Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: usko


by 4 kommenttia

Epäusko, uskon vastakohta?

20131008_174336

Onko uskon vastakohta epäusko? Riippuuko se siitä mihin uskomme ja mihin epäusko kohdistuu. Onko epäuskoa se, että uskomme vain osaan Raamatun sanasta?

Jeesus moittii opetuslapsia vähäuskoisiksi, Pietaria Jeesus tylytti ja käski Saatanaa väistymään. Jeesus näki miten opetuslapset yrittivät ymmärtää häntä, kuinka he kisälleinä olivat kuuliaisia ja toimivat Jeesuksen opetusten mukaan mutta silti he toisinaan epäonnistuivat. Mietin miten olisi minun käynyt jos olisin ollut  parantamassa kuunvaihetautista poikaa tai jos olisin astunut veneestä kohti Jeesusta. Olisinko pysynyt edes sitä yhtä askelta veden päällä.

Opetuslapset törmäsivät omaan inhimillisyyteensä, Kun heidän katseensa putosi alas ihmiseen, pois Jeesuksesta, he jäivät omien inhimillisten taitojensa varaan. Epäusko siihen, että he voisivat parantaa jotain niin vakavaa ja pelottavaa, sulki heissä väylän, jonka kautta Jumalan voima toimi. Epäuskosta tuli tulppa. Jeesukseen he uskoivat yhä mutta eivät siihen, että Jumala voisi toimia heidän kauttaan. Kuulostaako tutulta?

On oikeastaa aika  jännä pohtia tätä taustaa vasten, mitä Jeesus tarkoitti kun hän sanoi että minun on mentävä pois, jotta Puolustaja, Pyhä Henki voisi tulla.

Kun Pyhä Henki laskeutui helluntaina opetuslasten ylle ja täytti heidät, kukaan ei enää puhunut opetuslasten epäuskosta sanaakaan. Opetuslapset alkoivat toimia kuuliaisesti ja pelotta. Heillä oli nyt täysi ymmärrys Jeesuksesta ja siitä, että Jumalan valtakunta oli lähellä, se kurkotti nyt heidän kauttaan tähän maailmaan.

Meidän uskomme määrä tai vahvuus ei lisää Jumalan voimaa. Mutta epäuskomme voi estää sitä toimimasta. Epäusko ei vähennä Jumalan rakkautta meitä kohtaan mutta se voi etäännyttää meitä Jeesuksesta.  Jeesuksessa Jumalan valtakunta tuli lähelle, Jeesuksesta tuli uskomme alkaja ja täyttäjä. Armosta tuli vapautemme ja samalla voimamme. Armo saa meidät takertumaan Jumalan sanaan. Armo tekee meistä opetuslapsia ja armo lopulta lähettää meidät ihmisten keskuuteen toimimaan Jeesuksen tavoin. Olemme kisällejä, jotka Jeesus varustaa Pyhällä Hengellä koska omat lahjamme ovat varsin köykäisiksi havaittu.

Onko siis epäusko uskon vastakohta? Ei välttämättä,  Se kertoo vain sen, että olemme heikkoja ja tarvitsemme Pyhän Hengen, Puolustajan näyttämään ja kirkastamaan meille sen mitä Jeesus tahtoo meidän tekevän ja antamaan meille kyvyn olla kuuliaisia. Näin Jumala voi toimia meidän kauttamme.


by 2 kommenttia

Vahvan ihmisen teologia

Vahvan ihmisen teologia ei kaipaa iankaikkisuutta. Kreikkalaisen filosofian loppuhuipentuma on länsimainen, vahvan ihmisen teologia. Siinä Jumalalla ja iankaikkisuustoivolla ei ole jalan- ja sanansijaa, sillä Jumala käsitteenä on liian suuri tai etäinen jotta hänestä voisi puhua tai edes uskoa hänen olemassaoloonsa. Jumaluus -sana onkin sille parempi tapa ilmaista elämän ja kuoleman herraa sillä se on tarpeeksi persoonaton ja turvallinen ilmaus tiedeuskovalle ihmiselle.

Vahva ihminen kykenee lukemaan raamattua ja löytämään siitä itselleen elämänohjeen ilman että tarvitsee sekaantua  todelliseen persoonalliseen Jumalaan. ”Jumala on rakkaus” termi kääntyy muotoon ”rakkaus on Jumala”. Hänelle kelpaa kaikki rakkauden muodotkin jotka voidaan raamatusta nostaa esiin. Erityisen tärkeää on Agape, jumalinen pyyteettön rakkaus, jolla ihminen voi pelastaa ihmiskunnan ja luonnon tuholta.

Peruskäsitteet kuten armo ja synti kääntyvät myös päälaelleen. Synti on enemmänkin yhteiskunnan rakenteellista vinoutumaan ja yksilön henkilökohtaisen elämän vinoutumia, jotka ihminen voi korjata elämäntapamuutoksella ja muuttamalla yhteiskuntaa. Armo menettää merkityksensä niiltä osin kuin se merkitsee iankaikkista elämää. Armon uusi merkitys onkin yhteisön taholta saatua hyväksyntää ja itsensä löytämistä. Palkinto kaikesta on elämän viisaus ja tyydyttävä tasapainoinen elämä. Kadotus sen sijaan on kosketuksen menettämistä omaan elämän tärkeisiin kiinnekohtiin ja elämän hallinan menettämistä. 

Miten tähän on tultu? Vastaus on yksinkertainen, Raamattu on kertakaikkiaan kirja jota ei voi ohittaa mutta ihmisen joka lähtee liikkeelle siitä, että voin uskoa vain sen mitä näen, on omavoimaisuudessaan pakko hylätä ajatus Kaikkivaltiaasta persoonallisesta Jumalasta ja Jumalanvaltakunnan todellisuudesta. Hengellinen ja maallinen elämä on pidetty toisistaan niin kauan erillään että Jumalanvaltakunnan todellisuus ei enää erotu. Ihmeet ovat liian ihmeellisiä ollakseen ihmeitä. Ne on korvattu sanalla selittämättömät ilmiöt.

