Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Author Archives: Tapio Laakso


by 7 kommenttia

Jumalan pelko

jaanpalaItseäni kiusaa jatkuvasti se, että puhuttaessa väärästä opetuksesta, väärästä Jeesuksesta ja väärästä Hengestä, ei juurikaan vaivauduta kertomaan ja tarkentamaan sitä, mikä on pielessä niin, että tavallinen talliainenkin sen ymmärtäisi. Hyvin laveasti kyllä kuvataan ihmisiä ja heidän tapaansa puhua ja toimia ja sen perusteella päätellään mikä on väärää. Näin ei voi kuitenkaan olla. Kulttuuri ja opetusmenetelmät eivät yksin voi viedä harhaan.

Olisko parempi lähteä liikkeelle vähän toisesta näkökulmasta. Siitä mikä pahoittaa Jumalan ja Pyhän Hengen mielen. Siitä mikä hämärtää Jeesuksen ristin työn ja tekee sen turhaksi.

Yksi asia, mikä pitää minua kiinni Kristillisessä uskossa, on Jumalan pelko. Se, että  en omalla toiminnallani ja teoillani aja itseni nurkaan niin, etten enää kykene tai halua palata Jumalan kasvojen eteen ja armoistuimen ääreen. En halua rikkoa suhdettani Jumalaan.

Paavali opettaa Hengen hedelmistä, jotka vähitellen kasvavat Pyhän Hengen vaikutuksesta ihmisessä. Ne ovat asioita, jotka eivät ole ihmisluonnolle itsestään selviä tai helposti tavoitettavia asioita.

Pitäiskö meidän puhua  ja kirjoittaa enemmän näistä elämämme hedelmistä enemmän, kuin siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Uskon, että löytäisimme näin läheltämme enemmän uskon ja elämän sankareita ja Jumalan mieleisiä ihmisiä, kuin sillä, että asetamme mittarin sellaisiin asioihin, joissa vain Jumala on oikeassa ja luultavasti me ihmiset väärässä. Ajattelen, että terve Jumalan pelko estää meitä asettumasta tuomarin osaan ja vapauttaa meidät elämään oikeaa kristityn elämää kasvattaen Hengen hedelmiä.

Jeesus puhuu aivan yksiselitteisesti suoraan yksityisen ihmisen elämään rakkautta ja hyvyyttä. Sitä että rakastaisimme, emmekä erottelisi.  Jeesus haluaa, että heittäytyisimme Jumalan rakkauden varaan luottaen siihen, että hän huolehtii kaikesta. Se rakkaus josta Jeesus  puhuu, ei ole mitään höttöä vaan se asettaa toisen elämän oman elämän edelle. Jeesuskin kulkee meidän edellä eikä paimenna  meitä piiskan kanssa takanamme.

Jos uskaltaisimme luottaa 100% Jumalaan, mitä siitä seuraisi? Jos luottaisimme, että Jumala toimii ihmisuhteissa. Jos luottaisimme, että Jumala toimii seurakunnissa. Jos luottaisimme siihen, että kun joku tunnustaa uskovansa Jeesukseen, niin hän myös on pelastettu, koska Jumala antaa uskon lahjana. Varalta vielä toistan, koska Jumala antaa Uskon lahjana.

Kuinka paljon käytämme  jos- ja mutta-sanoja määrittäessämme  toisten uskoa. Eikö se ole Jumalan epäilemistä? Voisiko se väärä Jeesus ja väärä henki tässä ajassa ollakin arvostelun ja epäilyn henki. Henki, joka estää yhteyden syntymisen seurakuntaan ja Jumalaan. Sielunvihollinen iloitsee nimittäin jokaisesta lyödystä kiilasta ihmisen ja Jumalan väliin. Jokaisesta kiilasta, joka erottaa ihmisen yhteydestä toisiin Jeesuksen seuraajiin. Yksin jääminen kun ei ole mikään siunaus.

Luukaksen 10. luvussa Jeesus lähettää 72 opetuslasta kyliin ja kaupunkeihin ja hän kieltää puhumasta kenellekkään matkanvarrella.  Jeesus tiesi, että jokainen pysähdys merkitsi kontaktia ja mahdollista ateria yhteyden syntymistä ja se jos mikä hidastaisi matkantekoa. Oli tärkeää päästä perille omaan kylään jonne oli matkalla ja tehdä sielä kaikkensa, jotta sanoma Jumalan valtakunnasta löytäsi maalinsa. Jeesuksen ajan maailmassa yhteys, vieraanvaraisuus ja riippuvaisuus toisista yhteisön jäsenistä oli kirjoitettu ihmisten sydämiin tapoina ja tekoina.

Jeesus halusi palauttaa ihmisten tietoisuuteen, että heillä on rakastava Isä ja että he kelpaavat Jumalalle sellaisina kuin ovat ja ymmärtäisivät, että Armo oli tullut kylään, eikä tuo tehtävä ole muuttunut miksikään näiden kahden vuosituhannen aikana.


by 2 kommenttia

Karismaattisuus ja Jeesus

Palaan näköjään yhä uudelleen tähän samaan aiheeseen kerta toisensa jälkeen. Armolahjoihin liittyvät ihmeet ovat hankala asia länsimaiselle ihmiselle, mutta  itse ajattelen, että jo pelkkä olemassa oloni on ihme. Siitä on hyvä aloittaa armosta saatujen lahjojen etsimistä.

