Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: Pyhä Henki


by 2 kommenttia

Yhteyden merkitys

Oletko koskaan pohtinut sitä millaisen perinnön Tuhlaajapoika lopulta sai. Millaisen isän poika todella peri, kun aika tuli täyteen. Kun luemme Jeesuksen vertauksia, on niitä syytä lukea kokonaisuuksina ja niin, että ne istuvat siihen kulttuuriin, johon ne on puhuttu. Vasta sitten voimme kuulla Jeesuksen puheen sellaisena, kuin hän sen meille tarkoitti.

Jeesuksen aikaan tarinat ja vertaukset olivat ne tärkeimmät välineet opettaa ihmisiä. Me perustamme faktoihin ja yksityiskohtiin. Meidän kulttuurimme arvostaa rationaalisuutta ja tarkkuutta mutta Jeesuksen maailma ja kulttuuri elää tarinoista ja esimerkeistä. Mitä tärkeämpi kertomus sitä useampi tarina ja vertaus. Siksi Jeesus kuvaa Isää, Jumalaa niin monelta suunnalta. Hänelle ei riitä se että hän sanoo miten Jumala on rakkaus tai että Jumala on pyhä. Jeesus haluaa maalata eteemme persoonan, Isän joka on hänessä ja hän Isässä.
Kun katsot peiliin näet ihmisen jolla on takanaan menneisyys. Jäljet jotka perimä ja elämä on jättänyt. Olet elänyt yhteydessä läheisiisi tavalla jonka elämäsi kertoo. Se miten toimit ja käyttäydyt ovat tulosta eletystä elämästäsi. Elät menneessä ja mennyt elää sinussa vaikka muuten olet siinä ja nyt.

Jeesus haluaa myös mallintaa teoillaan, puheillaan ja kertomuksillaan kuka hän on. Vuorisaarna iskee suoraan Juutalaisuuden syvimpään olemukseen, lakiin. Lain syvin olemus on suojella Jumalan pyhyyttä, mutta nyt Jeesus nostaa tavallisen tavallisen ihmisen Pyhäksi. Jumalalle erotetuksi ja hän ei tee eroa rikkaan ja köyhän välille.
Lain olemukseen on liittynyt lain täyttäminen ja lain täyttämistä varten oli ihmisen toimesta luotu valtava määrä erilaisia käskyjä ja määräyksiä. Jeesuksen ajan kulttuurissa vain todella varakas ja hyvässä asemassa oleva saatoi täyttää tämän lain ja ansaita pelastuksen. Vuorisaarnassaan Jeesus romuttaa kaiken mitä ihminen itse on rakentanut, jotta hän voisi kelvata Jumalalle.

Jeesus rikkoo ajatuksen, joka on ollut Juutalaisen opetuksen ydin, sen kuinka heille armoa oli se, että Jumala ei langeta tuomiotaan puhtaan ihmisen ylle. Jeesus osoittaa, että kukaan ei ole puhdas. Pelkästään se, että vältää tekemästä pahaa ei riitä. Myös ajattelumme synnit riittävät langettavaan tuomioon. 20120711_122412Jeesus sulkee kaikki ihmisen omat polut Jumalan luo. On vain yksi tie ja se on hän, Jeesus. Samalla hän murtaa toisen Juutalaisen ajattelutavan, joka liittyy käsitykseen mikä on hyvää.  Juutalaiseen ajattelussa ja filosofiassa hyvän tekeminen on sitä, että pidättäytyy kostolta ja rangaistuksen antamiselta.  Jeesus vie ajatuksen hyvyydestä pidemmälle. Jeesus tahtoo meidä ajattelevan hyvää vihollisestamme. Armo, josta hän opettaa onkin armoa joka antaa kaiken ja uhrautuu toisen edestä.  Tämä onkin hänen syvin olemuksensa ja on hänen kokemuksensa Isästä, Jumalasta. Sellainen on Isä joka on hänessä ja sellainen hän on Isässä.

Tuhlaajapoika perii Isän, joka tahtoi, että hänen poikansa laittaisivat  kaiken toivonsa häneen. Isä ei kieltänyt pojiltaan mitään. Isä ei vastanut millään tavalla sitä isäkuvaa, joka Jeesuksen aikalaisilla oli. Autoritäärisyys loisti poissaolollaan, samoin arvokkuus ja lain määräämä jäykkyys. Läsnä sensijaan oli armahtavaisuus, eloisuus ja ilo. Isä odotti takaisin poikaa, jonka piti olla hänelle kuollut.

Tällaista yhteyttä ja perintöä Jeesus tarjoaa meille. Yhteyttä Isään, jonka rakkaus on armoa, eloa ja iloa. Täyttä perintöosaa ilman pelkoa tuomiosta ja rangaistuksesta. Armahtavaisuutta ja rakkautta, joka koston sijaan osoittaa aktiivista rakkautta.

Meidän on vaikea ymmärtää miten radikaalia Jeesuksen opetus oli, siksi aikalaiset sanoivatkin hänestä, että hän puhui kuin se, jolla valta on.  Jeesuksen opetus riisuu meidät kaikesta omasta yrittämisestämme. Me emme voi asettaa toistemme pelastuksen tielle mitään ehtoja, sillä ainoa tie pelastukseen on Jeesus ja uskon Jeesukseen voi lahjoittaa vain Jeesus itse Pyhän Henkensä kautta. Mikä jää siis meidän osaksemme? Elää yhteydessä Isään ja toisiin ihmisiin ja kertoa Jeesuksesta. Fariseukset yrittivät rajata tuota yhteyttä siinä onnistumatta siksi meidänkään ei pidä sitä tehdä. Se vapauttaa meidät ihmiset toimimaan yhdessä taustoistamme huolimatta. Tuhlaajaisä ei torjunut kumpaakaan poikaansa, siksi mekään emme voi tehdä niin!

