Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: Jeesus


by 4 kommenttia

Tulppaanin värinen kolikko

DSC_1199

Kahden tunnin kotimatka iltabussissa kahden tunnin yöunien ja sinänsä mukavan työpäivän jälkeen ei ole herkkua. Unettomat yöt ovat taas olleet arkeani. Arkipäiviä syöviä arkiöitä. Ne ovat murheita, jotka pitää ”heittää hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen”.

En taaskaan jaksanut bussissa tehdä mitään luovaa. Aloin siivota kevään ja kesän valokuvia. Bittien hautausmaalle lensi 300–400 kuvaa. Siivotessani löysin keväisiä tulppaanikuvia. Bussissa hämärässä tulppaanit räiskyivät väriä marraskuuhun. Koin suurta kehotusta liittää kuva seuraavaan tekstiin:

”Jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen.  Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.”

Minä viestintämonitoimityömies siivosin kuvia. Epäonnistuneempien otosten välistä löytyi hopeakolikoita. Ylhäällä niistä yksi.

Kuva kannattaa klikata suuremmaksi.

#harraskuu

 


by 16 kommenttia

Cheek villitsee, entä Jeesus?

Kansa sai harvinaista herkkua nautittavaksi kun suomalainen artisti onnistui vetämään stadikan täyteen ihmisiä ja valloittamaan heidän sydämensä täysin. Ihmiset elivät kaksituntisen artistin sydämen lyöntien tahdissa ja nauttivat yhdessä ja yhteistuumin musiikista ja tunnelmasta. Kun katsoo kuvia juhlivista ja iloisista ihmisistä tulee itsekin hyvälle tuulelle. Cheek uskaltaa käyttää koko tunnerekisteriään ja hän tekee rohkeasti asioita joihin muut eivät usko. Tuo rohkeus vetoaa ihmisiin ja he tahtovat olla mukana. Ilmeisesti hän on myös hyvä siinä mitä hän tekee mutta hän tuskin on ratkaisevasti parempi kuin muut artististimme. Mutta jotain hän tekee paremmin.  Cheekillä on kyky viestiä ja kohdata ihmiset.

2000 vuotta sitten eli mies joka halusi myös kohdata ihmiset ja olla heidän kanssaan. Hänellä oli selkeä viesti:  Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Miettikääpä seuraavaa;  Jeesus puhui  ihmisille, joilla oli  jo pappien kautta suhde Jumalaan.  Heillä oli jo syntiuhrit ja muu tarpeellinen, jota tarvittiin Jumala suhteeseen. Se mitä  Jeesus julisti oli todellakin läpimurto Jumalanvaltakunnasta meidän maailmaamme. Se oli suora yhteys  Jumalaan ilman välimiehiä, koska Jeesus oli se revennyt temppelin väliverho, joka oli erottanut meidät Isästä.

Jeesus halusi näyttää miten elettään tätä uutta suhdetta Jumalaan ja samaa työtä jatkoivat sitten Paavali ja muut apostolit. Keskeinen elementti tuossa elämässä oli seurakunnan kokoontuminen ja kohtaaminen. Jeesus järjesti pitoja ja myöhemmin seurakunta mursi leipää ja söi yhdessä. Jeesus paransi sairaita. Kun seurakunta kokoontui yhteen Jerusalemissa, tapahtui aina ihmetekoja ja paljon kansaa liittyi heihin.

Meillä on paljon opittavaa Cheekiltä. Ensimmäinen oppi on se, että ihmiset haluavat kokea ja tuntea sekä kohdata toisia ihmisiä. Ihmiset pitävät juhlimisesta kunhan siihen on hyvä syy. Eikö Jeesus ole hyvä syy. Jeesusta voi myös ylistää hyvällä omalla tunnolla.  Cheekin tapa juhlia ja ylistää elämää  kun tuntuu olevan noin helppoa niin luulisi maailmankaikkeuden Herran ylistämisenkin olevan helppo nakki. Vai kuinka?  No jos sinä et koe sitä turvalliseksi niin katso kuvia stadikalta, heiltä se sujuisi varsin mallikkaasti samoin minulta. Sallisimmeko sen heille?

Kyse on siitä, että mikä on ylistämistä ja juhlimista aidosti. Kyse on siitä, että onko ihmisillä lupa näyttää tunteensa ja palvella Jumalaa koko mielellään sielullaan ja kehollaan vai onko istuttava hiljaa tai seisottava paikallaan ja oltava hartaana koko ajan? Sallimeko tässä kulttuurimme rikastua niin, että jokainen löytäisi oman tapansa toimia ja osaimme vielä iloita siitä? Armo, pelastus ja yhteys suureen Jumalaan on juhlimisen arvoinen asia!

Syksyn juhlaa

Syksyn juhlaa


by 10 kommenttia

Missä aiot viettää ikuisuutesi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyhmä kysymys, joka hiertää kivenä kengässäni. Kysymys kuluttaa mieltäni eikä anna rauhaa.
Se on kysymys minulle ja se on kysymys sinulle.  Kun kuolen kaikki on siinä, ei ole kuin tämä hetki ja se riittää.

Olisi niin paljon helpompi unohtaa Jumala ja iankaikkisuus. Kuunnella järkeä, elää ja kuolla pois. Mutta ei, se ei ole mahdollista. Katsoinpa sitten omaa elämääni tai tätä ihmeellistä maailmankaikkeutta niin näen kaikkialla viisutta ja neroutta. Kaikki toimii kuin rasvattu koneisto. Kun katson elämääni taaksepäin näen selvästi ne pisteet joissa Jumala on tarttunut omalla väliintulollaan elämääni. Ihmeellisiä ”sattumia” jotka ovat pelastaneet nahkani kerta toisensa jälkeen turvaten tulevaisuuteni jota en uskonut koskaan tulevan. Jumala ei suostu päästämään irti vaan hänellä on suunnitelma minua varten ja olen kuin Joona joka joutuu myöntämään tappionsa Jumalalle. 

