Oman Luterilaisen seurakuntani nelivuotisstrategian yhdeksi painopisteeksi asetettiin hyvän puhuminen omasta seurakunnasta ja yhteisöstä. Äkkiseltään tavoite tuntuu itsestään selvältä, yksinkertaiselta, jopa naivilta. Mutta onko se? Sietää nimittäin miettiä hetken, koska viimeksi olet kuullut hyviä asioita puhuttavan uskosta,kirkosta, seurakunnista ja Jeesuksesta samassa lauseessa.

Yhä tavallisemmaksi on käynyt vihapuhe, jolla pyritään pönkittämään omia näkemyksiä, mutta myös vahingoittamaan toista ihmistä. Tällainen puhuja itse kokee omistavansa absoluuttisen totuuden. Absoluuttinen ja ehdoton totuus ei siedä rinnallaan todennäköisyyksiä, arveluita ja epäröintiä. Se näkee väärässä olijat heikkoina ja vaarallisina ja näin ottaa oikeuden itselleen lyödä, rikkoa ja tuhota.

Täällä maailmassa on yksi, jonka ainoa tehtävä on varastaa, tuhota ja tappaa. Saatana ei sumeile käyttää oikeassa olijoita hyväkseen. Raamattua sanomme erehtymättömäksi mutta sen lukijan, ihmisen käsissä sen sisältämä totuus voi vääristyä. Oikeassa oleminen voi johtaa hengelliseen väkivaltaan ilman tasapainottavaa armoa ja rakkautta.

Ainoa erehtymätön on Jumala ja siksi hän laittoi pelastuksemme, ei meidän ymmärryksemme tai oikeassa olemisen varaan tai ylipäätään minkään meistä tulevan varaan, vaan sen varaan, että joka suhteessa tunnustamme heikkoutemme ja syntisyytemme ja uskomme Jeesukseen, siihen että hän on Herramme.  Meidän  ymmärrettävä sielunvihollinen yrittää iskeä kiilaa jatkuvasti tähän uskoon ja hän haluaa yhteyden poikki, jotta kääntäisimme katseemme pois ristiltä.

Hyvän puhuminen luterilaisesta seurakunnasta ja kirkosta tuntuu olevan haaste kaikille. Aina pitää jotain jättää pois tai moittia jotain osaa, vaikka löytäisikin hyvää sanomista. Jos äänessä on konservatiivi huolten aiheet ovat lähes loppumattomia. Liberaaleilla hampaissa on toisinajattelijat ja vanhakantaiset. Rintamalinjoja riittää, mutta en halua puhua niistä. On hyvä,  että on ihmisiä jotka puhuvat oikeasta opista, tutkivat raamattua ja opettavat sitä. Luterilaisuuden vahvuus on kuitenkin aina ollut siinä, että sen syvin olemus on puhe armosta, Armon näkökulma antaa tilaa kohdata toisiamme hyväksyvästi. Voin kyllä kysyä miksi joku ei tahdo olla läheisemmässä suhteessa Jeesukseen tai olla huolissaan Kirkon tilasta mutta se ei estä kaikkien ihmisten palvelemista ja rakastamista. Haluan hakea enemmän yhteyttä oman seurakunnan jäseniin ja toimia yhdessä muiden kirkkojen ja seurakuntien kanssa yhdessä kuin etsiä eroavaisuuksia ja puhua pahaa.

Paikallinen seurakunta on Kristuksen rakkauden ilmenemisen paikka ja siksi paikallisella tasolla kaikkia kristittyjä haastetaan hyvän tekemiseen yhdessä. Vain tällä tavalla voimme näyttää kuka Jeesus on.

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. -Jeesus-

Tänä aamuna oli mielessäni, itsellenikin yllättäen, yksi kauimmin mukanani kulkenut rakastamani runo. Eino Leinon ”Rauhattoman rukous”.

