, mutta emme kykene siihen, koska haluamme jotain sellaista mitä emme voi saada. Haluamme rakkautta jonka laatua emme tunnista, emmekä löydä. Jos osallistuisimme kodin arkeen täysillä ja tunnustaisimme oman ”tappiomme”, niin ylpeytemme saisi kolhun. Muutamme syyllisyyden kaikesta tästä myrkyksi jota levitämme ympärillemme. Emme osaa enää taipua tuulessa kuin vilja ja nöyrtyä toisen edessä niinkuin suhteen alussa. Herkkyys on kadonnut koska kyynelten lähde on  kuivunut.

Miten voisimme tavoittaa sen pienen pojan, joka uskalsi lapsena itkeä ja antaa kyynelten puhdistaa pahan pois. Mistä löytyy se voima joka huuhtosi kaiken kuonan sielustamme joka on kertynyt herkkyytemme päälle. Kuinka henki saisi tilaa hengittää tavoittakseen toisen?

Monasti kaipuumme saada rakkautta ja hyväksyntää vääristyy. Etsimme puolisostamme sitä mitä pieni poika etsii äidin tai isän sylistä.  Ääretontä ja rajatonta rakkautta jota ihmisistä vain äidit ja isät voivat parhaimmillaan lapselleen tarjota. Petymme kun puoliso paljastuukin samanlaiseksi etsijäksi kuin mitä itse olemme. Jos emme yhdessä käy etsimään tuota  suurta rakkautta, on edessä tyhjyys, jota molemmat alkavat tahoillaan täyttää. Kuka milläkin.

On vain yksi joka voi vastata  rakkauden nälkäämme ja  vain Hän voi antaa takaisin kyyneleet jotka puhdistavat. Jeesus sanoi, Sallikaa lasten tulla tyköni. Uskallatko taipua  taas tuuleen ja päästää se pieni poika irti  ja pisaraantaa hänen häpeämättömästi itkeä Jeesuksen sylissä, kunnes kaikki paha on poissa ja löydät tien ulos häkistäsi.


by 2 kommenttia

Toivo

Image

Miten vaikea sana toivo on. Mitä me toivomme elämältä ja miksi toivo vaihtuu joskus pimeydeksi, toivottomuudeksi, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan ja eroon Jumalasta. Ilman Uskoa Jumalaan ei ole toivoa. Mutta kun meillä on Usko silloin meillä on myös toivo ja näiden kahden myötä myös kaikkein tärkein eli rakkaus.

Nuoren ihmisen tulisi olla toiveikas tulevaisuutensa suhteen.  Nuorena pitäisi nähdä kaikkialla mahdollisuuksia ponnistaa eteenpäin rikkaaseen elämään. Saada hyvä, mieluinen koulutus, Päästä töihin ja perustaa perhe.

Olen 47-vuotias mies. Minulla on hyvä työ ja ihana perhe. Minun kohdalla asiat hyvin. Mutta onko tie tähän ollut helppo. Kun katson taaksepäin elämääni niin näen lukuisia kohtia joissa näen miten Jumala on johdattanut asioita ja toiveeni ovat käyneet toteen vastoin odotuksiani.

Mitä olen sitten toivonut. Yksinkertaisesti sitä että huominen tulisi. Sitä että selviäisin asioista jotka koin itse ylivoimaisiksi esteiksi elämässäni.  Tajuan nyt että ratkaisevaa on aina ollut se mihin olen toivoni kiinnittänyt. Omien voimien ja taitojen puute on aina vienyt ajatukseni Jumalan puoleen ja rukoukseen, ”Jumala auta minua, en selviä itse.” Silloinkin kun elämä ja maailma veti poispäin Jumalasta ja voimat uupuivat Jumala itse osoitti uskollisuutensa ja näytti että vielä minullakin yhä toivoa päästä kiinni  osallisuuteen Jumalanvaltakunnasta ja hänen lahjoistaan. Toivo jota uskoni Jumalaan piti yllä sai minut jatkamaan elämääni eteenpäin. Toivo piti minut elämässä kiinni.

Toivo pitää sisällään elämän kipinän. Tuo sana heijastelee meille kuvajaisena sitä hyvää mitä vain Taivallinen Isä voi tarjota lapsilleen. Toivo pitää meidät liikkeellä silloinkin kun uskoamme koetellaan ja Taivas on hiljaa.

Äiti Teresa joutui kokemaan elämässään sen että  Taivas ei enää puhunut hänelle. Jumalan ääntä ja tahtoa nodattaen hän lähti Intiaan ja sen jälkeen ääni vaikeni. Me tunnemme kuitenkin hänet ihmisenä joka antoi ja näytti toivon miljoonille ihmiselle Intian slummeissa ja muualla maailmassa. Hän pysyi uskollisena kutsulleen ja laittoi Toivonsa Jeesukseen. Niihin lupauksin joita raamattu hänelle ja meille antaa.

Sielunvihollinen sai Jumalalta luvan kiusata Jobia jotta olisi voinut osoittaa että Job kiroaisi Jumalaa kärsimystensä tähden. Job kuitenkin kiinnitti toivonsa yhä tiukemmin Kaikkivaltiaaseen. Hän näki ettei ole muuta tietä kuin se minkä Jumala osoittaa. Jobin Kirja näyttää meille kuinka me olemme täällä maailmassa kuin vieraan maankansalaisia ja oikea kotimme on Jumalan luona.

Nyt 47-vuotiaana katseeni kääntyy jo väkisinkin tämän maallisen taivalluksen jälkimmäiseen puoliskoon. En tiedä miten pitkä on kotiin mutta pelko elämän loppumisesta onkin vaihtumassa toiveikkaaksi kotimatkaksi, toiviomatkaksi jota saan taivaltaa yhdessä muiden Jeesuksen omien kanssa.