Karismat ovat armolahjoja, jotka eivät ole inhimillisiä, ihmisessä valmiina olevia  ominaisuuksia. Kun olin lapsi ja kävin seurakunnan kerhossa sekä pyhäkoulussa, niin sielä selitettiin, että nykyään armolahjat ovat sitä lahjakkuuta, jota Jumala on antanut meille ja niitä tulee käyttää. Meidän perheessä lahjakkuus merkitsi musiikkia. Niinpä löysin itseni  pianotunnilta. Valitettavasti vilkaana poikalapsena pianon ääressä istuminen ei oikein napannut ja viidennen kerran aloitettuani Aaronin pianokouluvihon alusta ja olin oppinut ainoastaa Keinu-nimisen kappaleen, sain armahduksen ja luvan lopettaa pianon pimputuksen. Myöhemmin kyllä olen oppinut soittamaan kitaraa mutta varsinaiset lahjani ovat ilmeisesti jossain muualla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meissä olevat synnynäiset lahjat ovat toki osa Jumalan ihmeellistä luomistyötä ja tärkeitä meille kaikille, mutta Raamattu opettaa itse karismoista aivan muuta. Ne ovat Pyhä Hengen meille antamia lahjoja, joilla voimme palvella Jeesusta ja seurakuntaa. Armolahjat, joista Uskon lahja on ensimmäinen ja suurin, kirkastavat aina Jeesuksen nimeä.

Luukkaan 10 luku sisältää kuvauksen 72:sta opetuslapsesta, jotka lähetetään ympäröiviin kyliin ja kaupunkeihin parantamaan sairaita ja kertomaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jeesus haluaa kertoa meille, mitä merkitsee olla Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Koko episodin tärkein viesti on se miten Jumalan siunaus leviää tavallisten ihmisten kautta. Näiden opetuslasten identiteeetti oli sama kuin Jeesuksen identiteetti ja he kantoivat mukanaan sitä voimaa joka Jeesuksella oli. Hän antoi sen heille. Se oli esimakua helluntaista.

Näillä sivuilla arvostellaan aina silloin tällöin karismoista kirjoittavia vastaan ikään kuin me blogistit pyrkisimme antamaan täydellisen ja oikean opin kristinuskosta. Harhaopettaja korttia heilutetaan aina silloin tällöin ja haastetaan väittelyyn. Blogitaivas ei kuitenkaan ole sellainen alusta, jossa halutaan väitellä asioista tai julistaa ainoaa oikeaa oppia. Voi olla, että olemme jonkun mielestä saman mielisten klubi, jossa hymistelemme toisiamme, mutta mitä hyötyä on jatkuvasta väittelystä tai varoittelusta. Täällä kirjoittajat välittävät omia tuntemuksiaan ja käsityksiään raamatusta ja uskosta. Kirjoitamme siitä mitä raamatusta löytyy ja vähän sen sivustakin mutta ilman loputonta ja itseään toistavaa vääntöä, joka ei johda minnekkään eikä rakenna ketään.

Se, että joku haluaa sitoutua luterilaiseen perinteeseen ja pysyä kaukana karismaattisuudesta niin se ei riistä pelastusta ja armoa häneltä. Kunnioitan myös Helluntailiikkeen perinteitä ja näkyä. Jokaisen on koettava oma uskonsa turvallisena. Pelastus, evankeliumi on kuitenkin Kristinuskon perimmäinen sanoma. On vain muistettava, että Raamattu opettaa paljon muutakin ja ne jotka haluavat ottaa siitä selvän eivät ole harhaisia kerettiläisiä. Kaikessa on kyse siitä miten Jumalan valtakunta etenee maailmassa.

Harhat löytyvät sieltä missä Jeesuksen persoona sekä 100%  Jumalana ja 100% ihmisenä asetetaan epäilyksen alaiseksi. Missä kolminaisuus muuttuu pelkäksi filosofiseksi aatteeksi ja iankaikkisuus katoaa hiljaiseen mutta lempeään kuolemaan. Sitä ihmettelen, että miksi  somemaailmassa toimivat varoittelijat ja harhoista huolestuneet ovat useimmiten ilman seurakuntaa toimivia ihmisiä. He lukevat ja kuuntelevat netissä olevia puheita ja tilaisuuksia ja arvioivat niitä irrallisina varsinaisesta kontekstista, seurakunnasta. Jotkut esiintyvät ihan profeettoina, vaikka se on selkeästi seurakunnalle annettu virka Uuden Testamentin ajassa. On aina muistettava se, että jotain muuttui ratkaisevasti kun Temppelin esirippu repesi ja astuimme yleisen pappeuden aikaan.

Jos Raamatun ihmeet olisivat tarkoitettu vain Jeesuksen aikaan, Raamattussa tuskin olisi Luukaan 10. lukua ja sellaista määrää opetusta Jumalanvaltakunnan tulemisesta.  Helluntain jälkeiset kuvaukset keskittyisivät aivan johonkin muuhun kuin Pyhän Hengen toimintaan alkuseurakunnissa.

Paavalin yksi suurimmista haasteista oli Korintin seurakunta.  Sen olosuhteet muistuttivat suuresti nykyisen maailmamme oloja henkisesti. Yksilöllä oli oikeus nautintoihin ja niihin suorastaan kannustettiin. Afroditen temppeliissä palvottiin rakkautta ja himojen tyydyttämistä. Tähän ympäristöön tuotiin evankeliumi Jeesuksesta. Seurakunta tasapainotteli hedonismin ja Jumalan todellisuuden välillä. Ei ole ihme, että armolahjat nousivat sielä enemmän pinnalle kuin muualla. Kun ihminen sai kaiken mitä maailma pystyi tarjoamaan, vain Jumalan voiman kokeminen saattoi olla jotain enemmän. Elävän Jumalan rakkaus oli ainoa asia, joka saattoi puhutella Korinttilaista. Oli olemassa jotain enemmän kuin mitä ihminen saattoi antaa. Siksi seurakunta oli ajautua lähes kaaoksen partaalle armolahjojen kanssa.

