Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


4 kommenttia

Miksi on niin vaikea rakastaa?

Mitä lähemmäs menen Jeesuksen persoonaa ja raamatun tekstejä, tutkimalla Jeesuksen ajan kulttuuria ja historiaa, sitä rakastavampi Jumala minulle näyttäytyy. Jeesus haluaa näyttää meille millaisella rakkaudella Jumala haluaa palauttaa ihmisen takaisin yhteyteensä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko tavassamme lukea Raamattua jotain pielessä, kun raamattu-uskollisena itseään pitävät ihmiset ovat yhä enenevissä määrin alkaneet näyttää suorastaan vihamielisiltä toisten ihmisten silmissä. Itsekin pidän Raamattua elämäni ylimpänä ohjeena ja olen sen suhteen ilmeisen konservatiivi. Pohdin, että mikä on pohjimmiltaan se oppi, jota puolustamme ja nimitämme Kristinuskoksi. Mikä on muuttunut viimeisten vuosisatojen aikana ja etenkin viimeisen 50 vuoden aikana läntisessä maailmassa. Voisiko syynä olla yksinkertaisesti se, että länsi yrittää määrittää uskoa jonka alkuperä on idässä, seemiläisessä kulttuurissa.

Kristinuskon leviäminen perustui siihen, että Jeesuksen seuraajat olivat erilaisia kuin muut aikalaisensa. Jeesuksen mallin mukaan seurakunnat auttoivat niitä, joita kukaan muu ei auttanut. Sielä missä vakavat kulkutaudit karkottivat avunantajat, sielä Kristityt jäivät paikalle. Tällainen hyvyys ja rakkaus puhutteli ihmisiä. Evankeliumin sisältö antoi lohtua kärsiville ihmisille. Ihmiset saivat kuulla yksinkertaisen ja puhtaan evankeliumin; -Jeesuksen takia ihminen on arvokas Jumalalle ja pelastettu.

Jeesus kehoittaa meitä parannukseen. Mitä se on? Lyhykäisyydessään se on paluuta Jumalan yhteyteen ja uskomista, sitä,  että Jeesus on kuollut minukin syntieni tähden. Ei enempää eikä vähempää. Jeesus kutsuu ihmistä opetuslapseuteen, joka yksinkertaisesti tarkoittaa Jeesuksen seurassa kulkemista.

On vaarallista sekoittaa parannusta, jossa käännymme Jeesuksen puoleen tunnustamalla hänet Herraksemme ja parannusta, joka koskee maallista vaellustamme. Epäonnistuminen ja surkea elämämme ei riistä meitä pois Armoa. Armo onkin meille ihmisille vaikein mahdollinen käsite. Se on kertakaikkinen juridinen tuomio, jossa tuomittu armahdetaan pysyvästi. Kun katseemme ja elämämme suuntautuu Jeesukseen ja luotamme Jumalan Pyhän Hengen toimintaan elämässämme olemme turvassa. Elämän myrskyt eivät voi silloin riistää  armoa meiltä pois. Mielenkiintoisinta on se, että emme itse voi  tehdä  pelastuksemme eteen mitään muuta kuin suostua siihen mitä Jumala tahtoo tehdä  elämässämme.

Jeesuksen ajan oikeuskäytäntö tunsi sijaisuhrin. Toinen ihminen saattoi oikeusistuimen edessä ottaa toisen ihmisen tuomion kärsittäväkseen. Jeesus teki juuri näin meidän kohdaltamme. Hän kärsi ristillä, kohtasi kuoleman, voitti ja sovitti meidät Jumalan kanssa. Tästä tuomiosta ei voi valittaa.

Siksi Jeesuksen seuraaminen merkitsee toisten ihmisten rakastamista ja siunaamista. Jumalan meille osoittama  armo ja rakkaus tulee meistä läpi.  Kaikki se hyvä minkä tulisi tapahtua meidän kauttamme  tulee Jumalalta ja siksi rakastaminen on meille niin vaikeaa. Jos itse yritämme sitä, alamme asettaa melko nopeasti ehtoja rakkaudelle jota Jumalan rakkaus ei tunne.  Siksi meidän identiteettimme on oltava sidottuna Jeesukseen. Opetuslapseus merkitsee opettajan mallin ja sanoman oppimista ja matkimista. Jospa vain saisimme rohkeutta lähteä kulkemaan sitä tietä. Sen voisi aloittaa rukoilemalla, rakastamalla ja siunaamalla kaikkia lähellä olevia ihmisiä ehdoitta.


2 kommenttia

Minä vai me

Nuorempana, siis aika paljon nuorempana, soimasin itseäni siitä, että lempipuheen aiheeni oli ”minä itse”. Eikä syyttä. Se miten toiset näkivän minut, ei käynyt silloin mielessäni, vaan sitä touhotti eteenpäin etsien toisilta edes jonkinlaista hyväksyntää.

Näin jälkikäteen, tuon elämänvaiheen mutkat ja kompastuskivet tuntien, ymmärtää silloisen minäni elämistä. Mutta on eri asia tunnistaa ja tajuta se, millaiset jäljet menneisyyden tunnekuohut ovat jättäneet. Millaisia lupauksia tuli itselleni annettua ja  millaisia valoja vannottua. Kuinka monta kertaa tuli sanottua, että ”minä en ikinä ainakaan”, tai ”kyllä minä vielä näytän”. Vannotut valat ja itselle annetut lupaukset sitovat meitä kiinni niihin virheisiin ja negatiivisiin asioihin, joita olemme kokeneet.

