Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Kirkko vai seurakunta, jäsen vai opetuslapsi

kotkat

Otsikon asiat voivat olla vastakkaisia, mutta niiden välillä voi olla myös yhtäsuuruusmerkki. Ehkä kuitenkin likiarvon merkki voisi olla parhaimmillaan lähellä totuutta.

Kirkon sisällä eletään mielestäni kolme selkeää ryhmää, toki variaatioitakin seuraavista esiintyy.

Ensimmäisessä ryhmässä ovat Raamatun sanaa myytisenä ja vertauskuvallisena pitävät ihmiset. Raamattu on kirja on tuonut mailmaan sanoman rakkaudesta, joka levittää ympärilleen hyvää. Humaanius ja humanismi ammentavat tästä itselleen polttoainetta. Kirkon toimintakulttuurin pitäisi tämän ajattelun kautta panostaa ihmisten autamiseen.  Tähän kuvaan ei sovi persoonallinen pahuus sen enempää kuin Jumalan viimeinen tuomio. Helvetti eletään ja koetaan jo tässä ajassa. Mahdollisesti myös taivas. Jumala on niin salattu ettei häntä voi ymmärtää. Ehkä häntä ei ole. On elettävä nyt!

Toinen ryhmä joka voi hyvin ja elää keskuudessamme on perinteitä ja luterilaisuutta vaaliva konservatiivinen liike, joka hakee oikeutta pitäytyä tiukasti raamatun ohjeissa. Tämä liike elää myös tiukasti perinteissä kiinni. Voisi kuvitella että Luterilainen oppi säilyy juuri näiden ihmisten keskuudessa. Tämän liikeen sisällä on silti sekä naispappeuden hyväksyjiä että vastustajia. Moni, joka hyväksyy naispappeuden tekee sen siksi että laki niin sanoo. Osa taas näkee että maailman aika on erilainen kuin Paavalin aikana ja siksi on perusteltua elää kohti todellista tasa-arvoa tässä asiassa.  Äärimillään tämä opin puolustaminen on aiheutanut kiistoja ehtoollispöydässä.

Kolmas selkeä ryhmä on luonteeltaan hajanaisempi ja sen sisällä on sekä liberaaleja ja konservatiivisa piirteitä. Sen piiriin kuuluu väkeä kaikista kristillistä suunnista Suomessa. Ryhmänä siitä on tulossa suurin. Olen huomannut että opilliset kiistat eivät ole heille ongelma vaikka ryhmä on selkeästi raamattu-uskollinen, Selkein ero tulee muihin Pyhän Hengen toiminnan korostamisessa. Liberaalius on lähinnä sitä, että vanhoista kaavoista halutaan eroon ja tilalle tuodaan vapaampi muoto palvella Jumalaa. Ehtoollinen on heille todellinen Kristittyjen yhteysateria! Ylistys ja rukous opetuksen kanssa muodostaa toiminnan ytimen.  Kaksi viimeistä ryhmää molemmat opetavat Pyhän Hengen vaikutuksista mutta ero syntyy siitä että tämä viimeksi mainittu jalkautuu selkeämmin ihmisten keskuuteen ja uskaltaa heittäytyä Pyhän Hengen toiminnan varaan. Missiona on tavoittaa ihmisiä lähellä ja kaukana.  Osa korostaa voimakkaasti parantamisen armolahjoja osa taas muita armolahjoja. Tämä liike on osa maailmanlaajuista Pyhän Hengen uudistuliikettä ja herätystä joka on levittänyt kristinuskoa uusille alueille Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Tässä siis se miten itse näen Suomen kirkon tänään. Analyysi on pinnallinen mutta ehkä siinä jokin totuuden siemen on mukana.

Mielestäni suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se, että nämä ryhmät eivät löydä toisiaan. Jakolinjoja synnyttää parisuhdelaki, naispappeus, karismaattisuus ja ties mitkä syyt.  Monista asioista on tehty myös pelastuskysymyksiä. Nämä pelastuskysymykset ovat siksi ongelmallisia että meillä itsellämme ei ole valtaa tuomita. Voimme vain kertoa mikä on synnin palkka. Jos sitten hyväksytään ajatus siitä, että on olemassa kadotus ja sen vastakohtana iankaikkinen elämä on pakko lähteä lavealta  tieltä takaisin kapealle tielle tunnustamalla että on olemassa myös paholainen. Pian myös Raamatun opetus henkivalloista ja Pyhästä Hengestä on otettava tosissaan. Kuvio toimii valitettavasti myös toiseen suuntaan.

Tämän asetelman takia ensimmäinen ryhmä etääntyy yhä kauemmas Raamatun totuudesta ja samalla Jumalasta. Siihen maailman kuvaan ei sovi täydellinen kaikkivaltias Jumala ja yliluonnollisen olemassa olo. On kysyttävä puhutaanko enää kristinuskosta, joka uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan.

Kahta ensimmäistä ryhmää yhdistää sitoutuminen uskonnollisiiin perinteisiin ja kaavoihin, . Erotus on siinä että ensimmäiselle ryhmälle uskonnollisuus on hyve, toiselle suoja joka kiinnittä johonkin suurempaan ja syvempään eli Jumalaan.  Ensimmäiselle ryhmälle uskonnollisuus on kulttuurillinen arvo joka palvelee Humanismia ja on sillä tavoin rakkaudenväline.

Toista ja kolmatta ryhmää yhdistää  vankka usko ihmisen yläpuolella olevaan persoonalliseen Jumalaan ja  Jeesukseen, joka on tosi ihminen ja tosi Jumala, Raamattu ei ole heille kokoelma myytisiä tarinoita paimentolaisheimon jumalasta Ja Jeesuksesta joka viisudessaan sai aikaan uskonnon.  Suomen siioni on noiden kahden ryhmän varassa.

Ensimmäinen ryhmä on voimiltaan ja kooltaan kaikkein pienin mutta sen takana on kirkkopoliittista voimaa ja ammattiteologia ja siksi se kykenee pitämään kokoaan suurempaa ääntä julkisen sanan avustamana. Suomalaista keskustelua vääristääkin konservatiivisen lehdistön puute sillä liberaalien ja vihreiden aatteiden puristuksessa ei ole kovin muodikasta kirjoittaa konservatiivisten arvojen puolesta. Olisi hyvä jos tähän suhteeseen löytyisi jonkinlainen tasapaino. Molempia tarvitaan.

Neljäs ryhmä maassamme on ihmiset jotka ovat vieraantuneet Jumalasta ja Seurakunnista. On mielenkiintoista että tätä osaa kutsutaan kansankirkoksi. Toki se on sallittua, mutta on omituista, että sen osan tukeen vedotaan useissa hengellisissä väittelyissä. Tämän osan kuvitelut ja todelliset tarpeet sanelevat Kirkon suunnan vaikka heitä ei juuri kiinnosta Kirkon sanoma. Näin syntyy Ihmisen evankeliumi.