 


by Jätä kommentti

Keittiöteologiaa

Tiskikonetta tyhjätessäni ja sitä täyttäessäni pohdin jälleen kerran sitä miten me puhumme ja kerromme omasta uskostamme. Ja ylipäätään miksi meidän pitäisi kertoa omista henkilökohtaiselta tuntuvista asioista kenellekkään.Mitä merkitystä on uskolla vaikkapa tätä tiskaria täyttäessäni. Missä usko tuntuu ja vaikuttaa arjen väsymyksen keskellä kun mikään ei tunnu miltään ja elämää huutoo kylmä sadevesi.

Ajatus kierähtää piispa Askolan aamuiseen facebookin livesessioon, jossa hän selitti näkemystään siihen miksi lapsia ei enää tuoda kasteelle entiseen malliin. Kuinka karjalanpiirakat,sukujuhlan raskaus ja epäusko kietoutuivat suloiseen sekamelskaan. Voiko tosiaan olla niin että kastejuhlasta on tullut taakka vai olisiko sittenkin niin että uskosta ja sen merkityksestä pitää puhua muuallakin kuin teltajuhlien todistuspuheenvuoroissa. Jospa kirkolla onkin evankeliumin kokoinen viestintäongelma.

Heikki avaa omassa tekstissään näkemyksiään menestysteologiasta. Hän hehkuttaa Jumalan antamaa siunausta lapsilleen. Törmään heti omassa ajattelussani seinään. Mitä on menestys, kun sitä tarkastelee Luojan näkökulmasta. Kirkko mielellään puhuu hyvän tekemisestä, lähimmäisen auttamisesta ja solidaarisuudesta kansojen ja rotujen kesken. Mutta saman viestin löydät kaikkien muidenkin merkittävien järjestöjen julistuksista.

Miten sitten Kirkon perusviesti eroaa muista. Tuhlaajapoikavertaus voisi olla yksi vastaus tähän kysymykseen. Pojan matka ihmisyyteen ja raadolliseen arkeen ja paluu Isän luo opettaa meitä miten Jumala haluaa kohdata ihmiskunnan. Arjen keskelle tuodaan perillisen vaatteet ja perillisen sormus merkiksi, että meitä varten on varattu jotain vielä suurempaa. Kertomuksen muoto on kuitenkin sellainen, että se ei pelkästään viittaa meidän Taivaalliseen päämääräämme vaan myös siihen että Jumalan valtakunta on läsnä elämässämme jo nyt. Meillä on oikeus juhlia elämässämme Kaikkivaltiasta Isäämme, joka pursuaa armoa ja yltäkylläisyyttä.

Jumalan näkökulmasta menestys on sitä, että hän ottaa ihmisen luokseen ja laskee siunauksen hänen ylleen. Jumalan Pyhä Henki haluaa pelastaa sielumme iankaikkiseen elämään ja iankaikkisuus alkaa siitä, kun Pyhä koskettaa ihmistä ja antaa uskon lahjan. Siunaus merkitsee kaikkea hyvää mitä Jumala haluaa antaa meille arjen keskelle. Siunaus nostaa meidät omien olosuhteidemme yläpuolelle.

ehtoollispikaritUsko ei ole vain uskomusjärjestelmä rituaaleineen ja tapoineen, vaan se on todellisen ja elävän Jumalan kohtaamista arjen keskellä. Tuo kohtaaminen luo ihmisen elämälle uuden suunnan joka on näkyy ja tuntuu. Se ei ole pelkkää fiilistelyä ja tunnelmointia vaan konkreettista hyvää. Se synnyttää Hengen hedelmiä, jotka myös ympäristö huomaa. Iloa ja tasapainoisuutta, joka luo turvaa ihmiselle itselleen ja läheisille. Vakautta ja varmuutta epävärmuuden keskelle, sillä tieto siitä että Isä kannattelee silloin, kuin itse ei jaksa, lohduttaa väsynyttä. Se on menestysteologiaa.

Tungen likaiset astiat koneeseen ja tiedän että kun kone on työnsä tehnyt ovat astiat puhtaita ja valmiita käytettäväksi. Tästä on hyvä vetää keittiöteologinen aasinsilta Jeesukseen, joka on voittanut kuoleman ja pessyt syntimme kerralla pois, jotta voisimme olla myös Taivaallisen Isän käytettävissä kertomaan evankeliumia. Kertomaan ihmisille, miksi on hyvä palata Isän luo.


by 14 kommenttia

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Otsikon ilmaisu on sitä tuttua ja turvallista hengellistä kieltä, jonka jokainen suomalainen tunnistaa. Osa elämän liturgiaa, jossa olemme mukana tahdoimmepa tai emme.On oikeastaan aika vaikeaa yrittää omin sanoin kuvata tätä kaikkea ja siksi nuo hengelliset ilmaisut ja sanat ovat olleet tukenamme läpi vuosisatojen. Valmiiden sanojen ja ilmaisujen vaarana on kuitenkin se, että kaikesta tulee ulkokohtaista ja sanojen alkuperäinen tarkoitus hukkuu ja ymmärrys katoaa. Siksi on kaikkein tärkeitä että lukee Raamattua.

Kristinusko on pohjana länsimaiselle elämäntavalle, mutta mietin tässä, että ilmentääkö tuo elämäntapa enää millään muotoa sitä mitä sen pitäisi. Elämme ajassa, jossa meitä haastetaan joka suunnalta perustelemaan elämäntapaamme. Yhä useampi joutuu kamppailemaan elämässään epävarmuuden, köyhyyden ja yksinäisyyden kanssa. Yhtälailla ateisti kuin kristitty joutuu vihan ja halveksunnan kohteeksi joltain suunnalta.  Rajat repeilevät ja eri mediat heijastelevat kansojen pelkotiloja.

Mitä otsikkon sisältö meille merkitsee? Onko se pyynnön kuittaaminen, rukouksen juhlava lopetus vai jotain vielä suurempaa. Tarjoaako se meille lohtua vai pakkoa?

Voisiko otsikko sisältää kutsun suureen seikkailuun, joka ei pääty koskaan?