”Minä tääl´olen vieras, vieras vaan,/ olen ollut alusta saakka,/ ovat outoja minulle laaksot maan ja outo on elämän taakka./ Minä kuljen ja katson kummastuin/ joka puuta ja joka kukkaa, minä kuljen kumpuja itkusuin/ ja itken ihmisrukkaa”…

Olen ollut tavallista pitempään ilman kontaktia ulkomaailmaan ja varsinkin seurakuntaani. Olen potenut tautia ja yrittänyt jaksaa lueskella levätessäni. Aika rankkoja teoksia. Ei kuitenkaan elämälle vieraita, päinvastoin. Ehkä siksi tämä Leinon runo nousi pintaan. Oletan että moni tunteekin sen, en sitä tähän tämän enempää kopioi.

Tapani on käydä joka päivä lukemassa sähköpostit ja vilkaisemassa samalla blogitaivaan uutiset 😉 . Tänä aamuna ”taivaalla” odottikin yllätys! Iloinen sellainen ja sain taas aihetta (?) kirjoittaa.

Aika ajoin olen kylläkin aivan tosissani miettinyt josko olisi ymmärrettävä lopettaa? Blogitaivas on ollut minulle kuitenkin kovin tärkeä ja rakas, samoin täällä olevat ja olleet kirjoittajat ja kommentoijat! Kiitos teille kaikille, jo tässä vaiheessa, ja kiitos että pääsin joukkoon! Tosin en tiedä miksi ja kenen aloitteesta, mutta kuitenkin!
Voiko koskaan kiittää liikaa? Mielestäni ei voi, siksi tämä.

Kun ajattelen Koko elämääni, ensimmäinen ja suurin kiitos nousee Jumalan, Kaikkivaltiaan puoleen. Kaikista ikävän, orpouden, ja muukalaisuuden tunteistani huolimatta tässä maailmassa, näen aivan valtavan kirkkaana sen ihmeellisen armon ja rakkauden jolla Jumala on tietäni valvonut, turvannut ja johdattanut. Olen saanut uskomiseen eväät jo varhaislapsuudessani ja saanut vielä lahjaksi syntyä elävään uskoon aikuisiälläni. Tämän ajatteleminen jo murtaa. Seuraava suuri kiitosaihe on kallein maanpäällinen aarteeni, rakas tyttäreni, joka on samalla uskonsisareni Jumalan armosta! Valtavaa, ihmeellistä! Jumalalle Kiitos!

Monenlaista vaihetta on elämässäni jo ehtinyt olemaan. Oman paikan hakemistakin, mutta kaikissa vaiheissani olen kokenut olevani Jumalan johdatuksessa. Silloinkin kun olen vaihtanut seurakuntaa.

Lapsuuden ajat lienevät ihmisille, kaikista olosuhteista huolimatta, muistoissa kauniit. Niin on myös se hengellinen koti jossa on saanut uskonsa ensimmäiset eväät. Onnellinen se, jonka seurakunta on elävä, johon voi palata ja johon saa tuntea kuuluvansa ja kelpaavansa juuri sellaisena Jumalan lapsena, kuin on. Jumalan armo, rakkaus ja uskollisuus on todellista ja ikuista. Hänessä on kaikki tulevaisuus ja toivo ja lopulta myös iankaikkinen elämä Isän Jumalan, Ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen Valtakunnassa.
Siellä kiitos ei koskaan lopu.

Tänä aamuna koin Jumalan rohkaisevan sisaren kautta jota en ole koskaan nähnyt ja jota en ollenkaan tunne. Hän oli käynyt läpi, pitkän hiljaisuutensa jälkeen, blogejani lähes urakalla ja laittanut kommenttinsa jotka liikuttivat mieltäni. Hän on toinen niistä ”sisarista” jotka ovat löytäneet teksteistäni aina sen olennaisen ytimen! Ja se, jos mikä on ihme! Molemmat sisaret ovat uskollisesti minua(kin) tukeneet blogitaivaalla. Olen ollut murheellinen kun en ole tiennyt miksi ja mihin tämän aamun yllättäjä katosi. Lisäksi olen tuntenut murhetta siitäkin, että toinen sisar on joutunut jättäytymään osittain taka-alalle elämän taakkojensa alla.  Haluan aivan erityisesti kiittää teitä molempia lämpimästä sisaruudestanne. Uskon että se on ikuista ja jaksamme muistaa toisiamme rukouksin, kunnes aikamme täyttyy.