Jumalan valtakuntaan osallisuutta tässä ajassa kutsutaan opetuslapseudeksi. Jeesuksen ajan opettajat, rabbit keräsivät ympärilleen aina opetuslapsia, jotka opettelivat kaiken mitä heidän opettajansa teki ja sanoi. Jeesuksen toiminta tässä suhteessa ei eronnut muiden rabbien toimista. Evankeliumitekstejä lukiessamme, eteemme piirtyy hyvin epätäydellisten ihmisten joukko. Etenkin Pietari nousee esiin vahvana ja jopa uhmakkaana persoonana. Jeesus nuhtelee usein tätä jouk20140906_173513koa, joskus jopa hyvin terävästi. Voimme vain kuvitella mitä kuvitelmia, lupauksia ja vannomisia Pietari, muut opetuslapset, ja etenkin Juudas kantoi matkassaan, maailmassa, jossa vieras kansa oli alistanut ylpeän Israelin kansan. Miettikääpä millaista kaunoja meidän suomalaisten sisimmässä on. Millaisia hedelmiä me tuotamme?

Opetuslapset opettelivat Jeesuksen sanat hyvin niiden muutamien vuosien aikana kun he kulkivat oppisopimuskoulussaan, mutta yksi asia, jota he eivät voineet oppia, oli Jeesuksen sydämen asenne. Parhaiten tämä oppimattomuus näkyy Pietarissa pääsiäisen jälkeen. Jeesuksen agape-kysymys kaikui tyhjille korville. Vasta Pyhän Henki pystyi avamaan opetuslasten sydämet näkemään kaiken sen mistä Jeesus oli puhunut. Vasta Helluntai ja uudestisyntyminen vapautti heidän henkensä vanhoista sitoumuksista ja kahleista rakastamaan vapaasti, niin kuin Jeesus rakasti.

Tämä rakkaus ei rakennu yksittäisen ihmisen varaan, se ei ole minä-muodossa. Kyse on meistä ihmisistä. Kyse on seurakunnasta, kirkosta ja lopultakin koko ihmiskunnasta.  Kysymys kuuluu yhä rakastatko sinä minua, mutta nyt se esitetään koko seurakunnalle. Rakastammeko me Jeesusta? Osoitammeko me hänelle pyyteetöntä rakkautta, joka ohittaa kaikki omat tarpeemme. Kyse ei ole kuitenkaan vaatimuksesta. Edes Pietarilta Jeesus ei lopulta vaatinut mitään. Hän vain kysyi, ja pyysi odottamaan. Helluntaina tuo odotus sai täyttymyksensä.

Annammeko me Hänen täyttää meidät tällä rakkaudella, jota emme itse voi löytää. Ei sitä löytänyt Pietarikaan, vaikka sai nähdä kaikki Jeesuksen ihmeet ja olla hänen seurassaan. Vasta Pyhä Henki saattoi tehdä sen.

Pohdimme lasten kanssa luokassa sitä miksi Kristinusko alkoi niin nopeasti levitä ympäri maailmaa. Yksinkertainen vastaus löytyi apostolien teoista. Seurakunta toimi kuin Jeesus. Kaikki jaettiin, kaikkia autettiin ja kaikki toimivat pyytettömästi yhteisön hyväksi erottelematta ketään. Seurakunta vastasi rakkaudella Jeesuksen kysymykseen. Koululaisille oli kuitenkin seurakunta melko vieras, niinkuin se on koko Suomelle. Meidän oikeasti mietittävä miksi näin on? Puuttuuko meiltä agape-rakkaus?

Mitä pitäisi tehdä? Voisko olla niin, että tulisimme samaan lopputulokseen kuin oppilaani alkuseurakunnan menestyksestä. He sanoivat, että Seurakunta rakasti kaikkia ihmisiä!

 

 

 


2 kommenttia

Häpeä

Häpee vähän! Muista mistä oot kotoosin! Ohjeet ja torut lapsuudesta kaikuvat monen suomalaisen pääkopassa. Häpeä kasvattaa meitä. Se laittaa varomaan mokia ja virheitä. Lapsuuden ajan äänet ohjaavat yhä elämäämme vaikka sanojat ovat saattaneet vaieta jo vuosia ja vuosikymmeniä sitten.

Mutta entäpä kun häpeä ei enää ohjaa elämäämme hyvään vaan elämän virtaan alkaa piirtyä tummia sävyjä.

Mitä on häpeä? Miksi sisällä velloo epämääräinen paha olo, joka lamaannutta ihmisen. Häpeä on tunne, joka melko epämääräisellä tavalla kohdistuu koko ihmiseen. Se on erilaista kuin syyllisyys, joka aiheutuu meidän omista teoistamme. Häpeä syntyy lähes aina vuorovaikutus suhteessa toisiin ihmisiin. Sitä on vaikea tiedostaa,koska usein kätkemme sisimpämme  toisilta, koska häpeämme itseämme. Toisaalta emme ymmärrä, että toiset eivät edes ole tietoisia tuntemuksistamme.