Olen kuullut elämässäni kymmeniä parannussaarnoja ja alttarikutsuja. Raamattutunteja rukouksesta ja parantumisesta, monenlaista hyvää, josta olen saanut uusia rakennuspalikoita omaan elämääni. Olen saanut jopa itse opettaa seurakunnassa ja puhua niitä asioita mitä Jumala on antanut sydämelleni. Mutta usein on käynyt niin että se mitä itse olen pitänyt tärkeänä onkin ollut toisarvoista ja se mikä on ollut minulle pikkujuttu, onkin ollut se mitä Jumala on tahtonut tulevan julki ja annettavaksi ihmisille. Jeesus on kohdannut ihmiset omalla haluamallaan tavalla, ei niin kuin puhujat ja opettajat ovat ehkä itse ajattelleet.

Olen kohdannut ihmisiä jotka ovat kasvaneet keskellä hengellistä väkivaltaa. Parannuksenteko ei ole riittänytkään ja lain armoton julistaminen on peittänyt alleen todellisen parantumisen, jonka armo saisi aikaan. On vain niin vaikea hyväksyä sitä ajatusta, että meistä ei pahuus kurittamalla lähde.

Välillä olen itse hukassa oman uskoni kanssa. Mutta onko tämä uskoni omaa?

Yksi evankeliumin salaisuuksista on, että armo ja usko tulee meihin ulkopuolelta. Se ei ole arvoitus tai palapeli, jonka meidän tulee itse ratkaista. Kyse ei ole hengellisistä lihaksista, joita voisimme kehittää. Me haluaisimme niin kovasti pelata tätä elämä nimistä peliä itse omilla säännöillämme. Elämän antaja, Luoja, Jumala on kuitenkin antanut tämän kaiken meille lahjaksi ja hän lahjoittaa myös uskon. Hän on määrittänyt jo kaiken valmiiksi. Niin laki kuin laintäyttymyskin on suunniteltu ja tehty meille valmiiksi.

Mitä sitten jää enää meille jos omat ponnistelumme ovatkin turhia? Emmekö voi tehdä mitään? On vaikea asettua vain lapsen osaan ja ottaa vastaan Jumalalta hänen armahduksensa, lohdutuksensa ja kasvatuksensa. Olisko vastaus se, että aluksi olisi vain asetuttava kuuntelemaan  ja lepäämään. Avata sydän Jumalalle. Meitä pelottaa oma syntisyytemme ja synti. Emme ymmärrä synnin todellista luonnetta, sitä, että se erottaa meidät Jumalasta ja että synti on todellista, jotain, joka on meissä emmekä voi selvitä siitä omin voimin. Syntisinä olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jumalan kolminaisuus hämmentää. Isä luojana ja Jeesus pelastajana on jotenkin ymmärrettävä paketti ja jollain tasolla turvallinenkin, koska meidän on jotenkin helppo sijoittaa heidät mielikuvissamme kauas pois, Jumalan valtakuntaan tai taivaaseen. Mikä sitten on Pyhä henki? On parempi kuitenkin kysyä kuka hän on? Pyhä Henki on yhtä paljon Jumala kuin mitä Isä ja Poikakin. Hän kantaa nyt sitä Jumalan voimaa maanpäällä ja antaa sen käyttöön kaikille, jotka sitä pyytävät. Samalla tavalla kuin mitä Pyhä Henki antoi voiman Jeesuksen käyttöön.  Jeesus itse julisti, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle, eikä käsittääkseni hän ole sen jälkeen lähtenyt pois.

Pyhän Hengen toiminta on kuitenkin luonteeltaan sellaista, että hän ei tunkeudu väkisin kenenkään elämään vaan hän odottaa kutsua sisään. Kaikki on hyvin intiimiä ja henkilökohtaista. Pyhä Henki esittelee meille henkilökohtaisesti Jeesuksen pelastajana.

Kauniita  sanoja, mutta mitä ne tarkoittavat? Lyhyesti sanottuna meidän tulee etsiä yhteys Jumalaan ja se tapahtuu toisten ihmisten ja seurakunnan kautta.


by 8 kommenttia

Kesän karismaa

IMG_20131009_060442

Kesä ei ole ollut erityisen kirkas tai edes lämmin. Aurinkoisetkin päivät kylmä tuuli on onnistunut pilamaan. Rakastan helteitä ja lämpöä ja lempipuuhaani onkin juosta päivän kuumimpana hetkenä metsäpoluilla Vuokatissa ja lojua sitten reporankana rantakivellä. Kirkkaus ja lämpö on lähes pakkomielle ja kesä ei ole kesä jos lämpötila ei kohoaa yli 25 asteen paremmalle puolelle. Parempipuoliskoni eli vaimoni taas ei pidä tukahduttavasta helteestä vaan hän vetäytyy vilpoisaan varjoon päivän kuumimmaksi ajaksi. Me ihmiset olemme erilaisia ja suhtaudumme asioihin eri tavoin oman kokemusmaailmamme pohjalta. Silti me molemmat nautimme kesästä ja sen antamasta vapaudesta.

Rakennan tässä jonkinlaista aasinsiltaa meidän kristittyjen elämään, jonka keskeinen teema on valo ja kirkkaus. Se kuinka paistattelemme päiväämme Jumalan kirkkaudessa ja/tai Jeesuksen läsnäolossa, miten sen nyt kukin haluaa ilmaista. Joka tapauksessa olen useampaan otteeseen joutunut pohtimaan omaa suhdettani karismaattisuuteen ja siihen miten se näyttäytyy omassa elämässäni. Muiden nahkoihin kun en voi sukeltaa.

Eräässä nettikeskustelussa eteeni lyötiin ajatus, että kyllä ne surut ja murheet huuhtoutuu, kun pääsee ylistämään Jeesusta ja elämään kirkkaudesta kirkkauteen. Itselleni on ylistys on tärkeä asia, mutta se ei ole uskoni sisältö, oikestaan mikään minussa tai minusta lähtöisin oleva asia ei ole uskoni sisältö tai edes tärkeää koko uskolle. Tällä hetkellä elämäni on toipumista ja etsimistä. Ehkä se on juuri sitä Jumalan läsnäolossa olemista mutta päällimäinen tunteeni on uupumus, joka vähitellen sulaa pois.