Aivan samalla tavalla nykyihminen lännen yltäkylläisyydessä kysyy aidon ja kestävän rakkauden perään. Hän ei kaipaa hengellistä väkivaltaa, riitoja ja lakihenkisyyttä. Postmoderni ihminen, kysyessään ihmisoikeuksien perään, penää hän sitä, että kykenevätkö kristityt aidosti rakastamaan vähemmistöjä ja eri tavalla ajattelevia vai rakentavatko he vain lisää raja-aitoja. Ihmiset janoavat aitoa rakkautta ja sen voi kokea olemalla mukana sielä missä harjoitetaan Jumalan läsnäoloa. Siksi kristinuskon päivittäminen tähän aikaan on tärkeää. Meidän on kyettävä elämään tämän ajan kulttuurissa. Se on sitä, että opimme uudestaan rakastamaan tämän ajan ihmistä ja näyttämään se heille. Meidän on rakastettava heitä kuten Jeesus teki mutta käytettävä tämän ajan kieltä. Vain rakkaus voi avata ihmisen näkemään totuuden. Vain rakkaus, joka naulittiin ristille saarnaa synnin synniksi lopullisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rakkaus on Raamatun suurin teema ja Jumalan rakkaudesta myös Jeeesus halusi kertoa. Siitä miten Jumala tahtoo Henkensä kautta lohduttaa ja siunata tässä ajassa kärsivää ihmistä. Kärsimys kuuluu tämän langenneen maailman ja ihmisen elämään. Sen kieltäminen on itsepetosta ja synnin vaikutuksen kieltämistä. Jos kristityt väittelyn ja kiivailun sijasta tuottaisivat aitoja hengenhedelmiä, Rakkautta ja sävyisyyttä, sekä katsoisivat ihmistä Jeesuksen silmin, niin tämä maa näyttäsi aivan erilaiselta.


by 4 kommenttia

Miksi on niin vaikea rakastaa?

Mitä lähemmäs menen Jeesuksen persoonaa ja raamatun tekstejä, tutkimalla Jeesuksen ajan kulttuuria ja historiaa, sitä rakastavampi Jumala minulle näyttäytyy. Jeesus haluaa näyttää meille millaisella rakkaudella Jumala haluaa palauttaa ihmisen takaisin yhteyteensä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko tavassamme lukea Raamattua jotain pielessä, kun raamattu-uskollisena itseään pitävät ihmiset ovat yhä enenevissä määrin alkaneet näyttää suorastaan vihamielisiltä toisten ihmisten silmissä. Itsekin pidän Raamattua elämäni ylimpänä ohjeena ja olen sen suhteen ilmeisen konservatiivi. Pohdin, että mikä on pohjimmiltaan se oppi, jota puolustamme ja nimitämme Kristinuskoksi. Mikä on muuttunut viimeisten vuosisatojen aikana ja etenkin viimeisen 50 vuoden aikana läntisessä maailmassa. Voisiko syynä olla yksinkertaisesti se, että länsi yrittää määrittää uskoa jonka alkuperä on idässä, seemiläisessä kulttuurissa.

Kristinuskon leviäminen perustui siihen, että Jeesuksen seuraajat olivat erilaisia kuin muut aikalaisensa. Jeesuksen mallin mukaan seurakunnat auttoivat niitä, joita kukaan muu ei auttanut. Sielä missä vakavat kulkutaudit karkottivat avunantajat, sielä Kristityt jäivät paikalle. Tällainen hyvyys ja rakkaus puhutteli ihmisiä. Evankeliumin sisältö antoi lohtua kärsiville ihmisille. Ihmiset saivat kuulla yksinkertaisen ja puhtaan evankeliumin; -Jeesuksen takia ihminen on arvokas Jumalalle ja pelastettu.

Jeesus kehoittaa meitä parannukseen. Mitä se on? Lyhykäisyydessään se on paluuta Jumalan yhteyteen ja uskomista, sitä,  että Jeesus on kuollut minukin syntieni tähden. Ei enempää eikä vähempää. Jeesus kutsuu ihmistä opetuslapseuteen, joka yksinkertaisesti tarkoittaa Jeesuksen seurassa kulkemista.

On vaarallista sekoittaa parannusta, jossa käännymme Jeesuksen puoleen tunnustamalla hänet Herraksemme ja parannusta, joka koskee maallista vaellustamme. Epäonnistuminen ja surkea elämämme ei riistä meitä pois Armoa. Armo onkin meille ihmisille vaikein mahdollinen käsite. Se on kertakaikkinen juridinen tuomio, jossa tuomittu armahdetaan pysyvästi. Kun katseemme ja elämämme suuntautuu Jeesukseen ja luotamme Jumalan Pyhän Hengen toimintaan elämässämme olemme turvassa. Elämän myrskyt eivät voi silloin riistää  armoa meiltä pois. Mielenkiintoisinta on se, että emme itse voi  tehdä  pelastuksemme eteen mitään muuta kuin suostua siihen mitä Jumala tahtoo tehdä  elämässämme.

Jeesuksen ajan oikeuskäytäntö tunsi sijaisuhrin. Toinen ihminen saattoi oikeusistuimen edessä ottaa toisen ihmisen tuomion kärsittäväkseen. Jeesus teki juuri näin meidän kohdaltamme. Hän kärsi ristillä, kohtasi kuoleman, voitti ja sovitti meidät Jumalan kanssa. Tästä tuomiosta ei voi valittaa.

Siksi Jeesuksen seuraaminen merkitsee toisten ihmisten rakastamista ja siunaamista. Jumalan meille osoittama  armo ja rakkaus tulee meistä läpi.  Kaikki se hyvä minkä tulisi tapahtua meidän kauttamme  tulee Jumalalta ja siksi rakastaminen on meille niin vaikeaa. Jos itse yritämme sitä, alamme asettaa melko nopeasti ehtoja rakkaudelle jota Jumalan rakkaus ei tunne.  Siksi meidän identiteettimme on oltava sidottuna Jeesukseen. Opetuslapseus merkitsee opettajan mallin ja sanoman oppimista ja matkimista. Jospa vain saisimme rohkeutta lähteä kulkemaan sitä tietä. Sen voisi aloittaa rukoilemalla, rakastamalla ja siunaamalla kaikkia lähellä olevia ihmisiä ehdoitta.


by 4 kommenttia

Hyvää Joulua!