Paljon on sellaisiakin sisaria ja veljiä Herrassa, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon tässä meidän pienessä, mutta rakkaassa blogitaivas seurakunnassa. Olette kaikki olleet tärkeitä, ilman teitä ei meitäkään tarvittaisi. Uskallan tämän sanoa koska olen lähes ensihetkistä asti kuulunut joukkoon ja tunnen ennen kaikkea olevani ”taivaalla” vanha äiti 😉 .

Meillä kaikilla on todennäköisesti myös sellaista, rakastakin,  sukua joka ei vielä Vapahtajaansa tunne ja rukoilemme heidän puolestaan. Tämänkin voi tehdä uskoen siihen että meillä on rukouksia kuuleva Jumala. Monet kokevat tuskaa ajatellessaan mikä on  tällaisten sukulaisten kohtalo elleivät he käänny Jumalan puoleen. Emme voi voi tietää milloin Jumala heitä kohtaa tai miten se mahdollisesti tapahtuu?

Kaikella on aikansa, tuskarukouksillakin. Mutta voimme myös vain jättää lähimmäisemme rauhallisin mielin ja luottamuksella Hyvän  Jumalan tahdon ja armon varaan kiittäen Jeesusta että Hän edelleenkin kutsuu kaikkia ihmisiä kaikkialla. Kuinka käsittämätön on ollutkaan Hänen uhrikuolemansa, kärsimisensä ja ylösnousemuksensa, ja kaikki vain ihmisen tähden. Jokaisen ihmisen. Enkö siis Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi!

Eino Leino päättää runonsa..:”Herra, tee minut lapseksi jälleen! Minä tahdon soittoni särkyneen viedä suurelle virittäjälleen!”
Kaikesta huolimatta meidän on hyvä muistaa että meidänkin tiemme on usein tuskien tie, niin kuin Mestarimme ja Vapahtajamme Jeesuksenkin, emme vielä ole perillä taivasten valtakunnassa. Sen tähden me todellakin tarvitsemme toistemme tukea, myötäelämistä, laupeutta, rohkaisua ja lähimmäisyyttä. Kukaan ei jaksa eikä pärjää yksin. Ihminen tarvitsee ihmistä, siksi Jumala ei jättänytkään ensimmäistä ihmistä yksin vaan teki hänelle kumppanin.

Kiitos Blogitaivaan väki, blogistit ja kommentoijat, siitä että olette –  ja jaksatte kukin oman elämänne lisäksi jakaa sitä hyvää minkä olette Jumalan armolahjana saaneet!

Psalmi 33 josta muutama jae tässä:
”Onnellinen se kansa, jonka Jumala on Herra, kansa, jonka Herra on omakseen valinnut. Taivaastaan Hän katsoo meitä, Hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan Hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen Hän Itse on Luonut, joiden teot Hän kaikki tuntee…….Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat Hänen uskollisuuteensa. Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista ja auttaa nälkävuosien yli. Me odotamme Herraa, Hän on meidän turvamme ja kilpemme. Hän on meidän sydäntemme ILO, Hänen Pyhään nimeensä me luotamme. Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme turvamme sinuun!”

Kaksi sanomaa vai kaksi Jeesusta. Raamatun lehdiltä tuntuu tunkevan esiin kaksi keskenään ristiriitaista viestiä. Lain ääni, joka vaatii tekemään parannusta ja kulkemaan oikeaa tietä, jotta voisi pelastua.  Raamatun kauneimmatkin ajatukset tuntuvat  vaativan ihmiseltä jonkinlaisia hedelmää. Toisaalta kaikuu valtavan armollinen ääni, joka julistaa pelastusta iankaikkiseen elämään. Ulkopuolinen, tavallinen ihminen joutuu näiden äänien kanssa hämilleen ja uskovat lankeavat takaisin suorittamisen ja lain tielle.