Luterilainen kirkkomme on luisumassa vahvan ihmisen teologiaan. Kirkoissamme saarnataan vielä oikein ja hyvin mutta kaikki papit eivät yksinkertaisesti kykene uskomaan niinkuin raamatun sana opettaa ja sitä mitä he seurakunnalle saarnaavat. He eivät voi luottaa siihen että Raamattu on kokonaisuudessaan ja pääsisällöltään Jumalan Hengen inspiroimaa tietoa Jumalasta. Pyhä Henki on heille enemmän hyvää keskittymistä  ja  korkeintaan jotain epämääräistä yhteyttä johonkin jota ei voi muuten tavoittaa.  Kehitys näkyy erilaisina agnostikkoiltoina ja pappien kannanottoina. Erityisen vaikeaa tuntuu olevan niillä jotka lähteneet hyvin ahdaskatseisista Luterilaisista liikkeistä.

Ihmisen teologia on pelottava kädenojennus ihmiselle joka ei pelkää kuolemaa ja vanhuutta, on rakastava ja älykäs ihminen joka porskuttaa elämänsä aalonharjalla yrittäen ymmärtää ilmiötä nimeltä elämä.

Itse en ole kovin vahva ihmisenä, itse asiassa olen heikko ja hauras, kertaalleen rikottu astia, jonka ainoa toivo on iankaikkinen Jumala ja Kristus. Vahvuuteni saan Pyhästä Hengestä joka konkreettisena, koettavana ja persoonallisena voimana pitää minut porskuttamassa elämän vedessä.

Vain Pyhä Henki voi antaa uskon! Ihmisen teologialla mennään siihen asti kun oma pää ja ymmärrys kestää mutta kun niistä ei enää ole apua huudetaan yleensä:- Auta Jeesus!

Ja tiedätkö mitä, Jeesus auttaa eikä käännä selkäänsä huutajalle!


by 4 kommenttia

Mies ja usko

Monesti kun herään, mielessäni on kirkas ajatus, ratkaisu tai idea johonkin ongelmaan. Eilisen päivän pohdin New Wine-kesäjuhlassa kokemiani asioita ja kysymyksiä, jotka ovat heränneet kuulemani perusteella. Olen elämäni aikana kuullut paljon opetusta Jeesuksesta ja suhteesta Jeesukseen. Milloin Jeesus on sydämellä ja milloin missäkin. Aina Jeesus on kuitenkin jäänyt etäiseksi, Hommassa on ollut ns. opettajatermillä sanottuna ulkoaopitun maku. On selvää, että jos Kristinuskon keskeisin asia on  jotenkin ulkoinen ihmisestä,  voi tuloksena voi olla vain uskonnollisuutta ja ulkoa opittuja tapoja. Mutta Himoksella tapahtui jotain sellaista, joka avasi hieman ymmärrystäni ja ehkä sydäntänikin.

Mitä sitten tapahtui? Ensinnäkin ensimmäisestä tilanteesta lähtien jouduin Pyhän Hengen puhutteluun. Hän kysyi minulta että miksi en tee mitään niille esteille jotka tiesin olevan minun ja Jeesuksen välissä. Miksi et tuo niitä Jumalan kasvojen eteen ja anna pois. Meille miehille tällainen jääräpäisyys on aika luonteenomaista. Emme tahdo menettää kasvojamme edes Jumalan edessä puhumattakaan perheen tai läsnäolevan seurakunnan edessä. Kuitenkin löysin itseni Rukouspalvelijan luota itkemässä syntejäni ja pyytämässä suuntaa itselleni, Sillä puhujan suulla siihen tuli suora kehoitus. Huomasin antavani Jumalalle aika vapaat kädet itseni suhteen.

(New wine tilanteissa on aina mahdollisuus rukouspalveluun, jossa toinen Ihminen, rukouspalvelija, asettaa itsensä Jumalan käytettäväksi ja palvelee näin ihmistä joka tahtoo tuoda asioitaan Jumalalle)

Yksi pohdintani liittyi Pyhän Hengen aiheuttamiin tuntemuksiin. Palaan tähän asiaan tarkemmin joskus, mutta se mikä tänä aamuna nousi mieleen oli miehenä oleminen ja usko.

Lähipiirissäni on paljon miehiä jotka suhtautuvat Jumalaan kuin uskontoon. Eli Usko on heille sama kuin uskonto. Tämän ikkunan läpi he katsovat kaikkea Jumala suhteeseen liittyviä ilmiöitä. Voisin kuvitella millaisia reaktioita nousisi useissa kavereissani jos veisin heidät suoraan ylistystilanteeseen johonkin kokoukseen. Tätä miettiessäni tajuan myös yhden ongelman itsessäni. En uskalla olla Jumalan edessä ajattelamatta toisten reaktioita. vVeläkin mietin missä käteni ovat ja mitä muut ajattelevat. Ehkä seuraavan kerran osaan olla ylistäessäni kahden Jumalan kanssa 🙂

Mutta asiaan. Useat tuntemani miehet ovat joutuneet kokemaan lapsuuden kodeissaan yhteiskunnallisen murroksen ja uskonnollisen ajattelun yhteentörmäyksen. Maailman muuttuminen on nostanut esiin lakihenkisen ja ankaran Jumalan, jota ei ehkä näkynyt niin selkeästi 40- 60-luvun Suomessa. Sodan traumat löivät läpi miehistä, jotka olivat syntyneen tai varttuneet Sodan aikana. Monen 60-, 70- ja 80-luvun Isän oli ollut pakko sopeutua oman isänsä sodanaiheuttamiin traumoihin puhumattakaan heidän äideistään jotka kasvattivat lapsensa yksin sodan varjossa.