Vaikka elämämme on maailmankaikkeuden rinnalla kuin kesän perhosen lento, on se silti arvokkaampi kuin mikään muu luotu asia maailmassa. Arvomme on mitattu Golgatalla, jossa Jumalan poika antoi henkensä ottaen kaiken pahuuden päälleen ja kannettavakseen, jotta me voisimme elää. Jeesus voitti kuoleman Pyhä Hengen voimalla ja tuo sama Jumalan henki on nyt vuodatettu kaikkien niiden ylle jotka vain sen tahtovat ottaa vastaan. 

Kun pari vuotta sitten kirjoitin blogin kuudennesta herätysliikkeestä en oikein itsekään ymmärtänyt mitä maassamme on tapahtumassa. En tajunnut miten pimeys ja pahuus on päässyt valtaamaan alaa maassamme. En puhu nyt eksytyksistä ja harhaopeista enkä edes Kirkon harharetkistä vaan siitä pimeydestä, joka on hiipinyt tavallisten ihmiset arkeen. Näköalattomuudesta ja masennuksesta joka tuhoaa nuorisoa. Työuupumuksesta ja yksinäisyydestä,  joka imee työssäkäyvien voimat. Sairauksista ja tyhjyydestä, joka iskee maahan vanhukset. Välinpitämättömyydestä ja narsisimista, joka tuhoaa kaiken kauniin ja herkän ihmisten sydämistä. Pahuudesta, joka valtaa kaiken mistä usko on kadonnut pois.

Kun intohimo siihen mihin uskoo katoaa, on loppu lähellä.  Käännän tässä otsikon ajatuksen hieman toiseen muotoon. Jos uskot viettäväsi iankaikkista elämää, miten aiot viettää sen ensimmäiset hetket? Jos uskot Jeesukseen, aiotko seurata häntä vai pelkästään uskoa häneen? Etkö haluaisi intohimoisesti jakaa sitä rakkautta jota Jeesus on osoittanut sinulle pelastaessasi sinut?

Voisi myös kysyä oletko kiinnostunut läheistesi sielun pelastuksesta?   Intohimoisesti?

Kuudesherätysliike on jo täällä. Se on tosin huonotapainen ja vähät välittää seurakuntien rakenteista tai herätysliikkeistä. Pyhä Henki liikkuu vanhojen rajojen yli sujuvasti ja intohimoisesti koskettaa jokaista, joka haluaa seurata Jeesusta ja noudattaa Jumalan tahtoa. Kuudesherätysliike koostuu ihmisitä joilla on Sanan nälkä ja halu kohdata elävä Jumala. Se kokoaa ihmisiä yhteen kysymättä jäsenkirjoja.

Pyhä Henki on rohkeuden ja uskalluksen henki, joka sytyttää ihmiseen liekin, joka valaisee sitä  pimeyttä jossa ihmiset elävät. Pyhä Henki rakentaa ja uudistaa seurakuntaa ja voittaa Jeesukselle uusia ihmisiä. Pyhä Henki on lohdutuksen Henki joka parantaa haavat ja antaa väsyneelle levon. Pyhä henki on kohtaamisen henki ja se tuo ihmiset yhteen ylistämään Jumalaa ja iloitsemaan yhdessä.Pyhä Henki ei ole kaaoksen henki vaan se tuo pelastuksen ja rakkauden ihmisten arkeen.  Se antaa varmuuden siitä, että Jeesus on!  Ilon siitä, että elämä on!


by 11 kommenttia

Mieskin saa itkeä, saahan?

Harva mies antaa itselleen luvan itkeä. Kahdeksankymmentä luvulla alettiin puhua pehmomiehistä, jotka saavat itkeä ja olla pehmeitä. Nämä miehet saivat aikaan sen, että nykymiehetkin uskaltavat hoitaa lapsiaan kotona ja olla pehmeitä nallekarhu koti-isiä. Mutta itku, mihin se lupa jäi.

Mutta mitä me miehet osaamme sen sijaan tehdä. Osaamme olla iloisia veikkosia seurassa. Olemme joukon keskipisteitä tai sitten metsästysporukan kunnioitettuja hiljaisia taitajia.  Arvostamme nuotioporukan kaskunkertojia emmekä vieroksu edes sivussa  jöröttäjiä, mutta itkun vääntäminen on sallittua vasta kun viinaa on tarpeeksi veressä tai hätä on käynyt liian suureksi. Kotona tämä asetelma muuttuu. Kun naurut on naurettu ja parisuhteen alkuhurma ja rakkaus on vaihtunut arkeen, hyytyy turhan monen miehen hymy. Turhan moni mies alkaa rakentaa arkisesta perheestä itselleen vankilaa, jonka lukkoja kukaan ei osaa avata. Tahto rakastaa  ja miehen halut lyövät painiin, jossa usein tahto jää kakkoseksi kun lauma lapsia syö vaimon energian huomioida miehensä entiseen malliin. Mutta koska järkemme yhä pelaa, huono-omatunto jäytää ja ärsyttää.

Itkun sijasta alamme vihata ympäristöämme, käytämme sanan viiltävää säilää tai jopa nyrkkiä. Tiedämme, että meidän tulisi jakaa arkemme muun perheen kanssa, mutta emme kykene siihen, koska haluamme jotain sellaista mitä emme voi saada. Haluamme rakkautta jonka laatua emme tunnista, emmekä löydä. Jos osallistuisimme kodin arkeen täysillä ja tunnustaisimme oman ”tappiomme”, niin ylpeytemme saisi kolhun. Muutamme syyllisyyden kaikesta tästä myrkyksi jota levitämme ympärillemme. Emme osaa enää taipua tuulessa kuin vilja ja nöyrtyä toisen edessä niinkuin suhteen alussa. Herkkyys on kadonnut koska kyynelten lähde on  kuivunut.

