Seurakunta on koko elämän keskipiste, hengellisenkin tai ainakin sen pitäsi olla.

Jokainen tietää millainen hengellinen ilmapiiri Suomessa on. Seurakunta ei ole enää ihmisille tärkeä ja Jumalan olemassaolokin on periaatteessa sivuseikka. Seurakuntien resurssit kuluvat kiinteistöihin ja kaikkeen muuhun ei niin hengelliseen toimintaan.  Koulujen uskontokeskustelúa en edes viitsi vetää tähän. Hengellinen tyhjiö ei ole koskaan ollut näin suuri maassamme!

Toisaalla hengelliset ääri-ilmiöt lisääntyvät ja laineet lyövät yli laidan. Ääri-ilmiöt näyttäytyvät tavalliselle kadunmiehelle kummallisena uskonnollisuutena, joka on arkielämälle täysin vierasta. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että asiat etenevät Suomessa kahteen suuntaan. Uskovaiset kerääntyvät omiin piruntorjunta bunkkereihinsa ja liberaalit jatkavat samaan malliin ja kirkot pysyvät tyhjinä.  Kirkolla tarkoitan tässä paikallisen seurakunnan toimintaa. Sitä toimintaa, jonka kuuluisi koota ihmiset yhteen tasapuolisesti ja tarjota heille hengellisen kodin ja levittäytyä yhä laajemmalle ympäröivän yhteisön keskuuteen.

Meillä on edelleen erittäin toimivat hengelliset verkostot Suomessa, mutta niissä on yksi ongelma. Ne eivät pyri enää laajenemaan. Päinvastoin ainoa kasvu, jota on havaittavissa on se, että jotkut yhteisöt onnistuvat imemään väkeä muista yhteisöistä tarjoamalla parempaa toimintaa. Ehkä kärjistän liikaa mutta ei meillä juuri tunkua ole hengellisiin tapahtumiin.

Mikä siten kiikastaa. Ensimmäinen asia on kärsivällisyyden puute. Kun jotain uutta järjestetään ja väkeä tulee vain kourallinen, niin heitetään liian pian pyyhe kehää ja toiminta lopetetaan. Varsinkin pienillä paikkakunnilla on epärealistista olettaa, että heti olisi tupa täynnä. On ajateltava, että jokainen tulija on juuri se, jonka takia tilaisuus on järjestetty ja että myös järjestävä joukko on osa läsnäolevaa seurakuntaa, eikä vain joukko suorittajia tai esiintyjiä. Tämä koskee myös työntekijöitä. Seurakunta ei ole mikään palvelulaitos vaan elävä yhteisö!

Toinen on Hengellisesti liian köyhä anti. Aina kun kokoonnutaan, on toimittava Pyhässä Hengessä ja opetettava sanaa. Yhteinen rukous on aivan välttämätöntä! Rukouksessa kohtaamme toisemme ja Jeesuksen! Rukouksessa meidän tulee myös polvistua Jumalan eteen omien syntiemme ja  taakkojemme takia.

Kolmas tärkeä asia on, että otamme huomioon paikallisen kulttuurin. Vaikka yhteiskristillisyys on tärkeä asia, on kuitenkin olennaista, että toimitaan oman seurakunnan kontekstissa, sillä monasti ihmiset, jotka eivät juuri käy seurakunnan tilaisuuksissa, odottavat jotain tuttua ja turvallista. Silloin ei pidä rysäyttää heidän eteensä heti kielillä puhumista ja puolentunnin mittaista ylistyslaulu sessiota halleluja huutoineen. Näillekin on paikkansa jopa luterilaisessa seurakunnassa, mutta sitten vasta kun ihmiset ovat saaneet siitä opetusta. Kun yhteisöä rakennetaan on perusta oltava hyvä. Raamatun opettaminen on kaiken a ja o.