Mutta mutta…Ensimmäinen ryhmä pyrkii silti säilyttämään kaikkien ihmisten yhteyden kirkkoon ja kasteeseen. Se yhä tahtoo, että nuoret kävisivät rippikoulun. Nämä eivät ole vähäarvosia asioita, sillä näiden kautta myös Sanalla on yhä mahdollisuus.

Ykseyden etsiminen lähtee toisten arvon tunnustamisesta ja tuomiovallan jättämisestä Jumalalle. Ykseyden etsiminen on Jumalan sanaan ja Pyhän Hengen työhön luottamista. Näin uskova on aina Jumalan valvovien silmien edessä. Kristittyjen ykseys on paljon enemmän kuin vain Luterilaisen kirkon ykseys. Ykseyden pystyy lujittamaan vain Pyhä Henki, joka ei jäsenkirjoja kysele.  Siksi on varmaa että Jumala tekee työtään Suomessa. Mutta Jumalan aikataulu ei ole meidän määrättävissä.

Ykseyttä tarvitaan, jotta voimme työskennellä omassa seurakunnassamme oman paikkakuntamme hyväksi Jeesuksen opetuslapsena. Siksi on tarpeellista että tunnustamme sen hyvän mitä kukin ihminen tuo tullessaan olipa hänen katsantokantansa mikä hyvänsä ja siksi jäsenyys on tärkeää. Rukous murtaa rajoja ja raivaa tietä Pyhälle hengelle toimia. Näin pelkästä jäsenestä voi tulla opetuslapsi.

Pyhän Hengen uudistus tulee näkymään maassamme, sillä se on Jumalan Henki, joka synnyttää uskon todelliseen Jumalaan. Kivi jonka muut rakentajat jättivät maahan osoittautuu kulmakiveksi johon tukeutuen Seurakunnan temppeli, Kristuksen ruumis jatkaa rakentumista. Kotkat ovat nouseet siivilleen


2 kommenttia

Kärsimys, jumalallista evoluutiota vai pahuuden palkka

noten kuvat 423

Kärsimys on uskon yksi suurista ongelmista, joka on paaluttanut historiaan monta tapahtumaa ja niiden selitystä. Milloin onnettomuus on ollut Jumalan lähettämä voitto vihollisesta ja milloin rangaistus kansakunnan synnistä. Puhumattakaan yksilötasolla tapahtuvasta raamatulla päähän lyöntikilpailusta.  Yhtä kaikki, kärsijän osa on aina yhtä huono.

Olen viimeisten päivien aikana miettinyt tätä mahdotonta yhtälöä. En väitä löytäneeni siihen mitään valtaisaa selitystä mutta kuitenkin sellaisen muodon, että se tyydyttää minua itseäni.

Ensimäiseksi tulee mieleen syntiinlankeemus ja siihen liittyvä armotalous. Ihmisen lankeemus vaati äärimmäisen kalliin uhrin. Ilman kärsimystä ei tuo uhri olisi ollut edes mahdollinen. Maailma olisi parempi ilman kärsimystä,  mutta se olisi myöskin vajaa maailma. Se olisi Jumalan ikioma marionettiteatteri, josta puuttuisi vapaus. Samalla kuitenkin ajatus siitä, että ihminen olisi Jumalan kuva, muuttuisi mahdottomaksi.

Langenneeseen maailmaan kuuluu myös pahuus, joka tuottaa kärsimystä. Luonto ja luonnon lait ovat ihmiselle mahdottomuus hallita. Jos mietimme ihmisen levittäytymistä yli maan huomaamme siinä paljon ahneuden ja vihan jälkiä. Ihminen on asettunut asumaan alueille jotka ovat luonnonvoimien armoilla. Talouselämä on sanellut elämän tyylin ja pakottanut asumaan kaupunkeihin. Synnin jälki on kaikkialla. Ihminen altistuu luonnon omille tuhovoimille. Ihminen myös itse tuhoaa luomakuntaa ja samalla itseään.  Onko Ihminen kuunnellut Jumalaa asuttaessaan tämän maan.

Ei ole mikään yllätys, että kun ihmisen keski-ikä nousee, sairaudet yleistyvät ja geenistömme heikkenee. Olemme alttiita maailmalle.

Kärsimys on osa täydellisyyttä vaikka Jumala ei alunperin tarkoittanut sen realisoitumista luodessaan maailman.

Miten sitten on salliiko Jumala kärsimyksen? Kyllä siinä mielessä, että se kuuluu elämään maailmassa. On huomattavasti tärkeämpää se miten me suhtaudumme kärsimykseen, joka on väistämätöntä. Jumalan suuri suunnitelma on pelastaa ihmisiä iankaikkiseen elämään hänen kanssaan. Kaikki Jumalan teot tähtäävät tähän. Jos elämämme on suunnassa tämän todellisuuden kanssa olemme Jumalan johdatuksessa, mutta emme silti pääse eroon ruumiistamme ja maailmasta. Olemme yhä kärsimyksen evoluutiossa mukana.

Kestämämme kärsimys kasvattaa meitä, Se lujittaa suhdettamme Jumalaan, se pakottaa meidät lähemmäs Häntä. Jumala ei voi ottaa kaikkea kärsimystä pois vaikka suojelusenkelit huhkivat varmasti hikihatussa minkä voivat. Jumala ei riko maailmamme järjestystä turhaan jos ollenkaan.

Onko Kärsimys Jumalan tahto. Kysymys on oikeastaan turha, me emme voi tietää. Toisaalta voimme vastata että kyllä on, jos kerran ihmisen vapauskin on Jumalan tahto ja jos kerran kaiken täydellisyys on Jumalan tahto.

Mutta tahtooko Jumala että Ihminen kärsii? Ei sitä hän ei halua, mutta syntiinlankeemuksen takia Jumalan oli pakko sallia se, koska Kärsimyskin kuului täydellisyyteen ja ilman kärsimystä Jeesuskaan ei olisi voinut kuolla puolestamme?

Jeesus opetti meille oman lähestymiskulman kärsimykseen. Tuo näkökulma on rakkaus. Hän opasti miten voimme lievittää maailman kärsimystä parantamalla ihmisiä joita kohtaamme. Jokaisessa kohtaamisessa syntyi suhde toiseen ihmiseen joka johtaa Jumalan luo. Tätä varten Pyhä Henki tuli voimaksemme. Me emme ole siis hampaattomia maailman edessä vaan voimme lievittää toistemme kärsimyksiä. Huomatkaa toistemme, emme itsemme. Jeesus tekee tässä meidät riippuvaiseksi toisistamme ja Jumalan rakkaudesta.