Miten voisimme tavoittaa sen pienen pojan, joka uskalsi lapsena itkeä ja antaa kyynelten puhdistaa pahan pois. Mistä löytyy se voima joka huuhtosi kaiken kuonan sielustamme joka on kertynyt herkkyytemme päälle. Kuinka henki saisi tilaa hengittää tavoittakseen toisen?

Monasti kaipuumme saada rakkautta ja hyväksyntää vääristyy. Etsimme puolisostamme sitä mitä pieni poika etsii äidin tai isän sylistä.  Ääretontä ja rajatonta rakkautta jota ihmisistä vain äidit ja isät voivat parhaimmillaan lapselleen tarjota. Petymme kun puoliso paljastuukin samanlaiseksi etsijäksi kuin mitä itse olemme. Jos emme yhdessä käy etsimään tuota  suurta rakkautta, on edessä tyhjyys, jota molemmat alkavat tahoillaan täyttää. Kuka milläkin.

On vain yksi joka voi vastata  rakkauden nälkäämme ja  vain Hän voi antaa takaisin kyyneleet jotka puhdistavat. Jeesus sanoi, Sallikaa lasten tulla tyköni. Uskallatko taipua  taas tuuleen ja päästää se pieni poika irti  ja pisaraantaa hänen häpeämättömästi itkeä Jeesuksen sylissä, kunnes kaikki paha on poissa ja löydät tien ulos häkistäsi.


by 24 kommenttia

Hoida meitä Jeesus!

20140802_173019Kaksi helteistä päivää Hengen uudistuksen kesäjuhlassa Kalajoella. Kaksi päivää on saanut olla luvallisesti karismaatikko, hihhuli ja ties mitä. Kuitenkin oloni ei ole vuoden mittaan ollut kovin ylevä. Työuupumus kolkuttelee ovella ja punainen lanka on ollut ollut enemmän ja vähemmän hukassa.

Heinäkuussa kävin New Wine kesäkonfassa ja myös sielä sain vapaasti olla sitä mitä olen. Molemmissa tapahtumissa silmäni ovat hikoilleet tavanomaista enemmän ja vaikka on ollut helteistä, se ei ole johtunut lämmöstä vaan jostain aivan muusta. Kun olo ihmisellä on kuin tuossa teemakuvassa olevalla aasilla, jonka tapasin Kalajoen kirkon ovella, niin itku voi olla herkässä. Rupattelin tuon aasin kanssa, joka oli unohdettu porstuaan, kun muuten kirkko oli tupaten täynnä väkeä. Jopa niin täynnä, että pastori Marko pyysi tiivistämään yli tuhatpaikkaisen kirkon penkkeillä istuvan kansan rivejä.
Mutta mitä tuo aasi kertoili. Kaveri vaikutti yhtä nuhjaantuneelta kuin minä. Kaksi kertaa vuodessa aasiparka raahattiin eteisestä töihin. Muu aika oli odottamista ja seisoskelua. Mutta kun aasi kertoi noista kahdesta työtehtävästään  alkoivat sen silmät loistaa. Huomasit varmaan, että kuvassa aasiparan silmät loistavat lähinnä poissaolollaan.

Aasi kertoi Jeesuksesta, Jumalan pojasta, jonka syntymää hän sai todistaa joka Joulu.  Aasi kertoi Adventista, jolloin hän sai olla kuljettamassa Herraansa kohti kirkkautta. Noita hetkiä varten aasi puhdistettiin ja korjattiin. Nuo hetket Jeesuksen läsnäolossa aasi sai olla sellainen millaiseksi hänet oli tehty ja ensimmäisen kerran tuotu tuohon kirkkoon. Jeesuksen seurassa aasiparalla oli kaikki mitä hän tarvitsi. Aasi sai olla Jeesuksen kanssa.

Mutta olenko minä kuin tuo aasi, joka kaksi kertaa vuodessa pääsee Jeesuksen luo ja riutuu lopput ajasta Kirkon eteisessä. En halua sitä, haluan elävään yhteyteen elävän Jumalan kanssa. Haluan yhteyttä seurakuntaan, joka on Kristuksen ruumis. Seurakuntaan joka on Jeesus ja joka hoitaa minua.

Karsimaattisuus, se on vain sana, toisille kirous toisille siunaus. Kuitenkin karismat, Elävän Jumalan Hengen lahjat ja  Armon fyysiset ja konkreettiset ilmentymät, ovat meille ihmisille kuin neula ja lanka, harja ja pölyrätti tuolle eteisessä nököttävälle aasille. Pyhä Henki uudistaa meidät meidät  kirkon eteiseen väsähtäneet aasit.  Jeesus on muurin murtaja, kuten Ilkka Puhakka Kalajoella opetti.  Jeesus rikkoo synnin muurin, joka eristää meidät Jumalasta ja Seurakunnasta.

Itkin kun Jeesus mursi eilen muurini ja aasin harmaus vaihtui väreihin ja hämärän eteisen kalseus valoon ja lämpöön. Kiitokseen ja ylitykseen kohotetuin käsin ja silmät hikoillen lauloin virren 600 ennenkuin katosin elokuiseen arkeeni Jeesuksen kanssa.


by 14 kommenttia

Vahvista ääni toisen maailman

IMG_20140306_084059

Me Luterilaiset olemme omaksuneet ääneksemme järjen äänen. Olemme valistuksen ajan lapsia. Lapsemme ovat koulussa, joka on maailman paras. Olemme mukana tietotekniikan kärkihankkeissa. Teologinen tietämyksemme on maailman huippua. Tuotamme jatkuvasti tietoa Raamatusta ja raamatun maasta. Yhteiskuntamme lainsäädäntöä ja elinolosuhteita arvostetaan kaikkialla maailmassa. Maailman mittakaavassa naisille on lottovoitto syntyä Suomeen.