Jokaisella on omat tapansa viettää joulua. Oma jouluni alkaa nykyään  Kajaanin hautausmaalta lasteni Isomummun haudalta. Muistan hänet iloisena ja elämänmyönteisenä ihmisenä, joka iäkkäänä, elämänsä viime metreillä kaipasi jo iäisyyteen siirtyneitä ystäviään. Sairasvuoteellakin hän vielä pohti maailman menoa ilman katkeruuden häivää. En ole milloinkaan kohdannut sellaista luottamusta Taivaalliseen isään kuin mitä hänellä oli.  Lähes 20 vuotta olen joka jouluaatto hakenut isoenon kyytiin ja ajellut anopin kanssa  Kajaanin hautausmaalle Hänen haudalleen.

Jouluvalmisteluja jokainen tekee sen minkä jaksaa mutta silti luulen, että todellinen joulu on sidottu siihen mihin luotamme ja uskomme. Itselleni jatkuva hämmästelyn aihe joulussa on ollut se ketkä ensimmäisenä saivat tietää Jeesuksen syntymästä. Temppelin paimenet, jotka olivat sen ajan alinta kastia. Pelastukseen kelpaamattomia, aina töissä olevia köyhiä ihmisiä, jonka asemaan kukaan ei halunnut. Heille ilmoitettiin maailman suurin uutinen suoraan Jumalan toimesta.

Joulun evankeliumi kertoo millainen meidän Jumalamme on ja kenen varaan voimme laskea oman elämme ja iankaikkisuuteemme. Jeesuksen syntymä, elämä ja kuolema on meidän toivomme. Kun perustamme elämän sille,  elämä tässä maailmassa on vain esipuhe todelliselle elämälle Jumalan valtakunnassa.

Ole siunattu Taivaallisen Jumalan hyvyydellä ja ota vastaan Joulun lapsi elämääsi pelastukseksesi, anna Pyhään Hengen laskea rauha elämääsi. Isän, Pojan Ja Pyhän Hengen nimeen!


by 2 kommenttia

Minä vai me

Nuorempana, siis aika paljon nuorempana, soimasin itseäni siitä, että lempipuheen aiheeni oli ”minä itse”. Eikä syyttä. Se miten toiset näkivän minut, ei käynyt silloin mielessäni, vaan sitä touhotti eteenpäin etsien toisilta edes jonkinlaista hyväksyntää.

Näin jälkikäteen, tuon elämänvaiheen mutkat ja kompastuskivet tuntien, ymmärtää silloisen minäni elämistä. Mutta on eri asia tunnistaa ja tajuta se, millaiset jäljet menneisyyden tunnekuohut ovat jättäneet. Millaisia lupauksia tuli itselleni annettua ja  millaisia valoja vannottua. Kuinka monta kertaa tuli sanottua, että ”minä en ikinä ainakaan”, tai ”kyllä minä vielä näytän”. Vannotut valat ja itselle annetut lupaukset sitovat meitä kiinni niihin virheisiin ja negatiivisiin asioihin, joita olemme kokeneet.

Jumalan valtakuntaan osallisuutta tässä ajassa kutsutaan opetuslapseudeksi. Jeesuksen ajan opettajat, rabbit keräsivät ympärilleen aina opetuslapsia, jotka opettelivat kaiken mitä heidän opettajansa teki ja sanoi. Jeesuksen toiminta tässä suhteessa ei eronnut muiden rabbien toimista. Evankeliumitekstejä lukiessamme, eteemme piirtyy hyvin epätäydellisten ihmisten joukko. Etenkin Pietari nousee esiin vahvana ja jopa uhmakkaana persoonana. Jeesus nuhtelee usein tätä jouk20140906_173513koa, joskus jopa hyvin terävästi. Voimme vain kuvitella mitä kuvitelmia, lupauksia ja vannomisia Pietari, muut opetuslapset, ja etenkin Juudas kantoi matkassaan, maailmassa, jossa vieras kansa oli alistanut ylpeän Israelin kansan. Miettikääpä millaista kaunoja meidän suomalaisten sisimmässä on. Millaisia hedelmiä me tuotamme?

Opetuslapset opettelivat Jeesuksen sanat hyvin niiden muutamien vuosien aikana kun he kulkivat oppisopimuskoulussaan, mutta yksi asia, jota he eivät voineet oppia, oli Jeesuksen sydämen asenne. Parhaiten tämä oppimattomuus näkyy Pietarissa pääsiäisen jälkeen. Jeesuksen agape-kysymys kaikui tyhjille korville. Vasta Pyhän Henki pystyi avamaan opetuslasten sydämet näkemään kaiken sen mistä Jeesus oli puhunut. Vasta Helluntai ja uudestisyntyminen vapautti heidän henkensä vanhoista sitoumuksista ja kahleista rakastamaan vapaasti, niin kuin Jeesus rakasti.

Tämä rakkaus ei rakennu yksittäisen ihmisen varaan, se ei ole minä-muodossa. Kyse on meistä ihmisistä. Kyse on seurakunnasta, kirkosta ja lopultakin koko ihmiskunnasta.  Kysymys kuuluu yhä rakastatko sinä minua, mutta nyt se esitetään koko seurakunnalle. Rakastammeko me Jeesusta? Osoitammeko me hänelle pyyteetöntä rakkautta, joka ohittaa kaikki omat tarpeemme. Kyse ei ole kuitenkaan vaatimuksesta. Edes Pietarilta Jeesus ei lopulta vaatinut mitään. Hän vain kysyi, ja pyysi odottamaan. Helluntaina tuo odotus sai täyttymyksensä.

Annammeko me Hänen täyttää meidät tällä rakkaudella, jota emme itse voi löytää. Ei sitä löytänyt Pietarikaan, vaikka sai nähdä kaikki Jeesuksen ihmeet ja olla hänen seurassaan. Vasta Pyhä Henki saattoi tehdä sen.