Itse ajattelen, että tuleen ei pidä jäädä makaamaan vaan on käytävä tulta päin. Tässä tapauksessa Pyhän Hengen tulta päin ja ottaa se vastaan. Opetus ja opetuslapseutuminen on ensimmäinen askel kohti Seurakunnan kasvua ja uutta tulemista. Puhun seurakunnasta, joka on keskellä kylää ja myös näkyy. Omassa voimassa se ei tule onnistumaan. Siihen tarvitaan Jumalan Pyhää Henkeä. Me ihmiset emme kykene itse varustamaan itseämme Jumalan voimalla  vaan meidän pitää pyytää sitä.  Mutta voimme opiskella miten voimme tuoda ihmisiä Jumalan eteen ja ottamaan vastaan Jeesuksen.

Itse olen kokenut hyväksi tavaksi osallistua opetukseen, joka varustaa toimimaan omassa seurakunnassa. Yksi tällainen foorumi on Spirit, yhteisövalmennus, jota järjestää Hengenuudistus kirkossamme ry. Näissä viikonlopun mittaisissa tapahtumissa annetaan varustustavaa opetusta oman seurakunnan toiminnan kehitämiseen. Samalla myös oma uskonelämä saa uutta voimaa ja uudistuu.  Seuraavat viikonlopun mittaiset Spirit-valmennustapahtumat ovat tämän syksyn aikana Vantaalla ja Kalajoella. Toivonkin, että nämä koulutukset täyttyisivät ihmisistä, jotka tuntevat palavaa halua viedä sanomaa eteenpäin omalla paikkakunnallaan, sillä meidät on lähetetty kaikkeen maailmaan!

Pelkään että elämäni muuttuu. Pelkään, että kaikki se mitä olen tähän asti savuttanut katoaa tai muuttuu turhaksi. Pelkään, että elämästäni katoaa ilo. Pelkään, että paranen. Pelkään, että Jumala vastaakin rukoukseeni. Pelkään, että en olekaan tarpeeksi hyvä Jumalalle. Pelkään, että Jumala on sittenkin olemassa.

Jumala ei oo oikein mun juttu. Tämä on tuttu kommentti, jonka takaa saattaa löytyä pelkoja, joita kirjasin alkuun. Osa peloista ovat omiani ajalta, kun yritin elää ns. tavallista elämää. Elää niinkuin muutkin. Nyt tajuan että tavallinen elämä on jotain aivan muuta kuin se mitä yritin.

Jumala oli jo merkannut elämääni niin monta ihmettä ja johdatusta, että en voinut ohittaa niiden todistusvoimaa. Siksi jossain vaiheessa olin absurdissa tilanteessa. En voinut olla uskomatta Jumalaan vaikka olisin halunnutkin. Minulle on tavallista se että Jumala on läsnä elämässäni jatkuvasti.

Minä siis uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Mitä se siis merkitsee käytännössä? Itse asiassa haluan haastaa jokaisen miettimään tätä asiaa. Mitä se on kun maailmankaikkeuden Herra onkin totta ja elävä. Mitä se tarkoittaa kun Raamatun ilmoittama Messias onkin totta. Vaikuttaako se mitenkään siihen kun huomenna nouset ylös ja lähdet ihmisten joukkoon. Miten käy elämälle, joka pelkää, että Jumalan on?

Jeesus sanoo, että lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta. Tuohon lauseeseen kätkeytyy kaksi valtavaa asiaa. Ensimmäinen on se, että luotamme lapsekkaasti Jumalaan ja toimimme sen mukaan. Lapsi heittäytyy elämään täysillä. Toteuttaa sitä mihin uskoo, suunnaten elämänsä sen mukaan. Toinen on se, että Jumalan valtakunnan todellisuus muuttuu silloin todeksi. Ikuisuus kurottautuu tähän hetkeen ja Jumala on läsnä.

Kun näin tapahtuu myös pelot katoavat, koska Jumala täyttää tarpeemme. Jumala korjaa elämässämme ne asiat jotka Hänestä tarvitsevat korjausta. Jumalan korjaus lista on ikuisuus hakuinen eikä se noudata meidän mittojamme vaan paljon suurempia mittoja ja tarpeita.

Siksi onkin hassua katsella (meitä, minuakin) uskovia, jotka ponnistelevat ja pyristelevät ollakseen oikeassa kaikessa mihin tarttuvat. He eivät tunnu luottavan siihen, että Jumala on oikeasti suuri ja olemassa.

Uskalla olla Jeesuksen opetuslapsi, siksi raamattu toistaa kerta toisensa jälkeen: -Älä pelkää!