Kärsimyksen evoluutio huipentui Golgatalla ja kuolema voitettiin. Siksi kärsimyksen palkka on iankaikkinen elämä. Tuota kuvaa vasten kestän tämän maailman kärsimyksen.


2 kommenttia

Haparointia ja puhetta Jumalasta

käsi

Kotimaa 24 otsikko pöllähti silmille kuin vieteriukko tai Smurffien yllätyslahjalaatikko. Jutussa viitattiin kahteen uutuuskirjaan joista A.Kontulan kirja on mennyt minulta kokonan ohi. Pitänee laittaa listalle.

Otsikko jäi hiertämään mieltä vaikka en sen syvemmin perehtynytkään Kotimaan juttuun enkä myöskään siinä viitattuun Blogiin. Eli tämä ei ole millään muotoa vastakirjoitus tai vastine vaan oma pohdintani otsikosta.

Jumalamme ei ole  mikä tahansa filosofisen ajattelun tai ilmiöiden ihmisten mieliin nostama kuva tai hahmo. Jumala ilmoittaa itsensä Sanana. Samalla tähän muotoon liittyy myös Voima. Sana Jumalalta on laittanut kaiken alulle. Raamatun Jumala on persoona eikä mikään persoonaton energiapurkaus tai voimakenttä. Mysteerin Jumalasta tekee Jumalan täydellisyys.

Täydellisyyteen liittyy oikeudenmukaisuus, joka ei järky missään tilanteessa. Sen minkä Jumala on säätänyt myös pitää. Ihmisen näkökulmasta täydellisyys on ongelma. Sitä ei voi käsittää. Jos me omista lähtökohdistamme yritämme määrittää Jumalaa emme voi onnistua siinä, sillä antamme kuva ei olisi enää täydellinen, koska emme näe ja ymmärrä kaikkea sitä mitä täydellisyyteen kuuluu.

Jumalan laki on myös täydellinen. Ihmisen kohdalla se merkitsee huonoja uutisia, sillä ollakseen täydellinen laki vaatii myös toteutuakseen tuomion. Täydellinen Jumala ei tingi tuomiosta.  Tuomio annetaan kaikelle epätäydelliselle.  Jumala loi täydellisen maailman jonka hauraus johtui luodulle, ihmiselle annetusta vapaudesta. Täydellisyys vaati vapauden läsnäoloa elämässä mutta ihminen ei omassa hauraudessaan kyennyt vastustamaan pahaa.

Jumalan yksi olemus on myös rakkaus. Kuitenkaan rakkaus ei poista tuomiota maailmasta vaan Jumala toimii loogisesti tässäkin. Hän tekee  jotain käsittämätöntä. Hän antaa uhrin johon vain täydellinen kykenee. Hän antaa täydellisen uhrin ihmisen takia, jotta ihminen voisi tulla uudestaan täydelliseksi. Täydellisyyteen kuuluu Pyhyys, joka annetaan niille, jotka ottavat vastaan uhrilahjana Jeesuksen puhtaaksi pesevän veren. Vaikka emme tulekaan tuossa hetkessä teoiltamme täydelliseksi me osoitamme vakavaa tahtoa luopua elämässämme niistä teoista jotka pitävät meidät erossa Jumalasta. Meistä tulee Pyhiä!  Jumalalle on tärkeämpää asenteemme koska tekomme eivät tule koskaan riittämään!

Onko sitten Uskomme haparoivaa?  Jos tutkimme sanaa,  löydämme sieltä lupauksen Pyhästä Hengestä, joka mahdollistaa uskon. Onko siis haparointia kiinnittää itsensä tuohon lupaukseen. Mielestäni ei. Epäusko vaivaa mieltä mutta silti  Raamatun sanaan kiinnittyminen ja Pyhän Hengen täyteys tekee uskosta määrätietoista vaikka järki vikuroikin vastaan. On tärkeää säännöllisesti katsoa taaksepäin elämäänsä ja huomata ne tilanteet joista löytyy Jumalan johdatus. Löytää ne hetket joissa on kokenut Pyhän Hengen kosketuksen.

Pyhän Hengen kosketus näkyy ja tuntuu ja sen ilmenemismuodot eivät ole tärkeitä vaikka joku kaatuu, itkee tai nauraa hervottomasti. Pyhän Hengen hedelmät näkyvät pitkässä juoksussa ja ne ovat niitä tärkeitä ilmenemismuotoja.

Mistä tämä haparoinnin kulttuuri uskoon tulee. Kirkomme herätysliikeet ovat perustaltaan vakaita ja Raamattukeskeisiä.  Esimerkiksi Herännäisyys on aina tunnistanut ihmisen heikkouden ja huonouden Jumalan edessä. Ihminen ei omassa voimassaan kestä Jumalan edessä. Siksi vain takertuminen Jumalan antamaan armoon on ainoa vaihtoehto. Ukko-Paavo löysi tämän armon tien kun hän löysi itsestään Kristuksen. Hän uskoi tähän,  Hän sairasti uskoa kun tajusi ettei ole muuta tietä Jumalan luo. Mutta Paavo uskoi ja suuntasi elämänsä tämän tiedon mukaan haparoimatta. Evankeelisuus jatkoi löytämällä Jumalan antaman pyhyyden ihmisestä ja sitä kautta pelastusvarmuuden. Jokainen herätysliike on tuonut Suomen siioniin oman selkeän suunnan kohti Kristusta. On muistettava että Kristus ei käännä kenellekään selkää, Hän kuulee jokaista, joka kääntyy hänen puoleensa.

Me emme voi käsittää täydellisen Jumalan tarkoitusta. Emme ymmärrä aina Sanaa mutta me uskossamme ojentaudumme silti  tuon Sanan mukaan, koska Täydellinen seisoo tuon Sanan takana. Meidät se vapauttaa seuraamaan Jeesusta koska mikään tekomme tai toimemme ei auta meitä täydellisyyteen takaisin. Sen tekee vain Jeesus!


2 kommenttia

Herätyksen ensi aallot pyyhkivät Suomi-neidon lanteita

Olavi Vepsäläisen Suomineito-juliste 1948

Olavi Vepsäläisen Suomineito-juliste 1948

Kevään aikana on kaikunut iloinen loiske pitkin Savon, Pyhä-ja Kalajokilaakso seurakunnissa kun herätyksen pienet purot ovat tulvineet yli ja kasvaneet pikku joiksi. Asialla ovat Jumalan kutsumat maallikot ja papit, joilla on näky yhteisestä  Kristuksen seurakunnasta, seurakuntaruumista jonka sitoo yhteen Pyhä Henki. He ovat lukeneet uudestaan Lähetyskäskyn:

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katsominä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Lähetys käskyssä on kaikki olennainen, siinä Jeesus osoittaa oman auktoriteettinsa. Sen mitkä ovat hänen valtuutensa toimia. Viisi vuotta hän kulki ja opetti kädestä pitäen miten tehdään opetuslapsia ja mitä opetuslasten tulee tehdä. Siis mitä meidän tulee tehdä. Kaiken päälle hän lupaa olla meidän kansamme jotta voisimme tehdä täällä työmme jokaisen kutsutun osalta loppuun.   (Joh.6:44 Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.)