Pohdimme lasten kanssa luokassa sitä miksi Kristinusko alkoi niin nopeasti levitä ympäri maailmaa. Yksinkertainen vastaus löytyi apostolien teoista. Seurakunta toimi kuin Jeesus. Kaikki jaettiin, kaikkia autettiin ja kaikki toimivat pyytettömästi yhteisön hyväksi erottelematta ketään. Seurakunta vastasi rakkaudella Jeesuksen kysymykseen. Koululaisille oli kuitenkin seurakunta melko vieras, niinkuin se on koko Suomelle. Meidän oikeasti mietittävä miksi näin on? Puuttuuko meiltä agape-rakkaus?

Mitä pitäisi tehdä? Voisko olla niin, että tulisimme samaan lopputulokseen kuin oppilaani alkuseurakunnan menestyksestä. He sanoivat, että Seurakunta rakasti kaikkia ihmisiä!

 

 

 


by 3 kommenttia

Jumalan hullut

Rakkaus on vaikea asia. Armo  on vielä vaikeampi. Lopullinen sekoaminen tulee kun soppaan lisätään totuus. Laki sen sijaan tuntuu helpolta vaihtoehdolta. Lain selkeät linjat istuvat ihmiseen kuin nyrkki silmään.

Kun fariseus rukoili temppelissä ja kiitti Jumalaa siitä, ettei ollut kuin tuo vieressä oleva publikaani, hän tunsi olevansa lain paremmalla puolella. Publikaani parka taas tunsi ainoastaan sen mikä on totta.  Hänen elämänsä rikkoi lakia jatkuvasti ja hän saattoi vedota vain Jumalan armollisuuteen. Kumman Jeesus asetti esikuvaksemme.

Tuhlaajapoika retkeltään palatessaan ei odottanut saavansa mitään. Rahat olivat menneet ja myös maine. Toinen veli loukkaantui isän hyvyyteen ja armeliaisuuteen. Kumman asemaan me asetumme? Millainen isä meitä odottaa?

Palvelija saa valtavan summan anteeksi mutta itse tarttuu lakiin ja sen armottomuuteen. Miten hänen kävi?

Epärehellinen palvelija aiheuttaa valtavat taloudelliset tappiot rikkaalle isännälle mutta saattaa hänet hyvään valoon velallisten silmissä. Miksi Jeesus odottaa meiltä samaa asennetta?

Golgatalla toinen ryöväreistä ei koskaan täyttänyt lakia eikä tehnyt yhtään tekoa ja silti Jeesus armahti hänet. Miksi?

Jeesus opettaa selkeästi kenen omaisuutta laki on ja miten sitä luetaan. Jeesuksen opetuksia ei pidä lukea koskaan erillisinä viesteinä vaan kokonaisuutena. Rakkaus ja totuus yhdessä lukevat Jumalan lakia niin että lopputuloksena on armo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jumalan hullu on ihminen, joka heittäytyy puhtaasti Jumalan armon ja rakkauden varaan. Se on vapautta rakastaa jokaista ihmistä sellaisen kuin hän on. Jumalan hullusta hehkuu merkillinen valo ja sen piirissä on hyvä olla. Hänen suustaan tulvii lohdutuksen sanoja ja Pyhyys on läsnä. Vaikeina aikoina tarvitsemme Jumalan hulluja puhumaan Armon sanoja lain haavoittamille. Jumalan hulluja tarvitaan sielä missä muut eivät uskalla olla. Jumalan hullu ei askartele pahuuden ongelman kanssa, vaan hän sytyttää liekin ja karkottaa pimeyden.

Liity sinäkin tähän hullutukseen ja seuraa Jeesusta


by 4 kommenttia

#puhutaanhyvääseurakunnasta

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOman Luterilaisen seurakuntani nelivuotisstrategian yhdeksi painopisteeksi asetettiin hyvän puhuminen omasta seurakunnasta ja yhteisöstä. Äkkiseltään tavoite tuntuu itsestään selvältä, yksinkertaiselta, jopa naivilta. Mutta onko se? Sietää nimittäin miettiä hetken, koska viimeksi olet kuullut hyviä asioita puhuttavan uskosta,kirkosta, seurakunnista ja Jeesuksesta samassa lauseessa.

Yhä tavallisemmaksi on käynyt vihapuhe, jolla pyritään pönkittämään omia näkemyksiä, mutta myös vahingoittamaan toista ihmistä. Tällainen puhuja itse kokee omistavansa absoluuttisen totuuden. Absoluuttinen ja ehdoton totuus ei siedä rinnallaan todennäköisyyksiä, arveluita ja epäröintiä. Se näkee väärässä olijat heikkoina ja vaarallisina ja näin ottaa oikeuden itselleen lyödä, rikkoa ja tuhota.

Täällä maailmassa on yksi, jonka ainoa tehtävä on varastaa, tuhota ja tappaa. Saatana ei sumeile käyttää oikeassa olijoita hyväkseen. Raamattua sanomme erehtymättömäksi mutta sen lukijan, ihmisen käsissä sen sisältämä totuus voi vääristyä. Oikeassa oleminen voi johtaa hengelliseen väkivaltaan ilman tasapainottavaa armoa ja rakkautta.

Ainoa erehtymätön on Jumala ja siksi hän laittoi pelastuksemme, ei meidän ymmärryksemme tai oikeassa olemisen varaan tai ylipäätään minkään meistä tulevan varaan, vaan sen varaan, että joka suhteessa tunnustamme heikkoutemme ja syntisyytemme ja uskomme Jeesukseen, siihen että hän on Herramme.  Meidän  ymmärrettävä sielunvihollinen yrittää iskeä kiilaa jatkuvasti tähän uskoon ja hän haluaa yhteyden poikki, jotta kääntäisimme katseemme pois ristiltä.