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” (1. Joh. 4:18)

Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.”

Edellä oleva Raamatun kohta kuvaa yhteisöä, joka elää ja toimii Jumalan johdatuksessa. Pyhän Hengen vaikutus näkyy heissä niin, että muu ympäröivä yhteisö näkee sen ja hyvyys, joka heijastuu ihmisistä vetää uusia ihmisiä mukaan. On tärkeää tietää mihin he liittyivät. Eivät kirkkoon vaan seuraamaan Jeesusta. Seurakunta ei ollut mikä tahansa yhteisö vaan se oli heille Jumalan valtakunta, jossa oli läsnä Jumalan Henki. Jumalan voima oli läsnä yhteisössä ja yhteisöllisyys merkitsi heille mahdollisuutta elää Jeesuksen läsnäolossa.

Vaikka maailman aika on muuttunut on ihminen edelleen sama ja aivan samat ilmiöt vaikuttavat tämän päivän maailmassa. Se ympäristö, jossa itse elän ja toimin maallikkona on tavallinen suomalainen maalaisseurakunta, jonka perinteet ja toiminta on kohtuullisen monipuolista, mutta itse ydin, Jumalanpalvelus elämä, on aivan samassa jamassa kuin muualla  Suomessa. Myös aktiivisten seurakuntalaisten joukko on sangen pieni suhteessa koko jäsenistöön. Seurakunnan jäsenyydellä on kuitenkin merkitystä ihmisille ja sen palveluita pidetään edelleen tarpeellisina.
Kaupunki ympäristössä tilanne on hieman erilainen yhteiskunnan moniarvostuminen näkyy selvemmin. Mutta kaikille seurakunnille yhteistä on se, että ne ovat menettäneet kyvyn kohdata ihmiset henkilökohtaisesti. Syy ei ole työntekijöissä tai edes Kirkossa vaan meissä ihmisissä itsessämme. Jos katsomme tuota yllä olevaa raamatun kohtaa se osoittaa että ihmiset olivat yhteydessä toisiinsa koko ajan ja se tapahtui seuraamalla Jeesusta ja kuuntemalla Jumalan tahtoa.
Eli se mikä maastamme on kadonnut, on tunne siitä, että meidän ihmisten tulisi kulkea yhtämatkaa yhdessä Jeesuksen kanssa. Koko yhteiskuntaa vaivaa sairaus nimeltä yksinäisyys, joka johtu elämän tavastamme ja yhteiskunnan uusista arvoista. Aikaisemmin me suomalaiset elimme uskoamme todeksi muuallakin kuin sunnuntain messussa. Kinkerit, lähetyspiirit ja muut kylien ja kortteleiden hengelliset kokoontumiset rytmittivät elämää ja lasten pyhäkoulut loivat pohjaa kaikelle. Naapuriapu ja talkoot kuuluivat asiaan ja kaikki tämä oli luonnollista jatkumoa omalle hengelliselle elämälle. Rukous oli läsnä ja Jumalanpalvelus oli monelle kiitoksen paikka. Herätysliikkeemme ovat olleet aina tukemassa seurakuntien elämää ja tuomassa oman värinsä ihmisten elämään.
Nyt kun katson ympärilleni näen paljon harrastavia ja touhuavia ihmisiä mutta seurakunta ei ole niissä läsnä eikä myöskään Jumalan Henki. Työelämä ja perheet imevät aikuisväestön voimavarat ja innon osallistua seurakuntien toimintaan ja  he kokevat että mikään nykyinen toimintamuoto ei vastaa heidän tarpeitaan.
Eli olemme tulleet tilanteeseen jossa Seurakunnan perusviesti, armo ja se, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle, ei enää välity ihmisten arkeen asti. Olemme palanneet hengellisessä mielessä takaisin alkuun, samaan tilanteeseen missä alkuseurakunta aikoinaan oli. Jumala ehkä tunnetaan mutta siinä kaikki.