En usko, että Jumala on tarkoituksella rankaisut minua uupumuksella ja surulla. Hän ei ole kutsunut minua tähän. En usko myöskään siihen, että hän on kutsunut minua jotenkin erityisesti vaeltamaan tässä ajassa kirkkaudesta kirkkauteen. Se mihin hän on minut kutsunut, on se, että eläisin avoimesti hänen kasvojensa edessä ja hän antaa oman kirkkautensa loistaa minulle Jeesuksessa. Hän on kutsunut minut elämään suruni ja iloni hänen kanssaan. Jakamaan elämäni Jeesuksen kanssa. Ja kun näin teen voin elää tässä ajassa tavallista arkea, joka on hänen johdatuksessaan. Jumalan todellisuus kurottautuu näin minun elämääni ilman omaa suorittamistani.

On ihana ajatus, että voisin olla jatkuvasti jonkinlaisen kirkkauden tilassa, mutta se ei ole Jumalan perimmäinen tarkoitus. Minun tarkoitukseni on elää tämä elämä Jumalalle ja kulkea kohti taivaan kirkkautta. Jumalan valtakunnan todellisuus pirskahtelee joskun näyttävämmin ja joskus hiljaisemmin elämääni. Tämä mahdollistaa sen että voin tehdä asioita joita Jumala haluaa minun tekevän ja minä voin elää hänen lapsenaan.

Jatkuvaa hellettä ei ole olemassa on vain tämä kesä, joka antaa vapauden elää, satoi tai paistoi. Sen helteet ovat esimakua siitä ikuisesta kesästä, jossa kaikki säät ovat täydellisiä.


by 5 kommenttia

Huokauksien kevät

Kevät alkaa kääntyä kesäksi. Kulunut kevät iskenyt suonta enemmän kuin koskaan ja paljastanut miten heikko ihminen itsessään on. Kun elämä kolhii, myös usko ja hengellinen elämä joutuu puntariin. Herää kysymys kuka Jumala on ja kuka minä itse olen. Muistuu mieleen Äiti Teresan tuskailu, kun hän koki, että taivas on hiljaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiusaukset ja maailma jäytävät ihmistä ja hänen suhdettaan Jeesukseen. Toisaalta sielu ja henki huutavat Jumalan puoleen, mutta ihminen itsessään haluaa jotain muuta. Olen huomannut, että vastoinkäymiset avaavat helposti tien sielunviholliselle ihmisen sydämeen.  Jokainen meistä reagoi eri tavoin vastuksiin. Jos uskomme perustuu ajatukseen, että kykenemme  elämään jatkuvassa Kristuksen läsnäolossa ja että olisimme ihmisinä täysin Kristuksen kaltaisia, perustuu silloin uskomme pelkkään kokemukseen ja olemme silloin hyvin haavoittuvia. Hengellinen ylpeys, jossa itse määritämme oman asemamme Kristuksessa, johtaa meidät harhaan, omavanhurskauteen ja tekojen kautta elämiseen. Mitä huonommin tällainen ihminen voi, sitä enemmän hän käpertyy itseensä ja uskosta tulee uskonnollista elämöintiä ja Pyhän Hengen pumppaamista.

Tosiaalta taas, jos emme tunnista omaa asemaamme Jeesuksen opetuslapsena jonka ainoa mahdollisuus pelastukseen on naulittu Kristuksen kanssa ristille, niin sorrumme itsemme vähättelyyn ja pakenemme sen takia Jeesuksen luota. Koemme heikkoina, että emme riitä Jumalalle ja kiusausten runtelmana emme edes enää kelpaa. Emme jaksa ymmärtää, että tätä Jumala meiltä juuri odottaa. Hän odottaa että myönnämme sen että meillä ei ole hänelle mitään muuta tarjotavaa kuin heikkoutemme.

Kuinka moni meistä jää syrjään väsyneenä ja uupuneena koska entinen minämme, se vanha aatami tuntuu ottaneen meissä paikkansa, syrjäyttäen sen Jeesuksen opetuslapsen, joka ylistyslippu hulmuten palvoi vielä hetki sitten Kuningasten Kuningasta. Kuinka moni on sysätty syrjään, kun maailma on saanut otteen Jeesuksen omasta.

Kuitenkin juuri sinua varten Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat… Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” 

Meidän identiteetimme Jeesuksessa perustuu juuri siihen, että meillä on oikeus huokaista lapsen lailla, Jeesus minä en jaksa enää, johdata sinä Henkesi kautta minua. Annamme oman henkemme levätä Jeesuksen luona ilman suorittamista ja pelkoa.

Rukous ja Raamatusta nouseva lohdutus saattaa meidät Pyhän Hengen yhteyteen, jolloin kasvu kohti Jeesusta voi jatkua. Jeesus alkaa toimia meidän kauttamme ja meissä. Silloin oma suorittamisemme tai epäonnistumisemme ei  muodostu esteeksi suhteessamme Jeesukseen.

Odotan kesää ja sen suomaa virkistystä enemmän kuin koskaan. Jollain tavoin se muistuttaa nyt sitä mikä Taivasten valtakunnassa meitä odottaa. Pysyvää läsnäoloa Jeesuksen luona ja Kirkkautta joka ei lopu milloinkaan.


by 31 kommenttia

Jeesuksen läsnäolossa

Seurakunnan tulisi elää Jeesuksen läsnäolosta, mutta miten sen sanoittaisi niin että sen merkitys avautuisi ihmisille. Kun rukoilen ihmisten puolesta, niin silloin olen lähellä Jeesusta. Jeesus on silloin ihan siinä vieressä. Mutta miten jakaa tämä kokemus toisen ihmisen kanssa.