Hyvän puhuminen luterilaisesta seurakunnasta ja kirkosta tuntuu olevan haaste kaikille. Aina pitää jotain jättää pois tai moittia jotain osaa, vaikka löytäisikin hyvää sanomista. Jos äänessä on konservatiivi huolten aiheet ovat lähes loppumattomia. Liberaaleilla hampaissa on toisinajattelijat ja vanhakantaiset. Rintamalinjoja riittää, mutta en halua puhua niistä. On hyvä,  että on ihmisiä jotka puhuvat oikeasta opista, tutkivat raamattua ja opettavat sitä. Luterilaisuuden vahvuus on kuitenkin aina ollut siinä, että sen syvin olemus on puhe armosta, Armon näkökulma antaa tilaa kohdata toisiamme hyväksyvästi. Voin kyllä kysyä miksi joku ei tahdo olla läheisemmässä suhteessa Jeesukseen tai olla huolissaan Kirkon tilasta mutta se ei estä kaikkien ihmisten palvelemista ja rakastamista. Haluan hakea enemmän yhteyttä oman seurakunnan jäseniin ja toimia yhdessä muiden kirkkojen ja seurakuntien kanssa yhdessä kuin etsiä eroavaisuuksia ja puhua pahaa.

Paikallinen seurakunta on Kristuksen rakkauden ilmenemisen paikka ja siksi paikallisella tasolla kaikkia kristittyjä haastetaan hyvän tekemiseen yhdessä. Vain tällä tavalla voimme näyttää kuka Jeesus on.

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. -Jeesus-

 


by 2 kommenttia

Karismaattisuuden kolmet kasvot

 

20130913_165922Laitan taas lusikkani soppaan, jota en haluaisi hämmentää enkä siihen sekaantua, mutta jotenkin taas somen sekavassa maailmassa iskin varpaani johonkin ja niin pahoitin mieleni. Tavallisesti kun pahoittaa mielensä, sitä ei pitäisi lähteä avamaan tai julkaisemaan toisille. Mutta sanon nyt ajatukseni ääneen, enkä aio millään tavalla kommentoida tai keskustella aiheesta jatkossa tämän enempää. Eli tämä on lähinnä julkista yksinajattelua omalta osaltani. Miksi näin? Siksi koska minulla ei ole minkäänlaista  harhakuvitelmaa siitä, että saisin omalla näkemykselläni kenenkään ajatuksiin minkäänlaista mielenmuutosta tai edes liikahdusta. Eli…

Raamatun opetus karismoista l. armolahjoista on melkoisen selkeää, siis minulle. Se että Paavali vaikuttaa hillitsevän Korintilaisia niiden käytössä ei todellakaan kohdistu suoraan sellaisenaan Suomen luterilaisiin eikä edes Suomen helluntailaisiin, siis minun mielestäni. Siitä huolimatta keskustelu karismoista ja sen yhteydessä harhaopeista pulpahtelee pintaan melko usein. Vuorollaan eri kirkkojen ja herätysliikeiden kaikkein ortodokseimmat edustajat julkaisevat kirjoja ja tekstejä, joissa vilahtelee nimiä ja tapahtumia 1900-luvulta aina tähän päivään asti. Useimmat nimet ovat vieraita perusluterilaisille, kuin myös useimmille itseään karismaattisina pitäville luterilaisille ja luultavasti suurimmalle osalle koko kristikansaa.

Varoittelijoiden sormi on pystyssä, koska he kokevat että Suomi valumassa hiljaa jonkinlaiseen karismaattiseen hurmokseen. Vaikka todellisuudessa Suomi on vaipumassa aivan toisenlaiseen suohon, pimeyteen, jossa ei Jeesuksella ole mitään arvoa. Siksi arviointi vaikuttaa nousevan enemmän joukkojen hallinnan tarpeesta, kuin aidosta halusta ottaa selvää mitä oikeasti on tapahtumassa.

Korintin tilanne oli kuitenkin omanlaisensa. Rakkaudenateriat, joiden yhteydessä  nautittiin ehtoollista, olivat muuttuneet mäsäilytilaisuuksiksi ja muutenkin epäjärjestys oli vallannut seurakunnan kokoukset. Korintissa oli Afroditen temppeli ja sielä työskenteli tuhat temppeliporttoa. Paikkakunnan viritys oli siis aivan omaa luokkaansa.

Tietyllä tasolla voidaan vetää yhtäläisyyksiä Korintin ja nykymaailman välillä, niin seurakunnan, kuin myös maailman osalta. Mutta mitä Paavali oikein sanoo? Hän vaatii tekemään parannusta kahdessa asiassa. Elämäntapojen on muututtava ja karismoja on käytettävä oikein! Kaikki eivät voi huutaa yhteen ääneen ja kielilläpuhujat tarvitsevat selvityksen siitä mitä on tullut sanottua. Tiedonsanoilla pitää osoittaa miten Jumala tietää jokaisen ihmisen ajatukset ja teot ja niin edelleen.

Olen varoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että järjestys seurakunnissa ja yhteisöissä on oltava oikea. Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta ja Raamatun sanaa. Esirukous ja rukous sairaiden puolesta kuuluu seurakunnan repertuaariin jo pelkän lähimmäisenrakkauden takia. Sen sijaan karismoilla ratsastaminen seurakunnassa on tuhon tie. Se väsyttää ja uuvuttaa seurakunnan ja on siksi vaarallinen tapa rakentaa yhteisöä. Puhaltelu, huitominen ja jalanpolkeminen ei vaikuta Pyhän Hengen toimintaan, vaan ne ovat yksinkertaisia psykologisia ihmismieleen vaikuttavia temppuja ja hyvin inhimillisiä virheitä, joita jotkin puhujat tekevät, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Mikään ei ole niin hölmöä kuin älytön huutaminen tai mikrofoniin puhaltaminen!  Mutta ei se vielä merkitse sitä että demonit olisivat vallaneet puhujan! Ei aina ole puhujan vika jos hän innostuvaa sorttia ja seurakunta innostuu mukana.