Jos emme tunnista omaa häpeäämme, silloin se alkaa määrittämään elämäämme. Ote elämästä lipsuu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt julkisen keskustelun pinnalle on jälleen pulpahtanut koulukiusaaminen. Kiusaaminen on  yhteiskuntamme syöpä. Kurkistus ilmiön taakse kertoo häpeästä, jota kansakuntamme kantaa. Pärjäämisen ja suorittamisen pakosta. Pienuuden ja häviämisen pelon traumasta, joka sai alkunsa sodan runtelemasta Suomesta. Sodan ajan lapset saivat nähdä miten rikki raastetut vanhemmat ryhtyivät rakentamaan arkea, jossa oli pakko pärjätä ja purra hammasta. Itkulle  ja surulle ei voinut antaa tilaa. Hellyys ja rakkaus oli piilossa ja tilalla oli tarve antaa hyvä tulevaisuus. Säälillä sitä ei voinut rakentaa. Siksi oli pakko painaa eteenpäin. Näin häpeä on siirtynyt eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Kiusaaminen, huono itsetunto ja perheiden pahoinvointi kumpuaa kohtamattomuuden ja häpeän pohjattomasta suosta. Kiusaaminen kertoo pahoinvoinnista ja epävarmuudesta, jota ilottomuus ja rakkaudettomuus ruokkii.

Minä selvisin kiusaamisen aiheuttamista haavoista ja häpeästä seurakunnassa. Nuoren seurakunnan keskellä sain kokea hyväksyntää ja rakkautta. En tiedä voinko koskaan täysin parantua sillä niin syvään kiusaaminen viiltää ihmistä. Itselleni suurin asia on ollut kohdata suuri anteeksi antava Jumala ja antaa anteeksi omille kiusaajilleni. Evankeliumiin on kätkettynä aarre, joka tekee ihmisestä vapaan. Vapaan rakastamaan jokaista ihmistä ilman häpeän pelkoa.
Raamatussa ei liene yhtään hahmoa joka olisi ollut onnistuja ja itse täydellisyys. Pareminkin Raamattu on täynnä henkilöitä, jotka joutuvat kohtaamaan häpeää ja onnettomuutta. Näitä ihmisiä Jumala käyttää. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan oman heikkoutensa. Ei ole sattumaa että Jeesus kärsi kaikkein häpeällismmän kuoleman mitä saattoi olla. Sen lisäksi että hän luopui Jumalallisuudesta ja otti orjan muodon, hän myös otti kaiken häpeän päälleen. Kristinusko ei olekaan voittajien ja sankareiden usko vaan syntisten ja lyötyjen usko.Siksi itsessämme meillä ei ole mitään mutta Kristuksessa meillä on kaikki.

 

 

 


Jätä kommentti

Jo on kirves laskettu puunjuurelle

Kristikunta on kippuroinut koko olemassa olonsa ajan kahden tulen välissä. Kun ihminen on tehnyt sovinnon Jumalan kanssa ja saanut armon, alkaa pian uusi kiirastuli ja tuska. Ihminen löytää itsensä vaatimusten ja riittämättömyyden aiheuttamasta kurimuksesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen joutunut pohtimaan omaa syntisyyttäni ja sitä, että en osaa ”sammuttaa” omaa päätäni. En löydä mistään sitä vikavirtakytkintä, joka poistaisi sielussani olevat viat ja virheet, jotka kiusaavat minua alati. Alan vähitellen ymmärtää sitä, mitä tarkoittaa, kun syyttäjä, sielunvihollinen yrittää tehdä tyhjäksi kaiken sen, mitä Jeesus on minuakin varten valmistanut Ristillä.

Mitä, jos en tuotakkaan hyvää hedelmää siellä, missä pitäisi. Miksi en kykenekään antamaan kaikkea anteeksi, vaikka saan itse kaiken anteeksi. Miksi epäusko hiipii yhä sisimpääni, enkö olekaan oikeasti uskossa? Mitä minulle tapahtuu, kun olen tällainen? Hakataanko minut pois, revitäänkö minut juurineen maasta, kun en tuotakaan sitä ensihedelmää?

Olen huolissani siitä, mitä tapahtuu kun ensirakkaus Jeesuksen hiipuu ja arki sammuttaa ylistyksen ja Hengen liekit.  Mitäs sitten, kun tuntuu kornilta puhua Jumalan Pyhästä ja itsestäni samassa lauseessa. Siinä olotilassa vaatimus olla mitat täyttävä uskovainen, tukehduttaa ja lamauttaa. Pakottaa vetäytymään piiloon katseilta. Kipu voittaa rakkauden ja voimattomuus riistää rauhan. Onko kirves jo asetettu minunkin jalkoihini?

Luukkaan evankeliumissa 13:6-9 Jeesus tuntuu asettavan määräajan, vielä vuosi on armon aikaa. Ja onhan se näin, että mitä sitä kasvattamaan puuta, joka on hyödytön. Voiko Jeesus olla noin armoton?

Miksi Jeesus puhuu hedelmättömästä viikunapuusta? Puusta, joka tuottaa tavallisesti hedelmää 10 kuukautta vuodessa. Kuusi vuotta puu saa kasvaa rauhassa kenenkään koskematta ja vasta seitsemäntenä vuonna saa poimia hedelmää ja silloinkin ensimmäinen hedelmä uhrataan Jumalalle. Kuka on tuo Isäntä  ja kuka on Puutarhuri? Ketkä siinä puhuvat?  Onko vertaukseen kätketty jotain, mitä emme ymmärrä?  Ja onhan Isäntä ollut armollinen, kun jo kolmena vuonna on  etsinyt ensihedelmää eikä löytänyt mitään. Hän antaa vielä lisää aikaa, mutta mitä jos se ei riitä.