Suomen pitäisi olla siis lintukoto ihmisille, Shangri La, paratiisi vailla vertaa.

Meillä olisi kaikki eväät olla maailman johtava maa. Pohjoinen, jossa Jumalan henki lepää, kuten vanha kansa hieman toiveikkaasti Raamattua tulkitsi. Mutta emme ole sitä. päin vastoin raahaudumme lamassa jonka ne oudot markkinavoimat ovat laukaiseet.

Ja kun katsomme maailmaa, uutisia, ja karttaa, niin lintukotoa ei löydy. Sosialismin aate ja idea oli upea. Suomessa ensimmäisten rauhanomaisten sosialistien tavoitteet ovat toteutuneet ja tuoneet hyvinvointia ihmisille aivan kuin varkain. Nyt me tavalliset ihmiset pidämme kynsin ja hampain kiinni noista samoista punaisen aatteen ideoista ja äänestämme kuitenkin oikeistoa tai kristillisiä, ne kun ovat osanneet sulauttaa nuo sosiaaliset aatteet itseensä. Mutta se on politiikkaa. Ei siitä sen enempää.

Pointtini on ,että ihminen on häilyvä olento. Se järki, jonka varassa me uimme tässä virrassa, näyttää olevan kiinni siitä mitä toiset ajattelevat. Ideamme ovat yhteisiä. Viisautemme on yhteistä. Nimeämme asioita uudestaan ja uudestaan, muodostaen puolueita sen mukaan. Haluamme olla oikeassa ja jotta voi olla oikeassa, on toisten pakko olla väärässä. Emme halua kompromisseja vaan oman totuuden.

Haluan palauttaa meidät alkuun, hyvän ja pahan tiedon puun äärelle ja haluan ensin muistutta mikä on Raamatun viimeinen ajatus, sielä sanotaan:-Herran Jeesuksen Armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

Me olemme Jumalan kuviksi luotuja ja myös Jumalallisella tiedolla varustettuja. Olen useasti miettinyt että antoiko tuo puu meille vasta järjen ja tiedon, mutta tuo ajatus on vastoin sitä ajatusta, että olemme Jumalan kuvia. Jumalan yhteydessä meillä oli tieto suoraan kuinka elää järkemme kanssa. Nyt meille Kristityille tuo tieto on vain kuvajainen, jota vasten kaikki toimintamme ja tekomme peilautuivat. Alussa toimintamme oli Jumalan tahdon suuntaista. Hyvän ja pahan tiedon puun vaikutus meihin oli se, että tietomme ei ollut enää suuntautunut niin että se olisi ylläpitänyt yhteyttä Jumalaan ja palvellut samalla myös ihmistä. Aloimme palvella omaa tahtoa, tahtoa joka ei nähnyt asioita sulkupolvien yli ja suojellut elämää.

Kun Raamattu päättyy ajatukseen armosta ja Jeesuksesta, vie se meidät myös takaisin paratiisiin. Jeesus on kapea ahdas portti. Mutta tuon portin takana aukeaa yhteys Jumalaan, Isään joka on kiinnostun meistä. Tuon portin takana aukeaa myös yhteys Isään, joka suuntaa ajatuksemme, järkemme ja tunteemme takaisin alkuperäiseen, luonnolliseen (=Jumalan luomisjärjetyksen perusteella alkuperäiseen) ja meille jokaiselle persoonalliseen tilaan. Voimme kutsua sitä eheytymiseksi tai uskoon tuloksi tai parannukseksi. Joka tapauksessa Jumala vie meidät prosessiin, joka vaikuttaa meissä rakkauden ja antaa ymmärryksen Jumalan valtakunnan salaisuuksista.
Jumala näkee persoonamme ja haluaa että elämme ja toimimme sen mukaan. Hän haluaa että käytämme lahjojamme ja nautimme niistä. Näin palvelemme itseämme, seurakuntaa ja Jumalaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän sisältyy ajatus Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Mitä sitten Jeesus liittyy tähän kaikkeen.

Olet varmaan kuullut ajatuksen ”mennä eteenpäin uskossa” tai ”Kasvaa uskossa”. Jokainen Jeesuksen seuraaja on osallinen armosta. Pelastukseen ei kuulu ”mutta” sanoja. Meidän on tutkittava Raamattua, jotta ymmärtäisimme. Ensimmäinen kuva on temppelin esiripun repeäminen Pitkäperjantaina. Sen kuvan mukaan me emme jää enää temppelin tai ilmestysmajan liepeille notkumaan. Esirippu Jumalan ja ihmisen väliltä on poissa. Olemme kaikki pappeja, jotka saavat lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä suoraan.

Raamatussa Joosua himmaili ilmestysmajan liepeillä ja hänellä oli taju siitä kuka Jumala oli ja myöhemmin, hän oli se, joka ei pelännyt luvatun maan jättiläisiä vaikka jäikin vähemmistöön. 40 vuotta myöhemmin juuri hän johti Israelilaiset luvattuun maahan.

Jeesuksen pääjulistus oli Jumalan valtakunnan lähelle tuleminen. Hän osoitti omalla esimerkillään mitä se tarkoittaa. Hän näytti miten meidän tulisi toimia, jotta Jumalan valtakunta voittaisi alaa opetuslapseuden kautta Pyhän Hengen voimassa. Hän itse asettui pelastuksen portiksi pelastuksen ja kuoleman väliin.