Moni mies on kääntänyt selkänsä uskonnollisille yhteisölle uskonnollisen väkivallan takia, jota heidän yhteisönsä ymmärtämättömyydessään on harjoittanut. Uusi aika tuli Suomeen liian nopeasti rikkoen vanhoja arvoja.

Miten tämä sitten liittyy mihinkään? Itku, joka oli läsnä viimeviikolla joka käänteessä, tuon ensimmäisen rukouspalvelun jälkeen, liittyi Pyhän Hengen läsnäoloon ja siihen että aina kun ajattelin Jeesusta itkin. Mielikuvat ovat tärkeitä ja entiseen verrattuna mielikuviini nousi ensimmäisen kerran mies, ihminen joka kärsi. Ei mikään Mel Gibson Jeesus, vaan todellinen mies. Mies Getsemanessa yksin rukoilemassa tietoisena omasta kohtalostaan. Hänellä olisi ollut mahdollisuus lähteä pois tai kuten hän sitä pyysi:-Ota tämä taakka pois. Mutta hän ei lähtenyt. Toisaalla näen nukkuvat opetuslapset, kaverit joiden kanssa oli matkattu pitkä taival yhdessä.

Meille miehille toveruus on tärkeää Monella on muistissa ne lapsuuden kaveri haaveet ja ystävyysuhteet jotka ovat jättäneet meihin leimamme. Itse olin lapsena vailla kaveria jonka kanssa jakaa kokemia pelkoja ja riemuja. Tuon ystävän kaipuu on lyönyt leimansa minuun ja se on ohjannut elämääni tähän päivään saakka niin hyvässä kuin pahassa.Moni joutui kärsimään kodin ja kaveripiirin muodostamasta ristiriidasta. Tiukat rajat ja uskonnollisten yhteisöjen lakihenkinen raamattuopetus aiheutti paljon siltojen polttamisia joka jatkuu yhä!

Se Jeesus jonka kohtasin Himoksella, Itse asiassa Himosvuoren päällä lenkkipolulla kun pusersin juosten viimeisiä metrejä ennen huippua oli mies, joka ei kysellyt turhia tai moralisoinut vanhoja tekemisiäni. Edessäni oli mies joka rukoili yksin ja peloissaan niinkuin minäkin mutta hän ei väistänyt sitä mikä edessä oli.

Kyyneleet silmissä on vaikea juosta maastossa, mutta niille ei mahtanut mitään. Miehinen itku on yhä vaikea asia monelle mutta tällä reissulla löysin itseni märisemässä vähän väliä ja joka kerta siihen liittyi mielikuva Jeesuksesta. Aloin vähitellen tajua mitä Jumala tahtoi kertoa.

Uskossa ei ole kyse uskonnosta vaan Jeesuksen ja Jumalan valtakunnan läsnäolosta. Kyse ei ole uskonnollista laeista ja säännöistä. Nuo säännöt ovat luotu suojelemaan ettei ihminen tyhmyyksissään pilkkaisi Jumalaa ja Pyhää Henkeä, Jeesusta me olemme pilkanneet aina hänen ihmiseksi tulemisen takia.

Kuva

Vuokatin lenkkipoluilta mukaan tarttunut mielenmaisema.

Kun uskaltaudumme kyselemään ja kohtaamaan Elävän Jumalan, emme kohtaa sääntökokelmaa vaan Jumalan, joka ei vaadi meiltä mitään vaan hän tahtoo olla meidän kanssamme. Hän ei tosin ole se ”mun oma jumalani” jonka saatamme rakennella itsellemme kun pakenemme suomalaiseen metsään vaan hän paljon enemmän. Metsä kyllä humisee ja on kaunis mutta Elävä Jumala puhuu, rakastaa ja johdattaa. Parasta kaikessa on että metsä on sen jälkeen vielä kauniimpi ja vielä humisevampi. Kaverina rinnalla Juoksee mies, Jeesus jota ei haittaa jos vaikka vähän itkeekin välillä.


by 10 kommenttia

Ristiriitaista vai riitaa rististä

Tämä ei ole teksti kirkon tai seurakunnan tilasta vaan teksti uskosta ja sen aiheuttamasta riidasta ihmisen sisimmässä.

En voi olla sivuamatta kuitenkaan sitä mitä ympärilläni näen. Jumala on kuljettanut minut kaiken keskelle, Sanan, evankeliumin ja seurakunnan keskelle.  Ympärillä oleva maailma näkyy Ristin läpi, myös oman syntisyyteni ja rikkinäisyyteni kuvastuu rististä. Näen miten asiat ajatuvat sivuraiteille ja ihminen itse nousee keskiöön. Näen vain ihmisen tarpeet ja intohimot. Ihminen katselee maailmaa ja itseään etsien tietä onnellisuuteen ja rauhaan ohittaen Jumalan todellisuuden. Kukaan ei mieti mitä Jumala tahtoo.

Kuuntelin tänään juoksulenkillä Vanhan testamentin viimeisiä kirjoja ja sekä Danielin kirjaa. Moni, joka lukee niitä, näkee noissa kirjoissa vain verta ja ruumiita. Kostonhimoisen Jumalan, joka kerta toisensa jälkeen lyö milloin Israelia, milloin Juudaa ja milloin kansan vihollisia. Siinä juostessa ja kuunnellessa minulle avautui kuitenkin toisenlainen näky. Näky armahtavasta Isästä, joka näki miten ihminen yksinään yritti selviytyä ja sotia tietä läpi elämän ilman Jumalan siunausta, kumartaen Baalia ja puisia jumalia. Hakien omaa kunniaansa matkien naapurikansoja ja unohtaen Luojansa, todellisen Jumalan kasvot. Profeetat kertoivat miten kansa voisi palata takaisin ja miten Jumala ottaisi omansa takaisin yltäkylläisyyteen ja rauhaan.

