Mietin pitkään kirjoitanko ja millä otsikolla? On kuitenkin viime aikoina tapahtunut sen verran outoja asioita pienessä elämässäni että puranpa paineitani. Kerron vain yhden esimerkin.
Olin asioimassa läheisessä kauppakeskuksessa avustajani kanssa. Olimme käyneet jo muutamassa paikassa ja matkalla apteekkiin kun isossa aulassa, jossa oli tilaa aivan hyvin, huomasimme ohimennen huivein ja kaavuin pukeutuneen kookkaan naisen. Hän oli hyvän matkan päässä meistä eikä meillä ollut mitään syytä kiinnittää häneen erityistä huomiota. Jonkinlaiset lastenvaunut hänellä oli. Lähestyessään hän yllättäen lisäsi rajusti vauhtia tullen kohti ikään kuin törmätäkseen meihin. Siinä silmänräpäyksessä nuori ja nopea avustajani vetäisi pyörätuolini taaksepäin ja siten vältyimme törmäykseltä. Nainen jatkoi matkaansa taakseen katsomatta. Tilanteessa oli selkeästi sellaista hyökkäävyyttä ja vihan tunnetta joka pelästytti ja jäi vaivaamaan. En ole koskaan aikuisiässäni kokenut mitään vastaavaa. Ihmettelen vieläkin mitä oikein tapahtui?

En saanut rauhaa vielä illallakaan koska en löytänyt mitään selitystä asialle. Tuli vaan mieleen pahin mahdollinen. Entä jos nainen olisikin ollut mies ja vaunuissa vaikka pommi?  Tässä kerrotussa tapauksessa tunsin oikeasti hyytävän kylmän vihan viiman pyyhkivän ylitseni. Se ei edes tuntunut luonnolliseltakaan enää. Aamuyöstä näin unen jossa minulla oli käsittämättömän hyvä olo, en kerro mitä näin, mutta jäin miettimään lohduttiko Jumala vai psyyke?

Ilkka kirjoitti jokin aika sitten lintukodosta. Sellaiseksi olen kokenut tämän isiemme maan lähes näihin päiviin asti. Omakin elämäni on ollut jo parisenkymmentä vuotta suhteellisen rauhallista ja olen tuntenut oloni turvalliseksi. Minulla on kaikki hyvin, mitään ei ole yllin kyllin enkä ole terve, mutta tarpeellinen on. En oikeastaan ole pelännyt, enkä pelkää mitään ulkoapäin tulevaa uhkaa. Mutta, ei ainoastaan tämän poikkeuksellisen kohtauksen takia vaan muutaman muunkin oudon jutun takia heräsin ajattelemaan kuinka kauan lintukotoni säilyy ehjänä. Olenko sulkenut silmäni ja korvani maailman vaaroilta ja hätää kärsiviltä ja vain nukkunut tyytyväisen unta muusta välittämättä.

Jos viimeaikaiset tapahtumat ovat opettamassa minulle jotakin, niin Jos ne ovat Jumalasta, otan ne kiitollisena vastaan. Minusta on suurenmoista jos, ja kun minun Taivaallinen Isäni tahtoo nähdä kanssani vielä vaivaa ja auttaa minua näkemään jotain sellaista mitä en näe ja kuulemaan jotain mitä en kuule. Haluan ajatella että Hän on kaiken takana salliessaan sellaistakin jota en nyt juuri käsitä. Hän tahtoo kaikille pelkästään hyvää.
Tiedän että monet karttavat tällaista ajatusta, mutta itse löydän tähän viittaavaa Raamatustakin. Mikään ei ole sattumaa, eikä mitään tapahdu Jumalan tietämättä. Haluan olla kuulolla koska tahdon yli kaiken päästä perille ja olla saattamassa sinne myös niin monta kuin Jumala armossaan antaa –  ihmisiä  ”Pelastuksen ajan ihanuuteen”!
Jesaja 35: 1-6 Raamattu Kansalle. Pelastuksen ajan ihanuus:

Autiomaa ja kuiva maa iloitsevat, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. Se kukoistaa kauniisti, iloitsee ja huutaa riemusta. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Silloin nähdään Herran kunnia, meidän Jumalamme ihanuus.
Vahvistakaa heikot kädet, lujittakaa horjuvat polvet. Sanokaa niille, joiden sydän on pelokas:” Olkaa lujat, älkää pelätkö. Katsokaa, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.”

Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli ratkeaa riemuun, sillä vedet puhkeavat autiomaahan ja purot aromaahan. Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi.

Aamen. Tule Herra Jeesus.

Ville Auvinen Suomen teologisesta Instituutista on pöyhinyt arkkipiispa Kari Mäkisen juhlakirjaa ”Hän joka on. Kirja Jeesuksesta” Auvisen kommentteja kirjasta esittelee tuore Uusi Tie-lehti. Itselläni ei ole ollut mahdollisuutta lukea Mäkisen kirjaa, joten en voi sitä kommentoida. Auvinen tuo kuitenkin esiin pari seikkaa johon ajatukseni tarttui. Ensimmäinen on Mäkisen ajatus siitä, että Kristus löytyy vastaantulijasta, vähimmästä veljestä, jota ihminen käy auttamaan. Auvinen toteaa, että arkkipiispan Jeesus on jotenkin ihmiskeskeinen ja tämänpuoleinen. Tästä syntyy ajatus, että Mäkisen Jeesus tuo lohdun tähän aikaan mutta hän ei ole vapahtaja! Lisäksi Kristus on ikäänkuin piilossa Mäkisen tekstin takana ja rivien väleissä.

Jään maistelemaan näitä arvioita. Mäkisessä on jotain hyvin perisuomalaista. Varovaista, suojattua ja epävarmaa hapuilua Jumaluuden edessä.  Haittaisiko kirjan sisältö jos kirjoittaja olisi tavallinen tallaaja. Toisaalta, vaikka Mäkinen on piispa, on hän omien pöksyjensä sisässä, aamutuimaan vessanpeilin edessä ihan tavallinen Mäkinen omien arvailujensa ja epäuskonsa kanssa. Kun hän on riipustanut ajatuksensa Jeesuksesta paperille, ei vaihtoehdoksi ole jäänyt muuta kuin kirjoittaa rehellisesti sen mitä itse tietää asiasta.

Auvinen kiteyttää artikkelissa, että kaikki jäljet johtavat jälleen sylttytehtaalle l. liberaaliteologiaan, joka haluaa tehdä teologiasta ja raamatusta tämänpuoleista ja  inhimillistä jolloin kuva Jeesuksestakin jää vajaaksi.

Ja näinhän se menee, kun Raamattuun tarttuu tiedemies, joka etsii tekstin takaa ihmistä niin hän myös löytää haluamansa. Ja todellakin. Jos luemme evankeliumi tekstejä, niin sen riveiltä eteemme astuu ihmisiä jotka ovat lihaa ja verta. Edessämme on Jeesus, joka viimeisillä hetkillään hikoili verta ja anoi Isää ottamaan häneltä pois tuon julman taakan jos vaan se voisi olla hänen tahtonsa. Kuitenkin Jeesuksen ja Isän tahto on pelastaa ihminen kuolemalta.

Mutta on tässä enemmänkin totuutta kun ajattelemme sitä millainen on Mäkisen pojan Jeesus kuva. Jeesus tästä ajasta käsin murtaa tämän- ja tuonpuoleisen rajan Pyhän Hengen voimalla. Jeesus on portti Jumalan luo tässä ja nyt. Samalla Pyhän Hengen läsnäolo liimaa kristityn Jeesukseen myös tekojen tasolla. Siksi ajatus että kohtaan Jeesuksen niin seurakunnassa kuin myös vastaantulevassa heikossa ihmisessä resonoi jossain syvällä sydämessäni. Koska rikkipoljettu sieluni saa lohdun siitä että olen saanut kohdata ihmisen ja Jeesuksen. Ihmisen pojan, joka vie minut isän luo.  Mäkisen Jeesus-kuva saattaa olla vajaa mutta se jättää tuon kaikkein tärkeimmän työn eli pelastuksen ja lohdutuksen Jeesukselle. Jeesus ei jätä tuota työtä kesken.