Me kapinoimme tuota ajatusta vastaan koska me miellämme armon yksittäiseksi erilliseksi asiaksi kaikesta. Päässämme on ajatus, että sitten joskus taivaassa. Mutta armoon kuuluu ajatus paluusta Isän yhteyteen, Armoon kuuluu Jumalan valtakunnan todellisuus koska ilman sitä emme voisi toteuttaa lähetyskäskyä! Armon lupaukset ovat tässä ja nyt, sillä ilman noita lupauksia emme voisi palvella seurakuntaa siten kuinka Paavali opettaa.

Tässä kohtaa tulemme olennaisen äärelle. Jäämmekö tuon avoinna olevan, mutta ahtaan portin, joka on Jeesus, liepeille vain notkumaan vedoten omaan järkeemme, jonka näkö on sumennettu, siltä mitä on tuon portin tuolla puolen vai käymmekö siitä läpi. Otammeko askeleen eteenpäin, jotta näkisimme sen mitä Jumala meille lupaa. Käytämmekö sen sinapinsiemenen verran uskoa ja kylvämme sen odottaen kasvua. Sillä se pienikin usko on uskoa, ei epäuskoa.

On kyse tehtävästä ja kuuliaisuudesta. On kyse seurakunnasta, joka on lähellä ihmistä. Ei ole kyse liturgoista tai kirkoista ja niiden tavoista. Niistä Jeesus ei puhu sanakaan. Paavali laittaa meitä järjestykseen mutta paikallisesti ja hilliten, ei Pyhän Hengen toimintaa kieltäen, päinvastoin hän kehoittaa meitä kerjäämään Jumalalta Hengen lahjoja.

Ihmisen evankeliumi julistaa järjen voittoa ja omaa tulkintaamme sanasta kieltäen sen, mikä meistä tuntuu syyllistävältä tai ahdistavalta. Emme kykene näkemään Jumalan omaa suunnitelmaa kaikkesta, koska omat suunnitelmamme rajoittuvat tähän maailmaan. Tämä maailma kuitenkin lannistaa meidät, koska ihminen ei pysty luomaan tähän hajaannukseen järjestystä. Paatissamme on viisi reikää ja käytössä on vain neljä raajaa niitä tukkimaan ja vielä pitäsi ohjata tätä paattia. Emme kykene kävelemään yksin vedenpäällä kun paatti uppoaa.

Kun Dietrich Bonhoeffer kirjoitti runon josta tulee virren 600 sanat, oli hän keskitysleirillä,jossa hänet teloitettiin 9.4.1945. Hänen maailmansa pysyi järjestyksessä olosuhteista huolimatta. Hänen katseensa oli kauempana ja hän aisti hyvyyden voiman keskellä kauheuksia. On syytä miettiä miksi me emme aisti tuota voimaa vaikka meitä ei uhkaa mikään. Vai uhkaako? Katso ympärillesi, onko tässä maailmassa asiat järjetyksessä? Ajattelemme, että kun elän hyvin, niin minun kohdallani kaikki on hyvin, mutta onko sittenkään. Puuttuko jotain?


by 17 kommenttia

NW Himos- Mielekkäät ja mielettömät tiedon sanat

Tämä ei ole teksti profetoinnista tai tiedon sanoista, vaan pieni palanen matkaa, jolle olen lähtenyt tai lähetetty. Matka on alkanut 49 vuotta sitten, viisi vuotta sitten ja tänään. Tai matka on voinut alkaa jo silloin, kun Isä päätti luoda kaiken. Kyse on ihmisestä ja Jumalasta. Suhteesta, jossa on kaksi suuntaa. Joko kohti Jumalaa tai Jumalasta pois. Muita vaihtoehtoja tuossa suhteessa ei ole. Tiellä voi olla harhapolkuja tai paluuperiä kuin jäniksellä, jota ajetaan takaa, metsästäjä ymmärtää tämän ilmaisun. Jänis osaa juosta jäljet joita pitkin se palaa takaisin ja yhytettyään takaisin paikalle jossa se teki mutkan, se loikkaa pitkän loikan sivuun niin että hajujälki katkeaa ja takaa ajaja joutuu ymmälleen kun jäljet päättyvät kuin seinään. Usko on loikka kohti Jumalaa ja irti vanhasta pois pedon hampaista joka tahtoo vain tappaa ja tuhota.

Aamulla päätin, että tänään ei sitten itketä. Oikein miehinen päätös, mitä sitä jatkuvasti märisemään. No, kun sitten kokoonnuimme pienemmällä porukalla aamusta kuulemaan muiden seurakuntien kuulumisia, saimme lopuksi rukoilla pienissä ryhmissä toistemme puolesta ja jakaa tiedon sanoja toisillemme  rohkaisten toisiamme. Taas kerran Jumala osoitti minulle kaapin paikan tarttuen lupaukseeni ottaa vastaan ja olla valmis kuulemaan hänen tahtoaan. Ystävieni sanat antoivat avaimet lukkoon, jotka aukesivat sitten aamutilaisuuden aikana ja rukouspalvelussa. Voisi sanoa että minun syvyyden lähteet aukesivat ja itku joka on ollut poissa vuosikymmenet pulppusi vuolaana. Itku oli erilaista kuin aikuisella Tapsalla. Se oli lapsen itkua, ikävää ja kaipausta, aluksi lohdutonta hiljaista huutoa ja sitten loputonta kyynelten virtaa, joka sitten vaihtui helpotuksen huokauksiin ystävän sylissä.