Eli meillä on edelleen ihmisiä jotka seuraavat Jeesusta ja meillä on edelleen Pyhä Henki ja kaikki Pyhän Hengen lahjat hedelmineen sekä Sana jonka johdatuksessa voimme toimia. Ympärillämme on ihmisiä jotka kaipaavat hyvyyttä, kohtaamista ja iloa arkeensa. He eivät enää tiedä mitä on synti joka erottaa meidät Jumalasta. Heille synti on heille syytelista jota he kaikkein vähiten haluavat tutkia keskellä arkea. He eivät tunne Sanaa eikä heillä ole kosketuspintaa sellaiseen yhteisöön joka täyttäisi heidän sielussaan olevan Jumalan kokoisen aukon.
Kirkko näyttäytyykin heille keskiaikaisia lauluja veisaavana, myyttien kanssa kamppailevana ristiriitoja täynnä olevana instituutiona johon hyvä pitää etäisyyttä. Luulen että kuva vaihtelee riippuen siitä missä päin maata eletään mutta väkikato on yhteistä.

Kun kysyin kahdeksantoista vuotiaalta kaverilta miksi hän ei mene seurakunnan tilaisuuksiin oli vastaus oli selkeä. Siellä on tylsää koska sielä tehdään vain vanhojen ihmisten juttuja ja saman vastauksen saan 40-vuotiaalta ystävältäni ja itse viisikymmpisenä vastaan samalla tavalla. Seurakuntien toimintamallit ja kulttuuri ei enää vastaa sitä mitä ihmiset pitävät mielekkäänä. Jo pelkkä Jumalanpalveluksen liturgia vieraudellaan jäykistää uuden tulijan.
Kun kysyin 17 vuotiaalta pojaltani miksi hän jaksaa käydä kristittyjen nuorten leireillä ja tapahtumissa oli vastaus selkeä, sielä ei tarvitse jännittää vaan kaikki ovat mukavia rukous ja hengellisyys ovat luontevasti läsnä meno on rentoa ja iloista. Musiikki on tuttua ja kieli ymmärrettävää.
Edessä on siis urakka jossa etsitään takaisin yhteisöllisyyttä ja osallisuutta seurakuntaan. Voisi kuvitella että ihmisten tavoittaminen nykytekniikalla olisi helppoa mutta vaikuttaa siltä että Kirkon viesti hukkuu informaatio tulvaan ja vain tietoa etsivä ihminen löytää sen.
Mitä sitten pitäisi tehdä.

Seurakunnan ydin koostuu aina ihmisistä jotka Jumala on kutsunut tehtäväänsä. Suomeksi sanottuna ne ihmiset jotka kokevat oman paikkakuntansa ihmiset tärkeänä ja haluavat kehittää omaa seurakuntaansa, kokoontuvat yhteen ja lähtevät liikkeelle. Osallisuus Kristuksen ruumiiseen ja sen merkitys on hyvä tiedostaa tässä vaiheessa ja voi olla, että alkuvaiheessa samat ihmiset ovat niin jakoja käsiä kuin myös suitakin. Yhteinen rukous pitää olla alusta lähtien kiinteä osa kaikkea toimintaa.
Alusta asti on tärkeää että Seurakunnan työntekijät  ovat mukana, koska se luo tukevan selkänojan toiminnalle. Olennaista on kuitenkin vastuun jakaminen tavallisille seurakuntalaisille, koska se lisää ratkaisevasti osallisuuden tunnetta.
Pyhäjärven seurakunnassa olemme toteuttanneet ns. Majatalo-iltoja kerran n. kuukaudessa. Viiden toimintavuoden jälkeen olemme päätyneet malliin joissa opetus, rukous ja hyvin toteutettu musiikki muodostavat kokonaisuuden joka vetää ihmisiä paikalle.
Tähän mennessä olemme oppineet sen että mitään oikotietä ei ole olemassa vaan edelleen Jumalan sanan tulee olla eskeisesä asemassa. Kyse on siitä millaisella kielellä se esitetään ja siitä saavatko ihmiset virvoitusta ja virkistystä itselleen.
Myös kärsivällisyys on tärkeää sillä Jumalalla on omat aikataulunsa ja emme aina tiedä kaikkien asioiden tarkoitusta. On uskallettava kokeilla uusia toiminta tapoja ja hylätä vanhoja. On etsittävä ihmisiä ja henkilökohtaisesti kutsuttava heitä mukaan.
.