Meidän silmissämme Raamatun sanoma voi olla ristiriitainen. Vanhan testamentin Jumalakuva avautuu helposti lakihenkisenä ja osin julmana  ja taas Jeesuksen sanoma rakkaudesta on kuin toisesta uskonnosta. Mutta kun kuuntelin noiden profeetoiden saamaa sanaa Jumalalta tajusin miten niissä toistui jatkuvasti Jumalan ikävä ihmistä kohtaan sekä  ehdoton oikeudenmukaisuuden vaatimus. Jos kansa olisi kuunnellut Jumalaa ja elänyt hänen tahtonsa mukaan, moni kärsimys olisi jäänyt väliin ja moni taistelu käymättä.

Profeettojen sana yltää myös meidän päiviimme saakka, sillä ihminen ei ole muuttunut juurikaan. Sodimme ja riitelemme aivan samalla tavalla ja sydämistämme puuttuu rauha.

Nyt riitelemme rististä ja kuka sen omistaa kenellä on oikeat sanat ja oikeat avaimet. Jopa niin, että otamme vallan tulkita kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei. Haluamme omistaa kunnian joka kuuluu yksin Jumalalle.

Raamattu on tarkoitettu luettavaksi kokonaan ja yhdessä. Yhdessä lukiessa ei ole niin helppo riidellä, on kuunneltava toista ja samalla on mahdollisuus kuulla myös Jumalaa, joka puhuu tekstin takana.

Ihmisen sisimässä asuu ristiriita,noten kuvat 443 sielu tahtoisi kapinoida Henkeä vastaan. Liha kipuilee Pyhän Hengen koulutuksessa. Kasvaminen kohti iankaikkisuutta, tässä vieraassa maailmassa satuttaa. Luulen, että moni turvautuu uskonnollisuuteen päästäkseen eroon tästä omantunnon ja Hengen yhdessä aloittamasta koulusta. Olisi niin helppoa vain suorittaa rukoukset ja jatkaa arkisia askareita niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta Jumala ei tahdo meidän tekojamme tai suorituksiamme. Hän tahtoo meidän läsnäoloamme ja palvontaamme ja hän tahtoo palvella meitä.  Hän tahtoo sitä aivan samalla tavalla kuin hän tahtoi sitä Israelilta erämaavaelluksella ja sen jälkeen.

Ihmisen oma epäpuhtaus estää ymmärtämästä ja sulautumasta Jumalan kanssa yhteen, mutta Jumala itse voi kuluttaa meistä pois kaiken epäpuhtaudet,riidat ja itsekkyyden näin tuoda meidät Hänen läsnäoloonsa.


by 1 kommentti

Tunne ja usko

Tulen yhteisöstä, jossa uskon perustaa korostetaan enemmän tiedolla kuin tunteella. Usko ei saa perustua tunteeseen vaan Raamatun antamaan tietoon Jumalasta. Minulle opetetetiin, että tunteet pettävät ihmisen ja  tunteisiin ei voi luottaa.

Karismaattisia liikkeitä arvostellaan tunteiden nostattamisesta ja jopa kiihkoilusta. Paavo Ruotsalainen aikoinaan oli varovainen liikutusten ja hurmoksellisuuden suhteen. Kaikki tämä on tarpeellista ja hyvää varovaisuutta. On tärkeää ettei ihmisten herkkyyttä hyväksikäytetä missään asiassa. Tunteiden etsimiseen perustuvalla uskolla ei ole pitävää pohjaa!

Suomalainen perusluonne on jäyhä, Emme ole italialaisia tai ranskalaisia, jotka räiskyvät helposti tai kohteliaita brittejä jotka ovat anteeksipyyntö suussa joka mutkassa.  Afrikkalaisten iloisuutta ja väljyyttä me ihailemme koska se on tarpeeksi eksoottista mutta emme uskalla itse lähteä tälle tielle. Thaimaassa suomalainen jo sekoaa. Emme osaa suhtautua oikein omiin tunnneilmastomme muutoksiin. Heimoissamme on eroja. Itse olen Etelä-Pohjalainen, joka elää Savon porteilla, pitäjässä jossa Savon ja Pohjanmaan herännäisyys löi kättä konkreettisesti Jonas Laguksen aikana. Molemmat heimot ovat omalla tavallaan jäyhiä ja suomalaisia tavoiltaan ja ajattelultaan.

Maailmalla hyvin voimakkakkaasti leviävä Pyhän Hengen herätys on otettu Suomessa hyvin ristiriitaisin tuntein vastaan. Liike näyttäytyy usein suurina väenkokouksina ja konsertteina, joissa ihmiset kädet ylhäläällä ylistävät Jumalaa. Samaan ajankohtaan osuu länsimainen uskon liberalisoituminen. Tämän  liberaalin liikkeen pohjavire lähtee individualismista ja yksilön oikeuksien korostamisesta niin, että Raamatun sanaa pitää venyttää jotta se sopii ihmisen ymmärrykseen. Tämä johtaa siihen , että kun yksi totuus pudotetaan pois pian myös muut asiat on pakko muuttaa jotta kokonaisuus pysyisi edes jotenkin kasassa.

Kuitenkin Raamatua pitäsi lukea niinkuin lapsi lukee, sikäli kuin se on aikuiselle mahdollista. On kestämätöntä että otamme jonkin asian pois kirjasta jonka alkujuuri on Jumala. Kysyinkin tässä millaiseen Jumalaan uskomme. Heikkoon erehtyvään virheitä tekevään Luojaan joka ei osannutkaan nähdä mitä tuleva tuo vai kaikkivaltiaaseen, täydelliseen Jumalaan?