Kaiken takana oli muisto siitä mitä olen koko elämäni ajan etsinyt, kaivannut ja joskus lapsena jopa huutanut osakseni. Se mitä olen aina unelmoinut aivan pienestä asti. Sitä yksinkertaisinta asiaa eli ääretöntä, jakamatonta ja loppumatonta rakkautta. Tajusin että rakkaus on minun juttuni, kaiken hyvä ja myös pahan alku syy.  Asia joka on niin hyvien kuin huonojen päätösten takana.

On ravisuttavaa muistaa ne hetket, kun olen  huutanut Jumalalle maailman tuskaani. Miettikääpä pientä poikaa, joka yöllä sängyssään miettii television uutiskuvia Vietnamista ja ihmettelee miksi ihmiset eivät ymmärrä. Muistan miten haaveilin miten voisin ottaa valkoisen lipun ja kiivetä juoksuhautojen päälle ja huutaa LOPETTAKAA! Tai pientä poikaa joka haaveilee ystävästä, joka ei kiusaa vaan on  aina lähellä ja turvallinen.

Avain tuohon sieluni lukkoon oli nuorukaisen antama kuva ja tiedon sanat pienestä tytöstä, jota rakastan ja josta haluan pitää huolta. Nuorukainen ajatteli sen olevan kuva tyttärestäni, mutta ei, minulla on vain poikia.  Mutta sisälläni on ollut pikkupoikana kuva tytöstä, joka olisi ystäväni ja joka pitäisi minusta sellaisena kuin olen.  Kuva, jota olen ilmeisesti kantanut mukanani koko elämäni. Se on kuva pyyteettömästä rakkaudesta, jota jokainen ihminen tarvitsee. Tänään tuo kuva ehkä muuttui oikeammaksi, tytön tilalla on Jeesus. Kaiken keskus, joka jostain syystä jäi lapsena piirtymättä sieluni galleriaan sille kuuluvalle paikalle. En tarkoita sitä ettenkö olisi uskonut Jeesukseen vaan sitä, että Jeesuksen kuvaa ei voi säilyttää millään sivuseinällä tai piirongin laatikossa.

Jeesus on kaiken rakkauden lähde, Armon lähde, josta virtaa hyvyys ja voima. Hän on myös luovuuden ja inspiraation  lähde kunkin meidän elämäämme.  Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä mitä me teemme. Koko päivän olen saanut kuulla rohkaisun ja lohdutuksen sanoja. Aivan kuin otsassani olisi merkki, että kertokaa tälle kaverille, että olet hyvä juuri tuollaisena ja Isälle rakas. Sanoja joita juuri nyt olen eniten tarvinnut.  Tällaistako on olla osa seurakuntaa, joka kuulee paimenen ääntä.  Tällainenko on seurakunta, joka on  kiinni Raamatussa ja Jeesuksen sanoissa eläen niiden mukaan?

Opetuslapseus on lapsena elämistä, ei lapsellisena. Minä olen saanut maistaa tänään Isän rakkautta ja Pyhän Hengen lempeää kuritusta ja ohjausta. On rankka kokemus yhtä-äkkiä muistaa kuka on ollut ja elää ne lapsen tunteet uudelleen läpi. Se on saman aikaisesti puhdistavaa ja traagista. Ilman Pyhän hengen voimaa sitä ei jaksaisi tai olisko se edes mahdollista?

Tässä kohtaa ystäväni teen poikkeuksen kirjoittamisessani ja pyydän. Avaa kätesi ja sulje silmäsi. Pyydä, että Pyhä Henki paljastaisi sen mitä eniten rakastat ja halajat elämältäsi ja sen, että Jeesus ottaisi paikkansa elämässäsi ja mahdollistaisi sen, että unelmasi voisivat täyttyä jos vain mahdollista ja jos se on Jumalalle mieleen. Muista että Jumala on kiinnostunut kaikesta mitä teet ja hän ei halua ottaa elämästäsi hyviä asioita pois. Ne asiat,jotka ovat ristiriidassa Isän tahdon kanssa jäävät pois, koska et halua enää niitä elämääsi. Jeesus piirtää kuvansa verkkokalvollesi ja sydämeesi jääden sinne asumaan.

Tämän illan tilaisuudesta jäin pois vahtimaan sisareni poikia, koska sydämeni on täynnä ja silmäni arkana kaikesta vollottamisesta.  Omat lapseni ovat jo isoja ja lapsiperheen äidit ovat niitä jotka harvoin jos koskaan pääsevät rauhassa keskittymään sanan äärelle rauhassa rukouspalvelusta ja ylistyksestä puhumattakaan. Jospa hän omalta osaltaan voimaantuisi saaden paukkuja ja eväitä arkeensa.  Huomenna on päätöspäivä ja edessä kotimatka, arki ja seikkailu. Mutta niistä sitten myöhemmin.IMG_0003

 


by 5 kommenttia

NW Himos, ajatuksenvirtaa, kuvia ja kohtaamista

Aamu aukesi minulle lenkillä Himoksen päälle. Aamun aurinko paistoi niin hyville kuin pahoille. Tuntui hyvältä juosta. Mietin tässä, että mahtoiko Jeesus ja opetuslapset juosta, he kun olivat nuoria miehiä elämänsä kunnossa. Toisin kuin minä, joka riemuitsen jokaisesta lenkistä, jonka vielä jaksan, koska kehoni kello alkaa jo tikittää myöhäistä iltapäivää, jolloin parhaat eväät on jo syöty.

Oletko koskaan ajatellut sitä, että Jeesuksen uhri annettiin hänen ollessa mies parhaimillaan. Ainakin minun silmissäni lasteni isänä uhrin hinta nousee.