wpid-wp-1429093683215.jpeg

Lauantaina olin Nivalassa New Wine verkoston ja Nivalan seurakuntien (ev.lut ja vapaa) järjestämässä koulutuspäivässä. Jukka Jämsen opetti jälleen kuuntelevasta rukouksesta sekä armolahjoista seurakunnassa. Kun asiat olivat entuudestaan tuttuja, siksi oli hyvä keskittyä Raamatun kohtiin ja ylistämiseen. Nyt oli aikaa toteuttaa rukousta omalla kohdalla ja rakentua. Kuunnella mitä Jumala tahtoo sanoa. Muuhun ei olisi ollutkaan voimia. Kun ei tarvinnut ponnistella ymmärtääkseen opetusta niin Sana alkoi puhua ja moni Raamatunkohta avautui aivan uudella tavalla. Työskentelimmme paljon ryhmissä ja parini rukoillessa puolestani, sain kokea miten lämpö ja rauha valtasi koko miehen. Itseasiassa minulle tuli suorastaan kuuma. Lämpö virtasi toisen ihmisen kädestä kehooni tai siltä se ainakin tuntui. Tuon jälkeen aina kun suljin silmäni näin oikealla puolella käden, joka tahtoi tarttua käteeni.  Päivän aikana lauloimme ja ylistimme seisaaltaan. Aina kun seisoin tuntui kuin koko kehoni olisi kääntynyt tuota kättä kohden. Silmät avatessa törötin kuitenkin aina aivan samassa asennossa.
En aina usko omia kokemuksiani ja tuntemuksiani, mutta nyt kun olin päättänyt vain olla ja kuunnella, sainkin olla Jeesuksen vieressä ja pitää häntä kädestä. Jumala tahtoi viestittää minulle, että hänellä on homma hallinnassa ja voin rauhassa levätä hänen läsnäolossaan.

Jeesus julisti koko toimintansa alusta asti sitä, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja sitä hän käski julistaa lähettäessään opetuslapsia lähikaupunkeihin ja kyliin parantamaan sairaita. Saman hän toistaa myös meille. Rukoiltaessa tämä kaikki muuttuu lihaksi rukoilijan muodossa. Rukoilija ja rukoiltava avaavat mahdollisuuden Jeesukselle toimia.  Silloin ei ole kyse rukoilevien ihmisten määrästä tai uskon laadusta vaan sydämen asenteesta ja siitä uskallamme luottaa Jumalaan siinä että  hän toteuttaa tahtoaan juuri siinä hetkessä.

Toisaalta me ihmiset tarvitsemme turvallisia toimintamalleja kyetäksemme toimimaan seurakunnassa.  Siksi on kyettävä uusiutumaan ja hakemaan jatkuvasti sellaisia tapoja toimia joissa Jeesus pääsee yllättämään meidät. Siksi on hienoa että yhä useampi seurakunta ja yhteisö uskaltaa rukouksen kautta lähestyä Jumalaa ja pyytää Pyhää Henkeä kirkastamaan Jeesusta ja avaamaan Raamattua. Yhdessä rukoileminen on seurakunnan toiminnan kovaa ydintä. Omalla kohdallani se merkitsi sitä että Jumala pääsi toisten ihmisten kautta toimimaan ja antamaan tarvitsemani levon ja rohkaisun.


by 4 kommenttia

Välitilintekoa

20150106_133039Olen lueskellut viimepäivinä läpi blogitekstejäni lähes neljän vuoden ajalta. Blogit piirtävät kuvan ihmisestä, joka on löytänyt kadonneen yhteyden Jumalaan ja tajunnut, että Jumala ei ole hylännyt häntä missään vaiheessa. Blogien kommenttikentistä löytyy niin kiistelyä, kuin myös uudenlaista yhteyttä kristittyihin, jotka eivät näe tai halua rakentaa entisaikojen kaltaisia muureja eri yhteisöihin kuuluvien välille. Kotimaa24:n ajalta löytyivät Blogitaivaan Hessu ja Tuulikki, jotka rohkaisivat kirjoittamaan vaikka itsestäni välillä tuntui ettei jutuissani ole päätä eikä häntää.

Tekstejäni lukiessa tajusin, että se käsitys kirkkosta ja seurakunnasta, joka minulla oli ollut, on muuttunut näiden vuosien aikana. Uskoni kirkon kykyyn ratkoa omia ongelmiaan on heikentynyt, mutta samalla käsitys paikallisesta seurakunnasta ja sen mahdollisuudesta vaikuttaa asioihin on selkiytynyt ja kirkastunut.  Uskon siihen, että yksi ihminen voi vaikuttaa asioihin.

Kirkkosta on tullut moniääninen ja samalla hyvin riitasointuinen kuoro, joka häätää helposti läheltään arjen väsyttämän ihmisen. Kirkko yrittää painia oman perussanomansa kanssa ristiriidassa olevan julkikuvan kanssa. Kirkko on mielestäni itse lähtenyt taisteluun sellaisten asioiden puolesta, joiden aatteelinen pohja perustuu enemmän valistuksen ajan virtauksiin kuin Jeesuksen maailmankuvaan. Tulee mieleen eräs tuulimyllyjä vastaan rynnännyt ritariparka aseenkantajineen.  Länsimaiselle sivistykselle tuntuu olevan myrkkyä ajatus, että tämän näkyvän maailman rinnalla olisi jotain, mitä emme näe, mutta joka voisi vaikuttaa meidän maalliseen taivallukseemme. Oma viisaus ja humanismi on luotettavampaa kuin ajatus Kaikkivaltiaasta Jumalasta.

Merkillisintä on kuitenkin se, että suomalainen turvautuu nykyäänkin rukoukseen hädän hetkellä. Sellainenkin, joka ei myönnä uskovansa yliluonnolliseen. Tämän takia uskon, että tavallinen seurakuntalainen ja paikallinen seurakunta on mahdollisuus.

Jokainen ihminen erikseen tulee kutsutuksi Jumalan kasvojen eteen. Kyse on siitä että onko ihmisiä julistamassa ja esittämässä tuota kutsua. Usko on Jumalan lahja ja samalla kutsu opetuslapseuteen. Opetuslapsi on Jumalan työkalu omassa seurakunnassaan ja hänen kauttaan Jumalan valtakunnan todellisuus ja voima tulee lähelle seurakuntaa. Paikallisella tasolla ihmiset ovat alkaneet etsiä ja löytää yhteyden yli herätysliike ja yhteisörajojen. On syntymässä jotain uutta ja innostavaa, jossa ihmiset ennakkoluulottomasti uskaltavat toteuttaa sitä alkuseurakunnan antamaa mallia, jossa ylistys, opetus ja rukouspalvelu sekä hyvän tekeminen omassa yhteisössä ovat luonnollinen tapa toimia.