Vuorisaarna sisältää Jeesuksen tärkeimmät opetukset, mutta vertausten kautta pääsemme parhaiten sisälle Jeesuksen ajan maailmaan ja hänen sanomaansa syvemmälle, kuin mitä suora kerronta mahdollistaisi. Meidän ongelmamme on kuitenkin oma tapamme kuulla ja ymmärtää asioita. Länsimainen opetus on rationaalista ja faktoihin perustuvaa. Meidän tapamme on tehdä suora esitys ranskalaisin viivoin ja taulukoin. Jeesuksen ajan seemiläinen kulttuuri kuitenkin kertoi tarinoita. Mitä tärkeämpi asia, sitä useampi kertomus. Siksi Jeesusta kuullaksemme on luettava kaikki hänen vertauksensa, jotta niistä muodostuisi kokonainen kuva.

Kun Jeesus puhuu laista, haluaa hän teroittaa meille sen, että hän on itse tuon lain takana. Fariseukset ja lainopettajat olivat vuosisatojen aikana muodostaneet Jumalan pyhän nimen ja Mooseksen lain ympärille valtavan määrän määräyksiä ja tulkintoja,  joita noudattamalla pyrittiin pysymään puhtaina ja Jumalalle kelvollisina. Jo pelkät sapatti säädökset tekivät tavalliselle kansalle mahdottomaksi täyttää lakia. Siksi kansa olikin Fariseusten silmissä kirottua.

Jumalan valittu kansa oli jakautunut voimakkaasti kelvollisiin ja kelvottomiin. Siksi Jeesuksella oli kaksi yleisöä. Näin Raamattu puhuu myös meille kahteen eri tilanteeseen. Meille tuo jako ei ole kuitenkaan noin selvä.  Meidän on kovin helppoa osoittaa sormella ihmisiä ja vaatia heitä tekemään parannusta mutta Armon ääni tahtoo hukkua meiltä helposti. Ruoskimme myös itseämme ,kun koemme, että emme tuota hedelmää Jumalan valtakunnan työhön.

Kun Jeesus puhuu tuovansa pelastuksen köyhille, keille  hän puhuu? Kun hän Vuorisaarnassaan julistaa autuutta, mitä hän tarkoittaa?  Autauas ei tarkoita alkukielessä onnellista vaikka kreikannnos, makarios sitä tarkoittaakin noin suorana käännöksenä, ”Autuas” sanana on lähempänä vanhurskasta. Se tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa, Jumalan hyväksymää. Köyhät olivat ihmisiä, jotka eivät  kyenneet täyttämään lakia ja olivat siksi  pelastukseen kelpaamattomia. Heille Jeesus julistaa pelastuksen sanomaa. Heitä varten hän on tullut!

Entä me hedelmättömät?  Viinipuu-vertaus, mitä se  puhuu meille.

”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu.
Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt.
Silloin hän sanoi puutarhurille:’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.
’ Mutta puutarhuri vastasi:’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi.
Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä
Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'”

Mitä Jeesus, Puutarhuri, sanoo Herra Sebaotille. Mitä Armon Ääni sanoo Lain Äänelle?  -Anna sen olla! Minä otan vastuun tästä puusta, vaikka se ei tuota hedelmää. ”Anna sen olla”-ilmaus on muualla Raamatussa käännetty muotoon ”Anna anteeksi” ja siksi se on Raamatun kauneimpia ilmauksia Jeesuksen suusta. Myös tuo aikaa kuvaava ilmaisu tarkoittaa paremminkin, että se saa jäädä, annetaan sen olla siinä.

Kuulijat Jeesuksen ympärillä kuulivat Jeesuksen sanovat, että annetaan anteeksi, että puu ei tuota hedelmää, annetaan sen olla koska Jeesus ottaa siitä vastuun ja hoitaa sitä. Hedelmätön voi heittäytyä Jeesuksen varaan ja luovuttaa kaiken hänen vastuulleen ja saada rauhan koska Jeesus antaa kasvun.

Se toinen yleisö, Fariseukset olivat parannussaarnan kohteena. Heille Jeesus kirkasti lakia. Heille ei ollut pelastusta näkyvissä koska he riistivät pelastuksen muiltakin. Siksi meidän pitää itse tarkata itseämme ettemme löydä itseämme tästä yleisöstä

Liekö lorun lukkarit ja kupparit jo painuneet unholaan suomalaisten tajunnasta lähes kokonaan. Maailma on muuttunut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana täysin erilaiseksi ainakin läntisen maailman osalta. Omaan varhaislapsuuteeni kuuluivat vielä hevoset ja käsinlypsy. Naapurin pelloille ajatettiin hevosella sontakasoja, jotka Topi, talon isäntä sitten talikolla viskoi ympäri peltoa tasaiseksi matoksi.