Millainen on siis suhteemme Jumalaan? Minä-se, minä-hän vai minä-sinä suhde.

Voisin kuvitella että ensimainittu suhde jättää ihmiselle pelivaraa Raamatun suhteen. Uskon kilvoitus on enemmänkin periaatteellista ja uskosta tulee uskonnollisuutta. Se voi olla tärkeääkin yksilölle mutta Jumalan itse on etäinen tuntematon ja vaikuttamaton.

Kahteen jälkimäiseen liittyy kunnioitus Jumalaa ja Jumalan sanaa kohtaan. Mutta Hän, salattu Jumala ei tule iholle, Häntä ei voi lähestyä. Jeesuskin esittäytyy kuin pyhäkoulun kauniissa kuvissa eteerisenä poissa olevana hahmona. Tunnetaso suhteesta jää uupumaan täysin.

Minä-sinä suhde,mitä se on?  Minä ja veljeni Jeesus, Abba, isä jota voin lähestyä  ja Pyhä Henki jonka täyteydessä voin elää kokea ja tuntea Jumalan läsnäolon elämässäni. Raaán Pyhän Hengen voiman tai sen lempeän kosketuksen. Minä sinä suhteessa puhutaan rakkaudesta ja rakastumisesta Jeesukseen. Usko ei voi perustua tunteeseen, varsinkaan jos pidämme tunteita jonkilaisena ulkokohtaisena erillisenä kokemuksena irrallaan tiedosta ja järjestä. Mutta Usko ja Jumala tuntuu ja vaikuttaa. Ihminen on Luojan luoma kokonaisuus jossa tunteen ja järki, keho ja mieli, henki ja sielu ovat yhtä. Pyhä Henki tuntuu ja vaikuttaa, Se on Persoonallinen, tietoinen toimija. Pyhä Henki on voima jota emme ymmärrä mutta jonka voimme aistia tai tuntea. Siksi tunne ja tunteet ovat tärkeää myös Jumala suhteessamme. riviin voi laittaa myös kunnioituksen ja pelon tunne, Miksipä ei myös suuttumuksen ja riemun tunne. Mieleeni tulee tanssiva ja riemuitseva Daavid.

Mikä sitten tässä kaikessa on tärkeää? Se että olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Jeesuksen veri pelastaa heikon ihmisen mutta pelastus koittaa vasta kun Jeesus tulee takaisin. Siihen asti käymme Uskon tietä ja kyse on uskon säilymisestä ja kilvoituksesta. Vain henkilökohtainen Kristuksen tunteminen,  Minä-Sinä suhde kestää maailman myrskyissä ja vie perille.

Olemme herkkyydeltämme ja tempperamentiltamme erilaisia. Koemme asioita eri tavalla ja itse ajattelen Jumalan tekevän kaiken hyvin käytännöllisesti, myös sen miten koemme asioita. Raavas mies ei välttämättä koe Pyhän Hengen kosketusta kukkatarhassa mutta jylhä metsä onkin sitten eri asia. Joku nauraa ja iloitsee toinen herkistyy ja itkee kolmannelta menee jalat alta.

Pyhä Henki avaa ihmisen sydämen Jumalalle, se mahdollistaa uskon ja rakastumisen Jeesukseen. Rakkaus on rakastumista, tahtoa ja riippuvuutta, Pyhän Hengen täyteys mahdollistaa uskossa uusiutumisen joka päivä, rakastumisen joka päivä. Sen että suhteemme säilyy minä-sinä suhteena. On tärkeää tajuta, että Pyhä Henki toimii ja tekee kaiken kirkastaen näin Kristusta. Ihmiselle jää vain alttiina olemisen osa, sillä emme voi tuoda itsemme lisäksi mitään tähän suhteeseen. Olemme kuin lapsia, jotka aamulla nousevat vuoteestaan ja kömpivät vanhempiensa viereen, turvaan tuntien turvallisuutta ja rakkautta.


by 2 kommenttia

Kärsimys, jumalallista evoluutiota vai pahuuden palkka

noten kuvat 423

Kärsimys on uskon yksi suurista ongelmista, joka on paaluttanut historiaan monta tapahtumaa ja niiden selitystä. Milloin onnettomuus on ollut Jumalan lähettämä voitto vihollisesta ja milloin rangaistus kansakunnan synnistä. Puhumattakaan yksilötasolla tapahtuvasta raamatulla päähän lyöntikilpailusta.  Yhtä kaikki, kärsijän osa on aina yhtä huono.

Olen viimeisten päivien aikana miettinyt tätä mahdotonta yhtälöä. En väitä löytäneeni siihen mitään valtaisaa selitystä mutta kuitenkin sellaisen muodon, että se tyydyttää minua itseäni.

Ensimäiseksi tulee mieleen syntiinlankeemus ja siihen liittyvä armotalous. Ihmisen lankeemus vaati äärimmäisen kalliin uhrin. Ilman kärsimystä ei tuo uhri olisi ollut edes mahdollinen. Maailma olisi parempi ilman kärsimystä,  mutta se olisi myöskin vajaa maailma. Se olisi Jumalan ikioma marionettiteatteri, josta puuttuisi vapaus. Samalla kuitenkin ajatus siitä, että ihminen olisi Jumalan kuva, muuttuisi mahdottomaksi.