Mutta  yhtä vaarallista on rakentaa seurakunta lain varaan niin, että lähdetään tuomitsemaan ja kahlitsemaan niitä kristittyjä, jotka ovat luonteeltaan ulospäinsuuntautuvia ja voimakkaasti kokevia. On kummallista ajatella, että raamatunajan ihminen sai juopua Hengen vaikutuksesta mutta 2000-luvun ihmisen pitäisi seisoa nöpöttää hiljaa paikoillaan. Yleistän tässä rankasti mutta niin tekevät myös  ns. varoittelijat.

Suomi on siitä erikoinen maa, että täällä on vaikea olla ns. keskitien kulkija. Kaikilla elämän aloilla tuntuu kaksi ääripäätä ja ne jotka jäävät sille välille, eivätkä oikein löydä kotiaan kummastakaan suunnasta. Ääripäät kadottavat keskusteluyhteyden toisiinsa ja seurauksena koiratappelun kaltainen tila jossa ei periksi anneta. Tosin maassamme alkaa olla niin paljon erilaisia rintamalinjoja, että ainoa joka iloitsee on sielunvihollinen.

Itse ilmeisesti kuulun keskimmäiseen l. kolmanteen porukkaan.  Se on tavallisten  kristityjen sakki, joka tarpeensa mukaan huutaa hätäänsä Herraa, rukoilee,parantaa, ajaa pahojahenkiä ulos jos niitä sattuu putkahtamaan esiin ( ei muuten ole vielä näkynyt) ja ripustaa elämänsä Kristukseen kun ei muutakaan voi. Tälle porukalle on luontaista rakentaa kristittyjen yhteyttä yli seurakunta ja kirkkokunta rajojen.

Itse sitoudun New Winen ja Hengen Uudistus kirkossamme- yhdistysten tapaan toimia ja opettaa Raamattua. Kumpikin yhteisö panostaa seurakuntaan Kristuksen ruumiina. Jeesuksen elämä, ristin työ ja Raamatun sana on aivan ehdottomassa keskiössä. Jos joku väittää muuta, niin tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja tutkimaan asiaa. Molemmat yhdistykset ohjaavat ihmisiä oman seurakuntansa työhön ja rakentamiseen, ilman tarvetta rikkoa tai repiä mitään. Nettisivuilta on turha asiaa raapia kasaan, sillä näiden yhteisöjen sanoma löytyy ihmisten keskuudesta, sieltä missä on Kristus toimii ja elää seurakuntansa kautta. Muiden yhteisöjen toimintaa katson avoimin ja siunaavin silmin sen mukaisesti kun heitä kohtaan elävässä elämässä. Monia puhujia, parjattujakin, olen kohdannut ja kaikki ovat olleet tavallisia erehtyväisiä, Jeesusta seuraavia ihmisiä.

 

 


by 2 kommenttia

Häpeä

Häpee vähän! Muista mistä oot kotoosin! Ohjeet ja torut lapsuudesta kaikuvat monen suomalaisen pääkopassa. Häpeä kasvattaa meitä. Se laittaa varomaan mokia ja virheitä. Lapsuuden ajan äänet ohjaavat yhä elämäämme vaikka sanojat ovat saattaneet vaieta jo vuosia ja vuosikymmeniä sitten.

Mutta entäpä kun häpeä ei enää ohjaa elämäämme hyvään vaan elämän virtaan alkaa piirtyä tummia sävyjä.

Mitä on häpeä? Miksi sisällä velloo epämääräinen paha olo, joka lamaannutta ihmisen. Häpeä on tunne, joka melko epämääräisellä tavalla kohdistuu koko ihmiseen. Se on erilaista kuin syyllisyys, joka aiheutuu meidän omista teoistamme. Häpeä syntyy lähes aina vuorovaikutus suhteessa toisiin ihmisiin. Sitä on vaikea tiedostaa,koska usein kätkemme sisimpämme  toisilta, koska häpeämme itseämme. Toisaalta emme ymmärrä, että toiset eivät edes ole tietoisia tuntemuksistamme.

Jos emme tunnista omaa häpeäämme, silloin se alkaa määrittämään elämäämme. Ote elämästä lipsuu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt julkisen keskustelun pinnalle on jälleen pulpahtanut koulukiusaaminen. Kiusaaminen on  yhteiskuntamme syöpä. Kurkistus ilmiön taakse kertoo häpeästä, jota kansakuntamme kantaa. Pärjäämisen ja suorittamisen pakosta. Pienuuden ja häviämisen pelon traumasta, joka sai alkunsa sodan runtelemasta Suomesta. Sodan ajan lapset saivat nähdä miten rikki raastetut vanhemmat ryhtyivät rakentamaan arkea, jossa oli pakko pärjätä ja purra hammasta. Itkulle  ja surulle ei voinut antaa tilaa. Hellyys ja rakkaus oli piilossa ja tilalla oli tarve antaa hyvä tulevaisuus. Säälillä sitä ei voinut rakentaa. Siksi oli pakko painaa eteenpäin. Näin häpeä on siirtynyt eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Kiusaaminen, huono itsetunto ja perheiden pahoinvointi kumpuaa kohtamattomuuden ja häpeän pohjattomasta suosta. Kiusaaminen kertoo pahoinvoinnista ja epävarmuudesta, jota ilottomuus ja rakkaudettomuus ruokkii.