Herätystä edeltää aina arvotyhjiö.  Suomen siionissa eletään historian pimeintä aikaa. Pohjanoteeraus nähtiin Oulussa, kun papit kilvan tekivät tyhjäksi Raamatun sanaa. Tässä ei ole kuitenkaan mitään uutta, Sillä raamattukin puhuu luopumuksen ajoista. Pimeys on suurimmillaan juuri sielä missä ennen on ollut valoa. Sanasta osattomat kun eivät tiedä valosta vielä mitään. (1.Tim 4:1-4, 2.tess.2:3)

Mitä on tapahtunut?

Suomenselän molemmin puolin on nousut raamattu- ja rukouspiirejä sekä toimintasoluja joista ihmiset hakevat yhteisöllisyyttä ja vahvistusta uskoonsa.  Samalla Jumala puhuttelee heitä.  Eri tyyppisiä tilaisuuksia joissa opetetaan sanaa järjestetään säännöllisesti ilman että kirkkokuntarajoilla ja kuppikunnilla olisi mitään merkitystä.  Aito Kristuksen seurakuntaruumis on nousemassa täyteen mittaansa, siinä on mukana niin peruskirkkokansaa kuin uusia ihmisiä jotka kaipaavat elämäänsä todellista iloa ja vapautta. Lopulta herätys lähtee liikkeelle niin, että Jumala nostaa ja kutsuu ihmisiä tekemään töitä evankeliumin eteen.

Mitä herätyksessä tapahtuu?

Ihmiset tarvitsevat elämäänsä vapautusta. Vapautusta kahleista, jotka ovat pitäneet heidät erossa Jumalan valtakunnan todellisuudesta. Näkyä siitä että Jumala huolehtii meistä kuolemankin rajan yli. Vapautusta peloista ja ahdistuksesta jota elämä tuottaa. Uskoa siihen että Jumala johdattaa ja pitää meistä huolta tapahtuipa mitä tahansa. Ihmiset tarvitsevat tiedon siitä, että murheet voi jakaa seurakunnan kanssa ja jättää Jumalan eteen ja tilalle Jumala antaa levon ja ilon. Eräs Kotimaa24 blogisti arvosteli nykyisiä herätyskristittyjä siitä että he lisäävät nykyään kaiken perään ajatuksen että Jumalan Henki myös parantaa ihmisiä. Minä en poikkea myöskään tästä sillä miksi se ajatus ylipäänsä on jätetty historian saatossa pois. Jeesus kohdatessaan ihmisiä paransi kaikki. Se on keskeinen asia Jeesuksen toiminnassa. Hän tahtoi aina ihmiselle, Vahvin esimerkki on Lasaruksen kuolema, Jeesus sen sijaan että olis jättänyt ihmiset ja lähtenyt suremaan Ystäväänsä jäi ja teki Ruokkimis ihmeen, Ihmiset tuskin olisivat kuolleet nälkään vaikka olisvat olleet jonkin tunnin syömättä ja menneet koteihinsa syömään. Hänen tuli sääli ihmisiä. tämän suoraviivaisen toiminta mallin tilalle on tullut raskas uskonnollisuus joka mieluummin vetäytyy turvalliseen tuttuun perinteeseen kuin lähtee kokeilemaan rajoja ja sitä toimiiko Jumala todellakin kuten Raamattu opettaa.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Liikkeelle lähtevät Raivaajat. He tahtovat mallillaan osoittaa mitä Jumala tekee tavallisen ihmisen elämässä. Kun olen seurannut eri puolilla syntyviä yhteisöjän, niin kaikista niistä löytyy ihmisiä, joilla on selkeä näky siitä mitä pitää tehdä. Jokaisella paikkakunnalla on oma näkynsä sen mukaan millainen seutu on kyseessä. On tärkeää pysyä kutsulle uskollisena, koska Jumalalla on oma aikataulunsa ja kaikki ei tapahdu hetkessä. Rukous on se jolla kaikkea pohjustetaan ja viedään eteenpäin. Ilman rukousta huidotaan tyhjää!

Härmässä 1930-luvulla evankelisessa liikeessä tunnettiin Raivaaja-termi. Uskoon tulleet talojen tyttäret ja pojat tekivät pyöräretkiä naapurikyliin ja pehmittivät maata evankeliumille. He lauloivat hengellisä lauluja ja juttelivat ihmisten kanssa. Heidän tarkoituksensa oli näyttää mitä Jumala oli tehnyt heidän elämälleen. He huokuivat ympärilleen Kristuksen tuoksua. Raamattu puhuu seurakunnasta kylänä jonka valo loistaa alas laaksoon. Tuo valo houkuttaa matkalaista turvaan. Uskovan oma valo ei aina ole iso mutta pimeässä pienikin kynttilä valaisee.

Erityisesti iloitsen siitä että tässä liikkeessä on mukana herättäjäyhdistys aktiiveja. He ovat rakentamassa samalla innolla omaa seurakuntaansa saadakseen sanan nälkäänsä tyydytystä. Hilja Aaltosen näky herätyksestä joka lähtee isostakirkosta sopii hyvin tuohon kuvioon. Ukko Paavon väkevä opetus ei ole vanhentunut. Halu päästä Kristuksen sisäiseen tuntemukseen on totta tänäänkin.

Ja mikä parasta kun katson etelään ja pohjoiseen näen samaa tapahtuvan myös sielä!


2 kommenttia

Hetki Jumalalle

Kuva

Voisiko olla niin, että hetki Jumalalle muuttaisi elämää?

Katkeama ajassa, jolloin vain sinä ja Jumala olisitte siinä.

Menetäisitkö mitään jos sulkisit arkesi sisään rauhan tyyssijan, jossa olisit sinä hiljaa.

Kuuntelisit hartautta jota Henkesi pitää.

Eläisit palan ikuisuutta Kuninkaan kanssa joka päivä.