Sain tänään katsella Jeesuksen kasvoja, kun odotin vuoroani esirukoukseen ja lauloin muiden mukana. Suljettujen silmieni edessä oli myös muiden kasvoja, vanhoja pyhiä miehiä, jotka katselivat minua. En tiedä mitä heillä oli asiaa ja arvoitukseksi jäi myös esirukoilija Markin sanat, joita en kuullut enkä oikein ymmärtänyt vaikka hän kahteen kertaan kävi luonani rukoilemassa. Kielitaitoni ei oikein riitä tuon lontoonmurteen kanssa. Vasta jälkikäteen havahduin miettimään asiaa kun vaimoni tiedusteli, että mitä Mark oli sanonut. Asia jäi kaivelemaan minua ja kaivelee yhä. Mutta uskon että asia selviää vielä.

Päivä oli itse asiassa kuvia täynnä. Eilinen ajatus Elisasta ja hänen palvelijastaan ajankohtaistui kun iltatilaisuuden ylistyksen aikana suljettujen silmieni edestä marssi sotajoukko ulos teltasta, jonka jälkeen kuva silmissäni vaihtui hääjuhlaksi. Tajusin, että Taivaallinen sotajoukko lähti taistelemaan ja me jäimme juhlimaan Kuningastamme.

Nämä kuvat ovat hämmentäviä ja hieman aristelen niiden kirjoittamista, mutta silti uskallan ne tänne laittaa sillä mitä menetettävää minulla on. Jumalan valtakunnan todellisuus on meidän alkuperäinen todellisuutemme ja nämä kuvat ovat Jumalan puhetta meille. Tosin onhan mahdollista että omat ruuansulatushäiriömmekin tuovat oman lisänsä asiaan.

Päivä on ollut jonkinlaista elämän kuonasta puhdistautumista, kuin sielun kuorinta hoitoa kun Pyhä Henki kaivaa esiin sen Tapsan, joka kiljaisi runsaat 49 vuotta sitten ensimmäisen kerran.

Monta itkua on itketty, osa silkasta ilosta ja osa helpotuksesta, koska minäkin olen armahdettu ja rakastettu. Itkun kautta usko muuttuu tiedoksi. Sydän ymmärtää paremmin.

Päivä oli myös ystävien kohtaamista ja uusien löytämistä. Verkostoituminen ja rohkaistuminen muiden sanoista on täällä todellisuutta. Täällä kaikenkarvaiset kristityt kohtaavat toisensa ja erilaiset katsantokannat ja opilliset erimielisyydet jäävät Ristin varjoon. Täällä jos missä tajuaa mitä tarkoittaa, että seurakunta Kristuksen ruumis.

Vaan nyt nukkumaan, Hyvää yötä Jeesus myötä, Kiitos tästä päivästä.


by 13 kommenttia

Muistatko kun sytyit

Muistatko, kun istuit seurapenkissä viime kesänä ja lauloit yhdessä satojen ja tuhansien kanssa Jumalalle.

Muistako, kun juhlien messussa lausuit uskontunnustuksen ja tungeksit muiden joukossa ehtoolliselle ja palasit sieltä hyvillä mielin.

Muistatko, kun ruokajonossa nauroit ja näit muita iloisia kasvoja ympärilläsi.

Muistatko, kun kotiin ajaessa kaipaus jäi asumaan sydämeesi. Huokaisit, olisipa aina tällaista!

Muistatko, kun istuit rippileirin iltanuotiolla toisten kanssa.

Muistatko, kun yhdessä teitte leirijumalanpalvelusta yhdessä.

Muistatko, yhdessä lauloitte sitä leirin parasta laulua yhä uudestaan ja uudestaan

Muistako, miten tosissaan sanoit Jeesukselle sinäkö se olet, minä uskon!

Haikein mielin hyvästelit leirin ja huokaat yhä, voi kun sellaista olisi vielä.

Torstaina istuin Tampereen Aleksanterin kirkossa kahdeksansadan tuntemattoman ihmisen kanssa messussa. Spirit-messu ei ollut aivan tavanomainen Jumalanpalvelus vaan sitä on muokattu niin, että minä, Punaisen laulukirja perinteen kasvattama, melkein viisikymppinen mies ymmärsin ja niin tuntuivat ymmärtävän ne muutkin. Kun seurakunta lausui yhdessä uskontunnustuksen sellaisella varmuudella ja voimalla jota en ole pitkään aikaan kokenut, ymmärsin miten tämä toisilleen vieras joukko yhdistyi Pyhässä Hengessä yhdeksi. Siitä tuli Kristuksen ruumis!

Mikään maailmassa ei voi korvata tuota kokemaani yhteyden tunnetta paitsi uusi yhteinen seurakunnan kokoontuminen, jossa Pyhä Henki yhdistää ja sytyttää tulen ihmisen sisimpään. Tuli jää palamaan, jos yhteys toisiin Seurakunnan jäseniin säilyy mutta se hiipuu pois, jos yhteys katkeaa liian pitkäksi aikaa.

On hyvä rukoilla yksin ja on hyvä tutkia sanaa yksin. On hyvä samoilla metsissä ja kuulla Jumalan puhetta mutta ilman seurakuntaa tuo kaikki katoaa ja muuttuu tuhkaksi, sillä vain Jumalan sytyttämä ja ylläpitämä liekki ei kuluta. Liekin pitää yllä Pyhä Hengen yhteys Kristuksen ruumiiseen, Seurakuntaan.

Paavalin opetuksen yksi keskeisistä asioista on, miten seurakunta  toimii yhdessä palvellen toisiaan armolahjoilla .

Miksi tyytyisimme vähempää, miksi emme lähtisi rakentamaan sellaista yhteisöä, jonka varjo on jäänyt muistoihimme. Varjot eivät lämmitä vaan kaiken on tultava lihaksi!