Millaista hedelmää aina vaadimmekaan toisiltamme tai itseltämme. Voiko hedelmän kasvua pakottaa tai vauhdittaa. Mistä sen kasvu tulee? Hengen Hedelmä vai minun hedelmäni.

Mitä tekstin takana on ja mitä Jeesuksen yleisö oikeasti kuuli?

Viikunapuu, tuo Jumalan kansan vertauskuva, kasvaa viinitarhassa iankaikkisessa rauhassa. Näetkö miten  Jumala keskustelee sydämessään puusta, jonka hän itse istutti. Aivan kuten huolestunut äiti, joka odottaa yöllä eksynyttä lastaan kotiin, Herraa murehduttaa puun kohtalo. Murheellisena mutta armollisena hän säälii luotuaan ja toteaa itselleen: ”Anna sen olla! Kyllä se joskus antaa hedelmän. Annan sen hedelmättömyyden anteeksi”. Jeesus, Puutarhuri lohduta sinä ja armahda puuparkaa. Anna sinä sille uusi kasvu ja ensihedelmät, kun kukaan muu ei voi sitä tehdä. Ei se mitään vaikka  ensi vuotesi meni hukkaan etkä jaksanut kantaa satoa. Ole rauhassa, minä annan sinun olla.

Meidän on joskus vaikea lukea Raamattuamme ja nähdä sen sanojen viisaus. Se mistä ensin löydämme lain löytyykin takaa suuri armo ja rakkaus. Hedelmäni ovatkin puutarhurin kasvattamia eikä minun ja siksi saan vain olla. Olen yhä Jeesuksen oma ja ihan tällaisenaan.


4 kommenttia

New Wine 2016, Rakkauden päivä

Kun koettu armo jalostuu rakkaudeksi, ihmisen elämä muuttuu pysyvästi.

Ylösnousut Jeesus kysyi Simon Pietarilta, mieheltä, jonka unelmat olivat murskautuneet ja oma turhamaisuus ja ylpeys olivat tuominneet hänet, kolme kertaa, eri tavoin, rakastatko sinä minua. Siinä hetkessä Pietari muuttui. Siihen asti Pietari oli tavallinen Simon, jonka omat motiivit olivat ajaneet häntä seuraamaan Jeesusta. Nyt kun kaikki oma oli kokenut tappion ja häpeä oli poltti sydänalaa,  Jeesus saa tilaa ja Pietarista tulee todellinen Kallio.

Ilman täydellistä ihmisen konkurssia Jeesus ei voi käyttää ihmistä.

Simo Lintinen avasi tänään Pietarin kautta näkyä siitä, miten Jumala käyttää tavallisia ihmisiä. Miksi? Koska ei ole olemassa kuin tavallisia ihmisiä.  Jumalaa ei kiinnosta täydellisyys, koska hän on itse täydellisyys ja hän tahtoo liittää ihmisen siihen.

Oma päiväni istui hyvin tähän illan teemaan. Päivän kohtaamiset, opetukset ja rukoushetket hoitivat, mutta samalla nostivat ihmisyyden ja kivut pintaan. Ihmisen pelastus on ripustettu kirjaimellisesti siihen, että hän kykenee tunnustamaan oman riittämättömyytensä Jumalan edessä. Ihmisen menneisyys ei kuitenkaan katoa, elämän arvet ja kivut ovat meissä aina. Saamme uskoa syntimme anteeksi Kristuksen veren tähden mutta vaelluksemme on tavallisen ihmisen hapuilua ilman Jeesuksen läsnäoloa. Vain Jeesuksen läsnäolo ja seuraaminen pitää meidät kovalla maalla, Kalliolla.

Rukouspalvelussa ihminen on kuin Pietari Jeesuksen kanssa nuotiolla. Jeesus kutsuu sinne nimeltä ja erikseen. Omat motiivit ja unelmat ovat tuhoutuneet ja on jäljellä vain eletty elämä. Menneisyys pysyy taakkana niin kauan kuin me itse kannamme sitä. Jumala haluaa,  että annamme hänen hoidettavakseen kaikki vaikeimmatkin asiat. Silloin hän voi kääntää häpeämme voitoksi. Koetusta armosta kasvaa rakkautta, jota Jeesus meiltä kysyy. Rakastatko Tapio sinä minua?


2 kommenttia

New Wine 2016, Taivas on auki

Torstai-ilta kääntyy jo kohti yötä ja päivän anti pyörii mielessä. Olen jo aikaisempina kesinä kokenut NW-kesätapahtuman rakenteen ja toimivuuden erinomaiseksi. Tänäkin vuonna, aivan kuten edellisinäkin kesinä, ensimmäinen ilta ja tämä ensimmäinen päivä on ollut kysymysten ja vastausten aikaa. Itselleni on tärkeää saada vastaanottaa ja ymmärtää se miten Jumala rakastaa epätäydellistä ja heikkoa ihmistä. Tajuta se käsittämätön tosiasia, että Jumala käyttää juuri tavallisia ja heikkoja ihmisiä työkaluinaan.