3 kommenttia

Yritinpä katsella maailmaa Jumalan ikkunasta

seurasaari-antti-ikkuna_MG_1401-800

Se mihin uskon on Jumala, joka on luonut minut tarkoituksella, siis juuri minut. En ole täällä sattumalta. Jumala on kaikkien aikojen, menneiden, nykyisten ja tulevien aikojen Jumala. Hän katsoo kaikkea kokonaisuutena ajan ulkopuolelta. Kun ajattelen tätä,  asettaa se asiat uuteen, laajempaan perspektiiviin. Siitä ikkunasta katsomalla näemme yhtäaikaa Jesajan ennustukset, Israelin kansan kasvutarinan ja Jeesuksen voiton kuolemasta.  Näemme siitä myös itsemme ja miten me liitymme Jumalan suureen suunnitelmaan pelastaa ihmisiä itselleen.  Kun katselemme edelleen samasta ikkunasta näemme Luomisen, jossa ihminen luodaan Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi. Ihminen oli myös kykenevä luomaan uutta elämää, jolloin kuva Jumalasta on täydellinen. Luomakunnasta tuli koko ajan uutta luova kokonaisuus jonka hallitsijaksi ihminen tuli.

Jos katson kaikkea ihmisenä ja pelkästään tästä ajasta käsin on mahdotonta ymmärtää Jumalaa. Jumalan suuruus ja kaikkivaltiuskin on ihan liian suuri asia käsitettäväksi ajallisuuden näkökulmasta. Siksi tarvitaan Tämä iäisyyden, ajattomuuden näkökulma.

Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli Jumalan suunnitelman kulmakivi johon kaikki sitä ennen tapahtunut oli tähdännyt. Paratiisiin tarkoitettu yhteiselämä Jumalan kanssa oli jakautunut Jumalan valtakuntaan ja maailmaan. Ihmisen maailmaan jossa ilmavaltojen herra  saa temmeltää vapaasti ja samalla jättää merkkinsä siitä mitä on elää erossa Jumalasta. Samalla  näemme mitä tapahtuu ihmiselle joka joutuu erossa Jumalasta ponnistelemaan elantonsa eteen.

Jeesus toi Jumalan valtakunnan takaisin lähellemme. Nyt Jumalan lähestymiseen ei tarvittu enää pappeja ja välimiehiä, vaan Valtakunta tuli jokaisesta ihmisestä  yhden askelen päähän. Ovella ei peritä pääsymaksua ja kaikki sisällä oleva on ilmaista. Jumalan tarkoitus on palauttaa jokaisen sisääntulijan identiteetti sellaiseksi kuin se olisi ollut ilman syntiä.  Jumala tahtoo olla kanssamme ja ja koska olemme Jumalan kuvia, tahdomme että mahdollisimman moni käy Jumalanvaltakuntaa tuosta samasta ovesta. Kristus minussa etsii toisesta Kristusta.

Vaikka länsimainen kirkko kutistuu, maailmanlaajuisesti seurakunta kasvaa. Se kasvaa nyt nopeammin kuin koskaan. Kirkkokunta rajoja ei tunneta Taivaassa ja Pyhä Henki toimii sielä missä sille on tilaa. Meidän kirkomme ratkaisut eivät ole Jumalan ratkaisuja ja siksi meidän pitää itsekin pyrkiä näkemään asioita laajemmasta kuin omasta perspektiivistämme. Me uskovat kristityt olemme ratkaisevassa asemassa omalla paikkakunnallamme. Olemme Jumalan vaikutuskanava jonka kautta Jumala tahtoo toimia ja pelastaa ihmisiä.

Oikeastaan minkään kirkon opit eivät ole Jumalasta vaan ne ovat ihmisten keinoja tehdä Jumala edes jotenkin ymmärrettäväksi. Kirkkojen kieli on aina aikaan sidonaista ja siksi sen pitäisi uudistua ihmisten mukana. Uudistaminen ei kuitenkaan voi olla sitä että keskeisen kirjan Raamatun sanoma muuttuisi. Itseasiassa tärkeintä olisi tuntea itse Sana vielä tarkemmin.

Jokainen ihmisen yritys selittää Jumala muodostaa jo tulkinnan ja  samalla alun opille. Siksi on tärkeää tajuta se että emme voi oikeastaan tuoda mitään  lisäarvoa raamatun tekstiin vaan meidän on armahdettava toisiamme ja suostuttava siihen että emme luultavasti ole oikeassa ainakaan täysin.

Meillä on vain yksi oppi joka on täysin varma, Usko elävän Jumala elävään poikaa ja hänen armoonsa. Muuta varmaa oppia ei ole. Raamattua lukiessamme meidän on luetettava Pyhään Henkeen. Moni uskoon tullut kuvaakin Raamatun tekstien ihmeellistä avautumista.

Jospa me Kristityt alkaisimme löytää vähitellen toisemme näkemys eroista huolimatta, On vain yksi Kristuksen seurakunta johon kaikki kuulumme ja siksi yhteyttä ja ykseyttä tulee herkeämättä etsiä vaikka muuten toimimme omissa verkostoissa ja seurakunnissamme.


3 kommenttia

Häpeä

 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,noten kuvat 259
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

Jesaja puhuu Jeesuksesta, ei uskoisi, Jeesushan on ihana,rakas,arvokas, Minun pelastajani…

Mutta taas minähän olen se onneton syntinen ja huono. Ei minulla ole arvoa.  Miksi Jesaja kirjoittaa Jeesuksesta noin. Minustahan tuo enemmän kertoo.  Koulukiusattu ja syntinen. Ehkä olen haavani nuollut, mutta silti.

Tänään tajusin että Jeesus todellakin hylättiin ristille, tapettiin surkeimmalla käytettävissä olevalla tavalla. Vain joitain läheisiä vaivautui paikalle.  Seuraajat eivät nouseet kapinaan vaan todennäköisesti vain pettyivät ja lähtivät pois. Voitteko kuvitella, puhumme kielikuvissa ristille ylentämisestä mutta aikalaisten silmissä siinä ei ollut mitään ylevää vaan pelkkää häpeää.  Lopussa ei ollut enää ketään joka olisi kiinnostanut Jeesuksen opetuksista. Vain läheiset jaksoivat katsoa käsiensä välistä, kun elämä valui Jeesuksesta vähitellen pois.

Oliko siinä jotain samaa kuin Mooseksen kirjassa kuvatussa teurasuhrissa, jonka pään päällä oli uhrintuojan käsi sulautuen uhrin kärsimykseen kun papin veitsi leikkasi puhtaan lampaan kaulasuonet auki ja elämä kirjaimellisesti valui pois.  Miksi muuten Jeesuksen kauhea kuolema olisi kuvattu Raamatussa.  Jeesuksen kuolemaan on sisällytetty minun arvottomuuteni ja kurjuuteni ja minunkin käteni on hänen päällään…

Jeesuksen tapa kuolla on myös minulle suurin todistus hänen ylösnousemuksestaan sillä ihmisten pettymys ja häpeä mestarin kohtalon takia oli varmasti niin suuri, että he olisivat varmasti vaienneet kaikesta iäksi ellei Jeesus olisi nousut kuolleista. Häpeän piti tulla jotta minun ja sinun häpeä voitaisiin pyyhkiä pois.