Siksi, vaikka en taida vieläkään olla arkkipiispan teologisten tulkintojen kannattaja niin kohtaan hänessä aidon ihmisen joka välittää. Siksi Jeesus ei jätä hänessä työtään kesken sillä Jeesus rakastaa vajavaista, rikkinäistä ja uskossaan haurasta ihmistä. Jeesus on, kuten Mäkinen sanoo ja myös pysyy!

Onko sinulla armolahja? Mieti tarkkaan mitä vastaat! Voit selata raamattuasi hetken tai muistella Korintilaiskirjeiden sisältöä. Voit pohtia Jeesuksen toimintaa ja opetuslasten lähtöä maakuntiin ja miettiä mitä kaikkea he tekivät. Voit myös luetella mielessäsi Hengenhedelmiä ja laskea montako hedelmää olet omaan koriisi saanut. Toinen kysymys on: Uskotko Jeesukseen vapahtajanasi ja Herranasi. Moni ihminen, erityisesti Luterilainen vastaa ensimmäiseen kysymykseen ei.

Mutta jos vastaat viimeiseen kysymykseen kyllä, sinulla on armolahja. Armolahjoista suurin on usko Jeesukseen ja siksi jokainen Jeesukseen uskova on karismaatikko. Hän uskoo että on olemassa Herra joka hallitsee ja armahtaa. Että on on olemassa Jumalan Kuningaskunta joka on tullut Jeesuksen kautta meidän jokaisen ulottuville.

On olemassa ajatus, että Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Mitä ajattelet tästä? Mikä on kirkko? kuulutko johonkin Jeesukseen uskovaan, hengelliseen yhteisöön johon olet uskosi kanssa sitoutunut. Sitoutuminen merkitsee sitä että tämän yhteisön kanssa jaat surusi ja huolesi sekä elät sen sykkeessä antaen oman panoksesi sen toimintaan. Jos vastaat kyllä, olet osa Kristuksen kirkkoa joka on luotu palvelemaan ihmisiä

Kun olet osa Seurakuntaa ja sinulla on jo yksi Armolahja mikä estää sinua saamasta muita armolahjoja?

Kävinpä kommentoimaan peloista toisaalla ja ajattelin joitain yrittää tännekin tavata. Varmastikin yli vuosi on aikaa Turun Tuomasmessusta, jossa Exit oli mukana. Ehtoollisen alkaessa alkoivat soittaa upeaa laulua ”Pyhän kosketus” :

Riisu kengät /maa jolla seisot on Herran/ Pyhää ja puhdasta maata

Jumalan kohtaaminen on pyhää maata. Jokainen ihminen on ainutlaatuisen kallisarvoinen ja jokaisen jumalasuhde on pyhää aluetta, jonka Jeesus on lunastanut. Kuitenkin ihminen voi olla taipuvainen pitämään oman sisimpänsä Jeesukselle lunastettua aluetta halpana. Ja joskus taipuvainen marssimaan savisaappain toisten tontille, ehkä ymmärtämättömyyttään, ehkä vahingossa tai joskus ihan itsekkäistä motiiveista.

Joskus rajaton rikkoo rajan/ silloin Pyhä koskettaa.

Miten me voisimmekaan osata elää siten, ettei koskaan tulisi ketään satutettua, astuttua toisten rajojen yli. Mahdotonta. Joidenkin osalle näitä rajaloukkauksia tulee kohtuuttomasti. Ihminen rajattomuudessaan tärvelee rumasti toisten rajoja.  Kuitenkin Jumalan mahdollisuus auttaa rikkimenneitä sisimmän osa-alueita on kaikista tyhjiltä näyttävistä toiveista huolimatta ihmeellinen. Pyhä koskettaa aina kun Häntä pyytää paikalle. Tuntui miltä tuntui, Pyhä koskettaa ja tekee kaunista työtään Jumalan antamilla välineillä, Jeesuksen luonteen mukaisesti. Jos tuntuu, että toivo on mennyt eikä uskalla ottaa edes pientä askelta kohti luottamusta, kannattaa silti pyytää uutta alkua. Pyhä koskettaa, kannattelee ja tukee eteenpäin.