Tekniikka ja kulttuuri on vienyt ihmiset kaupunkeihin ja tiiviimpiin yhteisöihin. Myös maaseudun tapa elää on kokenut valtavan muutoksen. Simpauttajan maailma, jossa isän ja poikien maailmat törmäävät, on enää kulttuurihistoriallinen dokumentti, kun se ilmestyessään oli raadollista tosielämän kuvausta.

Kirkko on elänyt tämän murroksen mukana, samaan tahtiin. Tai hieman myöhässä. Ehkäpä kirkko on nyt vasta heräämässä siihen, että sontatalikon varressa oleva Imppa heittää sontaa ojaan ja protestoi.

Kuka sitten on tämän ajan Imppa ja kuka isä. Minusta tuntuu, että noihin rooleihin on tunkua vähän joka suunnalta. Ainakin sontaa on ilmassa joka puolella. Kielikuvani ovat raakoja mutta niin on elämäkin. Vaikka maailma on muuttunut ja ihmisten tapa elää sen mukana, niin silti Simpauttajan ajassa vellovat elämän vuorovedet ovat samanlaisia kuin nykyihmisten arjessa vaikuttavat voimat. Ehkäpä vielä rajummalla tavalla, koska elämän tempo on nopeampaa ja reaktiot voimakkaampia.

Ylisukupolvien yli ulottuvat haavat irvottavat Simpauttajassa avoimina ja vuotavina. Niiden aiheuttaman häpeän hintaa ulosmitataan nyt murjomalla vanhan Suomen selkärankana pidettyä kirkkoa, jonka ydinsanomalla ei tässä tilanteessa tunnu olevan juurikaan merkitystä. Kirkosta eroavat niin hurskaat kuin syntisetkin. Oikeastaan kirkko on se, joka lentää ojaan ja sanoma sen mukana. Me kuvittelemme olevamme Kristuksen asialla puolustaessamme omia näkemyksiämme ja meistä on tullut fariseuksia.

Fariseukset Jeesuksen aikana, olivat keskittyneet täyttämään lain ja omat oppinsa, jotka he laativat suojelemaan sitä mikä oli heidän silmissään pyhää. Kaikkein Pyhimmälle oli jopa määrätty paikkansa. Se sijaitsi temppelin esiripun takana, sen esiripun, joka repesi Jeesuksen kuoleman hetkellä.

Kirkko on yhtä kuin Kristuksen ruumis, Pyhien yhteisö jonka tulisi ilmentää Jeesusta tälle maailmalle. Kirkko ei ole seksuaaliterapeutti tai ratkaisu yhteiskunnan epäkohtiin, vaan kirkkon tulisi olla Taivasten valtakunnan edustusto maan päällä ja sen jäsenten sen suurlähettiläitä ja konsuleita. Evankeliumi ja iankaikkinen elämä Jeesuksen kautta tulisi olla sen keskeinen viesti maailmalle.   Seurakunta paikallistasolla tulisi olla turvasatama kaikille ihmisille ketään pois rajaamatta. Olohuone ja palanen Taivasta arjen keskellä, jonne voisi istahtaa lepäämään oman perheväen keskelle.

Jeesus itse julisti ilosanomaa köyhille, pelastuksesta osattomille, fariseusten ja kirjanoppineiden kirotuiksi julistamille, tavallisille ihmisille. Simpauttajille, isille, pojille ja muille kelvottomille. Kaikille!