Aamu alkoi varsinaisella seikkailulla Himoksen metsissä ja kukkuloilla. Lähdin ystäväni kanssa tunnin juoksulenkille ja summanmutikassa valitsimme latu-uria ja polkuja niin, että emme lopulta tienneet minne olimme päätyneet, kun putkahdimme ulos metsästä, mäen päällä. Mielenkiintoinen keskustelu oli herpaannuttanut suuntavaistomme ja löysimme itsemme Pohjoisrinteen päältä. Tosin paikallistaminen vaati hieman pohdintaa ennen kuin se onnistui. Asiassa ei olisi ollut mitään ongelmaa, ellei meillä molemmilla olisi ollut aikataulu. Pian sain huomata mikä ero on urheilijanuorukaisen ja viisikymppisen kuntoilijan juoksukunnossa. Huomasin hengitykseni pihisevän ja keskuteluintoni, jostain syystä laimenevan kun kirimme aikataulua kiinni pyörätiellä. Mutta aikataulut eivät pettäneet kovin pahasti, vaikka jouduin nostamaan kädet pystyyn ja päästämään nuorenmiehen menemään omaa vauhtiaan viimeiset sadat metrit.

Jollain tavalla tuo pieni eksyminen oli näpäytys siitä tarpeesta olla jatkuvasti kartalla omassa elämässä. Vaikka Jumala on uskollinen, niin oman itsensä kannalta on syytä valvoa ja olla hereillä. Vaikeuksia omaan elämäänsä ei kannata kerjätä ehdoin tahdoin. Kun oma sydän tulee rauhattomaksi ja mieli eksyy, niin suunnat sekoavat ja näin syntyy niitä elämän sakkokierroksia.

Päivän puheet ja opetukset olivat rohkaisevia ja vapauttavia. Lyhyesti kuvattuna päivän sisältö saatteli ihmistä Jeesuksen eteen hänen hoidettavakseen. Paikalle, jossa Jumala ilmestyy. Paikaan, jossa portaat johtavat ylös Jumalan luo.

Itse halusin kohdata Jumalan noiden portaiden (Joh 1:51) päässä, koska oma sydämeni kaipasi rauhaa, jonka koin olevan hukassa. Näillä ajatuksilla menin rukouspalveluun ja Jumala vastasi murtaen epävarmuuden ja rauhattomuuden sisältäni. Sain takaisin rauhan, jonka sielunvihollinen halusi riistää minulta. Jumala kertoi rukouspalvelijan suulla miten Hän tietää kaiken minusta. Sain kokea, että Taivas on auki minuakin varten.


1 kommentti

New Wine-kesäjuhla, latausta seurakuntaan

himoslaaksoLaskeutuminen  Himoksen mökkikylään on suoritettu ja oma reviiri on tsekattu. Askelmerkit pääteltalle ja seminaaripaikoille on aseteltu ja kesäkonfa voi alkaa. New Winen kesätapahtuma on meille paikka, josta haemme latausta seuraavan talven Majatalo-iltoihin ja touhuamiseen omassa seurakunnassamme. Oma seurakunta ja sen rooli on entisestään vain korostunut vuosien mittaan. Oman hengellisen elämän hoitaminen on yhtäkuin oman seurakunnan  eteen työn tekeminen. Kyse on siitä että Jumalan valtakunnan työ ei ole sooloilua ja opillista painimista omissa oloissa vaan yhteispeliä, jossa jokaisella seurakuntalaisella on jotain annettavaa toisilleen.  Jeesus korostaa Kristittyjen yhteyttä ja  Hän jäähyväisrukouksessaan rukoilee, että opetuslapset olisivat yhtä niinkuin Jeesus ja Isä ovat yhtä.  Joh. 17:11-23

Kesäjuhla kerää yhteen ihmisiä erilaisista yhteisöistä rakentumaan ja vahvistumaan Pyhän Hengen läsnäolossa ja Jumalan kasvojen edessä. Keskiössä Jeesus ja kaikki mitä hän on tehnyt ihmistä varten. Ylistys, Rukouspalvelu ja opetus, kaikki tähtäävät siihen, että sunnuntaina täältä lähtee kotiin, omaan seurakuntaan ja arjen keskelle tavallisia arjenkristittyjä varustettuna Jumalan Sanalla ja Pyhällä Hengellä.

Oma taipaleeni kokousteltan takaosasta, teltan etuosaan on kestänyt kuusi vuotta. Takana oli hyvä aluksi ihmetellä ja seurailla mihin olimme itsemme työntäneet. Lapset hakivat omaa paikkaansa omissa kanavissaan. Esirukouksen saaminen omalle kohdalle ja oma ylistäminen  on muodostunut vähitellen tärkeämäksi ja siksi istumapaikka on vähitellen siirtynyt eteenpäin lähemmäs musikantteja ja rukouspalvelua.

New Wine kesäjuhla on sopivalla tavalla turvallinen ja samalla hieman jalat irti maasta tapahtuma niin, että karismaatikko ja perusluterilainen etsijä  sopivat hyvin samaan tilaan.  Edessä voi ylistää kädet kohti taivasta pelkäämättä, että joku tuijottaa ja takaosassa voi työntää rauhassa käsiään syvemmälle taskuun ja odotella puheiden alkua. Rento tunnelma ja väljä ohjelma auttavat sulattelemaan kaikkea kuultua ja nähtyä. New Wine on niitä harvoja Hengellisiä tapahtumia, joissa lasten ja nuorten tapahtumiin panostetaan yhtä hyvin kuin aikuistenkin ohjelmaan. Lasten ohjelmat ovatkin niin suosittuja että kanavat pursuilevat yli ja ohjaajia tarvitaan joka vuosi lisää.