Tuolloin Tuomasmessussa taas puhkesi kyyneleet. Parku tuli ja syystä. Vaikken ihan edes ymmärtänyt mitä itkin, itkin myös sitä, että sain kokonaisvaltaisesti kokea Jumalan näkevän minut, tietävän missä kuljen ja mikä on minulle tärkeää. Kuulosti ehkä itsekkäältä, mutta uskon että Jumala haluaa olla henkilökohtainen, kunnioittava ja osoittaa ainutlaatuista mielenkiintoa jokaista ainutlaatuista ihmistä kohtaan. Ihminen, joka on saanut pelkoihinsa turvaa, hylkäämisen tuskaansa oikeaa lohtua ja epäoikeudenmukaisuuksien keskelle varmuutta, että Jumala sittenkin näkee, on ihminen joka saa kasvaa itselleen tarkoitettuihin tehtäviin.

Hän joka jokaisen sydämen tuntee, eikä hylkää ketään, haluaa että kurottaudumme elämän paineissa toistemme avuksi. Ei pelotellen ja mestaroiden, vaan toistemme pyhää maata kunnioittaen.

Tänään herätessäni mielessäni oli otsikko aiheesta josta tunsin tarvetta kirjoittaa. Uutiset kuultuani otsikko muuttui. Oletan kuitenkin että saan tähän jotain alkuperäisestä ajatuksestani. Sillä tätä pimeyttä jota uutiset joka päivä vyöryttävät eteemme ei voita mikään muu kuin usko ja toivo Maailman Valosta! Kristuksen Kaikkivaltiaan olemuksen kirkkaudesta.

Muutama viikko sitten meillä kappelillamme oli vieraita Virosta, mukana vanha, pienikasvuinen pappi. Hän sekä saarnasi että jakoi ehtoollista. Hän puhui omalla kielellään joka tulkittiin, mutta tulkki puhui hiljaa ja vähän epävarmasti, joten takana istuen omalla tuolipaikallani minulta meni sanoma ohi. Huomasin kuitenkin että tytär oli kovin liikuttunut. Kun pääsimme ehtoolliselle meidän oma pastorimme jakoi leivän ja tämä vieras viinin. Kun hän tulikohdalleni näin ehkä maailman kauneimmat ja kirkkaimmat kasvot! Uskomattoman hymyn ja harvinaisen siniset silmät vanhalla miehellä. Luulen etten sellaista kirkkautta ihmiskasvoilla ole nähnyt koskaan. Ja tytär itki.

Minulla on tapana avata Raamattu ennen kuin alan kirjoittaa, usein se aukeaa oikeasta kohdasta. Tänään Sana oli Matt.12:18-21. ” – Katso minun palvelijani, jonka olen valinnut, minun rakkaani, johon olen mieltynyt. Minä lasken henkeni hänen ylleen, ja hän julistaa kansoille oikeuden. Ei hän riitele, ei kuulla hänen ääntänsä kadulla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta. Hän saattaa oikeuden voittoon. Hänen nimeensä kansat panevat toivonsa.”

Alun perin ajattelin kirjoittaa aiheesta ”Puhutaan hyvää”. Siitä lähtökohdasta kummuten että olemme kristittyjä ja meidän olisi hyvä erottua maailmasta siten että rakentaisimme siltoja kuilujen yli. Voisimme aloittaa vaikka omasta perheestämme, jos sellainen on. Normaalit ihmiset kaipaavat toistensa läheisyyttä. Onnellisia ne joilla on puolisot. Kuinkahan moni muistaa tuosta, usein niin itsestään selvänä pidetystä, asiasta kiittää ja osoittaa puolisolleen hellyyttä. Onnellisia ne joilla on lapsia, ja molemmin puolinen suhde on hyvä. Onnellisia ne joilla on ystäviä ja kaikkein onnellisimpia ne joilla on iankaikkisuustoivo ja usko. Jos nämä kaikki voidaan vielä nivoa yhteen on helpompi kestää pimeä.