Mutta tälläkin tiellä on omat haasteensa. Ylikarismaattisuus, voimakkaat johtajat ja ylihengellistäminen aiheuttavat sen, että moni polttaa kynttiläänsä molemmista päistä. Moni yrittää päästä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi kirkautta ja Jumalaa niin, että he unohtavat elävänsä langenneessa maailmassa ja sen, että omat pyrkimyksemme ja touhumme eivät tuota kirkkautta tuo, eli loppupeleissä tekemisemme ei merkitse mitään Jumalan edessä, sillä vain Armo kantaa perille saakka. Tuo jatkuva kirkkauden metsästys johtaa usein pettymykseen, joka valitettavasti kanavoituu usein epäuskoon ja jopa luopumukseen.

Suurinta minulle onkin tässä kaikessa ollut se, että Jumala suostuu käyttämään tällaista yhä uudestaan ja uudestaan lankeavaa syntisäkkiä välikappaleena ja valona tässä pimeässä maailmassa. Silloinkin kun en tunne enkä koe minkäänlaista pyhyyttä itsessäni. Tämä ajatus saa minut pysymään Jeesuksen ristin juurella ja pitämään katseeni hänessä.

Olen tajunnut sen että minun ei tarvitse puolustaa häntä vaan hän puolustaa minua. En voita kiivailemalla mitään vaan ainoastaan häviämään kaiken. Minun ei tarvitse kaataa pöytiä vaan hän tekee sen.

Jos näin vuoden alussa voisin toivoa tai jopa esittää pienen ajatuksen tulevasta, niin merkittävintä voisi olla se, että paikallisten seurakuntien papit osaisivat oikealla tavalla ja rohkeammin lähestyä seurakuntalaisia ja antaa Jumalan sanan tulla rohkeammin tulla läpi oman sydämen. Olisi suurta jos puhe Jeesuksesta olisi Pyhän Hengen innostamaa ja se liikuttaisi myös puhujaa. Mahtavaa olisi jos rukous nousisikin sydämestä siihen tilanteeseen jossa se sanottaisiin eikä kirkkokäsikirjasta.  Meidän kirkkomme kaatuu tai seisoo papiston mukana. Minusta nyt on sanan julistamisen aika ja politiikka voisi jäädä jo vähemmälle koska lohdutus nousee raamatusta eikä julkilausumista.


by 4 kommenttia

Epäusko, uskon vastakohta?

20131008_174336

Onko uskon vastakohta epäusko? Riippuuko se siitä mihin uskomme ja mihin epäusko kohdistuu. Onko epäuskoa se, että uskomme vain osaan Raamatun sanasta?

Jeesus moittii opetuslapsia vähäuskoisiksi, Pietaria Jeesus tylytti ja käski Saatanaa väistymään. Jeesus näki miten opetuslapset yrittivät ymmärtää häntä, kuinka he kisälleinä olivat kuuliaisia ja toimivat Jeesuksen opetusten mukaan mutta silti he toisinaan epäonnistuivat. Mietin miten olisi minun käynyt jos olisin ollut  parantamassa kuunvaihetautista poikaa tai jos olisin astunut veneestä kohti Jeesusta. Olisinko pysynyt edes sitä yhtä askelta veden päällä.

Opetuslapset törmäsivät omaan inhimillisyyteensä, Kun heidän katseensa putosi alas ihmiseen, pois Jeesuksesta, he jäivät omien inhimillisten taitojensa varaan. Epäusko siihen, että he voisivat parantaa jotain niin vakavaa ja pelottavaa, sulki heissä väylän, jonka kautta Jumalan voima toimi. Epäuskosta tuli tulppa. Jeesukseen he uskoivat yhä mutta eivät siihen, että Jumala voisi toimia heidän kauttaan. Kuulostaako tutulta?

On oikeastaa aika  jännä pohtia tätä taustaa vasten, mitä Jeesus tarkoitti kun hän sanoi että minun on mentävä pois, jotta Puolustaja, Pyhä Henki voisi tulla.

Kun Pyhä Henki laskeutui helluntaina opetuslasten ylle ja täytti heidät, kukaan ei enää puhunut opetuslasten epäuskosta sanaakaan. Opetuslapset alkoivat toimia kuuliaisesti ja pelotta. Heillä oli nyt täysi ymmärrys Jeesuksesta ja siitä, että Jumalan valtakunta oli lähellä, se kurkotti nyt heidän kauttaan tähän maailmaan.

Meidän uskomme määrä tai vahvuus ei lisää Jumalan voimaa. Mutta epäuskomme voi estää sitä toimimasta. Epäusko ei vähennä Jumalan rakkautta meitä kohtaan mutta se voi etäännyttää meitä Jeesuksesta.  Jeesuksessa Jumalan valtakunta tuli lähelle, Jeesuksesta tuli uskomme alkaja ja täyttäjä. Armosta tuli vapautemme ja samalla voimamme. Armo saa meidät takertumaan Jumalan sanaan. Armo tekee meistä opetuslapsia ja armo lopulta lähettää meidät ihmisten keskuuteen toimimaan Jeesuksen tavoin. Olemme kisällejä, jotka Jeesus varustaa Pyhällä Hengellä koska omat lahjamme ovat varsin köykäisiksi havaittu.

Onko siis epäusko uskon vastakohta? Ei välttämättä,  Se kertoo vain sen, että olemme heikkoja ja tarvitsemme Pyhän Hengen, Puolustajan näyttämään ja kirkastamaan meille sen mitä Jeesus tahtoo meidän tekevän ja antamaan meille kyvyn olla kuuliaisia. Näin Jumala voi toimia meidän kauttamme.


by 1 kommentti

Uneksuntaa

Ihme hommaa tämä kesälomalla nukkuminen, kun vähän väliä joutuu kirjoittelemaan aamulla siitä mitä on yön aikana tapahtunut. Sen ymmärtäisi jos lomalainen on aamulla unohtanut yölliset seikkailunsa mutta tämä alkaa olla jo naurettavaa.