Blogitaivaan väkeä on Himoksen taivaallisissa tunnelmissa muitakin kuin allekirjoittanut ja odotettavissa lienee raporttia useamman ihmisen toimesta.


2 kommenttia

Miehen Jeesus

20120804_114648 (2)

Sotkamon kirkon alttaritaulu

Katson alttaritaulussa seisovaa ylösnoussutta Jeesusta. Vanha kuva miehestä, joka eli 2000 vuotta sitten. Jään miettimään, mitä tarkoittaa suhde Jeesukseen. Miehestä ei ole edes varmaa kuvaa jäljellä. Miten hänet voi tuntea? Mitä se tarkoittaa nykymiehelle? Suhde Jeesuksen on hankala hahmottaa. Luoda henkilökohtainen suhde mieheen, joka toisille on kuollut ja toisille elävä. Onko se naiselle helpompaa?

Pitääkö kuvan Jeesuksesta muodostua ihmisten kautta vai tuleeko Hän esittäytymään? Minulla on oma kokemukseni asiasta, mutta onko se samanlainen kaikilla?

Jeesus-kuvia on monenlaisia. Jeesus on kuollut, reliikki tai hengellinen kuva armosta. Hahmottumaton, historiallinen tosiasia, joka on synonyymi uusille aluille ja pelastukselle huonosta elämästä. Mies, joka heräsi kuolleista ja nousi taivaaseen. Jumalan poika tai Jumala. Kaunispartainen mies uskonnollisesta myytistä, joka muutti maailmanhistoriaa. Kapinallinen, joka uhmasi aikansa lakeja ja tapoja. Ystävä, joka ei petä. Filosofinen idea hyvyydestä. Pyhäkoulun Hyvä Paimen. Rouhea ristin mies.

Jeesus tuntuu pukeutuvan usein jotenkin feminiiniseksi pappien ja puhujien suussa. Vanhat kuvat maalavat vaaleaihoisen, valkopukuisen miehen, joka hymyilee lempeästi ja paimentaa lampaita. Joillekin hän on niin ihana. Uskonnollinen kieli kietoutuu Jeesuksen ympärille niin, että hänestä tulee kuin saippuaa, joka karkaa käsistä juuri kun on saamassa otteen. Rakkauspuhe, joka tuntuu olevan ainoa hyväksyttävä tapa ilmaista hengellistyytä kirkossa, maistuu sokeriselle, vaikka onkin turvallista. Oliko Jeesus aina niin lempeä, eikö hän koskaan ärissyt tai puhunut vihaisesti? Kiukutellut tai suuttunut opetuslapsille näiden lapsellisten ehdotusten takia? Jotain raamattu kertoo ja monta asiaa piiloutuu alkukielen sokkeloihin kuin arvoitus.

Miten siis sanoittaa Jeesus suomalaiselle miehelle, joka loistaa poissaolollaan yhä useammasta yhteisöstä.  Kun katson TV7 ohjelmia, useimmat niistä tuntuvat omituisilta ja jopa hysteerisiltä, asiat Jeesuksen ympärillä tuntuvat oudoilta ja arjen miehelle vierailta. Niistä on vaikea tavoittaa suomalaisen elämän poljentoa. Uskottavuutta, joka puhuisi suomalaiselle miehelle Jeesuksen suulla. Minä hallitsen kaanaan kielen ja kuulen kyllä Hänen puheensa, mutta luulen, että moni muu mies ei kuule, vaan sulkee kanavan. Oliko elämä Jeesuksen ympärillä tuollaista? Minusta sitä on oikeasti syytä pohtia.

Miten puhua uskosta metsäkirkon miehelle tai vanhoja vekottimia rassaavalle kaverille? Rokkarille, joka diggasi jo Led Zeppeliniä aikoinaan. Miten esitellä elävä Jeesus, johon voi tutustua, ja jonka voi oppia tuntemaan pelastajana ja veljenä?

Näitä tässä kyselen ihan vakavissani. Juuri nytkin Hän katsoo meitä kaikkia Isän luota ja rukoilee puolestamme, että tulisimme hänen luokseen etsien ja kaivaten hänen turvaansa. Tie hänen luokseen löytyy sieltä, missä Hänestä puhutaan, huolimatta siitä, onko siellä miehiä vai naisia. Kirkosta, hengellisiltä kesäjuhlilta, Raamatusta.