Jesajan teksti löytyy muuten luvusta 53


8 kommenttia

Miten siirtää vuori? Mahdotonta pohdiskelua.

Mä vedän nyt jarruvarjosta ja pysähdyn miettimään omalla kohdallani sitä miksi en hahmota, sitä mitä tavallisessa messussa tapahtuu, Miksi pääni joka ei ole oppinut koskaan yhtään virttä saa paremmin selvää uusista hengellisistä lauluista kuin virsistä joiden kielikuvat eivät tahdo millään avautua. Olen tämän ajan lapsi ja niin on aika moni muukin.

Mietintä myssyyn lentää myös se, miksi on niin erilaisia uskovia. Siis sellaisia uskovia, jotka eivät pidä Raamattua myyttinä ja Jeesusta vain ihmisenä sillä jos ei usko siihen että Jeesus olis tosi ihminen ja myös Jumalan poika, neitseestä syntynyt,  ei myöskään voi vedota todelliseen armoon ja uhriin, sillä Jumalan näkökulmasta on ajateltava niin, että hän ainoa joka on tehnyt Armon eteen todellisen uhrauksen ja  ihmiselle jää vain vastaanottaminen. Tätä taustaa vasten meidän uskovienkin kaikki tekeminen on tuhkaa, myös oppillinen kiistely. Meidän osaksi jää julistaminen ja  kiitoksella ylistäminen.  Avainajatus on; suommeko toisillemme armon ja pelastuksen vaikka emme kykenisikään istumaan samaan pöytään syömään.

Kun pyörii ihan tavallisessa seurakunnassa joka meidänkin on, tapaa ihmisiä laidasta laitaan ja kaikki ei aina mene niinkuin elokuvissa. Joskus kun siirtää kirkkosalissa jotain ja valmistelee tilaisuutta,  saattaa kuulla takaa rykäisyn ja toteamuksen ettei ole sopivaa siirtää pyhiä esineitä tai kun salin seinille laitettaan lasten piirrustuksia pääsiäisen ja raamatun tapahtumista saa se aikaiseksi vastalauseryöpyn, koska joidenkin mielestä sakraalitilan puhtaan valkoisille seinille ei saa ripustaa mitään. Puhumattakaan ylistystanssiryhmän esityksestä.

Vaikka riitelemme kastemaljan paikasta ja piirrustuksista, emme riitele pelastuksesta.
Meillä kaikilla uskovilla on oikeasti  sellaisia  tavalliselle elämälle vieraita tapoja ja piirteitä jotka pitävät ihmiset kaukana kirkosta. Jumitumme tapoihin jotka eivät ole peräisin Raamatusta mutta ovat osa vanhaa perinnettä. Lisää löytyy kun katsoo kristillistä mediaa. Sieltä löytyy ilmiöitä joita tavallinen ihminen haluaa välttää. Ylikarismaattiset kokoustaltioinnit  ja kaaosmaiset rukoustilanteet eivät juuri herätä luottamusta ihmisissä. Karismoihin tottunut ihminen taas näkee siinä Jumalanvoiman kosketuksen. Itse en aina tiedä mitä ajatella, sillä minulla ei lihakset nyi enkä kieri maassa kun Pyhä Henki koskettaa, mutta kuitenkin selvästi koen ja tunnen että kehossani tapahtuu jotain.

Suurin tunne on liikutus ja rauha. Sitäkin enemmän näen tapahtuvan konkreettisia asioita, kuten paranemisia, pelastumisia täpäristä tilanteista, rukousvastauksia elämäntilanteisiin, asioita joihin ei liity ihmisen tunteen mitenkään. Ihmeellisintä ovat olleet unet ja profetiat jotka ovat toteutuneet niinkuin ne unessa on näytetty tai kerrottu.   Kaikialta seurakunnista löytyy länsimaiselle rationaaliselle ajattelulle hankalia asioita.

Ongelma on kirkastusvuorenkokoinen sillä Jeesus ja hänen elämänsä tulee pysymään maailmalle hullutuksena ja kompastuskivenä. Kuitenkin kun katsomme tavallisten ihmisten kiinnostuksen kohteita löydämme sieltä taikaesineitä, taikauskoa, enkelikulttia ja ties mitä ufoista aaaveisiin. Herkkyys yliluonnolliselle ei poistu ihmisestä vaikka olisimme kuinka järkeviä. Jumala on rakentanut meidät niin että voimme olla häneen yhteydessä. Meissä on ruumis ja sielu joilla operoimme maailmassa mutta sen lisäksi meissä on Henki, jota voimme peilata raamatun avulla ja joka tunnistaa Jumalan Hengen ja tämä on se osa meistä jonka täytyy uudistua ja sitä kautta uudistaa koko elämämme. Henkemme tulee Jumalan hengen vaikutuksesta Kristuksen kaltaiseksi sellaiseksi kuin Raamattu opettaa.

Hengellisellä kentällä on paljon ihmisiä jotka ovat koko elämänsä olleet sangen tyytyväisiä kaikkeen mitä on ja on ollut, osa tosin kauhistelee mahdollisia muutoksia mutta varsinaisesti heidän kirkkotiellensä ei ole näkyvissä mitään mikä häritsisi suuremmin elämää. Toiset taas ovat hyvin pahoillaan kaikesta uudesta, Parisuhdelaki on saatanasta  ja sieltä samalta suunnalta tulee myös naispappeus. Tasapäipäistävä  kulttuurimme on tällainen että  pidämme ääri-ilmiöitä  aina pahoina.  Kuinka pian koko Kristillinen usko  on ääri-ilmiö ja paha asia.  Näinhän on käymässä Britaniassa.

Sitten on vielä meitä jotka haluaisimme uudistaa Kirkkoa  sisältäpäin ja viedä sitä alkukirkon suuntaan. Uudistaa kirkkoa hengellisesti, Puhutaan uuskarismaattisuudesta ja Hengen uudistuksesta.  Armolahjojen tuominen kirkkoon ja seurakuntaa palvelemaan on tuntematon ja pelottava asia. Varsinkin jos se esittäytyy kummallisena hörhöilynä. Vastareaktioita  syntyy kun kohtaamme vierasta sielä missä piti olla tuttua. Oma ensivierailuani karismaattisessa helluntaiseurakunnassa oli juuri tällainen, penkistä piti pitää kiinni etten olisi hypännyt ikkunasta.