Langenneeseen maailmaan kuuluu myös pahuus, joka tuottaa kärsimystä. Luonto ja luonnon lait ovat ihmiselle mahdottomuus hallita. Jos mietimme ihmisen levittäytymistä yli maan huomaamme siinä paljon ahneuden ja vihan jälkiä. Ihminen on asettunut asumaan alueille jotka ovat luonnonvoimien armoilla. Talouselämä on sanellut elämän tyylin ja pakottanut asumaan kaupunkeihin. Synnin jälki on kaikkialla. Ihminen altistuu luonnon omille tuhovoimille. Ihminen myös itse tuhoaa luomakuntaa ja samalla itseään.  Onko Ihminen kuunnellut Jumalaa asuttaessaan tämän maan.

Ei ole mikään yllätys, että kun ihmisen keski-ikä nousee, sairaudet yleistyvät ja geenistömme heikkenee. Olemme alttiita maailmalle.

Kärsimys on osa täydellisyyttä vaikka Jumala ei alunperin tarkoittanut sen realisoitumista luodessaan maailman.

Miten sitten on salliiko Jumala kärsimyksen? Kyllä siinä mielessä, että se kuuluu elämään maailmassa. On huomattavasti tärkeämpää se miten me suhtaudumme kärsimykseen, joka on väistämätöntä. Jumalan suuri suunnitelma on pelastaa ihmisiä iankaikkiseen elämään hänen kanssaan. Kaikki Jumalan teot tähtäävät tähän. Jos elämämme on suunnassa tämän todellisuuden kanssa olemme Jumalan johdatuksessa, mutta emme silti pääse eroon ruumiistamme ja maailmasta. Olemme yhä kärsimyksen evoluutiossa mukana.

Kestämämme kärsimys kasvattaa meitä, Se lujittaa suhdettamme Jumalaan, se pakottaa meidät lähemmäs Häntä. Jumala ei voi ottaa kaikkea kärsimystä pois vaikka suojelusenkelit huhkivat varmasti hikihatussa minkä voivat. Jumala ei riko maailmamme järjestystä turhaan jos ollenkaan.

Onko Kärsimys Jumalan tahto. Kysymys on oikeastaan turha, me emme voi tietää. Toisaalta voimme vastata että kyllä on, jos kerran ihmisen vapauskin on Jumalan tahto ja jos kerran kaiken täydellisyys on Jumalan tahto.

Mutta tahtooko Jumala että Ihminen kärsii? Ei sitä hän ei halua, mutta syntiinlankeemuksen takia Jumalan oli pakko sallia se, koska Kärsimyskin kuului täydellisyyteen ja ilman kärsimystä Jeesuskaan ei olisi voinut kuolla puolestamme?

Jeesus opetti meille oman lähestymiskulman kärsimykseen. Tuo näkökulma on rakkaus. Hän opasti miten voimme lievittää maailman kärsimystä parantamalla ihmisiä joita kohtaamme. Jokaisessa kohtaamisessa syntyi suhde toiseen ihmiseen joka johtaa Jumalan luo. Tätä varten Pyhä Henki tuli voimaksemme. Me emme ole siis hampaattomia maailman edessä vaan voimme lievittää toistemme kärsimyksiä. Huomatkaa toistemme, emme itsemme. Jeesus tekee tässä meidät riippuvaiseksi toisistamme ja Jumalan rakkaudesta.

Kärsimyksen evoluutio huipentui Golgatalla ja kuolema voitettiin. Siksi kärsimyksen palkka on iankaikkinen elämä. Tuota kuvaa vasten kestän tämän maailman kärsimyksen.


by 5 kommenttia

Kiitollinen mieli

Pidin eilen toisen kerran Pyhäkoulua Majatalo-kuoromme laulajien muksuille. Sydämeni suli täysin kun kolmevuotias Minttu uskaltautui mukaan ja lauloi toisten kanssa “Lensi maahan enkeli” .

Olen touhunnut Seurakunnan yhteydessä monenmoista viimevuosina. Kaikenlaisia juttuja olen saanut olla laittamassa liikkeelle yhdessä työntekijöiden kanssa ja Jumala on ihmeellisellä tavalla johdattanut ihmisiä yhteen. Pyhä Henki on ollut läsnä joka käänteessä. Pyhän Hengen toiminta on ollut vahvaa mutta samalla hellävaraista. Jumalan Henki on puhutellut ihmisiä ja vetänyt heitä puoleensa. Moni kertoo rauhasta ja lämmöstä,  joka on täyttänyt heidät.  Jumalalla on ollut selkeästi oma aikataulunsa kaikkeen sillä mikään ei tapahtunut väkivalloin tai pakottamalla.

Eilinen pyhäkoulu päättyi siihen, että olimme lasten kanssa piirissä ja kiitimme Taivaan Isää kaikesta mitä meillä on. Vanhemmat olivat jo lopettaneet laulutreenit ja olivat tulleet katsomaan touhujamme. Tilanteessa oli jotain hyvin koskettavaa. Paikkakunnallamme ei ole seurakunnan puolella ollut pyhäkoulua moniin vuosiin, vaikka sen tarve on tiedostettu koko ajan. Nyt se lähti liikkeelle aivan luonnostaan ilman suurempia kipuilija ja aikataulu miettimisiä. En koskaan itse ajatellut että minä olisin se joka lähtee liikkeelle sillä Majatalon Isännyys on ollut jo aikaa vaativaa  (nyt uskallan jo itsestäni tuota nimitystä käyttää).  Mutta kuoroharkkojen aikaan minulla ei ole muutakaan tekemistä ja lasten kanssa olin jo tullut tutuksi talven aikana.

Majatalo-toiminta on koko perheen toimintaa ja sen ympärille on muodostumassa avoin yhteisö johon on helppo tulla mukaan. Laulajat, soittajat ja keittiöväki palvelevat ilolla aina iltoihin saapuvia ihmisiä. Seuraava asia jonka odotan syntyvän on raamattu- ja rukouspiiri. Myös siitä on puhuttu pitkään mutta vielä se ei ole löytänyt oikeaa aikaa, paikkaa ja vetäjää. Toki seurakunnassamme on rukouspiiri mutta se kokoontuu iltapäivällä ja työssäkäyville täysin mahdoton aika.