Seuraavassa joitakin paikkoja, joissa voit kuulla Jeesuksen äänen ja selvittää, kuka Hän on ja mitä Hän sinulle haluaa sanoa. Lista ei ole täydellinen ja eikä missään tietyssä järjestyksessä. Itse menen ainakin New Winen kesätapahtumaan rakentumaan ja tapaamaan ystäviä ja rukoilemaan heidän kanssaan, ylistämään ja olemaan myös minulle sopivalla tavalla ”outo”, mutta turvallisesti Jeesuksen seurassa. Uskon, että ei ole määrättyä tapaa seurata Jeesusta. Uskon, että Hän itse haluaa määrittää sen sitten, kun Hänet on oppinut tuntemaan. Mutta jokaisen tulijan Hän ottaa vastaan ja hyväksyy, miehenkin.

http://herattajajuhlat.fi/

http://www.evankeliumijuhla.fi/ohjelma/

http://www.newwine.fi/kesatapahtuma/

Etusivu

http://www.hengenuudistus.fi/?document=15164491&session=47699609

http://laksjohka.blogspot.fi/p/suomi.html

http://www.suviseurat.fi/

Etusivu


2 kommenttia

Yhteyden merkitys

Oletko koskaan pohtinut sitä millaisen perinnön Tuhlaajapoika lopulta sai. Millaisen isän poika todella peri, kun aika tuli täyteen. Kun luemme Jeesuksen vertauksia, on niitä syytä lukea kokonaisuuksina ja niin, että ne istuvat siihen kulttuuriin, johon ne on puhuttu. Vasta sitten voimme kuulla Jeesuksen puheen sellaisena, kuin hän sen meille tarkoitti.

Jeesuksen aikaan tarinat ja vertaukset olivat ne tärkeimmät välineet opettaa ihmisiä. Me perustamme faktoihin ja yksityiskohtiin. Meidän kulttuurimme arvostaa rationaalisuutta ja tarkkuutta mutta Jeesuksen maailma ja kulttuuri elää tarinoista ja esimerkeistä. Mitä tärkeämpi kertomus sitä useampi tarina ja vertaus. Siksi Jeesus kuvaa Isää, Jumalaa niin monelta suunnalta. Hänelle ei riitä se että hän sanoo miten Jumala on rakkaus tai että Jumala on pyhä. Jeesus haluaa maalata eteemme persoonan, Isän joka on hänessä ja hän Isässä.
Kun katsot peiliin näet ihmisen jolla on takanaan menneisyys. Jäljet jotka perimä ja elämä on jättänyt. Olet elänyt yhteydessä läheisiisi tavalla jonka elämäsi kertoo. Se miten toimit ja käyttäydyt ovat tulosta eletystä elämästäsi. Elät menneessä ja mennyt elää sinussa vaikka muuten olet siinä ja nyt.

Jeesus haluaa myös mallintaa teoillaan, puheillaan ja kertomuksillaan kuka hän on. Vuorisaarna iskee suoraan Juutalaisuuden syvimpään olemukseen, lakiin. Lain syvin olemus on suojella Jumalan pyhyyttä, mutta nyt Jeesus nostaa tavallisen tavallisen ihmisen Pyhäksi. Jumalalle erotetuksi ja hän ei tee eroa rikkaan ja köyhän välille.
Lain olemukseen on liittynyt lain täyttäminen ja lain täyttämistä varten oli ihmisen toimesta luotu valtava määrä erilaisia käskyjä ja määräyksiä. Jeesuksen ajan kulttuurissa vain todella varakas ja hyvässä asemassa oleva saatoi täyttää tämän lain ja ansaita pelastuksen. Vuorisaarnassaan Jeesus romuttaa kaiken mitä ihminen itse on rakentanut, jotta hän voisi kelvata Jumalalle.

Jeesus rikkoo ajatuksen, joka on ollut Juutalaisen opetuksen ydin, sen kuinka heille armoa oli se, että Jumala ei langeta tuomiotaan puhtaan ihmisen ylle. Jeesus osoittaa, että kukaan ei ole puhdas. Pelkästään se, että vältää tekemästä pahaa ei riitä. Myös ajattelumme synnit riittävät langettavaan tuomioon. 20120711_122412Jeesus sulkee kaikki ihmisen omat polut Jumalan luo. On vain yksi tie ja se on hän, Jeesus. Samalla hän murtaa toisen Juutalaisen ajattelutavan, joka liittyy käsitykseen mikä on hyvää.  Juutalaiseen ajattelussa ja filosofiassa hyvän tekeminen on sitä, että pidättäytyy kostolta ja rangaistuksen antamiselta.  Jeesus vie ajatuksen hyvyydestä pidemmälle. Jeesus tahtoo meidä ajattelevan hyvää vihollisestamme. Armo, josta hän opettaa onkin armoa joka antaa kaiken ja uhrautuu toisen edestä.  Tämä onkin hänen syvin olemuksensa ja on hänen kokemuksensa Isästä, Jumalasta. Sellainen on Isä joka on hänessä ja sellainen hän on Isässä.

Tuhlaajapoika perii Isän, joka tahtoi, että hänen poikansa laittaisivat  kaiken toivonsa häneen. Isä ei kieltänyt pojiltaan mitään. Isä ei vastanut millään tavalla sitä isäkuvaa, joka Jeesuksen aikalaisilla oli. Autoritäärisyys loisti poissaolollaan, samoin arvokkuus ja lain määräämä jäykkyys. Läsnä sensijaan oli armahtavaisuus, eloisuus ja ilo. Isä odotti takaisin poikaa, jonka piti olla hänelle kuollut.

Tällaista yhteyttä ja perintöä Jeesus tarjoaa meille. Yhteyttä Isään, jonka rakkaus on armoa, eloa ja iloa. Täyttä perintöosaa ilman pelkoa tuomiosta ja rangaistuksesta. Armahtavaisuutta ja rakkautta, joka koston sijaan osoittaa aktiivista rakkautta.