Puhutaan toisistamme hyvää, puhutaan toisillemme uskon ja toivon sanoja. Jos mahdollista otetaan syliin ja ollaan hiljaa, annetaan toisen/toisten tuntea että ollaan yhtä. Osoitetaan välittämistä myös niitä kohtaan jotka ovat vieraita., jotka eivät kuulu joukkoon. – Aamulla ajattelin niinkin että saatan jopa ymmärtää niitä jotka menevät sylin puutteessaan äiti Amman syliin?! Itse en kuitenkaan menisi.

Kun ajattelen tätä meidän ”taivasjoukkoa” täällä mieleeni nousee välittömästi aika monta henkilöä, sellaista jotka luontevasti toimivat lähimmäistensä hyväksi, jopa niin että eivät ehkä itse sitä huomaakaan 🙂 ! Itselleni tulee näistä henkilöistä hyvä ja kiitollinen mieli. Spontaanisti kiitän heistä Herraa ja ajatuksissani siunaan. Jos joku tunnistaa itsensä rohkaisen sinua jatkamaan samaan malliin 🙂

! Matteus 5: 14-16. ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampun jalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. Tämä on mahdollista koska Jeesus Vapahtajamme sanoo itse näin: Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”! (Joh.8:12)

Vielä Paavali kirjoittaa kirjeessään filippiläisille 2:!3-16 ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä – ja myös teette, niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä Jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa, ja minä voin Kristuksen tulemisen päivänä ylpeillä siitä, etten ole turhan vuoksi ponnistellut ja nähnyt vaivaa.”

Kun kuulin aamun uutisen taas yhdestä pimeyden teosta naapurimaassamme mietin kuinka ihmiset jaksavat elää tässä maailmassa ja suoriutua jokapäiväisistä toimistaan omienkin huoltensa, murheittensa, yksinäisyyksiensä ja kipujensa lisäksi? Siinä ymmärsin entistä kirkkaammin kuinka tärkeitä me kaikki olemmekaan toinen toisillemme.  Muistetaan tämä täälläkin meidän ”taivaallamme”. Emme voi nähdä millaista surua joku kantaa, puhutaan hyvää, muistutetaan Valon ja Kirkkauden lähteestä, yhteisestä uskostamme ja toivostamme Pyhään Jumalaan.

”Ihmeellinen on Sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda  ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, Sinun Valostasi me saamme valon. Ps.. 36: 8-10) Siunausta viikonloppuusi   

Ilkan kirjoittama blogi 21.02 ”Kun Herra ottaa jotain pois…” inspiroi minua niin etten saa sitä mielestäni kuin, ehkä, kirjoittamalla?
Palaan aikaan n. 50 vuotta sitten. Vanhempani olivat kunnollisia ihmisiä mutta tyystin toistensa vastakohdat, sota-ajan avioliitto. Kun rauhan tultua piti aloittaa normaali elämä varmaan kumpikin huomasi tehneensä virheen, mutta periaatteen ihmisinä elivät ajan tapojen mukaisesti, eli eivät eronneet. Meitä lapsia syntyi 5. Olimme köyhiä, kuten muukin tavallinen kansa ja asuimme ahtaasti vielä – 60 luvullakin. Isä eli lähes askeettisesti suhteessa itseensä, mutta oli aina auttamassa muita. Perheensäkin hän asetti omien tarpeittensa edelle. Äiti oli toisenlainen.