Tahtosin mietiä tässä sitä samalla sitä mikä on saanut minut, joka nuorena piti jopa Kansanlähetystä liian villinä, hyppäämään vielä villimpään kelkkaan ja löytämään itselleni hengenravintoa jopa ylistyslippujen kanssa heiluvien seasta. Mikä saa minut ylistämään?

Mikä on muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa. Kirkon asema ihmisten silmissä on romahtanut lähes kokonaan. Vain uskolliset näkevät sen tärkeänä. Sen ”valtaa” on yritetty palauttaa jos minkälaisilla konsteilla. Kirkon oppi on joutunut kyseenalaiseksi. Samaan aikaan oma hengellinen elämäni oli kuihtunut  kun olin joutunut eroon nuorten seurakunnasta ja aikuisten hengellinen maailma oli täysin vieras.  Sain perhettä ja vieraannuin. Vain tietyt asiat pitivät heikkoa yhteyttä Jumalaan yllä, kunnes sitten koko elämäntapani meni remonttiin ja jouduin hakemaan kaikelle perusteita uudestaan. Ihmisen tuo takaisin usein vain oman elämän jonkinasteinen kriisi.

Eräänä kauniina yönä tajusin että raamatussa puhutaan Jumalan voimasta, Pyhästä Hengestä joka on varta vasten tänne lähetetty jotta se kirkastaisi Kristusta ja antaisi uskon lahjan ihmiselle. Se olisi myös seurakunnan puolustaja.  Tuosta asiasta ei ollut paljoakaan opetusta.  Ihmettelin ja luin Paavalista. Luin kuinka jotkut seurakunnat olivat jopa liiankin innokkaita Pyhän Hengen kanssa.  Ihmettelin Jeesusta joka ei moittinut miestä joka paransi Jeesuksen nimeen vaikka ei ollutkaan yksi niistä jotka seurasivat häntä, totesi vain että jos hän ei ole meitä vastaan on hän meidän puolellamme. Pyysin Pyhää Henkeä kirkastamaan minulle asiaa ja tajusin että minunkin pitää tulla opetuslapseksi ja elää Jumalan Hengessä, antaa sen kautta Henkeni olla yhtä Jeesuksen kanssa, Tajusin että kaikki tähtää siihen että Jumala tahtoo meille hyvää ja Pyhä Henki toimii yhä sielä missä sitä pyydetään mutta erityisesti sielä missä julistetaan evankeliumia. Kun katsoin aamulla Suomea uusin silmin ymmärsin että täällä jos missään on evankeliumin julistamisen aika. Täällä tarvitaan Puolustajaa.

Näen että kirkossa on paljon Sanalle uskollisia ryhmiä  ja heidän tapansa ja suhtautumisensa uskoon on hyvin erillaista keskenään, Olen elänyt tavallan molemmissa ryhmissä. Jakolinjat ryhmien välillä on meidän ihmisten ylläpitämiä. Tällainen on hyvin inhimillistä.

Tärkeintä olisi kuitenkin se että kaikki nämä ryhmät kohtaisivat ristin juurella. Jumalalle tärkeää on että kaikkien uskovien sydämen asenne olisi puhdas ja aito, että heillä olisi vilpitön halu palvella Jumalaa, ilman omia missioita. Jokainen joukko on Jumalalle tärkeä ja tarpeellinen ja jokaiselle on annettu sama tehtävä, menkää ja tehkää!

Nuori sukupolvi pitää kohdata kadulla heidän omalla kielellään ja sielä missä he ovat. On turha kuvitella että se mihin me olemme jo tottuneet avautuisi heille. Nuorisotyö toimii hyvin ja sielä missä nuorisotyön työskentelymallit seuraavat mukana ensin nuortenaikuisten toimintaan ja sitä kautta aikuistyöhön, sielä on myös seurakunnan kasvua. Myös sielä missä panostetaan yhteisöllisyyteen on seurakunnan kasvua. Siellä missä ilo tulee läpi on kasvua, sillä ilo Vapahtajasta on koko jutun juuri!  Ilo on se joka poistaa arjen harmauden väsyneen vaeltajan sydämestä. Tarvitsemme hiljaisuutta ja hartautta kuullaksemme Jumalaa ja tarvitsemme Sanaa saadaksemme voimaa ja lohdutusta.

Tarvitsemme Pyhän Hengen täyteyttä, jotta voisimme ymmärtää ja siirtää vuoren, tehdä mahdottoman ja julistaa evankeliumia Suomelle.


3 kommenttia

Majatalo kaikilla maustella

peksuTässä on Simojoen Pekan resepti Majatalo iltoja varten. Pekka on kiertänyt Suomea Et Ceterakuoron kanssa  pitkin ja poikin. Mukana on ollut usein myös  Jukka Jämsen ja Ilkka Puhakka. Yhdessä he ovat siirtäneet Kangasalan seurakunnassa toimivan Majatalon ” pyörille” ja tuoneet ilon ja toivon sanomaa Suomen seurakuntiin.  Teksti on Pekan enkä ala sitä mestaroimaan. Omassa seurakunnassamme olemme pitäneet Majataloja nyt neljä vuotta  riisutulla versiolla mutta henki ja runko on sama. Pekka innosti meitä aloittamaan omat iltamme ja jokainen vuosi on ollut oppimista ja eteenpäin menoa.  Jumala on kuullut rukouksemme ja tuonut ihmisiä tekemään iltoja. Aloitimme teema illoilla joihin kutsuimme paikkakunnan ihmisiä haastateltavaksi mutta se tie oli aika nopeasti kuljettu loppuun. Silloin  meillä ei ollut käytössä minkäänlaista ohjetta tai vinkkiä. Ajan kanssa omamme muotoutui samaan suuntaan kuin mitä Pekan resepti on. Huomasimme että ihmiset kaipaavat opetusta ja rukousta eivät niinkään haastatteluja ja mielipiteitä. Musiikki osoittautui tärkeäksi yhdistäväksi tekijäksi sillä Majatalomme kuorosta on tullut henkireikä monelle nuorelle perheelle. Sen myötä sain itsekin uuden kokemuksen kun aloitin Pyhäkoulun laulajien muksuille keskiviikko harjoitusten aikana. Näin Majataloisännästä tuli myös Pyhäkoulu-Tapsa 🙂

Kysyin Pekalta lupaa julkaista tekstin ja ymmärsin että Majataloidean henki on tärkeä.  Ja loppupeleissä eihän kyse ole siitä millä nimellä iltoja pidetään ja vaan siitä että meillä on Jeesuksen antama missio vielä ilosanomaa eteenpäin ja opetuslapseuttaa ihmisiä hänelle!