Kaikkeen tähän liittyy esirukous ja usko siihen että kaikki tulee tapahtumaan koska se on Jumalan tahto. Kaikki toteutuu koska Seurakunnassa on ihmisiä jotka ovat asettuneet Jumalan kasvojen eteen oikealla asenteella.

Yksi tärkeä asia on myös se että kukaan meistä ei ole laskenut katsettaan Kristuksesta. Emme ole lähteneet miettimään kirkkopolitiikkaa tai oppeja tehdessämme tätä työtä yhdessä. Kaikki on jätetty Jumalan varaan. Tämä onkin tärkeää,  että emme lähde sulkemaan mitään tai ketään pois vaan luotamme siihen että Jumala tekee kaikissa ja kaikessa työnsänoten kuvat 007


by 2 kommenttia

Herää töihin!

Onko väärin kehoittaa tarttumaan kuokan varteen? 

Eksytystystä huutaa työmiestä elopellolle?

Image

Saako Jumalan lasta ahdistaa Sanalla, joka tulee kohti?

Kuuletko kutsun ja haistatko sateen.

Näetkö tulen kajon taivaanrannassa?

Tämä Sukupolvi tarvitsee niittomiehensä, muuten jää sato korjaamatta!

Miten se on, mikä on sallittua ja mikä ei?Jeesus ei tainnut juuri kysellä moista. Hän kulki ihmisten keskellä eikä kysellyt neuvostoilta ja papeilta saako parantaa. Hän ei kuunnellut julkista mielipidettä siitä, mitä ja missä saa puhua. Hänen auktoriteettinsa oli ylitti meidän ihmisten omat ja hän teki mitä Isä tahtoi.

Eilinen uutinen  koski esikoislestadiolaisten laumaa. Piispallinen huolenpito esti heitä pitämästä kahta omaa messuaan vuodessa.En varmasti tiedä kaikkia taustoja mutta silti ihmettelen. Lauma ajettiin ulkosalle ja saapa nähdä mistä löytyy katto päänpäälle jotta se pääsee ruokailemaan. Nyt tuntuu siltä että kaikki kirkon ulospäin tuleva viestintä hengelliseen toimintaan sitoutuneille on negatiivista, siitä puuttuu hyvän paimenen ääni. Minkä kuvan se antaa maailmaan?

On varmaa että tuo ääni tulee kuulumaan aina mutta mistä suunnasta, se jää nähtäväksi. Mutta meidän on keskityttävä itse jatkamaan työtä Jumalan valtakunnan eteenpäin viemiseksi. Jumala on hyvä ja tahtoo nostaa ihmisen pois siitä kurimuksesta joka maailmassa on.

Siihen on lääke: Rukoile ja tee työtä, Jumalanvaltakunnan työtä.

Luo verkostoja, tutki mitä Jumala tahtoo sinun tekevän. Käytä taitojasi ja tarjoa niitä seurakuntaan. Pidä pyhäkoulua tai kerhoa. Aloita rukous tai raamattupiiri. Mene tekstinlukijaksi messuun. Iloitse Kristuksessa ja anna sen näkyä kasvoiltasi koska sinä olet Pelastettu ja Maailmankaikkeuden Herra on sinun puolellasi. Jos sinua pilkataan ole ylpeä siitä, sillä pilkka ei osu sinuun vaan Herraasi joka tuli maailmaan juuri siksi. Ottamaan kaiken pahan pois sinun päältäsi. Se koituu siunaukseksi sinulle ja läheisillesi!

Jeesus elää!


by 2 kommenttia

Toivo

Image

Miten vaikea sana toivo on. Mitä me toivomme elämältä ja miksi toivo vaihtuu joskus pimeydeksi, toivottomuudeksi, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan ja eroon Jumalasta. Ilman Uskoa Jumalaan ei ole toivoa. Mutta kun meillä on Usko silloin meillä on myös toivo ja näiden kahden myötä myös kaikkein tärkein eli rakkaus.

Nuoren ihmisen tulisi olla toiveikas tulevaisuutensa suhteen.  Nuorena pitäisi nähdä kaikkialla mahdollisuuksia ponnistaa eteenpäin rikkaaseen elämään. Saada hyvä, mieluinen koulutus, Päästä töihin ja perustaa perhe.

Olen 47-vuotias mies. Minulla on hyvä työ ja ihana perhe. Minun kohdalla asiat hyvin. Mutta onko tie tähän ollut helppo. Kun katson taaksepäin elämääni niin näen lukuisia kohtia joissa näen miten Jumala on johdattanut asioita ja toiveeni ovat käyneet toteen vastoin odotuksiani.

Mitä olen sitten toivonut. Yksinkertaisesti sitä että huominen tulisi. Sitä että selviäisin asioista jotka koin itse ylivoimaisiksi esteiksi elämässäni.  Tajuan nyt että ratkaisevaa on aina ollut se mihin olen toivoni kiinnittänyt. Omien voimien ja taitojen puute on aina vienyt ajatukseni Jumalan puoleen ja rukoukseen, ”Jumala auta minua, en selviä itse.” Silloinkin kun elämä ja maailma veti poispäin Jumalasta ja voimat uupuivat Jumala itse osoitti uskollisuutensa ja näytti että vielä minullakin yhä toivoa päästä kiinni  osallisuuteen Jumalanvaltakunnasta ja hänen lahjoistaan. Toivo jota uskoni Jumalaan piti yllä sai minut jatkamaan elämääni eteenpäin. Toivo piti minut elämässä kiinni.