Meidän on vaikea ymmärtää miten radikaalia Jeesuksen opetus oli, siksi aikalaiset sanoivatkin hänestä, että hän puhui kuin se, jolla valta on.  Jeesuksen opetus riisuu meidät kaikesta omasta yrittämisestämme. Me emme voi asettaa toistemme pelastuksen tielle mitään ehtoja, sillä ainoa tie pelastukseen on Jeesus ja uskon Jeesukseen voi lahjoittaa vain Jeesus itse Pyhän Henkensä kautta. Mikä jää siis meidän osaksemme? Elää yhteydessä Isään ja toisiin ihmisiin ja kertoa Jeesuksesta. Fariseukset yrittivät rajata tuota yhteyttä siinä onnistumatta siksi meidänkään ei pidä sitä tehdä. Se vapauttaa meidät ihmiset toimimaan yhdessä taustoistamme huolimatta. Tuhlaajaisä ei torjunut kumpaakaan poikaansa, siksi mekään emme voi tehdä niin!

 


1 kommentti

Kolme arkista kuvaa

DSC_2943_02


Kolme kukkaa

Vetelehdin kotipihalla kamera kaulassa. Mieli oli vähän murheinen. Tämän kevään krookukset menivät ilman, että ehdin saada niistä hyviä kuvia, ja nyt tulppaanit jo pudottelevat terälehtiään. Tuli semmoinen fiilis, että elämä ja kevät eivät ole hallittavissa.

Kahden, jo parhaat päivänsä nähneen tulppaanin välissä kasvoi voikukka. Se loisti keltaisuuttaan vain himpun verran himmeämmin kuin aurinko. Voikukat ovat luotettavia. Kun ne ovat heränneet, niitä riittää koko kesän.

Äkkiä oivalsin jotain. Pääty oli keltaisenaan voikukkia. Pellon takaa naapurista oli lentänyt mehiläisiä imemään mettä voikukista. Tulppaanit ovat kyllä kauniita, mutta eipä niissä yleensä näy mehiläisiä. Voikukissa mehiläiset pörräävät. Voikukista riittää niille kerättävää koko kesäksi. Arkena ja pyhänä. Saadaankohan naapurilta jossain vaiheessa purkillinen keltaisen toukokuun voikukkahunajaa. Suoraan meidän pihalta.

 

Kaksi puuta

WP_20150604_003Oli tavallinen tiistaiaamu. Lampsin Nummenpakalta Välikatua kohti Caribian rantamia, josta Onnibus kohta lähtisi seilaamaan kohti Helsinkiä. Reittini laskeutuu monenkirjavien pientalojen välistä Helsinginkatua myötäilevään puistoon. Vaikka olen kulkenut pätkän satoja kertoja, aina löydän jotain uutta.

Tällä kerralla vaahtera näytti omituiselta. Sen edess
ä oli kumma varjo. Tarkensin aamu-uniset silmäni ja oivalsin, että vaahteran kaverina on jonkun sortin mänty. Eipähän siinä paljon tuullut, mutta niinpä vain samassa tuulessa räpistelivät mänty ja vaahtera, vaikka toisella oli ikuiset neulaset ja toisella tuoreuttaan hennon vihreät lehdet. Minulle tuli semmoinen olo, että kaksi erilaista puuta rinteessä ovat ystävät.

Iltapäivällä nousin samaa rinnettä ylöspäin. Kutakuinkin puiden kohdalla vastaan käveli opiskelijatyttö maanläheisen kirjavissa vaatteissaan. Hänellä oli kuulokkeet korvillaan ja hän heilautti kulkiessaan käsiään hassusti. Kyllä, aivan tavallisen, täysjärkisen näköinen nuori nainen siinä pyyhälsi kohti Ylioppilaskylää ja soitteli ilmarumpuja kulkiessaan. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut heittää ilmabassosoolon hänen kompatessaan. Vaan eipä tullut ajallaan mieleen.

Kaiken maailman hengenheimolaisia ja Hengen-heimolaisia sitä kaduilla heiluukin tavallisena tiistaina.

 

Yksi käsi

WP_20150515_046Tapasin talvella Martin seurakuntatalolla Jeesuksen. Jeesuksen käsi oli vähän koholla. Taisi haluta moikata minua. Jeesuksen käsi oli risa käsi.

Minä en lopunajan teologioista tai Ilmestyskirjan Taivaan teologioista paljon tiedä. Mutta minulla on semmoinen fiilis, että Jeesuksella valtaistuimella istuessaan on arvet käsissään, jaloissaan ja kyljessään. Ne ovat suuret voiton merkit.

Ai, mutta siunaamaanhan se Jeesuksen käsi onkin kohonnut. Sormet ovat vielä pahemmin rikki kuin mitä ristiinnaulitsemisen jäljiltä voisi kuvitella. Mutta niinpä vain kohottaa Jeesus kätensä ja siunaa.

Tuijottelen omia käsiäni. Tuossa on arpi neljänkymmenen vuoden takaa. Tuossapa kynsi vähän lohki. Mutta kaiken kaikkiaan aika hyvässä kunnossa ovat kädet. Jos siis Jeesus siunaa risaksi runnelluilla käsillään, niin eikö minun olisi aiheellista Jeesuksen nimissä siunata näillä monikäyttökelpoisilla tassuillani. Siunata juuri tänä päivänä, tässä ja nyt, keskellä arkea.

 

Tämä teksti on julkaistu Turun Kotikirkon nettisivuilla alkukesästä 2015.