No ei sentään naurettavaa, mutta vaikuttaa siltä, että kun en päivällä jaksa keskittyä Jumalan äänen kuulemiselle, puhuu Hän sitten yöllä.

Kesällä ope ja talvella sisävesilaivan kippari!

Unelma duuni! Kesällä ope ja talvella sisävesilaivan kippari!

En tiedä miten muodikasta on nykypäivänä puhua kutsumuksesta, mutta minulle henkilökohtaisesti se on tärkeä aihe. Itse toimin perinteisesti kutsumusammattina pidetyllä alalla ja olen jopa harkinnut hankkivani talveksi toisen vastaavan  kutsumusviran sisävesilaivan kapteenina, jolloin kutsumukseni olisi täydellinen. Mutta se jäänee haaveeksi ja minun on palattava opettajanpöytäni ääreen parin viikon kuluttua.

Mutta vakavasti puhuen vaikka opettajana koen oikeasti kutsumusta tehdä töitä lasten parissa ja opettaa heitä, vielä voimakkaampi kutsumus vetää minua toimimaan oman seurakuntani mukana ja palvelemaan siellä. Nämä kaksi kutsumusta eivät tosin kilpaile keskenään.

Oma kokemukseni on että lapset ovat opettaneet minulle enemmän aidosta uskosta kuin mitä minä ikinä osaisin opettaa siinä heitä.

Muistan kahden 12-vuotiaan tytön keskustelun historian oppitunnin jälkeen. Tunnilla oli puhuttu muistaakseni sodasta. He keskustelivat siitä miksi Jumala sallii  sodat ja kärsimyksen kun hän on kerta Jumalalta. Toisen tytön vastaus syöpyi mieleeni. -No siksi koska Jumala teki ihmisestä oman kuvansa. Ihminen on vapaa valitsemaan tekeekö hyvää tai pahaa.  Jos ihminen ei voisi valita ja olla vapaa, ei se voi olla silloin Jumalan kuvakaan.

En jäänyt kuuntelemaan miten juttu jatkui tai miten tyttö oli päätynyt tähän määritelmään mutta itseeni tuo juttu kolahti.

Ja mitäs sanotte tästä  9-vuotiaan pojan pohdiskelusta erään maanantaisen matikan tunnin alussa. Poika kertoi minulle edellisen illan vatsavaivostaan, mahaa oli poltellut ja pistänyt koko illan, pahinta oli että iltapalalla oli pannareita tiedossa ja niitä ei kipeenä pystyisi syömään. Pojan ilme oli veikeä kun hän jatkoi juttua, Hän sanoi jutelleensa mahalle ja sanonut että, parane maha! Kysyin että no paraniko se, johon poika vastasi hieman ihmeissään, että tietysti parani! Kiinnostuin pojan jutusta sen verran ja kysyin, että mitä  ajattelit kun komensit mahaasi ja yllätyin kun hän totesi yks kantaan, että Jumalaa. Pojan koti ei ollut millään tapaa uskonnollinen.  Jatko tilanteessa poika yllätti uudelleen kun kerroin hakeneeni samana aamuna terveydenhoitajalta flunssapiikin etten sairastuisi influessaan. Poika ihmetteli että mikset sitten vain pyydä Jumalata ettet tuu kipeeksi. Se jos mikään osui herkkään kohtaan!  Vuotta myöhemmin samainen poika sanoi rukoilleensa Jumalalta mopoa, mutta ei uskonut sitä saavansa koska se ei kuulemma ollut niin tarpeellinen. Tämä veijari oli luokan vilkkaimpia sällejä mutta ehdottoman oikeudenmukainen ja reilu kaveri kaikkia kohtaan.

Mutta se tämän aamun uni ei liittynyt työhön vaan siihen mitä me omassa seurakunnassamme  maallikko porukalla teemme ja suunnittelemme. En aivan tarkkaan muista unen kulkua mutta siinä me pienellä porukalla päätimme pitää messun ihan tuosta vain ja pian istuimme jonkin vanhan kirkon penkissä. Messun saarnassa pyydettiin Pyhää Henkeä tulemaan ja muistan kun saarnan pitäjän silmät täyttyivät samalla tavalla kyynelistä kuin omani ja tunsin miten Pyhä Henki täytti minut niin että vapisin kauttaaltaan. Uni jatkui sillä, että tuo parin kolmenkymmenen hengen joukko päätti jatkaa seurakunnassa yhdessä kokoontumisia. Se koostui eri ihmisistä kuin millä tavallisesti mietimme ja suunnittelemme tulevaa. Hassu yksityiskohta unesta jäi mieleeni. Keräsimme myös kolehtia ja minulla oli vain 50 senttiä taskussa. Hieman häpeillen vein sen seinässä olevaan litteään seurakunnan keräyslippaaseen koska eihän meillä ollut mahdollisuutta kerätä oikeaa kolehtia epävirallisessa messussamme, vaan kerätty raha kuului kirkolle! Liekö missään vanhan kirkon seinässä edes moista valkoista lipasta, en tiedä.

Uneni oli vahvistus sille kutsulle jonka koen tärkeänä eli oman paikkakunnan luterilaisen seurakunnan piirissä toimiminen. Voisin vallan hyvin siirtyä johonkin toiseen seurakuntayhteyteen, jossa olisi enemmän samanikäisiä ihmisiä ja ehkä vilkkaampaa toimintaa. Varmasti oma seurakuntani pärjäsi vallan hyvin ilman meidän perhettäkin, mutta se ei olisi Jumalan tahdon mukaista. Minulle seurakunta on Kristuksen ruumis jossa ei kuitenkaan jäsenkortti ratkaise vaan usko.

Minua Jumala kutsuu omalla panoksellani rakentamaan seurakuntaa, jolla on mahdollisuus kutsua seurakuntansa jäseniä takaisin Jumalan yhteyteen. Se tarkoittaa sitä, että elän oman seurakuntani asettamien ”reunaehtojen” mukaan. Tuo yöllinen messu oli viesti minulle Jumalalta. Siinä Jumala sanoo minulle, että Minä, Jumala voin toimia milloin vain jos te yhdessä pyydätte sitä! Minun Pyhä Henkeni on läsnä sielä missä vain tahdotte!  Ei ole tärkeää keiden kanssa toimit vaan se että toimitte kun siihen mahdollisuus tulee!