Toivo pitää sisällään elämän kipinän. Tuo sana heijastelee meille kuvajaisena sitä hyvää mitä vain Taivallinen Isä voi tarjota lapsilleen. Toivo pitää meidät liikkeellä silloinkin kun uskoamme koetellaan ja Taivas on hiljaa.

Äiti Teresa joutui kokemaan elämässään sen että  Taivas ei enää puhunut hänelle. Jumalan ääntä ja tahtoa nodattaen hän lähti Intiaan ja sen jälkeen ääni vaikeni. Me tunnemme kuitenkin hänet ihmisenä joka antoi ja näytti toivon miljoonille ihmiselle Intian slummeissa ja muualla maailmassa. Hän pysyi uskollisena kutsulleen ja laittoi Toivonsa Jeesukseen. Niihin lupauksin joita raamattu hänelle ja meille antaa.

Sielunvihollinen sai Jumalalta luvan kiusata Jobia jotta olisi voinut osoittaa että Job kiroaisi Jumalaa kärsimystensä tähden. Job kuitenkin kiinnitti toivonsa yhä tiukemmin Kaikkivaltiaaseen. Hän näki ettei ole muuta tietä kuin se minkä Jumala osoittaa. Jobin Kirja näyttää meille kuinka me olemme täällä maailmassa kuin vieraan maankansalaisia ja oikea kotimme on Jumalan luona.

Nyt 47-vuotiaana katseeni kääntyy jo väkisinkin tämän maallisen taivalluksen jälkimmäiseen puoliskoon. En tiedä miten pitkä on kotiin mutta pelko elämän loppumisesta onkin vaihtumassa toiveikkaaksi kotimatkaksi, toiviomatkaksi jota saan taivaltaa yhdessä muiden Jeesuksen omien kanssa.


by 5 kommenttia

Pöpöt ja virukset

Image

Sairastaminen on ikävää puuhaa. Kurkkukipu repii ja kuume tekee ihmisen veteläksi. Tuntuu kuin ajatuksetkin olisivat eilistä puuroa, joka on kuivunut kattilaan kiinni. Meillä sairastaa nyt puolet perheestä. Abiturientti on evakuoinut itsensä omaan huoneeseen ja näyttäytyy vain käydäkseen jääkaapilla. Perheen nuorimmainen sairastui ensimmäisenä ja tauti osoitautui ärhäkäksi hengitysteihin iskeväksi virukseksi, joka vie äänen ja antaa tilalle hakkaavan yskän. Ei siihen auttanut käsien desifiointi eikä mikään muukaan varotoimi, kun kutina omassa kurkussa alkoi pahetua repiväksi kivuksi ja kuume lähti nousuun. Tuntia myöhemmin vaimo totesi saman.

Sairastaminen on kokonaisvaltaista puuhaa. Pikkuvirus hengitysrööreissä saa koko ihmisen pois raiteiltaan ja kuumelääkkeet tuovat vain pienen helpotuksen, sillä hiessä kylpeminenkään ei tunnu hääppöseltä. Kipeänä mikään ei tunnu hyvältä.

Sairastaminen sai minut miettimään niin uskon kuin synninkin vaikutusta ihmisen olemukseen. Pari yötä sitten kun pojan kuume oli 39  ja kurkku todella kipeä, ehdotin rukousta hänelle, johon poitsu tokaisi et iskä, mä oon jo rukoillut. Yöllä valvoessa poika oli todennut, että ainoa kuka voi auttaa, on Taivaan Isä. Jatkoimme rukousta vielä yhdessä, ensin kiittäen kaikesta mitä meillä on ja sitten pyytäen terveyttä.Aamulla pojan kova kuume oli poissa vaikka yskä jäikin jäljelle ja mies on edelleen toipilas. Pojan huoli kuitenkin katosi jo yöllä ja unikin tuli heti pikku jätski annoksen jälkeen. Jäätelö viilensi sopivasti oloa. Aito lapsen usko sai vastauksensa heti.

Ajattelin että pojan omatunto oli puhdas ja hänellä ei ollut mitään häiriötä ja estettä rukoukselle. Meillä aikuisilla lapsenuskomme on lujilla. Väkisinkin tulee elämään asioita, jotka tulevat Jumalan ja meidän väliin. Rukoukseen ei jaksa keskittyä kun monenlaiset omat asiat väsyttävät ja kuluttavat mieltä. Synti, olipa se mitä tahansa, täyttää mielen ja vie kyvyn ja halun uskoa. Haluamme paeta pois, piiloon.  Miten tärkeää onkaan elää koko ajan Jumalan kasvojen edessä tietoisena siitä että olemme vajavaisia ja siksi niin riippuvaisia Pyhästä Hengestä sillä se mahdollistaa uskon silloin kun itse ei jaksa.

Synti sairastuttaa ihmisen, se on meidän virustartuntamme johon itse emme voi lääkettä löytää. samoin kuin flunssavirus paranee ihmeellisen Jumalan luoman kehomme avulla ja joskus jopa Jumalan hengen parantamana niin syntikin paranee Jeesuksen toimesta.

Elämä Jumalan kasvojen edessä on kokonaisvaltaista elämää jolloin kaikki tekomme ja ajatuksemme ovat alisteisia Hänelle. Joudumme välillä kamppailemaan itsemme kanssa sillä virukset väijyvät meitä koko ajan. Mutta toisin kuin kehomme jonka kyky vastustaa sairauksia ja vanhenemista pikku hiljaa katoaa niin sielumme ja henkemme on kätketty Jeesuksen armon suojaan. Sinne eivät maailman pöpöt ja virukset pysty tekemään pesää. Meille jää tehtäväksi vain pysytellä Jeesuksen seurassa.