Minä selvisin kiusaamisen aiheuttamista haavoista ja häpeästä seurakunnassa. Nuoren seurakunnan keskellä sain kokea hyväksyntää ja rakkautta. En tiedä voinko koskaan täysin parantua sillä niin syvään kiusaaminen viiltää ihmistä. Itselleni suurin asia on ollut kohdata suuri anteeksi antava Jumala ja antaa anteeksi omille kiusaajilleni. Evankeliumiin on kätkettynä aarre, joka tekee ihmisestä vapaan. Vapaan rakastamaan jokaista ihmistä ilman häpeän pelkoa.
Raamatussa ei liene yhtään hahmoa joka olisi ollut onnistuja ja itse täydellisyys. Pareminkin Raamattu on täynnä henkilöitä, jotka joutuvat kohtaamaan häpeää ja onnettomuutta. Näitä ihmisiä Jumala käyttää. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan oman heikkoutensa. Ei ole sattumaa että Jeesus kärsi kaikkein häpeällismmän kuoleman mitä saattoi olla. Sen lisäksi että hän luopui Jumalallisuudesta ja otti orjan muodon, hän myös otti kaiken häpeän päälleen. Kristinusko ei olekaan voittajien ja sankareiden usko vaan syntisten ja lyötyjen usko.Siksi itsessämme meillä ei ole mitään mutta Kristuksessa meillä on kaikki.

 

 

 


by 4 kommenttia

Kaksi Jeesusta

kruuunu

Kaksi sanomaa vai kaksi Jeesusta. Raamatun lehdiltä tuntuu tunkevan esiin kaksi keskenään ristiriitaista viestiä. Lain ääni, joka vaatii tekemään parannusta ja kulkemaan oikeaa tietä, jotta voisi pelastua.  Raamatun kauneimmatkin ajatukset tuntuvat  vaativan ihmiseltä jonkinlaisia hedelmää. Toisaalta kaikuu valtavan armollinen ääni, joka julistaa pelastusta iankaikkiseen elämään. Ulkopuolinen, tavallinen ihminen joutuu näiden äänien kanssa hämilleen ja uskovat lankeavat takaisin suorittamisen ja lain tielle.

Vuorisaarna sisältää Jeesuksen tärkeimmät opetukset, mutta vertausten kautta pääsemme parhaiten sisälle Jeesuksen ajan maailmaan ja hänen sanomaansa syvemmälle, kuin mitä suora kerronta mahdollistaisi. Meidän ongelmamme on kuitenkin oma tapamme kuulla ja ymmärtää asioita. Länsimainen opetus on rationaalista ja faktoihin perustuvaa. Meidän tapamme on tehdä suora esitys ranskalaisin viivoin ja taulukoin. Jeesuksen ajan seemiläinen kulttuuri kuitenkin kertoi tarinoita. Mitä tärkeämpi asia, sitä useampi kertomus. Siksi Jeesusta kuullaksemme on luettava kaikki hänen vertauksensa, jotta niistä muodostuisi kokonainen kuva.

Kun Jeesus puhuu laista, haluaa hän teroittaa meille sen, että hän on itse tuon lain takana. Fariseukset ja lainopettajat olivat vuosisatojen aikana muodostaneet Jumalan pyhän nimen ja Mooseksen lain ympärille valtavan määrän määräyksiä ja tulkintoja,  joita noudattamalla pyrittiin pysymään puhtaina ja Jumalalle kelvollisina. Jo pelkät sapatti säädökset tekivät tavalliselle kansalle mahdottomaksi täyttää lakia. Siksi kansa olikin Fariseusten silmissä kirottua.

Jumalan valittu kansa oli jakautunut voimakkaasti kelvollisiin ja kelvottomiin. Siksi Jeesuksella oli kaksi yleisöä. Näin Raamattu puhuu myös meille kahteen eri tilanteeseen. Meille tuo jako ei ole kuitenkaan noin selvä.  Meidän on kovin helppoa osoittaa sormella ihmisiä ja vaatia heitä tekemään parannusta mutta Armon ääni tahtoo hukkua meiltä helposti. Ruoskimme myös itseämme ,kun koemme, että emme tuota hedelmää Jumalan valtakunnan työhön.

Kun Jeesus puhuu tuovansa pelastuksen köyhille, keille  hän puhuu? Kun hän Vuorisaarnassaan julistaa autuutta, mitä hän tarkoittaa?  Autauas ei tarkoita alkukielessä onnellista vaikka kreikannnos, makarios sitä tarkoittaakin noin suorana käännöksenä, ”Autuas” sanana on lähempänä vanhurskasta. Se tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa, Jumalan hyväksymää. Köyhät olivat ihmisiä, jotka eivät  kyenneet täyttämään lakia ja olivat siksi  pelastukseen kelpaamattomia. Heille Jeesus julistaa pelastuksen sanomaa. Heitä varten hän on tullut!

Entä me hedelmättömät?  Viinipuu-vertaus, mitä se  puhuu meille.

”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu.
Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt.
Silloin hän sanoi puutarhurille:’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.
’ Mutta puutarhuri vastasi:’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi.
Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä
Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'”

Mitä Jeesus, Puutarhuri, sanoo Herra Sebaotille. Mitä Armon Ääni sanoo Lain Äänelle?  -Anna sen olla! Minä otan vastuun tästä puusta, vaikka se ei tuota hedelmää. ”Anna sen olla”-ilmaus on muualla Raamatussa käännetty muotoon ”Anna anteeksi” ja siksi se on Raamatun kauneimpia ilmauksia Jeesuksen suusta. Myös tuo aikaa kuvaava ilmaisu tarkoittaa paremminkin, että se saa jäädä, annetaan sen olla siinä.

Kuulijat Jeesuksen ympärillä kuulivat Jeesuksen sanovat, että annetaan anteeksi, että puu ei tuota hedelmää, annetaan sen olla koska Jeesus ottaa siitä vastuun ja hoitaa sitä. Hedelmätön voi heittäytyä Jeesuksen varaan ja luovuttaa kaiken hänen vastuulleen ja saada rauhan koska Jeesus antaa kasvun.

Se toinen yleisö, Fariseukset olivat parannussaarnan kohteena. Heille Jeesus kirkasti lakia. Heille ei ollut pelastusta näkyvissä koska he riistivät pelastuksen muiltakin. Siksi meidän pitää itse tarkata itseämme ettemme löydä itseämme tästä yleisöstä