Olisi hyvä jos seurakunnissa olisi mahdollisuus maallikoiden toimia  oman kutsunsa mukaan. Tärkeää olisi myös hengellisen opetuksen lisääminen työikäisille. Se on haaste johon tarvitaan maallikoita, sillä työntekijä resurssit pienissä seurakunnissa ja missä tahansa seurakunnissa ovat rajalliset. Vaatii uskallusta seurakunnan johdolta antaa vastuuta tavallisille seurakunnan rivijäsenille. Innostaisin jokaista etsimään omaa kutsumustaan seurakuntalaisena. Se on aluksi raskasta mutta Jumala siunaa sitä kautta ihmistä ja kutsusta tulee ennen pitkää elinehto!


by 3 kommenttia

Kristuksen tähden!

kalastajaOtsikko on juhlallinen, siinä on ripaus dramatiikkaa, kunnioitusta ja velvollisuuden tunnetta. Tuon kaltaiset asiat eivät ole kovin muodikkaita nykyään. Ne sotivat vallalla olevaa individualismia vastaan.

Indivisualismi ja hedonismi hiipii kaikille elämän aloille, jopa uskontoon. Seurasin ihmetellen Räsäskeskustelun kehittymistä julkisessa sanassa. Jokaisen kynnelle kykenevän piti päästä sanomaan oma sanansa. Valtakunnan poliitikot paljastivat oman tietämättömyytensä herätysliikkeistä ja hengellisistä asioista. Uskovaiset heittelivät kiviä ja lähettivät vihapostia. Kaikkien piti päästä esille, joidenkin jopa kaksi kertaa. Jokainen oli omasta mielestään jonkun toisen asialla ja edusmiehenä. Hyvässä uskossa mätettiin pöytään ässiä loputtomasta pakasta. Mutta oliko tuosta episodista hyötyä kenellekkään? Mielestäni se oli lumivyöry tyhjässä erämaassa. Kesän tultua lumet ovat poissa.

Eniten minua surettaa kristittyjen ihmisten kovat sanat. Lentävätkö kivet Kristuksen tähden?

Pahinta kaikessa kuitenkin on, että me kuvittelemme löytävämme jonkin uuden tavan pitää ihmisiä kirkossa. Riitelemme ja kiivailemme Ihmisten ja Jumalan kasvojen edessä siitä miten Kristuksen seurakuntaa pitäisi hoitaa. Tuntuu olisimme väsyttämässä kalaa joka teutaroi koskessa siiman päässä. Välillä siima soi kireänä ja kalastaja yrittää pakottaa kalan kohti rantaa. Joskus liian tiukalla pidetty kala ryntää koskeen ja karkaa, Siksi joku kalastaja antaa sopivasti löysää jotta näin ei kävisi. On täysin Joen armoilla saako kalastaja kalan ylös ja siinäkin tapauksessa kala on kuoleman väsynyt.

Jeesus ei toiminut näin. Hän ei tarvinnut politiikkaa saadakseen ihmiset puolelleen. Opetuslapsille hän sanoi yksinkertaisesti:- Seuraa minua ja he seurasivat. Ilman väsytystä ja väkisin vääntämistä. Hän teki opetuslapsista  kalastajia. He eivät kalastaneet tappaakseen vaan pelastaakseen. Jeesuksen ei tarvinnut pakottaa ihmisiä luokseen, sillä hänellä oli tarjota jotain joka voitti entisen, Jeesus tarjosi puhdasta, raikasta vettä jossa oli hyvä uida.  Ihmiset tulivat hänen luokseen ja hän eheytti ja paransi kohtaamansa ihmiset.

Jeesuksessa oli jotain erityistä. Raamattua tutkimalla selviää mistä on kysymys. Hänessä vaikutti Jumalan Pyhä Henki! Ihmiset vaistosivat sen ja Jumalan Henki resonoi heidän oman henkensä kanssa! Jeesuksesta huokui Jumalan rakkaus.

Mitä yritän sanoa?

Kristus tarkoittaa voideltua, kristitty taas tarkoittaa pientä voideltua. Jos pidän itseäni pienenä voideltuna, onko sen arvon mukaista ottaa maasta kivi ja heittää sillä ihmistä, joka ei ymmärrä mistä Jeesuksen seuraamisessa on kyse! Eikö olisi hedelmällisempää tutkia omia motiiveja ja sitä miksi tahdon ottaa kiven käteen? Ensimmäisen kiven heittäjä vetää itsensä ylle saman lain, millä hän tuomitsee toisen ja siinä leikissä ei kestä kukaan. Eikö meistä tulisi loistaa sama rakkaus kuin Jeesuksesta? Eikö meistä tulisi näkyä ilo? Eikö meillä ole rauha Jeesuksessa Kristuksessa?

Kristuksen tähden meidän on tartuttava erilaisiin aseisiin. Tartuttava rukoukseen sairaiden puolesta ja siunattava väsyneitä. Kerrottava edelleen evankeliumia joka tuo ilon ja rauhan levottomuuden keskelle!

Jeesus tahtoi, että olemme opetuslapsia, kisällejä, jotka imitoivat mestariaan. Kun sepän kisälli katsoo metallia, jota hän työstää, hän yrittää katsoa sitä samoin silmin kuin mestari. Hän pitää vasarasta kiinni samalla tavalla. Liekkien väri pitää olla samanalainen ahjossa. Vähitellen hän löytää oikean voiman, jolla metalli taipuu.  Hän oppii yrityksen ja erehdyksen kautta tekemään rumasta muodottomasta rautakappaleesta kauniita esineitä. Lopulta hän tekee samoja asioita kuin mestari.

Meidän on opittava katsomaan ihmisiä Jeesuksen silmin. Uskallettava olemaan pieniä voideltuja. Käyttämään Jumalan meille suomaa auktoriteettia Pyhässä Hengessä. Meidän on tehtävä se Jeesuksen tähden. Se on ainoa tapa palvella ja kasvattaa seurakuntaa sillä se on Jeesuksen tapa!