Miksi emme lähtisi tavoittamaan sitä mitä koimme riparilla ja kesäjuhlilla. Mieti miksi et lähde oman seurakuntaasi ja ryhdy tekemään jotain sellaista jota kaipaat. Syty uudelleen Jeesuksesta muiden kanssa. Lähde liikkeelle, etsi, rukoile ja rakenna omaa yhteisöäsi sillä et ole ainoa joka muistaa! Rukoile, ole rohkea ja toimi!

Kuva


by 3 kommenttia

Rukous alkavalle vuodelle

IMG_20131011_065954Istun leirikeskuksen saunalla vuoden viimeistä iltaa. Olen saunamajurina avantouimareille, jotka halusivat juhlistaa uudenvuodenaattoa uinnilla. Leudot kelit ovat laajentaneet avannon suureksi ja siinä voi polskia nyt vaikka matkauintia jos sielu sietää ja nahka vettymättä kestää. Päässäni pyörii monta ajatusta. Ajatukseni liittyvät tulevaisuuteen ja jaksamiseen.

Jaksaminen liittyy myös uskomiseen ja tunteisiin. Uskon tielle sattuu usein erämaataipaleita, jolloin taivas on vaiti ja usko on koetuksella. Väsymys polttaa innon kaikkeen ja elämän vauhtipyörän oma liike pysähtyy. Monta kertaa ihminen tässä vaiheessa alkaa pyörittää tuota vauhtipyörää omin voimin. Kynnet verillä väännetään raskasta pyörää liikkeelle tajuamatta, että on levon aika. Paljon on kirjoitettu tunteista ja uskosta. Suomalaiseen pietismiin on iskostunut jonkinlainen järjen usko, joka sulkee tunteet ulkopuolelle. Se tuntuu liittyvän ajatukseen uskosta, joka on erotettu muusta elämästä. Ihminen on kuitenkin Jumalan luoma psykofyysinen kokonaisuus, jossa tunteet ja fysiikka kulkevat järkikultamme kanssa käsikädessä. Vain Pyhän Hengen yhteys Jumalaan voi vaikuttaa tuohon kokonaisuuteen. Ilman Pyhää Henkeä tallaaminen tällä Telluksella on ihmisen oma ponnistelua alusta loppuun saakka.

Jollain merkillisellä tavalla kilvoittelumme, tällä uskon tiellä tuntuu vaikuttaa siihen, miten meidän henkemme resonoi Jumalan Hengen kanssa. Väsynyt turta mieli ei jaksa rukoilla ja kokea Jumalan läsnäoloa vaan se ajautuu aavikolle, hiljaisuuteen, joka voi olla ahdistavaa pelottavaa ellei ymmärrä mistä on kysymys. Ymmärtävä ihminen taas tajuaa että nyt on pysähdyttävä.  Silloin ihmisen on syytä hiljentyä ja jäädä hiljaa odottamaan uskollisesti sitä mitä on tulossa. On jäätävä lepoon, sillä erämaa tavallisesti valmistaa meitä johonkin. Jos sen sijaan alamme kokea syyllisyyttä omasta väsymyksestämme ja alamme vaikeroida heikkoa vaellustamme, kadotamme luottamuksen Jumala suunnitelmaan elämässämme. Jumala jaksaa kulkea kanssamme silloinkin, kun meistä ei tunnu miltään tai olemme jopa penseitä koko vaelluksemme suhteen. Moni saattaa kokea jopa niin että Jumalan armo on poissa ja tilalla on oman syntisyyden ja kelpaamattomuuden taakka tällöin usko joutuu koetukselle.

Ajatuksieni taustalla on vanha Bo Giertzin kirja Kalliopohja, jonka alussa vanha hurskas Johannes huutaa kuolinvuoteellaan Jumalan puoleen omaa kelpaamattomuuttaan. Kuolevan väsyneet kädet yrittävät pyörittää kilvoituksen pyörää pääsemättä rauhaan. Armo ei tavoita mieltä, joka ymmärtää olevansa täysin tyhjä astia Jumalan tuomion edessä. Mitään puolustusta ei tunnu löytyvän. Lepoa omista synneistä ei näy eikä kuulu. Paikalle kutsuttu pastori joutuu tilanteeseen, jossa hänellä ei olekaan itsellään tarjota lohtua kuolevalle, elämän raadollisuus paljastuu omissa hurskaissa piireissään elävälle miehelle, kuitenkin hän tarjoaa kuolevalle tärkeimmän, synninpäästön ja ehtoollisen tajuamatta itse sitä voimaa jota hän edustaa. Kuolemasta tulee hänelle totta!

Jumalan alkuperäinen tahto on, että ihminen tunnustautuisi hänen lapsekseen. Hän on asettanut kapean, ahtaan oven luokseen, joka on kuitenkin kaikille avoin. On merkillistä, että tuon oven kulkemiseen ei tarvitakaan kovaa ponnistelua ja suorittamista vaan lepoa. Lepoa Kuninkaitten Kuninkaan läsnäolossa. Pysähtymistä ja jäämistä Jeesuksen seuraan. Ei lainkaan opillisia viisauksia tai uhreja.

Monta kertaa kun ahdistus iskee, pysähtyminen ja kaiken lopettaminen johtaa siihen, että Jeesus tulee rinnalle huokaamaan yhdessä, silloin  hän ottaa kädestämme kiinni ja sanoo että vaelletaan yhdessä, minä en jätä sinua milloinkaan.

Rukoukseni on samalla kiitosta ja ylistystä Taivaalliselle Isälle siitä, että saan olla hänen lapsensa. Saan olla Jeesuksen kanssa juuri sellainen kuin olen. Väsyneenä väsynyt, vihaisena kiivas, iloisena riemuitseva ja tyynenä hänen rauhansa kuva. Voin olla tunteva, järkevä tai järjetön ihminen, joka loistaa Jumalan kirkkautta tunnetiloista ja omista järkeilyistä huolimatta.