Aina silloin harvahkosti kun tänne julkaisen jotain, olen tekstin kirjoittanut valmiiksi johonkin muistioon. Nyt menee riskin päälle sekä aiheen puolesta että siksi että kirjoitan aihion suoraan. Toivottavasti ei jää kovin hajanaiseksi…

Jeesus oli voimakas mies. Hänellä olisi ollut valtaa osoittaa voimansa niin moninaisin tavoin. Silti hänen esimerkkinsä oli olla kuuliainen auktoriteetille, jonka läsnäolossa hän valitsi käyttää paljon aikaa. Jeesus vetäytyi säännöllisesti rukoilemaan Isää. ”Minun ruokani on että teen lähettäjäni tahdon.”(n. Joh4)

Jeesus myös sanoi opetuslapsilleen, että nämä tulisivat tekemään suurempia tekoja kuin hän. Ja myös että jos häntä on ymmärretty väärin > vainottu, tämä on myös osuu myös hänen opetuslapsilleen.

Hiljattain kuulin (netistä) hyvän opetuksen, jossa käsiteltiin ns dominion-oppia. Tässä suuntauksessa ollaan ymmärretty ’maan päällä niinkuin taivaassa’ siten että tulee aika, jolloin Jeesus laskee kuningaskuntansa hallintavallan tänne maan päälle ja kristityillä tulee olemaan hallintavalta. Sitten kun Kristuksen ruumis(Jeesuksen seuraajat) on vailla tahraa ja ryppyä. Näen tässä ajattelussa suuren riskin johtopäätöksille jotka eivät ole Jeesuksen kokonaisilmoituksen mukaisia. Yritän hahmotella…

Tällaisen valtakunta-ajattelun lieveilmiönä voi olla oman uskonelämän – ja toisten paremmuuden ja jalostumisen vaatimus siten että heikkous ja kärsimys aletaan nähdä uhkana ja hidasteena tuon valtakunnan ilmestymiselle. Voi käydä kuten huonolle palvelijalle, joka alkoi lyödä kanssapalvelijoitaan, kun isännän paluu viipyi. Myös naapurin kärsimys ja epäonnistumiset uskonelämässä aletaan nähdä uhkana oman tulevan onnen saapumiselle. Ja niin alkaa nousta tarve hylkiä ja syrjäyttää yhteydestä ’hankalia tapauksia’, epäonnisia ihmisiä jotka eivät edusta Jeesusta kuten voitokasta valtakuntaa kuuluisi edustaa. Ja näin ns paremmat kristityt valikoivat ja syrjivät… Kärsimys ja heikkous halutaan eliminoida.

Jeesus kuitenkin tuli ihmisten keskelle pelastamaan, ei tuomitsemaan. Hän sanoi etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Jeesus tuli meitä lunastamaan. Hänen kärsimyksensä oli todellista ja ohittamatonta.

Paavali vihasi kristittyjä alkuun. Hän vainosi ja tapatti. Kun Jeesus ilmestyi ja pysäytti miehen, tapahtui pysyvä muutos. Paavali sai vuosien mittaan kristittyjen luottamuksen. Kolossalaiskirjeeseen hän kirjoitti (saneli): ”Iloitsen kärsimyksistä Kristuksen ruumiin hyväksi, joka on seurakunta”

En usko että Paavali oli mitenkään kärsimyshakuinen. Hän vain oli nähnyt ja kokenut että Jeesuksen nimen tunnustamisella oli hintansa. Ja myös kärsimyksen sietämisen hedelmän.

Nyt tänä päivänä, jos jonkun kristinuskon suuntauksen mantrana on kärsimyksetön voittouskonto, ollaan vaarallisilla teillä. Tällaisiin suuntauksiin sisältyy aina riski syrjintään ja jopa hengelliseen väkivaltaan. Riski siihen, että ei kuunnella ketään ja samalla halutaan sysiä yli laidan ne, jotka ’eivät täytä mittaa’. Samalla nämä kuitenkin ovat niitä joita varten Jeesus tuli. Niitä varten jotka tarvitsevat Jeesuksen voimaa ja apua selvitäkseen.

Toivottavasti en nyt piirrä liian synkkää kuvaa kristillisyydestä. Nostan vain esiin juonnetta, joka minua vaivaa ja jonka näen haitallisena.

Jumalan valtakunta on vanhurskautta (hänen mielisuosiotaan) ja iloa Pyhässä Hengessä. Mutta kunpa tämä ei vääntyisi oman kokemuksen tavoitteluksi, josta on liian pitkä matka polvistua kärsivän ihmisen äärelle.