Tässä siis resepti kaikilla mausteilla. Toivottavasti ruoka tulee olemaan ravitsevaa ja jälkimaku hyvä, houkuttaen tulemaan uudestaan sanan lähteelle.

1. Yhdessä tekeminen. 
-Majatalo- iltoihin on sitoutunut paljon ihmisiä, yhteisöllisyys on olennainen osa ideaa. Eri tehtävien ympärille on koottu pieniä ’tiimejä’, jotka hoitavat oman osansa. 
– Musiikkitiimi vastaa iltojen musiikista. 
-Tekninen tiimi hoitaa iltojen hyvätasoisen äänentoiston.
-Kuvatiimi pitää huolta kirkon etuosassa oleviin screeneihin heijastettavasta videokuvasta. (Esim. Kangasalla Majataloja voi myös seurata suorana internetistä tai käydä seurakunnan sivuilla myöhemmin katsomassa.)
-Tarjoilutiimi vastaa Majatalon tarjoilusta. Tarjoilut vaihtuvat teeman, vuodenajan tai emäntien luovuuden mukaan. 
-Rukous- ja sielunhoitotiimi on tärkeä osa Majataloa.
-Majatalojen tiedotus hoidetaan yhdessä seurakunnan tiedotuksen kanssa.
-Lisäksi on ovella ihmisten vastaanottajia ja tilanteen mukaan monissa muissa tehtävissä palvelevia.

2. Musiikki
-Musiikki on erittäin olennainen osa Majataloillan kokonaisuutta ja tunnelmaa. 
– Majataloon on koottu oma houseband ja kuoro, joka sekä esittää lauluja että laulattaa seurakuntaa. 
– Musiikki on pääosin gospeltyyppista, mutta usein tehdään myös perinteisistä virsistä uusia sovituksia.
– Laulujen tekstit heijastetaan suurelle kirkon etuosassa olevalle screenille 
– Majataloiltojen ohjelmassa on yleensä myös joku musiikkivieras, trubaduuri, kuoro tai pienimuotoinen bändi.

3. Tunnelma
-Majataloilloissa on pyritty siihen, että tunnelma olisi mahdollisimman vapautunut ja leppoisa, ihmisillä olisi mahdollisuus kohdata toinen ihminen ja että illassa viihdytään. Musiikin lisäksi on useita tekijöitä, jotka edesauttavat tätä päämäärää.
-Tärkeässä roolissa on illan juontaja, joka uskaltaa laittaa omaa persoonaansa likoon. Hänen tehtävänsä on saada ihmiset hymyilemään ja vapautumaan. 
-Merkittävä tekijä on myös tarjoilu, sillä kahvikupin ääressä on toisen kohtaaminen paljon helpompaa. Illassa pidetään myös kahvitauko, jolloin myös tämä ’sosiaalisen sakramentin’ puoli on helpompi hoitaa. Iloinen puheensorina ja nauru täyttää kirkon joka kerta.

4.Teema
Jokaiselle illalle on valittu teema, jonka ympärille ilta löyhästi rakentuu.
– Esimerkkejä teemoista ovat: Taide, lähetystyö, perhe, parisuhde, unelmat, elämän kipu, liikemaailma, urheilu, yhteiskunta, toivo, hiljaisuus, ekumenia… 
– Yleensä illassa on sekä vieraileva muusikko sekä joku puhujavieras tai evankelista, jotka sopivat illan teemaan.
– Musiikki, tarjoilu tai vaikka kirkon koristelu pyritään liittämään tähän teemaan.
5. Kohtikäyvä julistus
-Illoissa pyritään rohkaisemaan ja haastamaan ihmisiä Kristuksen seuraamiseen ja kristittynä elämiseen
-Julistus ja opetus on tukevasti Raamatusta nousevaa, mutta tyyli rohkeaa ja modernia

6. Rukous
Illat ovat rentoja ja hauskoja, niissä nauretaan paljon ja myös välillä myös itketään. Illat ovat kuitenkin vahvasti hengellisiä ja kutsuvia. 
-Rukoustiimin työ alkaa yhteisestä rukouksesta ennen iltaa ja muutenkin iltojen tekeminen rukouksen kanssa erittäin tärkeää.
-Kahvitauon aikana kerätään omalle rukousalttarille kirjoitetut rukouspyynnöt, joista osa käydään läpi illan rukousosuudessa ja loput viedään rukousryhmille. -Illan jälkeen on myös mahdollisuus esirukoukseen ja sielunhoitoon. 
-Ehtoollisen vietto ei yleensä kuulu Majataloillan sisältöön, mutta muutaman kerran vuodessa ilta on päättynyt ehtoollispöytään hyvin pelkistetyin liturgisin muodoin.

7. Missio
-Oleellisen ajatuksena Majatalo- illoissa on missionaarisuus eli ulospäin suuntautuminen. Niistä on muodostunut eräänlaisia ’sisäänheittotilaisuuksia’, jotka vetävät mukaan myös seurakunnasta vieraantuneita. Siihen kehtaa tuoda se naapurikin, jota ei kirkkoon muuten saa. 
Tämä kaikki tuo mukanaan uusia ja haasteita ja kysymyksiä: 
-Miten tällainen uusi yhteisöllisyys ja missionaarisuus saadaan nivellettyä seurakunnan perusrakenteisiin? 
-Mitä tapahtuu silloin, kun ei ole Majataloa? 
-Miten saadaan entistä paremmin tavallisten ihmisten osaaminen käyttöön?
Hienokin idea kaatuu ja kuihtuu ellei sen ympärille kasva uutta elämää ja ellei se johda johonkin.


2 kommenttia

Olen Tässä ja nyt

IMG_0003Sydämeni silmin katson pientä poikaa, joka suurin saappain marssii lätäköstä lätäkköön.

Iloitsee ja nauraa rapaisissa vaatteissaan.

Minulla on ikävä minulla on tuota veijaria, joka huolettomana kuin lokki liiteli lapsuutensa halki.

Iltaisin hän liitti kätensä rukoukseen  pyytäen siunausta vanhemmilleen ja sisaruksilleen.

Miten hän unelmissaan kohosi Ritariksi, joka valkoisen lipun kanssa käveli TV:n sotilaiden väliin ja huusi,

– Älkää Sotiko, se on tyhmää!

Voi miten kaipaan lapsuuteni sankari tarinaa, sitä kun yritin astua saappaillani isäni jälkiin ja ajaa partaa.

Olla samanlainen ja kohdata maailma ylpeänä ja rohkeana.

Kunpa voisin taas käpertyä äidin lämpöiseen syliin ja katsoa kuinka pilvet ylittävät taivaan.

Hetken aikaa epäröin, sitten en enää välitä.

Kävelykenkäni iskevät keväisen rapakon pintaan.

Olen tässä ja nyt!