Tuli sitten aika jolloin mustavalkoiset televisiot alkoivat olla jo melkein kaikilla ja äitikin halusi meille sellaisen, isä ei. Isä muutti kahden huoneen ja keittiön asunnossamme toiseen huoneeseen missä tv ja vanhempieni sänky oli. Se oli lopun alkua. Kyllä he kääntyivät papinkin puoleen noissa kriisiajoissaan ja yrittivät pitää liittoa yllä. Tosi asiahan oli ettei se television vika ollut, että vanhempani erosivat, mutta ehkä se oli liikaa kaiken muun ohella.

Siihen aikaan tv:stä tuli hyvää ohjelmaa, mm. elokuvia jotka olivat Amerikan malliin liikuttavia ja niissä oli paljon hengellisyyttäkin  ja kauniita tarinoita. Erikoisen koskettavia olivat sellaiset joissa kerrottiin köyhistä, orjista ja sellaisista ihmisistä jotka olivat hyviä, ja vain yksi saattoi olla se paha. Minusta niitä oli ihana katsella. Ne olivat silloin ihan toista kuin mikään mitä näemme ja koemme tänä itsekkyyden ja materiaalisen yltäkylläisyyden aikoina.

Tätä aikaa hallitsee suuri Minä. Sellainen epäitsekkyys jota isäni edusti ei tulisi tänään kuuloonkaan, jollei nyt ehkä jonkun harvan lähetystyöntekijän kohdalla? Tästä johtuen tuo Ilkan kaunis ja riisuttu tarina, pieni ja yksinkertainen, sai sydämeni lähes murtumaan.

Niin pienestä voi joskus olla päivien mietteet ja sisäinen puhe riippuvainen. Minulle tuli mieleeni kaikkein voimakkaimpana Matteuksen evankeliumin 11 luku ja sen jakeet 7-10.
” Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:” Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmän kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.”

Me ihmiset näemme vain ulkokuoren. Me istumme mielellämme etummaisiin istuimiin merkittävien ihmisten viereen ja haluamme paistatella maallisissa parrasvaloissa. Me putsaamme ja puleeraamme itseämme ja pukeudumme hienoihin vaatteisiin, JOS vain mahdollista. Jotkut ”hengenmiehet” korottavat itsensä maailman laajuiseen julkisuuteenkin jne. Ei kaikki ole aina Jumalasta, kannattaa pyytää viisautta Kaikkivaltiaalta taivaan ja maan Luojalta ja tutkia mitä Hän on sanonut.

On tätä aikaa, myös työhön ja opiskelupaikkoihinkin hakeutumisessa, osata oikein myydä itseään. Ikävä kyllä muuten ei tunnu pärjäävän. Ei kaikilla ole tällaiseen halua eikä mahdollisuuttakaan, en ollenkaan sitä väitä, yleistän vaan. Kerron minkä olen kuullut ja nähnyt.

Kuinka kaukana tämä kaikki onkaan taivaallisesta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Sen tähden tuotamme surua Jumalalle. Sen tähden Jeesus itki. Sen tähden Isä Jumalakin itki. Sen tähden että ihminen kärsii ja hänen täytyy se sallia siihen saakka kun aika on. Jeesus itki koska ihmisen täytyy kuolla kunnes kaikki palautuu Jumalan tahtomaan tilaan jossa ei ole kuolemaa, ei kipua eikä mitään tämän maailman murheista. Vain rakkauden täyttämä ikuisuus.

Jos luet tuon 11 luvun loppuun ja luet oikein ajatuksella jakeet 25-30 saat kaikesta, minkä ympärilläsi kipuna näet, lohdutuksen. Suuren ja kestävän! Voit elää rauhassa kiittäen ja katsella ympärillesi voisitko tehdä jonkin pienen palveluksen jollekin lähimmäisellesi ja saada palkaksesi hyvän mielen, ja tuottaa samalla ihmisveljellesi tai sisarellesi pitkäaikaisen ilon josta hän kiittää mahdollisesti sinua ja mikä parasta ehkä Jumalaakin jos hän Hänet tuntee tai tulee tuntemaan.

Matt.10:40-42  ” Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. Joka profeetan ottaa vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi, että tämä on vanhurskas,  saa vanhurskaalle kuuluvan palkan. Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.
Ole siunattu.